Mainos

Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 499 540
  • 5 068

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Naapurit kertovat: Vantaalla surmattu eläkeläispariskunta oli hoitanut sairasta poikaansa vuosia

Yleensä ne pienimpiä koskevat tarinat koskettaa eniten, mutta tämä tapahtuma riipii aika vahvasti.
Onhan tuo surkeaa. Vanhempien elämä on ollut rankkaa, ovat yrittäneet auttaa lastaan, ja sitten tämä vielä pistää vanhemmat kylmäksi. Tuollaiset mieleltään järkkyneet aikamiespojat ovat kyllä melkoisia aikapommeja.

Itse erosin ex-avovaimosta osittain myös siksi, että tällä oli mieleltään hieman häiriintynyt poika. Ei oikein sellainenkaan tulevaisuus houkutellut, että samoissa nurkissa lojuisi ongelmainen nuori kaveri, jonka elämä ei ehkä menisi ihan normaaleja latuja. Tuollaisilla tapauksilla kun on taipumus jäädä vanhempien luokse asustelemaan, ja kun tyyppi kasvaa aikuisen kokoiseksi, niin sitä ei enää hallitakaan samalla tavalla kuin pikkulasta.

Eivät kaikki näistä väkivaltaisia ole, mutta sitäkään mahdollisuutta ei ikävä kyllä voi laskea pois.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Äitini soitti juuri että hänen pikkusiskonsa ja minun sylikummini on teholla saatuaan aivoinfarktin. Jos ei yöllä tule mitään viestiä niin saattaa olla vielä toivoa, mutta ei tuo tilanne kuullun perusteella kovin hyvältä vaikuttanut.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Näin joulun alla ja muutenkin todella surullinen uutinen. Sitä vain pelkää että jotain tuollaista osuisi omalle kohdalle. 11-vuotias kuoli vanerilevyjen alle Helsingissä – turmapaikka synkkä näky Pukinmäessä

Tämä kouraisi eilen todella syvältä. Itsellä on saman ikäinen tyttö, ja asutaan vaan parin kilsan päässä tuosta paikasta. Tuli todella huono olo kun hallilla luin tuosta erätauolla. Ei kiinnostanut viimeinen erä juurikaan. Todella synkkää.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Hyi helvetti että kouraisi syvältä kun törmäsin erääseen videoon Youtubessa ilman että aluksi tajusin mistä on kyse. Eli siis Venäjällä perheenäiti hyppäsi jokeen tehtyyn avantoon illanvieton yhteydessä (ilmeisesti jonkinlainen ortodoksinen (?) rituaali) ja kova virta vei samantien mukanaan jään alle. Ei ollut mitään tehtävissä. Mikä pahinta, hänen lapsensa näkivät tapahtuman vierestä ja heidän hätänsä ja itkunsa oli suorastaan vertahyytävää. Harvoin on tullut jostain videosta näin ahdistava fiilis.

Laitan spoileriin linkin (omalla vastuulla)
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Ei helvetti. En pystynyt katsomaan kuin alun, vaikka kuvittelin omaavani kovankin luonteen. Yksi hirvittävimmistä tavoista kuolla. Miksi tämä video piti ylipäänsä laittaa youtubeen?

Lapsiparat.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ei helvetti. En pystynyt katsomaan kuin alun, vaikka kuvittelin omaavani kovankin luonteen. Yksi hirvittävimmistä tavoista kuolla. Miksi tämä video piti ylipäänsä laittaa youtubeen?

Lapsiparat.
Sen piti ilmeisesti olla jonkinlainen livestriimi alun alkaen. Aika vaikea niitä on saada pois kun video lähtee leviämään.

En tiedä miten tuollaisesta voi koskaan kunnolla toipua.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun nyt tätä Ukrainan sotaa katsoo, niin helvetin surulliseksi vetää se, kuinka tämä kansa on voinut äänestää presidentiksi isänmaan vihollista Tarja Halosta. Ja tuo sama virhe kaksi kertaa peräkkäin.

Halonen on Suomen epäisänmaallisimpia poliitikkoja ikinä, yhdessä jonkun Jaakko Laakson kanssa, joka on oksettavinta mitä Suomen poliittisessa kentässä keksin. Ja tämä tuholainen päästettiin vielä presidentiksi, siksi että on nainen. Ei tarvitse ihmetellä, miksi jossain kokoomuksessa ei kirsipihat etene. Historiallinen virhe ei unohdu.

Lähti muun muassa jalkaväkimiinat, joita totisesti tarvittaisiin. Kiitti Tavja. Suomettuminen ja Venäjän nuoleskelu on kamala syöpä, jonka pitää nyt loppua. Kekkonenhan sentään suomettuneena piti Suomen puolia, mutta Halonen ei edes pitänyt. Täysi desantti maan ylimmällä paikalla.

Toivon, että tämä tuho voidaan vielä korjata ja liittyä Natoon. Yhtä paljon kuin vihaan Halosta ja haloslaisuutta, olen siitä surullinen. Se on Suomen historian mustia pisteitä, kun jälkeen päin historiaa tarkastellaan. Meidän pitää selvitä siitä.
 
Viimeksi muokattu:

MegaForce

En mä suoraan Halosta syytä henkilönä. Enemmän haloslaista naivismia. Ehkä maailma oli liian hyvä paikka 2000-luvun alussa Euroopassa sekä eurooppalaisille. Moni hänet äänesti jatkokaudelle myös. Surullinen ja huolestunut olen naapurin kehityksestä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En mä suoraan Halosta syytä henkilönä. Enemmän haloslaista naivismia. Moni hänet äänesti jatkokaudelle myös. Surullinen ja huolestunut olen naapurin kehityksestä.
Eli ei kannata syyttää Putiniakaan, koska venäläisethän sen halusivat. Ja saksalaiset halusivat Hitlerin.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Putin ei noussut valtaan kansan tuella. Varsinkaan ole pystynyt siinä. Se on monimutkainen ja ei kovin yksinkertainen asia.
Eikös se nyt pääministeriksi noussut kansan tuella, kun silloin Venäjällä oli vielä demokratia? Ainakin oli olevinaan.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös se nyt pääministeriksi noussut kansan tuella, kun silloin Venäjällä oli vielä demokratia? Ainakin oli olevinaan.

Ei suurella osalla kansasta tainnut olla tuolloin edes tietoa, kuka Putin on. Jeltsin sen nimesi (suureksi virheekseen ja erinäisen valtataistelun sekä oman persauksen turvaamisen johdosta) pääministeriksi.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Silloin näin. Ajat ovat muuttuneet 2000-luvun alusta. Silloin moni ei olisi nykyistä tilannetta uskonut todeksi.
Ei suurella osalla kansasta tainnut olla tuolloin edes tietoa, kuka Putin on. Jeltsin sen nimesi (suureksi virheekseen ja erinäisen valtataistelun sekä oman persauksen turvaamisen johdosta) pääministeriksi.
No olin oikeassa silti. Demokraattisen prosessin kautta se Puttekin tuohon pääsi. Vähän niin kuin Hitler.

Kannattaa olla tarkkana ketä äänestää. Tosin Venäjällä on pitkä ja rikas väärin äänestämisen perinne.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No olin oikeassa silti. Demokraattisen prosessin kautta se Puttekin tuohon pääsi. Vähän niin kuin Hitler.

Kannattaa olla tarkkana ketä äänestää. Tosin Venäjällä on pitkä ja rikas väärin äänestämisen perinne.

Ööh. Joko meillä on hyvin erilainen käsitys demokratiasta tai sitten selität ihan höpöjä.

Esimerkiksi Catherine Beltonin kirjassa on kerrattu ja taustoitettu erittäin hyvin ja yksityiskohtaisesti Putin nousu Venäjän valtiaaksi. Ulkomuistista ja rautalankamallilla:

1. Putin toimi virkamiehenä ja luottamustehtävissä, joihin kaikkiin hänet oli valittu suhteidensa ansiosta.
2. Jeltsin tiesi joutuvansa väistymään ja halusi itse valita seuraajaansa.
3. Riskinä oli Jeltsinin "perheelle" epäystävällisen henkilön nousu valtaan, joten hän liittoutui ns. turvallisuusmiesten blokin (ex-KGB-aktiivit sekä heidän tukijansa) kanssa
4. Jeltsin oligarkkeineen sekä turvallisuusmiehet valitsivat Putinin Jeltsinin seuraajaksi turvallisuusmiesten blokista
5. Jeltsin nimesi Putinin pääministeriksi ja lupasi hänelle paikan seuraajanaan (toki duumassa äänestettin pääministerinimityksestä, mutta se on käytännössä vain presidentin valinnan vahvistaminen)
6. Jeltsin jätti pressan pallinsa kesken toimikautensa ja nimesi tilalleen Putinin
7. Putin pääsi ensimmäisiin presidentinvaaleihinsa istuvan presidentin asemasta

Presidentinvaaleissa Putin on saattanut saada jopa ihan oikeaa demokraattista kannatusta (toki niihin ekoihinkin liittyy kaikenlaista jänskää vaikuttamista), mutta pääministeriksi nousemiseen ei kyllä liity mitään demokraattista.

Vai meinaatko, että pitäisi mennä niin pitkälle, että venäläisten olisi pitänyt osata ennustaa Jeltsinin nostavan Putinin valtaan, kun äänestivät Jeltsiniä vuonna 1990?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
No olin oikeassa silti. Demokraattisen prosessin kautta se Puttekin tuohon pääsi. Vähän niin kuin Hitler.

Kannattaa olla tarkkana ketä äänestää. Tosin Venäjällä on pitkä ja rikas väärin äänestämisen perinne.
Ai onko itänaapurissa joskus toiminut demokratia? Aivan uutta tietoa ja menee historiankirjoitus uusiksi.
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pillahdin itkuun Prisman aulassa. Lapset halusivat lahjoittaa lomarahoistaan yli jääneet hilut Unicefin keräykseen Ukrainan lasten hyväksi. Melkoisilla leveleillä mennään.
Kyllä aika nuorena tajuaa asioita, kun on kohde johon samaistua. Itse olin miettinyt alle kouluikäisenä reilut 50 vuotta sitten, miten Biafran nälkäänäkeville lapsille saisi ruokaa.
 
Glove

Jäsen
Ehkä surulliseksi on liian kova ilmaisu, mutta harmittaa kyllä kun työkokeilupaikkani ei voi työllistää minua työkokeilun jälkeen. Osasyynä Ukrainan sota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös