Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 656
  • 5 374

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Jenni Poikeluksella hieman erilaisia kokemuksia näistä koulutuksista kuin Libisolla ja kumppaneilla. Otteita jutusta:

Tässä on mennyt sekaisin monimuotoisuuden koulutukset YleX:n ja Yleisradion sisällä sekä turvallisen tilan periaatteet. Ne eivät liity mitenkään journalistiseen tekemiseen, juontaja toteaa.

– Koulutuksia järjestetään missä tahansa työpaikalla. Joskus ne ovat pakollisia, ja toisinaan eivät. En näe siinä mitään ihmeellistä, että on monimuotoisuuden koulutuksia, hän sanoo.

– Näkökulman kautta tehdään juttuja, kuten missä tahansa journalistisessa sisällössä. Ei ole mitään estolistoja haastateltavista: YleX on musamedia nuorisolle, ja sen mukaan vieraita sinne kutsutaan, hän korostaa.

– Tuntuu, että ollaan vihaisia siitä, että on monimuotoisuuskoulutuksia, mutta miksi? Mikä siinä on huono asia? Kyllähän valkoinen heteromies voi edelleen hyvin. En näe siinä mitään huonoa, jos kaikenlaiset ihmiset saavat oman näkökulmansa näkyviin, hän toteaa lopuksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tähän sopii myös äärikonservatiivinen islam. Islamia ei vaan kategorisoida äärikonservatiiviseksi, mutta ei se asiaa muuta. Tietysti asia riippuu siitä, kuinka kirjaimellisesti uskovaiset uskoaan harjoittavat. Syrjäytymisvaarassa olevia tai syrjäytyneitä nuoria uskonnon äärilaita tuntuu vetävän. Syy on oikeastaan sama: elämän tarkoituksettomuuden korvaaminen jollakin, josta löytyy tarkoitus.

Totta. Ääri-islam on myös Suomessa uhka ja vetää puoleensa väliinputoajia. Meillä on tehty aika paljon 10 vuoden aikana eikä esimerkiksi radikaalisaarnaajat (imaamit) ole päässeet tekemään tuhojaan kuten monissa muissa maissa. Supolla on satakunta ääri-islamistia seurannassa ja tiettyihin moskeijoihin on puututtu. Tukea radikalismista ja ääriryhmistä irtautumiseen on saatavilla.

Kun YLE:stä puhutaan, niin sanoisin yhtenä syynä ymmärryksen vähenemiseen (konsensuksen heikkenemiseen) olevan ei niinkään se, mistä on uutisoitu, vaan se, mistä on jätetty uutisoimatta. Ei siitä nyt kovin kauaa ole, kun maahanmuuttajien tekemiä rikoksia vähäteltiin ja jätettiin uutisoimatta "yksittäistapaus" argumentoinnilla. Voima ja vastavoima: kun tällaiset teot piiloteltiin maton alle, niin mitä ihmettä median toimittajat luulivat saavuttavansa? Itsesensuuri, millä tahansa motiivilla, toimi juuri niin huonosti kuin oli arvattavissa. Tietenkin tästä "yksittäistapaus" argumentoinnista tuli niin yleinen vitsi, ettei sitä ole enää muutamaan vuoteen kuullut.

Kymmenen vuoden aikana tässä onneksi päästy parempaan tiedonvälitykseen myös YLE:n osalta. Enää ei YLE eikä muukaan media kuittaa Ruotsin katujengi- ja muuta väkivaltaa sillä, että tapetaanhan Suomessakin. Jopa enemmän kun juopuneet ottavat puukkohippasia keskenään syrjäkylillä. Unohtui, että Ruotsissa iskut olivat keskellä kaupunkeja pommein, kranaatein ja ampuma-asein ja joissa kuoli sivullisia. Jopa lapsia.

Ruotsin väkivallan oikein lukeminen oli mittari myös somessa, mutta YLE:ltä meni vuosia ymmärtääkseen ongelman laajuuden ja merkityksen ruotsalaiselle yhteiskunnalle.

Moninaisuuden ymmärtämisessä ja moninaisen tiedon jakamisessa (tiedon laittamisessa oikeaan kontekstiin jne.) olennaista on se, että toimittajat käyttävät monipuolisesti lähteitä. Kaikelle ei tarvitse antaa mediatilaa jatkossakaan, ja tasapuolisuusharhan vääristymää tulee tietenkin välttää.

Ehdottomasti. Sekin pitää ymmärtää, että eurooppalaisittain BBC ja vastaavat suuret mediatalot hallitsevat uutisvirtaa ja tuottavat mahdollisimman luotettavia uutisia. Ne pitävät yleensä huolen siitä, että lähteet ovat kunnossa.

Euroopasta löytyy myös runsaasti konservatiivisia laatumedioita ja kun tulee niitä seurattua, kovin vähän YLE perustaa uutisointiaan niihin. Suomessa tähän ryhmään kuuluu Suomen Kuvalehti. Osin tämä johtuu kilpailutilanteesta, mutta kenties myös toimittajien mieltymyksestä viherliberaalimpaan linjaan.

10 vuoden aikana sekin on YLE:n osalta hyvä muutos, että itämediasta ei juuri juttuja oteta. Edelleen vuonna 2024 Venäjän RT/Sputnik/TASS on merkittävä tekijä useissa maissa ja kykenee syöttämään valeuutisia muulle medialle. Jostain syystä keskisessä Euroopassa useampi maa ei ole sulkenut pysyvästi Venäjän propagandakanavia esimerkiksi YouTubessa. Ne avataan tarvittaessa uudella nimellä.

Lopputulos on, että Venäjään edes vähän positiivisesti suhtautuvissa vasemmisto- ja oikeistokonservatiivisissa piireissä Kremlin sanoma ostetaan. Tämä näkyy mm. itäisessä Saksassa. Suomessa olemme onneksi sen verran valveutuneita Venäjän osalta, että YLE ei saa mistään painetta julkaista Kremlin uutisia.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kymmenen vuoden aikana tässä onneksi päästy parempaan tiedonvälitykseen myös YLE:n osalta.
Parempi suunta, mutta onko suunta otettu pakosta, kun uskottavuus on kärsinyt ja kun kritiikkiin on pitänyt reagoida, vai vapaaehtoisesti, kas siinäpä kysymys.

Parannettavaa vielä löytyy.
"From the river to the sea, let Palestine free." Sillä on Palestiinassa merkitys. River = Jordan ja Sea = välimeri. Merkitys siis tarkoittaa Israelin pyyhkimistä kokonaan pois kartoilta. Tällainen lakana roikkui Porthanian edessä olleen mielenosoitusjoukon muiden banderollien joukossa. Uutisoidessaan mielenosoituksesta tästä maininta jäi pois, en ainakaan huomannut. Lakana oli niin iso, että sitä oli vaikea olla huomaamatta.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Jenni Poikeluksella hieman erilaisia kokemuksia näistä koulutuksista kuin Libisolla ja kumppaneilla. Otteita jutusta:

Tässä on mennyt sekaisin monimuotoisuuden koulutukset YleX:n ja Yleisradion sisällä sekä turvallisen tilan periaatteet. Ne eivät liity mitenkään journalistiseen tekemiseen, juontaja toteaa.

– Koulutuksia järjestetään missä tahansa työpaikalla. Joskus ne ovat pakollisia, ja toisinaan eivät. En näe siinä mitään ihmeellistä, että on monimuotoisuuden koulutuksia, hän sanoo.

– Näkökulman kautta tehdään juttuja, kuten missä tahansa journalistisessa sisällössä. Ei ole mitään estolistoja haastateltavista: YleX on musamedia nuorisolle, ja sen mukaan vieraita sinne kutsutaan, hän korostaa.

– Tuntuu, että ollaan vihaisia siitä, että on monimuotoisuuskoulutuksia, mutta miksi? Mikä siinä on huono asia? Kyllähän valkoinen heteromies voi edelleen hyvin. En näe siinä mitään huonoa, jos kaikenlaiset ihmiset saavat oman näkökulmansa näkyviin, hän toteaa lopuksi.
Ihan normaalia kouluttautumista se pitäisikin olla, siksi pidänkin outona Ylen outoa tiedottamista kun niistä on kyselty. Toki koulutusmateriaalien tekijät voisi olla muita kuin Mona Blongejä, joka on oikeasti siellä somessa käyttäytynyt epäkunnioittavasti juota kohtaan. Toki käytöstään puolustelee vähemmistöstressillä.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Parempi suunta, mutta onko suunta otettu pakosta, kun uskottavuus on kärsinyt ja kun kritiikkiin on pitänyt reagoida, vai vapaaehtoisesti, kas siinäpä kysymys.

Parannettavaa vielä löytyy.
"From the river to the sea, let Palestine free." Sillä on Palestiinassa merkitys. River = Jordan ja Sea = välimeri. Merkitys siis tarkoittaa Israelin pyyhkimistä kokonaan pois kartoilta. Tällainen lakana roikkui Porthanian edessä olleen mielenosoitusjoukon muiden banderollien joukossa. Uutisoidessaan mielenosoituksesta tästä maininta jäi pois, en ainakaan huomannut. Lakana oli niin iso, että sitä oli vaikea olla huomaamatta.

Toisaalta YLE ei ole vastuussa Porthanian mielenosoituksesta. Uutisoinnissa ko. plakaati on minusta hyvä näyttää - ettei mennä väärään suuntaan suomettumisen aikaan - mutta taustaa avaisin. Normaalia olisi saada haastattelu plakaatin pitäjiltä ja kysyä, miten he kannattavat Israelin poistamista ja edustavat jopa fasistisia näkemyksiä.
 
Juuri näin. Ymmärrän kyllä sen, että iskevä iskulause riimityksineen kuulostaa niin hyvältä/iskevältä, että sellainen voidaan ottaa mukaan sen syvällisemmin ajattelematta. Tällä voi olla hyvinkin merkittäviä seurauksia. Reagan täytti USA:n vankilat "Real time for real crime" ja "Three strikes and you're out" iskulauseiden muututtua käytännöksi. Kolme pientä rikosta - elinkautinen.

Tällaisia iskulauseita, joilla on riimityksen iskevyyden ohella myös merkittävä syvällisempi sanoma, pitäisi kyetä kritisoimaan ankarasti ennenkuin niillä iskulauseilla alkaa oikeasti olemaan merkitystä. Ja se on median tehtävä (omalta osaltaan).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tällaisia iskulauseita, joilla on riimityksen iskevyyden ohella myös merkittävä syvällisempi sanoma, pitäisi kyetä kritisoimaan ankarasti ennenkuin niillä iskulauseilla alkaa oikeasti olemaan merkitystä. Ja se on median tehtävä (omalta osaltaan).

Ehdottomasti YLE:n ja median ylipäätään tulisi kyseenalaistaa enemmän sitä jota ympärillämme tapahtuu ja jota se uutisoi. Oli sitten kyse mistä tahansa poliittisesta, uskonnollisesta yms ääriajattelusta ja ääritoimista. Tai rasismista.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se että Jenni Poikelus ei ymmärrä valloillaan olevaa kohua ei yllätä. Miksi hän sitä kritisoisi? Hyvät tyypit ja kivat pelikaverit pääsevät tekemään helppoa työtä ja levittämään omaa ilosanomaansa, sehän kuulostaa tosi ihanalta.

Koska edelleenkin, tämä on juuri sitä mitä paremmat ihmiset haluavat.

Täällä kun on nyt enemmän tai vähemmän parjattu muutamista nimistä, Nordin, Bäckman, Tate ja Kailajärvi ja heidän kelpoisuudestaan asiantuntiarooleihin niin ehdottaisinkin että jatkossa asiantuntijaroolit hoitaisivat Saara Särmä, Husu Hussein sekä Mona Bling. Kaikille kivaa ja turvallista ympäristöä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Taten nimen saa mainita Ylen jutuissa, kuten esimerkiksi Kirsi Crowleyn juttu osoittaa.

Me emme tiedä minkälaisessa valossa tubettaja Sarkkinen olisi esittänyt Taten. Hänellä on kuitenkin hyvin kyseenalaisia mielipiteitä esim. naisen asemasta ja kohtelusta. Ehkä Sarkkisen esihenkilö on joutunut puuttumaan asiaan, sen takia että tämä puoli on unohtunut jutusta.
Sarkkinen ymmärtääkseni halusi lainata Taten jotain "voimauttavaa lausetta", jos hänen puheet oikein ymmärsin. En kyllä henk koht ymmärrä, että eikö siellä tosiaan ole jotain vähän vähemmän misogynistista lainattavaa.

Sensurointi pitää tosiaan tehdä vain tarkalla harkinnalla, jos sitä tehdään. Tällä hetkellä siellä käsittääkseni sensuroidaan pääosin asioita jotka omastakin mielestä olisi fiksumpaa jättää sanomatta, mutta aina ei näin välttämättä ole.

Tosiaan Ylen taannoinen Homoilta on mielestäni hyvä esimerkki. Siellä mm Räsänen sanoi aivan hirveitä ja monen moraalin vastaisia asioita, mikä johti siihen että ihmiset miettivät asioita ja sankoin joukoin erosivat kirkosta. Pidän osaltaan. Myös ihmisten aliarviointina että sensuroidaan kaikenlaista "ikävää".
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Taitaa kyllä Libison aika Ylellä olla ohi, ei taida itsekään enää yrittää sinne palata. Kavereidensa kanssa laittaneet ihan paitaa myyntiin.

Lapsellista touhua kieltämättä. Ylekin olisi kyllä voinut asian paremmin omalta osaltaan hoitaa, mutta eipä tuossa taida enää olla mitään edellytystä yhteistyölle.
 
Liitteet

  • Screenshot_20240807_233448_Instagram.jpg
    Screenshot_20240807_233448_Instagram.jpg
    550,7 KB · kertaa luettu: 217
  • Screenshot_20240807_233505_Instagram.jpg
    Screenshot_20240807_233505_Instagram.jpg
    1,2 MB · kertaa luettu: 226

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yleisradion rahankäyttö avataan lainuudistuksella. Liikenne- ja viestintäministeriöllä on tiedotteen mukaan valmius käynnistää Ylen avoimuutta koskevat muutokset yleisradiolakiin. Tehtävät muutokset perustuisivat hallitusohjelmaan. Yle | Ministeri Ranne: Ylen avoimuutta aiotaan lisätä lakimuutoksilla

Kokoomuksesta ainakin aiemmin ja arvatakseni edelleen näytetään vihreää rahoituksen nykyistä suuremmalle avaamiselle.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Millä lailla rahoitusta pitäisi avata?
YLE on osakeyhtiö. Osakkaat ottanevat kantaa seuraavassa yhtiökokouksessa.
Meillä muilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin räksytellä piskin lailla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Millä lailla rahoitusta pitäisi avata?
YLE on osakeyhtiö. Osakkaat ottanevat kantaa seuraavassa yhtiökokouksessa.
Meillä muilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin räksytellä piskin lailla.
Mielenkiintoista ettet kannata avoimuutta miten verorahoja käytetään. Turmion tiellä ja oikeusvaltiota rapauttamassa oltaisiin jos tuolle tielle lähdettäisiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Millä lailla rahoitusta pitäisi avata?
YLE on osakeyhtiö. Osakkaat ottanevat kantaa seuraavassa yhtiökokouksessa.
Meillä muilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin räksytellä piskin lailla.

YLE:n korkein päättävä elin on hallintoneuvosto. Hallintoneuvoston puheenjohtaja kertoi, että hän ei saa silti tietoonsa YLE:n rahankäyttöä kaikilta osin. Yle | Ylen hallintoneuvosto käsittelee ”varmasti” uusinta kohupaljastusta, puheenjohtaja Wallinheimo sanoo Uuden Suomen haastattelussa

Wallinheimon mukaan edes Ylen toimintaa valvovalla hallintoneuvostolla ei ole tarkkaa tietoa kaikista Ylen kuluista. ”Jos eduskunnassa tai muualla yhteiskunnassa on tahoja, jotka haluavat lisää avoimuutta Yleen, se sitten toteutetaan”, hän sanoo. ”Ylekin voisi jatkossa avata yhtiön henkilökustannukset ja yksikkökustannukset nykyistä laajemmin ja yksityiskohtaisemmin. Valvontarooli tulisi todennäköisesti hallintoneuvostolle”, Wallinheimo linjaa.

YLE:n rahankäytöstsä ei saa kukaan tietoa yksityiskohtaisesti. Tämä on YYA-ajan peruja. Enää ei ole tilannetta, jossa YLE:n tulisi salata hallintoneuvostolta erilaisia asioita. Valvonnan on pelattava kuten muuallakin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Osakeyhtiölaki. Kuinka muuttaisit?
En tietenkään muuttaisi osakeyhtiölakia, vaan lakia Yleisradio Oy:stä: ”Yhtiöön sovelletaan julkisuuslakia”

Yhdellä lauseella ratkaistu. Jännä, että vastustat hallinnon julkisuusperiaatetta ja vihjailet Ylen olevan joku tavallinen osakeyhtiö. Yle on valtion omistama toimija, jonka toimintaa säädetään omassa laissaan.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Milläköhän tarkkuudella Alkon, Veikkauksen ja VR:n kulut ovat poliitikkojen saatavilla? Onko Ylen menorakenteesta tiedot jotenkin heikommin saatavilla kuin näistä muista valtionyhtiöistä?
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On jotenkin hellyttävää tämä palstaoikeistolaisten YLE-viha. Maailmankatsomuksella on valtava voima.
Vaikka kaikki tälläkin tietävät, että kaupalliset kanavat YLE: n rinnalla ovat täyttä paskaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
On jotenkin hellyttävää tämä palstaoikeistolaisten YLE-viha. Maailmankatsomuksella on valtava voima.
Vaikka kaikki tälläkin tietävät, että kaupalliset kanavat YLE: n rinnalla ovat täyttä paskaa.
Avoimuuden vaatiminen on Yle-vihaa? Mielenkiintoinen näkökulma.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On jotenkin hellyttävää tämä palstaoikeistolaisten YLE-viha. Maailmankatsomuksella on valtava voima.
Vaikka kaikki tälläkin tietävät, että kaupalliset kanavat YLE: n rinnalla ovat täyttä paskaa.
Palstan konservatiivivasemmisto vastustaa hallinnon julkisuusperiaatetta ja verovarojen käytön avoimuutta, kunhan vaan saavat olla eri mieltä persujen kanssa. Rationalistista käytöstä kun mielipide muodostuu sen mukaan mitä persut tekevät ja ajattelevat.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
On jotenkin hellyttävää tämä palstaoikeistolaisten YLE-viha. Maailmankatsomuksella on valtava voima.
Vaikka kaikki tälläkin tietävät, että kaupalliset kanavat YLE: n rinnalla ovat täyttä paskaa.
Itsehän olen hyvinkin vasemmistolainen, mutta silti uskon että osassa toimituksista se aate on voinut mennä aika vahvaksi. Esim tämä YleXn Tytti Shemeikkaa olen itse jollain tasolla seurannut yli 5v ja hän on kyllä tietyllä tavalla loukkaantumisen maailmanmestari esim kun tahtoo kieltää ne laihdutukseen liittyvät ennen- ja jälkeen kuvat. Instassa on myös kuvia saunaillasta, missä oli "rasismi ei ole mielipide'-pyyvleitä seinällä. En tiedä ajaako asiaansa yhtä antaumuksella työpaikalla.

Ylen uutistoimitukseen itselläni on kyllä suuri luotto. En silti näe että rahoituksen avoimuudella olisi haittaa?

Yle on tehnyt virheen siinä että on harhaanjohtanut ulostuloillaan esim noista koulutuksista. Miksi sanovat, että eivät ole pakollisia mikäli ne edes osassa toimituksista sellaisia on? Sehän on ihan normaalia että työaikana on koulutuksia (iso osa osallistujien mielestä hälynpölyä), mutta miksi siitä on annettu väärää tietoa?
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Pidän myös erikoisena, että Ylellä on sanottiin ettei palkkioita makseta ns monimuotoisuudesta, mutta tämäkin on useasta lähteestä todettu valheeksi. Pidän myös aika inhottavana jos todella on kerätty tilastoa esim vieraiden painoon liittyvistä asioista.

Miksi Yle tällaisia asioita peittelee, mikäli ovat totta? Ja miksi Yle ei näihin asioihin ole ottanut kantaa kun kritiikkiä tullut? Kaikki tämä luo epäluottamusta - nimenomaan se että nyt laitetaan pää pensaaseen eikä sanota mitään.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Uusimmassa Ukkolan kolumnissa kieltolistalle on joutunut vuoksi myös elokuvaohjaaja Aku Louhimies.

"Toimittaja kertoo, että häntä on kielletty haastattelemasta tiettyjä ihmisiä. Kiellettyjä ovat elokuvaohjaaja Aku Louhimies, mediapersoona Aleksi Valavuori sekä muita, joita en nimeä, jotta toimittaja ei paljastu."
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uusimmassa Ukkolan kolumnissa kieltolistalle on joutunut vuoksi myös elokuvaohjaaja Aku Louhimies.

"Toimittaja kertoo, että häntä on kielletty haastattelemasta tiettyjä ihmisiä. Kiellettyjä ovat elokuvaohjaaja Aku Louhimies, mediapersoona Aleksi Valavuori sekä muita, joita en nimeä, jotta toimittaja ei paljastu."

Ukkolalle kyllä pisteet taitavuudesta. Hän kirjoittaa pääasiassa kolumneja, eli suomeksi sanottuna mielipidekirjoituksia, joihin hän upottaa asioita, jotka moni ottaa absoluuttisena totuutena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös