Naisasiat

[thego]

Eipä täs vieläkään oo mitään valittamista. Nainen vaikuttaa harvinaisen kypsältä ja fiksulta tapaukselta. Ehkä ne paskat kokemukset menneisyydessä ja oma lapsi on sen verran kasvattanu ihmisenä. Nainen jopa itse otti puheeksi seksin ja yhessä tuumailtiin et pitää vähän varoa ettei kaikki treffit mee pelkästään panemiseksi. Molemmilla helvetin hyvät fiilikset tästä jutusta, mutta hänellä vähän tietenki jännittää miten mä reagoin sit ku se lapsi tulee mukaan suhteeseen. Aikahan tuonki näyttää eikä mua tällä hetkellä pelota tai vaivaa mitenkään se ajatus.

 

[HJL]

Molemmilla helvetin hyvät fiilikset tästä jutusta, mutta hänellä vähän tietenki jännittää miten mä reagoin sit ku se lapsi tulee mukaan suhteeseen. Aikahan tuoki näyttää eikä mua tällä hetkellä pelota tai vaivaa mitenkään se ajatus.

Nyt on sinun paikkasi näyttää, ettei hänen tarvitse jännittää turhaan, kun lapsi astuu mukaan myös sinun elämääsi. Eli haen sitä, ettei ole mitään syytä jännittää tai pelätä lasta, vaikkei se ole sinun.

Toivottavasti kaikki menee parhain päin.

 

[thego]

Nyt on sinun paikkasi näyttää, ettei hänen tarvitse jännittää turhaan, kun lapsi astuu mukaan myös sinun elämääsi. Eli haen sitä, ettei ole mitään syytä jännittää tai pelätä lasta, vaikkei se ole sinun.

Toivottavasti kaikki menee parhain päin.

Oikeastaan vaan jännittää et miten sitä osaa olla ton ikäsen kanssa ku ei omia lapsia ole enkä muutenkaan oo vuosiin ollu lasten kanssa juurikaan tekemisissä. Pitkä aikahan siihen on et tää tapahtuu ja sanoin iteki naiselle et kattoo ihan rauhassa et koska on oikea aika esitellä se lapsiki mulle. Kohta 4-vuotias kuitenki tajuaa jo jotain asioista niin ei tarvi sit turhaan tuoda uusia ihmisiä sen elämään jos ei sen pidempään ole kuvioissa mukana.

 

[thego]

Pitkä aikahan siihen on et tää tapahtuu ja sanoin iteki naiselle et kattoo ihan rauhassa et koska on oikea aika esitellä se lapsiki mulle.

Ja tää päivä koittiki jo tänään. Hirveen äkkiä kylläkin, mutta nainen ite sano et pelkää mun juoksevan karkuun siinä vaiheessa ku omin silmin näen et sil tosiaan on se lapsi ja tätä kautta hänkin sai vähän mielenrauhaa. Eikä siis menty millään "tässä on äitin uus miesystävä ja sinun tuleva isä"- kaavalla vaan nähtiin leikkipuistossa kolmistaan, lapsi leikki enimmäkseen yksinään ja juteltiin siinä samalla niitä näitä. Tosi hyvä fiilis kyllä jäi tästä, kauheen sosiaalinen lapsi ja muutenki koko tilanne meni niin luontevasti eikä siin alun jälkeen jännittänykään tippaakaan. Helvetin hyvältä vaikuttaa, edelleen.

 

[sampio]

Hyvä, jos homma toimii. Kun enemmän olet tekemisissä muksun kanssa, muista olla oma itsesi alusta saakka myös hänen suhteensa. Jos joskus ei kiinnosta leikkiä, sen voi sanoa myös lapselle suoraan, ja jos lupaat leikkiä, niin leiki sitten loppuun saakka yms. Jos sulla kasvaa luontevat välit junnun kanssa, se varmasti edesauttaa suhdetta naisen kanssa. En tiedä, millaiset välit biologiseen isukkiin on, mutta voit olla varma, että jossain määrin joudut isän korvikkeeksi, ja siinä mielessä näitä jutustelen, vaikka tietenkin suhteen pääasia on se nainen, jos nyt näin voi sanoa. Ihan sama se on parisuhteessa kuin lastenkin kanssa, eli jos kykenee olemaan aikuinen silloin kun toinen on kusipää, niin solmut yleensä aukeaa jossain vaiheessa. No joo, kunhan kirjoittelen.

 

[thego]

Hyvä, jos homma toimii. Kun enemmän olet tekemisissä muksun kanssa, muista olla oma itsesi alusta saakka myös hänen suhteensa. Jos joskus ei kiinnosta leikkiä, sen voi sanoa myös lapselle suoraan, ja jos lupaat leikkiä, niin leiki sitten loppuun saakka yms. Jos sulla kasvaa luontevat välit junnun kanssa, se varmasti edesauttaa suhdetta naisen kanssa. En tiedä, millaiset välit biologiseen isukkiin on, mutta voit olla varma, että jossain määrin joudut isän korvikkeeksi, ja siinä mielessä näitä jutustelen, vaikka tietenkin suhteen pääasia on se nainen, jos nyt näin voi sanoa.

Biologinen isä oli väkivaltainen juoppo eikä onneksi ole pariin vuoteen ollu missään kuvioissa mukana. Ja hyvä vaan et joku jotain jutustelee ku oon ite kyl ihan hukassa näissä asioissa. Oonhan mä joskus tehny töitäki paljon lasten parissa ja muutenki ihan hyvin tuun toimeen niiden kanssa, mut on vähän auki et jos täs tosiaan tulee sitä "isän" roolia pikkuhiljaa et miten sitä oikein oliskaan. Tokihan nää asiat tulee sit naisen kanssa puhuttua kun se aika tulee. Ja kuten sanoit niin pitää vaan yrittää olla luonnollisesti eikä ainakaan missään nimessä yrittää väkisin miellyttää lasta edistääkseen suhdetta.

 

[sampio]

Tokihan nää asiat tulee sit naisen kanssa puhuttua kun se aika tulee.

Jees, ja kannattaa olla siinä vaiheessa myös rehellinen ja kertoa sekin, että olet jossain asioissa kuutamolla tai vastaavasti, mitkä asiat häiritsee muksun käytöksessä, missä asioissa kaipaat ymmärrystä suhteessasi lapsiin yms. Tietysti nainen varmasti tajuaa itsekin, että tilanne on sulle uusi, mutta puhuminen tuskin on koskaan pahasta. Rehellisyyden kanssakin kannattaa käyttää järkeä, eikä ehkä kannata haukkua huonon päivän päätteeksi lasta äitilleen. Varsinkin aluksi sinä olet kuitenkin se kolmas pyörä äidin ja lapsen suhteessa. Nämä on vähän tällaisia itsestäänselvyyksien kuuloisia, mutta tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että tuollainen leikki-ikäinen saattaa olla aika rasittava tapaus, ja suhtautuminen muksuun, joka ei ole oma, voi olla koetuksella.

 

[Freya]

antakaa jotain vinkkejä miten pääsen mielessäni eroon naisesta, joka oli ensimmäinen kumppani, ensirakkaus ja ihminen, johon olin jo nyt (nuoresta iästäni huolimatta) sitoutunut ihan täysin.

Ei tähänkään varmaan mitään poppakonsteja ole olemassa. Itse pidin ensin vähän aikaa fyysistä välimatkaa, en tavannut ihmistä ja naamakirjassa piilotin kaikki hänen julkaisunsakin. Mielelleen ei tietenkään voi mitään, mutta helpotti asiaa kun ei kyseinen henkilö koko ajan tullut jostain silmieni eteen.

Tälläisenkiin asiaan auttaa varmasti klassinen asia ; aika. Mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä enemmän sinä aikana pystyy sitä omaa elämää jatkamaan, sen helpompaa on päästä yli niistä tunteista. Koittaa keskittyä niissä omassa elämssä oleviin asioihin, kavereihin , harrastuksiin yms. Ei ne tunteet varmaan koskaan kokonaan kuole, mutta haalistuvat ajanmittaan :)

 

[orpo]

Tähänkin varmasti löytyy vastauksia vaikka kuinka monta sivua, mutta silti:

antakaa jotain vinkkejä miten pääsen mielessäni eroon naisesta, joka oli ensimmäinen kumppani, ensirakkaus ja ihminen, johon olin jo nyt (nuoresta iästäni huolimatta) sitoutunut ihan täysin. Virhe varmasti, mutta tuli sekin tehtyä. Itse kaiken mokasin ja ajoin hänet toisen kainaloon enkä saa mitenkään pahaa oloa pois asiasta..

Ite oon miettiny ihan samaa. Vaikka mun rakkaus ei ollut ensimmäinen, mutta nainen oli sellainen jonka näin ihan vaimomateriaalina, vaikken avioiliittoihin uskokkaan. Talvella oli jo vähän nihkeämpää, mutta saatiin asiat puhuttua ja homma jatkui suhteellisen onnellisena. Kaukosuhde oli siis kyseessä, enkä tiedä että kuinka paljon se sitten vaikutti siihen että naisella kipinä ja mielenkiinto lopulta loppui.

Tuntuu vaan,ettei tästä pääse mitenkään yli kun kokoajan miettii toista ja miettii sitä,että varmaan on jo joku lohduttamassa ja orpo on unohdettu täysin. Itelläki pitäs tietty koittaa unohtaa, mutta ei vaan meinaa onnistua.

Voimia sulle sinne ja kaise pitää itelläki sama neuvo antaa, mitä mullekki toitotellaan ainoa, mikä auttaa on aika. Huoh, miten kliseistä..

Edit: Tätä omaa ahdistusta on kestänyt nyt noin kuukauden eli sen, mitä siitä on kulunut ku nainen jätti. Mulla ei todellakaan kiinnosta tää masistelu, mutta tästä ahistuneisuudesta ei vaan tahdo päästä eroon.

 

[Kulttimörkö]

Tähänkin varmasti löytyy vastauksia vaikka kuinka monta sivua, mutta silti:

antakaa jotain vinkkejä miten pääsen mielessäni eroon naisesta, joka oli ensimmäinen kumppani, ensirakkaus ja ihminen, johon olin jo nyt (nuoresta iästäni huolimatta) sitoutunut ihan täysin. Virhe varmasti, mutta tuli sekin tehtyä. Itse kaiken mokasin ja ajoin hänet toisen kainaloon enkä saa mitenkään pahaa oloa pois asiasta..

Sama tarina mulla. Virhe ei ollut se että sitouduit vaan se virhe oli se ettet arvostanut häntä tarpeeksi. Tosin ei hänkään mikään puhdas pulmunen tuossa ollut.

Ei ole helppo tilanne kuitenkaan päästä eroon tuosta tunteesta. Mun erostani on aikaa hieman päälle vuosi ja välillä nuo tunteet tulevat esille edelleen vaikka omasta mielestäni olenkin päässyt hänestä yli. Ensimmäisenä kuitenkin sun pitää selvittää missä vaiheessa olet eroprosessissa. Prosessin vaiheet ovat:

1. Alkushokki
2. Syyttelyvaihe (miksi minulle kävi näin ja itsensä syyttely)
3. Reaktiovaihe (voi kestää jopa vuosia)
4. Uudelleen suuntautumisen aika

Mä edelleen vertaan jokaista naista exääni, mutta ei se välttämättä ole huono asia koska ei exäni ollut täydellinen ihminen joten joissakin osa-alueilla se uusi ihminen voi olla parempi.

Pääasia kuitenkin on se ettet "jää tuleen makaamaan" vaan jatkat elämistä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Kuka tietää se uusi ihminen voi herättää tunteita ja olla se ns. "puuttuva voimavara" joka auttaa sut eroon siitä sitoutumisen tunteesta exääsi. Ole kuitenkin sille uudelle ihmiselle rehellinen ja kerro tunteistasi. Muista myös että muistot säilyvät eikä se ole mikään huono asia sekä tietysti se että opit virheistäsi. Tiedät mitä teit edellisessä suhteessasi väärin ja viisas tajuaa ettei tee samaa virhettä toistamiseen.

 

[orpo]

Sama tarina mulla. Virhe ei ollut se että sitouduit vaan se virhe oli se ettet arvostanut häntä tarpeeksi. Tosin ei hänkään mikään puhdas pulmunen tuossa ollut.

Ei ole helppo tilanne kuitenkaan päästä eroon tuosta tunteesta. Mun erostani on aikaa hieman päälle vuosi ja välillä nuo tunteet tulevat esille edelleen vaikka omasta mielestäni olenkin päässyt hänestä yli. Ensimmäisenä kuitenkin sun pitää selvittää missä vaiheessa olet eroprosessissa. Prosessin vaiheet ovat:

1. Alkushokki
2. Syyttelyvaihe (miksi minulle kävi näin ja itsensä syyttely)
3. Reaktiovaihe (voi kestää jopa vuosia)
4. Uudelleen suuntautumisen aika

Mä edelleen vertaan jokaista naista exääni, mutta ei se välttämättä ole huono asia koska ei exäni ollut täydellinen ihminen joten joissakin osa-alueilla se uusi ihminen voi olla parempi.

Pääasia kuitenkin on se ettet "jää tuleen makaamaan" vaan jatkat elämistä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Kuka tietää se uusi ihminen voi herättää tunteita ja olla se ns. "puuttuva voimavara" joka auttaa sut eroon siitä sitoutumisen tunteesta exääsi. Ole kuitenkin sille uudelle ihmiselle rehellinen ja kerro tunteistasi. Muista myös että muistot säilyvät eikä se ole mikään huono asia sekä tietysti se että opit virheistäsi. Tiedät mitä teit edellisessä suhteessasi väärin ja viisas tajuaa ettei tee samaa virhettä toistamiseen.

Itse taidan olla tuossa alkushokin ja syyttelyvaiheen kombinaatiossa.

Mullakaan ei exä ollut täydellinen, mutta kaikkine puutteneenkin oli just semmonen ku halusin. Tuleen ei oo tarkotus jäädä makaamaan, mutta jotenki ei vaan oo voimia innostua mistään tai kenestäkään. Ja mulla suoraansanoen vituttaa tää, koska normaalisti oon positiivinen ja ilonen&sosiaalinen luonne, mutta viimesen kuukauden ajan ei oo mitkään uudet ihmiset tai juuri muukaan kiinnostanut.
Taino viime lauantaina kävi semmonen tilanne, ku lähin kaverin kanssa käymään baarissa. Tuttavaporukassa oli semmonen nainen, joka vei kyllä jalat alta ja häntä oon nyt aika paljon mietiskelly ja seon jonki verran auttanu tuohon exän kaipuuseen. Mutta (aina on mutta) tuo naikkonen oli kiinnostunut tuttavaporukan toisesta äijästä ja heillä lienee nyt jotain sutinaa. Eli tavallaan jouduin ojasta allikkoon, koska mietin edelleen exää lähestulkoon joka sekunti, mutta sillonku en mieti niin tuo uusi nainen (johon en ehtiny ees kunnolla tutustua) pyörii mielessä, mutta häneen en voi oikein ottaa edes yhteyttä,etten hypi tuon tuttavamiehen varpaille.

 

[tinkezione]

Ja ajattelisin ennemminkin, että otat tässä sen kumppanin huomioon, lapsen lisäksi. Joskus ei vaan ajoitus natsaa, se on elämää mutta ainakin olet toiminut hienosti ja oikein.

Ja kuka edes haluaa itselleen sellaisen kumppanin, varsinkaan naisen, joka asettaa toisen aikuisen ihmisen tai "oman onnensa" lapsen oletettavasti tasapainoisemman elämän edelle? Tasapainoisemmalla tarkoitan tässä sitä, että lapsella on jatkossakin tuttu ja turvallinen ympäristö ympärillään. ... Helppo tietysti sanoa, mutta ei kannata ottaa itseensä, vaikka suhde päättyikin. ... Vaikka sinä nyt sijaiskärsijäksi jouduitkin, kannattaa arvostaa naisen tekemää valintaa, koska hän ei selvästikään ollut valmis sellaiseen, mihin sinä ehkä olisit ollutkin. ... Sydämen särkyminen ja pettymykset koskevat aina. Joskus niistä yli pääseminen kestää enemmän, joskus vähemmän. Tsemppiä! Kyllä se aurinko paistaa vielä sinullekin :)!

Kiitokset kommenteista. Aina sitä oppii uutta, myös (iältään) vanhemmaksi tullessaan. Tämä oli ensimmäinen sellainen suhde, että kumppanilla on omia lapsia, ja että tuntuu siltä, että tää vois nyt olla hyvinkin tässä. Kävin myöskin pitkällisehkön keskustelun itseni kanssa siitä, että haluanko minä omia lapsia tulevaisuuteeni, sillä hän ei niitä enää kahden tyttären lisäksi halua. Tämä lapsiasia on ollut itselleni läpi koko aikuiselämäni vähän sellainen epämääräisempi asia, mutta olen tullut sellaiseen tulokseen, että eivät ne mikään elinehto ja must-have ole. Tulevat sopivan kumppanin kanssa mukaan kuvioon, jos ovat tullakseen ja jos niin on suotu.

Joka tapauksessa, ihan perkeleesti tämä käänne harmittaa ja vaikka sen voikin jo veden virtaamista joessa riittävästi nähneenä helpommin kuitata sillä, että ajoitus ei nyt vain natsannut, niin ei se harmitusta kyllä juurikaan vähennä. Noh, päätä pystyyn, ilon kautta ja avoimin mielin.

 

[Ted Raikas]

Vanhemmalla on vastuu lapsestaan ja siihen vastuuseen kuuluu paljon muutakin kuin ruokkiminen ja vaatetuksesta huolehtiminen. Vaikka sinä nyt sijaiskärsijäksi jouduitkin, kannattaa arvostaa naisen tekemää valintaa, koska hän ei selvästikään ollut valmis sellaiseen, mihin sinä ehkä olisit ollutkin. Ja lapsi meni tällöin edelle. Ihan kuten kuuluukin. Näemme jatkuvasti esimerkkejä huonoista vanhemmista, jotka asettavat omat halunsa ja tunteensa lastensa edun edelle. Ja lopputulos on usein karmaiseva.

Juuri tuosta nimenomaisesta syystä en ole erityisemmin ollut koskaan kiinnostunut yh:ista, vaikka olisikin hyvin viehättävä nainen kyseessä. Olen sen verran itsekäs tapaus, että odotan naisen pystyvän jakavan huomiota minulle paljon, enkä joudu kilpailemaan lapsen kanssa siitä kaikesta. Siinä jäisin auttamatta toiseksi, jos se nainen vaan yhtään on asemansa tärkeydestä tietoinen, eli ns. kunnon äiti.

Toisaalta lapsensa sivuun minun takia viskaava nainenkaan ei herättäisi tippaakaan luotettavaa vaikutelmaa. Olet siis oikeassa, että lapsen tulee olla ehdottomasti ensimmäisellä sijalla.

Näin ollen parempi keskittyä vaan suosiolla lapsettomiin naisiin jatkossakin, ainakin niin kauan kuin tämä haluttomuus lastentekoon jatkuu, puhumattakaan lasten elämään osallistumisesta. Pidemmän päälle olisi aika vaikea olla täysin sivullinen hahmo, jos seurustelisi naisen kanssa, jolla on lapsi tai useampi. Joku rooli tulisi väkisin olla, vaikka se ei mikään varaiskä olisikaan.

 

[Greffin]

Itse taidan olla tuossa alkushokin ja syyttelyvaiheen kombinaatiossa.

Mullakaan ei exä ollut täydellinen, mutta kaikkine puutteneenkin oli just semmonen ku halusin. Tuleen ei oo tarkotus jäädä makaamaan, mutta jotenki ei vaan oo voimia innostua mistään tai kenestäkään. Ja mulla suoraansanoen vituttaa tää, koska normaalisti oon positiivinen ja ilonen&sosiaalinen luonne, mutta viimesen kuukauden ajan ei oo mitkään uudet ihmiset tai juuri muukaan kiinnostanut.

Ihan mielenkiintoista olisi saada tarkennusta tuohon Pakkiparin listukseen, että mitä reaktiovaihe pitää sisällään?

Alkushokki ja syyttelyvaihe on ainakin täällä päin ohitettu. Eron jälkeen olin todella ahdistunut ja sekaisin niistä maailmanloppu-fiiliksistä. Tuli sellainen fiilis, että nyt pitää mennä koko ajan. Yksin kotona ollessa ahdistus oli suurta. Puhuin muutaman kaverin kanssa asiasta paljon ja se auttoi hieman. Alkoholi tuli myös aika vahvana kuvioihin ja aina ryypättiin kun tilaisuus tuli. Työt ja opiskelut hoidettiin kuitenkin kunnialla. Irtosuhteita oli pari kappaletta. Mitä lie säälittävää tsekkausta, että kelpaako sitä vielä jollekin.

Jossain vaiheessa sitä huomasi sitten, että elämä jatkuu. Arki pyörii eteenpäin ja Uunokin sen osasi aikanaan sanoa, että naiset vaihtuu, mutta hyvät kaverit pysyy.

Olikohan se jossain täällä, kun luin että normaalista seurustelusuhteesta eron jälkeen toipuminen kestää ajassa sen kolmasosan seurustelun pituudesta. Tuo taisi ainakin omalla kohdallani pitää aika hyvin kutinsa.

Erotessa se tunne on ihan helvettiä. Varsinkin, jos olet ollut täysillä suhteessa, edelleen rakastat paljon toista ja siihen lisätään, että sinut jätetään. Toki sitten on vielä eri asia nämä monivuotiset liitot, joissa voi olla yhteisiä lapsiakin mukana sopassa, toivottavasti ei tarvitse sellaista kohdata ikinä.

Kliseistä, kuten kaikki muutkin ovat sanoneet, mutta aika on se, joka auttaa. Tunteet haalenee ajan mittaan ja huomaa, ettei se toinen mikään I. Pikkarainen (Jumala) kuitenkaan ollut. Toinen asia mistä on apua, on puhuminen. Kavereista parhaiten ymmärtävät ne, jotka ovat kokeneet kiperän eron. Heidän kanssaan juttelu auttaa, vaikkei kukaan mitään ihmekeinoa pystykään antamaan millä olo helpottuisi nopeasti.

Joka tapauksessa tällä hetkellä menee ihan mallikkaasti. Työntäyteinen kesä on ollut. Hieman olen sitä miettinyt, että ikää on se 24-vuotta. Suurin osa kavereista elää jo pidemmässä parisuhteessa, niin alkaa tuntumaan siltä, että mahtaakohan tuota itse löytää ikinä sellaista kumppania jonka kanssa toimivan suhteen saisi onnistumaan. Se kuitenkin vaatii naisen, joka kolahtaa itselle ja sitten sen naisenkin pitäisi kiinnostua. Mutta nuoria pentujahan tässä vielä ollaan, jos tässä koittaisi hiljalleen aikuistua ja tulkoot sitten se the nainen vastaan, jos on edes tullakseen.

 

[Kulttimörkö]

Ihan mielenkiintoista olisi saada tarkennusta tuohon Pakkiparin listukseen, että mitä reaktiovaihe pitää sisällään?

Reaktiovaiheessa ihminen käy läpi edellistä suhdettaan, mitä hyvää ja mitä huonoa siinä oli. Reaktiovaiheessa tunteet voivat vaihtua voimakkaastikin kaipuusta vihaan ja neutraaliin olotilaan. Lopulta kuitenkin tunteet tasoittuvat ja sitä tilannetta pystyy huomattavasti paremmin hahmottamaan kuin aikaisemmin. Vähitellen sitä irtautuu entisestään reaktiovaiheen aikana henkisellä tasolla ainakin. Yhteiset lapset tätä prosessia luonnollisesti jonkun verran hidastavat.

Olikohan se jossain täällä, kun luin että normaalista seurustelusuhteesta eron jälkeen toipuminen kestää ajassa sen kolmasosan seurustelun pituudesta. Tuo taisi ainakin omalla kohdallani pitää aika hyvin kutinsa.

Toivottavasti tuo ei pidä paikkaansa. Nimimerkillä 12 vuoden suhde takana.

 

[Kulttimörkö]

Olen alkanut miettimään paljonkin suhteemme huonoja puolia ja yrittänyt löytää syylliset. Mutta suurimmaksi osaksi olen itse syyllinen kaikkeen, sitä ei tarvitse edes perustella.

Mielestäni tämän perusteella olet vasta vaiheessa kaksi, syyttelyssä. Myös itsensä syyllistäminen kuuluu tähän vaiheeseen etkä ole vielä (ilmeisesti) käynyt syyttelemään exääsi. Sekin aika vielä tulee, uskoisin. Myös minulla oli yhdessä vaiheessa tuo vaihe päällä että syyttelin pelkästään itseäni ja olin, kuten sinä nyt, todella pahasti kiinni exässäni. Olin valmis ottamaan hänet heti takaisin jos hän olisi vaan halunnut tulla takaisin, mutta kun aikaa kului kävin näkemään myös hänen tekemät virheensä. Aika kuitenkin teki tehtävänsä ja siirryin seuraavaan vaiheeseen, pääsin tavallaan hänestä irti sillä en halunnut häntä enää takaisin ja käsittelin suhdettamme osin ns. ulkopuolisen silmin. Käsittelin mitä virheitä minä tein ja mitä virheitä hän teki. Ja otin opikseni niistä virheistä.

Virheistä pitää ottaa opikseen ja pitää hyväksyä se että niitä virheitä tulee vielä tekemään paljon myöhemminkin. Jos on hieman älliä päässä, ei kuitenkaan toista niitä aikaisempia virheitä.

Sanohan niille kavereille että seuraa sun toimintaa kun oot hieman alkoholia nauttinut ettet vaan käy soittelemaan (tai tekstailemaan) sille exällesi. Se ei tässä tilanteessa liene järkevää. Varsinkaan kännissä.

 

[Nume]

Lico, voit lukea myös mun tarinoita tuosta pari sivua aiempaa. Välillä vihasin exääni ja välillä olin tosissaankin valmis ottamaan hänet takaisin, mikäli hän olisi halunnut, mutta olen onneksi pitänyt tämän päätöksen ja nyt olen yrittänyt irrottautua hänestä niin hyvin kuin osaan. Joka tunti hän käy mielessäni jossakin yhteydessä, mutta enää se ei aiheuta kauheaa masennusta. Nyt on siis noin kuukausi erosta. Nyt olen oppinut katselemaan jo toisiakin naisia erilailla ja olen yrittänyt nauttia nyt sinkkuudestani. Hänen mielessä poispitäminen on vaatinut hänen FB-julkaisujen piilottamisen ja muita tällaisia temppuja, etten häntä koko aikaa huomaisi.

Tuo on ihan totta, kuten joku sanoikin, että varmasti tulee verrattua seuraavia naisia exään, mutta se voi olla todella hyväkin asia. Hän ei ollut täydellinen, vaikka hänessä hyviä puolia olikin. Se uuden miehen ottaminen tässä itselläni on niitä vihan tunteita kaikista eniten aiheuttanut, mutta olen jo niistäkin päässyt pikkuhiljaa yli. Se on vaan jännä, miten mietin välillä, että löydänkö enää ikinä naista kuka minusta välittäisi ihan täysin ja kenen mielestä olisin komea. Todennäköisesti sellainen nainen kuitenkin löytyy, ajan kanssa. Lisäksi olen ottanut oppia minun virheistäni. En aio tulevaisuudessa alistua ainoastaan naiseni tahtoon, vaan vietän aikaa myös kavereiden kanssa ja emännän täytyy tehdä samaa myös omien kavereidensa kanssa. Väitän, että muuten suhteesta tulee hirveän painostava. Myöskin olen oppinut, että jotenkin pitäisi ottaa naista enemmän myös huomioon, vaikka huomaan, että näiden lauseiden välillä on selkeä ristiriita, mutta joku tyyli täytyy keksiä, että miten voin yhdistää kaverit, vapaa-ajan sekä naiseni. Se tie kyllä kuitenkin avautunee itsestään, kun on Sen Oikean löytänyt :)

Seuraavan naiseni kanssa haluan olla varma, että voisimme elää yhdessä todella pitkään! En halua alkaa kokeilemaan, että alkaisiko juttu luistamaan kun eletään yhdessä tms. Sen pitää olla todellista rakkautta, en halua että sydämeni revitään auki enää uudelleen.

Todella hienosti oli analysoitu nämä eron jälkeiset tunteet tuossa ylempänä. Itse olen ehkä syyttelyvaiheesta jo päässyt pois ja nyt yritän elää asian kanssa ja voin miettiä entistä suhdettani ja exääni ilman vahvoja vihan tai rakkauden tunteita. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu, ihan varmasti, meillä kaikilla eronneilla! :)

 

[Nume]

Tavallaan kokoajan toivon, että hän pyytäisi mut takaisin mutta en suoraan sanoen tiedä, että lähtisinkö takaisin vai toivonko tätä vain siksi että pääsisin itse tilanteen herraksi? Ehkä jossain vaiheessa voisikin sitten ottaa takaisin jos nainen oikeasti sitä haluaisi ja joutuisi ns. kierimään, että tulisin takaisin. Mutta melkosta toiveajattelua taitaa tuo olla.

Tiedän, että näin on helppo sanoa, mutta älä mieti sitä enää, että tulette olemaan yhdessä. Jos niin kävisi, niin todella hieno juttuhan se olisi! Mutta jos tunteet ovat vain yksipuoliset niin kyllähän siitä hankalaa tulisi ja sun tuskaasi vaan pitkittää se, että mietit mahdollisuutta palata yhteen, jos niin ei todennäköisesti tule käymään. Itse olen yrittänyt sulkea sen mahdollisuuden täysin pois ajatuksistani ja se on auttanut ainakin itseäni. Lisäksi itsekin olen ajatellut, että ehkä halusin siksi palata yhteen, kun en halunnut tajuta sitä että nyt olemme lopullisesti eronneet. Olisi helppo vaan palata yhteen, mutta se ei välttämättä johtaisi mihinkään.

Esimerkkisi edellisestä exästäsi on mainio esimerkki siitä, miten olet saanut ajatuksesi täysin pois nykyisestä exästä (toivottavasti ymmärrät nämä minun exittelyt :D), sinun täytyy yrittää löytää yhteistä aikaa ystäviesi kanssa niin unohdat pahoja asioita, ne voi välillä nousta pintaan, mutta kun sinulla on mukavaa, niin et halua edes miettiä pahoja asioita vaan haluat pitää hauskaa! Olet ensin ajattelematta pahoja asioita puoli tuntia, sitten tunnin, sitten pari tuntia ja jos pystyt olemaan ajattelematta vaikkapa kolmeen tuntiin exääsi niin se tekee vaan hyvää sulle! :)

Jokainen meistä ihmisistä on erilaisia ja mun neuvot voi kuulostaa sun mielestä täydeltä paskalta, mutta itselleni nämä ovat hyvin auttaneet :)

 

[orpo]

Tiedän, että näin on helppo sanoa, mutta älä mieti sitä enää, että tulette olemaan yhdessä. Jos niin kävisi, niin todella hieno juttuhan se olisi! Mutta jos tunteet ovat vain yksipuoliset niin kyllähän siitä hankalaa tulisi ja sun tuskaasi vaan pitkittää se, että mietit mahdollisuutta palata yhteen, jos niin ei todennäköisesti tule käymään. Itse olen yrittänyt sulkea sen mahdollisuuden täysin pois ajatuksistani ja se on auttanut ainakin itseäni. Lisäksi itsekin olen ajatellut, että ehkä halusin siksi palata yhteen, kun en halunnut tajuta sitä että nyt olemme lopullisesti eronneet. Olisi helppo vaan palata yhteen, mutta se ei välttämättä johtaisi mihinkään.

Esimerkkisi edellisestä exästäsi on mainio esimerkki siitä, miten olet saanut ajatuksesi täysin pois nykyisestä exästä (toivottavasti ymmärrät nämä minun exittelyt :D), sinun täytyy yrittää löytää yhteistä aikaa ystäviesi kanssa niin unohdat pahoja asioita, ne voi välillä nousta pintaan, mutta kun sinulla on mukavaa, niin et halua edes miettiä pahoja asioita vaan haluat pitää hauskaa! Olet ensin ajattelematta pahoja asioita puoli tuntia, sitten tunnin, sitten pari tuntia ja jos pystyt olemaan ajattelematta vaikkapa kolmeen tuntiin exääsi niin se tekee vaan hyvää sulle! :)

Jokainen meistä ihmisistä on erilaisia ja mun neuvot voi kuulostaa sun mielestä täydeltä paskalta, mutta itselleni nämä ovat hyvin auttaneet :)

Yritän kyllä olla ajatelematta, että hän mua takaisin pyytäis. Ja niinku kirjotin, nii en ole varma että suostuisinko palaamaan yhteen? En ehkä ihan heti vaan hänen pitäisi oikeasti todistaa haluavansa mut takaisin. Mutta koitan olla realisti ja miettiä, että näin ei ikinä tule käymään. Itsepäinen tapaus kyseessä ja vaikka hän haluaisikin palata yhteen, niin tuskin ylpeys antaa myöten.

Tiedän myös, että tulis koittaa pitää vaan hauskaa ja olla kavereiden kanssa, mutta se ei juurikaan noista kiireistä johtuen ole ollut juuri mahdollista. Toisaalta taas ku oon ollu heidän kanssa, niin oon ollu aika apaattinen ku oon sillonki vaan miettiny exää. Aika paljon on semmonen olo, ettei vaan jaksa tehdä tai lähteä yhtään mihinkään, ku kuitenki vaan murehtii kokoajan mutta yksin känpillä sitä vasta murehtiikin. Tuntuu vaan turhtauttavalta väkisin olla menossa johonki, ku se ei kuitenkaan kiinnosta, ku ei jaksa olla muiden seurassa.

 

[Nume]

Tiedän myös, että tulis koittaa pitää vaan hauskaa ja olla kavereiden kanssa, mutta se ei juurikaan noista kiireistä johtuen ole ollut juuri mahdollista. Toisaalta taas ku oon ollu heidän kanssa, niin oon ollu aika apaattinen ku oon sillonki vaan miettiny exää. Aika paljon on semmonen olo, ettei vaan jaksa tehdä tai lähteä yhtään mihinkään, ku kuitenki vaan murehtii kokoajan mutta yksin känpillä sitä vasta murehtiikin. Tuntuu vaan turhtauttavalta väkisin olla menossa johonki, ku se ei kuitenkaan kiinnosta, ku ei jaksa olla muiden seurassa.

Ymmärrän tuon tunteen todella hyvin ja siitä tulee tavallaan entistä suurempi masennus, kun miettii, ettei yksin kotonakaan ole hyvä olla. Tsemppiä sulle kuitenkin ja ihan varmasti aika parantaa haavat!

 

[Ted Raikas]

Kyllähän yhteenpalaamisia tapahtuu, mutta kyllä niissä helposti ne entiset ongelmatkin sitten uusiutuu. Myös sitä piirrettä voi helposti olla, että suhde on jatkuvasti katkolla ja sitä yritetään tekohengittää tai parsia vääristä syistä (esim. yhteinen lapsi) yhteen.

Joskus pitäisi vaan luovuttaa ja mennä eri teitä.

Ei se tietenkään helppoa ole. Itselläni on erosta nyt jo yli puolitoista vuotta aikaa, suhde itsessään kesti jotakuinkin sen ajan. Silti toisinaan kaihertaa asiat, vaikka tietää tasan tarkkaan, ettei siitä enää mitään voi tulla. Eikä varmasti haluakaan sitä suhdetta kyseisen ihmisen kanssa takaisin, mutta silti jotkut asiat ei lähde mielestä pois ja palaavat aina uudelleen ja uudelleen.. Sekä hyvät että pahat muistot, vääryydet sekä vannotukset.

Rakkaus on kuin huume konsanaan, siihen jää koukkuun. Kuten entinen tupakoitsija voi vielä vuosienkin päästä tuntea vetoa siihen päihteeseen tilaisuuden tullen, niin kyllä se mennyt parisuhde myös ei jätä ihmistä helposti. Tai ainakaan itseäni ei jätä.

Toisaalta minulla on myös taipumusta jäädä koukkuun päihteisiinkin, joten ei ehkä ihme.

Runsaasti jaksamista ja voimia asioiden käsittelyyn kaikille palstaveljille jotka asian kanssa juuri nyt painii.

 

[Kulkija]

Josko taas tunteistaan avautuisi. Uusia naisia ei ole sitten ollukkaan hetkeen lukuunottamatta joitain säätöjä. Viikon sisällä on tuo exä jälleen alkanut pyörimään päässä. Hyvin usein silloin, kun ajatus lähtee vaeltamaan (esim. Kuunellessa musiikkia). Tunteet vaihtelevat pienestä kaipuusta hyvin hyvin suureen vihaan. Vihan ymmärränkin ja mielummin minä kyseistä naista vihaankin. En vain ymmärrä miten joku voi oikeasti olla valehtelematta ensiksi lähes vuoden ja sen jälkeen 2 viikon sisällä suoltaa niin paljon paskapuhetta kuin vain pystyy. En myöskään tajua miten hän ensiksi minulle koko suhteen ajan valittaa, kun poltan. Nyt hän itse polttaa, mutta salaa poikaystävältään. Kaverini oli hänet kerran nähnytkin ja kysynyt et mikä logiikka. Vastauksena et tilanne on aivan erilaine.

Tiedän kyllä, että parhaiten pääsisin kokonaan ylitse, jos en puhuisi enkä päästäisi häntä ajatuksiin. Harmikseni minä en saanut niin moneen kysymykseen vastausta ja nyt ne pyörivät päässäni.

 

[Kulttimörkö]

Halusiko hän tulla takaisin?

No ei todellakaan, mutta hän julkisti aika nopeasti uuden suhteensa.

Tässä yksi ilta kävin edellisen exän (ero hänen kanssaan oli yhteinen päätös) kanssa ajeleen autolla ja sen jälkeen oli ensimmäistä kertaa semmonen, ilta ettei kokoajan ahistanu ja masentanu? Mulla ei siis oo mitään mielenkiintoa enää tuohon edelliseen exään, eikä tästäkään asiasta mitään puhuttu mutta jotain siinä kai sitten oli, etten niin paljoa murehtinu tätä nykyistä eroa?

Hyvä esimerkki siitä miten ahdistus helpottaa kun saa muuta ajateltavaa. Jostain kumman syystä ei nämä miespuoliset ystävät niin paljon auta kun voi murjottaa heidän seurassaan mutta naisen seurassa tätä ei, normaalisti, tapahdu. Olkoon vaikka kuinka ettei ole mielenkiintoa siihen naiseen, mutta niin sitä vaan katse hakeutuu välillä naisen tiettyihin kohtiin kehossa ja muutenkin sitä on hieman paremmalla fiiliksella naisen seurassa.

 

[tutzba]

antakaa jotain vinkkejä miten pääsen mielessäni eroon naisesta, joka oli ensimmäinen kumppani, ensirakkaus ja ihminen, johon olin jo nyt (nuoresta iästäni huolimatta) sitoutunut ihan täysin.

Koska tuo oli ensimmäinen naisesi, koit hänen kanssaan todella paljon ensimmäisiä asioita. En jaksa lähteä niitä listaamaan, tiedät varmasti mistä puhun. Pointti on kuitenkin siinä, että koit hänen kanssaan ensimmäisen eroamisen. Nyt siis käsittelet ensimmäistä kertaa tilannetta, jossa sinulle läheinen ihminen on kadonnut elämästäsi. Tai no mistä minä tiedän vaikka sinun ympäriltäsi olisi kuolemisen kautta poistunut läheisiä ihmisiä, mutta kuten jo yllä, tiedät varmasti mistä puhun. Kaikki tunteet tässä tilanteessa ovat uusia, mutta usko pois, ihan jokainen niistä on normaali. Viha, suru, rakkaus, inho, mitä ikinä koetkaan.

No niin, nyt voidaan sitten miettiä, miksi juuri tuo nainen olisi ollut sinulle se oikea. Minäkin luulin, että ensimmäinen tyttöystäväni olisi ollut oikea. Luulin myös sitä toisen kohdalla. Kolmannen kohdalla, noin reilun vuoden seurustelun jälkeen, olin vakuuttunut siitä, että tämä nainen on minulle. No eihän se ollutkaan, kun neljäs tuli kuvioihin. Nyt reilun kolmen vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen löytänyt jotain kestävää. Mutta eihän sitäkään voi tietää, voimmehan me vaikka erota huomenna jostakin mystisestä syystä.

Tarkoitukseni ei ole ollenkaan vähätellä kokemuksiasi, mutta usko kun sanon, että seuraavan eron jälkeen mielessäsi liikkuu aivan samoja asioita kuin nyttenkin. Onhan tuo ensimmäinen ero silti jotenkin mieleenpainuva. Varmasti tulet loppuelämäsi muistamaan juuri päättyneen suhteen ja sen hyvät ja huonot puolet. Vinkkinä vain, että älä tulevaisuudessa ala vertailemaan muita naisia entiseesi. Siinä ei ole mitään järkeä.

Oikeastaan voisin tiivistää ideani lyhyesti. Kenellekään ei ole maailmassa sitä oikeaa. On vain se henkilö, joka sillä hetkellä vaikuttaa parhaalta mahdolliselta ja niitä voi olla vaikka kuinka monta tuolla valtamerten takana.

 

[Ted Raikas]

Voipi olla, että jonkunlaiset vaikutteet ovat vanhempani antaneet tietämättään, he alkoivat seurustella samanikäisenä kuin minä tämän neitokaisen kanssa eli 16-vuotiaana ja molemmat vanhempani ovat nyt 42-vuotiaita. Heillä on käynyt loistava tuuri ja menevät kahden viikon päästä naimisiin vihdoinkin. :)

Todellakin ovat onnekkaita, mutta vanhempasi on kuitenkin todella marginaaliryhmää. Selkeästi vähemmistöä tuossa ja liikaa ei pidä siihen peilata, vaikka ymmärrän toki kun noin lähellä on tuollainen tapaus.

Jotkut löytää sen oikean toisella, toiset kolmannella kerralla jne. Sitä ei voi tietää, ainoastaan aika näyttää.

Nimim. Kaksi kertaa seurustellut ja sitä "oikeata" odotellessa.