Mainos

Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 827 919
  • 6 767

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Mutta tosiaan tuo video ei ollut todiste kumpaankaan suuntaan ihan sama mitä postaaja sillä haki. Ongelmat on jenkkipoliisissa muuallakin kuin vain rasismissa.
Näin on ja selvennettäköön vielä, etten itse ottanut sen enempää kantaa rasismikysymykseen, vaan lähinnä koitin avata tuota @Noppa10 luultavasti hakemaa tulokulmaa, joka keskustelun perusteella oli hiukan hukassa.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Mitä ihmettä? Noin kävi koska poliisi tappoi jo taltutetun ihmisen kadulle. Sitten on ainakin jotain rationaalista syytä, tai paljonkin, miettiä että näin tapahtuu useimmin mustille ja muille vähemmistöille kuin valkoisille.
Siis hetkinen? Eli suurimmaksi osaksi näin tapahtuu, koska rasismi? Onko tämä jotenkin tilastoitu, että mustaihoinen joutuu useimmin poliisin ylivallan kohteeksi, kuin valkoihoinen vastaavanlaisesta rikoksesta. Koska sehän on eri vertailukohde, kuin mustien/valkoisten rikollisuus ylipäätään.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Mitä? Siis tapahtuu että jo taltutettu ihminen tapetaan kadulle. Ihan sama vaikka olisi kuka, täysin viaton tai täysin paha niin noin ei tule poliisin toimia oikeusvaltiossa. Vai oletko ihan oikeasti eri mieltä?
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Mitä? Siis tapahtuu että jo taltutettu ihminen tapetaan kadulle. Ihan sama vaikka olisi kuka, täysin viaton tai täysin paha niin noin ei tule poliisin toimia oikeusvaltiossa. Vai oletko ihan oikeasti eri mieltä?
Missä näin väitin että on, ei tietenkää ole! Älä oleta mitä en edes sano. Rasismia en vain kyseisestä keissistä saa millään esiin, poliisin ammattitaidottomuuden kylläkin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nämä trollivihjailut riittävät nyt. Nämä viestit ovat johtaneet pelikieltoon
Missä näin väitin että on, ei tietenkää ole! Rasismia en vain kyseisestä keissistä saa millään esiin, poliisin ammattitaidottomuuden kylläkin.
Eli mikä ihme siis oli pointtisi? Ja syntaksissasi olisi kyllä parantamiseen varaa, onkohan suomi ensimmäinen kielesi? Mutta jos ei ole niin ihan hyvä saavutus sinänsä, kyllä tuosta selvän saa.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Eli mikä ihme siis oli pointtisi? Ja syntaksissasi olisi kyllä parantamiseen varaa, onkohan suomi ensimmäinen kielesi? Mutta jos ei ole niin ihan hyvä saavutus sinänsä, kyllä tuosta selvän saa.
Mita sa raivota mule? Mulle on avautunut kirjoituksesi muodossa, näin tapahtui koska Floyd oli musta, kun otit ihmisten ihmisten ihonvärin mukaan aiemmassa. Mutta väärin olen tulkinnut.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mita sa raivota mule? Mulle on avautunut kirjoituksesi muodossa, näin tapahtui koska Floyd oli musta. Mutta väärin olen tulkinnut.
M'kay... En nyt raivoa, ihmettelen vain. Mutta luulenpa että kommenttisi selittää paljon - et varmaan vain syystä tai toisesta tajua suomen kielen nyansseja.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Tässä vähän laadukasta journalismia teille jotka ette suostu ottamaan kuuleviin korviinne että amerikassa on rasismia.
Video on 5 vuoden takaa ja sopii tähänkin keskusteluun kuin aikaa ei olisi kulunut päivääkään. Myös sen pitäisi olla joku varoitusvalo jollekulle...

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Näytätkö nyt vaikka alkuun viestin, missä kerrotaan ettei Amerikassa ole rasismia?
Jatketaan siitä sitten eteenpäin.

Ota ihan rauhallisesti vaan ja katso video jos kuulut mainitsemiini ihmisiin. En osannut odottaa että teikäläinen otti sen henkilökohtsisesti mutta nyt kun muistin että kimpaannuit jo aiemmin niin ei se niin suuri yllätys ollutkaan.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Jäi myös epäselväksi, että oliko tuossa tappaminen liiallisesta voimankäytöstä johtunut vahinko, vai oliko kiistattomasti nimenomainen tarkoitus päättää miehen elämä, saati että rasistisella motiivilla.

Olen samaa mieltä että tuo video ei kyllä vienyt asiaa kumpaankaan suuntaan että senpuolesta ihmettelen että video olisi joku uusi käänne kenellekkään. Polvihengailun oikeellisuudesta ei varmaan (ainakaan suurin) osa ole erimieltä ja rasistiset motiivit onkin sitten toinen juttu.. kuten tuossa linkittämässäni videossakin otetaan esiin.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Ota ihan rauhallisesti vaan ja katso video jos kuulut mainitsemiini ihmisiin. En osannut odottaa että teikäläinen otti sen henkilökohtsisesti mutta nyt kun muistin että kimpaannuit jo aiemmin niin ei se niin suuri yllätys ollutkaan.
Ihan asiallisesti @T1971 vastasi sinulle. Vastaavasti sinun viestistäsi paistaa joku tarve luoda pohjaa keskustelulle, jota ei edes ole olemassa. Tämä on juuri ongelmallista rasismista puhuttaessa. Joku kehtaa kyseenalaistaa jonkun tapahtuman missä ei esiinny rasismia, niin on ihmisiä jotka hyökkää päälle piilovittuillen haukkuen rasistiksi.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ihan asiallisesti @T1971 vastasi sinulle. Vastaavasti sinun viestistäsi paistaa joku tarve luoda pohjaa keskustelulle, jota ei edes ole olemassa. Tämä on juuri ongelmallista rasismista puhuttaessa. Joku kehtaa kyseenalaistaa jonkun tapahtuman missä ei esiinny rasismia, niin on ihmisiä jotka hyökkää päälle piilovittuillen haukkuen rasistiksi.

Ota sinäkin ihan rauhallisesti. En väittänyt ketään rasistiksi vaan kehotin katsomaan videon jossa Fox-uutiskanava käytti samoja argumentteja "olemattomasta rasismista" kun musta mies oli laitettu kylmäksi. Eli siis täsmälleen ketjun eilisen keskustelun tyyliin. Menikö pahasti yli ymmärryksen?
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Niin, jos tarve on keskustella, tyyli vapaa? Vittuilu, provosointi tms. kaikki yhtä suotavia elementtejä palstan keskusteluissa. Yritä nyt jollain tasolla pysyä asiassa, äläkä laita juttuja muiden suuhun. Minä en kimpaantunut yhtään mistään, sinä taas kerran surutta valehtelet. En ymmärrä agendaasi puhua paskaa, mut joillekin se ilmeisesti suo suurta tyydytystä.

No ensin ilmeisesti tahallasi jätit ymmärtämättä mitä "olkiukko" ja "metsä vastaa" tarkoittivat ja lähdit huutelemaan yleistämisestä ja suoltamisesta. Nyt väität minun valehtelevan ja puhuvan paskaa. Jos ei tuo ole kimpaantumista niin ei sitten mikään.

Sitten laitoin videon jossa käsitellään aihetta jossa tietyntyyppinen ihmisryhmä ei suostu näkemään rasismia missään ja eilisen keskustelun valossa se sopi tänne. Siihen hyökkäsit sivuuttamalla videon.

Koitetaan nyt pysyä aiheessa ja jätetään henk.koht. hyökkäykset pois ja rauhoitutaan.
 
Kyllä tässä itse kunkin olisi syytä katsoa taas peiliin. Ketjun taso on taas menossa hyvää vauhtia kohti kellarikerrosta eikä tässä taas tunnuta mistään oikeasti keskustelevan, kun toisille piikittely vie mielenkiinnon aiheen yli.

Moderaattorit
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jäi myös epäselväksi, että oliko tuossa tappaminen liiallisesta voimankäytöstä johtunut vahinko, vai oliko kiistattomasti nimenomainen tarkoitus päättää miehen elämä, saati että rasistisella motiivilla.

Edellä mainitulla on ainakin suomalaisessa oikeuskäytännössä valtava ero — muistamme esimerkiksi Milla Arosen hengen riistäneen miehen saaneen vastikään tuomion (ei vielä lainvoimainen) törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska ei ollut näyttöä että olisi pahoinpidellyt juurikin tappamistarkoituksessa. Jenkkien lakimetkuista en tiedä, mutta tuntuu vaikealta kuvitella syytettyjen saavan reilua oikeudenkäyntiä kun tuomiot on jo kansankonklaavissa jaettu fiilispohjalta.

Jenkeissä tuntuu olevan aika korkea kynnys tuomita poliiseja liiallisesta voimankäytöstä. Professori Philip M. Stinsonin keräämän datan mukaan vain 42 poliisia sai tuomion vuosien 2005-2014. Näistä 22 saivat tuomion termillä manslaughter, involuntary manslaughter tai murder. Useimmat tapaukset eivät etene oikeuteen asti, ja jos etenevät niin yleensä tulee vapauttava päätös. Protesteja poliisien voimankäyttöä vastaan on ollut paljon aiempinakin vuosina, eikä sillä tunnu olleen juuri vaikutusta tähän poliiseja suosivaan käytäntöön oikeussaleissa. En siis löisi vetoa sen puolesta, että Floydin tappajakaan tuomiota saisi.

En minä myöskään usko, että Floydin surmanneella poliisilla oli vakaa aikomus tappaa, saati rasistista motiivia, mutta nuo nyt on tavallaan merkityksettömiä yksityiskohtia isomman kuvan kannalta. Floydin tapaushan on vain yksi tapahtuma, joka sai tämän sopan kiehumaan jälleen yli. Poliisiväkivallasta puhutaan, koska jenkkien poliisi käyttää kovia otteita varsin usein, ja ylilyönneistäkään harvoin tulee seurauksia. Ja rakenteellisesta rasismista puhutaan, koska poliisien kovat otteet kohdistuvat epäsuhtaisesti mustaan väestönosaan.

Eli kyse on tietyistä käytännöistä, rakenteista ja "maan tavoista", jotka luo väkivaltaisen ja syrjivän toimintakulttuurin. Eikä niinkään siitä, että yksittäiset rasistiseen ideologiaan hurahtaneet poliisit olisi se ongelma.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Keskitytään asiaan, ei nimimerkkiin. Rikepiste.
No ensin ilmeisesti tahallasi jätit ymmärtämättä mitä "olkiukko" ja "metsä vastaa" tarkoittivat ja lähdit huutelemaan yleistämisestä ja suoltamisesta. Nyt väität minun valehtelevan ja puhuvan paskaa. Jos ei tuo ole kimpaantumista niin ei sitten mikään.

Sitten laitoin videon jossa käsitellään aihetta jossa tietyntyyppinen ihmisryhmä ei suostu näkemään rasismia missään ja eilisen keskustelun valossa se sopi tänne. Siihen hyökkäsit sivuuttamalla videon.

Koitetaan nyt pysyä aiheessa ja jätetään henk.koht. hyökkäykset pois ja rauhoitutaan.
Onpa jännää. Edelleen jatkat samaa rataa, omalla olettamuksella suollat tekstiä toisen kirjoittamana! Eilinen aihe oli Floydin kuolemaan johtaneet seuraukset. Eli tuossa keississä olisi siis pakko nähdä rasismia, vaikka väkisin, koska kyseessä on mustaihoinen ihminen. Vai onko sulla nyt joku toinen esimerkki heittää palstan henkilöistä, jotka eivät nää rasismia jossain tapahtumassa? Kirjoituksesi alkaa muutenkin olemaan yläkoulun tasoa, jossa kaikki on rasismia ja joka on eri mieltä on rasisti. Poliisin ammattitaidottomuus puuttuu jenkeissä ja mustat kärsii siitä tottakai. Mutta prosentuaalisesti eron onkin oltava isompi, koska rikollisuus on toisen ihmisryhmän muodossa suurempi. Siihen johtaneet syyt ovatkin sitten aivan toinen asia.
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Keskitytään asiaan, ei nimimerkkiin tai itsemoderointiin. Rikepiste.
Onpa jännää. Edelleen jatkat samaa rataa, omalla olettamuksella suollat tekstiä toisen kirjoittamana! Eilinen aihe oli Floydin kuolemaan johtaneet seuraukset. Eli tuossa keississä olisi siis pakko nähdä rasismia, vaikka väkisin, koska kyseessä on mustaihoinen ihminen. Vai onko sulla nyt joku toinen esimerkki heittää palstan henkilöistä, jotka eivät nää rasismia jossain tapahtumassa? Kirjoituksesi alkaa muutenkin olemaan yläkoulun tasoa, jossa kaikki on rasismia ja joka on eri mieltä on rasisti. Poliisin ammattitaidottomuus puuttuu jenkeissä ja mustat kärsii siitä tottakai. Mutta prosentuaalisesti eron onkin oltava isompi, koska rikollisuus on toisen ihmisryhmän muodossa suurempi. Siihen johtaneet syyt ovatkin sitten aivan toinen asia.

Ymmärrät tahallasi väärin ja väität minun pitävän kaikkia rasisteina ja mukaan vielä yläkoulu. Ketjunootti on jo annettu joten koita nyt sinäkin napittaa takkisi ja pysyä aiheessa ja lopeta uhriutuminen.

Ettei menisi pelkästään mode-leikiksi niin kompataan El Gordon hienoa kirjoitusta ja varsinkin sen loppua jossa todetaan vian olevan syrjinnän mahdollistavassa järjestelmässä, ei yksittäisissä rasisteissa. Niitäkin varmasti on mutta ne menevät siihen bad apple -kategoriaan.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Siis hetkinen? Eli suurimmaksi osaksi näin tapahtuu, koska rasismi? Onko tämä jotenkin tilastoitu, että mustaihoinen joutuu useimmin poliisin ylivallan kohteeksi, kuin valkoihoinen vastaavanlaisesta rikoksesta. Koska sehän on eri vertailukohde, kuin mustien/valkoisten rikollisuus ylipäätään.
Jos lukisit pari tätä viestiäsi edeltävää tekstiä, niin huomaisit, että niitä tilastoja on tuotu esille samassa ketjussa ihan muutamaa tuntia aiemmin kuin viestiti kirjoitit. Ja sitä ennen lukemattomia kertoja tässäkin ketjussa. Eli kyllä, on tilastoitu. Monesti. Monessa paikassa.

@El Gordo'lla oli aiheesta hyvä viesti sivun alussa, jossa ei tosin käsitelty eri väristen ihmisten rikostilastoja, ainoastaan osuutta väestöstä. Mutta faktahan on, että köyhyys synnyttää rikollisuutta ja perinteisesti tummaihoiset ovat jääneet köyhyyden kierteeseen, joka taas on suoraa jatkumoa koko Yhdysvaltojen yhteiskunnan rakenteellisesta rasismista. Ei siis pelkän poliisilaitoksen, vaan koko yhteiskunnan.

Mitä tulee rikollisuuteen, niin ainakin huumetuomiot ovat aivan täysin vinoutuneita:

Tässä on tutkimus college-ikäisten ihmisten joukosta jossa on eritelty ihmiset etnisen ryhmän mukaan. Täältä näemme että valkoiset käyttävät enemmän huumeita kuin mustat.

Täältä näemme että mustat saavat enemmän huumetuomioita kuin valkoiset. Mutta tämä on todennäköisesti sattumaa, eikä missään nimessä rasismia. Vaikka Yhdysvalloissa mustaihoiset joutuvat useammin vankilaan kuin Apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa.

Edit/ Ja niin, jos tosiaan puhutaan pelkästään poliisin väkivallan kohteeksi joutumisesta, niin tuosta on olemassa näkökulmaa tukevia tutkimuksia vaikkapa liikennepysäytysten kohdalla, minkä myös El Gordo toi esiin.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Yksi huono poliisi ja yksi yhteiskuntakelvoton, vankilakierteessä oleva väkivaltarikollinen vähemmän. Kuulostaa win-win skenaariolta. Let's move on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yksi huono poliisi ja yksi yhteiskuntakelvoton, vankilakierteessä oleva väkivaltarikollinen vähemmän. Kuulostaa win-win skenaariolta. Let's move on.
Minun on vähän vaikea nähdä, että tämän tapahtumaketjun seurauksena olisi ollut pelkästään voittajia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Puhuinkin itse tapahtumasta, enkä sen jälkeisestä ketjusta, jonka massa on typeryydellään jälleen aiheuttanut.
Ettei tulitikun sytyttämisessä ollut vikaa, vaan vika oli kuivassa metsässä joka roihahti tuleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös