Aika latistuneet on tunnelmat tätä sotaa seuratessa. On todella sääli, että Venäjän ydinasepelote osoitti toimivuuteensa. Venäjä pitää pilkkanaan läntisiä päättäjiä ja tekee juuri niin ennustettavasti kaiken, toisaalta myös läntiset päättäjät siirtelevät vastuuta juuri kuten Venäjä varmasti laskeskellut. Niin kauan kun Ukraina on pystynyt taistelemaan vastaan, on tässä voitu kauhistella ja jeesustella. Nyt olemme aika kriittisessä pisteessä senkin suhteen, että ylivoimalla Venäjä lähtee puskemaan kunnolla ja rintamalinjat murtuvat siellä ja täällä.
Juuri tämä kyvyttömyys tehdä se päätös tukea ukrainaa kunnolla ja tehdä selväksi, ettei tämä peli tule vetelemään millään tasolla ( lyödä Venäjä selkä seinää vasten ) mahdollistaa tämän sodan eskaloitumisen. Kiina on varmasti tajunnut hetkensä koittaneen ja kohta meillä onkin kiva tutkapari jälleen kasassa tositoimissa.
Länsi joutuu tämän todellisuuden kanssa kasvokkain ja tämä löysäily tulee maksuun valitettavan nopeasti.
Maailma on kyllä menossa sellaiseen muotoon ja asentoon, ettei oikein tiedä mitä tässä enää ajatella.
Tämä olisi ehkä ihan oman ketjun tavaraa, mutta joku suuri mullistus tarvitsee läntisten maiden porukassa tulla, jos haluamme säilyä hengissä. Lyhyesti pari asiaa, pohditaan joskus enemmän. Mutta siis ensiksi pitäisi perustaa uusi puolustusliitto, johon tulisivat jäseneksi yhteiseen linjaan sitoutuneet jäsenet (suuri osa EU-valtioista, Austaralia, Uusi-Seelanti, Japani, Etelä-Korea, USA ja Kanada, no ehkä Argentiina ja Uruguay). Ja se linja pitäisi määritellä aika selkeästi. Kaikki lähtee, kun pilliin puhalletaan ja pilliin puhalletaan jos nenille hypitään.
Toisekseen, ihmisoikeusperusteisesta politiikasta olisi pakko ottaa vähän takaisin, niin siirtolaisuuden kuin sodankäynnin suhteen. Rapatessa roiskuu. Pitäisi mennä yhdessä lähemmäs sitä ajattelua, jolla demokratiat pysyivät hengissä 1940-luvulla. Mukaan ripaus vielä vanhempaa asennetta, sitä itsetietoisuutta, jolla länsi hallitsi maailmaa. Silloin sitä ehkä kadehdittiin, mutta myös arvostettiin ja pelättiin. Voisimme raivata itsellemme jälleen tilan olla esikuvia muulle maailmalle, palauttaa kaikki meille tärkeät asiat uudelleen tulostaululle. Nyt teemme pakon edessä hitaasti ujuttaen päätöksiä, joilla peruutetaan tietyn hyväuskoisuuden tuottamia toimintamalleja. Raja-aitoja pystytetään, vastaanottokeskuksia ulkoistetaan, passintarkastuksia palautetaan, yksityisyyden suojaa kavennetaan, valvontaa lisätään, jne. Nyt tämä tapahtuu reaktiivisesti ilman suurempaa kokonaistrategiaa.