Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 656
  • 5 374

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei liity ehkä kaikki YLEen, mutta kun nostit puolueita esille polarisaation aiheuttajina, niin minulla myös yksi ihan hyvä ehdotus nykyajan ilmapiirin parantamiseen.

Mitä jos joku iso oikeistolainen puolue hoksaisikin, että ei tästä nyt tulekaan sitä mitä me hallitusohjelma-pärinöissä mietittiin? Eurooppa ei lähtenytkään kevään vaaleissa täysin oikealle, vaikka se yksi meidän oikeistolainen puolue koitti Suomen tilannetta niin kovasti lobbatiinkin. Mitäpä jos se suomalainen oikeistopuolue huomaisikin, että Suomen ilmapiiri on menossa kohti syvää persettä ja sen syynä on se toinen puolue, jonka kanssa tämä hallitusohjelma-päissään operoiva puolue tekee läheistä yhteistyötä? Puolueen nuoret ja sosiaalisen median soturit ovat jo täysillä hypänneet mukaan kulttuurisotiin, niin pitäisikö vaikka sen puolueen nöyristyä ja todeta, että vituiksi meni?

En minä tiedä, kunhan mietiskelen, että voisikohan olla, että joku meidän "keskusta-oikeistolainen" puolue syventää vaan railoja?

Olen pitkälti samaa mieltä. Sen jälkeen kun PS:n johtopaikkoihin kuuluvat jatkoivat 2024 erilaisia rasistisia ulostuloja, minusta Kokoomuksen olisi tullut viheltää peli poikki. Ei yhtään lisää tai Orpo hajottaa hallituksen. Ja teinkin tästä esityksen Kokoomuksen eri kanavissa. Rasismin arkipäiväistäminen monen (myös minun) poimimilla suorilla lainauksilla mm. Purralta ylitti rajan sen jälkeen kun sellaista ei enää pitänyt kuulua.

Mutta Kokoomus katsoo puolueena, että hallituksen tulee kaikesta huolimatta jatkaa, koska hallituksen mahdollinen kaataminen tässä vaiheessa hyödyttää oppositiota ja persuja. Olisi vaarassa, että Kokoomus putoaisi vaalien jälkeen sijalle kolme.

Tärkein syy taitaa olla se, että Kokoomuksen jäsenet ja kannattajat ovat pääosin hyvin tyytyväisiä tai tyytyväisiä hallituspolitiikkaan. Viimeisin kysely 7/2024, jossa Kokoomuksen kannattajista 80 prosenttia on tyytyväisiä hallituksen toimiin. HS-gallup | Tyytymättömyys pääministeri Orpoon ja hallitukseen on lisääntynyt
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Niin en sitten tiedä. Kai se unelmien hallitusohjelma menee ihan kaiken edelle kannattajissa. Minusta se on aika selkärangatonta ja tekee ehkä tulevaisuudessa Kokoomuksen toimimisen aika vaikeaksi. Aika vaikea tuolta kaiken hyväksymisen kuilulta on hypätä takaisin "sivistyspuolueeksi", sitten kun se tilanne tulee tulevaisuudessa. Toki se kannatus on ja säilyy, niin se edesauttaa sitä tulevaa. Kokoomus on kuitenkin ihan itse luonut nyt tätä tilannetta ja se ei miksikään muuksi muutu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rasismin arkipäistyminen ja suomalaisen yhteiskunnan yleinen persuuntuminen ei oletettavimmin todellakaan tule kulumaan hetkessä pois, vaikka sen eteen tehtäisiin aktiivisesti töitä ja Persut menisivätkin taas lihomaan oppositioon 2027 alkaen.

