Ostin 4K:na. Myin levyn samana iltana.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Sarjapisteet tasan: TUTO ja Hokki voittivat toinen toisensa peräkkäisissä peleissäLue lisää »
-
Kasper Kulonummi pelaa läpimurtokautta ja voittaa kamppailuja kovalla prosentillaLue lisää »
-
MTV: Miroslav Svobodan loukkaantuminen uhkaa ykkösmaalivahdin koko loppukauttaLue lisää »
-
Taponen nollasi Sportin Liigan juhlapelissäLue lisää »
-
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voittiLue lisää »
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 411 595
- 12 326
Joo, ihan ok leffa, mutta hyvin kaavamaisesti mennään tuttuja uria. Eikö tämä pyörinyt jollain suomenkielisellä nimellä teattereissa, ja muistan tulipaloefektejään hehkutetun aikanaan.
Katselin leffan tuossa ajankuluksi. Todella hyviä roolisuorituksia, mutta ehkä yksi ylitse muiden: Donald Sutherland
Jaa. Nyt on taas sellaiset perustelut, että oksat pois. Rottentomatoesin fresh kuitenkin 90% ja IMDB:kin 7.0, mikä on varsin hyvä tämäntyyppiselle elokuvalle. Että on tästä jotkut tykänneet, vaikka sinä et suosittelekaan kenellekään.
Ohjaaja Robert Eggers on yksi viimevuosien hehkutetuimpia nimiä.
Ettekö te yhtään ota elokuvista selvää ennen kuin katsotte?
Pari viikkoa sitten samalla tavalla lytättiin Ad Astra. Samat sanat voi sanoa sitä koskevien viestien osalta.
Miljoona kärpästä jne.
Aloitetaan siitä, että olethan katsonut elokuvan?
Jatketaan siitä, että ko. ohjaajan The Lighthouse oli genressään hyvä pätkä.
Lopuksi todetaan, että ajoittaisista hienoista kamera-ajoista ja muusta teknisestä esarinvenytyksestä huolimatta leffassa juonen sekä dialogin kliseisyys ja yleinen paskuus sekä ”viikinki-mytologian” koomisuus oli sitä luokkaa, että tästä tykkää lähinnä se porukka, jonka mielestä tästä on pakko tykätä kun Eggers on niin ihq.
Kliseistä paskaa, toki komeassa paketissa. Hyvä esimerkki sanonnasta paskasta ei saa konvehtia jne.
Viimeksi muokattu:
Eggersin Lighthouse on yksi viime vuosien onnistuneimmista elokuvista genressään. Myös VVitch on kelpo tekele. Tästä huolimatta koin itsekin tuon Northmanin suht. kornina ja puuduttavan ylipitkänä viikinkilarppauksena.
Ei siinä - odotan silti mielenkiinnolla tulevaa Nosferatu-filmatisointia. Ovathan kovatkin ohjaajat ovat joskus työntäneet kätensä paskaan yrittäessään haukata liian suuren palan kakkua. Kysykää vaikka Darren Aronofskyltä kun päätti tuutata ulos pökäleen, jota myös Noahiksi kutsutaan.
Viimeksi muokattu:
Käyttäjä on saanut pelikiellon vapaaseen keskusteluun
Vittu, että olet rasittava. Mitä jos vaikka tekisit itsellesi ja muille palveluksen, ja löisit itseäsi pesäpallomailla vitun lujaa päähän.
Tajuatko tampio, että se on RT 90% on kriitikoilta, jotka arvostelevat ja katsovat elokuvia työkseen. Toi sun miljoona kärpästä vertaus pätee lähinnä johonkin supersankarisontaan.
Viimeksi muokattu:
Northmanissa juoni oli heikoin lenkki, mutta se ei todellakaan pelkistynyt siihen. Monessa historiallisessa elokuvassa tunnelma on se, että nykyajan ihmiset on puettu menneisyyden asuihin. Tässä ja muissa Eggersin elokuvissa hahmot ja käyttäytyminen se sijaan ovat jotain muuta kuin mitä nykypäivänä on totuttu. Mikä voinee vierauttaa ja näyttää larppaukselta.
Noahiin Northmania ei todellakaan voi verrata. Noah oli persoonatonta CGI-mössöä, mitä Northman ei ollut.
Viimeksi muokattu:
Aika rankkaa avautumista kun oma antisi on että kriitikot ovat oikeassa koska tekevät sitä työkseen:D
Näistä tulee aina ekana mieleen Kubrickin The Shining
Olen kirjoittanut leffan sisällöstä tasan yhden viestin ja se ei ollut vastaus Tuamakselle, joka ei viesteillään ansaitse sisältöä koskevia vastauksia.
Tuamas kirjoitti ensin yksisilmäisen lyttäyksen, jonka jonka loppuun kirjoitti, että ei suosittele leffaa kenellekään. Eli elokuva on objektiivisesti paska. RT:n fresh 90% on nyt tähän aika helppo tapa osoittaa Tuamaksen näkemys objektiivisesti paskaksi.
Tuli käytyä katsomassa uusin ja ilmeisesti viimeiseksi jäävä Indiana Jones -leffa The Dial of Destiny. Arvioni löytyy spoiler-tagien alta ja sisältää jonkin verran juonipaljastuksia myös sarjan aiemmista tekeleistä.
Alkuperäinen Indy-trilogia keikkuu vielä tänä päivänäkin suosikkielokuvieni joukossa ihan jo nostalgia-arvonsa, huumorinsa ja pääosanesittäjänsä Harrison Fordin karisman takia. Huonoina puolina mainittakoon sitten ylipitkät toimintakaahaukset, sovinismi ja ennen kaikkea epäuskottavuus kaikkien överien tappelukohtausten ja uskonnollisen huuhaan muodossa. Eiväthän nuo mitään syvällisiä taide-elämyksiä toki muutenkaan ole, mutta ihan toimivaa kevyttä viihdettä kuitenkin. Lempparini on Viimeinen ristiretki, koska siinä on eniten minuun kolahtavaa huumoria ja toisaalta vastapainona herkempääkin sisältöä Indianan pulmallista isäsuhdetta käsiteltäessä. Lisäksi Harrison Fordin ja isäpappaa näytelleen Sean Conneryn kemiat pelasivat valkokankaalla loistavasti yhteen. Heikoin osa tuosta alkuperäisestä trilogiasta lienee Tuomion temppeli epä-Indymäisen synkkyyden takia. Kadonneen aarteen metsästäjät on sitten siinä välissä perushyvänä Indiana Jones -pätkänä.
Neljäs osa Kristallikullin valtakunta puolestaan oli mielestäni enemmän parodia Indyistä kuin aitoa asiaa. Vaikka edeltävätkään leffat eivät olleet uskottavuudella pilattuja, niin nuo nelosessa nähdyt ydinräjähdyksenkestävät jääkaapit, autolla hurjastelut kielekkeeltä alas juuri sopivasti jonkin puun latvaan tipahtaen ja lopun avaruusolentojutut ylittivät naurettavuuden rajat tämän leffasarjan mittapuullakin. Kohtausten sisältämä huumori oli myös välillä aika väkisin väännettyä.
Siltä pohjalta Indiana Jones and the Dial of Destiny oli positiivinen yllätys. Tässä oli tavoitettu jälleen aito Indiana Jonesin henki. Huumori tuntui luontevalta, eikä mitään Kristallikallon valtakunnan kaltaisiin sfääreihin nousevia älyttömyyksiä nähty. Lopun aikamatkustushommeli nostatti toki kulmakarvat taivaisiin, mutta tällaista tiettyyn esineeseen (tässä tapauksessa ajan kääntämisen mahdollistavaan Arkhimedeen Antikythera-kojeeseen) liittyvää yliluonnollisuuttahan Indeissä on aiemminkin viljelty, joten sikäli kuvio oli kyllä linjassa Indiana Jones -universumin sisäisten lainalaisuuksien kanssa. Paikoitellen Dial oli elokuvasarjansa edustajaksi jopa yllättävän realistinen – yleensähän sen paremmin Indiana Jones kumppaneineen kuin pahishahmotkaan eivät joudu mihinkään kahnauksiin virkavallan kanssa, vaikka he niittaisivat toisiaan jopa kirkkaassa päivänvalossa keskellä väkijoukkoa. Tällä kertaa Indy taas päätyi etsintäkuulutetuksi julkisella paikalla tapahtuneen kahakan seurauksena (tosin itse asiassa hän oli sillä kertaa oikeasti itse syytön verenvuodatukseen). Hahmon vanheneminen oli myös toteutettu onnistuneesti. Enää hän ei pistänyt ruoskallaan kymmenpäisiä vihollisjoukkoja nippuun tuosta noin vain, vaan ikä oli alkanut painaa. Ruoskanheilutus näytti enemmän sellaiselta umpimähkäiseltä hosumiselta kuin tappavan tarkalta taituroinnilta ja kiipeillessä saattoi alkaa selkä vihoitella. Jotenkin elokuvan jännitystasokin lisääntyi, kun sankari ei vaikuttanut niin voittamattomalta kuin ennen.
Elokuvan huonoin puoli oli sen parhaan kääntöpuoli: vanha tuttu Indiana Jonesin fiilis oli saavutettu nimittäin jopa siinä määrin, että Dial tuntui enimmäkseen entisen toistolta. Suurin osa elementeistä oli suoraan kierrätetty aiemmista osista – jälleen Indianalla oli tarunhohtoinen esine jahdattavana ja jälleen hän joutui napit vastakkain natsien kanssa. Prologin junan katolla kiipeilyt toivat elävästi mieleen Viimeisen ristiretken alun ja muissakin takaa-ajokohtauksissa oli vahvaa déjà-vun makua. Myös miljööt kapeine kujineen ja maanalaisine luolineen, ällöttävät öttiäiset, yksiulotteiset pahishahmot ja lapsi-sidekick olivat jo ennestään tuttua huttua. Tällaisen vanhan elokuvasarjan lämmittelyn kohdalla kaipaisi aina myös jotakin uutta näkökulmaa touhuun. Aiempaa hauraampi Indyn hahmo toi toki jonkin verran uutuuden tuntua, samoin kuin aiempaa särmikkäämpi naishahmo. Indyn kummitytär ei todellakaan ollut mikään neito hädässä (kuten Marionkin ekassa osassa pohjimmiltaan oli, vaikka yrittikin kovasti pysyä menossa mukana) eikä varsinkaan aivoton kana (kuten Tuomion temppelin sankaritar), mutta ei myöskään moraaliton hirvitys (kuten Viimeisen ristiretken naishahmo). Helena oli rahanahne omaneduntavoittelija, mutta välillä hänessä pilkahteli silti viitteitä herkemmistäkin tunteista. Kyseessä oli siis monitahoiseksi käsikirjoitettu hahmo.
Kahden ja puolen tunnin mitta taisi kuitenkin olla tälle elokuvalle vähän turhan pitkä. Etenkin alun prologiosuus oli turhan pitkitetty ja myös loppua kohden alkoi ajatella, että eikö tämä nyt pääty ikinä. Olin aika varma siitä, että Indy heittäisi lusikan nurkkaan viimeisessä kohtauksessa, joten myös loppuratkaisu pääsi yllättämään ja nimenomaan positiivisesti. Tietty olisi ollut ihan hieno päätös tarinalle, jos Indy olisi jäänyt sinne historian pyörteisiin aikaan menneeseen, joka häntä oli aina kiehtonut, mutta en kuitenkaan toivonut rakkaalle arkeologillemme niin onnetonta kohtaloa – häntähän olisi odottanut varma kuolema ilman nykyaikaista lääketiedettä. Eli ihan hyvä maku jäi suuhun kaiken kaikkiaan.
Neljäs osa Kristallikullin valtakunta puolestaan oli mielestäni enemmän parodia Indyistä kuin aitoa asiaa. Vaikka edeltävätkään leffat eivät olleet uskottavuudella pilattuja, niin nuo nelosessa nähdyt ydinräjähdyksenkestävät jääkaapit, autolla hurjastelut kielekkeeltä alas juuri sopivasti jonkin puun latvaan tipahtaen ja lopun avaruusolentojutut ylittivät naurettavuuden rajat tämän leffasarjan mittapuullakin. Kohtausten sisältämä huumori oli myös välillä aika väkisin väännettyä.
Siltä pohjalta Indiana Jones and the Dial of Destiny oli positiivinen yllätys. Tässä oli tavoitettu jälleen aito Indiana Jonesin henki. Huumori tuntui luontevalta, eikä mitään Kristallikallon valtakunnan kaltaisiin sfääreihin nousevia älyttömyyksiä nähty. Lopun aikamatkustushommeli nostatti toki kulmakarvat taivaisiin, mutta tällaista tiettyyn esineeseen (tässä tapauksessa ajan kääntämisen mahdollistavaan Arkhimedeen Antikythera-kojeeseen) liittyvää yliluonnollisuuttahan Indeissä on aiemminkin viljelty, joten sikäli kuvio oli kyllä linjassa Indiana Jones -universumin sisäisten lainalaisuuksien kanssa. Paikoitellen Dial oli elokuvasarjansa edustajaksi jopa yllättävän realistinen – yleensähän sen paremmin Indiana Jones kumppaneineen kuin pahishahmotkaan eivät joudu mihinkään kahnauksiin virkavallan kanssa, vaikka he niittaisivat toisiaan jopa kirkkaassa päivänvalossa keskellä väkijoukkoa. Tällä kertaa Indy taas päätyi etsintäkuulutetuksi julkisella paikalla tapahtuneen kahakan seurauksena (tosin itse asiassa hän oli sillä kertaa oikeasti itse syytön verenvuodatukseen). Hahmon vanheneminen oli myös toteutettu onnistuneesti. Enää hän ei pistänyt ruoskallaan kymmenpäisiä vihollisjoukkoja nippuun tuosta noin vain, vaan ikä oli alkanut painaa. Ruoskanheilutus näytti enemmän sellaiselta umpimähkäiseltä hosumiselta kuin tappavan tarkalta taituroinnilta ja kiipeillessä saattoi alkaa selkä vihoitella. Jotenkin elokuvan jännitystasokin lisääntyi, kun sankari ei vaikuttanut niin voittamattomalta kuin ennen.
Elokuvan huonoin puoli oli sen parhaan kääntöpuoli: vanha tuttu Indiana Jonesin fiilis oli saavutettu nimittäin jopa siinä määrin, että Dial tuntui enimmäkseen entisen toistolta. Suurin osa elementeistä oli suoraan kierrätetty aiemmista osista – jälleen Indianalla oli tarunhohtoinen esine jahdattavana ja jälleen hän joutui napit vastakkain natsien kanssa. Prologin junan katolla kiipeilyt toivat elävästi mieleen Viimeisen ristiretken alun ja muissakin takaa-ajokohtauksissa oli vahvaa déjà-vun makua. Myös miljööt kapeine kujineen ja maanalaisine luolineen, ällöttävät öttiäiset, yksiulotteiset pahishahmot ja lapsi-sidekick olivat jo ennestään tuttua huttua. Tällaisen vanhan elokuvasarjan lämmittelyn kohdalla kaipaisi aina myös jotakin uutta näkökulmaa touhuun. Aiempaa hauraampi Indyn hahmo toi toki jonkin verran uutuuden tuntua, samoin kuin aiempaa särmikkäämpi naishahmo. Indyn kummitytär ei todellakaan ollut mikään neito hädässä (kuten Marionkin ekassa osassa pohjimmiltaan oli, vaikka yrittikin kovasti pysyä menossa mukana) eikä varsinkaan aivoton kana (kuten Tuomion temppelin sankaritar), mutta ei myöskään moraaliton hirvitys (kuten Viimeisen ristiretken naishahmo). Helena oli rahanahne omaneduntavoittelija, mutta välillä hänessä pilkahteli silti viitteitä herkemmistäkin tunteista. Kyseessä oli siis monitahoiseksi käsikirjoitettu hahmo.
Kahden ja puolen tunnin mitta taisi kuitenkin olla tälle elokuvalle vähän turhan pitkä. Etenkin alun prologiosuus oli turhan pitkitetty ja myös loppua kohden alkoi ajatella, että eikö tämä nyt pääty ikinä. Olin aika varma siitä, että Indy heittäisi lusikan nurkkaan viimeisessä kohtauksessa, joten myös loppuratkaisu pääsi yllättämään ja nimenomaan positiivisesti. Tietty olisi ollut ihan hieno päätös tarinalle, jos Indy olisi jäänyt sinne historian pyörteisiin aikaan menneeseen, joka häntä oli aina kiehtonut, mutta en kuitenkaan toivonut rakkaalle arkeologillemme niin onnetonta kohtaloa – häntähän olisi odottanut varma kuolema ilman nykyaikaista lääketiedettä. Eli ihan hyvä maku jäi suuhun kaiken kaikkiaan.
Viimeksi muokattu:
En varsinaisesti väittänyt, että Noah ja Northman olisivat samanlaisia elokuvia vaan enemmänkin viittasin siihen, että molemmat ovat mielestäni laatuohjaajilta enemmän tai vähemmän hutilaukauksia.
Alleviivasin sanan "mielestäni", ettet vain vahingossakaan kuvittelisi, että julistin näkemykseni yleisenä faktana ohi Rotten Tomatoesin, josta totuus löytyy.
Everything everywhere all at once
Katsottiin rouvan kanssa toi eilen. Oli kyllä melkoinen elokuva.
Oscarit tulleet ihan ansaitusti ja elokuva rytmitetty hienosti.
Joka tapauksessa toinen elokuva tänä vuonna mikä jätti VAU VAU VAU elämyksen
Suosittelen.
Katsottiin rouvan kanssa toi eilen. Oli kyllä melkoinen elokuva.
Oscarit tulleet ihan ansaitusti ja elokuva rytmitetty hienosti.
Jos toi elokuva olisi loppunut siihen kohtaukseen missä Evelyn kuolee ja Joy
kävelee pois niin olisin voinut tarjota 5/5 tähteä niinkuin tupakan.
kävelee pois niin olisin voinut tarjota 5/5 tähteä niinkuin tupakan.
Joka tapauksessa toinen elokuva tänä vuonna mikä jätti VAU VAU VAU elämyksen
Suosittelen.
Kylläpä siellä otti sieluun kipeää.
Kyllä, Northman on kulttiohjaajan ja teknisten arvojen takia leffa joka varmasti on kriitikoiden suosiossa.
Vähän samanlainen kuin joku Dream Theater musiikin saralla, musiikkina ihan jäätävää kuraa, mutta kun on teknisesti taitavaa, niin kriitikot tykkäävät.
Mitä noita arvosteluita luin jälkikäteen (koska IMDB:n 7 erehdytti minut leffan pariin), niin käytännössä kaikilla arvostelussa ne pisteet tulivat teknisestä osaamisesta, kun juonen huonous, heikko dialogi sekä uskottavuudesta rajusti koomisuuden puolelle taipunut mytologiapuoli jätettiin valitettavan vähälle huomiolle arvosteluissa.
Kyseessähän oli kuitenkin hei kulttiohjaaja Eggertin elokuva, taustatyössä oli käytetty oikeita asiantuntijoita hei ja hei ne kamera-ajot oli niin hienoja.
Pitäydyn alkuperäisessä väitteessäni, kasa höyryävintä, kliseisintä paskaa mitä olen moneen vuoteen nähnyt.
Leffa jota katsotaan vaikka vuosikymmenen päästä lähinnä tahattoman huumorin takia.
Minä en voi suositella elokuvaa kenellekään, mutta joku jolle elokuva teknisenä suorituksena on tärkeämpi kuin elokuva elokuvana voi toki tuostakin pökäleestä tykätä.
Sinä voit ihan rauhassa vedota kriitikoiden auktoriteettiasemaan, minusta se antaa lähinnä koomisen kuvan ”palautteestasi”, sellaisen että nyt on leffanörtin tunteita loukattu.
Viimeksi muokattu:
On tullut viimeinkin traileri uuteen SAW X -elokuvaan! Odotan kyllä erityisellä innolla.
Shiningin aikana ei ollut Rotten Tomatoesia, mutta ymmärtääkseni kriitikkojen vastaanotto oli enemmänkin jakautunut yhtämielisen lyttäyksen sijaan. Siihenkin ehkä syynä väärä näkökulma elokuvalle, kun Kingin kirja ilmestyi 1977 ja elokuva 1980. Kriitikot odottivat jostain syystä ehkä vähän uskollisempaa Kingin kirjan adaptointia, mikä on hieman kiusallinen ikuisuusongelma jossain mielessä mitä kirja-adaptaatioihin tulee ja välillä tietysti muuallakin. Ei osata arvostella elokuvaa sen omilla ehdoilla ja mietitään mitä sen pitäisi olla sen sijaan, että keskitytään siihen mitä se on.
Mutta jo 80-luvun alkupuolella elokuvaa arvioitiin uudelleen ja yleensäkin Kubrickin teosten kohdalla niiden arvostus tahtoi kasvaa ajan myötä. Ei enää jauhettu hahmokehityksestä, vaan keskityttiin tekniseen virtuositeettiin, tunnelmaan etc. 2001:n ensimmäisetkin arvostelut taisivat olla aika negatiivisia.
Pidin Northmanista. Tarinan liha oli pinnan sijaan rivien välissä ja siihen kaikki poikkeuksellinen teknisyys päälle. Yksityiskohtia en pysty tarjoamaan, kun en muista.
Viimeksi muokattu:
Bob Sacamano
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New York Rangers
Kyllä mua aina noissa northmaneissa, ritariseikkailuissa ja kaikenlaisissa fantasioissa se, että dialogi kuulostaa siltä kuin joku yliasteikäinen olisi yrittänyt kirjoittaa Shakespearea ja sitten sitä toistellaan täysin vakavissaan. Eric Rohmerin Perceval on mainio, koska se ymmärtää oman hölmöytensä.
Lopeta nyt. Väität, että ihmiset eivät ''oikeasti'' tykkää elokuvasta, vaan ovat jossain harhassa ja väkisin sanovat tykkäävän jonkin teknisen briljeeramisen vuoksi, vaikka oikeasti eivät tykkää. Tai toisaalta väkisin väittävät tykkäävän Eggersin takia, mutta eivät uskalla sanoa, että oikeasti onkin huono. Meillä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon kiitettyjen ohjaajien elokuvista, jotka saavat murskavastaanoton. Sun maailmassa se ei voi olla mahdollista.
Kriitikot tekivät sitä ammatikseen:)
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä, Northmeniä hehkutetiin.. itse en päässyt moista roskaa loppuun asti. Ad Astra oli myös järkyttävää roskaa.
MakuaisoitaKin toki, mutta hyvänenaika, jos on elokuvia vähäkään enemmän katsonut, niin miten noi kliseniput voi innostaa yhtään ketään? No ehkä ne olikin lapsille tehtyjä (vaikka ei uskois premssieä kun kattoo)
Etkös sinä katso ihan oikeasti lapsille tehtyä George Lucasin animaatiota? Ja kaikki kököimmätkin "scifit"? Että ehkä siinä sitten sellaisiin asioihin kuin tunnelma ja visuaalisuus jää ote aika irralliseksi.
Ad Astran osalta en ees oikein ymmärrä, miksi keskustella juonesta, kun se oli niin suoraviivainen. Mutta kuten Northmanista, ei myöskään tässä juonenkääneet ole se elokuvan varsinainen sisältö.
Tässä esim. hyvä arvio Ad Astrasta: Elokuva-arvostelu | James Gray: Ad Astra | "Aisteja hivelevä tieteiselokuva" - Kulttuuritoimitus
KaljaVeikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- 235, Karjala-lippis
Oppenheimer tuli käytyä katsomassa ja ei ollut kyllä niin hyvä kuin toivoin.
Näyttely ja näyttelijät olivat kauttarantain hyviä. Elokuva sisälsi yksittäisiä erittäin hyviä kohtauksia sekä "tarina-linjoja" kuten esimerkiksi (spoileri) trinity-testi ja Einstein. Filosofiset pohdinnat joita elokuva katsomisen jälkeen minussa aiheutti, olivat mielenkiintoisia joten niiden osalta on onnistuttu kun jäi ns. pyörimään mieleen. Elokuvan tarina ja viesti on hyvä ja tärkeä joten sen perusteella tämän elokuvan olemassaolo on ansaittu.
Mutta muuten kokonaisuus varsinkin viihdetuotteena oli mielestäni kuitenkin ihan liian laahaava ja jotenkin ei vain toiminut kolmen tunnin mitassa. Todennäköisesti tiivistäminen ja terävöittäminen varsinkin alkupuolelta olisi ehkä parantanut meininkiä. Joidenkin hahmojen draamallinen kaari ja funktio jäi mielestäni tyngäksi (eniten Oppien vaimo) tai sitten mulla vain meni jotain ohi ja pahasti.
Hyvänä päivänä 3/5, huonona 2/5.
Näyttely ja näyttelijät olivat kauttarantain hyviä. Elokuva sisälsi yksittäisiä erittäin hyviä kohtauksia sekä "tarina-linjoja" kuten esimerkiksi (spoileri) trinity-testi ja Einstein. Filosofiset pohdinnat joita elokuva katsomisen jälkeen minussa aiheutti, olivat mielenkiintoisia joten niiden osalta on onnistuttu kun jäi ns. pyörimään mieleen. Elokuvan tarina ja viesti on hyvä ja tärkeä joten sen perusteella tämän elokuvan olemassaolo on ansaittu.
Mutta muuten kokonaisuus varsinkin viihdetuotteena oli mielestäni kuitenkin ihan liian laahaava ja jotenkin ei vain toiminut kolmen tunnin mitassa. Todennäköisesti tiivistäminen ja terävöittäminen varsinkin alkupuolelta olisi ehkä parantanut meininkiä. Joidenkin hahmojen draamallinen kaari ja funktio jäi mielestäni tyngäksi (eniten Oppien vaimo) tai sitten mulla vain meni jotain ohi ja pahasti.
Hyvänä päivänä 3/5, huonona 2/5.
Viimeksi muokattu:
Ja tässä esim. hyvä arvio The Northmanista:
Nytkö tuli se hetki, jolloin viikinkiviihteen menestys kääntyy laskuun? Arviossa The Northman - Kulttuuritoimitus
ELOKUVA | Robert Eggersin ensi-iltaelokuvan orpo prinssi karjahtelee kostoa niin lujaa että korvat tukkeutuvat.
kulttuuritoimitus.fi
Ja tässä esim. hyvä arvio The Northmanista:
Nytkö tuli se hetki, jolloin viikinkiviihteen menestys kääntyy laskuun? Arviossa The Northman - Kulttuuritoimitus
ELOKUVA | Robert Eggersin ensi-iltaelokuvan orpo prinssi karjahtelee kostoa niin lujaa että korvat tukkeutuvat.
Niinpä. Jos vertaat omaan purkaukseesi, niin huomaat ehkä eron, jota kutsutaan perusteluiksi.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy