T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Toki on muitakin syitä sille, että muille kuin Venäjän hihhuleille ei tule antaa samaa vaalijulkisuutta kuin suurille puolueille.
Näin ajattelinkin, eli kannattaa ottaa hetki happea.
 
Vasemmistolaisessa maailmankuvassa vasemmistolainen veskari päästäisihelpon vedon keskialueelta sisään ja alkaisi argumentoimaan ettei termi "maalivahti" tarkoita että hänen tulisi estää vastustajan maaliteko eikä tätentehtymaali ollut hänen vikansa, vaikka edellisellä erätauolla kehui miten hienosti torjui vetoja.
@SergeiK

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Näin ajattelinkin, eli kannattaa ottaa hetki happea.
Koita vaikka kävellä välillä.

Ikävähän se monille on myöntää, että Suomen demokratiaa ja parlamentarismia ei horjuta EU tai jokin muu länsimainen taho, vaan uhka tulee idästä. Vielä vaikeammaksi myöntämisen tekee, koska perussuomalaiset ja heitä lähellä olevat näkevät EU:n vihollisena siinä määrin, että Suomen on erottava EU:sta.

Paska juttu, monen kannalta. Ja juuri siksi tärkeää on, että julkisuutta ei jaeta YLE:ssä kaikille mahdollisille tahoilla vaaleissa tasan.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitkä nämä kaksi ovat? Itselle ei tule mieleen kuin vihreät. Persut ja vasemmisto ovat vanhojen puolueiden reinkarnaatioita ja niillä on koko ajan ollut edustaja tai edustajia.
Persuja minä tässä ajattelin, mutta ihan totta, Vistbacka siellä on keikkunut tuossa muutosvaiheessa. Pidän sitä kuitenkin eri tavalla uutena tulokkaana kuin näitä vasemmistopuolueita.
 
Harva urpo on Urpo Harva.

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä argumentti jättää täysin avoimeksi sen, mikä on riittävä rahoituksen määrä täyttämään lakisääteiset tehtävät. Jos vertauksena käytetään Maikkaria, niin eikö yhtä hyvin voi sanoa, että YLEllä pitäisi olla 2 miljardin vuosibudjetti?
Joo, totta, nykyinen Yle-vero on toki naurettavan pieni, voisi nyt alkuun vaikka tuplata.

HBO:ta sopivampi vertailukohta olisi varmaan BBC, siihen pitäisi asettaa tähtäin, mutta muistaa tosiasiat kielialueesta ja asukasmäärästä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun vertaa Ylen toimintaa vaikka "maikkariin", joka esittää vitapro-mainosten oheessa lähinä saippuadraamoja, kokki- ja mökkiohjelmia, niin tajuaa että Yle on jokaisen maksamansa sentin arvoinen.
Eihän niitä voi verrata tässä tilanteessa. Mikä olisi maikkarin tai muiden kaupallisten asema, jos YLE tekisi vain sitä mikä sille kuuluu. Nythän yle vetää ylivertaisilla resursseilla ja sotkee markkinaa, mikä ei toimi sen takia.

YLE:n kanavilta pitäisi poistaa aluksi kaikki urheilu, konsertit, hömppäpaska, hollywood tavara, ynnä muu kaupallinen toiminta. Tarkemmin ehkä, kaikki minkä pitäisi olla kaupallista. Nythän ylen rahoilla pidetään yllä toimintaa, mitä ei olisi olemassa ilman yleä. Jos jotain halutaan tukea, niin se pitäisi tehdä suoraan budjetista, mutta maan tapahan on jaella rahaa hämärästi eri kanavista. Onkohan niillä vielä studio tampereellakin, minkä päätehtävä on aluepoliittinen. Voitko kuvitella kaupallista toimijaa reilun viiden miljoonan markkina-alueelle kahdella TV-studiolla? Aivan, mutta kun vetää muiden rahoilla, niin ei millään ole mitään väliä.
 
- Jussi_j

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
En tiedä mihin perustat väitteesi, mutta mielestäni suomessa polittinen järjestelmä on kankea ja eri eturyhmien edun ajaminen näyttää olevan pääosassa. Kepu myy vaikka mummonsa, kunhan raha virtaa maaseudulle. Asiantuntijoiden yksimielisyys ei paina paskaakaan, kun kepu tekee sotea ja luo virkoja hallitsemilleen alueille, eikä suomen kokonaisetu ole tavoitteissa. RKP on tasan yhden asian puolue. Suomen etu ei kiinnosta niitä pätkääkään, kunhan pakkoruotsi säilyy. Demareita johdetaan käytännössä hakaniemestä. Kokoomus on tosin vähän eksyksissä nyt kun EK on asettanut itsensä omatoimisesti hieman paitsioon, mutta vahvaa eturyhmäpolitiikkaa kuitenkin.
Millä lailla kertoo poliittisen järjestelmän valuvioista se, että puolueet ajavat kannattajiensa ja eturyhmiensä etuja? Puoluehan on itsessään jos perustettu kannattajien etujen ajamiseen. Toki puolue voi väittää (ja väittääkin enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesti) ajavansa ihan kaikkien suomalaisten etuja, mutta käytännössä tuo on täysi mahdottomuus. Toki on sitten nämä ilmeisen humoristisesti/ironisesti nimetyt SKE:t yms missä ei ajeta juuri yhdenkään suomalaisen etua, pois lukien puolueaktiivit.

Mutta se että eturyhmä ajaa jäsentensä etuja ei ole siis mielestäni minkäänlainen suomalaisen parlamentarismin valuvika, vaan aika itsestäänselvä oletusarvo. Kompromissien myötä saadaan sitten mahdollisimman monelle kelpaavia (ja mahdollisimman montaa hyödyttäviä) päätöksiä. Esimerkiksi kaksipuoluejärjestelmissä tämä on käytännössä mahdotonta.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän niitä voi verrata tässä tilanteessa. Mikä olisi maikkarin tai muiden kaupallisten asema, jos YLE tekisi vain sitä mikä sille kuuluu. Nythän yle vetää ylivertaisilla resursseilla ja sotkee markkinaa, mikä ei toimi sen takia
Samaa huutokauppajuntti/whitethrash thaimaassa paskaa kaupalliset tuuttaisivat kuin nytkin....
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Eihän niitä voi verrata tässä tilanteessa. Mikä olisi maikkarin tai muiden kaupallisten asema, jos YLE tekisi vain sitä mikä sille kuuluu. Nythän yle vetää ylivertaisilla resursseilla ja sotkee markkinaa, mikä ei toimi sen takia
Olisiko siinä eroa kuitenkaan? Kaupallisen median paine ei taida tulla YLE:n suunnalta, vaan IS:n ja IL:n suunnalta. Nämä kaksi ovat myös suurimmat mediapalvelut. Esimerkiksi Nelonen ja MTV kilpailevat saittiensa osalta IL:n ja IS:n kanssa. Henkilökohtaisesti en usko, että Nelonen ja/tai MTV tekisi näistä lähtökohdista parempaa tv-tuotantoa. Se tekee mahdollisesti juuri sellaista tv-tuotantoa, missä mm. uutiset taistelee klikkiarvoista iltapäivälehtien kanssa ja millaisia ko. tahojen saitit jo ovat.

On pikemminkin niin, että nykyinen YLE pitää Nelosen, Maikkari ja IL/IS:n rimaa edes hieman korkeamalla.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millä lailla kertoo poliittisen järjestelmän valuvioista se, että puolueet ajavat kannattajiensa ja eturyhmiensä etuja? Puoluehan on itsessään jos perustettu kannattajien etujen ajamiseen. Toki puolue voi väittää (ja väittääkin enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesti) ajavansa ihan kaikkien suomalaisten etuja, mutta käytännössä tuo on täysi mahdottomuus. ....
Niin, tässähän on jossain puhuttu demokratiasta ja sen ongelmista enempikin ja tämä kuuluu mielestäni sinne. Anyways, suomalainen edustuksellisen demokratian pointti on juuri siinä, että asiat ovat monimutkaisia joten tämmöisellä edustajalla on sitten aikaa perehtyä asiaan. Verrattuna "täydelliseen" demokratiaan, missä joka asiasta tehtäisiin kansanäänestys, niin vähemmän huono tämä on. Kuitenkin itse näen niin, että edustajan pitäsi sekä kyetä perehtyä yksittäisiin asioihin, myös suurempiin kysymyksiin niin, että ymmärrettäisiin eri asioiden välisiä vuorovaikutuksia.

Karrikoiden tyyliin "lisää veroja->valtiolla lisää rahaa", mikä ei pidä paikkaansa kuin osittain ja suomessa aika vähän enää.

Lisäksi siis tämmöisen vähän idealistisen kuvan päälle kun tunkataan poliittiset puolueet eturyhmineen, niin koko sekamelskassa kukaan ei ajattele kokonaisuutta. Ehkä parempana esimerkkinä helsingin liikennejärjestelyt. Yksi ajaa vain julkisen liikenteen asiaa, yksi pyöräilijöiden ja yksi autoilijoiden. Lopputuloksena taistelu missä jokainen yrittää minimoida vastapuolen elintilan. Liikennettä ruuhkautetaan, että joukkoliikenteen kilpailukyky paranee. Kenellekään ei tule mieleen, että mitä jos yritettäisiin tehdä toimiva joukkoliikenne, paremmat pyörätiet ja antaa myös autoilijoiden mahtua tielle. Kukaan ei tee kokonaissunnitelmaa niin, että yritettäisiin optimoida kaikkia, vaan aina joku ryhmä on osastolla ei kiinnosta.
 
- Jussi_j

Byvajet

Jäsen
Itse kulutan YLE:n tarjonnasta erityisesti radio-ohjelmia.
Radion puolella on ylen laadukkain anti. Siellä vielä päästetään ääneen tutkijoita, jotka käyttävät ilmaisuja en tiedä, ehkä, ei ole varmaa, jää nähtäväksi. Nämäkin viestit Ylen toimitus kuitenkin usein ajaa juttuihinsa suodattimen läpi, jolloin asiantuntijoiden pyrkimys esittää monimutkainen maailma monimutkaisena hämärtyy.

Jos Ylestä yritetään pelkästään sivistävää ja tiedottavaa kanavaa, se menettää nopeasti kansan tuen. On tärkeää, että Yle tarjoaa mahdollisimman paljon viihdyttävää ohjelmaa koko kansalle (myös köyhille, joilla ei ole mahdollisuutta kaupalliseen tarjontaan) ja ujuttaa joukkoon tiedollisempaa ja sivistävämpää ainesta.
 
”Espoon kaupunki etsii Espoo Innovation Gardenin innovaatioekosysteemin orkesterointiin tiimin vetäjää. Tehtävänä olisi törmäyttää ja verkottaa sekä ymmärtää startupien kasvupolun eri vaiheet.”

T1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa
Koita vaikka kävellä välillä.

Ikävähän se monille on myöntää, että Suomen demokratiaa ja parlamentarismia ei horjuta EU tai jokin muu länsimainen taho, vaan uhka tulee idästä. Vielä vaikeammaksi myöntämisen tekee, koska perussuomalaiset ja heitä lähellä olevat näkevät EU:n vihollisena siinä määrin, että Suomen on erottava EU:sta.

Paska juttu, monen kannalta. Ja juuri siksi tärkeää on, että julkisuutta ei jaeta YLE:ssä kaikille mahdollisille tahoilla vaaleissa tasan.
No eikös sun logiikallasi täytyisi antaa näkyvyys vaikkapa pelkästään RKP:lle? Niillä taitaa olla vähiten historiaa minkäänlaisen Venäjä myönteisyyden kanssa. Vai oisko peräti KD?
 
Vasemmistolaisessa maailmankuvassa vasemmistolainen veskari päästäisihelpon vedon keskialueelta sisään ja alkaisi argumentoimaan ettei termi "maalivahti" tarkoita että hänen tulisi estää vastustajan maaliteko eikä tätentehtymaali ollut hänen vikansa, vaikka edellisellä erätauolla kehui miten hienosti torjui vetoja.
@SergeiK

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
No eikös sun logiikallasi täytyisi antaa näkyvyys vaikkapa pelkästään RKP:lle? Niillä taitaa olla vähiten historiaa minkäänlaisen Venäjä myönteisyyden kanssa. Vai oisko peräti KD?
Ei tietenkään. Pointti ei ole Venäjä. Vaan kulttuurin, demokratian ja oikeusvaltion kehittäminen edelleen. Siinä YLE on mielestäni paras mediatason vaikuttaja. Ja sellaisena se tulee pitää.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Menis kyllä mielenkiintoisiin dokkareihinkin, mut tämän dokkarin vilkuilusta tykkäsin. Ainakin aihealue kiinnosti vaikka itse en skeitata osaakkaan.
 
No mistään kauneuskilpailustahan täs ei ole kyse, mutta elämässä on niin että saa helpommin uuden muijan kun kunnon kaverin! - Simo "Sörsselssön" Salminen kiteyttää elämän tosiasiat Uuno Turhapuro Muuttaa Maalle - elokuvassa
CAN - FIN 55:54 1-3 Pesonen (Tyrväinen, Hakanpää)

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Olisiko siinä eroa kuitenkaan? Kaupallisen median paine ei taida tulla YLE:n suunnalta, vaan IS:n ja IL:n suunnalta. Nämä kaksi ovat myös suurimmat mediapalvelut. Esimerkiksi Nelonen ja MTV kilpailevat saittiensa osalta IL:n ja IS:n kanssa. Henkilökohtaisesti en usko, että Nelonen ja/tai MTV tekisi näistä lähtökohdista parempaa tv-tuotantoa. Se tekee mahdollisesti juuri sellaista tv-tuotantoa, missä mm. uutiset taistelee klikkiarvoista iltapäivälehtien kanssa ja millaisia ko. tahojen saitit jo ovat.

On pikemminkin niin, että nykyinen YLE pitää Nelosen, Maikkari ja IL/IS:n rimaa edes hieman korkeamalla.
Tähän kommenttina tunteellinen mediahuomioni: minä huomaan nykyään yhä useammin katsovani myös Mtv3n uutisia, jotka ovat olleet mediakatveessani.
Niiden painotuksen aistin jotenkin maalaisemmaksi, nostetaan ylemmäs aiheita, jotka eivät kai Merja Ylä-Anttilan mielestä olleet tärkeitä, uutisarvoisia vaan ehkä jotenkin hankalia. Ylen ideologianäkökulmaan säröttäviä juttuja maikkari julkaisee nykyään enemmän.

Jouko Jokinen ja Merja Ylä-Anttila, he yhteen soppii. Koko Ylen toimituskunnan ideologian kanssa.

Korkit saavat lähteä muihin töihin, Jokinen höylää särmätoimittajat pois: kiva, sileä Yle-linja, luotettava ja Smooth Jazz.
Toopeja voi säätää keskinkertaisemmatkin toimittajat, kun pääsevät johtavaan asemaan.

lisään vuodatuksen: arvee on tekniikan ylioppilas. Merja Ylä-Anttilan koulutustaso on jokin vastaava, yhteiskuntatieteilyn ylioppilas?
Eli näillä mennään, minä ja Merja.
 
Viimeksi muokattu:
and hey, let's be carefull out there!

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Tähän kommenttina tunteellinen mediahuomioni: minä huomaan nykyään yhä useammin katsovani myös Mtv3n uutisia, jotka ovat olleet mediakatveessani.
Niiden painotuksen aistin jotenkin maalaisemmaksi, nostetaan ylemmäs aiheita, jotka eivät kai Merja Ylä-Anttilan mielestä olleet tärkeitä, uutisarvoisia vaan ehkä jotenkin hankalia. Ylen ideologianäkökulmaan säröttäviä juttuja maikkari julkaisee nykyään enemmän.

Jouko Jokinen ja Merja Ylä-Anttila, he yhteen soppii. Koko Ylen toimituskunnan ideologian kanssa.

Korkit saavat lähteä muihin töihin, Jokinen höylää särmätoimittajat pois: kivan, sileän Yle-linjan. Smooth.
Joo, YLE:n uutisten sisältöön voisi tietysti sanoa paljonkin, mutta kukin päätoimittaja tekee näköisekseen. Kunhan pitää hallituksen (maan ja YLE:n) ja YLE:n muut ei-journalistiset elimet kaukana vaikuttamasta YLE:n uutislinjojen sisältöön, menköön. Voisin marmattaa muistakin yksityiskohdista (kuten Puhe), mutta pakko se on katsoa isompaa kuvaa. Jotain kertoo YLE:n onnistumisesta, että uutistoiminta koetaan luotettavaksi myös eurooppalaisissa vertailuissa.

Särmää ehkä puuttuu, samaa mieltä, mutta toisaalta jokunen vuosi sitä oli liikaakin. No, jätetään kerran mainisematta V:llä alkava sana, mutta siihen suuntaan mm. YLE:n uutistoiminta nojaii ko. aluetta ja erästä toista valtiota käsittävissä jutuissaan. Näistä on päästy eroon, samoin eräästä kotimaisesta K:lla alkavasta V:n asiantuntijasta, jota aika harvoin onneksemme enää nähdään.

Tervehdin ilolla yllä olevaa ja tietenkin se vaikuttaa omaan suhtautumiseeni YLE:n toimintaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Älä nyt jaksa. Tuo jatkuva ketjusta toiseen seuraava Venäjä mantra kääntyy itseään vastaan. Porukka alkaa pian symppaamaan Venäjää ihan vastareaktiona tällaiselle.
Vastataan nyt tähän, vaikka aluksi ajattelin antaa vaan olla. Enpä usko kenenkään symppaavan Venäjää siksi, että mainitsen Venäjään liittyviä ongelmia eri ketjuissa. Päinvastoin. Niin mielelläni kun kirjoittaisin jääkiekosta Jokereihin liittyen tai Suomen NATO-hakemuksesta turvallisuuteemme liittyen, molempien tiellä on Venäjä.

Sitten jos mennään verkkovaikuttamiseen Suomessa, Euroopassa ja USA:ssa, yksi suuri tekijä muokkaamassa ihmisten mielipiteitä on - Venäjä. Tai jos katsotaan yhtä tämän hetken keskeistä asiaa, koronaa, niin Venäjä on organisoinut mittavan kattauksen valheita ykkösmedioissaan, joissa USA, NATO tai EU on syyllinen ja Venäjä yrittää Putinin ja myös Trumpin avulla pelastaa maailman kansoja.

Varmaan tulee mainittua Venäjä liian usein, mutta toisaalta aika paljon on tullut erilaista kiitosta siitä, että olen nostanut Venäjän toimia Jokerien, Suomen ja EU:n osalta esille. En koe tästäkään syystä, että jättäisin jatkossa väliin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Laitan tämänkin, kun seurailen erilaisten mielipidevaikuttajien näkemyksiä, ja liittyy YLE:n toimintaan. Lista on kohtuullinen, mutta poimitaan Antti Heikkilä, jolla on edelleen uskollisia opetuslapsia paljon. Taitaa olla lukkojen (kirjautumisen) takana, mutta näin Heikkilä kirjoitti pari päivää sitten:

Olen Suomessa ollessani katsonut kokonaista kaksi kertaa YLE:n pääuutisia. Molemmissa lähetyksissä väsynyt ylimielinen ukko kertoo kansalle missä maa makaa. Kaikki on muokattua todellisuutta, jonka käsikirjoituksen on laatinut brittien MI6, joka antaa ohjeet mitä Suomen media saa kirjoittaa. Keskeiset teemat ovat Trump on dorga ja Putin paholainen ja COVID-19 tulee kohinalla useampaan kertaan, vaikka kyse on tavallisesta kausiflunssasta.
Teksti jatkuu samalla tyylillä ja mukana on useita juuri nyt merkittäviä asioita. Mutta tuo yllä oleva kappale on ns. perustavaraa oikeistopopulisteilta tai laitaoikeistolta tai vastaavilta ryhmiltä, joihin löytyy myös muita ryhmiä. Maa vaihtelee, mutta ydinviesti on sama.

Heikkilän tapaiset, suosiotakin nauttivat hihhulit Itselleni yksi iso syy pitää huolta YLE:stä. Maksan mielelläni, ja maksaisin enemmänkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy