Julkisesti voidaan päättää, että tietyt asiat tulee kansansivistyksellisistä syistä rahoittaa julkisesti. Sellaiset, joilla ei ole em. arvoa, voidaan jättää yksityiselle sektorille.
Kansansivistyksellisesti tähän liittyy sellainen ongelma, että jos Yle luopuu viihteellisestä sisällöstään, kanavan hylkäävät nimenomaan ihmiset, jotka sivistystä eniten kaipaisivat.
On mielenkiintoinen kysymys, pitäisikö julkisesti rahoitetun puljun tavoitella kansansuosiota vai tarjota sivistyksellistä ohjelmaa, vaikka sillä ei olisi katsojia.
Kuuntelen paljon radion puheohjelmia. Kuuntelijamäärät joissakin ovat varsin vaatimattomia verrattuna esimerkiksi tubettajien saamaan suosioon. Onko hyvää verorahojen käyttöä puhututtaa tutkijaa radiossa, vaikka kuuntelijoita on vähän? Opettavaa ja sivistävää tutkijan anti saattaa olla, mutta kun kuuntelijoita ei ole, pohdittavaksi jää, onko sivistyksellä itseisarvo, jota tulee vaalia, vaikka sivistävällä aineistolla ei olisi kuluttajia.
Esimerkiksi Hesari menee jatkuvaa alamäkeä rahantavoittelussaan. Kaukana ovat ajat, kun se pyrki laadukkaaseen journalismiin. Se on valinnut tien, jossa sivistyksen sijaan toimintaa ohjaa raha. Sivistystä ja objektiivista journalismia pidetään mukana vain sen verran, minkä rahan tekeminen vaatii.
