On se. Ei voida tehdä kovempia ilmastopäätöksiä ettei talous vaan kärsisi. Mutta kun siksi tulee kärsimään vielä enemmän.
Ihmiset saattavat olla puolet köyhempiä vuosisadan lopulla – Tässä syy
Monet ilmastotutkijat ovat ennustaneet, että lämpötila tulee nousemaan kolme astetta tämän vuosisadan loppuun mennessä. Uuden tutkimuksen mukaan tällä lämpenemisellä on valtavat taloudelliset kustannukset.www.iltalehti.fi
Artikkeli on hyvä esimerkki pelottelevasta ja tarkoituksenhakuisesta uutisoinnista.
En ota kantaa onko vaurastuminen edes mikään elämän prioriteetti mutta jos tehdään pieni laskuharjoitus: Jos ihminen tekemällä töitä vaurastuu maltilliset 2% vuodessa on 50%:n vaurastuminen tullut täyteen jo 20:ssä vuodessa. Tuossa puhuttiin vuosisadan lopusta jolloin vähänkään maltillisesti elävä vaikka nyt syntynyt lapsi olisi helposti 100% ja reilusti yli vauraampi kuin nyt. Eikä tarvitse ihmeitä tehdä. Toki ei päde varmasti sosiaaliturvaan eikä muuhun siivellä elelyyn.
En taaskaan väheksy etteikö taloudellisia vahinkoja tule jos paska lentää tuulettimeen mutta tuossa artikkelissa ei ollut päätä eikä häntää edes vähää alkuun.