Vaikka yhtäältä Persuja vierastankin, enkä heitä koskaan tule äänestämään, on samalla erittäin mielenkiintoista, miten yksi vajaan 20% tasolle kannatuksensa vakiinnuttanut puolue on kyennyt vaikuttamaan yhteiskuntaamme nopeassa ajassa niin syvästi. Mutkia heilläkin on ollut matkassa, mutta isossa kuvassa he ovat edenneet käytännössä voitosta voittoon vuodesta 2003 lähtien, eikä se mielestäni ole todellakaan ollut Suomen etu. Persut vievät, me muut vikisemme.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin en sitten tiedä. Kai se unelmien hallitusohjelma menee ihan kaiken edelle kannattajissa. Minusta se on aika selkärangatonta ja tekee ehkä tulevaisuudessa Kokoomuksen toimimisen aika vaikeaksi. Aika vaikea tuolta kaiken hyväksymisen kuilulta on hypätä takaisin "sivistyspuolueeksi", sitten kun se tilanne tulee tulevaisuudessa. Toki se kannatus on ja säilyy, niin se edesauttaa sitä tulevaa. Kokoomus on kuitenkin ihan itse luonut nyt tätä tilannetta ja se ei miksikään muuksi muutu.

Kuoppa tuolta osin on itse rakennettu. Mitään muutosta ei tule ainakaan ennen kuin Kokoomuksessa vaihtuu puheenjohtaja. Paljon riippuu myös eurooppalaisen maltillisen oikeiston sekä toisaalta keskustavasemmiston ja ääriryhmien menestyksestä tulevissa vaaleissa. Käykö niin, että yhteistyö radikaalioikeiston kanssa laajenee maittain vai niin, että maltillinen oikeisto hylkää Suomessakin radikaalioikeiston.

USA:n vaalit ovat yksi avaintekijä myös Euroopan kehityksen osalta.
 
"Toinen uusi avaus on Meille käy hyvin – Nora Weiss. Tämän musiikkiohjelman perusfilosofiaan kuuluu ilo ja rohkeus. Ohjelma tarjoaa turvallisen tilan ja tunnelman, johon on ilo käpertyä ja jossa on pehmoinen olla. Pääpaino on kotimaisessa musiikissa. Ohjelmaa kuullaan sunnuntai-iltaisin."

Eikö tuota varten ole jo Radio Nova tai Iskelmä? Lässynlässynläpätiläätä jonka välissä soi Suvi Teräsniska, Lene Marlin ja Tuure Kilpeläinen. Läpi lähetyksen Nora hehkuttaa, kuinka kivaa meillä on olla turvallisessa maassa ja se Iivokin hiihti tänään tosi hyvin. En siis tiedä yhtään, millainen tyyppi Nora Weiss on, mutta nuo speksit eivät kyllä paljoa lupaile.

Testattuasi Noran lisäsit varmaan "ärsyttää"-listallesi myös honottavan nenä-äänen?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Testattuasi Noran lisäsit varmaan "ärsyttää"-listallesi myös honottavan nenä-äänen?
En oikeastaan, toki pidän Nylon Beatin musiikistakin. Koko ohjelma itsessään oli kyllä niin kammottava, etten käy kuuntelemassa uudelleen, miltä Nora kuulostaa.

Varmasti ihan hyvä tyyppi ja silleen, mutta radio-ohjelmalta odottaisi ihan oikeaa rohkeutta tyhjien mantrojen sijaan.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä kannattaa miettiä tarkkaan, mikä on syy ja mikä seuraus. Jos ihminen on valmiiksi varma että takana on pimeitä voimia ja joku salaliitto, niin aivan varmasti tuntuu että "valtamedia pimittää tietoa", kun sieltä ei kuule niitä omia salaliittoajatelmiaan tukevia julkituloja. Mitä koronan aikana valtamediassa edes tarkemmin sensuroitiin? Itselleni jäi ainakin mielikuva, että tiedotustilaisuuksia pidettiin käytännössä jatkuvasti ja siellä oli monenlaista terveyspuolen ihmistä kertomassa ajantasaisia tapahtumia, sekä toimintasuunnitelmia sitä mukaa kun niitä suunniteltiin.
Korona-aikana ne ns salaliittoteoreetikot puhuivat siitä kuinka koronakuolemia tilastoidaan niin, että jos ihmisellä sattuu olemaan vaikka syöpä ja kuukausi elinaikaa jäljellä, ja sama ihminen sattui saamaan vielä koronan ja kuukauden päästä hän oli kuollut, niin se oli silloin koronakuolema. Paremmat ihmiset kehoittivat laittamaan foliohatun päähän, Haha hauskaa. Tästä muutama vuosi eteen päin, niin Ylen aamu tv:ssä THL:n virkamies kertoi että koronakuolemia tilastoitiin juuri noin miten edellä mainitsin.

Joe Bidenin terveystilasta ns. Salaliittoteoreetikot ovat puhuneet jo ennen kuin Bidenista tuli presidentti. Nyt media on suuri sankari kun on nostanut saman asian tapetille. Saman mikä oli tiedossa jo vuosia sitten.

Ylen puolueellisuudesta ja korruptiosta on myös tiedetty jo vuosia.

Ne ihmiset, ketkä ovat viime vuosina kaikista innokkaimmin kehoittanut muita laittamaan foliohatun päähän, salaliittoteorioi Trumpin ammuskelusta sen minkä kerkiävät.

Siitä huolimatta keskuudestamme löytyy edelleen ihmisiä keneltä puuttuu oma itsenäinen ajattelu kokonaan ja ketkä ovat ulkoistaneet ajattelunsa muille. En sano tätä sillä, että kaikki salaliittoteoriat olisivat automaattisesti totta.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tässä kannattaa miettiä tarkkaan, mikä on syy ja mikä seuraus. Jos ihminen on valmiiksi varma että takana on pimeitä voimia ja joku salaliitto, niin aivan varmasti tuntuu että "valtamedia pimittää tietoa", kun sieltä ei kuule niitä omia salaliittoajatelmiaan tukevia julkituloja. Mitä koronan aikana valtamediassa edes tarkemmin sensuroitiin? Itselleni jäi ainakin mielikuva, että tiedotustilaisuuksia pidettiin käytännössä jatkuvasti ja siellä oli monenlaista terveyspuolen ihmistä kertomassa ajantasaisia tapahtumia, sekä toimintasuunnitelmia sitä mukaa kun niitä suunniteltiin.
Minä olen aina sanonut, että jos tuntuu aina siltä että horisontti on vinossa toiseen suuntaan, niin kannattaa ihan ensimmäiseksi tarkistaa oman pään asento. Aika usein se tuppaa menemään juuri noin, että mitä tiukemmin olet jonkin aatteen tai teorian kannallta, sen todennäköisemmin alat näkemään joka paikassa mörköjä, eli lähes koko maailma tuntuu olevan sitä sinun aatettasi vastaan. Ja lopulta se menee sitten vielä pidemmälle tuohon, että jos jostakin ei kuulu suoraa tukea sille sinun aatteellesi, niin myös se taho on sinua vastaan ja pimittää jotain.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä on kyllä edelleenkin mielenkiintoinen suhtautuminen näihin ihmisiin, ketkä tätä Yle asiaa on avannut. Alla listattuna noin pääpiirteittäin siitä miltä asiat ja ihmiset näyttäytyvät:

×Aleksi Valavuori - paska öyhöttäjä
×Sanna Ukkola - öyhöttäjä ja paskaa
×Ivan Puopolo - paskaa
×Sami Antinniemi - rokotekriitikko ja öyhöttäjä joten paskaa
×Lloyd Libiso - ihonväristä plussa mutta pakko sanoo silti paskaa
×Jesse Sarkkinen - ei ole kaverista paljoa puhuttu mutta varmaan valehtelee ja öyhköröi joten ehkä paskaa
×Kaikki Ylekriitikot - mouhottavaa roskasakkia

DEI koulutukset nähdään vain hyvinä, boikotti Valavuorta kohtaan nähdään hyvänä, ikään kuin kokonaiskuvaa ei osattaisi katsoa ollenkaan, kaikki kritiikki on mouhotusta tai öyhötystä, Ukkolaa ja Puopoloa ei tarvitse ottaa vakavasti koska Ukkola ja Puopolo, Yle kritiikki on sama adia kuin rokotekritiikki, kaikki on salaliittoteoriointia, suurin ongelma koko jupakassa on se ettei Yle osaa hoitaa kriisinhallintaa, kaikki on Ylen osalta ok koska Libiso oli vain alihankkijana koska hänellä on oma yritys ym ym ym.
 
Ak13Ze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ässät
Tuo viimeviikkoinen ulostulo siitä ettei Andrew Taten nimeä saisi sanoa, kuulostaa harvinaisen koomiselta minun korvaani. Ai minkä takia? No YLE Areenasta löytyy tälläkin hetkellä "I am Andrew Tate" niminen dokkari.

Eli hänen nimeään ei saa muka YLE:llä sanoa, mutta samaan aikaan hänen nimeään kantava dokkari on katsottavissa areenassa. Ota tästä nyt sitten selvää että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kun lukee tällaista analyysia keskustelusta aiheen ympärillä, niin ei tarvitse ihmetellä jos monet kuittaavat kaiken Ylea kohtaan esitetyn kritiikin öyhöttämisenä kun tässä on siitä malliesimerkki.
 
Niinniin, tietenkin. Hyvä servaus lvl1000. Ja tottakai, aikaisempi kommentinihan oli 100 prosenttista öyhötystä, mitäpä muutakaan. Ei tarvitse ottaa vakavasti eikä tehdä johtopäätöksiä. On ollut vakavasti puhuttuja kommentteja sekä satiirinomaisesti kirjoitettuja, yhtä kaikki, kaikki on öyhötystä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Tuo viimeviikkoinen ulostulo siitä ettei Andrew Taten nimeä saisi sanoa, kuulostaa harvinaisen koomiselta minun korvaani. Ai minkä takia? No YLE Areenasta löytyy tälläkin hetkellä "I am Andrew Tate" niminen dokkari.

Eli hänen nimeään ei saa muka YLE:llä sanoa, mutta samaan aikaan hänen nimeään kantava dokkari on katsottavissa areenassa. Ota tästä nyt sitten selvää että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu.

Löytyy löytyy, mutta Tate on Ylen toimituksessa käytännössä kielletty nimi. Syy miksi tuon niminen dokkari kuitenkin areenasta löytyy lienee se, että siinä käsitellään Taten asioita "pimeältä" puolelta, eli mahdollisia raiskaus ja muita syytöksiä. Ja kun dokumentti esittä vähintään kyseenalaisessa valossa Taten, silloin tottakai hänelle annetaan jukisuutta. Ei mitään ihmellistä tässä. Omasta mielestäni Tate on myös kaikintavoin ylimielinen ja vastenmielinen kusipää.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuo viimeviikkoinen ulostulo siitä ettei Andrew Taten nimeä saisi sanoa, kuulostaa harvinaisen koomiselta minun korvaani. Ai minkä takia? No YLE Areenasta löytyy tälläkin hetkellä "I am Andrew Tate" niminen dokkari.

Eli hänen nimeään ei saa muka YLE:llä sanoa, mutta samaan aikaan hänen nimeään kantava dokkari on katsottavissa areenassa. Ota tästä nyt sitten selvää että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu.
Tästäkin olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää että mikä on ihan faktinen totuus. En jaksa millään uskoa, että pelkkä Taten nimi olisi kiellettyjen sanojen listalla, kun tosiaan kyseistä raiskaaja-ihmiskauppiasta on käsitelty mm. tuon dokumentin kautta ja varmaan nimi välillä pyörinyt muissakin ohjelmissa joissa selvitellään esimerkiksi ääritoksisen ja kaikille (mukaanlukien harrastajansa) haitallisen alfailukulttuurin leviämistä kuin syöpäkasvain sivistysmaailman katkeroituneiden nuorten miesten kansanosassa.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Löytyy löytyy, mutta Tate on Ylen toimituksessa käytännössä kielletty nimi. Syy miksi tuon niminen dokkari kuitenkin areenasta löytyy lienee se, että siinä käsitellään Taten asioita "pimeältä" puolelta, eli mahdollisia raiskaus ja muita syytöksiä. Ja kun dokumentti esittä vähintään kyseenalaisessa valossa Taten, silloin tottakai hänelle annetaan jukisuutta. Ei mitään ihmellistä tässä. Omasta mielestäni Tate on myös kaikintavoin ylimielinen ja vastenmielinen kusipää.
Jännä juttu, että kielletyn nimen haulla Ylen sivuilta löytyy kuitenkin yli 20 osumaa. Pitäisikö kaikin puolin paskan oloista ihmistä käsitellä miten positiivisessa valossa?
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jännä juttu, että kielletyn nimen haulla Ylen sivuilta löytyy kuitenkin yli 20 osumaa. Pitäisikö kaikin puolin paskan oloista ihmistä käsitellä miten positiivisessa valossa?

Tämä se ongelma onkin.

Sinäkin vihankiimassa pidät ihan hyväksyttävänä asiana sitä että Tate esitetään huonossa valossa Ylen ohjelmissa silloin kun esitetään.

Tatella on myös aivan helvetisti seuraajia jotka pitää sitä täysin syyttömänä mutta on varmaan ok että jos Ylen päälliköiden mielestä on "paskan oloinen" tyyppi niin pitäähän se oma mielipide kertoa kaikille verovaroin kustannetussa mediassa ja kieltää koko nimen mainitseminen paitsi silloin jos on jotain negatiivista kerrottavaa?

Tate on vastenmielinen ihminen ihan jokaisella tavalla mutta Ylen toiminta, suoranainen sensuuri neutraalia journalismia kohtaan on vielä vastanmielisempää.
 
Pitkälti kyse on taas siitä, että Taten näkee neutraalimmin tai vähintään osin hyvänä laaja joukko enemmän tai vähemmän konservatiivisia. Usein nuoria miehiä ja ainakin jokin osa kansalliskonservatiivisia. Sen sijaan liberaalien maailmassa Tateen suhtaudutaan hyvin kielteisesti erityisesti keskitietä enemmän vasemmistolaisten viherliberaalien joukossa.

Totta kai Tatea tulisi voida käsitellä eri tavoin mm. YLE:n ohjelmissa ja podcasteissa. Hänellä on valtava määrä seuraajia. Olisi järkevää avata, miksi häntä seurataan ja millaisiin arvoihin seuraaminen perustuu. Ei suinkaan poistaa mahdollista positiivisuutta Taten osalta, jos joku on hänen opeillaan saanut elämänsä kuntoon.

Samalla meillä kaikilla olisi mahdollista kurkistaa vähän siihen maailmaan, jota kohti monet miehet eri maissa kulkevat. Entistä konservatiivisempiin arvoihin. Vuoropuhelua tarvitaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olisiko esimerkiksi siksi että varovaroin kustannetun median tehtävä ei ole valita puoltaan?
Koska saamme nähdä positiivisen dokumentin siitä miten Putin pelasti Venäjän? Tai Johan Bäckmania kehuva juttu netissä? Andrew Tate puhuu koulutusta vastaan myymällä netissä huuhaakursseja jotka ovat hyvin lähellä pyramidi huijausta, hän kertoo kuinka on ok kuristaa naisia seksin aikana tai pahoinpidellä heitä henkisesti ja fyysisesti parisuhteessa.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Koska saamme nähdä positiivisen dokumentin siitä miten Putin pelasti Venäjän? Tai Johan Bäckmania kehuva juttu netissä? Andrew Tate puhuu koulutusta vastaan myymällä netissä huuhaakursseja jotka ovat hyvin lähellä pyramidi huijausta, hän kertoo kuinka on ok kuristaa naisia seksin aikana tai pahoinpidellä heitä henkisesti ja fyysisesti parisuhteessa.

Minkä takia meidän pitäisi nähdä positiivinen dokumentti Putinin Venäjän pelastamisesta?
Tai Johan Bäckmanista? Tai Tatesta?

Siksi koska nyt uutisointi on ollut negatiivista niin oletat että homma on ok jos tehdäänkin yhtä paskaa journalismia mutta vain toisesta ääripäästä?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Minkä takia meidän pitäisi nähdä positiivinen dokumentti Putinin Venäjän pelastamisesta?
Tai Johan Bäckmanista? Tai Tatesta?

Siksi koska nyt uutisointi on ollut negatiivista niin oletat että homma on ok jos tehdäänkin yhtä paskaa journalismia mutta vain toisesta ääripäästä?
Sanoit että Ylen pitäisi olla puolueeton. Otin muutaman esimerkin siitä mitä se tarkoittaisi. Katsos voidaan tehdä selkeitä argumentteja sen puolesta että Putin "pelasti" Venäjän kun hänen aikanaan maan varallisuus kasvoi, rikollisuus on laskenut, keskimääräinen elinikä oli kasvussa jne. Tämä ei tarkoita että minä pitäisin häntä hyvänä johtajana, ihailtavana henkilönä tai muuta sellaista. Samalla tavalla voi osoittaa monia eri johtajia historiassa jos ottaa yksinkertaisia mittareita, miettimättä mitä niiden taustalla on.

Pitääkö median siis olla puolueeton ja kuunnella molempien osapuolien argumentteja yhtä lailla, vai voidaanko esimerkiksi Venäjän suhteen todeta että heistä ei tarvitse uutisoida positiivisesti? Tai etsiä niitä kulmia?
 
Sun argumentit on todella outoja. Ja esimerkit ihan samaa tasoa.

Jostain oudosta syystä ajattelet että se on journalismin mukaista oikeaa uutisointia kun tekee 2 paskaa puolueellista uutista jakolinjojen molemmilta puolilta ja niistä syntyy 1 hyvä.

Se että tekee paskaa puolueellista journalismia ja vastineeksi tekisi toisen, vastakkaista näkökulmaa olevaa puolueellista journalismia ei tarkoita että siitä syntyisi yksi hyvä kokonaisuus.

Puolueettomuus ei synny siitä että tekee puolueellisia ohjelmia.

Puolueettomuus syntyy siitä että tekee journalismia jotka eivät ole puolueellisia.

Tietenkin Ylen pitäisi olla puolueeton.

Eikö sinun mielestä pitäisi olla?
Ja jos ei niin miksi ei?

Lue nyt vaikka @Cobol kirjoitus ylempänä jos vaikka sitten aukeaisi.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Asiat jotka minun on todella vaikea hyväksyä:

- "hyvien asioiden" puolustaminen "tuomittavilta" - joidenkin oletettujen yhteisten humaanien arvojen asettaminen etusijalle niin että tuomittavat asiat saadaan jäämään näkymättömiin ja niiden edustajat pilkan kohteiksi.
- edellisen jatkeena: kaksinaamaisuus "monimuotoisuuden" edessä; yhtäältä vaaditaan sitä ja velvoitetaan henkilöstöä varmistamaan mikromanageeraus-tasolla että monenkirjavat "pienikokoiset hyvät ihmisryhmät" näkyisivät ohjelmistossa mutta toisaalla harjoitetaan tiukkaa mielipiteiden ja sisältöjen rajaamista ja "pahojen ihmisryhmien" siivoamista piiloon pois julkisesta keskustelusta (myös heidän demonisointi). Demokratian peruspilareita on että kaikilla on vapaus olla, näkyä, kuulua; myös niillä joita on vaikea ymmärtää. YLE flirttailee totalitäärisen kulttuurin kanssa tällä hyvisten ristiretkellään. Näen tällaisen kehityksen myös vahingollisena yhteiskunnallisena "vaikuttamisena": piiloon ajetut ja käpertyvät tahot keräävät voimaa ulkopuolisuuden ja epäreiluuden kokemuksistaan mikä ennemmin tai myöhemmin purkautuu yhteiskunnan vastaisena toimintana esim. väkivaltana. Voikin sanoa että tuolla toiminnalla saadaan aikaan juuri sitä mitä piti alunperin vastustaa.
- YLE mieltää itsensä yhteiskunnan muutosagentiksi; ryhtyy ajamaan valitsemiaan "hyviä" asioita, muuttamaan ihmisten käyttäytymistä heidän ideoimaansa suuntaan. Tällöin toiminta muuttuu tiedonvälityksestä poliittiseksi toiminnaksi, agitoimiseksi ja mielipiteiden ohjailuksi. Reportteri omiikin itselleen sekä syyttäjän että tuomarin pestit.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
YLE mieltää itsensä yhteiskunnan muutosagentiksi; ryhtyy ajamaan valitsemiaan "hyviä" asioita, muuttamaan ihmisten käyttäytymistä heidän ideoimaansa suuntaan.
Haluaisitko linkata muutaman esimerkin tällaisesta? Muuten voisin virheellisesti kuvitella kirjoittavasi mielikuvistasi. YLEssä on hyvin monenlaisia toimittajia ja parlamentaarisesti valitut päättäjät. Joskus saa sellaisen kuvan kun he YLEen mentyään muuttuisivat saman muotin edustajiksi. Ainakin YLE kriittisten mielikuvissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös