Vaikea sanoa, vetikö surulliseksi tai hiljaiseksi, mutta herätti ainakin ajattelemaan.
Olin eilen päivällä Pasilassa menossa Kouvolaan, koska matsi. Vaihtoaikaa oli reilut viisi minuuttia.
Kun tulin lähijunasta raiteille, näin penkillä aika elottoman oloisen miehen. Huutelin sille ja vähän yritin heilutella kaveria, mutta ei mitään reaktiota. Tässäkin ajassa ihmiset kulkivat ohi. Pian sitten sanoin ohikulkijoille, että soittakaa nyt joku hätäkeskukseen, vaikka hätä on varmaan jo ohi, koska tyyppi näyttää kuolleelta. Ja olisin tottakai soittanut itse ja jäänyt paikalle, mutta kun piti ehtiä toiselle raiteelle ja oli kiire.
Tämä jätti miettimään sitä, miten vähän me välitämme kanssaihmisistämme. Tuokin kaveri oli niin kylmettyneen oloinen, että oli ehkä ollut siinä jo monta tuntia. Päivällähän alkoi olla jo lämmin, mutta yö oli ollut kylmä. Oli ehkä kuollut kylmään, ihonväri oli sinertävä. Mietin sitä, miten moni oli siitä ehtinyt kävellä ohi ja ajatella, että joku spurgu siinä vain nukkuu. Eikä kaveri ollut edes mitenkään epäsiistin näköinen, ihan tavallisen keski-ikäisen duunarimiehen näköinen. Mukana oli muovikassi, ja siellä ei ollut viinaa vaan ruokaa. Oli ehkä jäänyt viimeisestä junasta. En tiedä, miksi oli jäänyt penkille lepäämään, ehkä kännissä tai väsyneenä. Silmistä arvasin kuitenkin, että ehkä enää ei ole kiire. Jos on nähnyt kuolleen ihmisen silmät, niin niistä ei erehdy. Jumankauta miten ne aina pysäyttävät.
Helsingissä on tapana antaa ihmisten olla. Se on ymmärrettävää, koska ihmisiä on niin paljon. Olen itsekin siihen tottunut, koska olen asunut täällä aika kauan. Mutta silti joskus minullakin puskee läpi se maalainen, joka kysyy toiselta, miten menee. Etenkin jos on huolestunut. Tätä edellinen kerta oli nurmikolla makaillut tyttö kotiasemani lähellä viime syksynä. Kävin herättelemässä, ja hän vastasi. Sanoi että kaikki ok, vaikutti olevan kännissä tai jossain aineissa, vaikkei sitä sanonutkaan. Onneksi silloin oli vielä lämmintä ja annoin tytön jäädä lepäämään, kun hän pitkään vakuutteli, että selviää. Ehkä tein siinä virheen. Toivottavasti tyttö pääsi onnellisesti kotiin.
Nykyinen urbaani elämä on todella julmaa. En tarkoita, ettemmekö me pohjimmiltamme välittäisi muista ihmisistä, mutta jonkun oudon yksityisyyden ja vapauden perusteella suljemme silmämme liian usein.
Nyt päätin, etten enää sulje silmiäni.