Tätä pidin itsekin hallitusneuvottelujen aikaan mahdollisena ongelmana. Värisuora ei ole fiksuin teko. Mutta nyt kun hallituksen sisäinen asetelma tiedetään ja konservatiiviblokki on sekä kansalliskonservatiivista että äärikristillistä, eihän nyt jumalauta siihen suuntaan voinut ulkoministerin salkkua antaa missään tapauksessa.
Kumpikin ryhmä toimii jo nyt enemmän tai vähemmän Suomen ulkopolitiikan ja/tai tärkeiden tavoitteiden vastaisesti. En tarkoita vain Tavion tapausta tai Räsäsen valitusta Palestiinasta vaan myös mm. joukkoa (puoli)rasistisia ulostuloja PS:n ministereiltä tai mm. eutanasian totaalikieltämistä KD:n puolelta. Näille nyt vaan ei tule antaa valtaa yhtään enempää.
Olen päätynyt siihen, että ulkopolitiikan osalta presidentillä ja hallituksella tulee olla hyväksyntä Keskustalta ja SDP:ltä. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että hapuilua ulkopolitiikassa on. Katson, että perussyy on kuitenkin presidentin ja hallituksen liberaalit ja puoliliberaalit näkemykset vs kansalliskonservatiiviset ja äärikristilliset näkemykset.
Tätä ei minusta KD ja PS aiokaan myöntää vaan lyö kapuloita rattaisiin näyttämällä sormella heidän syrjimistä vaikka kyse on ideologisista eroista. Ja tämäkin että puhutaan aiempaa avoimemmin on tavallaan uutta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Nyt tuot tähän mukaan sisäpolitiikkaa mistä ei ole ollut lainkaan kysymys.
Tämä Palestiina-kysymys ei ole mikään helppo ja selkeä rasti, vaan jakaa maailmalla ja Euroopassakin sivistysvaltioiden kantoja.
Pidän näkemykseni ja toivon Kaikkosen tavoin, että Tp-utvan ovi pysyköön kiinni niin kauan kuin sieltä tulee ulos yhteinen linja, jonka takana seistään. Kyllä tuo samainen hallitus kykenee seisomaan saman talouspolitiikankin takana, niin kyllä se pystyy tekemään sen myös ulkopolitiikassa, kun toiminta on oikein johdettua ja avainhenkilöt sitoutettu noudattamaan sitä.