Miksihän Mäkelä kysyy tuollaista? Lindström on toki vittuillut Persuille, mutta niin on kaikille muillekin. Siksi tuo ohjelma on hauska, kun kaikki saavat samalla mitalla.Small world (pieni maailma).
Mäkelä on tyhmä kuin saapas. Ei siinä sen kummempia. Millainen vatipää pitää olla, että äänestää tuollaista?Miksihän Mäkelä kysyy tuollaista? Lindström on toki vittuillut Persuille, mutta niin on kaikille muillekin. Siksi tuo ohjelma on hauska, kun kaikki saavat samalla mitalla.
Kyllä silti ihmettelen miksi Yle on puhunut ristiriitaisesti esim niistä koulutuksista ja pakollisuudesta. Isompana "outoutena" olen koko ajan pitänyt tiedottamista kuin jotain koulutuksia. Joka työpaikassa on koulutuksia ja koskaan ne ei kaikkia kiinnosta.Wallinheimolle on ilmeisesti kelvannut kesän "kohun" takia tehdyt selvitykset. Aivan täysi farssi Ukkolalta, Puopololta, Turkkilalta ja muilta hölmöiltä.
Yle antoi selvityksen poliitikoille monimuotoisuuskoulutuksista – Wallinheimo MTV:lle: Puurot ja vellit menneet sekaisin
Yle antoi kansanedustajille selvityksen monimuotoisuudesta ja siihen liittyvistä koulutuksista.www.mtvuutiset.fi
Voisin kuvitella että ulkomaan uutisissa ja vaikka jossain radion kulttuuritoimituksissa pitääkin olla eroa. On hieman eri asia raportoida ja analysoida Yhdysvaltojen vaaleja kuin PMMP:n keikkoja stadionilla.Ja edelleen olen sitä mieltä, että toimistusten välillä on suuria eroja. Uskon, että vaikka juuri Shemeikan alaisuudessa voi olla hämmentynyt olo kun hän ainakin somessaan on aika radikaalikin ihminen ja poliittisesti erittäin liberaali.
Kiinnostavuudesta en osaa sanoa mutta paljastavaa on ollut lukea kuinka tälläkin palstalla niin moni ajattelevan oloista kirjoittajaa hyppäsivät heti tilaisuuden tullen Sanna Ukkolan kelkkaan. Kun taustalla on oletus, ehkä jopa toive, saada YLE “kiinni” jostain hämärästä toiminnasta, lähtee kirjoittelu sillä sekunnilla laukalle. Muutaman päivän Sanna Ukkola nautti suuren journalistin statusta. Minkä talentin AlfaTV menettikään.Kyllä silti ihmettelen miksi Yle on puhunut ristiriitaisesti esim niistä koulutuksista ja pakollisuudesta. Isompana "outoutena" olen koko ajan pitänyt tiedottamista kuin jotain koulutuksia. Joka työpaikassa on koulutuksia ja koskaan ne ei kaikkia kiinnosta.
Eli Ylen mainitsemasi "hämärä toiminta" on siis täysin yhtä kuin yksisarvinen? Nykyiset ja entiset Ylen "hämärästä toiminnasta" kertoneet tai sitä kokeneet yleläiset ovat myös yksisarviseen uskovia?Kun taustalla on oletus, ehkä jopa toive, saada YLE “kiinni” jostain hämärästä toiminnasta, lähtee kirjoittelu sillä sekunnilla laukalle.
Se johtuu siitä, että Ylen (johdon) viestintä on ihan onnetonta ja epäselvää. Koko kohua olisi voinut purkaa yksityiskohtaisen järkevästi kuten ilmeisesti Wallinheinolle ja kumppaneille on onnistuttu tekemään. Sen sijaan tuli se mahtipontinen julistuskirje ja muuta lausuntoa sikin sokin, osin ittsensä kanssa ristissä.Kyllä silti ihmettelen miksi Yle on puhunut ristiriitaisesti esim niistä koulutuksista ja pakollisuudesta. Isompana "outoutena" olen koko ajan pitänyt tiedottamista kuin jotain koulutuksia. Joka työpaikassa on koulutuksia ja koskaan ne ei kaikkia kiinnosta.
Ja edelleen olen sitä mieltä, että toimistusten välillä on suuria eroja. Uskon, että vaikka juuri Shemeikan alaisuudessa voi olla hämmentynyt olo kun hän ainakin somessaan on aika radikaalikin ihminen ja poliittisesti erittäin liberaali.
Shemeikan sisaruskin muistaakseni muunsukupuolinen, eli varmasti on niistäkin asioista aktiivinen.
Varmasti näin. Ja siis itsellä on kyllä kova luotto siihen uutistoimituksen puoleen. Vuosia esim shemeikkaa seuranneena en vain jaksa uskoa, että pitää aktivisminsa ns kurissa siellä Yle X:n johdossa ja ymmärrän jos jollain on siellä vähän ahdas olla ja pitää ns kävellä varpaisillaan.Se johtuu siitä, että Ylen (johdon) viestintä on ihan onnetonta ja epäselvää. Koko kohua olisi voinut purkaa yksityiskohtaisen järkevästi kuten ilmeisesti Wallinheinolle ja kumppaneille on onnistuttu tekemään. Sen sijaan tuli se mahtipontinen julistuskirje ja muuta lausuntoa sikin sokin, osin ittsensä kanssa ristissä.
Oma luottamus Ylen sisältöihin on huomattavan suuri, johdon viestintään heikompi.
Ja jos haluan naurut, luen Ylä-Anttilan twiittejä. Ne näyttävät aina kauppajonossa tai kokatessa toinen käsi ja silmä varattuina kirjotelluilta.
Todella läpiluotaavaa kritiikkiä!??!Ja 31-vuotias Lloyd Libiso on sitten julkaissut elämänkertakirjan. Huhhuh saatana, mitä täällä tapahtuu. Kuinka monta prosenttia suomalaisista on koskaan edes kuullut tämän henkilön nimeä.
Ylen kohujuontajan kirja sai täystyrmäyksen Helsingin Sanomissa
Ylen kohujuontajan elämäkerta ei ollut Helsingin Sanomien kriitikon mieleen.www.iltalehti.fi
Lukeekohan kohderyhmä kirjoja?Kohderyhmälleen varmaan silti ihan myyviä teoksia.
Siitä päätellen miten moni somettaja tuollaisen on tehnyt sanoisin että lukee.Lukeekohan kohderyhmä kirjoja?
Äänikirjoja on olemassa ja jos saadaan kirjan hahmo vielä lukemaan se, niin sehän on kuin podcastia kuuntelisi.Lukeekohan kohderyhmä kirjoja?
Onhan siitä. Pitäiskö pituuttaan kuunnella.Äänikirjoja on olemassa ja jos saadaan kirjan hahmo vielä lukemaan se, niin sehän on kuin podcastia kuuntelisi.
Arvostelun perusteella kirjailija Libiso tulee vielä tutuksi seuraavissa vaaleissa. Persuilla ehdokasasettelu on ollut ennenkin tätä tasoa. Ja joskus vielä ihmettelin mitä sanottavaa entisillä rallikuskeilla ja seiväshyppääjillä on politiikassa.Ja 31-vuotias Lloyd Libiso on sitten julkaissut elämänkertakirjan. Huhhuh saatana, mitä täällä tapahtuu. Kuinka monta prosenttia suomalaisista on koskaan edes kuullut tämän henkilön nimeä.
Viimeksi mitattuna 15,9 %.Ja 31-vuotias Lloyd Libiso on sitten julkaissut elämänkertakirjan. Huhhuh saatana, mitä täällä tapahtuu. Kuinka monta prosenttia suomalaisista on koskaan edes kuullut tämän henkilön nimeä.
Ylen kohujuontajan kirja sai täystyrmäyksen Helsingin Sanomissa
Ylen kohujuontajan elämäkerta ei ollut Helsingin Sanomien kriitikon mieleen.www.iltalehti.fi
Minusta tuntuu että tuon pelkkä arpa kokeilu jos tuosta saisi jotain irti. Tai sitten pyrkii pysymään vielä yhden päivän lisää etusivuilla että saisi lisää tunnettavuutta joka auttaisi juuri toimittajan työssä. Sissimarkkinointia.Ja 31-vuotias Lloyd Libiso on sitten julkaissut elämänkertakirjan. Huhhuh saatana, mitä täällä tapahtuu. Kuinka monta prosenttia suomalaisista on koskaan edes kuullut tämän henkilön nimeä.
Ylen kohujuontajan kirja sai täystyrmäyksen Helsingin Sanomissa
Ylen kohujuontajan elämäkerta ei ollut Helsingin Sanomien kriitikon mieleen.www.iltalehti.fi
Eiköhän Libison koko ulostulo YLE-casessa ole ollut ihan laskelmoidusti tämän kirjan promootiota. Vai meinaako joku, että vaan sattumalta juuri sopivasti aikajanat kohtaavat?Minusta tuntuu että tuon pelkkä arpa kokeilu jos tuosta saisi jotain irti. Tai sitten pyrkii pysymään vielä yhden päivän lisää etusivuilla että saisi lisää tunnettavuutta joka auttaisi juuri toimittajan työssä. Sissimarkkinointia.
Arvosteluiden perusteella kyseessä on mestariteos. Persujen Uusi uusi testamentti.Eiköhän Libison koko ulostulo YLE-casessa ole ollut ihan laskelmoidusti tämän kirjan promootiota.
Hyvin mahdollista. Alusta asti mietin, että kuinka jollain toimittajapiireissä liikkuvalla on varaa purra YLE:n kaltaista tahoa, joka työllistää valtaosan broadcaster-alan toimittajista, mutta se selittäisi asiaa. Toinen selittävä tekijä on se, ettei Libison maailmankuvan omaavalla ihmisellä ole kovin kotoisaa YLE:n kaltaisessa organisaatiossa, jossa hänen esimiehinään on ilmeisesti jotain Shemeikan-tyylisiä "maailmanparantajia", jonka takia ajatteli polttaa sen sillan ja käyttääkseen sitä promona.Eiköhän Libison koko ulostulo YLE-casessa ole ollut ihan laskelmoidusti tämän kirjan promootiota. Vai meinaako joku, että vaan sattumalta juuri sopivasti aikajanat kohtaavat?