Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 953 742
  • 11 995
K

Kiekkokatsoja

Mulla ei vajaaseen 10 vuoteen ole ollut prätkää, koska en uskalla tuolla ajella mainitsemistasi syistä.
Kieltämättä on turvaton väline. Siksipä on pakko seurata kaikkien tekemistä, jotka voivat tulla eteen. Ja olla valmiudessa reagoimaan. Riippumatta mitä liikennesäännöt sanoo. No riskit on elämän joka osa-alueessa.
Mutta toisaalta mp on kyllä hyvällä säällä mielyttävä väline. Itse en niinkään välitä mistään pitkistä matkoista, ja varsinkaan pääteistä. Pikkutiet ja lähellä taajamaa mukavimmillaan.

Joskus käynyt mielessä, että kun poliisin liikenteen valvonta on vähentynyt 2000 luvulla, niin vaikuttaako se paljon asenteeseen ja toimintaan, kun harvemmin jää vilpistä kiinni?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Pyöräilevä isukki lapsineen ei tykännyt kun en etuajo-oikeutettuna antanut heidän mennä ensin pyörätien jatkeelle. Vääriä ja hengenvaarallisia käsityksiä liikennesäännöistä opettanee lapsilleen.

Pyörätien jatke pitäisi olla merkittynä vain paikkaan, jossa ajoneuvolle on osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkillä. Eli olikohan isukki kuitenkin oikeassa vai merkinnät laiminlyöty?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oikealla olevassa kuvassa on suojatie, jolla pyörä väistää.
Joo. Käytin siis väärää termiä kuten edellisessä viestissä jo ilmaisin: ”Jatke tai ei, niin pyörä väistää”. Minä olin siis oikeassa ja pyöräilevä faija väärässä.

Koko pyörätien jatke on käsitteenä idioottimainen. pyöräilijä väistää autoa ellei auto käänny risteyksessä tai tule kolmion/stop-merkin takaa. Tadaa. Yhdellä lauseella yksinkertaistettu pyöräilijän ja auton väistämissäännöt.
 
Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Alright.

Eihän pyöräilijä välttämättä näe autoilijan pysähdysmerkkiä tai sen puutetta, ajatus mielestäni hyvä. Faija voi opettaa muksuille että jatkeella on etuajo-oikeus, suojatiellä väistetään itse tai talutetaan jalankulkijana.
 
Totta. Tosin niitä maalauksiakaan ei välttämättä näe talvella. Eniveis pyöräilijän väistämissäännöt ovat hakusessa yhtälailla pyöräilijöillä kuten autoilijoilla.

Tässä tapauksessa faija tunki omaa pyöräänsä ajotielle ja opetti lapsillensa väärin. Onneksi sentään ilmeisesti opetti myös varovaisuutta, mutta ehkä ne liikennesäännötkin kannattaisi.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse puhuit typeryydestä.
Typeryyttä on pitää alempia rajoituksia sen takia, ettei ehditä vaihtamaan niitä pidempään kun tarvetta se vie uskottavuuden rajoituksilta..
Vaikken ole alkuperäinen keskustelija niin voinen kommentoida... Pointti mielestäni se että tietä ajava ei siihen paikkaan tullessa voi tietää miksi se rajoitus on se mikä on...
Myönnän toki että turhan usein tilanne näyttää siltä ettei syytä ole. Mutta se syy voi olla näkymätön. Esim. pengerrystyö joka on kesken eikä näy tien pinnalle... Ja siksi työn tekijä on sitä mieltä ettei paikassa voi ajaa kovempaa vaikkei töitä tehdäkään...
Näin toki ei aina ole, ja väärin jätetyt rajoitukset rapauttavat ihmisten arvostuksen rajoituksia kohtaan kuten tässäkin nähdään. Pointti siis se ettei siihen tullessa voi tietää miksi se rajoitus on se mikä se on...

Enkä toki itsekään ole se puhdas pulmunen...
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Vaikken ole alkuperäinen keskustelija niin voinen kommentoida... Pointti mielestäni se että tietä ajava ei siihen paikkaan tullessa voi tietää miksi se rajoitus on se mikä on...
Myönnän toki että turhan usein tilanne näyttää siltä ettei syytä ole. Mutta se syy voi olla näkymätön. Esim. pengerrystyö joka on kesken eikä näy tien pinnalle...
Näin toki ei aina ole, ja väärin jätetyt rajoitukset rapauttavat ihmisten arvostuksen rajoituksia kihtaan kuten tässäkin nähdään. Pointti siis se ettei siihen tullessa voi tietää miksi se rajoitus on se mikä se on...

Enkä toki itsekään ole se puhdas pulmunen...
Ei toki olekkaan aina ja ei sitä voi tietää mutta kun olet ajanut sitä tien pätkää sen 10 km ja mitää töitä ei näy niin jatkatko sitä 50 tai 80 ajamista vaikka mitään ei tapahdu?

Isossa osassa näin on ja siihen päälle vielä ne, että laitetaan jo nyt rajoitukset vaikka oikeat työt aloitetaan sitten ensi kuussa.
Sen takia niiden rajoitusten pitäisi olla vain ainoastaan varmistamaan työturvallisuuta, nuo rajoitukset ovat Suomessa huomattavasti tiukemmat kuin Euroopassa vaikka liikennemäärät ovat pienemmät.

Kun ajat sen saman paikan ohi päivittäin ja huomaat, ettei mitään tapahdu viikkoihin niin noudatatko sitä "rajoitusta" ?
Sen takia ne pitää laittaa piiloon sieltä missä ei hommia tehdä sillä hetkellä se on max 15min homma kun päivä alkaa, mutta sillä saadaan kummasti sitä turvallisuutta lisää siihen työskentely kohdalle.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes

Eka kuva oikealla. Jatke tai ei, niin pyörä väistää.
Poika treenaa mopon teoriakokeeseen ja samalla on tullut itsekin näitä hieman katseltua. Täytyy myöntää, ettei todellakaan ole nämä kaikki säännöt selkeitä. Tämä yksi hyvä esimerkki, mitä suurin osa ei varmasti osaa ja jotka merkinnät siis tulee korjata siirtymäajan puitteissa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Koko pyörätien jatke on käsitteenä idioottimainen. pyöräilijä väistää autoa ellei auto käänny risteyksessä tai tule kolmion/stop-merkin takaa. Tadaa. Yhdellä lauseella yksinkertaistettu pyöräilijän ja auton väistämissäännöt.
Osaan viimeinkin nykyiset säännöt varsin hyvin. Tiedän pyöräilyreiteilläni ne suojatiet, joissa hyppään satulasta ja muutun jalankulkijaksi. Valitettavasti näyttää siltä, että jotkut autoilijat tulkitsevat pyörän taluttamisenkin pyöräilyksi. Sen verran usein vihaisia katseita ja suojatien ignooraamista joutuu kohtaamaan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Minä en juurikaan jaksa hypätä pyörän päältä taluttaakseni pyörää suojatien (ei siis pyörätien jatkeen) yli, vaan pysähdyn odottamaan, että autot menisivät ensin. Lähes poikkeuksetta joku autoilija on kuitenkin niin ystävällinen, että haluaa päästää minut pyörälläni suojatielle, vaikka olen väistämisvelvollinen. Sitten mä pyöräilen sen suojatien yli, koska mulle annettiin tietä. Tuossa vaiheessa, jos vielä hyppäisin pois satulasta ja taluttaisin pyörän suojatietä pitkin, niin viivästyttäisin autoilijoita entistäkin enemmän. Silti siellä jonossa olevat varmaankin kiroilevat, että taas pyöräilijä joka vaan painaa menemään suojatielle.

Noudatan siis pyöräilijänä liikennesääntöjä ja odotan vuoroani, että pääsen polkemaan pitkin suojatietä (mikä on todellakin sallittua), niin lähes aina joku autoilija haluaa olla ystävällinen ja päästää minut ensin tien yli.

Tänään kävi niin, että olin tulossa kolmion takaa pyörällä tien yli, niin siltikin autoilija päätti pysähtyä ja päästää minut tien yli ja tuossa ei ollut edes suojatietä saatika pyörätienjatketta. Kohteliasta kyllä, mutta miksi ihmeessä, kun näki että olen pysähtyneenä kolmion taakse ja odotan hänen menevän ensin?
Sitten siinä huidottiin hetki puolin ja toisin ja minä luovutin ja menin tien yli.

Oppimista meillä on kaikilla ja liikenteen toivoisi olevan yhteispeliä. Moottoriajoneuvoilla ajavilla ainakin pitäisi kaikilla olla liikennesäännöt hallussa, koska ovat kortin saaneet.
Kävellen tai pyörällä tuolla voivat liikkua ihan kaikki, jotka vaan pystyvät, vaikkeivat olisikaan ihan mukana tässä maailmassa. Ajokortti otetaan tarpeeksi sairailta ihmisiltä pois, mutta muilla heidän kykenevillään tavoilla heitä on aika vaikea estää liikkumasta.
Huomioidaan siis kaikilla tavoin liikkujat kaikilla tavoin.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Poika treenaa mopon teoriakokeeseen ja samalla on tullut itsekin näitä hieman katseltua. Täytyy myöntää, ettei todellakaan ole nämä kaikki säännöt selkeitä. Tämä yksi hyvä esimerkki, mitä suurin osa ei varmasti osaa ja jotka merkinnät siis tulee korjata siirtymäajan puitteissa.
Ei tuo asia ole vaikea jos ei tee siitä vaikeaa. Pyörätien tai suojatien ylittäessä ajoradan on autoilijan väistämisvelvollisuus osoitettu aina liikennemerkillä. Joko kärkikolmio, stop-merkki tai pyöräilijän tienylityspaikka. Nämän ylityspaikat ovat lain mukaan aina korotettuja, joten ajorataa ajaessa voi olla aikastalailla varma, että pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus jos suojatie ei ole korotettu. Risteyksessä kääntyessään on autoilija aina väistämisvelvollinen ellei pyöräilijöille ole osoitettu väistämisvelvollisuutta liikennemerkillä. Liikenneympyrään mennessä ja poistuttaessa väistetään aina kevyttä liikennettä. Ei ole mitään tähtitiedettä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitkäkilpisiä bongattu taas idän teillä. Olin jo unohtanut näiden ajotavat esimerkiksi motarilla, ajetaan siinä keskiviivalla ja hemmetin kovaa. Onhan se turvallista, siinä ollaan todella keskellä eikä lähellä laitaa. Varsinkin kun nopeus alkaa olla aika kova.
 
444

Jäsen
Pitkäkilpisiä on alkanut ajautua myös pk-seudulle. Ihanaa.

Aiempaan keskusteluun liittyen. 1-tiellä Veikkolan ja Kehä III:n välillä on vähän uutta asfalttia. N. 12 km matkan. Nopeusrajoitus 80km/h. Oletettavasti ”puuttuvien tiemerkintöjen” takia. Jännä sinänsä, että nythän ne kaistat erottuvat todella näkyvästi toisistaan: oikea kaista on pikimusta ja vasen vaaleanharmaa. Samoin oikeanpuoleinen piennar on vaaleanharmaa. Miksi siis alennettu rajoitus? Ensimmäinen työkone oli Kehä III:n liittymässä, eli ei ainakaan kai siitä johtunut. Ajelin kyllä kiltisti kahdeksaakymppiä, mutta jalkoihin siinä jäi, kun jengiä veteli vasemmalta ohi aivan kuin mitään työmaata ei olisikaan. Ikävästi kyllä menetin tuossa muutaman minuutin aikaa ja tunsin itseni huonommaksi ja alemmaksi, kun muut ajoivat lujempaa.
 
TuH0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Perjantai-ilta, valtatie 5 Juvan ja Joroisten välinen pätkä. Tietyöt käynnissä ajokaistojen leventämiseksi ja tätä varten tien pintaa vähän rikottu ja teiden reunoja siistitään ja tasoitetaan. Sinällään tie ihan hyvässä ajokunnossa ja yhdessä kohtaa oli kaivinkone ajoradan puolella ehkä 30cm. Pitääkö tämän takia ajaa 20km 50km/h rajoituksella ja miksi toisessa osassa (10km) tietyö aluetta rajoitus oli kuitenkin 80km/h? Kai näihin joku järkevä selitys on olemassa, vaikka itse en tätä kyllä ole vielä keksinyt.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saavatko nuo tietyöntekijät itse siirrellä noita kylttejä, vai meneekö ne jonkun väyläviraston kautta?

Meinaan että kun tietty piste töistä valmistuu, niin tuskin duunarit siitä ihan heti ilmoittelevat eteenpäin. Sitten kun urakka on valmis, niin joku saattaa ilmoittaa jonnekin.

Olen tässä viime päivinä ihmetellyt samaa asiaa, kun olen ajellut pitkin poikin.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Liikennemerkeistä.. Toijan keskustasta (Kiskoa) kun lähtee suomusjärvelle 1870 tietä, ainakin eilen illalla oli heti tielle käännyttäessä 50km/h rajoitus (normi 80km/h) ja tietyömerkki. Ajamme tietä mökille mennessä noin 10km, ja yhtään mitään tietyötä pätkällä ei ollut. Myöskään tuo 50 rajoitus ei loppunut missään vaiheessa eikä toisia vastaavia merkkejä matkalla ollut.

On vähän saatanan ärsyttävää kun haluaisi kunnioittaa ja luottaa noihin, mutta sitten huomaakin että merkki on pystytetty ennakkoon, koska ehkä kesällä 2055 Pena ja Reijo niittää heinää 50m matkalla.

Mielestäni noille pitäisi antaa isommat sanktiot mitä ylinopeuden ajajille koska aiheuttavat omilla teoillaan vaaratilanteita viemällä autoilijoiden uskon siihen että jotain oikeasti tehdään.

Tänään ajettiin taas ko. tiellä keskellä päivää..

10km pätkällä yhden sillan (50m) kohdalta kuorittu pinta pois, ei muuta.

Tietyökyltti ilmoittaa että työ alkaa 1.8.2022. Joten minkä helvetin takia 10km pätkällä on 50km/h rajoitus useamman päivän ennakkoon?

Liikennettä seurattaessa ehkä joka kolmas noudatti tietyönopeutta.

Laitoin palautetta myös virallisia kanavia pitkin, mutta eihän nämä ketään kiinnosta. Autoilija on se syypää tilanteeseen (jos sattuu onnettomuus tai tulee ylinopeus-sakot), eikä ketään kiinnosta juurisyy tapahtumaan. Joku voisi yllättyä kun alkaisi tutkimaan juurisyitä tietyömaa-alueen ylinoppeuksille.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Turun moottoritie.

Omassa mittarissa noin 127km/h vauhtia. Lähden ohittamaan peräkärryllistä autoa, jonka nopeus noin 124km/h varmaan. Eli vauhtiero ei mikään erityisen iso, mutta sellainen että vauhdikkaampi olen.

Samaan aikaan kun siirryn ohituskaistalle takanani ollut Skoda tulee myös ohituskaistalle ja ilmeisesti tässä kohtaa hänelle tuli ns. "tulipalokiire".
Olin noin ohitettavan auton keulan kohdalla jo ohittanut, kun tämä Skoda ilmeisesti turhautuu tähän hitaaseen ohitukseen ja roikkuu aivan kontissa kiinni ja klassiset pitkät valot välkkyy.
Niin kuin että kyllähän sä nyt saatana näet, että ohitan koko ajan tuota autoa, että mihin vittuun haluat että tästä menen? Vielä kun venaat viisi sekuntia, niin voin vaihtaa turvallisesti kaistaa oikealle, etten ole tämän ohitettavan auton keulassa kiinni.
Yleensä en näihin jaksa tai halua sitten reagoida sen enempää, kun ikinä tiedä kuka hullu siellä toisessa autossa on, mutta nyt piti ihan tämän sitten minut ohittaessa kurkata ja piti sellainen pepsodenthymy ja käsien levitys hämmentyneenä tälle näyttää, että mitä vittua.
Joku keski-ikäinen jannu siellä oli Oakleyt päässään mulkkaamassa toisella puolella.

Ja kun tosiaan tosiaan olin jo kokonaan vasemmalla kaistalla, kun tämä Skodakin halusi vasta tulla vasemmalle ja ohittaa, oli ajanut perässäni noin kilometrin ennen sitä oikealla kaistalla ja jatkoi sitten minut ohitettuaan noin 1km/h kovempaa, kuin minä matkan tekoa. Eli eipä siellä kukaan missään kuolemaa ainakaan tehnyt.
 
Ihan noin ei ole käynyt, mutta ihmetyttänyt kyllä monesti kun osa ajaa motarilla eri nopeutta eri kaistoilla. Monta kertaa joku ohittanut minut motarilla, sitten vaihtanut eteeni ja tiputtanut vauhtia jolloin minä olen sitten ohittanut hänet uudestaan.

Sitten toki näitäkin on, jotka ohittavat hiljempaa ja oikealla kaistalla taas uskaltavat nostaa nopeuttaan.
 
Näinhän se on. Klassinen on myös se, että nopeus ei juurikaan muutu, vaikka rajoitukset muuttuvat.
Eilen sen huomasi tuolla Turun motarillakin, kun tunneleihin jne. rajoitukset tippuu siihen 100km/h.

Itse tiputin nopeuden siihen noin 110km/h, niin sieltähän ne parit autot aina paineli sitä 125km/h ohi.
Kunnes sitten taas sain heidät 120km/h alueella kiinni jossain kohtaa, kun omassa vakkarissa se 127km/h-128km/h vauhtia.

Ja hämmentäviä on tosiaan ne, joiden vauhti on ohitustilanteissa tippuu sen 10km/h esimerkiksi rekkaa ohittaessa, mutta oikealle kun palaavat niin vauhti nouseekin roimasti.
Ja monesti käy myös se, että ohituksen jälkeen kun palaavat oikealle, niin ensimmäiset sadat metrit se vauhti on aika kovaa, mutta yhtäkkiä taas tippuukin.
Kai siellä sitten kiihdytetään vähän liiaksi oikealle palatessa tai jotain alkuun.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Saavatko nuo tietyöntekijät itse siirrellä noita kylttejä, vai meneekö ne jonkun väyläviraston kautta?

Meinaan että kun tietty piste töistä valmistuu, niin tuskin duunarit siitä ihan heti ilmoittelevat eteenpäin. Sitten kun urakka on valmis, niin joku saattaa ilmoittaa jonnekin.

Olen tässä viime päivinä ihmetellyt samaa asiaa, kun olen ajellut pitkin poikin.
En tiedä maanteistä tai motareista, mutta esim. Kaupungeissa työmaajylpyt virittelee itse ne kyltit paikoilleen. Hyvin usein miten sattuu. Kerran osui vastaan työmaa jossa toinen kaista oli suljettu (noin 20-30 metriä)ja olis merkin mukaan pitänyt väistää vastaan tulevia. Siellä oli jo jono toisessa suunnassa. Sitä sitten ihmettelin, mutta päätin ajaa vastoin merkin näyttämää.
Paljastui, että toisella puolella oli sama merkki. Väärinpäin. Eli molemmat suunnat väistäis molempia suuntia.
Se oli noin monta päivää ;)
 
Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Meän kulmilla oli alkuviikosta 60-alueelle laitettu 80-kyltti tietyömaalle. Ai että nautin ku poljin siinä 20 yli normaalin sallitun. Kaks päivää se ehti siinä olla
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Moni on näköjään kirjoitellutkin noista tietyömerkeistä ja nopeusrajoituksista. Yleensä näissä on syyllinen paikallinen ELY, jos siis on kyseessä ELY:n tie. Heidän ohjeistuksissa ja määräyksissä vaaditaan nämä tietyömerkit ja nopeuden alentamiset oli siellä vaikka 10m pätkä ilman tiemerkintää, niin ne merkit pitää olla. Toinen seikka on nämä ELY:n suuressa viisaudessa kilpailuttamat omat aliurakoitsijat esim. tiemerkinnöille ja tärinäraidoille etc. Kohteen pääurakoitsija on saanut homman valmiiksi, mutta tiemerkinnät eivät kuuluneet urakkaan, joten ne tekee ELY:n sopimusurakoitsija sitten kun ennättää. Tämän vuoksi kohteita ei saada heti valmiiksi, vaan ne saattaa seistä usean kuukauden odotellessa sitä ELY:n sopimusurakoitsijaa, eli tietyömerkit ja nopeusrajoitukset ovat voimassa niin kauan ennen kuin kohde on valmis. Sanoisen sen, että aika harvoin mikään urakoitsija unohtaa ottaa merkit pois, jos siis heidän osuus urakasta on tehty ja kohde on kokonaan valmis. Toki näitäkin varmasti sattuu, mitäpä ei sattuisi. Kannattaa olla yhteydessä tienkäyttäjän linjaan, jos kokee jonkun paikan merkit yms. turhaksi. Sieltä se selitys löytyy.

Mitä tulee tähän @Turnipsi mainitsemaan asiaan, niin monesti ennen varsinaisen urakan alkua nopeus pudotetaan tarkoituksella alemmas, jotta liikkujat tottuisivat siihen ns. ennakkoon. Sitä en osaa sanoa onko tästä oikeasti mitään hyötyä, mutta sekin on ELY:n/Kaupungin ohjeistuksessa, tai urakan vaatimuksissa. Ei tätäkään kukaan urakoitsija tee vittuillakseen tai ennakkoon vaan se vaaditaan. Esimerkkinä voi toimia Helsingissä kadun sulkeminen josta ilmoitetaan kuukausi ennen kylteillä ja tauluilla yms. 90% ihmisistä ei kuitenkaan muista tai noteeraa tätä mitenkään ja sitten taas vingutaan miten tuokin katu on nyt yht`äkkiä suljettu.

Kesäisin aiheuttaa pahaa närää nämä niittotyöt. Näissä on yleensä mies ja traktori tms. urakoitsija kyseessä. Ukko vie aamulla vaaditut merkit paikoilleen ja niitteelee päivän vaikka 15km päässä ensimmäisestä merkistä. Hän tekee miten ELY määrää ja sitten tienkäyttäjille jää se vittuuntuneen osa. Tästä olisi helppo päästä irti, koska kyllähän teillä liikkuu kesäisin vaikka minkälaista puimuria ja traktoria joita muu liikenne osaa väistää ja nopeutta itse alentaa. Edelleen se on kiinni noista ELY:n vaatimuksista. Kyseinen trk-mies ei vaan voi näistä säännöistä luistaa. Kaiken takana on nainen lauloi Matti ja Teppo, mutta näissä kaiken takana on lopullinen vastuu, jos siis jotain sattuu. Tietyömerkki ja nopeusrajoitus poistaa paljon vastuuta muun liikenteen käyttäytymisestä ja varmasti moni on nähnyt millaista "Vatasta" siellä on ratin takana.

En tiedä avasiko tämä mitään, mutta asiat eivät vain aina ole niin mustavalkoisia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nelostiellä moottoritiellä tekivät jotain kalliohommia ja oli 80 rajoitus siinä kohtaa. Muut ajoivat sen 125 km/h ja työmiehiin kirjaimellisesti parin metrin etäisyys näistä tosielämän sankareista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös