Eikö se nyt olisi helpompaa vastata siihen puhelimeen, jos sillä hetkellä on mahdollista vastata. Jos on paikassa, jossa ei voi puhua, ei kuulukaan vastata ja silloín asia on eri. Jos siellä on vaikkapa puhelinmyyjä, niin kohteliaan jämäkästi kun ilmoittaa, ettei ole kiinnostunut (tai ei nyt ehdi tms.), niin kyllähän ne uskovat. Ainakin minua ovat aina uskoneet.
Tarkennettakoon sen verran, että esimerkiksi töissä minun ei ole mahdollista (tai ainakaan suotavaa niinä hetkinä, jolloin se olisi mahdollistakin) vastata omaan kännykkääni, joka on äänettömällä kuitenkin taskussa. Jos joku laittaa tekstarin yms, niin sen voin jossain välissä lukea ja jos joku ystävä/sukulainen soittaa useasti, niin sitten pyrin tauolla yms. soittamaan takaisin. Tämä mainitsemani numeron selvitysepisodi tapahtui ollessani työ- ja koulutusmatkalla ja keskellä seminaaria. Ihmettelin siellä, että kuka tai mikä minulle soittelee parikin kertaa kesken seminaarin, ja selvitin kännykästä netitse finderilla, mistä numerosta oikein soitellaan.
Työpuhelimeen totta kai vastaan, se on eri asia.
Onko ihmisillä pelko, että joku viranomainen on tulossa puhelinta pitkin kimppuun vai sekö se on taustalla, että ei itse osaa sanoa eitä sille myyjälle?
En vaan jaksa käsittää.
Ei ole viranomaisen pelkoa, en vain halua töitteni jälkeen enää olla välttämättä ihan kaikkien tavoitettavissa erityisesti alkuiltaisin, en halua vastata puhelimitse mihinkään mielipidekysymyksiin (osallistun sen sijaan netitse lähetettäviin mielipidetutkimuksiin, joihin voin vastata kun parhaaksi katson) enkä halua tilata mitään tuotetta puhelimitse tai vängätä kenenkään kanssa, että ei, en tilaa uutta liittymää tai miesten kalsareita.
Kaverit voivat toki soittaakin, ja heille itsekin soitan, samoin kuin lähisukulaisilleni (vanhemmat ja veli), mutta on myös pari kaveria, joihin olen 90-prosenttisesti yhteydellä tekstiviestein, pikaviestimien avulla ja sähköpostein. Facebookin kautta eivät sentään mainostajat tavoita, koska minulla ei FB-tiliä ole eikä näillä näkymin tule.
Ei-sanaa osaan käyttää, mutta en vain aina jaksa haaskata aikaani joutaviin keskusteluihin tai keskeyttää senhetkisiä puuhiani kuten vaikkapa dvd-elokuvan katsomista, kirjan lukemista tai musiikin intensiivistä kuuntelemista sen takia, että joku sattuu soittamaan. Vituttaa, jos keskeytän asian johon olen syventynyt sen takia, että luurista kuuluu joku tekopirteä mainospuhe.
Ylipäätään vastustan ja inhoan nykypäivänä käsiin räjähtänyttä mainostamisen ja markkinoinnin kulttuuria, jossa asioita tyrkytetään aggressiivisesti. Suhtaudun erittäin negatiivisesti, jos minua lähestytään jonkun turhaksi kokemani asian mainostamisen tiimoilta puhelimitse, kasvotusten (feissarit) tai vastaavalla tavalla. Netistä sentään saa suurimman osan mainoksista pois adblockeilla ja muilla, ja ison osan roskaposteista saa blokattua sähköpostistakin.
Kerjuriparroille tai polvillaan anelijoille en anna koskaan mitään, enkä myöskään koskaan osta mitään keneltäkään sellaiselta, joka kotirauhaani häiritsee tavalla tai toisella. En toki myöskään avaa koskaan kotioveani, ellen tiedä, kuka soittaa ovikelloa. Postimies soittaa aina kahdesti, hänelle avaan jos on paketti tulossa. Samoin kaverit, sukulaiset ja pari muuta tuttua pääsevät sisään jos asiasta on sovittu. Suurin osa naapureista, jehovat, kerjäläiset ja ties mitkä rimpauttelijat saavat jäädä pimeään käytävään.
Itse joudun töiden puolesta aina silloin tällöin soittelemaan asiakkaille, heidän kannaltaan varsin tärkeistäkin asioista. Jos siellä silloin on toisessa päässä joku urpo, joka ei vastaa puhelimeen, kun puhelu tulee tuntemattomasta numerosta, niin en minä ala hänelle mitään tekstiviestejä lähettelemään, että hei, minulla olisi oikeasti tärkeää asiaa. Soitan kerran tai pari, ja jos ei vastaa, niin sitten saa asia olla. Sitten lähestytään esim. kirjeellä ja asian käsittely kyllä viivästyy varsin mukavasti siinä kohtaa. No, eipähän tarvinnut vastata tuntemattomaan numeroon.
Minäkin joudun työssäni välillä puheluita soittamaan, yleensä soitan kahdesti jos en tavoita ensimmäisellä kerralla. Olen laittanut myös tekstiviestejä jos asia on ollut erityisen akuutti, yleensä tosin laitan sitten suosiolla sähköpostin (jos on tärkeä asia) tai sitten annan olla (vähemmän tärkeä). Luurin toisessa päässä ei varsinkaan ns. virka-aikaan kuitenkaan ole aina urpo, jos puheluun ei vastata. Kuten sanottua, en minäkään pysty vastaamaan omaan puhelimeeni työaikana.
Aina ei tietysti puhelun vastaanottaja voi tietää, mistä puhelu tulee, mutta monesti "viranomaispuhelua" tai vastaavaa osaa odottaa, jolloin tietysti puheluun vastaa aktiviisemmin. Viimeistään klo 18 jälkeen ei kuitenkaan yksikään julkishallinnollinen taho tai muu vastaava yleensä soittele, joten tämän kellonlyömän jälkeiset tuntemattomat numerot voi suosiolla jättää huomiotta.