Vähän tuo kai oli tuollainen paikallinen pohjalainen puoliammattilaiselokuva. Budjetti oli 1,2 miljoonaa, mikä toki on jo jotain ja oikeuttaisi parempaankin jälkeen, mutta asettaahan se silti rajoituksia erityisesti tällaisessa "massiivisessa" elokuvassa. Jos en ihan väärin katsonut lopputekstejä, niin ohjaaja oli itse myös mm. miksannut elokuvan. Ehdottomasti menin itsekin mitään mistään tietämättä teatteriin odottaen dokumentaarista otetta, eli tapahtumat useasta eri näkökulmasta ennen, aikana ja jälkeen. Koska nimenomaan se tapahtuma kiinnostaa. Tehtaan merkitys kaupungille, syyt (tai mahdolliset) pamaukseen jota kohti edettäisiin jännitettä kasvattavalla tapahtumaketjulla vaikka sitten fiktion avulla, jälkipuinti ja vaikutukset. Eli juurikin samoin odotuksin oltiin liikkeellä.Olipas aika köykäinen esitys tämä Lapuan paukusta kertonut Lapua 1976. Elokuva oli omituinen yhdistelmä melodramaattista saippuaoopperaa ja ylipitkäksi venytettyä musiikkivideota. Patruunatehtaan koko olemassaolon ja sen räjähdyksen vaikutuksissa pikkukaupungin yhteisöön ja perheisiin olisi ollut mielenkiintoinen kantava tarina elokuvaan, mutta se oli hukattu nyt päälleliimattuun, äitelään rakkaustarinaan ja tehdas ja kaupunki jöinihan taustalle. Räjähdyksestä eteenpäin elokuva oli sitten käytännössä vain venytetty musiikkivideo, jossa dramaattinen musiikki ja ylidramatisoidut hidastukset pyörivät, ja tässäkin räjähdyksen jälkeinen tilanne oli aika ohuella ja mitäänsanomattomalla tavalla kuvattu.
Mutta tosiaan saatiinkin "melodramaattinen" (pökkelö) rakkaustarina, joka olisi voinut tapahtua ihan missä tahansa. Se nyt vain sattui tapahtumaan juuri tuolla juuri tuolloin, eli tuo räjähdys on tässä tarinassa ikään kuin vain loppumauste tuolle traagiselle rakkaustarinalle. Ja en pidä siitä yhtään, en käsikirjoituksellisesti ja en laajemmassakaan kuvassa.
Viimeksi muokattu: