Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 421 284
  • 12 317

Buster

Jäsen
Olipas aika köykäinen esitys tämä Lapuan paukusta kertonut Lapua 1976. Elokuva oli omituinen yhdistelmä melodramaattista saippuaoopperaa ja ylipitkäksi venytettyä musiikkivideota. Patruunatehtaan koko olemassaolon ja sen räjähdyksen vaikutuksissa pikkukaupungin yhteisöön ja perheisiin olisi ollut mielenkiintoinen kantava tarina elokuvaan, mutta se oli hukattu nyt päälleliimattuun, äitelään rakkaustarinaan ja tehdas ja kaupunki jöinihan taustalle. Räjähdyksestä eteenpäin elokuva oli sitten käytännössä vain venytetty musiikkivideo, jossa dramaattinen musiikki ja ylidramatisoidut hidastukset pyörivät, ja tässäkin räjähdyksen jälkeinen tilanne oli aika ohuella ja mitäänsanomattomalla tavalla kuvattu.
Vähän tuo kai oli tuollainen paikallinen pohjalainen puoliammattilaiselokuva. Budjetti oli 1,2 miljoonaa, mikä toki on jo jotain ja oikeuttaisi parempaankin jälkeen, mutta asettaahan se silti rajoituksia erityisesti tällaisessa "massiivisessa" elokuvassa. Jos en ihan väärin katsonut lopputekstejä, niin ohjaaja oli itse myös mm. miksannut elokuvan. Ehdottomasti menin itsekin mitään mistään tietämättä teatteriin odottaen dokumentaarista otetta, eli tapahtumat useasta eri näkökulmasta ennen, aikana ja jälkeen. Koska nimenomaan se tapahtuma kiinnostaa. Tehtaan merkitys kaupungille, syyt (tai mahdolliset) pamaukseen jota kohti edettäisiin jännitettä kasvattavalla tapahtumaketjulla vaikka sitten fiktion avulla, jälkipuinti ja vaikutukset. Eli juurikin samoin odotuksin oltiin liikkeellä.

Mutta tosiaan saatiinkin "melodramaattinen" (pökkelö) rakkaustarina, joka olisi voinut tapahtua ihan missä tahansa. Se nyt vain sattui tapahtumaan juuri tuolla juuri tuolloin, eli tuo räjähdys on tässä tarinassa ikään kuin vain loppumauste tuolle traagiselle rakkaustarinalle. Ja en pidä siitä yhtään, en käsikirjoituksellisesti ja en laajemmassakaan kuvassa.
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Conan Barbaari tuli katsettua uudestaan monen vuoden tauon jälkeen. Onhan Arnold vielä ihan päällikkö. Toki tämä on nähty niin monta kertaa että osasi odottaa tiettyjä kohtauksia etukäteen. Vahva suositus Arnoldin ja kasarifantasian ystäville.

 
Tästä aasinsiltana Spede-elokuvan traileriin, joka esitettiin ennen elokuvaa. Siinäkin jäin ihmettelemään pääosan esittäjän Riku Niemisen suoritusta. Jos näyttelee yhtä suomalaisen viihdehistorian persoonallisimmista ja tunnistettavimmista hahmoista, jota varmaan puoli Suomea osaa imitoida, niin miten voi saada hahmosta noin tunnistamattoman ja "epä-Spedemäisen"?
Mietin trailerin nähtyäni tuota Speden ääntä. Varmaan joutuivat unohtamaan spede-imitaation sen suhteen, koska siitä on tosiaan tehty sen sata ellei toistakin parodiaa/imitaatiota vuosien mittaan ja olisi ollut vähän kiikunkaakun menisi homma täysin vitsiksi. Kyseinen elokuva ei nyt kauheasti odotuksia muutenkaan herätä, mutta täytyy antaa mahdollisuus ja katsoa se avoimin mielin.
 

Wizzö

Jäsen
John Wick 3 on paska leffa.
Ykkösosa oli hyvä, kakkosta jaksoin katsoa puoleen väliin jonka jälkeen en ole katsonut yhtään John Wickejä. Ykkösen voisi katsoa kyllä joku päivä uudestaan.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mietin trailerin nähtyäni tuota Speden ääntä. Varmaan joutuivat unohtamaan spede-imitaation sen suhteen, koska siitä on tosiaan tehty sen sata ellei toistakin parodiaa/imitaatiota vuosien mittaan ja olisi ollut vähän kiikunkaakun menisi homma täysin vitsiksi. Kyseinen elokuva ei nyt kauheasti odotuksia muutenkaan herätä, mutta täytyy antaa mahdollisuus ja katsoa se avoimin mielin.
Niin, kyllähän sellainen oikein korostettu "Eh, voi rrrähmä!" aika herkästi lipsahtaisi parodian puolelle, mutta olisi silti odottanut että esim. se Speden puheesta aina läpi tunkenut savolainen nuotti ja tietyt maneerit olisi olleet vähän enemmän esillä.

Toki kyseessä vasta traileri, joten en tiedä oliko tuohon vaan osuneet sellaiset kohtaukset joissa nuo maneerit oli vähemmän esillä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jos Tenant oli 5/10 ja Interstellar 10/10, niin Oppenheimerille annan 9,5/10. Suurta elokuvataiteen juhlaa ja kuten tännekin kirjoitettu, niin ei kertaakaan tullut sellainen tunne, että leffan kolmetuntista kestoa olisi väkisin venytetty, vaan jokainen kohtaus puolsi paikkaansa. Cillian Murphylle ehdottomasti pysti, tai vähintään ehdokkuus ja erityisesti nostaisin esille elokuvan leikkauksen. Etenkin se koeräjäytys oli mahtavasti toteutettu. Toki myös äänestä ja kuvauksesta vastaavat löytänevät itsensä oscarien short-listalta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Vähän tuo kai oli tuollainen paikallinen pohjalainen puoliammattilaiselokuva. Budjetti oli 1,2 miljoonaa, mikä toki on jo jotain ja oikeuttaisi parempaankin jälkeen, mutta asettaahan se silti rajoituksia erityisesti tällaisessa "massiivisessa" elokuvassa. Jos en ihan väärin katsonut lopputekstejä, niin ohjaaja oli itse myös mm. miksannut elokuvan.

Lapua-elokuvan kohdallahan elokuvasäätiö ei edes tukenut leffaa mitenkään joten pohjalaisella sitkeydellä ja yhteistyöllähän tuo oli rakentunut. Jos miettii mitä kaikkea paskaa on tuettu niin ihmettelen kovasti. Toki tuntemattomat tekijät niin luottoa ei vissiin ollut riittävästi.

Mielestäni resursseihin nähden tuo räjähdyskin oli erinomaisesti toteutettu. Paljon on monikymmenkertaisilla budjeteilla nähnyt paskempaa jälkeä. Itselle tuo leffa ainakin toimi mutta ymmärrän toki vastakkaiset mielipiteetkin. Titanic tuosta väistämättä mieleen tuli jos johonkin verrata täytyy. Paikalliset räjähdyksen kokeneet ovat ainakin vuolaasti kiitelleet.
 
Viimeksi muokattu:

Buster

Jäsen
Lapua-elokuvan kohdallahan elokuvasäätiö ei edes tukenut leffaa mitenkään joten pohjalaisella sitkeydellä ja yhteistyöllähän tuo oli rakentunut. Jos miettii mitä kaikkea paskaa on tuettu niin ihmettelen kovasti. Toki tuntemattomat tekijät niin luottoa ei vissiin ollut riittävästi.
Kyllähän siihen hakuun liitetään myös elokuvan käsikirjoitus kokonaisuudessaan + yhden sivun synopsis. Toki monenlaiset elokuvat sitä tukea ovat saaneet viime aikoina ja nythän sitä löysää rahaa on tarjolla aika paljonkin (onneksi ulkopuolelta), joten siinä mielessä myös ihmettelen hieman. Toki varmaan se hakemus on ollut sisässä korona-aikana epäedullisesti. Mutta ei olisi ollut kuitenkaan yleisön palvelemisen näkökulmasta kovin vaikea arvata, etteikö elokuva tulisi vähintään paikallisesti keräämään valtavaa katsojamäärää, joten kyllähän tuosta elokuvasäätiölle voi lampaanperseitä heittää.

Eittämättä myös tekijöiden tuntemattomuus ja ehkäpä ennen kaikkea ulkopuolisuus on kanssa varmaankin painanut. Olisi mielenkiintoisesta saada tietää syyt hakemuksen hylkäämiselle nyt kun avausviikonloppuna tuli yli 21 tuhatta katsojaa ja elokuvan luulisi menevän ainakin lähelle kuusinumeroisia.

Samalla tavalla olen muuten Lapuan Titaniciksi elokuvaa maininnut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
John Wick 3 on paska leffa.

"Yeah!", John Wickin äänellä.

Eräs tuttu kertoi tohkeissaan, ruudinhaju jo nenässään nelosen ilmestymisestä. Ihmettelin vaan, että jaa.. eikö se kaikkia muita maailman ihmisiä vielä tappanutkaan kolmosessa.

Jos tykkäsi että kolmonen oli kakkosta, nelonen menee kakkosessaan ykköseksi: kuin kolme tuntia räiskintäpeli-liveä tauotta. Kaikki kohtaukset, joissa ei ammuskeltu metristä kavereita naamaan, nähtiin jo trailerissa.
Äänitehostemiehille varmaan helppo duuni - tamppaa porukalla kuplamuovia ja lisää ämpärillä kaikua.

Ei iham muj juttu, sano..
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kuolleet lehdet tuli nähtyä perjantaina ja takuuvarmaa Kaurismäkeähän se oli. Hienoja kuvia elokuva täynnä ja kaurismäkeläisyyttä pullollaan. Arvosanaa 7 ja 8 välillä miettiessäni totesin kuitenkin, että vaikka tämä on vähän optimistisempaa ja hauskempaa kamaa kuin ne 80-luvun tuotokset, on Kaurismäki tehnyt täsmälleen saman elokuvan aiemminkin, eivätkä pienet nyanssierot minusta tuota tarvittavaa uutuuden tunnetta. En tarkoita, että ohjaajan pitäisi keksiä itsensä uudelleen jokaisessa tuotteessaan, mutta edes jotain muutakin kehitystä kuin että tiiviistä ilmaisusta tunnettu tekijä 35 vuodessa tiivistää vain entisestään. 7/10

Melodramaattisuutta tarjoili viikonloppuna myös Netflixistä John Claytonin jostain syystä lähes unohdettu Room at the Top, joka aikoinaan pokkasi pari Oscar-pystiäkin. Tässä oli jotain ihmeellistä tuoreuden tuntua iästään (valmistunut 1958) huolimatta. Vahva naispääosa ja Britannian säröilevä luokkayhteiskunta toisen maailmansodan jälkeen jaksoivat kiinnostaa loppuun asti hyvin. Visuaalisesti paikoin upea elokuva! 8/10
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
on Kaurismäki tehnyt täsmälleen saman elokuvan aiemminkin
Kaurismäkihän on tehnyt saman leffan n kertaa, mutta tulee silti varmaan katsottua. Mielenkiinnosta, onko tässä rokkikeikkakohtaus? Se on yksi elementti Kaurismäen elokuvissa joka toimii joskus mutta useimmiten ei.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaurismäkihän on tehnyt saman leffan n kertaa, mutta tulee silti varmaan katsottua. Mielenkiinnosta, onko tässä rokkikeikkakohtaus? Se on yksi elementti Kaurismäen elokuvissa joka toimii joskus mutta useimmiten ei.
Siinä lauletaan ainakin karaokea. Opin muuten elokuvasta, että jos keski-ikäinen mies rohkaistuu vetäisemään sellaisen parhaimmillaankin semi-ookohkon vedon karaokessa, niin kaikki naiset kiinnostuu välittömästi. Täytyykin koittaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Siinä lauletaan ainakin karaokea. Opin muuten elokuvasta, että jos keski-ikäinen mies rohkaistuu vetäisemään sellaisen parhaimmillaankin semi-ookohkon vedon karaokessa, niin kaikki naiset kiinnostuu välittömästi. Täytyykin koittaa.

Olihan siinä rokkikeikkakohtaus - tai no sinne päin - myös. Se toimi mielestäni mallikkaasti, Kaurismäki ja Maustetytöt sopivat kyllä hyvin yhteen.
 

Teresa

Jäsen
Katsoin Orphan: First Kill -elokuvan toissa viikonloppuna, joten spoilereissa pari sanaa siitä. Teksti spoilaa tavallaan myös sitä ensimmäistä, aitoa ja alkuperäistä Orphan-leffaa.

Oikein kunnon plot twistin sisältävät elokuvat ovat aina mieleeni, joten alkuperäinen Orphan-leffa teki vaikutuksen aikoinaan ja onpa se tullut uusintakatsottuakin joskus muutama vuosi sitten. Mitään kristallinkirkkaita muistikuvia rainasta ei enää ole, mutta taisihan se melkoiseksi verellämässäilyksi jossakin vaiheessa eskaloitua. Sen verran pätevä pätkä oli kuitenkin kyseessä noin kokonaisuutena, että First Kill -nimeä kantava prequel meni katseluun melkeinpä heti, kun olin sen olemassaolosta kuullut. Tämä siitäkin huolimatta, että onnistuneen teoksen venyttämisestä esimerkiksi juuri väkisin väännetyn jatko-osan muodossa ei yleensä hyvää seuraa.

Nyt voin sanoa, että olisi saanut tämäkin jatko- tai siis esiosa jäädä tekemättä. Kun Estherin todellinen minuus oli alusta alkaen tiedossa, alkuperäistekeleen kaltaiseen yllätysmomenttiin ei luonnollisestikaan ollut mahdollisuutta. Esther soluttautui jälleen johonkin perheeseen tällä kertaa muka heidän vuosia kateissa olleena tyttärenään, vaikka todellisena tarkoituksena oli perheen isän vietteleminen ja muiden perheenjäsenten kukistaminen. Oma twistinsä tässäkin leffassa oli – perheen äiti paljastui itsekin omin pikku kätösin sen oikean tyttärensä surmanneeksi psykoakaksi – mutta ei se kyllä mitenkään ykkösosan päätähuimaavan käänteen tasolle yltänyt. Oli toki positiivista, että äidin pimeän puolen avulla saatiin vähän uusia elementtejä edellisen elokuvan konseptiin, mutta tämänkertainen twisti oli kyllä melkoisen epäuskottava. Äiti siis tiesi Estherin olevan pelkkä huijari ja sosiopaatti, mutta antoi siitä huolimatta moisen vaarallisen hullun asustella kattonsa alla. Ei oikein vakuuttanut, vaikka hän itsekin oli samanmoinen. Tuota edellä mainittua paljastusta lukuun ottamatta leffa olikin sitten varsin yllätyksetön, sillä lopputulos oli alusta lähtien selvillä – kun kyseessä oli esiosa, niin Esther ei mitenkään voisi kuolla, vaan niittaisi koko perheen. Kiinnostavampaa olisi mielestäni ollut, jos tarinassa olisi hylätty tuo feikkilapsikuvio tyystin ja pureuduttu sen sijaan vaikkapa Estherin oikeaan lapsuuteen ja hänen psykopatiansa tautasyihin.

Hyvää First Killissä oli se, että Isabelle Fuhrman oli jälleen eläytymiskykynsä puolesta pätevä roolissaan, vaikka visuaalinen ilme ei enää vastannut täysin uskottavasti lasta. Muut näyttelijät eivät tehneet kummoista vaikutusta. Perheen äitiä esittänyt Julia Stiles oli puisevan oloinen jo Dexter-sarjassa, eikä hän ollut muuttunut mitenkään parempaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan ihan turha tekele. Nimikin oli ihan viturallaan – miksi kummassa leffa oli nimetty ”First kill”:iksi, kun Esther oli kyllä tappanut jo ennen tuotakin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Katselin tämän uuden Dyynin toistamiseen ja oli kyllä kova. Seuraavaa leffaa odottelen. On kyllä eräs parhain leffaproduktio aikoihin.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Andra akten - toinen näytös oli ihan sympaattinen ja koskettava draamakomedia. Ei nyt ehkä mikään elämää suurempi elokuva, mutta erittäin hyvin näytelty ja muutenkin kaikin puolin taattua ruotsalaista laatua. Käsikirjoituksessa ehkä vähän liikaa ennalta-arvattavuutta joissakin kohdin, mutta ei kuitenkaan mitenkään häiritsevästi. Erityisesti elokuvan jälkeen tuli mieleen, että miksi tällaista ei oikein osata tai haluta tehdä Suomessa? Varsinkin kun elokuvan käsikirjoittajat ovat suomalaisia ja olivat tarjonneet käsikirjoitusta ensin suomalaisille tuottajille vain saadakseen pakit kun "ei tällaisesta ole oikein kukaan kiinnostunut".

Kontrasti esim. musiikkivideomaiseen Lapua 1976:een oli aika valtava, kun nämä elokuvat noin viikon välein näin. Molemmissa aihepiiri oli omalla tavallaan koskettava ja jopa dramaattinen, mutta vain toinen elokuva onnistui ihan aidosti koskettamaan ilman mitään ylidramaattisia hidastuksia ja musiikkia.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kuolleet lehdet valittiin Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar -palkintoon kertoo Hesari. Ei sinänsä yllättävää ja sanoisin, että tässä on jopa kohtalainen mahdollisuus voittoon elokuvan aiemman kansainvälisen menestyksen perusteella. Olisihan se hauska nähdä, kun Kaurismäki toisi pojan kotiin. Hän on sen verta persoonallinen auteur kuitenkin ja perisuomalaisen vaatimaton tietyssä mielessä, että olisihan se hauska nähdä hänen reaktionsa voittoon.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kuolleet lehdet valittiin Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar -palkintoon kertoo Hesari. Ei sinänsä yllättävää ja sanoisin, että tässä on jopa kohtalainen mahdollisuus voittoon elokuvan aiemman kansainvälisen menestyksen perusteella. Olisihan se hauska nähdä, kun Kaurismäki toisi pojan kotiin. Hän on sen verta persoonallinen auteur kuitenkin ja perisuomalaisen vaatimaton tietyssä mielessä, että olisihan se hauska nähdä hänen reaktionsa voittoon.
Ylelle Aki toteaa, että mikään ei voisi kiinnostaa vähemmän kuin Oscarit. Saattaa nuo kommentitkin vähän vaikuttaa Akatemian äänestäjiin ja tuskin haluavat pystiä antaa miehelle, joka ei sitä halua.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ylelle Aki toteaa, että mikään ei voisi kiinnostaa vähemmän kuin Oscarit. Saattaa nuo kommentitkin vähän vaikuttaa Akatemian äänestäjiin ja tuskin haluavat pystiä antaa miehelle, joka ei sitä halua.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt Kaurismäen hienoutta. No ehkä nurmikon kasvamisen kanssa ovat yhtä viihdyttäviä hänen tekeleensä. Mutta eipä kaikkien tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Sinällään on kyllä ”Practice what you preach”-osastoa. On kyllä ulkoinen habituksensa ihan linjassa elokuviin, puheisiin ja tekemisiin.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mä en ole koskaan ymmärtänyt Kaurismäen hienoutta. No ehkä nurmikon kasvamisen kanssa ovat yhtä viihdyttäviä hänen tekeleensä. Mutta eipä kaikkien tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Sinällään on kyllä ”Practice what you preach”-osastoa. On kyllä ulkoinen habituksensa ihan linjassa elokuviin, puheisiin ja tekemisiin.
Sama, vähemmän arvostetun Mikan tekeleet maistuu paljon paremmin. Ymmärrän, ettei arvostus tyhjästä synny, mutta itselleni ei uppoa. Eniten häiritsee se miljöiden ja ihmisten epäaitous, en ole näitä jaksanut aikoihin enää yrittää katsoa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Andra akten - toinen näytös oli ihan sympaattinen ja koskettava draamakomedia. Ei nyt ehkä mikään elämää suurempi elokuva, mutta erittäin hyvin näytelty ja muutenkin kaikin puolin taattua ruotsalaista laatua. Käsikirjoituksessa ehkä vähän liikaa ennalta-arvattavuutta joissakin kohdin, mutta ei kuitenkaan mitenkään häiritsevästi. Erityisesti elokuvan jälkeen tuli mieleen, että miksi tällaista ei oikein osata tai haluta tehdä Suomessa? Varsinkin kun elokuvan käsikirjoittajat ovat suomalaisia ja olivat tarjonneet käsikirjoitusta ensin suomalaisille tuottajille vain saadakseen pakit kun "ei tällaisesta ole oikein kukaan kiinnostunut".

Lena Olin ja Rolf Lassgård vetavät sellaiset roolisuoritukset, että tiedä keillä suomalaisilla näyttelijöillä olisi ollut taitoa ja karismaa yltää tuolle tasolle. Ruotsalaisilla elokuvantekijöillä on perussuoritustaso paljon suomalaisia korkeammalla ja Andra akten on selvästi perustasoa parempi suoritus.

Oli pakko elokuvan jälkeen googlettaa kuinka vanha Lena Olin on. Se ei yllättänyt, että hän on 68-vuotias, mutta se yllätti, että hän 180 cm pitkä. Elokuvassa hän näytti pieneltä, mutta se johtuikin Lassgårdin pituudesta (193 cm) ja leveydestä eikä Olinin "pienuudesta".

Käsikirjoituksesta täytyy sanoa, että aivan lopun juna-asemakohtaus oli hölmö. Muuten tykkäsin.
 

Histo

Jäsen
Katsoin tuoreeltaan Branaghin uusimman Poirotin, eli Venetsian aaveet.

Koska olen David Suchetin Poirotin ystävä, olen jo aiemmissa osissa hieman vierastanut Branaghin tulkintaa hahmosta. Tämä lienee syytä mainita: en siis katsonut elokuvaa vailla ennakkofiiliksiä. Toisaalta tiedossa oli tarinan kytkeytyminen vain löyhästi alkuperäisteokseen (Kurpitsajuhla, Hallowe'en Party), joten versiointi kiinnosti.

Koomikko Tina Fey esittää rikosetsiväkirjailija (Christien alter ego) Adriane Oliveria, joka houkuttelee eläköityneen etsivän tarkkailemaan Michelle Yeohin vetämää spiritismisessiota ränsistyneeseen venetsialaispalatsiin. Murhamysteeri käynnistyy. Kuten nimi kertoo, tällä kertaa tarinaan liittyy yliluonnollisia elementtejä ja valitettavasti se tiesi myös kauhugenrestä tuttuja äänillä tehtyjä säikyttelyitä pitkin matkaa. Vaikka pyrkimys on selvästi viedä hahmoa ja versiointia synkempiin vesiin, meinaa koko juttu kääntyä spoofiksi. Kuvamaailma muistuttaa upeaa Kauhun kierrettä (1973) ja kontrasti edelliseen värikylläiseen ja auringonpaisteiseen Niili-seikkailuun on tältäkin osin selkeä.

Elokuva tarjoaa mysteerien ystävälle kohtalaisesti viihdykettä ja muutaman kiitettävän hauskan sanailun Oliverin ja Poirotin välillä, mutta mahtaneeko kauhuelementtien kautta tavoiteltu nuorempi yleisö löytää katsomoon?
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Kävin katsomassa Kuolleet lehdet eilen. Vaikka Kaurismäen minimalismista, melankoliasta ja huumorista pidänkin, niin joku olisi voinut todeta mestarille, että hän on tehnyt tämän elokuvan jo pari kertaa aiemminkin.

Seuraavaan uusi aihe ja ote, niin kiinnostaa isosti.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Hän on sen verta persoonallinen auteur kuitenkin ja perisuomalaisen vaatimaton tietyssä mielessä, että olisihan se hauska nähdä hänen reaktionsa voittoon.
Minusta Kaurismäkeä on tulkinnut väärin, jos häntä pitää vaatimattomana. Kommenteista ja teoista paistaa läpi, että tietää tasan tarkkaan arvonsa ja asemansa. Se on ihan hänen omaa läppäänsä, että heittelee haastatteluissa noita "omalla vaatimattomalla panoksellani ehkä vähän jotain elokuvanteosta tiedän", kun samalla avoimesti vittuilee valkokankaalla nykyactioneille nostaen omaa häntäänsä _oikean_ elokuvan tekijänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös