Mainos

McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 908 809
  • 4 061

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Nyt alkaa raumalaisten peliverkkareiden repiminen. Raumalaisten aiemmista kommenteista päätellen Lukon piti ehdottomasti tulla vasta Kalpan ja Sporan jälkeen. Poppareita lämmittämään…
Höpö höpö, ihan hyvin perusteltu ja kirjoitettu arvio, suurimmaksi osaksi olen Torson kanssa samoilla linjoilla. Kuten sanottua, itse olisin sijoittanut Sportin jo Pelicansin alapuolelle ja KalPa nyt on siinä ja siinä painotuksista riippuen. Näissä lopuissa hyökkäysarvioissa mennään kuitenkin väkisin pisteen neljänneksen eroilla ja kun tätä kautta varten arvioiden kirjoittaja oli linjannut ettei tasapisteitä voi antaa, niin väkisin tulee tällaisia tilanteita joissa sijoitukset näyttävät dramaattisemmilta kuin ehkä todellisuudessa ovat.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Pelsut ois ollut varmasti korkeammalla, ellei äkillinen pisteiden nostatus mv-osioon olisi pitänyt saada jotenkin kompensoitua.
Näkihän sen jo kilometrien päästä, että nimenomaan pitää kompensoida jotenkin jokaista muuta joukkuetta, että saadaan se oma suosikki tänäkin vuonna ykköseksi.
 

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Näkihän sen jo kilometrien päästä, että nimenomaan pitää kompensoida jotenkin jokaista muuta joukkuetta, että saadaan se oma suosikki tänäkin vuonna ykköseksi.

Onneksi tällä(kään) ennakkoarviolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että miten joukkueet kaukalossa pärjäävät.

Joka vuosi olen Ipan omassa päässäni rankannut niin runkosarjassa kuin finaaleissa kärkeen, ehkä jo tänä vuonna osuu.
 

#J81#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyökkäykset ovat ylipäätään todella tasaisia IFK:n takana. Tuohon taakse on helppo asetella tampereen porukat, mutta sen jälkeen perustelut suuntaan jos toiseen ovat ihan ymmärrettävissä. Sportin arvostaminen Pelicansin edelle tässä hieman hämää, mutta kyllä itsekin laittaisin Pelsun sijalle 6-7 KalPan kanssa.

Kärpät on sijalla 2. Voi olla ykkönenkin.

Ei kuitenkaan yli 0,5 pistettä ole IFK;ta heikompi hyökkäys Kärpillä... taisi se jo jossain kohti täällä ollakkin mainittu, että Kärppien ja muutaman muun hyökkäys kärjessä on aika tasaisesti pisteytetty.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyökkäys
7. Lukko 8,25p

Muuten kyllä odotan perusteluja miten Sportin, Lukon ja Kalpan hyökkäys saatu edelle.

Eihän tuo vaadi kuin molempien hyökkäysrosterien avaamista siihen läppärin tai puhelimen näytölle ja silmän käteen ottamista.
Niin se vaan perkale soikoon pilkka osui omaan nilkkaan. Että jos vaan Jarna on vielä ryhmässä tilaa, niin meikäläinenkin ilmoittautuu sinikeltaisin lasein tähän perustelujen odottelijoiden leiriin innokkaana.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lukon osalta olisin itse tiputtanut valmennuksen sekä maalivahtien pisteitä, sekä nostanut puolustuksen ja hyökkäyksen pisteitä. Että siinä mielessä tässä mennään melko 50-50 ilman isompia lisävahinkoja taikka mielen pahoituksia.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Pakko sanoa, että tässä tulee vähän paha haju nenään. Pelicansin arviot avattiin kahdella kympillä ja nyt yritetään keinotekoisesti pumpata puolustus ja hyökkäys huonoksi, jotta ei lipsahda Kärppien edelle.
Nojaa.

Tuskinpa tässä Pelicansia mitenkään keinotekoisesti on sohittu alaspäin. Äkkiä olettaisin että noiden parin 10 jälkeen että vaikka Pelicansin puolustus sekä hyökkäys olisi olleet esimerkiksi 8,25 ja 8,50 niin silti Pelicans olisi ollut Kärppien alapuolella, koska Kärppien yläpuolella ei tule olemaan ketään. Itse voisin veikata että osuvat siihen 37 pisteeseen. HIFK sitten niukasti perässä kakkosena.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Miksi muuten ihmiset suuttuvat siitä, jos muut veikkavat oman suosikkijoukkueensa huonommaksi kuin itse asian ajattelee?

Eikö se ole vain hyvä asia, kun voi sitten kaivella vanhoja viestejä esille, hihitellä vihkoon vedetyille arvioille ja osoitella sormella? Mikäli taas veikkaajat ovat oikeassa, voi vain aktiivisesti unohtaa koko asian.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyökkäys
6. Sport 8,5p

Vaasassa panostetaan hyökkäykseen ja ruotsalaisuuteen. Omaleimainen ja juuri sopiva toimintatapa suomenruotsalaiseen ja valtakunnan aurinkoisimpaan kaupunkiin. Sportissa jatkaa viime kauden yksi tehokkaimmista ketjuista Hjalmarsson - Holmström - Lööke. Olisiko ollut jopa tehokkain ilman tyhjennysmyyntiä? En näe pienintäkään syytä aliarvioida tuota ketjua. Se on yksi Liigan parhaista ja nostaa osaltaan Sportin hyökkäyksen lähelle kärkijoukkueiden tasoa.

Tällä kaudella Sportin superketju ei jää yksin, sillä kakkosketjuun on kapteeni Stålbergin seuraksi hankittu lisää ruotsalaista laatua, toki myös kolmosketjuun. Ehdottomasti mielenkiintoisin nimi on meritoitunut, kohta 31-vuotias Johan Sundström. Kasvattajaseurassaan Frölundassa usean vuoden pelannut sentteri on käynyt Pohjois-Amerikassa ja päässyt kokeilemaan NHL:ssä sekä pelannut myös KHL:ssä. Kannuksensa hän on kuitenkin ansainnut SHL:ssä ja juuri Frölundassa, jossa on ollut parhaimillaan hyvin tehoileva kärkisentteri. Surullista kyllä, hän ajautui kasvattajaseuransa kanssa palkkariitaan, eikä pelannut viime kaudella lainkaan. Toki harjoitteli junnujen mukana ja nosti sopimuksensa mukaista palkkaa. Erikoinen tilanne kyllä, josta vaasalaiset voivat kertoa enemmän. Sundström muodostaa Stålbergin kanssa erittäin laadukkaan parivaljakon Sportin kakkosketjuun. Vasempaan laitaan voipi olla tyrkyllä uusi AHL-hankinta Erik Brown.

Kolmosketjuun on hankittu Allsvenskanissa tehoillut 24-vuotias Kalle Miketinac. Hänellä on taustaa Ruotsin juniorimaajoukkueissa, joten lahjakkuutta on. Vierelleen hän saa ikätoverin Carl Mattssonin, joka on kuitenkin jo lähes konkari SHL:ssä. Luulean riveissä Mattson on ennättänyt pelata 210 SHL-peliä, toki todennäköisesti perin pienellä vastuulla, sillä tehot ovat karttaneet. Kaksikko on hakemassa Sportissa aiempaa suurempaa vastuuta miesten pääsarjatasolla. Kaverikseen kaksikko saa jonkun kolmikosta Riska, Heikkinen ja Nalli. Ehkäpä itse asettelisin siihen Nallia.

Sportin nelosketju on raastinrautaa, eikä ihan surkeaa sellaista. Laidoilla tulisieluiset Erik Riska ja Lari Heikkinen. Heikkisestä tulee mieleen toinen oululaisen jääkiekkokasvatuksen saanut ihmiskuula Matti Lamberg. Molempien esikuvana lienee ollut Antti Aarnio. No joo, Heikkinen omaa myös jonkin verran pistepotentiaalia. Keskellä Jyväskylästä Vaasaan muuttanut Anton Stråka. Niemisen Villen poika Viljami taitaa olla rotaatiomies.

Mielenkiintoista on se, että kaikilla muilla ruotsalaisilla paitsi Löökellä on vähintään optio myös kaudesta 2024-2025. Sitoutunut joukko ruotsalaisia tehoilijoita kera sisukkaitten suomalaisten asettuu kuudenneksi parhaaksi hyökkäykseksi tässä sarjassa arvosanalla 8,5. Sport taistelee paikasta kympin joukkoon.
 
Viimeksi muokattu:

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
No, toisaalta, silloin olisi joku muu syy sille, ettei mielipiteeni voi olla kaikkien mielestä aito, joten siinä mielessä se ja sama.
Mä en epäile, etteikö mielipiteesi (=Kärpät on ykkönen) olisi aito, ja tuskin kukaan muukaan. Se on vaan aina jännä seurata miten se mielipide saadaan myös numeroiden valossa toteutumaan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tilanneseuranta:
Valmennus + maalivahdit + puolustus + hyökkäys

1. Pelicans 10p + 10p#+ 7,5p + 8p = 35,5p
2. JYP 8p+ 9,5p + 9,25p + 7,75p = 34,5p
———————————————————————

3. Lukko 7,5p + 8,5p + 8,75p + 8,25p = 33p
———————————————————————

4. KooKoo 8,5p + 8,25p + 6,25p + 7,5p = 30,5p
5. TPS 7,75p + 6,5p* + 8,5p + 7,25p = 30p
6. Sport 6,5p + 7,75p + 6,5p + 8,5p = 29,25p
7. Jukurit 9,75p + 5p + 7,75p + 6,75p = 29,25p
8. HPK 7p + 7,5p + 7,25p + 6,5p*= 28,25p
9. Ässät 5,5p + 9,25p + 6,75p + 6,25p = 27,75p
——————————————————————-

10. SaiPa 5p + 4,75p + 5,75p + 6p = 21,5p
* Osa-alueen arvosana voi muuttua.
# Olkinuoran ulkomaan option toteutuessa paluu alkuperäiseen arvioon
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä en epäile, etteikö mielipiteesi (=Kärpät on ykkönen) olisi aito, ja tuskin kukaan muukaan. Se on vaan aina jännä seurata miten se mielipide saadaan myös numeroiden valossa toteutumaan.
Ei noin. KAIKISTA joukkueista kirjoittamani mielipiteet ovat aitoja. Ihan hullua olisi käytää kymmeniä tunteja voimasuhdearvion tekemiseen, johon ei edes itse usko.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi muuten ihmiset suuttuvat siitä, jos muut veikkavat oman suosikkijoukkueensa huonommaksi kuin itse asian ajattelee?

Eikö se ole vain hyvä asia, kun voi sitten kaivella vanhoja viestejä esille, hihitellä vihkoon vedetyille arvioille ja osoitella sormella? Mikäli taas veikkaajat ovat oikeassa, voi vain aktiivisesti unohtaa koko asian.
Tätä minäkin ihmettelen. Tässä arviossa kaikki on vieläpä täysin avointa. Kaikki arviot ovat avausviestissä selvästi esillä, joten ei edes tarvitse nähdä erityistä vaivaa etsiäkseen aikanaan erheitä arvioista verrattuna lopputulemaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tässä Liigan kovin joukkue.

Olli Jokinen valmentaa
- Pelicansin veskareita
- JYPin puolustajia
- Sportin hyökkäystä

Mutta silti Kärpät menisi edelle jollain keinolla väkisinkin.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä Liigan kovin joukkue.

Olli Jokinen valmentaa
- Pelicansin veskareita
- JYPin puolustajia
- Sportin hyökkäystä

Mutta silti Kärpät menisi edelle jollain keinolla väkisinkin.
Täh? Eihän tässä viestissä ole mitään tolkkua. Ensinnäkään kaikkia hyökkäyksiä ei ole lueteltu, ja toisekseen Niemelä sai paremman arvosanan kuin Jokinen.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Tässä Liigan kovin joukkue.

Olli Jokinen valmentaa
- Pelicansin veskareita
- JYPin puolustajia
- Sportin hyökkäystä

Mutta silti Kärpät menisi edelle jollain keinolla väkisinkin.
Tässäpä Liigan kovin joukkue:

Yllätys yllätys, se joka sitä Kanada-maljaa nostaa keväällä. Tällä yksittäisen nimimerkin tekemällä voimasuhdearviolla ei ole mitään merkitystä lopputulokseen.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Täh? Eihän tässä viestissä ole mitään tolkkua. Ensinnäkään kaikkia hyökkäyksiä ei ole lueteltu, ja toisekseen Niemelä sai paremman arvosanan kuin Jokinen.
Sarkasmitutkan saa asettaa pois off-asennosta.

Tuo joukkue olisi kokonaisarviossaan edellä kaikkia muita tämän ketjun otsikkoon viitaten, mutta silti Kärpät menisi edelle jollain keinolla.

En todellakaan pidä Olli Jokista 9,75, Pelicansin veskareita 10,00, JYPin puolustusta 9,25 tai Sportin hyökkäystä 8,5 arvoisena - mutta joku kyllä pitää.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ei hirveästi lisättävää Torson kirjoitukseen Sportin hyökkäyksestä. Viljami Niemisen tarkka rooli on tässä vaiheessa itsellenikin vielä mysteeri. Häntä on viime keväästä lähtien peluutettu ajoittain myös tuloskentän laidalla aivan kuten Lari Heikkistäkin, mutta oletettavasti saattaa päätyä pysyvämmin nelosen laidalla. Niemisen ja Heikkisen välille on muodostumassa hyvä kilpailutilanne.

Mielenkiinnosta kysyn @McTorso että ehditkö arvioida Erik Brownille millaiset pisteet? Ymmärrettävästi tuli melko nopeasti tämä.

Aina voidaan kiistellä onko jonkun joukkueen osa-alue sijalla 6 tai 8 suhteessa kilpailijoihin, mutta ainakin Torso yrittää sentään analysoida ja ymmärtää millaisista pelaajista on kyse. Ettei esimerkiksi Sportin tapauksessa käy kuten eräässä toisessa nuorten janttereiden podcastissä, missä ei edes välitetä arvioida, kun on niin paljon ruotsalaisia ja siksi liputetaan ennakoissa viimeiseksi. Todella "ammattitaitoista" toimittajan työtä janttereilta. Torso vie ihan 10-0 siihen nähden.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiinnosta kysyn @McTorso että ehditkö arvioida Erik Brownille millaiset pisteet?
Sanotaanko näin, että Brown lähinnä vahvisti näkemystäni. Olisin arvioinut Sportin hyökkäyksen korkealle ilman Browniakin. Sportissa on mielestäni roolitus kunnossa ja tietenkin viisikko Holmström, Sundström, Lööke, Hjalmarsson, Stålberg on hyvän arvosanan keskiössä. Minusta tuntuu, että olin ehkä jopa liian varovainen Sportin hyökkäyksen arvioinnissa. Pikkaisen laajuutta lisää olisin kaivannut. Minä luulen, että monet aliarvioivat Sportin hyökkäystä, koska Sport on pikkuseura ja tuomittu epäonnistumaan.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Todella "ammattitaitoista" toimittajan työtä janttereilta. Torso vie ihan 10-0 siihen nähden.
Joo, kyllä Torso vie nä "sihvoset" ym myös 10-0, tai itse asiassa 100-0, ja ei, tämä ei ole mielipiteeni nyt vaan koska Torso rankkasi Sportini hyökkäys noin korkealla, vaan olen aina tykännyt että Torson voimasuhde arvio-ketju on aivan huippu!
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Nyt alkaa raumalaisten peliverkkareiden repiminen. Raumalaisten aiemmista kommenteista päätellen Lukon piti ehdottomasti tulla vasta Kalpan ja Sporan jälkeen. Poppareita lämmittämään…
Ei tässä mitään verkkareita aleta repimään. Itse olisin hiukan enempi antanut Lukolle pisteitä, mutta lasien läpi toki. Olen taipuvainen uskomaan, että Lukolla on parempi hyökkäys kuin Sportilla ja että valtaosa näkee asian samoin. Mikään totuus se ei tietysti ole ja voihan se olla noinkin päin Sportin eduksi, ei se maailman suurin ihme olisi. Tosin minusta Sportilla on inan parempi hyökkäys kuin esim. Kärpillä, mutta se nyt on miten kukakin näitä sijoituksia asettelee.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässäpä Liigan kovin joukkue:

Yllätys yllätys, se joka sitä Kanada-maljaa nostaa keväällä. Tällä yksittäisen nimimerkin tekemällä voimasuhdearviolla ei ole mitään merkitystä lopputulokseen.
Näin juuri.. kyllähän se tiedetään, että McTorson maine on pelkkä kupla

Tästä tuli väkisinkin mieleen, en muista olenko aiemmin sitä täällä palstalla jossain lainannut, huumoriryhmä Alivaltiosihteerin vanha hupailu, jossa urheilutoimittajat pohtivat kiekkokauden alla Jokerien mestaruusmahdollisuuksia. Ja massiivisen spekuloinnin tuloksena lopulta todettiin Jokerien mestaruusmahdollisuuksien riippuvan kahdesta asiasta:

1) siitä miten Jokerit pelaa
2) siitä miten kaikki muut joukkueet pelaavat
 

nevins

Jäsen
Hienoa työtä teet ja varsinkin se, että jaat omat näkemyksesi meille. Voin myöntää etten ole kanssasi samaa mieltä kaikista asioista, eikä se ole edes tarkoitus. Meillä kun kaikilla on omat mielipiteemme ja näkemyksemme. Tämän päivän ongelmat tulee näemmä tääläkin esille, kun ei saa olla eriäviä mielipiteitä.

Iso kiitos @McTorso ja jatka kirjoittamista!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös