Naisasiat

[Greffin]

Itse taidan olla tuossa alkushokin ja syyttelyvaiheen kombinaatiossa.

Mullakaan ei exä ollut täydellinen, mutta kaikkine puutteneenkin oli just semmonen ku halusin. Tuleen ei oo tarkotus jäädä makaamaan, mutta jotenki ei vaan oo voimia innostua mistään tai kenestäkään. Ja mulla suoraansanoen vituttaa tää, koska normaalisti oon positiivinen ja ilonen&sosiaalinen luonne, mutta viimesen kuukauden ajan ei oo mitkään uudet ihmiset tai juuri muukaan kiinnostanut.

Ihan mielenkiintoista olisi saada tarkennusta tuohon Pakkiparin listukseen, että mitä reaktiovaihe pitää sisällään?

Alkushokki ja syyttelyvaihe on ainakin täällä päin ohitettu. Eron jälkeen olin todella ahdistunut ja sekaisin niistä maailmanloppu-fiiliksistä. Tuli sellainen fiilis, että nyt pitää mennä koko ajan. Yksin kotona ollessa ahdistus oli suurta. Puhuin muutaman kaverin kanssa asiasta paljon ja se auttoi hieman. Alkoholi tuli myös aika vahvana kuvioihin ja aina ryypättiin kun tilaisuus tuli. Työt ja opiskelut hoidettiin kuitenkin kunnialla. Irtosuhteita oli pari kappaletta. Mitä lie säälittävää tsekkausta, että kelpaako sitä vielä jollekin.

Jossain vaiheessa sitä huomasi sitten, että elämä jatkuu. Arki pyörii eteenpäin ja Uunokin sen osasi aikanaan sanoa, että naiset vaihtuu, mutta hyvät kaverit pysyy.

Olikohan se jossain täällä, kun luin että normaalista seurustelusuhteesta eron jälkeen toipuminen kestää ajassa sen kolmasosan seurustelun pituudesta. Tuo taisi ainakin omalla kohdallani pitää aika hyvin kutinsa.

Erotessa se tunne on ihan helvettiä. Varsinkin, jos olet ollut täysillä suhteessa, edelleen rakastat paljon toista ja siihen lisätään, että sinut jätetään. Toki sitten on vielä eri asia nämä monivuotiset liitot, joissa voi olla yhteisiä lapsiakin mukana sopassa, toivottavasti ei tarvitse sellaista kohdata ikinä.

Kliseistä, kuten kaikki muutkin ovat sanoneet, mutta aika on se, joka auttaa. Tunteet haalenee ajan mittaan ja huomaa, ettei se toinen mikään I. Pikkarainen (Jumala) kuitenkaan ollut. Toinen asia mistä on apua, on puhuminen. Kavereista parhaiten ymmärtävät ne, jotka ovat kokeneet kiperän eron. Heidän kanssaan juttelu auttaa, vaikkei kukaan mitään ihmekeinoa pystykään antamaan millä olo helpottuisi nopeasti.

Joka tapauksessa tällä hetkellä menee ihan mallikkaasti. Työntäyteinen kesä on ollut. Hieman olen sitä miettinyt, että ikää on se 24-vuotta. Suurin osa kavereista elää jo pidemmässä parisuhteessa, niin alkaa tuntumaan siltä, että mahtaakohan tuota itse löytää ikinä sellaista kumppania jonka kanssa toimivan suhteen saisi onnistumaan. Se kuitenkin vaatii naisen, joka kolahtaa itselle ja sitten sen naisenkin pitäisi kiinnostua. Mutta nuoria pentujahan tässä vielä ollaan, jos tässä koittaisi hiljalleen aikuistua ja tulkoot sitten se the nainen vastaan, jos on edes tullakseen.

 

[Kulttimörkö]

Ihan mielenkiintoista olisi saada tarkennusta tuohon Pakkiparin listukseen, että mitä reaktiovaihe pitää sisällään?

Reaktiovaiheessa ihminen käy läpi edellistä suhdettaan, mitä hyvää ja mitä huonoa siinä oli. Reaktiovaiheessa tunteet voivat vaihtua voimakkaastikin kaipuusta vihaan ja neutraaliin olotilaan. Lopulta kuitenkin tunteet tasoittuvat ja sitä tilannetta pystyy huomattavasti paremmin hahmottamaan kuin aikaisemmin. Vähitellen sitä irtautuu entisestään reaktiovaiheen aikana henkisellä tasolla ainakin. Yhteiset lapset tätä prosessia luonnollisesti jonkun verran hidastavat.

Olikohan se jossain täällä, kun luin että normaalista seurustelusuhteesta eron jälkeen toipuminen kestää ajassa sen kolmasosan seurustelun pituudesta. Tuo taisi ainakin omalla kohdallani pitää aika hyvin kutinsa.

Toivottavasti tuo ei pidä paikkaansa. Nimimerkillä 12 vuoden suhde takana.

 

[Kulttimörkö]

Olen alkanut miettimään paljonkin suhteemme huonoja puolia ja yrittänyt löytää syylliset. Mutta suurimmaksi osaksi olen itse syyllinen kaikkeen, sitä ei tarvitse edes perustella.

Mielestäni tämän perusteella olet vasta vaiheessa kaksi, syyttelyssä. Myös itsensä syyllistäminen kuuluu tähän vaiheeseen etkä ole vielä (ilmeisesti) käynyt syyttelemään exääsi. Sekin aika vielä tulee, uskoisin. Myös minulla oli yhdessä vaiheessa tuo vaihe päällä että syyttelin pelkästään itseäni ja olin, kuten sinä nyt, todella pahasti kiinni exässäni. Olin valmis ottamaan hänet heti takaisin jos hän olisi vaan halunnut tulla takaisin, mutta kun aikaa kului kävin näkemään myös hänen tekemät virheensä. Aika kuitenkin teki tehtävänsä ja siirryin seuraavaan vaiheeseen, pääsin tavallaan hänestä irti sillä en halunnut häntä enää takaisin ja käsittelin suhdettamme osin ns. ulkopuolisen silmin. Käsittelin mitä virheitä minä tein ja mitä virheitä hän teki. Ja otin opikseni niistä virheistä.

Virheistä pitää ottaa opikseen ja pitää hyväksyä se että niitä virheitä tulee vielä tekemään paljon myöhemminkin. Jos on hieman älliä päässä, ei kuitenkaan toista niitä aikaisempia virheitä.

Sanohan niille kavereille että seuraa sun toimintaa kun oot hieman alkoholia nauttinut ettet vaan käy soittelemaan (tai tekstailemaan) sille exällesi. Se ei tässä tilanteessa liene järkevää. Varsinkaan kännissä.

 

[Nume]

Lico, voit lukea myös mun tarinoita tuosta pari sivua aiempaa. Välillä vihasin exääni ja välillä olin tosissaankin valmis ottamaan hänet takaisin, mikäli hän olisi halunnut, mutta olen onneksi pitänyt tämän päätöksen ja nyt olen yrittänyt irrottautua hänestä niin hyvin kuin osaan. Joka tunti hän käy mielessäni jossakin yhteydessä, mutta enää se ei aiheuta kauheaa masennusta. Nyt on siis noin kuukausi erosta. Nyt olen oppinut katselemaan jo toisiakin naisia erilailla ja olen yrittänyt nauttia nyt sinkkuudestani. Hänen mielessä poispitäminen on vaatinut hänen FB-julkaisujen piilottamisen ja muita tällaisia temppuja, etten häntä koko aikaa huomaisi.

Tuo on ihan totta, kuten joku sanoikin, että varmasti tulee verrattua seuraavia naisia exään, mutta se voi olla todella hyväkin asia. Hän ei ollut täydellinen, vaikka hänessä hyviä puolia olikin. Se uuden miehen ottaminen tässä itselläni on niitä vihan tunteita kaikista eniten aiheuttanut, mutta olen jo niistäkin päässyt pikkuhiljaa yli. Se on vaan jännä, miten mietin välillä, että löydänkö enää ikinä naista kuka minusta välittäisi ihan täysin ja kenen mielestä olisin komea. Todennäköisesti sellainen nainen kuitenkin löytyy, ajan kanssa. Lisäksi olen ottanut oppia minun virheistäni. En aio tulevaisuudessa alistua ainoastaan naiseni tahtoon, vaan vietän aikaa myös kavereiden kanssa ja emännän täytyy tehdä samaa myös omien kavereidensa kanssa. Väitän, että muuten suhteesta tulee hirveän painostava. Myöskin olen oppinut, että jotenkin pitäisi ottaa naista enemmän myös huomioon, vaikka huomaan, että näiden lauseiden välillä on selkeä ristiriita, mutta joku tyyli täytyy keksiä, että miten voin yhdistää kaverit, vapaa-ajan sekä naiseni. Se tie kyllä kuitenkin avautunee itsestään, kun on Sen Oikean löytänyt :)

Seuraavan naiseni kanssa haluan olla varma, että voisimme elää yhdessä todella pitkään! En halua alkaa kokeilemaan, että alkaisiko juttu luistamaan kun eletään yhdessä tms. Sen pitää olla todellista rakkautta, en halua että sydämeni revitään auki enää uudelleen.

Todella hienosti oli analysoitu nämä eron jälkeiset tunteet tuossa ylempänä. Itse olen ehkä syyttelyvaiheesta jo päässyt pois ja nyt yritän elää asian kanssa ja voin miettiä entistä suhdettani ja exääni ilman vahvoja vihan tai rakkauden tunteita. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu, ihan varmasti, meillä kaikilla eronneilla! :)

 

[Nume]

Tavallaan kokoajan toivon, että hän pyytäisi mut takaisin mutta en suoraan sanoen tiedä, että lähtisinkö takaisin vai toivonko tätä vain siksi että pääsisin itse tilanteen herraksi? Ehkä jossain vaiheessa voisikin sitten ottaa takaisin jos nainen oikeasti sitä haluaisi ja joutuisi ns. kierimään, että tulisin takaisin. Mutta melkosta toiveajattelua taitaa tuo olla.

Tiedän, että näin on helppo sanoa, mutta älä mieti sitä enää, että tulette olemaan yhdessä. Jos niin kävisi, niin todella hieno juttuhan se olisi! Mutta jos tunteet ovat vain yksipuoliset niin kyllähän siitä hankalaa tulisi ja sun tuskaasi vaan pitkittää se, että mietit mahdollisuutta palata yhteen, jos niin ei todennäköisesti tule käymään. Itse olen yrittänyt sulkea sen mahdollisuuden täysin pois ajatuksistani ja se on auttanut ainakin itseäni. Lisäksi itsekin olen ajatellut, että ehkä halusin siksi palata yhteen, kun en halunnut tajuta sitä että nyt olemme lopullisesti eronneet. Olisi helppo vaan palata yhteen, mutta se ei välttämättä johtaisi mihinkään.

Esimerkkisi edellisestä exästäsi on mainio esimerkki siitä, miten olet saanut ajatuksesi täysin pois nykyisestä exästä (toivottavasti ymmärrät nämä minun exittelyt :D), sinun täytyy yrittää löytää yhteistä aikaa ystäviesi kanssa niin unohdat pahoja asioita, ne voi välillä nousta pintaan, mutta kun sinulla on mukavaa, niin et halua edes miettiä pahoja asioita vaan haluat pitää hauskaa! Olet ensin ajattelematta pahoja asioita puoli tuntia, sitten tunnin, sitten pari tuntia ja jos pystyt olemaan ajattelematta vaikkapa kolmeen tuntiin exääsi niin se tekee vaan hyvää sulle! :)

Jokainen meistä ihmisistä on erilaisia ja mun neuvot voi kuulostaa sun mielestä täydeltä paskalta, mutta itselleni nämä ovat hyvin auttaneet :)

 

[orpo]

Tiedän, että näin on helppo sanoa, mutta älä mieti sitä enää, että tulette olemaan yhdessä. Jos niin kävisi, niin todella hieno juttuhan se olisi! Mutta jos tunteet ovat vain yksipuoliset niin kyllähän siitä hankalaa tulisi ja sun tuskaasi vaan pitkittää se, että mietit mahdollisuutta palata yhteen, jos niin ei todennäköisesti tule käymään. Itse olen yrittänyt sulkea sen mahdollisuuden täysin pois ajatuksistani ja se on auttanut ainakin itseäni. Lisäksi itsekin olen ajatellut, että ehkä halusin siksi palata yhteen, kun en halunnut tajuta sitä että nyt olemme lopullisesti eronneet. Olisi helppo vaan palata yhteen, mutta se ei välttämättä johtaisi mihinkään.

Esimerkkisi edellisestä exästäsi on mainio esimerkki siitä, miten olet saanut ajatuksesi täysin pois nykyisestä exästä (toivottavasti ymmärrät nämä minun exittelyt :D), sinun täytyy yrittää löytää yhteistä aikaa ystäviesi kanssa niin unohdat pahoja asioita, ne voi välillä nousta pintaan, mutta kun sinulla on mukavaa, niin et halua edes miettiä pahoja asioita vaan haluat pitää hauskaa! Olet ensin ajattelematta pahoja asioita puoli tuntia, sitten tunnin, sitten pari tuntia ja jos pystyt olemaan ajattelematta vaikkapa kolmeen tuntiin exääsi niin se tekee vaan hyvää sulle! :)

Jokainen meistä ihmisistä on erilaisia ja mun neuvot voi kuulostaa sun mielestä täydeltä paskalta, mutta itselleni nämä ovat hyvin auttaneet :)

Yritän kyllä olla ajatelematta, että hän mua takaisin pyytäis. Ja niinku kirjotin, nii en ole varma että suostuisinko palaamaan yhteen? En ehkä ihan heti vaan hänen pitäisi oikeasti todistaa haluavansa mut takaisin. Mutta koitan olla realisti ja miettiä, että näin ei ikinä tule käymään. Itsepäinen tapaus kyseessä ja vaikka hän haluaisikin palata yhteen, niin tuskin ylpeys antaa myöten.

Tiedän myös, että tulis koittaa pitää vaan hauskaa ja olla kavereiden kanssa, mutta se ei juurikaan noista kiireistä johtuen ole ollut juuri mahdollista. Toisaalta taas ku oon ollu heidän kanssa, niin oon ollu aika apaattinen ku oon sillonki vaan miettiny exää. Aika paljon on semmonen olo, ettei vaan jaksa tehdä tai lähteä yhtään mihinkään, ku kuitenki vaan murehtii kokoajan mutta yksin känpillä sitä vasta murehtiikin. Tuntuu vaan turhtauttavalta väkisin olla menossa johonki, ku se ei kuitenkaan kiinnosta, ku ei jaksa olla muiden seurassa.

 

[Nume]

Tiedän myös, että tulis koittaa pitää vaan hauskaa ja olla kavereiden kanssa, mutta se ei juurikaan noista kiireistä johtuen ole ollut juuri mahdollista. Toisaalta taas ku oon ollu heidän kanssa, niin oon ollu aika apaattinen ku oon sillonki vaan miettiny exää. Aika paljon on semmonen olo, ettei vaan jaksa tehdä tai lähteä yhtään mihinkään, ku kuitenki vaan murehtii kokoajan mutta yksin känpillä sitä vasta murehtiikin. Tuntuu vaan turhtauttavalta väkisin olla menossa johonki, ku se ei kuitenkaan kiinnosta, ku ei jaksa olla muiden seurassa.

Ymmärrän tuon tunteen todella hyvin ja siitä tulee tavallaan entistä suurempi masennus, kun miettii, ettei yksin kotonakaan ole hyvä olla. Tsemppiä sulle kuitenkin ja ihan varmasti aika parantaa haavat!

 

[Ted Raikas]

Kyllähän yhteenpalaamisia tapahtuu, mutta kyllä niissä helposti ne entiset ongelmatkin sitten uusiutuu. Myös sitä piirrettä voi helposti olla, että suhde on jatkuvasti katkolla ja sitä yritetään tekohengittää tai parsia vääristä syistä (esim. yhteinen lapsi) yhteen.

Joskus pitäisi vaan luovuttaa ja mennä eri teitä.

Ei se tietenkään helppoa ole. Itselläni on erosta nyt jo yli puolitoista vuotta aikaa, suhde itsessään kesti jotakuinkin sen ajan. Silti toisinaan kaihertaa asiat, vaikka tietää tasan tarkkaan, ettei siitä enää mitään voi tulla. Eikä varmasti haluakaan sitä suhdetta kyseisen ihmisen kanssa takaisin, mutta silti jotkut asiat ei lähde mielestä pois ja palaavat aina uudelleen ja uudelleen.. Sekä hyvät että pahat muistot, vääryydet sekä vannotukset.

Rakkaus on kuin huume konsanaan, siihen jää koukkuun. Kuten entinen tupakoitsija voi vielä vuosienkin päästä tuntea vetoa siihen päihteeseen tilaisuuden tullen, niin kyllä se mennyt parisuhde myös ei jätä ihmistä helposti. Tai ainakaan itseäni ei jätä.

Toisaalta minulla on myös taipumusta jäädä koukkuun päihteisiinkin, joten ei ehkä ihme.

Runsaasti jaksamista ja voimia asioiden käsittelyyn kaikille palstaveljille jotka asian kanssa juuri nyt painii.

 

[Kulkija]

Josko taas tunteistaan avautuisi. Uusia naisia ei ole sitten ollukkaan hetkeen lukuunottamatta joitain säätöjä. Viikon sisällä on tuo exä jälleen alkanut pyörimään päässä. Hyvin usein silloin, kun ajatus lähtee vaeltamaan (esim. Kuunellessa musiikkia). Tunteet vaihtelevat pienestä kaipuusta hyvin hyvin suureen vihaan. Vihan ymmärränkin ja mielummin minä kyseistä naista vihaankin. En vain ymmärrä miten joku voi oikeasti olla valehtelematta ensiksi lähes vuoden ja sen jälkeen 2 viikon sisällä suoltaa niin paljon paskapuhetta kuin vain pystyy. En myöskään tajua miten hän ensiksi minulle koko suhteen ajan valittaa, kun poltan. Nyt hän itse polttaa, mutta salaa poikaystävältään. Kaverini oli hänet kerran nähnytkin ja kysynyt et mikä logiikka. Vastauksena et tilanne on aivan erilaine.

Tiedän kyllä, että parhaiten pääsisin kokonaan ylitse, jos en puhuisi enkä päästäisi häntä ajatuksiin. Harmikseni minä en saanut niin moneen kysymykseen vastausta ja nyt ne pyörivät päässäni.

 

[Kulttimörkö]

Halusiko hän tulla takaisin?

No ei todellakaan, mutta hän julkisti aika nopeasti uuden suhteensa.

Tässä yksi ilta kävin edellisen exän (ero hänen kanssaan oli yhteinen päätös) kanssa ajeleen autolla ja sen jälkeen oli ensimmäistä kertaa semmonen, ilta ettei kokoajan ahistanu ja masentanu? Mulla ei siis oo mitään mielenkiintoa enää tuohon edelliseen exään, eikä tästäkään asiasta mitään puhuttu mutta jotain siinä kai sitten oli, etten niin paljoa murehtinu tätä nykyistä eroa?

Hyvä esimerkki siitä miten ahdistus helpottaa kun saa muuta ajateltavaa. Jostain kumman syystä ei nämä miespuoliset ystävät niin paljon auta kun voi murjottaa heidän seurassaan mutta naisen seurassa tätä ei, normaalisti, tapahdu. Olkoon vaikka kuinka ettei ole mielenkiintoa siihen naiseen, mutta niin sitä vaan katse hakeutuu välillä naisen tiettyihin kohtiin kehossa ja muutenkin sitä on hieman paremmalla fiiliksella naisen seurassa.

 

[tutzba]

antakaa jotain vinkkejä miten pääsen mielessäni eroon naisesta, joka oli ensimmäinen kumppani, ensirakkaus ja ihminen, johon olin jo nyt (nuoresta iästäni huolimatta) sitoutunut ihan täysin.

Koska tuo oli ensimmäinen naisesi, koit hänen kanssaan todella paljon ensimmäisiä asioita. En jaksa lähteä niitä listaamaan, tiedät varmasti mistä puhun. Pointti on kuitenkin siinä, että koit hänen kanssaan ensimmäisen eroamisen. Nyt siis käsittelet ensimmäistä kertaa tilannetta, jossa sinulle läheinen ihminen on kadonnut elämästäsi. Tai no mistä minä tiedän vaikka sinun ympäriltäsi olisi kuolemisen kautta poistunut läheisiä ihmisiä, mutta kuten jo yllä, tiedät varmasti mistä puhun. Kaikki tunteet tässä tilanteessa ovat uusia, mutta usko pois, ihan jokainen niistä on normaali. Viha, suru, rakkaus, inho, mitä ikinä koetkaan.

No niin, nyt voidaan sitten miettiä, miksi juuri tuo nainen olisi ollut sinulle se oikea. Minäkin luulin, että ensimmäinen tyttöystäväni olisi ollut oikea. Luulin myös sitä toisen kohdalla. Kolmannen kohdalla, noin reilun vuoden seurustelun jälkeen, olin vakuuttunut siitä, että tämä nainen on minulle. No eihän se ollutkaan, kun neljäs tuli kuvioihin. Nyt reilun kolmen vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen löytänyt jotain kestävää. Mutta eihän sitäkään voi tietää, voimmehan me vaikka erota huomenna jostakin mystisestä syystä.

Tarkoitukseni ei ole ollenkaan vähätellä kokemuksiasi, mutta usko kun sanon, että seuraavan eron jälkeen mielessäsi liikkuu aivan samoja asioita kuin nyttenkin. Onhan tuo ensimmäinen ero silti jotenkin mieleenpainuva. Varmasti tulet loppuelämäsi muistamaan juuri päättyneen suhteen ja sen hyvät ja huonot puolet. Vinkkinä vain, että älä tulevaisuudessa ala vertailemaan muita naisia entiseesi. Siinä ei ole mitään järkeä.

Oikeastaan voisin tiivistää ideani lyhyesti. Kenellekään ei ole maailmassa sitä oikeaa. On vain se henkilö, joka sillä hetkellä vaikuttaa parhaalta mahdolliselta ja niitä voi olla vaikka kuinka monta tuolla valtamerten takana.

 

[Ted Raikas]

Voipi olla, että jonkunlaiset vaikutteet ovat vanhempani antaneet tietämättään, he alkoivat seurustella samanikäisenä kuin minä tämän neitokaisen kanssa eli 16-vuotiaana ja molemmat vanhempani ovat nyt 42-vuotiaita. Heillä on käynyt loistava tuuri ja menevät kahden viikon päästä naimisiin vihdoinkin. :)

Todellakin ovat onnekkaita, mutta vanhempasi on kuitenkin todella marginaaliryhmää. Selkeästi vähemmistöä tuossa ja liikaa ei pidä siihen peilata, vaikka ymmärrän toki kun noin lähellä on tuollainen tapaus.

Jotkut löytää sen oikean toisella, toiset kolmannella kerralla jne. Sitä ei voi tietää, ainoastaan aika näyttää.

Nimim. Kaksi kertaa seurustellut ja sitä "oikeata" odotellessa.

 

[thego]

Yh:n kaa treffattiin taas eilen kaupungilla, käytiin siel kävelemässä, istuttiin puiston penkillä jne. Tän jälkeen jatkettiin meikälle ja olin kokkaillu sille kynttiläillallisen. Kertoi senkin ettei oikein oo tottunu mihinkään romanttiseen ja on vähän hämillään tästä kaikesta. Ja kertoi onneksi senkin ettei niin helposti puhu sillai tietyllä tavalla vaan ennemmin näyttää tunteensa teoilla. Tää oliki itelle aikamoinen helpotus kun on ollu vähän epävarma olo ajoittain kun sieltä ei aina välttämättä tuu mitään vastakommenttia tiettyihin asioista.

Ylipäätään meni taas helvetin hyvin ja tällä kertaa keskityttiin enemmän puhumiseen. Kerto mm. siitä miten hänen veljensä murhattiin viime syksynä jne. Varmasti ihan helvetin vaikea asia ja toisaalta tuntu hyvältä et pysty mulle siitä asiasta niinki avoimesti puhumaan. Muutenki suhteesta kun puhuttiin niin hän sanoi et haluaa ottaa ihan rauhallisesti koska on niin paljon huonoja kokemuksia takana. Ja toisaalta lapsenki takia on vähän pakko ottaa iisisti. Helvetin hyvä juttu et toisella pysyy se järki mukana kun ite oon tällänen tunteella eläjä ettei siinä paljoa järjeltä neuvoja kysellä.

Tänään ois tarkoitus taas kolmestaan treffailla ja oon kuulemma tervetullu heilläkin käymään sit ku tulee sopiva tilaisuus. Ihan pirun hyvältä tuntuu.

 

[TykkiJutila]

En ole paljoa tähän ketjuun kirjoitellut, kun aina ollut vähän sellainen olo, että mitä mä nyt muille murheitani kertomaan.
Nyt on sellainen tunne, että pitänee hieman avautua, kun elän sellaisia hetkiä, mistä en kauheasti voi muille kertoa.
Takana on siis avioliitto naisen kanssa, joka ei kaikesta huolimatta ollutkaan "se oikea". Elettiin siis kolme vuotta yhdessä, jonka aikana kerettiin tekemään suunnilleen kaikki, mitä "normaalipari" paljon useampaan vuoteen. Naisella oli siis kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja mä hyppäsin niin kuin suoraan "liikkuvaan junaan" tammikuussa 2007. Sitten koitti kesällä kihlautuminen, elokuussa yhteen muuttaminen, jouluna asuttiin jo omassa yhteisessä kodissa. 2008 heinäkuussa mentiin naimisiin ja tammikuussa 2009 yhteinen lapsemme näki päivänvalon ensikertaa. Minulle pienen lapsen tuleminen taloon ei ollutkaan minulle niin helppo juttu, kuin olin sen monen monta kertaa päässäni ajatellut. Lapsi oli siis todellakin toivottu ja yhdessä haluttu. 2009 loppuvuonna koitti sitten pakkolomat ja olin ajatellut sen olevan oiva mahdollisuus tehdä kotona kaikkea pientä remppaa ja olla lasten kanssa ja luoda entistä syvempää suhdetta kaikkiin kolmeen. Mutta mutta masennushan se iski sitten kuitenkin ja kaikki asiat kotona kaatui päällä. Kaikki asiat ajautui lopulta siihen pisteeseen, että edessä oli muutto pois kotoa maaliskuussa 2010.
Siitä asti olen sitten viettänyt poikamiehen ja viikonloppuisän elämää. Muutaman kerran viime vuoden aikana yritettiin hetki uudestaan, mutta puuro oli jo pohjaan palanut, eikä se enää uudestaan lämmittämällä tullut syömäkelpoiseksi.

Sekavaa aikaa on ollut sen jälkeen naisrintamalla, säätöjä ja pettymyksiä. Tapahtuneet teki tunneköyhäksi ja ajatuksena on koko ajan ollut jatkaa elämää yksin, ja viettää koko ajan enemmän ja enemmän poikani kanssa, onhan hän kuitenkin tärkein ihminen minulle täällä telluksella.

Mutta sitten kuvioihin astuu ihminen jonka olen tuntenut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Epäsäännöllisen säännöllisesti olemme tavanneet kavereina menneitten vuosien aikana ja olen hänestä aina kovasti pitänyt. Nyt olemme jonkun aikaa olleet melkein "yötäpäivää" yhdessä puhelimen, naamakirjan ja live-tapaamisten merkeissä. Molemmat ovat ihan yhtä innoissaan ja ihastuksissaan toisistaan, mutta ongelma on siinä, että hän on naimisissa!
Olen aina pitänyt periaatetta, että en sotkeudu toisten elämään ja olenkin aina onnistunut löytämään naisen vapailta markkinoilta. Mutta tää on jotain ihan muuta, tunne siitä "oikean" löytämisestä on vahvempi kuin koskaan.

Mitä tässä pitäisi tehdä, kun tiedän että teen väärin menemällä toisten ihmisten väliin, mutta haluan niin mielettömästi hänet mielitietykseni. Asiassa ei ole mitään järkeä monenkin asian takia, mutta kun kumpikaan ei pystyisi pitämään näppejään erossa toisesta.

 

[benicio]

Molemmat ovat ihan yhtä innoissaan ja ihastuksissaan toisistaan, mutta ongelma on siinä, että hän on naimisissa!
Olen aina pitänyt periaatetta, että en sotkeudu toisten elämään ja olenkin aina onnistunut löytämään naisen vapailta markkinoilta. Mutta tää on jotain ihan muuta, tunne siitä "oikean" löytämisestä on vahvempi kuin koskaan.

Mitä tässä pitäisi tehdä, kun tiedän että teen väärin menemällä toisten ihmisten väliin, mutta haluan niin mielettömästi hänet mielitietykseni. Asiassa ei ole mitään järkeä monenkin asian takia, mutta kun kumpikaan ei pystyisi pitämään näppejään erossa toisesta.

Ymmärrän ikiaikaisen avautumisesi, mutta eikai tässä ole mitään epäselvää, selvästi tiedät mikä on oikein ja mikä väärin, joten toimit sen mukaan tietenkin.
Vai olisiko ollut ok, jos 2008 silloinen vaimosi olisi näpelöinyt jotain tyyppiä yötäpäivää? Olisiko ollut kivaa?

Jos kerran olette match made in heaven ja ment to be, niin ei mikään estä naista eroamasta nykyisestä miehestään sivistyneesti ennen sinuun sekaantumista?

 

[TykkiJutila]

Ymmärrän ikiaikaisen avautumisesi, mutta eikai tässä ole mitään epäselvää, selvästi tiedät mikä on oikein ja mikä väärin, joten toimit sen mukaan tietenkin.
Vai olisiko ollut ok, jos 2008 silloinen vaimosi olisi näpelöinyt jotain tyyppiä yötäpäivää? Olisiko ollut kivaa?

Jos kerran olette match made in heaven ja ment to be, niin ei mikään estä naista eroamasta nykyisestä miehestään sivistyneesti ennen sinuun sekaantumista?

Ei tietenkään olisi ollut. Aika näyttää mihin tässä lähdetään ja kenen kanssa. Välimatkaa on tosiaan ihan liikaa ja moni muukin asia mietityttää. Ja "pakko" oli tänne avautua, kun en voi tätä asiaa jakaa kauheasti muille. Puhuminen yleensä helpottaa, kun joku asia ahdistaa =)

 

[benicio]

Ei tietenkään olisi ollut. Aika näyttää mihin tässä lähdetään ja kenen kanssa. Välimatkaa on tosiaan ihan liikaa ja moni muukin asia mietityttää. Ja "pakko" oli tänne avautua, kun en voi tätä asiaa jakaa kauheasti muille. Puhuminen yleensä helpottaa, kun joku asia ahdistaa =)

Ymmärrän yskän, mutta edelleen tökkii tuollaiset "aika näyttää" ja "mietityttää". Asia on ihan selvä. Suomessa on varmaan miljoona vapaata pillua, jos ei niistä yhtään saa itselleen haalittua, niin sietää olla ilman.

 

[Kulttimörkö]

On taas mulla tarve kirjoittaa. Ei, en ole nyt tavannut ketään uutta ihmistä eikä ole naiskuvioissa mitään tapahtunut. Sen sijaan unirintamalla on käynyt tapahtumaan ja kun naiseen liittyy niin laitan tänne.

Muistan aikanaan parisuhteessa ollessani nähneeni painajaisia siitä että silloinen vaimoni minut jättäisi ja mitä se elämä olisi yksin. Onneksi heräsin painajaisista todellisuuteen aina öisin ja aamuisin. Nyt on tilanne kääntynyt täysin päälaelleen. Näen unia joissa elän exäni kanssa yhdessä niin kuin joskus aikaisemmin. Nyt vain herään unesta aamuisin painajaiseen. Tämä on erittäin hämmentävää minusta. En hereillä ollessa kaipaa exääni ollenkaan. Joskus tosin muistelen niitä hyviä hetkiä ja mitä meille silloin oli.

Aika jänniä unia.

 

[orpo]

On taas mulla tarve kirjoittaa. Ei, en ole nyt tavannut ketään uutta ihmistä eikä ole naiskuvioissa mitään tapahtunut. Sen sijaan unirintamalla on käynyt tapahtumaan ja kun naiseen liittyy niin laitan tänne.

Muistan aikanaan parisuhteessa ollessani nähneeni painajaisia siitä että silloinen vaimoni minut jättäisi ja mitä se elämä olisi yksin. Onneksi heräsin painajaisista todellisuuteen aina öisin ja aamuisin. Nyt on tilanne kääntynyt täysin päälaelleen. Näen unia joissa elän exäni kanssa yhdessä niin kuin joskus aikaisemmin. Nyt vain herään unesta aamuisin painajaiseen. Tämä on erittäin hämmentävää minusta. En hereillä ollessa kaipaa exääni ollenkaan. Joskus tosin muistelen niitä hyviä hetkiä ja mitä meille silloin oli.

Aika jänniä unia.

Itsekkin näin painajaisia, että exä jättäisi minut ja niinhän hän siis tekikin. Ja oishan tuo kiva nähä nyt vastaavia painajaisia kuin arvon palstaveli Pakkipari näkee. Mutta yleensä nään vaan painajaisia, missä exä on juurikin jonku toisen kanssa ja sitten aamulla herätessä alkaa taas uusi päivä märehtien vaan mennyttä.

Kyllähän tää kohta vois jo loppua! Tämmönen valittaminen ku ei vaan sovi mulle yhtään!

 

[Kulttimörkö]

Itsekkin näin painajaisia, että exä jättäisi minut ja niinhän hän siis tekikin. Ja oishan tuo kiva nähä nyt vastaavia painajaisia kuin arvon palstaveli Pakkipari näkee.

No en mä nyt tiedä... Mukava fiilis niissä unissa on, mutta se herääminen on yhtä helvettiä kun tajuaa mikä se todellisuus on.

Ja sehän tässä ihmetyttääkin miksi mä niitä unia näen kun tosiaan en halua olla exäni seurassa enempää kuin on pakko. Hän on ihmisenä muuttunut todella paljon ja nimenomaan huonompaan suuntaan. Niissä unissa hän on vielä se henkilö jota rakastin ja pakko myöntää että edelleen jollain tavalla rakastankin. Tai sitten vaan rakastan sitä muistoa. Kuitenkin voisin ihan hyvin jatkaa elämääni jonkun toisen kanssa.

 

[tant gredulin]

Tai sitten vaan rakastan sitä muistoa.

Hyvä huomio. Suuri osa meistä ihmisistä rakastaa 'omia unelmiaan ja toiveitaan' suhteesta. Sitä, mitä se olisi voinut olla parhaimmillaan, jos vain...

Vaikuttaa siltä, että olet tietoisessa mielessäsi tämän jo havainnut, mutta tiedostamaton osa sinua (jotkut kutsuu alitajunnaksi) työstää vielä asiaa unen muodossa. Se ehkä jättää omia hyvästejään tuolla tavoin? Se on vain ohimenevä vaihe elämässäsi, jos annat sen olla sitä :)

 

[Snagari]

Eipä mitään, tänään se eroamisen tuskakoitti tännekin. Onneksi olen saanut lukea teidän juttujanne, itse en jaksa ainakaan nyt alkaa erittelemään syitä. Raskasta on, ei maha mittää.

 

[thego]

Jotain päivitystä yh:sta.. Ollaan vielä kahdesti tavattu kolmistaan ja hyvin on menny. Ekalla kerralla muksulla sattu oleen yliväsymystä ja muutenki huono päivä, mut eipä tuo itelle mikään yllätys ollu. Nainen välissä vielä epäröi etten kestäkään sitä lasta suhteessa tai et mieluummin oisin jonku lapsettoman naisen kanssa. Mulla taas ei ole enää mitään epäilystä siitä et mitä haluan ja eiköhän tuo nainenki ajan kanssa näe etten ainakaan sen muksun takia lähe suhteesta mihinkään. Kysyin vielä siitäki et pitäiskö minun tehdäki jotain tai reagoida jos muksu ei tottele jne. Vastaus oli aika lailla et on melkein neljä vuotta pärjännyt yksin sen lapsen kanssa ja pärjää kyllä jatkossaki. Ja tää siis ei tullu mitenkään pahalla tapaa, kunnioitan ihan helvetisti kyseistä ihmistä ja sitä miten on jaksanu kaiken paskan keskellä kasvattaa lapsen yksin ja käydä vielä kouluaki menestyksellä.

 

[Kulttimörkö]

Niin sitten minäkin löysin itseni treffeiltä tänään ja ihmettelin hieman miten siinä niin pääsi käymään. No, tuli käytyä ja ihan kivalta naiselta vaikuttaa. Uudestaan olisi tarkoitus jossain välissä ottaa, kunhan vaan saadaan joku aika sovittuna. Kyllähän tuo sanoi että harmi että joutuu jo lähtemään mutta oli aikaisemmin sopinut grillata ystäviensä kanssa ja sinne hän lähtikin.

Aika näyttää taas miten äijän käy.

 

[Zen]

Kysyin vielä siitäki et pitäiskö minun tehdäki jotain tai reagoida jos muksu ei tottele jne. Vastaus oli aika lailla et on melkein neljä vuotta pärjännyt yksin sen lapsen kanssa ja pärjää kyllä jatkossaki. Ja tää siis ei tullu mitenkään pahalla tapaa, kunnioitan ihan helvetisti kyseistä ihmistä ja sitä miten on jaksanu kaiken paskan keskellä kasvattaa lapsen yksin ja käydä vielä kouluaki menestyksellä.

Varmasti pärjää, mutta pärjäätkö sinä? Tilanne on nopeasti se että sinä et ole vieras kyläilemässä, vaan ainakin osittain asumassa. Saako lapsi koskea sinun tavaroihin, jos näet lapsen toimivan väärin niin miten toimit?

Kyse ei ole siitä kuinka sinä kasvatat lapsia, vaan että löydät aikuisen paikan HEIDÄN perheestä. Sinun pitää tuntea heidän säännöt!