Oma tarinani nykyisestä parisuhteestani:
Eli, aikoinaan, 90-luvun lopulla teineinä tavattiin yhdellä keskustelupalstalla. Muutamia vuosia meni satunnaisesti tekstaillen, kunnes kesällä 2002 alkoi yhteydenpito olemaan tiiviimpää. Syksy 2002 meni viestitellessä, ekan kerran tavattiin jouluukka 2002. Se tapaaminen menikin sitten ihan putkeen, ajelulle lähdettiin mun toistakymmentä vuotta vanhalla Opelilla, joka hajosi aivan totaalisesti kun olin palauttamassa neitiä majapaikkaansa (asui pitkällä sillon, oli tätinsä luona helsingissä). Hän lähti tätinsä luokse, minä jäin odottamaan hinausautoa :D Kesään 2003 tapailtiin paljon ja vakiintuminen oli kohdalla kun armeijani alkoi 7/2003. Yhteen muutettiin tammikuussa 2004, käytännön syitä. Hän asui länsisuomessa, minä helsingin seudulla joten tiukassa rahatilanteessa saatiin intti maksamaan puolet kämpästä ja sain ilmaiset lomakyydit myös länsisuomeen. 2008 mentiin naimisiin, ja yhdessä porskutetaan menemään. Aika myrskyisääkin on välillä ollut, kumpikaan meistä ei ole helppo persoona, on ollut vakavia sairastumisia, kovia riitoja ja kaikenlaista. Mutta tuntuu taas että se mikä ei tapa niin vahvistaa, pitää todellakin paikkansa. Vaikka fyysisesti heikkenisi niin henkisesti kasvaa paljon. Kumpikaan ei oltu "ensimmäisiä" toisillemme, joten ei tarvitse aidan taakse kurkkia. Niin, ja minä oon jokeri-fani ja rouva kannattaa tepsiä, tästä on myös joskus ollut myös sellasia keskusteluja että verenvuodatukseltakaan ei olla vältytty (Minä luonnollisesti ottava osapuoli). Pituusasiaan, mulla on mittaa 190cm, vaimolla n. 40cm vähemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma... Vaikka näin voisi kuvitellakkin. Mulla on aika paljon mittaa, tuo 190 ja painoakin on kertynyt joten olen aika iso hänen vieressään. Mutta tässä herranisä 10v aikana tuohon onkin jo kerinnyt tottua.