Sanna Marinin hallitus

  • 2 598 938
  • 21 526

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Lain vastustamisessa on oikeita perusteita, jotka tulevat realisoitumaan lähivuosina kun laki hyväksytään.
Maalailemasi kauhukuvat eivät ole toteutuneet niissä sivistysvaltioissa joissa vastaava laki on ollut voimassa jo vuosikausia. Suomi ei ole etujoukoissa kokeilemassa jotain uutta ja ihmeellistä. Pohjoismaista olemme liikkeellä viimeisenä, kuten tällä tapana on. Ja silti kehitys huimaa joidenkin päätä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mielestäni minä ilmaisin jo näkemykseni, mutta toistan sen ihan sinua varten. Jos vähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa helpottava laki aiheuttaa hankaluuksia vankiloissa ja pukuhuoneissa, silloin niissä toteutettavia käytäntöjä muutetaan sen sijaan, että jatketaan vähemmistöjen polkemista.

Tämä on kuin Neuvostoliitosta, jossa muutoksia ei saatu aikaan, koska järjenkäytön sijaan noudatettiin kirjoitettuja ohjeistuksia.
Tämähän on todellakin kuin Neuvostoliitossa.
Jos on olemassa hyvää tarkoittava hanke ja joku nostaa esille hankaluuksia joita hankkeen toteuttamisesta mahdollisesti seuraa, joku hankkeen puolustaja esittää väitteen jonka mukaan epäkohdan esittäjä pelkästään hankaloittaa hankkeen toteuttamista. Taikka mikä vielä oudompaa: väittää että epäkohdasta keskustelija ei aiemmin ollut edes kiinnostunut vankien turvallisuudesta.
Mistä syystä näissä keskusteluissa aina esiintyy tahallaanväärinymmärtäjiä jotka ainostaan yrittävät tukahduttaa keskustelua ja syytellä erilaisen näkökohdan esittäjiä ties miksi?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Joopa joo. Kertoo ihan riittävästi sun luetun ymmärtämisestä ja asenteesta jos mukamas oikeasti kysyt toiselta ihmiseltä onko raiskaus ok, joka tapauksessa turha jatkaa keskustelua.
Siis etkö sä oikeasti ymmärrä omien tekemisiesi ja sanomisiesi vaikutuksia. Jos sä tulet suu vaahdossa mulle huutamaan tähän ketjuun ihan päättömiä ja sen jälkeen pöyristyt kun sulta kysytään asioita? Ja sen jälkeen sä nimenomaan väität mun olevan jotain mitä mä en ole.

Ihan käsittämätön tapa sulla keskustella.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Maalailemasi kauhukuvat eivät ole toteutuneet niissä sivistysvaltioissa joissa vastaava laki on ollut voimassa jo vuosikausia. Suomi ei ole etujoukoissa kokeilemassa jotain uutta ja ihmeellistä. Pohjoismaista olemme liikkeellä viimeisenä, kuten tällä tapana on. Ja silti kehitys huimaa joidenkin päätä.
Mitkä valtiot luet sivistysvaltioksi?

 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mistä syystä näissä keskusteluissa aina esiintyy tahallaanväärinymmärtäjiä jotka ainostaan yrittävät tukahduttaa keskustelua ja syytellä erilaisen näkökohdan esittäjiä ties miksi?
Eli kun keskusteluun tuodaan pukuhuoneet, ei kyse olekaan omasta kyvyttömyydestä sietää erilaisia ihmisiä, vaan toisen keskustelijan kyvyttömyydestä sietää erilaisia mielipiteitä. Jos näin on niin olen valmis myöntämään, että sietokykyni ”erilaiseen mielipiteeseen” on matala. Ihan niin kuin flat earth -ihmisten ja rokotekielteisten mielipiteiden kanssa.
 

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Mitkä valtiot luet sivistysvaltioksi?

Saattaisihan tähän joku murjaista, että Britit eivät ihan sivistysvaltiosta nykyisellään mene. No juu, asiaan, eli siellähän on siis rangaistuslaitoksen puolesta sekoiltu oikein kunnolla. Olennainen kohta:

The 52-year-old, who is currently transitioning, was sentenced yesterday for two counts of rape, two sexual assaults and one offence of wounding.

White has previous convictions for indecent assault, indecent exposure and gross indecency involving children, animal cruelty and dishonesty.

The Ministry of Justice has apologised for moving her to the women’s prison, saying that her previous offending history had not been taken into account.

Väännetään nyt vielä rautalangasta: Suomen laissa on ihan selvä mahdollisuus sijoittaa naiseksi sukupuolensa vaihtanut henkilö miesten puolelle, jos naisten puolelle sijoittaminen katsotaan turvallisuusriskiksi. Ja ainakin minä luotan Suomen viranomaisiin eli rikosseuraamuslaitokseen, että tuollaisella historialla kuin tämän linkkaamasi tapauksen vanki ei varmaan olisi sinne naisten puolelle asiaa.

Etsi nyt vielä vastaavat tapaukset myös vaikka Tanskasta ja Norjasta, joissa vastaava laki on ollu voimassa vuosikausia. Se, että jossain on joskus tapahtunut jotain joka saattaa ehkä sattua meilläkin on paska peruste vaikeuttaa kokonaisen vähemmistön elämää tarpeettomasti - erityisesti kun tuossa brittien tapauksessakin on kyse nimenomaan viranomaisen virheestä eikä mistään luonnollisesta seurauksesta tuolle laille.

Oli virhe, että tämä henkilö sijoitettiin naisten puolelle. Sen sijaan se virhe ei ollut säätää transsukupuolisten elämää helpottavaa lakia.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Pohjoismaat esimerkiksi. Oletko erimieltä?
Niin, vastasin alkuperäiseen väitteeseesi, että missään sivistysvaltiossa ei ole tapahtunut. Itse luen monta muutakin valtiota sivistysvaltioksi, kuten muun muassa Englannin. Sinä ilmeisestikö et, koska väistit selkeän faktan joka oli osoitettu sinun mutulle.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Siis etkö sä oikeasti ymmärrä omien tekemisiesi ja sanomisiesi vaikutuksia. Jos sä tulet suu vaahdossa mulle huutamaan tähän ketjuun ihan päättömiä ja sen jälkeen pöyristyt kun sulta kysytään asioita? Ja sen jälkeen sä nimenomaan väität mun olevan jotain mitä mä en ole.

Suuni ei ole vaahdossa enkä ole huutanut. Sinä olet täällä ollut lähinnä huolissasi ääri-ilmiöstä josta olet onnistunut antamaan yhden konkreettisen esimerkkitapauksen ja jossa on kyse yhtä paljon vankilan puutteellisesta turvallisuudesta kuin sukupuolen korjaamisesta. Samalla ignoroit sen seksuaalisen väkivallan, jonka nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa, puhumattakaan siitä, miten lakiuudistus tulee helpottamaan satojen (arvio) ihmisten elämää.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Väännetään nyt vielä rautalangasta: Suomen laissa on ihan selvä mahdollisuus sijoittaa naiseksi sukupuolensa vaihtanut henkilö miesten puolelle, jos naisten puolelle sijoittaminen katsotaan turvallisuusriskiksi. Ja ainakin minä luotan Suomen viranomaisiin eli rikosseuraamuslaitokseen, että tuollaisella historialla kuin tämän linkkaamasi tapauksen vanki ei varmaan olisi sinne naisten puolelle asiaa.

Etsi nyt vielä vastaavat tapaukset myös vaikka Tanskasta ja Norjasta, joissa vastaava laki on ollu voimassa vuosikausia. Se, että jossain on joskus tapahtunut jotain joka saattaa ehkä sattua meilläkin on paska peruste vaikeuttaa kokonaisen vähemmistön elämää tarpeettomasti - erityisesti kun tuossa brittien tapauksessakin on kyse nimenomaan viranomaisen virheestä eikä mistään luonnollisesta seurauksesta tuolle laille.

Oli virhe, että tämä henkilö sijoitettiin naisten puolelle. Sen sijaan se virhe ei ollut säätää transsukupuolisten elämää helpottavaa lakia.
Niin, tämä oli yksi esimerkki, jonka kuntosalin ja lounaan välissä kerkesin laittaa. Nimenomaan toisen kirjoittajan väittämään.

Ei tarvitse vääntää tuota rautalangasta, mutta se rautalanka ei ilmeisesti auennut, että sen päätöksen pitää olla oikeasuhtainen. Jos henkilö on ollut raiskaamatta miehiä vankilassa 2 vuotta ja käyttäytynyt hyvin, niin ei voida katsoa aiempia rikoksia ja asettaa häntä eri asemaan. Jolloin kun hänet siirretään naisvankilaan, niin jos henkilö on nimenomaan ollut aina naisiin päin, niin saattaa raiskata naisvankilassa uudestaan.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Suuni ei ole vaahdossa enkä ole huutanut. Sinä olet täällä ollut lähinnä huolissasi ääri-ilmiöstä josta olet onnistunut antamaan yhden konkreettisen esimerkkitapauksen ja jossa on kyse yhtä paljon vankilan puutteellisesta turvallisuudesta kuin sukupuolen korjaamisesta. Samalla ignoroit sen seksuaalisen väkivallan, jonka nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa, puhumattakaan siitä, miten lakiuudistus tulee helpottamaan satojen (arvio) ihmisten elämää.
Edelleen se on, sä keskityt pelkästään muhun, jo toista sivua. Et aiheeseen.

Voitko vaan keskittyä siihen aiheeseen, josta keskustellaan? Kiitos.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Niin, vastasin alkuperäiseen väitteeseesi, että missään sivistysvaltiossa ei ole tapahtunut. Itse luen monta muutakin valtiota sivistysvaltioksi, kuten muun muassa Englannin. Sinä ilmeisestikö et, koska väistit selkeän faktan joka oli osoitettu sinun mutulle.
Väistit kysymykseni mutta vastaan silti.
Viittaat siis tuohon neljä vuotta vanhaan uutiseen. Kuten siinä sanotaan, vankilan toiminnassa tapahtui virhe, jota tietysti pahoittelevat. Uusi translaki ei poista virheiden mahdollisuutta viranomaisilta, ihan kaikkeen se ei pysty. Englanti kuuluu sivistysvaltioiden listalle mutta kaikki sen kansalaiset eivät ole vaadittavalla tasolla.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Väistit kysymykseni mutta vastaan silti.
Viittaat siis tuohon neljä vuotta vanhaan uutiseen. Kuten siinä sanotaan, vankilan toiminnassa tapahtui virhe, jota tietysti pahoittelevat. Uusi translaki ei poista virheiden mahdollisuutta viranomaisilta, ihan kaikkeen se ei pysty. Englanti kuuluu sivistysvaltioiden listalle mutta kaikki sen kansalaiset eivät ole vaadittavalla tasolla.
Ei vaan sä väistit. Tottakai pohjoismaat on sivistyvaltiota ja luen siihen muitakin.

Sä väitit, että koskaan ei ole tapahtunut sivistysvaltiossa ja väitteesi oli väärä. Piste. Punto.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Yleisesti lainsäädäntöä ei kannata ajatella maalaisjärjellä, koska sitä ei tulkita maalaisjärjellä, vaan lainkirjaimen mukaan. Sen takia yleensä on etu, että epäkohdat pohditaan ennen kuin laki säädetään ja se astuu voimaan. Keskustelu aaltoilee mielenkiintoisesti, kun jokainen joka tästä asiasta nostaa kysymyksen, niin on transfoobikko tai päiväräsänen. Paskoja mielipiteitä ei toki tarvitse suvaita, mutta ei vaikuta hirveän suvaitsevaiselta, jos ensimmäinen reaktio on yksisilmäinen ja loukkaava hyökkäys. Toki aihe, kun kyseessä on ihmisoikeudet herättää oikeutetusti tunteita ja toiset katsovat sitä todennäköisesti pragmaattisemmin. Eivätkä välttämättä ilkeästi, vaan maailmaa eri näkökulmasta jäsentäen.

Toivottavasti tämä laki nyt saadaan voimaan ja Kokoomus sen auttaa viemään läpi, kun Keskusta taas vempuloi. On kuitenkin kaikille parempi, että niitä mahdollisia epäkohtia mietitään nyt, vaikka ne olisivat jostain transfoobikon olkiukosta tuttuja, niin parempi ne on sulkea lainsäädännöllä etukäteen, ettei huonosti kirjoitettu laki aiheuta turhaa trollausta. Jos sukupuoli on ihmiselle tärkeä ja sen haluaa muuttaa, niin en ihan nopeasti pysty ymmärtämään miksi se pitää pystyä tekemään päivittäin tai edes vuosittain. Toki jos siitä halutaan mahdollisuus trollaukselle tai meemejä, niin ymmärrettävä näkökulma, mutta lakia valmistellessa tällaiset on parempi sulkea pois.

Täälläkin on välillä keskustelua yhteiskunnan hallinnollisista menoista. Mitä luulette että kuinka tehokkaasti käytämme rahojamme, jos meillä on jossain ihmisiä työskentelemässä sen takia, että ihminen liikuttelee omiin perustietoihinsa kuuluvaa täppää päivittäin vaiheesta toiseen? Tässä maassa on viisi miljoonaa ihmistä ja pelleilijöitä kyllä riittää. Tämän ei kuitenkaan pidä estää tuon lain läpimenoa, vaan muotoseikat kuntoon ja eteenpäin.
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Niin, tämä oli yksi esimerkki, jonka kuntosalin ja lounaan välissä kerkesin laittaa. Nimenomaan toisen kirjoittajan väittämään.

Ei tarvitse vääntää tuota rautalangasta, mutta se rautalanka ei ilmeisesti auennut, että sen päätöksen pitää olla oikeasuhtainen. Jos henkilö on ollut raiskaamatta miehiä vankilassa 2 vuotta ja käyttäytynyt hyvin, niin ei voida katsoa aiempia rikoksia ja asettaa häntä eri asemaan. Jolloin kun hänet siirretään naisvankilaan, niin jos henkilö on nimenomaan ollut aina naisiin päin, niin saattaa raiskata naisvankilassa uudestaan.

Onko jossain luettavissa tieto, lakia tulkintaan noin? Kahden vuoden nuhteettomuus vankilassa siis kumoaa edelliset rikokset siirtoa anottaessa?
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei tarvitse vääntää tuota rautalangasta, mutta se rautalanka ei ilmeisesti auennut, että sen päätöksen pitää olla oikeasuhtainen. Jos henkilö on ollut raiskaamatta miehiä vankilassa 2 vuotta ja käyttäytynyt hyvin, niin ei voida katsoa aiempia rikoksia ja asettaa häntä eri asemaan.
Eikö voida? Miksi ei? Arvion tekevät vankilaviranomaiset, onko sinulla todellista tietoa heidän päätöksentekoprosesseistaan?

Melko vahvoja näkemyksiä oletettavasti ihan mutu-pohjalta.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Yleisesti lainsäädäntöä ei kannata ajatella maalaisjärjellä, koska sitä ei tulkita maalaisjärjellä, vaan lainkirjaimen mukaan. Sen takia yleensä on etu, että epäkohdat pohditaan ennen kuin laki säädetään ja se astuu voimaan. Keskustelu aaltoilee mielenkiintoisesti, kun jokainen joka tästä asiasta nostaa kysymyksen, niin on transfoobikko tai päiväräsänen. Paskoja mielipiteitä ei toki tarvitse suvaita, mutta ei vaikuta hirveän suvaitsevaiselta, jos ensimmäinen reaktio on yksisilmäinen ja loukkaava hyökkäys. Toki aihe, kun kyseessä on ihmisoikeudet herättää oikeutetusti tunteita ja toiset katsovat sitä todennäköisesti pragmaattisemmin. Eivätkä välttämättä ilkeästi, vaan maailmaa eri näkökulmasta jäsentäen.

Toivottavasti tämä laki nyt saadaan voimaan ja Kokoomus sen auttaa viemään läpi, kun Keskusta taas vempuloi. On kuitenkin kaikille parempi, että niitä mahdollisia epäkohtia mietitään nyt, vaikka ne olisivat jostain transfoobikon olkiukosta tuttuja, niin parempi ne on sulkea lainsäädännöllä etukäteen, ettei huonosti kirjoitettu laki aiheuta turhaa trollausta. Jos sukupuoli on ihmiselle tärkeä ja sen haluaa muuttaa, niin en ihan nopeasti pysty ymmärtämään miksi se pitää pystyä tekemään päivittäin tai edes vuosittain. Toki jos siitä halutaan mahdollisuus trollaukselle tai meemejä, niin ymmärrettävä näkökulma, mutta lakia valmistellessa tällaiset on parempi sulkea pois.

Täälläkin on välillä keskustelua yhteiskunnan hallinnollisista menoista. Mitä luulette että kuinka tehokkaasti käytämme rahojamme, jos meillä on jossain ihmisiä työskentelemässä sen takia, että ihminen liikuttelee omiin perustietoihinsa kuuluvaa täppää päivittäin vaiheesta toiseen? Tässä maassa on viisi miljoonaa ihmistä ja pelleilijöitä kyllä riittää. Tämän ei kuitenkaan pidä estää tuon lain läpimenoa, vaan muotoseikat kuntoon ja eteenpäin.
Vaikka en kannatakaan lakia tällaisenaan, niin vielä enemmän huvittaa keskustan jatkuva linjaton toiminta. Käsittämätöntä. Ja siis myös käsitettävää, koska kyse keskustasta.

Nyt yritetään tukkia valumaa persuihin, mutta keskustaa kannattaa myös nuoret ja jopa hyvinkin liberaalit, jotka varmasti vaihtavat puoluetta, eli valumaa voi tulla siltikin.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Onko jossain luettavissa tieto, lakia tulkintaan noin? Kahden vuoden nuhteettomuus vankilassa siis kumoaa edelliset rikokset siirtoa anottaessa?
Oikeasuhtaisuus. Tarkoittaa sitä, että jos henkilö on käyttäytynyt hyvin, niin ei hänen ihmisoikeuttaan naisena voida rikkoa jos ei ole mitään syytä.
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Oikeasuhtaisuus. Tarkoittaa sitä, että jos henkilö on käyttäytynyt hyvin, niin ei hänen ihmisoikeuttaan naisena voida rikkoa jos ei ole mitään syytä.

Oikeasuhtaisuuden tulkinta jää siis nähtäväksi. Minä uskon linjan olevan huomattavasti tiukempi kuin sinä.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oikeasuhtaisuus. Tarkoittaa sitä, että jos henkilö on käyttäytynyt hyvin, niin ei hänen ihmisoikeuttaan naisena voida rikkoa jos ei ole mitään syytä.
Mihin perustat näkemyksen, että oikeasuhtaisuutta rikotaan, mikäli naisiin kohdistuneita väkivallantekoja tehnyttä ei katsota sopivaksi suorittamaan rangaistustaan naisvankilassa sukupuolen korjauksen jälkeen? Mihin perustat tuon kahden vuoden vaatimuksen hyvästä käytöksestä? Mistä voin lukea jonkin virallisemman tahon päätöksen siitä, että kahden vuoden hyvän käytöksen jälkeen vangin aiempaa toimintaa ei voi ottaa huomioon häntä koskevia päätöksiä tehtäessä?

Miksi elinkautisvangin rikos paitsi voidaan, se myös tulee ottaa huomioon, kun 12 vuoden vankeuden jälkeen oikeus käsittelee hänen ehdonalaiseen päästämistään, vaikka hänen vankilakäytöksensä olisi ollut edeltävältä kahdelta vuodelta moitteetonta?
 

444

Jäsen
Tämä viesti on sen verran turha heitto ketjunootin perään, että annamme siitä rikepisteen.
”En ole ahdasmielinen, mutta kieltämättä vähän huolestuttaa, jos kaiken maailman homot, transut ja vääränväriset saavat itse päättää omasta elämästään.”
Tämä siis tietenkin viittaamatta kehenkään yksittäiseen kirjoittajaan. Persujen puolueohjelmasta luin.
 

axe

Jäsen
Oon ihan iloinen jokaiselle oikeasti sukupuolen vaihdosta tarvitsevalle, joka lain avulla pystyy tekemään sen helpommin. Enkä osaa olla kauhean huolissani siitä hyvin marginaalisesta osasta ihmisiä, jotka käyttävät tuota hyväkseen tehdäkseen pahaa. Niitäkin varmasti on, mutta ne tekisivät pahansa sitten jotenkin muuten, ei tällainen lakimuutos sen pahuuden määrään vaikuta. Enkä myöskään ole huolissani kaikista niistä hassuttelijoista, vittuilijoista, protestoijista ja aktivisteista, jotka tulevat rasittamaan virastoja ja muita instansseja vain siksi koska voivat ja koska heidän mielestään tämä on paskaa.

Vähän kuitenkin mietin niitä mielenterveysongelmaisia, tai jotenkin muuten itsensä tiettyihin tiloihin suggeroineita omaa identiteettiään etsiviä, yleensä nuoria, jotka sitten muiden "samanlaisten erilaisten ihmisten" yhteisön tuella, kannustamana ja sitä johonkin kuulumisen tunnetta edelleen vahvistaakseen kuvittelevat tällaisista vaihdoksista löytyvän vastaus siihen mikä sitten onkaan se ahdistus mitä he tuntevat. Tiedän, että tääkin on tällainen vanhatestamentilliskonservatiivinen ei-seksikäs mielipide, että hyvin monilla noista tosiaan ongelmat on sellaisia, ettei ne ratkea eri identiteettejä kokeilemalla ja keksimällä. Vaikka toisaalta, nämä ongelmatapaukset tuskin tyytyvät tällaiseen tylsään mies-nainen -vaihtamiseen, vaan he taitavat keksiä ihan oman sukupuolensa. Siihen ei kai uusikaan laki vielä veny, että voisi ihan laillisesti sanoa olevansa mitä nyt haluaakaan olla ja vaatia lainmukaista kohtelua sen mukaan mitä nyt sitten ajattelee sen oman sukupuolensa tarvitsevankin? (Älä laita tähän mitään taisteluhelikopteri-vitsiä.)

Mutta siis antaa mennä vaan, jos elämisenlaadun parantamiseen tarvitaan tällainen laki, niin mää oon all for it.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös