Ahdistaa, surettaa, huolettaa ja ennen kaikkea vituttaa..
Aina kärsinyt hampaiden huonosta kunnosta. Ala-asteella niitä koitin hoidattaa koulun hammashoitajalla, mutta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kokemukset tuolta ajalta saivat pelkäämään hammaslääkäriä aivan ja helvetisti. Erityisesti kokemus, jossa hammaslääkäri puhutteli pelkopotilasta eli minua ennen toimenpidettä ja leperteli mukavia, kuten, että tällä kertaa vain katsotaan hampaiden kuntoa ja hieman porataan, mutta lopputuloksena hampaan poisto (ikeneen viilto ja sitten nitkuttelemalla hammas pois) ilman minkäänlaista puuduttamista taikka ennakkovaroituksia, jätti aivan saatanallisen arven mieleen.
Tuon jälkeen on oikeastaan vain pakon edessä menty hammaslääkärille. Pelko on kuitenkin joka kerta läsnä ja parin hammaslääkärissä saadun paniikkikohtauksen jälkeen mieli ei vain ole antanut periksi mennä sinne enää.
Pohjustuksena myös se, että kärsin aivan mielettömistä ulkonäköpaineista ja huonosta itsetunnosta. Ne puolestaan kokivat kolauksen vuosia sitten, kun sattui työtapaturma, jonka vuoksi menetin kaksi etuhammasta ja voin kertoa, että tuon jälkeen kuvittelin olevani about maailman vastenmielisin henkilö. Paljon vastenmielisempi kuin ne keskustan deegut, joilta löytyy suusta tasan yksi hammas ja sekin on pikimusta mädästä.
Tapaturma kuitenkin pakotti käymään hoidoissa ja nuo hampaat laitettiinkin sitten siihen kuntoon, että elämä näytti hymyilevän. Menetettyjen hampaiden tilalle asetettiin väliaikainen proteesi, jonka piti kestää vuoden verran arviolta, mutta joka on nyt ollut suussa sen kuutisen vuotta. Lekuri oli myöhemmin sitä mieltä, että kun on niin hyvin tehty ja hyvin pysynyt niin antaa olla siihen asti, että irtoaa.
Proteesi on siis ollut "liimattuna" kahteen vierekkäiseen hampaaseen kiinni ja sen avulla olen jopa uskaltanut jälleen hymyillä. Nyt kuitenkin sitten tuli huomattua, että toinen niistä hampaista, jossa se on kiinni, heiluu. Aivan helvetinmoinen ahdistus ja alakulo iski samantien päälle kun näen silmissäni kauhukuvat kuinka minä, vasta 32-vuotta täyttänyt, tulen menettämään kaikki hampaani... Vain siksi, että mieli on niin saatanan fucked up, että ei ole antanut periksi hoidattaa niitä kuntoon kun niille vielä oli tehtävissä jotain pienemmällä vaivalla.
Tällä hetkellä mielessä vilkkuu hampaaton mies, miehisyyden irvikuva, jota kaikki katsovat kieroon ja luokittelevat about narkkariksi menetettyjen hampaiden vuoksi. Tilannetta ei myöskään paranna se, että noiden hampaiden kuntoa olen itse edesauttanut tupakoimalla, välillä nuuskaamalla sekä sokerilimuja hörppimällä. Omaa syytä siis kyllä, sitä en todellakaan kiistä. Tämä kuitenkin edesauttaa sitä, että se kynnys mennä hammaslääkäriin on helvetillisen iso, sillä jos ei se pelko ole jo itsessään riittävän paha, niin useammalta hammaslääkäriltä (joukossa tietenkin asiansa osaavia ja todella mukavia tapauksia) saadut paasaukset ja tuomiot aiheuttavat meikäläisessä sellaista häpeää, että tekisi mieli vain vajota maan alle ja pyytää ihan oikeasti anteeksi omaa olemassaoloaan.
Tiedän myös sen, että proteeseja tehdään nykyään myös nuoremmille ja en ole kohtaloni kanssa suinkaan yksin. Proteesit myös näyttävät todella hyviltä ja sellaisen kun saisi niin varmasti myös se itsetuntokin siitä kohenisi. Kuitenkin kynnys tällä hetkellä tarttua siihen puhelimeen, varata aika ja taas kerran mennä pelonsekaisin tuntein kuulemaan kuinka paska ihminen olen (kärjistetysti), tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Yksityiselle menisin samantien, koska uskon palvelun olevan siellä parempaa kuin kunnallisella, mutta siellä hinnat vain tuuppaavat olemaan myös melkolailla kovemmat ja tässä kun olisi tarkoitus parin kuukauden päästä aloittaa opiskelut, niin sekin jo kitkee aikalailla sitä varallisuutta moiseen..
En edes tiedä miksi tämä vuodatus.. Pakko vaan saada tätä paskaa pois sisältä, mielestä pyörimästä. Tulee tätä purettua aina välillä psykiatrillekkin, jolla tulee käytyä, mutta jotenkin sitä ehkä kaipaisi niitä lohduttavia sanoja joltain edes vähän samaa kokeneelta. Sellaiselta, joka tietää oikeasti mitä tässä tulee pään sisällä käytyä läpi..
Kiitos. Ja anteeksi.
/img-s3.ilcdn.fi/51ae29a6f8768d995844c0497b97ddf2d5a7a5334ae4aab06049fc1b9e1f5d73.jpg)
www.iltalehti.fi
