Kompastelevaa kulttikauhua: Fright Night (1985)
Tubista valikoitui uusintakatseluun Fright Night, vampyyriteinileffa liki 40 vuoden takaa. Oli silloin aikoinaan melkoisen suosittu ja ilmeisesti edelleen ainakin tietynasteinen kulttileffa, onpa siitä jokin uusintaversiokin tehty. Kaveriporukalla katsottiin VHS:ltä nuorina jolppeina alkuperäistä silloin vuosikymmeniä sitten ja tykättiin kyllä.
Vaikka elokuva häiritsevän kovasti 1980-luvun estetiikalta maistuukin sekä tarinan että toteutuksen osalta, onhan siinä paljon hyvääkin. Monet näyttelijäsuoritukset ovat vähintäänkin varsin kelvollisia, vampyyri Dandrige todella hyvä ja naurettavan överiksi vedetty Evil Ed ärsyttävyydessään jopa erinomainen suoritus kautta linjan. Vahvan eroottisen latauksen värittämät kohtaukset päävampyyrin ja Amyn välillä ovat elokuvan selvästi parasta antia, varsinkin diskokohtaus, jonka koreografia, kuvaus ja ääniraita muodostavat erittäin toimivan kokonaisuuden. Mutta toisaalta myös kohtaus, jossa Charleyn pyhäköksi muutettu makuuhuone paljastetaan, on visuaalisesti ja auraalisesti upea.
Elokuvassa on myös metafiktionaalinen kerros, joka meni aikoinaan nuorelta pojalta täysin ohi. Tarkoitan tietysti Hammer-tribuuttihahmo Peter Vincentiä, jonka nimikin jo paljastaa ilmeisen esikuvan, Vincent Pricen. Eipä tuota nuori kundi tajunnut, kun ei ollut klassinen Hammer Horror tuttua vielä silloin. Fright Night sisältää jopa televisiosta esitettäviä Hammer-pastisseja, joissa Peter Vincent esiintyy. Elokuvan aikana Peter Vincentin hahmosta kuoriutuu useita kerroksia, häntä voitaisiin itse asiassa pitää elokuvan parhaiten kehiteltynä hahmona. Kuin kirsikkana kakun päällä Fright Night päättyy ironisen enteelliseen metafiktionaalisen viittaukseen siitä, että Vincentin edustaman vampyyrikauhun on aika väistyä televisiosta, kun nyt tulevat ulkoavaruuden alienit tilalle. Enteelliseksi se osoittautuikin sikäli, että suursarja X-Filesin saapuminen vaani jo nurkan takana.
Elokuvan juonta ja repliikkejä fanitimme silloin nuorena. Valitettavasti tähän juonipuoleen liittyvät elokuvan pahimmat kömmähdykset. Ensinnäkin elokuvan juonenkäänteet ovat toisaalta usein jotenkin ennalta-arvattavia (kyllä, siitäkin huolimatta, että olin tietysti nähnyt sen jo aikaisemmin) ja toisaalta joitakin hahmo-/juonimahdollisuuksia ei hyödynnetä kovinkaan paljon. Esim. päähenkilön äiti jää statistin rooliin seinäkoristeeksi ja vastaansanojaksi/haitakkeeksi. Jopa lyhyesti nähtävästä poliisipäälliköstä saadaan enemmän irti. Aloin toivoa, että Dandrige olisi käynyt salaa puraisemassa Charleyn äitiä jossain välissä - ehkä sitten siitäkin hahmosta olisi saatu jotain lisäarvoa juoneen, muuten kuin plot deviceksi kutsumaan vampyyri Charleyn kotiin.
Juonen suurimmat ongelmat muodostavat kuitenkin epäloogisuudet ja epäuskottavuudet. Perkaan niistä muutamia pahimpia tässä hieman tarkemmin ja koska teksti on kohtalaisen pitkä ja elokuva kuitenkin jo liki 40 vuotta vanha, en laita koko pötköä spoilerin sisään.
Eli jos et ole elokuvaa nähnyt ja aiot vielä katsoa, lopeta lukeminen nyt.
Aloitetaanpa siitä pahimmasta eli varsinaisesta norsusta olohuoneessa. Syystä, miksi aloin kirjoittaa tätä koko tekstiä. Viittaan elokuvan loppuratkaisuun. Peter Vincentin mukaan Amy voidaan pelastaa ja hänen vampyyriksi muuttumisensa peruuttaa, jos Dandrige surmataan ennen aamunkoittoa.
Okei. Mutta tähän liittyy monta juoniongelmaa.
Ensinnäkin se ilmeinen: Dandrige kuolee aamuauringon valoon. Aurinko on siis ilmiselvästi jo noussut ja Dandrige ei saanut surmaansa ennen aamunkoittoa. Eli Amyn olisi pitänyt pysyä vampyyrina. Tietenkään näin ei käynyt vaan kaikki pääsevät onnellisesti halailemaan toisiaan.
Kaikki paitsi Evil Ed. Ja tässä on toinen, hieman syvemmän tason ongelma, joka liittyy yhtä lailla tuohon loppuratkaisuun. Otetaanpa yksi olettama: jos Dandrige saa surmansa ennen aamunkoittoa, hänen sinä yönä puraisemansa hahmo paranee puremasta ja palaa ihmiseksi - oikein vai väärin?
Jos se on oikein, silloin Amy olisi voinut vielä pelastua (kuten pelastuikin) - ja Ed myös!
Ja jos väärin, silloin Amynkin olisi pitänyt pysyä vampyyrina.
Elokuvan lopussa kuitenkin annetaan ymmärtää, että Ed onkin yhä vampyyri, toisin kuin Amy. Miksi ihmeessä?
Ja vielä yksi epäloogisuus lisää: Ed käsittääkseni tuli jo aikaisemmin Peter Vincentin seivästämäksi. Elokuvan lopussa hän on kuitenkin yhä vampyyri, ja yhä "elossa". Siinäpä meillä varsinainen supervampyyri, kun eivät mitkään vampyyrimaailman lainalaisuudet tunnu pätevän hänen kohdallaan!
Hivenen hienovaraisempi epäloogisuus liittyy puolestaan siihen, millä edellytyksillä krusifiksin esittäminen karkottaa vampyyreja. Elokuvassa usein toistetaan, että krusifiksin kantajan pitää uskoa siihen. Mutta toisaalta saman henkilön (Peter Vincentin) heiluttama krusifiksi kammottaa ja polttaa yhtä vampyyria (Ediä) mutta ei tee mitään toiselle (Dandrigelle). Ja toisaalta yksi Charleyn heiluttama krusifiksi ei tee mitään Dandrigelle ja myöhemmin toinen tekee. Elokuvassa ei anneta mitenkään ymmärtää, että kumpikaan hahmo olisi tehnyt jonkinlaisen uskonratkaisun tai luopunut uskosta elokuvan aikana, joten sekavaksi menee.
Lopuksi pieni yksityiskohta mutta henkilökohtaisesti kaikkein häiritsevin. Dandrige kuristaa Charleyä yhdellä kädellä, ja Charley yrittää tällöin turhaan karistaa Dandrigen kimpustaan krusifiksilla. Charley pelastuu vasta, kun seivästää Dandrigen käden puisella lyijykynällä. Okei. Muuten hyvä, mutta kun näemme Dandrigen käden, lyijykynä on uponnut siihen puoliväliin ja on tullut jotain 10 cm läpi toiselta puolelta - jossa Charleyn kurkku oli. Miten on siis mahdollista, että Charley ei ollut samalla lävistänyt omaa kurkkuaan lyijykynällä?
Kyllähän nuo kohdeyleisöltä varmasti menivät läpi silloin 1980-luvulla, mutta näin aikuisempana ei voi olla häiriintymättä noinkin pahoista epäloogisuuksista. Mutta viihdettähän tuo vain on, ei varmaan pidä yliajatella. Ja ihan toimivaa viihdettä se kyllä onkin.