Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 630 751
  • 18 851

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tämä vaan tuntuu olevan monille liian ideologinen kysymys, kun heidän mielestä se ei vaan ole hyvä asia, jos kansalaiset käyttävät niitä yksityisiä palveluita julkisten sijaan ja samalla taas ne yksityisen puolen toimijat pystyvät siinä rikastumaan.

Tässä hyvä huomioida myös sellainen seikka, että moni monisairas on vähävarainen, eikä tuollaista monella tapaa edes kannata hoitaa yhdellä yksityiskäynnillä. Tämä väki lisääntyy väestön vanhetessa. Tk ja vaikkapa se omalääkäri on vankempi pohja tällaisille, jos tarvitseekin erikoissairaanhoidon puolella jatkohoitoa. Onko tämä sitten ideologiaa, ei kovin monelle, ainakaan minulle.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ongelma on moninainen ja monesta kulmasta ongelmallinen. Esimerkiksi Aalto Yliopiston rehtori Ilkka Niemelä on nimennyt selkeät urapolut yhdeksi tärkeimmiksi maahanmuuton kriteereiksi työperäiselle maahanmuutolle. Miten me voidaan viestiä maahamuuttoa harkitseville, että tänne kannattaa tulla - jos toisaalla sitten osoitetaan, että suhteellisen maltillisen tulotason jälkeen meidän työpaikat tuppaavat olemaan tuontia ja positiot muissa Pohjoismaissa.

Ja toki tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Onhan sillä hyvätkin puolet, että moni keskittää voimavarojaan mieluummin henkilökohtaiseen elämään ja omaan lähipiiriin kuin työelämään. Silti kun verrataan muihin Pohjoismaihin ja esimerkiksi Tanskaan verrattuna aletaan puhumaan noin 15 % erosta marginaaliverossa, niin ehkä tämä on yksi asia jota meidän kannattaisi pohtia. Oltaisi mieluummin työn viejiä kuin tuojia. Yksi sellainen keskustelunaihe jota en muista julkisessa keskustelussa nähneeni, mutta yksi "vientiala" joka digitalisaation myötä on kasvanut huikeasti ja tullee kasvamaan edelleen.

Täytyy myöntää, että itsekään en oikein ymmärtänyt konseptia työn viennistä ja tuonnista kun aikanaan tilastokeskuksen kyselyitä täyttelin. Tosin tämän takia olen entistä enemmän huolissani siitä, ettei me ymmärretä tätä konseptia. Selitin tätä myös politiikassa mukana olevalle lähipiiriläiselleni joka ei pitänyt korkeaa marginaaliveroa haittana, koska hänen mielikuvansa mukaan Henkilö B ottaa työn vastaan jos Henkilö A ei sitä korkean verotuksen takia halua. Hänelle pyrin selittämään sitä kuinka oman kokemuksen pohjalta se Henkilö B toki löytyy, mutta melko korkealla todennäköisyydellä jostain muusta Pohjoismaasta. Itse pidän tällaista jonkin asteisena tragediana Suomen hyvinvoinnin kannalta. Euroissa puhutaan jo huomattavan suurista summista ja toki kansakunnan kehittyminen tulee sitten numeeristen arvojen lisäksi haasteeksi.

Todettakoon vielä, että henkilökohtaisten tuloverojen lisäksi työn vienti kasvattaa yrityksen maksamia yhteisöveroja, kun työvoiman tuonti pienentää niitä. Eli tässä kohtaa me hävitään veroeuroja useasta suunnasta.
Mä en kyllä osaa tuota marginaaliverotusta pitää mitenkään ainoana syynä urakehityshalujen pysähtymiseen. Lisäksi se on maksimissaan 56,9% ja normaalilla palkansaajalla n. 52%.

Monessa yrityksessä urapolkuja ei oikeasti ole, niissä eteneminen on vähintäänkin hähmäistä, ja aseman parantamisesta saatu lisäpalkka on lähtöjäänkin niin marginaalinen, että ei ihmekään, ettei ihmisiä lähtökohtaisesti kiinnosta enää niitä tavoitella. Sitten vielä se perisuomalainen tapa siitä, että kun pääset urallasi eteenpäin niin hoidat kaikki edelliset työsi + ne uudet lisävastuut ja kun päivässä on mun mielestä 8 työtuntia, niin tunnithan siinä jo loppuu kesken.

Tosin eihän näin joka paikassa ole. Nykyisessä työssäni valtavassa korporaatiossa on rakennettu urapolkuja joista voi valita omansa ja niitä voi halutessaan vaihtaakin. Tasolta seuraavalle nousemisessa tulee ihan oikeita, tuntuvia palkanlisiä, eli luokkaa 300-500 euroa käteen lisää rahaa kuussa. Ja meillä tosiaan on nyt panostettu kovastikin siihen, että työt pitäisi pystyä tekemään työpäivän aikana, roolien vastuualueet on aika tarkasti määritelty, toki sitten mitä korkeammalla organisaatiopuussa olet, niin matkustusta ja työ/vapaa-ajan hämärtymistä tulee selvästikin lisää, mutta siinä aletaan jo puhumaan sen verran hyvistä korvauksista, että valinta on halukkaille jo helppo.

Suomessa ollaan mielestäni yleisesti jotenkin ihan käsittämättömän haluttomia antamaan palkankorotuksia. Koko kehityskeskustelukonsepti on rakennettu suurelta osin ihan väärään suuntaan, monessa firmassa se on vain kertomaan työntekijälle kuinka huonosti hän on viime vuonna työnsä hoitanut, mutta sitten taas mitään tavoitteita joiden toteutumisella työntekijä voisi saada vaikka palkankorotuksen ei saada kirjattua, koska nehän johtaisi siihen, että sitä palkkaa saattaisi joutua korottamaan. Ei Suomessa ole lainkaan tavatonta, että vakavaraisissa yrityksissä mennään 5-10 vuotta ilman palkankorotusta. Monessa tapauksessahan se työpaikan vaihtaminen on ainoa tapa saada se korotus.

Eli, kyllä yritysten itsensäkin tulisi tehdä jotain saadakseen nuo urapolut kiinnostaviksi. Ensimmäinen asia olisi edes saada niitä urapolkuja luotua. Senkin jälkeen on aika paljon vaadittu, että heti esihenkilöasemaan päästessään oletetaan tehtävän 10-12 tuntista päivää, mitättömällä lisäkorvauksella.
 
Jeffrey

Jäsen
Mä en kyllä osaa tuota marginaaliverotusta pitää mitenkään ainoana syynä urakehityshalujen pysähtymiseen. Lisäksi se on maksimissaan 56,9% ja normaalilla palkansaajalla n. 52%.

Ymmärtääkseni kukaan ei ole täällä maininnut tätä ainoaksi syyksi, mutta se on omasta perspektiivistä merkittävä. Ehkä se johtuu siitä, että moni oma tuttu on astunut tuonne 57,5 % marginaaliveron piiriin ja olen itsekin sillä kintaalla.

Se on ihan totta, että työelämässä ja urapoluissa on paljon kehitettävää. Kuten itsekin sanoit, työpaikkaa vaihtamalla voi vaihtaa myös monia työnteon fundamentteja ja itse kannustan tähän suuresti. Uskon myös siihen, että yrityksissä tehdään runsaasti töitä jo nyt urapolkujen kehittämiseen. Rekrytoinnit ovat suuria kulueriä ja toisaalta aivan kuten sanoit, organisaation politiikat usein estävät merkittävät palkankorotukset yrityksen sisällä edetessä. Toisaalta sitten taas organisaatioiden politiikat ovat keinoja taata meille tärkeitä arvoja kuten tasa-arvo.

Sanoisin kuitenkin, että työtehtävien rasittavuus ei ole ainakaan omalla kohdalla pelkästään työtunteihin perustuvaa. Ainakin minua itseäni haastavammat hommat rasittavat enemmän vaikka tekisin haastavaa hommaa tunnin ja samalla tapaa vähemmän haastavaa hommaa tunnin. Yleensä palkan noustessa myös tehtävistä tulee haastavampia, tai ainakin moninaisempia.

Pitkä työura yhdessä työpaikassa tekee sen, että se kiitos joko joku päivä tulee tai sitä ei koskaan tule. Työntekijä voi halutessaan etsiä vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta ja työnantaja yrittää tehdä omasta ruohostaan vihreämpää.
 
Rexa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varmaan joo pyrkii moniin kauniisiin asioihin ja ennen kaikkea parhaiden ystäviensä EK:n ja muiden tavoitteisiin, mutta tuleeko niitä työpaikkoja?

Sinun ei tarvitse selittää asioita minulle kuin jollekin vajakille, olen +50v. aikuinen mieheksi koko ikäni identifioitunut. Muistan kyllä millaiset jäljet edellinen lama jätti, vaikka se ei itseäni koskettanut lainkaan. Nämä hallituksen toimet jättävät jälkeensä vain ihmisraunioita. Valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia ihmisistä, eikä tukea noita suuryrityksiä, joiden olisi syytä pärjätä ihan omillaan. Eikö se ole kapitalismia? Suomi ei ole mikään Oy Ab, vaikka aina välillä niin yritetään maalailla.
Tämä keskustelu lähtee jo tässä kohtaa ideologisesti raiteiltaan, enkä aio itsekään tähän sen syvemmin sotkeutua. Tuli vain pieni oksennus kurkkuun ja mikä masentavin mielikuva yhteiskunnasta, jossa kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, koska aina löytyy hoitolaitos ja palveluprosessi. Monien mielestä valtion tärkein tehtävä on kuitenkin yhteiskunnan suojeleminen ulkoisia vihollisia vastaan ja järjestyksen ylläpitäminen. Sosiaalipoliittiset toimet lienevät toissijaisia. Noh, näitä voi varmasti arvottaa kukin tavallaan
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäiset tilastot aiheen tiimoilta osoittavat siihen suuntaan, että korvauksen nosto ei lisännyt palveluiden käyttäjiä käytännössä ollenkaan (nousua 1%), vaan oli ainoastaan tulonsiirto lääkärikeskuksille, vakuutusyhtiöille ja niille jotka muutenkin käyttäisivät ko. palveluita.

Tuki myöskin kohdistuu suurimmaksi osin keski- ja hyvätuloisille, jotka yksityisiä lääkäripalveluita korostetusti käyttävät.
Pienituloisen tukena tuo vastaa teholtaan sitä, että ammutaan tykillä seteleitä Westendiin.

Suurin osa yksityisten lääkäripalveluiden käyttäjistä tekee niin yksityisen terveysvakuutuksen piikkiin ja/tai on niin hyvätuloinen, ettei 22€ alennus (joka tuo Kela-korvauksen nosto käytännössä on) vaikuta mitenkään siihen käyttääkö niitä palveluita vai ei.

Kyseessä on taas kerran yksi uusi Suomessa suosittu tapa tukea keskiluokkaa keskiluokan rahoilla.

No itse olen aina suosinut ja varsinkin nyt viime vuosina juurikin niitä yksityisiä terveydenhoidon palveluita, koska mielestäni se hoito on siellä vaan parempaa ja mikä parasta, niin sinne pääsee nopeasti, toisin kun vaikka täällä Pk-seudulla suoraan itse lääkärin vastaanotolle, johon saisi varmaan jonottaa sen pari-kolme viikkoa.

Mielestäni tärkeintä on sairaanhoidossa ja lääkäripalveluissa juurikin se asia, että ihmiset saavat sitä parasta mahdollista hoitoa vaivoihinsa ja ennen kaikkea se, että he pääsevät sinne lääkärin vastaanotolle myös kohtuullisessa ajassa. Sitä en oikein laske toimivaksi hoidoksi, että siellä julkisen puolen terkkarissa sairaanhoitaja katsoo ensin ja tekee sen diagnoosin ilman lääkäriä, että "ei tarvetta tulla lääkäriin", vaikka vaiva olisi just sellainen, että potilas itse kokee tarvetta siihen lääkäriin pääsyyn.

Yksityisen terveydenhoidon ansiosta pystymme just vähentämään niitä jonoja siellä julkisen terveydenhoidon puolella ja tämä on mielestäni erittäin tärkeä asia.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tottakai olet suosinut, jos sinulla on siihen varaa. Minä suosin hallilla istumakausikorttia, mutta jos minulla ei olisi siihen varaa niin ihan sama todistella sille, jolla ei ole, että kuinka perhanan kätevää mennä sinne omalle paikalleen istumaan, kun joku punnitsee onko joskus rahaa johonkin halvimpaan irtolippuun.
 
Tincat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Carolina Hurricanes
Tuossa kun oli puhetta yksityisten kela korvauksista niin itse olen valitettavasti joutunut kroonisten sairauksien takia nuorena pois työelämästä eikä mulla joka tarvis sitä terveydenhuoltoa niin olisi kuuna päivänä varaa mennä yksityiselle vaikka kuinka nostivat korvauksia.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Hallituskriisiä pukkaa, sanon minä. Nyt mitataan kokoomuksen sietokykyä oikein kunnolla.

Tämä on totta joka sana. Toisaalta hallituskriisi on ollut jo pitkän aikaa todellisuutta Suomessa. Ei ole helppoa olla pääministeri tällä hetkellä. Varmaan Orpoa ketuttaa Purran toiminta hallituksessa (persujen toiminta).

On ollut keskustelua rasismista ja maahanmuuton hyödyistä ja haitoista jatkuvasti. Mitään positiivista palautetta hallituksen toiminnasta ei ole vielä saatu aikaiseksi. Rasismia esiintyy liian paljon joka puolella Suomea. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan joka tapauksessa Suomessa, mutta samanaikaisesti sitä vastustetaan yhä edelleen.

Toimiiko informaatio hallituksessa tehokkaasti? Tuskinpa.. miten on tiedonkulku eri ministeriöden, pääministerin ja tasavallan presidentin välillä.

Hallitusohjelma on liima joka pitää hallituksen kasassa.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
No itse olen aina suosinut ja varsinkin nyt viime vuosina juurikin niitä yksityisiä terveydenhoidon palveluita, koska mielestäni se hoito on siellä vaan parempaa ja mikä parasta, niin sinne pääsee nopeasti, toisin kun vaikka täällä Pk-seudulla suoraan itse lääkärin vastaanotolle, johon saisi varmaan jonottaa sen pari-kolme viikkoa.
Ihan vapaasti saat käyttää yksityisiä terveydenhuollon palveluita, mutta miksi minun pitää tukea sitä verovaroillani?
 
Tuamas

Jäsen
Sitä en oikein laske toimivaksi hoidoksi, että siellä julkisen puolen terkkarissa sairaanhoitaja katsoo ensin ja tekee sen diagnoosin ilman lääkäriä, että "ei tarvetta tulla lääkäriin", vaikka vaiva olisi just sellainen, että potilas itse kokee tarvetta siihen lääkäriin pääsyyn.

Tässähän se on se olennainen, yksityinen lääkäripalvelu on palvelu, jota käytetään usein, koska hoidontarpeen arvioinnissa potilas kokee olevansa parempi asiantuntija kuin terveydenhuollon asiantuntija.
Tällöin yleensä yksityinen on tosiaan parempi ratkaisu, koska siellä mennään julkista enemmän palvelu, ei terveysvaikutus, edellä.

Yksityisen terveydenhoidon ansiosta pystymme just vähentämään niitä jonoja siellä julkisen terveydenhoidon puolella ja tämä on mielestäni erittäin tärkeä asia.

Kysehän ei ole tästä, vaan siitä vaikuttaako tuo korvauksen nosto tehokkaasti siihen jonojen vähentämiseen. Katsotaan nyt kun lisää dataa tulee, mutta ensimmäinen datasetti vaikuttaa siltä, että ne samat jotka kävivät yksityisellä 8€ Kela-korvauksella, käyvät siellä yhtälailla 30€ korvauksella, lisäystä käynteihin on tullut se prosentin verran.

Ts. rahaa menee moninkertaisesti enemmän yhteisistä varoista, mutta käyttäjiä ei tule lisää. Jolloin se vaikutus jonoihin on olematon ja lähinnä taas yksi uusi rahareikä valmiiksi persaukiselle valtiolle, pääosin porukalle jolla ei ole mitään tarvetta ko. rahalle.

Voit simuloida vaikutusta omalta osaltasi vastaamalla kysymykseen,
Käyttäisitkö yksityisiä lääkäripalveluita A) enemmän B) vähemmän C) saman verran, jos se maksaisi sinulle 22€ enemmän per käynti (olettaen hiukan naiivisti, ettei korvauksen nostolla ollut hintavaikutusta)?
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässähän se on se olennainen, yksityinen lääkäripalvelu on palvelu, jossa hoidontarpeen arvioinnissa potilas kokee olevansa parempi asiantuntija kuin terveydenhuollon asiantuntija.
Tällöin yleensä yksityinen on tosiaan parempi ratkaisu, koska siellä mennään julkista enemmän palvelu, ei terveysvaikutus, edellä.

Kysehän ei ole tästä, vaan siitä vaikuttaako tuo korvauksen nosto tehokkaasti siihen jonojen vähentämiseen. Katsotaan nyt kun lisää dataa tulee, mutta ensimmäinen data vaikuttaa siltä, että ne samat jotka kävivät yksityisellä 8€ Kela-korvauksella, käyvät siellä yhtälailla 30€ korvauksella, lisäystä käynteihin on tullut se prosentin verran.

Ts. rahaa menee moninkertaisesti enemmän yhteisistä varoista, mutta käyttäjiä ei tule lisää. Jolloin se vaikutus jonoihin on olematon ja lähinnä taas yksi uusi rahareikä valmiiksi persaukiselle valtiolle, pääosin porukalle jolla ei ole mitään tarvetta ko. rahalle.

Voit simuloida vaikutusta omalta osaltasi vastaamalla kysymykseen,
Käyttäisitkö yksityisiä lääkäripalveluita A) enemmän B) vähemmän C) saman verran, jos se maksaisi sinulle 22€ enemmän per käynti (olettaen hiukan naiivisti, ettei korvauksen nostolla ollut hintavaikutusta)?
Toisaalta lääkkeiden hinta käsittääkseni nousee ja se voi olla kova paikka vähävaraisille.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ne yritysjohtajat ja muut rikkaat maksavat nyt jo helvetisti enemmän veroja yhteiskunnalle, kiitos progressiivisen verotuksen. Miksi yrityksen pitäisi luopua mistään? Eikö se ole meidän kaikkien etu, että yrityksillä menee hyvin, ja niillä on edellytykset kasvaakin.
No sehän on jo nähty, että GPI on erittäin huonolla tolalla, joten enpä ihan noin yskiselitteisesti asiaa ajattelisi. koska se GPi todistaa juurikin sitä, että viimeksi se on ollut yhtä huonolla tolalla jossakin 70-luvulla, ja 80-luvusta alkaen on etsitty vain keinoja kasvattaa tuloeroja, eikä edes onnellisuus siinä vaurastuneessa osassa kansaa ole erityisen onnellinen, eikä se varsinkaan ole edes lisääntynytkään vaikka rahaa on tullut enemmän.
Kun lisäksi huomnioidaan, että nykyinen raha nojaa pääosin velkaan, eikä sitä juurikaan muulla tapaa järjestelmään enää synny, niin siinä talouskasvussa BKT mittarina on kyse vain sen saman rahan liikkumisesta.
Jos yhtälöstä poistetaan kokonaan tällaisian toimin, sen kasvun hakeminen myös sisäisestä kasvusta, eli siitä, että ihmisillä on rahaa ostaa palveluita sekä hyödykkeitä, niin eipä sitä kasvua silloin ole luvassa kuin haaveissa.
Kasvuhan lienee sitä, että tuotetaan aina vaan enemmän hyödykkeitä, tavaraa ja palveluita lisää, mutta nyt yhtälötä näillä toimin poistetaan paljon siitä sisäisestä kasvusta.

Koulutus ja investoinnit toki ovat kasvua näillä nykyisillä mittareilla, joista BKT kuitenkin on varsin paska mittari, mutta ongelmana noissakin on se, että se investointi itsessään ei vielä tarkoita yhtään työpaikkaa. Kasvua toki jos enemmän hyödykkeitä/tavaraa tuotetaan, mutta niitä vartenhan sitten pitäis olla myös ihmisiä jotka niitö ostavat, että niistä olisi muutakin hyötyä, kuin vain olemalla kasvua. Itseasiassahan se kasvu ei varsinaisesti vaadi ihmisiä töitä tekemään, vaan se kasvu syntyy myös siitä, että teollisuus koneistuu ja vapauttaa ihmisiä siitä työstä, ja nythän siis sen jälkeen on kyse vain siitä, että miten se kasvu jaetaan ja hyödynnettään ihmisten kesken.
Suomenkin taloutta muuten auttoi ihan hitokseen hyvinkin pitkään juurikin se, että meillä oli erittäin vahvoja ja tuottoisia valtionyhtiöitä, jotka joku puupää on sittemin kohta kaikki myynyt, pienen nopean voiton vuoksi, ja sen jälkeen onkin velkaantumisen aste vain kiihtynyt, koska kaikki valuu kovaan hintaan ulkomaille, ja sitäkin pidetään sisi jotenin hyvänä suuntana. No, eipä näytä olevan kovinkaan hyvä.

Talouskasvu ei siis itseasiassa tarkoita järjestelmään euroakaan lisää rahaa, vaan kyse on enemmänkn siitä, että miten niitä olemassa olevia euroja käytetään. Jos se raha siellä taas lisääntyy, niin se perustuu pääosin velkaan, eikä todelliseen rahan lisääntymiseen esim sitä työtä vastaan.

Tämä on kiistatta erinomainen järjestely joillekin, mutta ei likikään kaikille. Kasvua taas ei ole sen inhmillisen arvon dissaaminen mm muodossa, jossa ihmisiä käytetään hyväksi siksi, että saa itselle enemmän rahaa. Se on ihan puhtaasti ahneutta, eikä yhtään mitään muuta. Eli kasvussa eiole kyse siitä, kenellä rahat ovat, vaan siitä, että syntyy jotakin lisäarvoa koko ajan. Kokonaan otinen asia onkin sitten onko kyseessä kestävää kasvua. Usein ei juurikaan taida olla. Palveluissa se voisi taas sellaista olla, mutta milläpä niitä lisäät, jos ei ole ostovoimaista porukkaa jolle niitä palveluita myydä ja tarjota. Rahan kertymisen myötä ainoa kasvanut palvelu taitaakin olla seksin myyminen muodossa tai toisessa. Kertokoon se jotakin sitten siitä ihmiskunnan moraalista ja arvoista, jos se on isoimpia motivaatioita sille rahan keräämiselle, vaikka varmaankin seksi ihan mukava asia muuten lieneekin.
Se äsken mainittu lisäarvo ei siis tarkoita lisääntyviä työpaikkojakaan, vaan nimenomaan vaikkapa sitä, että lisäarvon myötä ihminen työskentelee entistäkin vähemmän, koska se kasvu mahdollistaa sen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka suomalaiset eivät tunnetusti kovin mielellään ja pienestä syystä jalkaudu kaduille protestoimaan, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa näemme ensimmäiset suurprotestit. Alkuvuodesta AY-väki osoitti mieltään näyttävästi, mutta huomioiden hallituksen edenneen aika lailla ns. kohusta kohuun, olettaisi vasemmisto-opposition tukijoineen jossain vaiheessa ensimmäiset suurmielenosoitukset hallitusta vastaan.

Suomi toki on toimiva edustuksellinen demokratia, eikä seuraaviin eduskuntavaaleihin ole loppujen lopuksi enää kovin pitkä aika ja oppositio toki toivoo, että kansalaiset käyttävät ennen kaikkea heille perustuslain takaamaa äänioikeutta muutoksen aikaansaamiseksi, mutta olisihan se ~100 000 ihmistä marssimassa hallitusta vastaan Helsingissä jännittävä tapahtuma.

Ihmisillä on kiireensä ja talvi lähestyy, että monilla on muutakin ajateltavaa, kuin istuvan hallituksen vastustaminen, mutta kaikesta huolimatta yllättävän hiljaista ollut.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No sehän on jo nähty, että GPI on erittäin huonolla tolalla, joten enpä ihan noin yskiselitteisesti asiaa ajattelisi. koska se GPi todistaa juurikin sitä, että viimeksi se on ollut yhtä huonolla tolalla jossakin 70-luvulla, ja 80-luvusta alkaen on etsitty vain keinoja kasvattaa tuloeroja, eikä edes onnellisuus siinä vaurastuneessa osassa kansaa ole erityisen onnellinen, eikä se varsinkaan ole edes lisääntynytkään vaikka rahaa on tullut enemmän.
Sinänsä ansiokas kirjoitus (En nyt kokonaan nähnyt tarpeelliseksi lainata.), mutta onko tälle väitteelle sinulla tarkempia perusteita? Suomi on tutkitusti maailman onnellisin maa ja vaikka tästä kansasta pahoinvointiakin riittää, uskallan edelleen (Mutuilua yhtä lailla.), että enemmistö meistä on suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Keskiluokan ruuhkavuodet ovat uuvuttavia, mutta kyllä elämässä niitä mukaviakin hetkiä uskon useimmilla riittävän.

Mitä tulee vaurastumiseen. Rikkaus ei vanhan viisauden mukaan tuo onnea, mutta kyllä jonkinlainen varallisuus ihan jo käytännön asioita auttaa ja tuo turvallisuudentunnetta. Itse olen eräässä elämänvaiheessani elänyt pitkälti kädestä suuhun yhteiskunnan tukemana, enkä siihen haluaisi palata.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse suhtaudun rikkaiden lapsilisiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Itse asiassahan ne voi nähdä eräänlaisena veronpalautuksena suurituloisille lapsiperheille ja mikäli niistä luovuttaisiin, olisi mielestäni tarpeen leikata hivenen ylimpien tulodesiilien verotusta kompensaationa.

Suomessa on vähän ns. vanhaa rahaa ja mikäli lapsilisät on mahdollista laittaa esim. lasten sijoituksiin, auttaa se kasvattamaan ylisukupolvista varallisuutta. Tämä maa tarvitsee lisää hyväosaisia.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näissä "kuinka elämä on kurjaa" -jutuissa on aina se ihmeellinen asia että matematiikka ei ikinä meinaa oikeasti täsmätä talouden kuluihin.

Tässä ei puhuta miehestä mitään, olkoonsa vaikka missä töissä tai kotona niin kaitpa tuo jotain rahaa talouteen tuo.

Sitten on nämä 5 lapsen yksinhuoltajaäidit joilta lähtee 300 euroa ja tiukkaa tekee kyllä pelkällä palkalla selvitä. Se että sulla on viis mukulaa niin missä niiden lapsilisät ja elatusmaksut on? Vai eikö näitä enää tiukan paikan tullen lasketakkaan mihinkään mukaan?

Ja ymmärrän kyllä että oikeasti nykypäivänä tiukkaa tekee monellakin, mutta nämä jutut ovat vaan niin repäisty sanonko mistä.
Tosiasiahan on se, että lapsilisät ovat tuloa, ja jos perhessä ollaan tilanteessa, jossa tarvitaan tukia, niin lapsilisät ensin vähennetään tuosta summasta kun sitä tuloa lasketaan, joten köyhässä taloudessa lapsilisää ei periaatteessa saada lainkaan.
Olisikin hyvä muutos laskea jatkossa asia niin, että jos perheen talous ei kestä yhteiskunnan rasitteita, niin lapsilisä lukitaan lapselle tilille, ja vaikka heilläkin niihin sijoituksiin yhteiskunnan puolesta, jolloin lapsi ne oikeasti hyödykseen saa viimeistään sitten täysi-ikäisenä, ja perheen toimeentulon tarve taas lasketaan siten ilman niitä lapsilisiä. Edes tämä muutos olisi oikeudenmukainen nille lapsille, jotta ei vain varakkaiden perheiden lasten lapsilisät päädy sijoituksiin, kun varattomassa perheessä edes niiden kera ei talous kestä.

Melko eriarvoistavaa lasetn kannalta, mutta se lapsiköyhyyshän olis yksi niitä kärkihankkeita tällä hallituksella, joiden muroihin on varmaankin lapsena kustu, ja nyt pääsee vähän sitten toteuttamaan haaveitaan näiden leikkausten kera.
 
Tuamas

Jäsen
Itse suhtaudun rikkaiden lapsilisiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Itse asiassahan ne voi nähdä eräänlaisena veronpalautuksena suurituloisille lapsiperheille ja mikäli niistä luovuttaisiin, olisi mielestäni tarpeen leikata hivenen ylimpien tulodesiilien verotusta kompensaationa.

Helpoin tapa, jos halutaan sekä kohdistaa tukea paremmin pienituloisille että jatkaa tuen maksamista hyvätuloisille, olisi pistää lapsilisät verolle.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hallituskriisiä pukkaa, sanon minä. Nyt mitataan kokoomuksen sietokykyä oikein kunnolla.

Ei tuosta Tavion päätöksestä mitään hallituskriisiä tule. Johan Orpokin jo totesi, että se on ministerin päätös. Stubb myös kehui Tavion työtä ministerinä. Täällä tuntuu monella sekoittuvan todellisuus sekä omat toivomukset.

Palestiina-Israel on nyt se mikä hallituskriisiä aiheuttaa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli ensin odotellaan että leikkaukset purevat ja sitten tavoitellaan kasvua?

Keitä ne yhteiskunnan vapaamatkustajat oikein olivatkaan.
Niin siis leikkauksethan eivät synnytä kasvua. Ei edes työllisytminenkään välttämättä ole kasvua joa ei sen myötä synny mitään muuta lisäarvoa kuin se työpaikka. Kasvua sitävastoin voi olla, vaikka juuri kukaan ei kävisi työttä, jos se tapahtuu mm vaikkapa sen tekoälyn sekä teknologisen kehitysken seurauksena. Siitäkään kasvusta ei ole hyötyä, jos se tuottaa jotakin krääsää, jota ei taas kukaan voi ostaa, joten siinäpä pikku paradoksi ratkaistavaksi.

Rahaa siis jossakin on, mutta mihin se laitetaan ja miten käytetään, se synnyttää sitä lisäarvoa tai sitten ei.
Edes sijoittaminen ei itsessään ole vielä talouskasvua, jos sitä vastaan ei synny mitään muuta kuin odotus osinkotulosta.
Siksi sanoit juurikin oikein, että ensin leikataan toiset kokonaan kyykkyyn, ja sitten odotetaan sen synnyttävän talouskasvua. Työpaikka ei siis todellakaan vielä ole kasvua, ja vielä vähemmän jos se ei tuota edes sitä lisäarvoa, että ihminen ei elä edelleen yhteiskunnan tukien varassa, jolloin ei kykenen ostamaan edes niitä palveluita, joten sekin kasvu sitten jää toteutumatta.
 
Tämä ongelma on ihan todellinen. Omasta kaveriporukasta löytyy henkilö joka jätti suuren pohjoismaisen yrityksen johtotason tehtävän ottamatta tästä syystä. Työpaikka veroineen meni toiseen Pohjoismaahan. Omalla kohdalla on myös alkanut oma työnteko siihen suuntaan, että kykenisin tienaamaan saman kuin nyt ansiotöistä, mutta pienemmällä vaivalla - eli yksi työkalu on kokonaisveroa pienentämällä. Pystynen jäämään työelämästä pois siellä 45-50 vuoden iässä, jolloin maksamani verot käytännössä puolittuvat. Suomalaisessa suuressa korporaatiossa tällä hetkellä työskentelevänä on pistänyt merkille kuinka harva suomalainen pyrkii urallaan eteenpäin - väitän sen johtuvan tästä hyötysuhteesta - itse saat 100 % haitoista, mutta noin 25 % hyödystä. Jälleen varsinkin ne korkean profiilin työpaikat veroineen menee muihin Pohjoismaihin.
On kyllä ihan tervettäkin kun ihmiset eivät kaikin voimin ajattele vain uraa. Elämässä kun on paljon tärkeämpiäkin asioita.

Ihmettelen myös jos kovin suuri osa näistä uraohjuksista oikeasti vain rahan perässä juoksee. Kyllä siellä on muut syyt jotka enemmän motivoi. Siinä mielessä on myös tuttavasi ratkaisu aika erikoinen. Tuo johtajapestihän olisi voinut olla portti vielä rahakkaampiin hommiin. Tai miksi ei muuttanut suoraan ulkomaille tuota tekemään jotta jäisi enemmän käteen?
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No itse olen aina suosinut ja varsinkin nyt viime vuosina juurikin niitä yksityisiä terveydenhoidon palveluita, koska mielestäni se hoito on siellä vaan parempaa ja mikä parasta, niin sinne pääsee nopeasti, toisin kun vaikka täällä Pk-seudulla suoraan itse lääkärin vastaanotolle, johon saisi varmaan jonottaa sen pari-kolme viikkoa.

Mielestäni tärkeintä on sairaanhoidossa ja lääkäripalveluissa juurikin se asia, että ihmiset saavat sitä parasta mahdollista hoitoa vaivoihinsa ja ennen kaikkea se, että he pääsevät sinne lääkärin vastaanotolle myös kohtuullisessa ajassa. Sitä en oikein laske toimivaksi hoidoksi, että siellä julkisen puolen terkkarissa sairaanhoitaja katsoo ensin ja tekee sen diagnoosin ilman lääkäriä, että "ei tarvetta tulla lääkäriin", vaikka vaiva olisi just sellainen, että potilas itse kokee tarvetta siihen lääkäriin pääsyyn.

Yksityisen terveydenhoidon ansiosta pystymme just vähentämään niitä jonoja siellä julkisen terveydenhoidon puolella ja tämä on mielestäni erittäin tärkeä asia.
No täältähän se sitten paljastui miksi kaveri on niin pro Kokoomus. Kivahan se on että vähävaraisilta, lapsiperheiltä ja muilta heikommassa asemassa olevilta leikataan, että itse saa hoidattaa vaivojaan pari kymppiä halvemmalla yksityisellä. Sitten varmaan tämän lisäksi hyväksyt nykyisen hallituksen rasismilla liehittelyn ja vihamielisen ilmapiirin vähemmistöjä kohtaan. Ainakin ilmoitit että olet hallituksen kannalla kaikissa asioissa eikä yhtään huonoa päätöstä ole tehty. Tapansa kullakin.

Sairaanhoitajana suorastaan oksettaa tuo asenne, että vain lääkärille pääsy tarkoittaa hyvää ja ansaitsemaasi hoitoa. Kannattaa nyt totutella siihen faktaan, että Suomessa lääkäreitä per asukas ei ole niin runsaasti ja sairaanhoitajilla ym muilla ammattilaisilla on paikkansa hoitoketjussa ja hoidonarviossa.

Ja jossain vaiheessa sinunkin elämääsi tulee se tilanne että yksityinen ei hoidakkaan kaikkia vaivojasi vaan joudut samaan lähetejonoon muiden tavisten kanssa.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Tämä keskustelu lähtee jo tässä kohtaa ideologisesti raiteiltaan, enkä aio itsekään tähän sen syvemmin sotkeutua. Tuli vain pieni oksennus kurkkuun ja mikä masentavin mielikuva yhteiskunnasta, jossa kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, koska aina löytyy hoitolaitos ja palveluprosessi. Monien mielestä valtion tärkein tehtävä on kuitenkin yhteiskunnan suojeleminen ulkoisia vihollisia vastaan ja järjestyksen ylläpitäminen. Sosiaalipoliittiset toimet lienevät toissijaisia. Noh, näitä voi varmasti arvottaa kukin tavallaan
Mulla tulee oksennusta suuhun ja vähän paskaakin housuun siinä kohtaa, kun oletetaan, että koko Suomi jättäytyy heti sosiaaliturvan elätettäväksi, jos siihen saa mahdollisuuden. Esim. vammaisten kohtelu tässä maassa on suurelta osin täyttä paskaa ja huononemaan päin. Minkälaista vastuuta heidän tai heidän omaistensa tulisi ottaa? Kyllä, minun mielestäni sitä tarvitseville pitäisi olla hoitolaitos ja palveluprosessi. End of fucking story.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Ymmärtääkseni kukaan ei ole täällä maininnut tätä ainoaksi syyksi, mutta se on omasta perspektiivistä merkittävä. Ehkä se johtuu siitä, että moni oma tuttu on astunut tuonne 57,5 % marginaaliveron piiriin ja olen itsekin sillä kintaalla.
Marginaalivero. Tosi miesten vero.

Tästä just suomalaisella klubilla monien tuttujeni kanssa juttelin. Että liikaa verotetaan. Sitten yksi kavereista kertoi, että uuden verokortin saa _ILMAISEKSI_. Tilasin heti.

Oletteko monien tuttavienne kanssa ajatelleet, että laskisitte arvion loppuvuoden tuloista ja tilaisitte uuden verokortin?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Helpoin tapa, jos halutaan sekä kohdistaa tukea paremmin pienituloisille että jatkaa tuen maksamista hyvätuloisille, olisi pistää lapsilisät verolle.

Tässä vain muutettaisiin koko lapsilisäjärjestelmän logiikka - joka tietysti on mahdollista, mutta useimmiten tuntuu etteivät asiaa pyörittävät tahot ole koskaan siihen tutustuneet. Kyse kun ei ole tarveharkintaisesta etuudesta, eikä ole koskaan perusteiltaan ollut, vaan korvauksesta ja toisaalta kannusteesta perheen kasvattamiseen vrt. vastaava lapseton pariskunta tai perhe. Vaikka summa on parempituloisille vähemmän merkittävä, sillä on kuitenkin kannustinmerkitys makrotason tarkastelussa syntyvyyteen.

Tavallaan ymmärrän tässä mm. populistisen heittelyn sijoituksiin menevistä lapsilisistä (todellisuudessa tällaisen osuus on täysin marginaalinen), mutta verotuskin murtaisi universaaliuden periaatetta. Toimeentulotukilain tulkintaa lapsilisien osalta pitäisi tosin muuttaa samastauniversaaliussyystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös