Tosiasia on, että Juntunen oli vetänyt treenejä ihan normaalisti tällä viikolla ennen kuin tuo keissi vuoti julkisuuteen. En usko, että mies alunperiin hankittiin pestiin sitä varten, jotta saa viikon aikaa näyttää osaamistaan.
Toki voi olla tuo sinunkin spekulointisi totta. Mutta ei pitäisi silti edes valehtelemalla antaa tällaista tyydystystä ja lisäintoa kyseiselle hörhöporukalle.
Kommentoin alun perin siksi, että sinä tunnuit tietävän varmuudella, mistä koko jupakassa oli kyse. Väitit, että kyse oli "marginaalisen hörhöryhmän pillin mukaan hyppimisestä".
Alusta lähtien oli kuitenkin selvillä, että:
1) Juntunen oli riskivalinta pestiin
2) Seura on omistajakuvioiden ja muun sähläyksen vuoksi epävakaalla pohjalla
3) Seuran tiedotteessa tuskin kerrotaan kaikkia yksityiskohtia
4) Päävalmentajan potkiminen pelkän epämääräisen huhun perusteella on epätodennäköinen skenaario
Minusta on aika erikoista, että kommentoidaan järkähtymättömällä varmuudella kokonaisuutta, josta ei olla edes auttavasti kartalla. Pelkästään Juntusen nimen googlaamalla olisi päässyt kärryille. Jos taas seuraa enemmän kotimaista jalkapalloilua, niin Juntusen edesottamukset olivat jo lähtökohtaisesti tiedossa.
Se on sitten toissijaista, pitäisikö HS:n tai minkään muun lehden uutisoida huhuja. Nyt näin tehtiin, mahdollisesti parempien aiheiden puutteessa. Toisaalta, näin jälkiviisaana voi todeta, että Hesari oli kiinnostavan jutun äärellä - joskin varsinainen skuuppi koski hieman eri asiaa kuin alkuperäinen uutinen. Eikä HS ottanut sinällään kantaa koko keissiin, vaan lähinnä toi esille, että asia on herättänyt keskustelua.
Uutisen herättämä keskustelu ei yllättänyt. Kuten niin monessa muussakin tämän aihepiirin jutussa, tietyllä some-käyttäjien segmentillä on kova halu etsiä sytykettä omille poliittisille motiiveilleen. Laitan tähän pari esimerkkiä:
Ei tarvinnut kovin syvälle kaivaa, kun löytyi jo avainsanat "dystopia", "maalittaminen" ja "peruisin tilauksen". Oletettavasti näiden apostolien seuraajilla on myös klassikkovertaukset eli "Orwell" ja "cancel" piipun päässä valmiina.
Tämä sananvapaus-skene on tyyppiesimerkki matalalla roikkuvasta omenasta populisteille. Jokainen pienikin kömmähdys uutisointitarkkuudessa tai vääräksi osoittautunut epäily herättää henkiin samojen tyyppien lietsoman keskustelun, joka saa tukea "tolkun ihmisiltä" ja "maalaisjärjen käyttäjiltä". Puolustelun kohteeksi käy näköjään Kärkkäisen lisäksi myös talousrikollinen.
Itse asia, eli rasismiepäily, jää jonnekin sinne taustalle. Nyt vaikuttaa siltä, että koko jupakka liittyi löyhästi tai ei ollenkaan rasismiin. Suurin osa ihmisistä ajattelee, että fine, hyvä niin. Mutta osalle tämä on kaivattua vahvistusta niille omille lähtökohtaisille epäilylle, joiden mukaan HS/YLE/valtamedia on "maailmanhalaajien hallussa" ja what not. Se on siinä mielessä ikävää, että se lisää vastakkainasettelua ja vahvistaa näiden janimäkelöiden näkyvyyttyä.