Mainos

Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 514 367
  • 15 310

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Olen premissistäsi eri mieltä, @Stonewall. Käännekohta tässä menossa oli aika lailla tasan vuosi sitten tullut ilmoitus. Ennen sitä tuolla oli vielä jokseenkin mahdollista operoida, vaikka tuomarilinja jo aika voimakkaasti suosi punaista joukkuetta.

Löylyhuoneen osiokohtaisia pelikieltoja jatkossa matalammalla kynnyksellä

Palstan Löylyhuone-osio avattiin noin 2,5 vuotta sitten tammikuussa 2021. Löylyhuoneen saatesanoissa kerroimme, että moderointi on tavanomaista tiukempaa ja kynnys osiokohtaiseen kirjoituskieltoon on tavanomaista matalampi. Emme välttämättä ole kaikilta osin onnistuneet tiukemmassa moderoinnissa ja varmaa on, että Löylyhuonetta koskevia kirjoituskieltoja ei ole jaettu yhtä matalalla kynnyksellä kuin Löylyhuonetta perustettaessa ajattelimme tekevämme.

Tänä kesänä Löylyhuoneessa on ollut havaittavissa entistä enemmän sellaista keskustelutapaa, jota emme kaipaa: viestejä, missä ei ole lainkaan tarkoitus keskustella toisten kirjoittajien kanssa, paljon ohi ketjun aiheen kirjoittamista, epäolennaisuuksiin tarttumista kanssakirjoittajan viestistä, turhia ja sisällöttömiä viestejä, varsin tarkoituksellisia provosointeja, enemmän tai vähemmän tahallista väärinymmärtämistä ja paljon muuta mouhoamista. Eli paljon sellaista, mikä ei millään tapaa edistä hyvää keskustelua.

Olemme päättäneet, että tästä hetkestä alkaen tulemme jakamaan Löylyhuonetta koskevia osiokohtaisia pelikieltoja herkemmin. Tämän halusimme jakaa tiedoksi, kun nyt otamme tiukemman linjan Löylyhuoneen osalta käyttöön.

Mainittakoon vielä, että Löylyhuoneen tai minkä tahansa yksittäisen osion osiokohtaisten pelikieltojen asteikko alkaa pidemmistä pelikielloista kuin koko palstaa koskevien pelikieltojen asteikko.

Tuoreeltaan tuo kuulosti minusta hyvältä linjaukselta sinänsä, mutta suurella varauksella:

Periaatteessa kuulostaa hyvältä linjaukselta, mutta käytäntö ratkaisee. Jos alatte kitkeä tyhjänpäiväistä provoamista tasapuolisesti, hienoa. Minäkin aiheutan teille siinä tapauksessa paljon vähemmän päänvaivaa jatkossa. Mutta jos ideana on vain amplifioida nykylinjaa kuten pahoin pelkään, siinä tapauksessa olen varmaan jatkossa aika paljon pelikiellossa. Tämä metsä nimittäin vastaa jatkossakin niin kuin siihen huudetaan. Se ei muutu.

Napakymppi. Uudet linjaukset todellakin koskivat ainoastaan toista joukkuetta. Minä menin siinä mukana, ihan kuten ennakoin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikeaa on varmaan järkevän keskustelun muodostuminen, jos jakaa jo valmiiksi itsensä sekä muut kirjoittajat omiin ja vieraisiin joukkueisiin. Jossain Ilves-Tappara tai Ässät-Lukko -asetelmassa ymmärrän tämän (kunhan nyt ei kukaan ihan tosissaan ja hampaat irvessä ole), mutta löylyhuoneessa ja yhteisistä yhteiskunnallisista asioista keskustellessa?

Ja joo, en ole itsekään jaksanut lukea löylyhuoneen riitelyketjuja.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ihanko aikuisten oikeesti tuohon @olleby n pelikieltoon kaiveltiin viesti, joka on kirjoitettu lähes 3kk sitten Euroviisujen liveseurantaketjuun?
Ei toi nyt paha ole, mun edelliseen pelikieltoon kaivettiin perusteluksi "rasistinen" viesti vuodelta 2022, joka kuitenkin viime syksyn aikana osoittautuikin paikkansa pitäväksi ennustukseksi.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Ja joo, en ole itsekään jaksanut lukea löylyhuoneen riitelyketjuja.

Kannattaisi ehkä lukea niin tietäisit hieman mistä puhutaan.

Tuon alueen liki täydellisen polarisaation kiistäminen olisi pahimman luokan todellisuuspakoisuutta. Ässien kannattajat ovat sentään joskus keskenään eri mieltä asioista. Löylyhuoneen punainen joukkue ei käytännössä koskaan mistään. Sisältää itse itsensä liberaaleiksi määritteleviä kirjoittajia, jotka itku silmäkulmassa valittavat tänne siitä, kun heitä luullaan vasemmistolaisiksi. Kyynel. Kuulemma vihervasemmisto-käsitettä ei saa käyttää niin olen lanseerannut tämän "punaisen joukkueen" kuvaamaan juuri sitä porukkaa. Ei varmaan kannata sitäkään käsitettä ylianalysoida.

Noh, nyt polarisaatio koko ajan raukeaa, kun kenelläkään edes semisäännöllisesti kirjoittavalla ei-punaisen joukkueen nimimerkillä ei ole enää kirjoitusoikeuksia. Ja jos joku yrittää tulla mukaan, äkkiäkö sille porukalla auotaan päätä niin kauan, että modet voivat pistää sen pihalle myös. Vaikka vedoten "kokonaisuuteen", jolleivat muuta keksi. Kun syyllinen on tiedossa, rikos kyllä keksitään.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Löylyhuoneen punainen joukkue ei käytännössä koskaan mistään. Sisältää itse itsensä liberaaleiksi määritteleviä kirjoittajia, jotka itku silmäkulmassa valittavat tänne siitä, kun heitä luullaan vasemmistolaisiksi. Kyynel. Kuulemma vihervasemmisto-käsitettä ei saa käyttää niin olen lanseerannut tämän "punaisen joukkueen" kuvaamaan juuri sitä porukkaa. Ei varmaan kannata sitäkään käsitettä ylianalysoida.

Noh, nyt polarisaatio koko ajan raukeaa, kun kenelläkään edes semisäännöllisesti kirjoittavalla ei-punaisen joukkueen nimimerkillä ei ole enää kirjoitusoikeuksia. Ja jos joku yrittää tulla mukaan, äkkiäkö sille porukalla auotaan päätä niin kauan, että modet voivat pistää sen pihalle myös. Vaikka vedoten "kokonaisuuteen", jolleivat muuta keksi. Kun syyllinen on tiedossa, rikos kyllä keksitään.

Mielenkiinnosta kyseisen, että tarkoitatko siis, että määrittelet tähän "punaiseen joukkueeseen" lähes kaikki Löylyhuoneeseen kirjoittavat? Siellä kun määrällisesti kirjoittajista taitaa kuitenkin huomattavasti suurempi osa olla oikeistolaisia.

Toki sitä itse saa määritellä asioita ihan haluamiensa standardin mukaan, mutta sitä ei kannata käyttää sitten koko palstan kontekstissa.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin ulkopuolisena tarkkailijana voisin todeta taas kerran vanhan totuuden pitävän paikkaansa näissä viimeaikaisissakin pelikielloissa...

Ei se mitä sanot, vaan miten sen sanot...

Kun tuon pitää mielessä niin täällä saa tuoda mielipiteensä julki ilman pelkoa banaanisaarista...
 

Tuamas

Jäsen
Sisältää itse itsensä liberaaleiksi määritteleviä kirjoittajia, jotka itku silmäkulmassa valittavat tänne siitä, kun heitä luullaan vasemmistolaisiksi. Kyynel. Kuulemma vihervasemmisto-käsitettä ei saa käyttää niin olen lanseerannut tämän "punaisen joukkueen" kuvaamaan juuri sitä porukkaa. Ei varmaan kannata sitäkään käsitettä ylianalysoida.

Tunteet ovat näköjään valloillaan ja kovasti harmittaa.

Hauska ilmiö tämä, että ei ole sen vertaa miestä, että tägäisi, mutta kun oikein kovin harmittaa, niin helpostipa se unohtuu.

Tämä ”punainen joukkue” onkin hieno innovaatio, jossa voi ihan vaan tunnepohjalta ilman mitään faktapohjaa niputtaa inhat tyypit.

Sellainen ”kaikki mistä mä en tykkää on kommunismia”-lähestymistapa, yleensä reaalimaailmassa nämä on jätetty Huhtasaarelle, mutta mikäs siinä jos haluaa vetää samalla linjalla.

Jos olisin taipuvainen näihin jenkeistä tuttuihin kulttuurisotahöpönassuiluihin, jota tässäkin nyt kovasti koitetaan taas edistää, ruskeapaita olisi varmaan se sovelias termi sinulle.

Koska en ole, en lähde tällaiseen tunnepohjaiseen jaotteluun mukaan, vaan totean, että olis fantsua jos
A)
Kirjoitukset perustettaisiin faktaan, eikä mutuun.

B)
Palstalla osattaisiin käyttäytyä, eli kirjoittaa se haluttu sisältö normaalien käytösnormien puitteissa, vaikka kuinka käsiteltävä aihe ottaisi aivoon tai aiheuttaisi tunnekuohuja.

Sanoisin että noin 90% pelikielloista vältettäisiin, ihan riippumatta mistä kulmasta kirjoittaa, jos näiden kahden, toki vaativan, reunaehdon sisällä onnistuu pysymään.
 
Viimeksi muokattu:

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Mielenkiinnosta kyseisen, että tarkoitatko siis, että määrittelet tähän "punaiseen joukkueeseen" lähes kaikki Löylyhuoneeseen kirjoittavat? Siellä kun määrällisesti kirjoittajista taitaa kuitenkin huomattavasti suurempi osa olla oikeistolaisia.
Lähes kaikki jäljellä olevat kyllä. Nyt kun kymmeniä aktiivisia nimimerkkejä on toisesta leiristä poistettu.

Tuamas tunnistit kuvauksesta itsesi ihan oikein, muttei se ollut sulle pelkästään suunnattu. Teitä on niin iso liuta muitakin, joihin kuvaus natsaa täydellisesti. En voinut kaikkia alkaa tägäämään.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Siellä kun määrällisesti kirjoittajista taitaa kuitenkin huomattavasti suurempi osa olla oikeistolaisia.
Suurempi osa on toisesta jengistä on lentänyt pihalle. Tulevaisuudessahan Löylylässä ei mitään todellista keskustelua tule olemaan, koska meininki on vedetty "Ylen Aamu-tv" tasolle, jossa saman jengin pelaajat pääsee kritiikittä heittämään mielipiteitään ja tykkäyksiä satelee. Toki Jatkoaika ei taida sentään veromarkoilla pyöriä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Suurempi osa on toisesta jengistä on lentänyt pihalle.

Voisiko siinä olla jo tarpeeksi selitystä, jos kuvittelevat kuuluvansa johonkin jengiin, jonka tehtävänä on kamppailla vastustajajoukkuetta vastaan? Aika epäterveeltä lähtökohdalta ja asenteelta tuntuu nimittäin tuo.

Silloin kun itse kirjoitan löylyhuoneeseen, niin ei mulla ole ongelmaa olla jonkun kanssa samaa mieltä vaikkapa veropolitiikasta mutta täysin eri mieltä kuin mitä sama henkilö on esimerkiksi ilmastopolitiikasta.

Koulussa en ollut vielä se, joka oltaisiin otettu viimeisten joukossa mukaan jengeihin, mutta näköjään nykyään olen. Tosin en taitaisi kyllä tällaiseen jengiin kutsua halutakaan.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä en ainakaan kuulu mihinkään jengiin. Olen keski-ikäinen, keskiluokkainen, keskikokoinen, keskituloinen, poliittisesti varmaankin keskellä mutta ei Keskustassa. Toki olen keskimääräistä parempi kuski ja keskimääräistä fiksumpi. Ja muutenkin hauskaa seuraa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onhan tuossa ollut pitempään menossa kansalliskonservatiivisen siiven siivoaminen ulos Jatkoajasta. Käynnistyi vähitellen aikana, jolloin romanien rikosten postaaminen ja romanien rasistisilla nimillä haukkuminen alkoi johtamaan pelikieltoon. Olisiko joskus 2019-2020?

Kävin tätä kuviota jokin aika sitten läpi akselilla kansalliskonservatiivit ja viherliberaalit. Tästä voi katsella HS:n grafiikkaa.

Kun Riikka Purra ja muu PS:n puoluejohto puhuu rasistisesti ja hyökkää suomalaisessa politiikassa suhteellisen aggressiivisesti juuri kenenkään enää noteeraamatta, kansalliskonservatiiveille tai heitä lähellä oleville syntyy ongelma esimerkiksi Jatkoajassa. Samanlainen kielenkäyttö ja rasistinen pohjavire johtaa jossain vaiheessa pelikieltoihin.

Liberaalikonservatiivina en koe, että mitään ei saa sanoa. Voin sanoa mitä haluan. Kyse on kuitenkin siitä, miten sanottavansa muotoilee. Tavallaan samasta asiasta on kyse kaikkialla muuallakin Suomessa ja maailmalla kun koolla on ihmisiä eri taustoista ja eri näkemyksistä.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Punainen joukkue, toinen leiri... poistettu...

Aika häröä meininkiä jopa.

Kuten jo muutamat sanonut täällä. Kyllä täällä mielipiteen saa sanoa, mutta kannattaa pohtia miten sanoo. Jos tuot mielipiteesi rasistisesti, muita lyttäämällä ja keskittyen haukkumaan muita, ei mikään ihme, että täältä lentää pihalle.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Viimeksi kun tarkastin, niin Löylyhuoneessa kirjoittaa kyllä edelleen niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset ja niin liberaalit kuin myös konservatiivit.

Ongelma siis tuskin on mielipiteissä vaan siinä, miten niitä esittää. Jos osaa perustella omat mielipiteensä niin kuin aikuiset ihmiset, niin kirjoitusoikeudet säilyvät varmasti. Jos taas omat kirjoitukset sisältävät jatkuvaa riidan haastamista ja teinipoikamaista vänkäämistä, niin joku Ylilauta on sellaiselle keskustelutyylille todennäköisesti sopivampi alusta.
 

X-Hearted

Jäsen
Politiikka muutoinkin kaikilta osin aiheuttaa puolesta ja vastaan niin pahaa verta osakseen, että oon päättänyt etten osallistu niihin keskusteluihin ollenkaan.

No, tuskin riittää kompetenssikaan, saatika aikakaan. Eikä kyllä mielenkiintokaan - varsinkin kun ne väännöt menee aina periaatteessa tappeluiksi. Mitä nyt oon seurannut vähän sieltä täältä. Ihmiset osaa kyllä olla inhottavia toisilleen; kaiken maailman haistattelut ja henkilökohtaisuudet. Ei oo ihme, että nämä johtaa pelikieltoihin. Niinhän niiden pitääkin.

Antaa kaikkien kukkien kukkia ja mielipiteiden loistaa, mutta jotain rajaa ihmisarvollakin.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ongelma siis tuskin on mielipiteissä vaan siinä, miten niitä esittää. Jos osaa perustella omat mielipiteensä niin kuin aikuiset ihmiset, niin kirjoitusoikeudet säilyvät varmasti. Jos taas omat kirjoitukset sisältävät jatkuvaa riidan haastamista ja teinipoikamaista vänkäämistä, niin joku Ylilauta on sellaiselle keskustelutyylille sopivampi alusta.

Osittain näinkin, kyllä me poispotkitut oltaisiin varmasti voitu paremminkin asiat muotoilla.

Se mikä hiertää varmasti monia enemmän, on juurikin se ei-tasapuolinen kohtelu joitakin nimimerkkejä (lue: mielipiteitä) kohtaan. Olen aiemminkin ottanut esimerkiksi tuon persu-ketjun. Sinne on viimeisen kahden vuoden ajan lähes päivittäin kaivettu joku negatiivinen persu-twiitti tai muu vastaava (välillä kaivettu jopa jotain paikallistason vaikuttajaa mukaan) yhden tietyn - nyt pelikiellossa olevan - nimimerkin toimesta. Mitään aitoa keskusteluhalukkuutta ei nuo postaukset ole sisältäneet, vaan ainoastaan pyrkimyksen saada provosoiva ja persuja tökkivä vaikutelma aikaiseksi. Tämä viimeinen lause toki mutua, ei faktaa.

Tuosta se seuraava askel onkin yleensä vastakkaisen puolen mielenpahoitus, joka välillä suolletaan ulos fiksusti, välillä vähemmän fiksusti. Sen jälkeen onkin näitä yllämainittuja "liberaaleja" mukana keskustelussa, joka taas usein vie sen keskustelun vänkäämisen tasolle (toim. huom. mm. tästä meikäläistä on syytetty). Ongelma on se, että siihen vänkäämiseen tarvitaan aika usein se toinenkin osapuoli, mutta silti tosiaan aika isolla kädellä on siivottu konservatiivisesti ajattelevia, tai persuhenkisiä nimimerkkejä löylyistä ulos.

Minulle on moderaattorit joskus perustelleet asiaa niin, että kun sen oman mielipiteen on tuonut julki, ei tarvita sen toistoa. Niin, jostain syystä tämä ei päde ollenkaan niihin "liberaali"-nimimerkkeihin tai selkeästi itsensä vasemmistolaiseksi identifioiviin nimimerkkeihin. Tästä varmaan tuorein esimerkki juurikin tuo Palestiina-ketju (joka toki vihdoin ratkesi sekin oikeudenmukaisesti). Ongelmaksi tulee myös se, että vähemmistöön mielipiteillään kuuluva usein jyrätään usean nimimerkin toimesta (esim. raiskaus/häirintäketjut) kymmenillä viesteillä, jolloin on melko inhimillistä loppujen lopuksi puolustaa niitä omia näkemyksiään useammassakin viestissä.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Politiikka muutoinkin kaikilta osin aiheuttaa puolesta ja vastaan niin pahaa verta osakseen, että oon päättänyt etten osallistu niihin keskusteluihin ollenkaan.

No, tuskin riittää kompetenssikaan, saatika aikakaan. Eikä kyllä mielenkiintokaan - varsinkin kun ne väännöt menee aina periaatteessa tappeluiksi. Mitä nyt oon seurannut vähän sieltä täältä. Ihmiset osaa kyllä olla inhottavia toisilleen; kaiken maailman haistattelut ja henkilökohtaisuudet. Ei oo ihme, että nämä johtaa pelikieltoihin. Niinhän niiden pitääkin.

Antaa kaikkien kukkien kukkia ja mielipiteiden loistaa, mutta jotain rajaa ihmisarvollakin.

Keskustelupalsta on hieman sama kuin autolla ajaminen. Kaikki kyllä tietävät säännöt, ainakin pääpiirteittäin. Autolla ajaessa mielellään sitä enemmänkin. Se on toki vain teoriaa.

Mutta, kun tuntee itsensä kaltoin kohdellun ja pitää päästä näyttämään. Suurin osa jengistä tuntee sanan "rattiraivo". Sitä samaa ilmenee myös keskustelupalstoilla. Ja sosiaalisessa mediassa enemmänkin. Ihan aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin pikkulapset, ja päästävät suustansa kaiken mahdollisen pahan olon ulos. Liikenteessä ulostulo tällaisesta voi olla pahaa fyysisesti jopa muillekin kuin tekijälle itselleen, sosiaalisessa mediassa henkinen puoli näyttelee suurta roolia. Osa osaa ottaa kevyesti, osa ei todellakaan.

Olen täysin samaa mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja lisäisin vieläpä niin, että aina ei tarvitse toista puolta herjata ja tuomita olemaan joko vihervassarikommunisti tai natsipersu. Tai mitä vaan 360/720 aiheesta kuin aiheesta puhuttaessa. Löytyy sieltä välistä aika helvetin monta muutakin olomuotoa. Jos vain ihan snadisti raottaa omaa katsantokantaa. Ja ymmärtää, että itse on ihan saman verran muodostamassa sitä keskustelua kuin se "toinenkin". Ei vika voi olla aina vaan muissa. Itse pitää osata olla kriittinen myös itselleen.

Keskustelun jalo taito on katoamassa. Kaiken maailman öyhöttämistä ja möykkäämistä löytyy sitäkin enemmän. Se on sääli.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Itse ainakin lopetin lähes kokonaan löylyhuoneeseen kirjoittamisen, kun siellä tällainen "vihervassari" on lopulta aika yksin ja kirjoittelu aiheutti pääosin vitutusta. Ei tarvitse ihmetellä että "toiselle puolelle" tulee viisinkertainen määrä pelikieltoja kun niitä kirjoittajakin on ainakin viisi kertaa enemmän.

Suosittelen muillekin toiseen ketjuun siirtymistä tai vaikka jotain muuta harrastusta, jos alkaa liikaa vituttaa. Sillä vitutuksen hetkellä asiat saattaa il aista kärkkäästi, joten ehkä sen vastauksen voi kirjoittaa seuraavana päivänä jos on pakko.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Se mikä hiertää varmasti monia enemmän, on juurikin se ei-tasapuolinen kohtelu joitakin nimimerkkejä (lue: mielipiteitä) kohtaan.
Vai voisiko olla, että kun suhtautuu turhan fanaattisesti Löylyhuoneen keskusteluihin, niin siinä käy sama ilmiö kuin jääkiekon seuraamisessa? Eli tuomareita haukutaan aina, kun he jättävät viheltämättä jäähyn vastustajalle tai viheltävät omalle joukkueelle heppoisen jäähyn, mutta sitten jos vastustaja saakin heppoisen jäähyn, niin sitä ei rekisteröidä ollenkaan.

Kyllä sieltä vasemmaltakin puolelta on tullut aika paljon kritiikkiä siitä, kuinka palstalla on ”oikeistomoderaattorit” ja niitä banneja löylyihin on tullut myös vasemmistoliberaaleille. Näin puolueettomana oikeistoliberaalina on hyvin vaikea nähdä palstan moderoinnin olevan kovinkaan puolueellista.

Huolestuttavinta ainakin omaan silmääni on nähdä näitä viestejä, joissa puhutaan ”leireistä”. Jos asioista eri mieltä olevat nähdään lähtökohtaisesti vastustajina, niin silloin myös todennäköisyydet kasvavat sille, että keskusteluissa aletaan puhumaan asioiden sijaan nimimerkeistä, jolloin myös niitä ylilyöntejä ja sääntörikkeitä tulee enemmän.

Itse en ole ymmärtänyt koskaan tarvetta tällaiselle leiriytymiselle ja toivottavasti palstan moderoinnissa pyritään jatkossakin kitkemään tuollaista keskustelun polarisoitumista. Ehkä itsessäni on sitten jotain vikaa, kun pystyn ilman tunnontuskia kritisoimaan esimerkiksi niin äärioikeiston kuin myös Elokapinan suorittamia idioottimaisuuksia ilman mitään tarvetta puolustella kumpaakaan. Typerä käytös on typerää oli sen tekijä sitten vasemmistolainen, oikeistolainen, konservatiivi tai liberaali.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Huolestuttavinta ainakin omaan silmääni on nähdä näitä viestejä, joissa puhutaan ”leireistä”. Jos asioista eri mieltä olevat nähdään lähtökohtaisesti vastustajina, niin silloin myös todennäköisyydet kasvavat sille, että keskusteluissa aletaan puhumaan asioiden sijaan nimimerkeistä, jolloin myös niitä ylilyöntejä ja sääntörikkeitä tulee enemmän.

Tästä periaatteessa kyllä samaa mieltä. Vaikkapa tuossa esille tuomassani persuketjussa on täysin mahdotonta yrittää keskustella edes niistä hyvistä persu-avauksista ilman leimaamista persuksi. Jostain syystä joillakin nimimerkeillä on hirvittävä tarve vesittää kaikki asiapohjainen keskustelu valtakunnan kolmanneksi suurimmasta puolueesta, tavalla tai toisella. Tämäkin on nostettu esiin useamman nimimerkin toimesta tässä ketjussa.

Ja aika usein tosiaan noiden vesitysten seurauksena on ovia osoitettu nimenomaan sille enemmän konservatiivisemmalle porukalle (tämä siis oma mutu viestihistorian ja mielipiteiden perusteella). Persuketjussa saa käyttää valtiovarainministeristä (ja hallitusketjussa pääministeristä) sellaista kieltä, josta Marinin kaudella sai lähes varmasti viikon penalttia. Tänäänkin on pääministeriä kutsuttu kertaalleen pelleksi, Marinista kun joku käytti samaa nimitystä, tuli viikon banni.

Ehkä itsessäni on sitten jotain vikaa, kun pystyn ilman tunnontuskia kritisoimaan esimerkiksi niin äärioikeiston kuin myös Elokapinan suorittamia idioottimaisuuksia ilman mitään tarvetta puolustella kumpaakaan. Typerä käytös on typerää oli sen tekijä sitten vasemmistolainen, oikeistolainen, konservatiivi tai liberaali.

Tästä samaa mieltä. Tosin hirvittävän moni "liberaali" pitää mm. Elokapinan tempauksia todella hyvinä ja tärkeinä. Sitä minä itse ihmettelen, että kun palstalla lähtökohtaisesti suhtaudutaan väkivallan ja muun negatiivisen tai jopa laittomuuden ihailuun hyvin skeptisesti, ja liipasinsormi herkällä, saa täällä silti ihan avoimesti kannattaa ilman seuraamuksia tällaista ryhmittymää, joka pyrkii nimenomaan laittomin keinoin saavuttamaan oman päämääränsä. Mikä se sitten ikinä onkaan.

Eli pointtina juurikin se, että vaikka minä pidän jotain asiaa vääränä ja idioottimaisena, ei joku toinen välttämättä ajattele samoin. Tai toisinpäin; vaikkapa case-Rydmanissa minä lukeudun siihen harvalukuiseen vähemmistöön, ketä ei häiritse Rydmanin touhut, kunhan vain pysytään lain rajoissa. Auta armias, kun tämän sanoo ääneen, johan on sellainen trolliarmeija niskassa, että oksat pois.. Yritä siinä sitten puolustella mielipidettäsi, kun trolliarmeija tulittaa toisaalta, ja modet vahtivat haukkana, ettei vain mene jankkaamiseksi...
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Persuketjussa saa käyttää valtiovarainministeristä (ja hallitusketjussa pääministeristä) sellaista kieltä, josta Marinin kaudella sai lähes varmasti viikon penalttia. Tänäänkin on pääministeriä kutsuttu kertaalleen pelleksi, Marinista kun joku käytti samaa nimitystä, tuli viikon banni.
En nyt muuten puutu tähän omalaatuiseen modesalaliitto-keskusteluun, mutta haluaisin kyllä jakaa tämän vaihtoehtoisen todellisuuden kanssasi. Aamiais-, kokaiini-, Norjan lento jne. jne. -kohut olivat tällä palstalla sellaista järjetöntä ilotulitusta ettei tosikaan. Normi riemu valtasi heidät. Tai jokin koronan aikainen Krista Kiuru -kirjoittelu niin ei hyvää päivää, siinä rinnalla ovat "pellet" kyllä jotain näkymätöntä kutua joulukaloiksi.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänäänkin on pääministeriä kutsuttu kertaalleen pelleksi, Marinista kun joku käytti samaa nimitystä, tuli viikon banni.
Voiko tällainen pitää paikkansa, siis se, että pääministerin kutsuminen pelleksi on tuonut jonkinmoisen sanktion? Huomautuskin on liian kova seuraamus tuosta. Tietämättä tarkemmin on erittäin hankala uskoa moista.

Tuollainen olisi kyllä mielivaltaista mielipiteen ilmaisun rajaamista keskustelupalstalla. Ja jos tuollainen sanktiointi on vain toispuoleista, on tilanne hälyttävä. En voi uskoa moista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös