Naisasiat

[Turha Kaukalo]

Kyllä pettämiseen on yleensä tasan yksi syyllinen, nimittäin se pettäjä. Muistan kun eräs eukko mulle kehuskeli, että jos kerran vuodessa vierasta aisaa ottaa niin ei se ole paljon. Että näin. Jos nyt kuitenkin muistettaisiin, että osaa se nainenkin pettää, kokemusta nääs on. Mullakin oli kerran sellainen nainen, joka järjesti mut johonkin vitun perheneuvontaan (vihanen akka siellä utelemassa mitä mä teen), kun epäilin että eukkohan käy vieraissa. Vuosia myöhemmin, oltiin jo erottu, eukko vahingossa lipsautti "salaisuutensa", liekö sitten ollut mulla sitä "miehen vaistoa". Suomalainen nainen on yleensäkin kavala ja rahan perässä juokseva horo, johon ei kannata haaskata aikaa (eikä varsinkaan rahaa) kuin poikkeustapauksissa. No, mulle sitten löytyi säkällä poikkeustapaus ja saan olla todella kiitollinen. Sitten kun se viskaa mut kadulle niin siirryn ulkomaalaisiin. Toivottavasti ei viskaa milloinkaan. Nää suomalaiset ämmät on lähes järjestään ilkeitä ja yleisesti vittumaisia, pettävät herkästi ja sitten väittävät että jätkällähän on paranoia. No, sen paranoian nimi oli X.X. Kaikenlaisia kusipäitä sitä on miehissäkin.

 

[moby]

Nyt kun eräs itämaan tietäjä(tiedätte varmaan) ei ole aikoihin kirjoitellut, on varmaan mun vuoro. Thaimaassa ollut yli puoli vuotta ja tuossa puolen välin kohdalla napsahti. Yksi eukko tuli kertomaan että olen kiva jamppa ja oli kyttäillyt jo jonkin aikaa meikäläistä onko mirkkua kainalossa. No tämähän sitten eteni suhteeksi ja päivääkään en vaihtaisi pois.

Tarkoitus olisi jäädä tänne pidemmäksi aikaa ja nyt on duunikin(laillinen) tiedossa. Emäntä muuttaa mun mukana uudelle paikkakunnalle, koska hänelle duunia löytyy helposti, kun kokemusta löytyy monelta eri alalta(ei runkaamisesta jne.). Jaa niin joo se tärkein kyssäri, rahaa ei ole pyytänyt kuin kerran 100bht, kun puhelimessa ei ollut saldoa ja halusi soitella, kun oli maalla käymässä.

Tossa songranina(thaikku uutena vuotena) käytiin riisipellon laidassa ja siellähän oli ihan kivaa, vaikka ensin vähän jännitti. Toki isännälle tarjoiltiin viinaksia ja ruokaa, mutta ihan omasta tahdosta. Kukaan ei pyytänyt mitään ja kiva oli katella miten riisipellon laidassa elo sujuu. 4 päivää tuli oltua reissussa ja 2 länkkäriä nähtiin koko reissulla. Ensi kuussa sitten uudelleen, kun on tiettyjä juttuja pakko mennä tekemään.

Toissapäivänä käytiiin temppelissä moikkaamassa munkkeja. Vähän erilainen meininki kuin suomalaisessa kirkossa(en ole käynyt varmaan viiteen vuoteen). Kaverin eukko oli nyrpeänä kun tuli huonoa karmaa, mutta meille tuli hyvää. Virkistävä kokemus ja pääpastorin kanssa homma toimi, kun eukko lausu rukoukset suureen ääneen. Isosti ruokaa ja vettä vietiin pastoreille. Hieno homma kaiken kaikkiaan. Pitää mennä uudestaan joku kerta. Oranssia ranneketta ranteeseen ja hyvä fiilis.

Joo on tämä erilaista. Riidat sovitaan alle 5 minuutissa jne. En tiedä onko tämä jotenkin erilainen emäntä, mutta kivaa on ollut. Joskus olen hermostunut tähän thaikkumeininkiin, mutta nyt oppinut kuinka hommat hoidetaan ja mistä kannattaa hermostua ja mistä ei. Oppia ikä kaikki.

 

[Turha Kaukalo]

Eikö toi sata bahtia oo niin kuin about euro? Ja riidat sovitaan jossain viidessä minsassa? Mitä ihmettä. Suomessahan näiden neropattien kanssa joutuu viikkotolkulla sovittelemaan jotain sivulauseessa mahdollisesti ilmaistua mielipidettä. @moby , onnea!

 

[moby]

Eikö toi sata bahtia oo niin kuin about euro? Ja riidat sovitaan jossain viidessä minsassa? Mitä ihmettä. Suomessahan näiden neropattien kanssa joutuu viikkotolkulla sovittelemaan jotain sivulauseessa mahdollisesti ilmaistua mielipidettä. @moby , onnea!

No on se näillä valuuttakursseilla melkein 3€. Mutta tyytyväinen olen. Suomalaisiin verrattuna aika helppoa. Toki eukko on heittänyt puhelinta lattiaan, mutta semmosta se on. Ei jaksa aina kiinnostaa. Viiden minsan päästä on taas kivaa... Eli hyvitellään pillulla pikku kilarit ja huomenna on taas homma kunnossa. Ei vaan jaksaisi enää elää Suomessa.

Aina on jotain menoa perheen kanssa, mutta näyttää kyllä että olen sitä toista perhettä. Oikeata perhettä kukaan ei voi korvata täällä, mutta semmoistahan se on. Vituttaisi jos ei mitään kivaa tulisi korvaukseksi.

Ei ole mitään halua pettää, kun kaikki toimii. Monesti ollaan puhuttu asiasta, että nainen tietää kaikki mestat tässä kaupungissa ja jos lähden harhailemaan, kaikki tulee tietoon. Pattaya oli kauan aikaa sitten. Nyt vain yksi.

 

[Jagi]

Jostain syystä jatkan ketjun seuraamista, vaikka monesti yksipuoliset näkökulmat saa melko turhautuneeksi. Kait tällä jonkinlainen viihdearvo sit kuitenkin on. Tuohon lapsen isyyden todentamiseen kuitenkin tahtoisin sanoa sanasen.

Olen mielestäni melko liberaali y-kromosomin kantaja. Uskon vahvasti sukupuolien väliseen tasa-arvoon ja tuossa mielessä en edes pistäisi pahakseni, jos joku feministiksi väittäisi. En kuitenkaan todellakaan sellaiseksi itseäni mainosta. En ihan kuitenkaan yllä JypFabun kaltaiseen ideologiseen lapsen näkökulma ajatteluun. Mikäli joskus olen lisääntymässä niin toivon, että tuolloin tapahtuma on yhteisesti puolison kanssa sovittu ja tuo puoliso on mielestäni niin luotettava ettei epälyksiä tarvitse edes miettiä. En siis tuollaisessa tilanteessa koskaan olisi lähtökohtaisesti mitään isyystestiä vaatimassa. Vai onko joku täällä tuollaisessa tilanteessa jälkikasvua saanut vaatinut jotain todisteita isyydestä?

Satunnaisessa yhdenillan jutussa tai muussa lyhyemmässä ei niin vakavassa jutussa tilanne olisi todennäköisesti hyvinkin toisenlainen. Tottakai se lapsi on tilanteeseen täysin syytön, mutta oma hypoteettinen lisääntyminen tulee kuitenkin olemaan ennalta ajateltuna vain parin kerran juttu et sen panostuksen mitä siihen olen valmis laittamaan on ikäänkuin osuttava oikeaan. Minun olisi mahdotonta jatkaa ihmisen kanssa joka väittäisi isyyttä sadanprosentin varmuudella ja myöhemmin paljastuisi toisin. Melkoinen petos kuitenkin, jos tuollaiseen lukittautuisi ja samalla mahdollisesti pienentäisi mahdollisuuksia saada sitä omaa jälkikasvua. Kuitenkin se suvun jatkaminen on biologisesti elämän tarkoitus. Lisättäköön vielä että miksi tuossa hypoteettisessa tilanteessa se ei oman lapsen etu olisi juuri minun taloudellisen ja henkisen panostuksen arvoinen? Lapset ovat tärkeitä ja lasten hyvinvointi. Kuitenkin samalla panostuksella olisi ehkä saavutettavissa isompaakin hyötyä lasten hyvinvointiin kohdistamalla se esimerkiksi joihinkin hyväntekeväisyyskohteisiin.

En kuitenkaan poissulje ideologisesti uusioperhe juttuja. Tuolloin tilanne on kuitenkin reilu heti lähtökohtaisesti, koska tällöin on kyse osapuolien omasta halusta ja valinnasta.

 

[Styge]

@JypFabu

Niin, että sun mielestä on oikein, että lapsen tekemiseen täysin syytön mies laitetaan elatusmaksuja 18 vuoden ajan? Onhan se ulkopuolisena perusteltuna varmaan ihan perusteltavina ihan lahjana tai minä ikinä. Isoin ongelmahan on siinä, että se maksaja ei voinut millään tavalla vaikuttaa tai päättää asiasta. Eikö tässä raiskata huolella sen miehen valinnan vapautta? Ei se mies siihen lapseen ole syyllinen tai edes lahjan saaja. Mies on voinut vaikka keskittyvänsä harrastuksiinsa loppuelämänsä ajan ja tämä oikeus vietiin häneltä, koska vittu lahja.

Eiköhän tässä keskustelussa tullut jo selville, ettei ainakaan naimisiin kannata ikinä mennä Suomessa. Mieluummin asuakin eri asunnoissa, jotta avopuolisoksi ei voida syyttää.

Itsehän oon sanunt vaimokkeelle, että voidaan mennä naimisiin heti, kun ollaan Vegasissa ja Elvis häät on se tapa. Pitää viivata sekin yli.

 

[JypFabu]

Niin, että sun mielestä on oikein, että lapsen tekemiseen täysin syytön mies laitetaan elatusmaksuja 18 vuoden ajan?

Mitäs ruokkoa sun omastas pitää maksaa? Sinänsä huvittaa, että tuntui menevän joillekin ihon alle ilman sellaista tarkoitusta edes. Elämä nyt vaan sattuu oikeasti olemaan niin monenkirjavaa ja täynnä sattumuksia, että viisas käyttää päätään asioiden eteen ja se vaatii järjen käyttöä tunteen lisäksi. Jos nyt pohtii abstraktiota, jossa joku satunnainen vieraissa käynti on saanut lapsen alulle ja lapsi päätetään pitää ja kasvattaa, niinkuin oikein on, sille lapselle todellisuudessa se oikea isä on se joka vanhempana on. Monenkaan "hyytävään inhimillisyyteen" tuskin mahtuu tämän ymmärtäminen, mutta kun lapsi kasvaa ikään, jossa kykenee jäsentämään ajatuksiaan se vanhempana ollut on se jota hän rakastaa ja kun lapsi rakastaa, se aidointa maailmassa ja seinähullu on se, joka kuvittelee tuolle hinnan kykenevänsä antamaan.

Elämää nähneenä ja kokeneena tiedän tapauksia, joita ei paskinkaan hertta sarjan vääntäjä kykenisi juoniinsa kirjaamaan, mutta kaikesta selviää, koska elämää se vain on. Vaikeita asiat monesti on, mutta kuka meille on helppoa luvannutkaan? On hupaisaa kuulla täällä janttereiden puhuvan ihmisen biologiasta itsekkyydestä, ilman että tajuavat tämän avioliitto yhteiskunnan perusta ja rakkaussuhteiden täyttymys höpöilyn olevan todellakin pelkkää pintakuohua ihmiskunnan historiassa joka sekin juontuu ihmiskunnan historian lähimuistista, kun naisesta tehtiin omaisuutta. Miljoonia vuosia sitä aiemmin on vedelty ihan toisilla tyyleillä ja tavoilla, useimmiten lajin etu edellä mennen, ei yksilöiden.

Toki ymmärrän, että monen on vaikea saada yliotetta impulsiivisesta tavastaan ja kyvystään reagoida, mutta omalta kohdalta tiedän, että itsekurilla siihen kykenee. Omassa nuoruudessani rakentelin perhehelvetin alkuja huonolla itsetunnolla ja sairaalloisella mustasukkaisuudella, niin lopulta itseäni satuttaen, että tajusin , että on pakko olla muunkinlaisia tapoja asioita ymmärtää ja hahmottaa. Minä onnistuin, joten pystyy siihen muutkin jos ymmärrys riittää. Neljännesvuosisata on huvennut toimivassa ja tyydyttävässä parisuhteessa ja ilman kunnollista itsetutkiskelua olisi jäänyt pelkäksi haaveeksi. Onko tuo pettänyt, no ei voisi kiinnostaa vähempää, sillä luottamusta arjessa ei ole asettanut kyseenalaiseksi koskaan, en kysele perään, saa touhuta kavereidensa kanssa ja elää omaa elämää niinkuin tahtoo ja ilmeisesti ihan hyvä on sielläkin puolella fiilis, kun aina on palannut ja silmiin kyennyt katsomaan. Minä olen tyytyväinen, joten mielessä ei muut mustikat ole käyneetkään, mutta jos kävisi, sen tuska olisi minun tuskani ja minun kärsittävä ja siitä tili itselleni tehtävä. Vittumaisin teko toista kohtaan olisi erheen kulut laittaa toisen maksettavaksi, näin minä elämän kokemuksellani olen oppinut, vain henkisesti vätys kaataa virheensä kumppaninsa käsiteltäväksi, sen verran pitää selkärankaa olla, että selvittää itse sotkunsa alusta loppuun niitä muille sysäämättä.

 

[Styge]

@JypFabu

Ongelmahan tässä mun näkökulmasta oli nimenomaan siinä, että parisuhteessakaan elävän miehen ei pitäisi joutua maksamaan elatusmaksuja, mikäli hän ei ole lapsen biologinen isä. Toki tähän voidaan tehdä poikkeuksia siinä kohtaa, jos on kirjoitettu sopimuksia siitä, että näin päätetään toimia, jotta saadaan perheeseen lapsia, jos jollain ei vaikka siittiöt suostu uimaan. Sitä petettyä aviomiestä/kumppania ei mun mielestä todellakaan pitäisi velvoittaa maksamaan mitään siitä, että huoruli on hoidattanut itsensä paksuksi jonkun muun kanssa. Se aviomies ei välttämättä sitä lasta olisi kuitenkaan halunnut, eikä se siihen asiaan voinut vaikuttaa. 18 vuoden elatusmaksut ei vaan mahdu siihen itsemäärämisoikeuteen joka jokaisella ihmisellä pitäisi länsimaisessa yhteiskunnassa olla. Nykyinen lainsäädäntö on perseestä. Sen 18 vuoden jälkeenkin voi vielä joutua maksamaan, halusi tai ei. En nyt muista millä nimellä se maksu 18 vuoden mahdollisesti jatkuu, kai sen google kertoisi.

Allekirjoitan kyllä sen, että lapselle olisi parasta, mikäli mies pitäisi lasta kuin omaansa. Ongelmahan on siinä, ettei sen miehen anneta itse päättää asiasta. Isyystestien pitäisi todellakin tapahtua automaationa, ja mikäli isä on eri kuin parisuhteen osapuoli, tulisi miehellä olla oikeus päättää, haluaako hän ottaa minkäänlaista vastuuta lapsesta. Erityisesti taloudellinen vastuu.

Mitä nyt noihin muihin sanoo. Kaiken laista voi tapahtua. Hairahduksiakin voi sattua. Sellaista on elämä. Ei sitä itsekään ole aina niin helvetin osannut käyttäytyä tai olla.

 

[Prof. Puck]

... Elämä nyt vaan sattuu oikeasti olemaan niin monenkirjavaa ja täynnä sattumuksia, että viisas käyttää päätään asioiden eteen ja se vaatii järjen käyttöä tunteen lisäksi. Jos nyt pohtii abstraktiota, jossa joku satunnainen vieraissa käynti on saanut lapsen alulle ja lapsi päätetään pitää ja kasvattaa, niinkuin oikein on, sille lapselle todellisuudessa se oikea isä on se joka vanhempana on....

... Vittumaisin teko toista kohtaan olisi erheen kulut laittaa toisen maksettavaksi, näin minä elämän kokemuksellani olen oppinut, vain henkisesti vätys kaataa virheensä kumppaninsa käsiteltäväksi, sen verran pitää selkärankaa olla, että selvittää itse sotkunsa alusta loppuun niitä muille sysäämättä.

Kyllä minä tavallaan ymmärrän @JypFabun logiikkaa ja ajatusmaailmaa, vaikken nyt kaikesta samaa mieltä olekaan varsinkaan tuon "ensimmäisen" kirjoituksen osalta.. tämä toinen selvensi ajatuksenkulkua paljonkin. Minä en kykenisi antamaan anteeksi puolisolle sitä, että on käynyt vieraissa JA hankkiutunut raskaaksi toisen kanssa. En vaan pystyisi. Sen sijaan tilanne mutkistuu aika helvetisti siinä vaiheessa, kun siihen lapseen on jo rakentunut voimakas tunneside ja vieläpä siten, että sitä on pitänyt omanaan. Ei oikein riitä edes mielikuvitus siihen, miten tuollaisessa tilanteessa itse reagoisi. varmaan haluaisin kuitenkin pitää lapsen, kun omanaan sitä on rakastanut ja kasvattanut, mutta samalla luottamus kumppania kohtaan olisi mennyttä. Tuntuu pahalta edes ajatella tuollaista tilannetta. Oma vaatimaton mielipide on, että jos sen isyystestin haluaa tehdä, niin se kyllä kannattaa tehdä jo siinä vaiheessa, kun lapsi on vielä ihan pieni. Myöhemmin ei kannata asiaa alkaa enää penkomaan... ihan oman mielenrauhankin vuoksi.

Tuosta olen lainatun kanssa samaa mieltä, että omat mokat on syytä kantaa itse eikä laittaa niitä kumppanin harteille. Olen vaan huomannut eletyn elämän kautta, että taidan olla tämän periaatteen kanssa vähemmistössä?

 

[Knox]

Jos minulle selviäisi vuosien isänä olemisen jälkeen, ettei lapsi ole biologisesti minun niin en varmasti lasta hylkäisi.

Jos raskausaikana muija kertoisi pettäneensä, vaatisin testiä ja mikäli lapsi ei olisi minun, saisi muija ja lapsi mennä oikean isukin luokse kasvattamaan lasta.

En ymmärrä miten minä voisin olla vastuussa jos minua kusetetaan. Lapsi on syytön, mutta tuossa skenaariossa olen minäkin.

 

[koukku]

Tuo on kyllä vittumainen kokemus. Mulla kävi sinkku aikana noin... Mukava ilta neidon kanssa ja alusta asti oli selvää että kyseessä on yhden illan juttu joten mitään taustoja ei kumpikaan itsestään pahemmin availlut. Aamulla sitten alkoi helvetin moinen itku kun neito kertoi että kotoa löytyy kolme lasta ja ihana mies ja mitä hän on mennyt tekemään. Koita siinä sitten lohdutella...

Miksi pitäisi lohdutella? Vituttaa tuommoinen, että ensin pidetään lystiä ja paneskellaan ympäri kyliä, ja sitten kun itsellä tulee asiasta paha mieli, niin yritetään hakea asiaan oikeutusta, hyväksyntää ja yleensäkin oman olon parantamista asiaan täysin kuulumattomalta henkilöltä. Käyttäisi edes niitä "parhaita kavereitaan" tukihenkilöinä, jos haluaa leikkiä hyvän suhteen kustannuksella. Väitän, että yhden illan jutun jälkeisenä aamuna yksikään mies ei olisi tehnyt noin.

 

[Prof. Puck]

Käyttäisi edes niitä "parhaita kavereitaan" tukihenkilöinä, jos haluaa leikkiä hyvän suhteen kustannuksella. Väitän, että yhden illan jutun jälkeisenä aamuna yksikään mies ei olisi tehnyt noin.

Yllättävän monikin mies kuulemma noin tekee. Ja mikä vielä pahempaa, säntää kotiin kaatamaan koko pahan olonsa vaimonsa harteille, kuten tuossa aikaisemmassa viestissäni viittasin. Olen nähnyt tämän monta kertaa sellaistenkin miesten tekevän, joista en olisi ikinä uskonut sekä kuullut tämän tarpeeksi monen sellaisen naisen suusta, joiden sanomisia ei ole syytä epäillä. Ja btw.. palstaveljet.. tunteiden näyttämisessä ei ole kerrassaan mitään vikaa, mutta yhtälailla totta on myös se, että monet naiset eivät todellakaan pidä itkua tuhertavista miehistä, eli hiukan ryhtiä silläkin saralla!

Jos jollakulla on koskaan ollut mahdollisuus päästä "naisten pukukoppiin" kärpäsenä kuulemaan heidän juttujaan, niin he tietävät, että naisten jutut ylittävät härskiydessään miesten sotatarinat sata-nolla ;-) Sorry leidit, että paljastan tässä nyt teidän salaisuuksia, mutta veli on vettä sakeampaa...

 

[Blöö]

Kannattaako kertoa jos on pettänyt? Väärä kysymys. Kannattaako pettää jos kertoo? -siinä on vasta oikea kysymyksenasettelu.

 

[Masentaja]

Jaajo Linnonmaan neuvoilla pitäs mennä: Älä Kerro, Älä Kysy, Älä Kadu.

 

[Undrafted]

Kertominen on minusta heikkoutta ja siinä vain puretaan omaa pahaa sekä syyllisyyttä oloa toisen kärsittäväksi. Tehty mikä tehty ja seuraukset kärsitään itse.

Toi lapsen kasvatus mikä wi ole oma riippuu pitkälti koska siitä saa tietää.

 

[mikko600]

Kai sekin on tässä kohtaa normaali tunne mutta tuntuu etten koskaan löydä enää ketään vaikka jossain kohtaa haluaisinkin. Arvoiltani olen melko konservatiivinen enkä esim. siedä tatuointeja kumppanillani ja mielestä baarit ja festarit yms. ei kuulu parisuhteeseen. Mistä tällaisia tyttöjä tänä päivänä enää löytyy?

Ei kai tässä auta kuin koittaa selvitä. Huomenna olisi asuntoesittely yksiöstä, joka olisi edes hiukan lähempänä kotipaikkakuntaa.

Kiellät käyttämästä tiettyjä vaatteita ja kyselet mitä pisti päälleen baariin lähtiessä? Ei kenenkään pitäisi olla tuonkaltaisessa suhteessa. Tekstisi perusteella (baarit eivät kuulu parisuhteeseen jne.) etsit täyttä tossukkaa, joka tottelee kaikkea jota sanot ja ei omaa omaa tahtoa. Et ole konservatiivinen, vaan omistushaluinen kusipää. Ikävä kyllä näitäkin haluamaasi suhteeseen haluavia naisia löytyy. Ei omaa tahtoa ja mies on aina oikeassa jne. Eikun onnea etsintään.

Plus tietty päälle vielä suhteen alussa toisen suhteen ylläpitäminen tämän naisen rinnalla ja sairaalloinen mustasukkaisuus päälle...

Et näköjään kunnolla näe vikaa, se vika on teikäläisessä. Kehitä itseäsi, muutu, jos (vaikka siltä ei vaikuta) saisit tulevaisuudessa aidosti tasa-arvoisen ja tasapainoisen suhteen.

 

[Saxon-747]

Korkataanpa tämä ketju omaltakin osalta. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, töissä puhelimella tätä kirjoittelen.

Tilanne on siis se, että olen 23v mies, jolle elämäni ensimmäinen todellinen rakkaus ilmoitti toissapäivänä 3,5v suhteen jälkeen että tämä oli kuulemma tässä ja haluaa eri suuntiin.

Jonkinlaisia merkkejä tästä on toki ollut ilmassa koko 2v yhdessä asumisen ajan mutta aina aiemmin hän on lopulta todennut että rakastaa liikaa eikä pysty jättämään mutta nyt sitten kävi näin. Itse en todellakaan olisi halunnut erota ja muutamia riitoja lukuunottamatta olin onnellinen.

Tiedän että itse mokasin suhteen alussa ainakin kahdessa asiassa pahasti. Suhde alkoi niin, että tapasimme netissä mutta tyttö ei uskaltanut tuolloin alkaa suhteeseen välimatkan ja ehkä nuoren ikänsäkin takia. Siinä sitten oltiin väleissä ja olin säännöllisesti yhteydessä ja olin ns. lohdutussuhteessa omalla paikkakunnallani. Lopulta tyttö halusi tavata johon suostuin. Tällöin mm. suutelimme ja sovimme että aloitamme suhteen, mutta totaalisena idioottina jatkoin edelleen myös aiempaa suhdettani omalla paikkakunnallani seuraavaan tapaamiseemme asti, jolloin lopetin tämän ekan suhteen. Tämä asia vaivasi niin paljon että noin puolen vuoden seurustelun jälkeen tunnustin asian. Tyttö sanoi lopulta antaneensa anteeksi mutta ei tainnut koskaan päästä kunnolla yli asiasta.

Toinen asia on varsinkin suhteen alussa minun suunnaltani esiintynyt sairas mustasukkaisuus. Rajoitin mm. hänen menemisiään ja sanelin mitä vaatteita sai käyttää vain minun seurassani ollessa. Tätä paransin suhteen aikana ja lopetin rajoittamisen mutta asia jätti kuulemma arvet mistä ei pääse yli. Ja tunnustan että edelleen myös suhteen lopussa kyselin baariin lähtiessä että mitä laittoi päälle jne. En kuitenkaan kieltänyt laittamasta enää mitään tiettyjä vaatekappaleita yms.

Täytyy sanoa etten ole koskaan elämässäni ollut näin rikki. Muutenkin jo mustasukkaisena nyt vasta miettiikin että mitä toinen tekee ja kenen kanssa ja pelkkä ajatuskin oksettaa vaikka toinen sanookin ettei aio ketään etsiä. Olin kuitenkin ensimmäinen jota hän oli edes suudellut ja kohta asia ei todennäköisesti enää ole näin. Ahdistaa myös suunnattomasti se ajatus että ihminen jonka kanssa olin suunnitellut koko elämäni tulee elämään sen todennäköisesti jonkun muun kanssa ja vaikkei tulisikaan niin minä en tule olemaan osa sitä kuin korkeintaan kaverina.

Jotta tilanne olisi täydellinen niin minä joudun etsimään vielä uuden asunnon ja pakkaa sekoittaa se, että muutin naiseni perässä aikanaan toiselle paikkakunnalle reilun 100km päähän perheestäni ja kavereistani. Uudella paikkakunnalla olen keskittynyt lähinnä naiseeni ja käytännössä yhtä hyvää kaveria lukuunottamatta olen täysin yksin. Minulla on kuitenkin täällä vakituinen ja kokoaikainen työ, josta en voi lähteä, koska kotipaikkakunnallani ei olisi kuin osa-aikaisia paikkoja ja jatkosta ei muutenkaan mitään varmuutta. Eli suomeksi sanottuna haluaisin perheeni lähelle mutta työn takia joudun jäämään yksin asumaan nykyiselle paikkakunnalle.

Tähän vielä lisäksi se, että ihminen jolle aiemmin uskouduin ja joka tuntui aina ymmärtävän ja neuvovan eli äitipuoleni joka kasvatti minut kolmevuotiaasta lähtien isäni kanssa kuoli viime kesänä. Tiedän että isäni ja biologinen äitini yrittävät parhaansa mukaan auttaa, mutta se ei vain ole sama asia.

Kai sekin on tässä kohtaa normaali tunne mutta tuntuu etten koskaan löydä enää ketään vaikka jossain kohtaa haluaisinkin. Arvoiltani olen melko konservatiivinen enkä esim. siedä tatuointeja kumppanillani ja mielestä baarit ja festarit yms. ei kuulu parisuhteeseen. Mistä tällaisia tyttöjä tänä päivänä enää löytyy?

Ei kai tässä auta kuin koittaa selvitä. Huomenna olisi asuntoesittely yksiöstä, joka olisi edes hiukan lähempänä kotipaikkakuntaa.

Parisuhde ei ole toisen kontrolloimista!


Suosittelen hankkiutumaan ammattilaisen juttusille ja työstämään käytöstäsi sillä se on ainoa mihin voit vaikuttaa. Toisen vaatteiden määrittely ja muu paska ei ole mitään mustasukkaisuutta vaan se on sairasta toisen alistamista.

 

[sinikettu]

Toinen asia on varsinkin suhteen alussa minun suunnaltani esiintynyt sairas mustasukkaisuus. Rajoitin mm. hänen menemisiään ja sanelin mitä vaatteita sai käyttää vain minun seurassani ollessa... Ja tunnustan että edelleen myös suhteen lopussa kyselin baariin lähtiessä että mitä laittoi päälle jne. En kuitenkaan kieltänyt laittamasta enää mitään tiettyjä vaatekappaleita yms.

Ekana suosittelen satsaamaan laadukkaaseen terapeuttiin. Ei pelkästään yhteen-kahteen käyntiin, vaan myös pidempiaikaiseen prosessiin. Tuon tekstin perusteella sinulla on aika vahvoja ja perustavanlaatuisia tunne-elämän ongelmakohtia intiimiyden ja sitoutumisen kanssa. Samoin oli menneellä kumppanillasikin. Oikeesti, tunne-elämältään tasapainoinen henkilö ei yritä määräillä toisten pukeutumisia, tekemisiä tai menemisiä, mutta tasapainoinen henkilö ei myöskään kuuliaisesti tottele niitä ja jatka parisuhdetta. Nämä ongelmat ovat kuitenkin isolta osin korjattavissa ammattiavulla ja mahdollisesti ihan ominkin päin, mutta hankalaa se ainakin jälkimmäisessä tapauksessa on.

Kai sekin on tässä kohtaa normaali tunne mutta tuntuu etten koskaan löydä enää ketään vaikka jossain kohtaa haluaisinkin. Arvoiltani olen melko konservatiivinen enkä esim. siedä tatuointeja kumppanillani ja mielestä baarit ja festarit yms. ei kuulu parisuhteeseen. Mistä tällaisia tyttöjä tänä päivänä enää löytyy?

Uskonnollisista lahkoista ja piireistä. Varmaan myös muualtakin, mutta tuollaiset nuoret naiset ovat todella harvassa, enkä kyllä suosittelisi kenellekään ensisijaisesti hakemaan tuollaisia.

Nettideittailu on siinä mielessä varmasti hyvä vaihtoehto sinulle (terapian aikana/jälkeen), että siellä voit oikeasti ilmoittaa, mitä haluat parisuhteesta ja seuloa suuremmasta joukosta sellaisia, jotka kriteerisi täyttävät. Tosin en tiedä, onko konservatiiviisten/uskonnolisten ihmisten keskuudessa nettideittailu kovinkaan suosiossa ainakaan Suomessa.

Sinulle varmaan tekisi ihan hyvää jossain vaiheessa ottaa alle pari vähän kevyempää ja lyhytaikaisempaa ihmissuhdetta, johon ei täysipäiväisesti sitouduta. Vähän tuollaista kasuaalia deittailua/hauskanpitoa toisen kanssa. Tekstistäsi vähän paistaa läpi, että olet kasvanut seksuaalisesti estyneessä ympäristössä ja parisuhteen pohjimmainen tarkoitus on viettää koko loppuelämä yhdessä. Ei tuossa sinänsä mitään vikaa ole, mutta tunne-elämäsi nyanssit lukuun ottaen pidemmät ja vakavammat parisuhteet lienevät se huonoin vaihtoehto henkilökohtaisen kehityksen ja kypsymisen osalta.

 

[mikse]

Tiedän ja tuota terapiaa olen ajatellut jatkaa. Tällä hetkellä sekin vain tuntuu turhalta ja liian myöhäiseltä.

Noista vaatteista vielä sen verran että aiemmissa suhteissa en niihin ole puuttunut. Tässä suhteessa se alkoi lähinnä siitä kun pidän naisella tietynlaisista vaatteista niin kuin varmasti jokaisella miehellä on omat mieltymyksensä. Pyysin sitten tyttöä pitämään näitä vaatteita kanssani esim. sänkyyn mennessä jne. Jossain kohtaa tyttö sitten käytännössä lopetti näiden vaatteiden pitämisen kanssani omien sanojensa mukaan lihomisensa takia. Myöhemmin käytti kuitenkin sitten muualla mutta ei minun kanssani, jolloin ärsyynnyin siitä, että hän ei käytä kyseisiä vaatteita kanssani vaikka tietää minun niistä pitävän vaan ainoastaan mennessään johonkin.

Sanon vielä että tiedän että vika on käytännössä täysin minussa. Monesti mielessä käynyt vähän kaikenlaisia ajatuksia koska tiedostan, että en halua olla yksin, mutta tiedän myös sen, että kukaan ei ansaitse sitä, että joutuisi olemaan kanssani.

Vaikka olenkin suoraan sanottuna sairas paska niin toivoisin teiltä neuvoja ja kannustusta, en hyökkäystä minua kohtaan. Käytöksestäni huolimatta rakastan tyttöä enemmän kuin mitään muuta ja olo on oikeasti sanoinkuvaamattoman hirveä ja jos mahdollista niin se muuttui tässä vielä paljon pahemmaksi..

Edit: Kiitos @sinikettu asiallisesta vastauksesta.

Kerroit olevasi 23-vuotias eli uskon, että sulla on vielä paljon sekä hyviä että huonoja naiskokemuksia edessäsi. Tällä hetkellä tunnut tosiaan olevan täysin kassalla tunne-elämäsi kanssa, mutta tärkein eli omien virheiden ja kehityskohtien miettiminen on aina merkki paremmasta. Terapiassakäynti osoittaa myös, ettet ainakaan täysin jätä tekemättä jotain asioiden eteen. Tsemppiä jatkoon, tämä mimmi nyt ei ollut sulle se oikea ja todennäköisesti kymmenen vuoden kuluttua pidät tätä eroa ehdottoman hyvänä asiana, vaikka nyt onkin vaikeaa.

 

[Saxon-747]

Tiedän ja tuota terapiaa olen ajatellut jatkaa. Tällä hetkellä sekin vain tuntuu turhalta ja liian myöhäiseltä.

Noista vaatteista vielä sen verran että aiemmissa suhteissa en niihin ole puuttunut. Tässä suhteessa se alkoi lähinnä siitä kun pidän naisella tietynlaisista vaatteista niin kuin varmasti jokaisella miehellä on omat mieltymyksensä. Pyysin sitten tyttöä pitämään näitä vaatteita kanssani esim. sänkyyn mennessä jne. Jossain kohtaa tyttö sitten käytännössä lopetti näiden vaatteiden pitämisen kanssani omien sanojensa mukaan lihomisensa takia. Myöhemmin käytti kuitenkin sitten muualla mutta ei minun kanssani, jolloin ärsyynnyin siitä, että hän ei käytä kyseisiä vaatteita kanssani vaikka tietää minun niistä pitävän vaan ainoastaan mennessään johonkin.

Sanon vielä että tiedän että vika on käytännössä täysin minussa. Monesti mielessä käynyt vähän kaikenlaisia ajatuksia koska tiedostan, että en halua olla yksin, mutta tiedän myös sen, että kukaan ei ansaitse sitä, että joutuisi olemaan kanssani.

Vaikka olenkin suoraan sanottuna sairas paska niin toivoisin teiltä neuvoja ja kannustusta, en hyökkäystä minua kohtaan. Käytöksestäni huolimatta rakastan tyttöä enemmän kuin mitään muuta ja olo on oikeasti sanoinkuvaamattoman hirveä ja jos mahdollista niin se muuttui tässä vielä paljon pahemmaksi..

Edit: Kiitos @sinikettu asiallisesta vastauksesta.

Ei tarkoitus ole hyökätä sinua vastaan. Vaikea vaan löytää sympatiaa kun on tullut elämässä vastaan muutama nainen jotka ovat tämänlaisen suhteen käyneet läpi ja ne on todellakin rikottu. Niitä on juuri tuolla tavoin alistettu että miten saa pukeutua, meikata, kellotettu työmatkoja ja kaupassa käyntejä, onpahan hurjimmalla tapauksella ollut ruutuvihko kirjanpito milloin pilluakin kuuluu antaa...

Sinä olet nuori kaveri joten työstä ongelmaasi ja unohda suhteet hetkeksi kokonaan.

 

[steepler]

Vaikka olenkin suoraan sanottuna sairas paska niin toivoisin teiltä neuvoja ja kannustusta, en hyökkäystä minua kohtaan.

Minä nyt en ole mikään asiantuntija mutta minusta olisi sulaa hulluutta olla menemättä terapiaan, tässä tuntuu olevan ongelmia vino pino joita tuskin täällä palstalla voidaan selvittää. Minä en ainakaan näe että täällä annetut neuvot tai kannustus ovat kovin valideja vaan tarvitaan ammattilainen tekemään diaknoosi ja antamaan hoito.

Noin ihan yleisesti, vaikka ei varmaan siltä nyt tunnu, niin ero aivan varmasti on hyvä asia. Tilannehan tuossa suhteessa olisi voinut kärjistyä ties millaiseksi jos olisitte suhteessa vaan olleet ja sinä olisit itseäsi ikään kuin samalla itse hoitanut ja mitään kunnon herätystä ei olisi tullut että todellakin terapiaa tarvitaan.

Ilmeisesti kuitenkaan suhteessa ei ollut siitä kyse että se olisi tarkoituksella ollus ns. alistava suhde, että nainen nimenomaan nauttisi ja haluaisi olla alitettuna tälläisissä asioissa. Sellainenkin suhde varmasti voi olla toimiva eikä minusta ainakaan lähtökohtaisesti mitenkään väärin, kun kummatkin ovat tyytyväisiä rooleihinsa. Tälläisestä ei nyt kuitenkaan taida olla kyse.

 

[Stonewall]

@PelicansP
Olet tosiaan vielä sen verran nuori, että jopa neurologinen kehityksesi aivojen osalta on todennäköisesti vielä kesken. Tuossa vaiheessa itsekullakin on vaikeuksia saada perspektiiviä rakkaudessa pettymiseen.

Joka tapauksessa ensinnäkin pitää hyväksyä kivulias fakta. Et tule elämään loppuelämääsi tällä hetkellä rakastamasi naisen kanssa. Asian hyväksymistä tietenkin vaikeuttaa siitä seuraava raastava tuska. Muuten on vaikeaa lohduttaa kuin toteamalla, että tunteesta todellakin pääsee yli. Ikäväpuoli on, että lähes välttämättä surutyö vie kuukausia, vähän samaan tapaan kuin jonkun läheisen kuollessa. Paranemisprosessi on paljolti myös samanlainen. Elämän pitää jatkua ja alkuvaiheessa pitää vaan ottaa päivä kerrallaan.

Suurimmalla osalla varmaan täydellinen välienkatkaisu nopeuttaa prosessia. Suosittelen lämpimästi sitä ainakin seuraavaksi n. puoleksi vuodeksi...tai pidempäänkin, jos ei helpota. Kuulostaa kovalta, mutta tuska on kovempi jos pidät yhteyttä.
Se on hyvä, että et ole jäänyt asiaa ihan yksin hautomaan. Tänne kirjoittaminenkin auttaa jäsentämään ajatuksia. Voin luvata, että ajan kanssa pääset tilanteesta yli. Olet tunnistanut omia virheitä, ja se on osin hyvä ja helpottaa tulevia suhteita. Mutta turha elätellä toiveita, että ns. korjaamalla käytöstäsi voisitte palata yhteen. Ei tapahdu. Toisaalta ei pidä myöskään koko syytä vierittää tuohon asiaan. Luultavasti olisitte joka tapauksessa eronneet naisen aloitteesta jossain vaiheessa. Hän tuntui sinusta oikealta, mutta tilanne ei lopulta ollut molemmin puolinen. Eli itseinhoon ei ole syytä jäädä vellomaan, ota vain oppi mukaan ja kohti uusia koettelemuksia.

Elämässä ei niinkään ratkaise pohjaan putoaminen vaan se miten sieltä nousee ylös. Aluksi ihan rauhassa, kiirettä pitämättä. Ajallaan voi taas jatkaa elämästä paljon oppineena.

 

[Jeffrey]

@PelicansP

Ehdottomasti varaat kunnolla aikaa pätevälle psykoterapeutille. Sun ongelmat on niin syvällä sussa, että ei niitä missään keskustelupalstalla ratkota. Tuossa terapiassa käymisessä on jostain syystä vähän turhan ikävä katku. Yleensä nimenomaan fiksut ihmiset sinne hakeutuvat, ja ne hölmömmät etsivät muita ratkaisuita.

Mun mielestä sun tekstistä paistoi läpi sellainen, että sä tarvitsisit jonkin joka ymmärtää sua, ja joka osaa ohjata sua oikeeseen suuntaan. Esimerkiksi sun pyrkimyksesi vaatetuksen ja vapaa-ajan vieton rajoittamiseen menee melko rankasti yli. Kyllä mun mielestä esimerkiksi vaatetuksesta on ihan ok keskustella partnerin kanssa, mutta tämä enemmän sellaisessa tilanteessa että ei sinne mummolaan mennessä tarvitse olla kaikista paljastavinta asustetta yllä. Samoin mun mielestä parisuhteen pitää hieman rajoittaa baareissa ja festareilla juoksemista, mutta silloin sun pitää olla mukana keksimässä muuta tekemistä eikä pelkästään sitä "netflix & chill" meininkiä".

Ja edelleen ne baarit ja festarit kuuluvat parisuhteeseen, kohtuullisissa rajoissa toki. Ja ne kuuluvat myöskin nuoruuteen jota toivoisin myös sinun elävän. Mikäli se nuoruus ohitetaan liialla konservatiivisuudella, kostautuu se usein myöhemmässä elämässä. Kyllä esimerkiksi omassa nuoruudessani on monia asioita joita olisi voinut jättää tekemättä, mutta eipähän tarvitse sitten nelikymppisenä alkaa haikailemaan kadotetun nuoruuden perään ja rikkoa itseään tai läheisiään sen takia. Lisäksi ne kaikki elämän sekoilut antavat sulle rutkasti kokemuksia ja muistoja, jotka lämmittävät sua vielä kiikkustuolissa ja tekevät susta vahvemman ihmisen.

En voi olla suosittelematta sulle muuta kuin psykoterapeutin palkkaamista, ja ala nyt opettelemaan itseäsi. Ole reaktiivinen omaan käytökseesi, eli mieti missä menet vikaan ja miten sitä voisit yrittää muuttaa. Ja mikä tärkeintä, niin opettele nauttimaan elämästä, muuten se menee sinulta ohi.

Kuullostat hyvin ehdottomalta henkilöltä. Tarkoitusperäsi eivät ole kokonaan väärät, mutta tarvitset henkilön joka sinulle selittää kohtuulliset rajat ja auttaa avaamaan elämänkatsomustasi. Tähän hommaan se terapeutti sopii kuin nyrkki silmään.

Mitä tulee asumiskuvioosi. Vuokraa nykyiseltä paikkakunnalta mahdollisimman edullinen asunto jossa kuitenkin viihdyt, 100km ei ole matka eikä mikään. Vietä mahdollisimman paljon aikaa tuolla kotipaikkakunnallasi. Asu viikonloppuja joko porukoillasi, kavereillasi tai ota silloin tällöin hotellista huone kun haluat vähän hemmotella itseäsi. Hanki harrastus. Sun arki pitäisi nyt mennä töissä, harrasstuksissa ja siellä terapeutilla. Eipä siinä juuri jää edes aikaa muuhun. Ja sitten kun perjantaina kellokortti vingahtaa viikon viimeisen kerran, niin lähdet suoraan kotipaikkakunnallesi. Älä kehitä itsellesi tekosyitä olla tekemättä tätä, silllä niitä varmasti löytyy.

Sä olet sun oman elämäsi ja onnesi herra, tee töitä sen eteen, sillä se ei ilmaiseksi tule.

 

[steepler]

Ja terapiaan aion nyt tosiaan mennä. Siinä tosin ongelmana raha koska sitä ei muutenkaan ole liikaa ja nyt vielä maksan jatkossa itse kaikki ja kotiinkin olisi kiva tosiaan ajella usein. Mutta tiedän että jostain täytyy sitten vain tinkiä mutta ei siitä terapiasta.

Ei se mitään älyttömän kallista ole, sinulla on sen verran merkittäviä ongelmia että varmaan saisit Kelan osittain korvaamaa terapiaa, tai kun olet töissä niin ensiksi kannattaa työterveyslääkärin luokse mennä kysymään kuuluuko työterveyshoitoon terapiaa, tai psykiatrin käynti tai käyntejä.

Tälläiset tiedothan ovat ehdottoman luottamuksellisia, ei kai poliisikoululla ole terveystietoja lupa mistään tarkastella. Sitä en teidä että pitääkö hakupapereissa antaa tälläinen lupa tai kysytäänkö siellä terveystietoja mutta ika yllättynyt olisi jos siellä esim. tuollainen terapiassa käynti olisi pakko kertoa tai että vaikuttaisi hakemukseen.

Tarviiko siitä välttämättä vanhemmille kertomassa jos heidän asenne on tuollainen, en tiedä, mielestäni kannattaisi ensin käydä ja jos/kun myöhemmin tuntuisi että haluaa kertoa niin kertoo sitten.

 

[Saxon-747]

@steepler @Stonewall @Jeffrey

Mitä Stonewall tarkoitat että en koskaan saa enää takaisin häntä? Tiedän että se on todennäköistä että en saa ja elättelen toivoa siksi että tuntuu niin pahalta mutta tarkoitat että käytökseni takia häntä ei tule enää koskaan kiinnostamaan, edes sen jälkeen jos toivon mukaan joskus olen saanut itseni kuosiin.

Ja terapiaan aion nyt tosiaan mennä. Siinä tosin ongelmana raha koska sitä ei muutenkaan ole liikaa ja nyt vielä maksan jatkossa itse kaikki ja kotiinkin olisi kiva tosiaan ajella usein. Mutta tiedän että jostain täytyy sitten vain tinkiä mutta ei siitä terapiasta.

Ja Jeffrey kun sanoi tuosta terapian ikävästä katkusta.. Aloitetun terapian lopetin lähinnä siksi että kun kerroin avopuolisolleni asiasta niin hänen ensireaktio oli että olen mennyt "pipipäätohtorille" ja motivaatio ja kiinnostus loppui siihen paikkaan. Vanhemmilleni haluaisin myös asiasta kertoa ja purkaa oikeasti kaiken, mutta isällänikin asenne on sellainen että hullut käyvät terapiassa.

Terapeutista en ole varma kun se jolla ensiksi kävin niin jäi jotenkin tunne ettei hän ymmärtänyt tilannetta ja sitä mitä haen. Voi tietysti olla että en vain tiedä miten homman kuuluu toimia. Samoin terapiassa mietityttää se että haittaako se esimerkiksi haaveitani poliisikouluun pääsystä tulevaisuudessa kun katsovat että terapiassa käyvä hullu..

Elä mieti mitä muut ajattelee terapiassa käynnistä. Ei sillä ole mitään väliä, sillä on väliä että saat apua ja avattua niitä asioita mistä käytöksesi johtuu.

Terapiassa käynti ei tee hullua... minäkin olen käynyt oman eroni jälkeen ja teki helvetin hyvää kun sain vaan avautua ja kertoa omista fiiliksistä. Kaikkea kun ei kehtaa kavereiden niskaan kaataa. Minä olin kuitenkin ennen eroa sitä mieltä että vitut terapioista ja muusta vastaavasta. Kaikesta selviää itsekseen... joskus on kuitenkin ihan fiksua pyytää vähän apua.