Nyt kuulostaa vihdoinkin lupaavalta ATACMSien suhteen. Biden vaan laittaa sitten nimeä paperiin.
Olen myös sitä mieltä, että kansa on johtajansa valinnut, joten sinänsä kansa saisi saada myös omansa.
Niin makaa kuin petaa.Lääkkeiden vientiä ei nyt sentään Venäjälle tule seis laittaa.
Jos valtio ei halua muuttua, muu maailma sen muuttakoon.
Valitettavaa realismia on myös se, että emme me pysty täältä ulkopuolelta Venäjää muuttamaan. Tuota on niin monta kertaa historiassa yritetty, ja todettu kerta toisensa jälkeen, että ei se toimi. Sen halukkuuden muutokseen pitää lähteä sieltä kansakunnasta itsestään sisältä päin. Ja olen aikamoisen vakuuttunut siitä, että lääkkeiden vientikiellolla sitä halukkuutta ei sinne kansakuntaan synny. Todennäköisempää olisi se, että vaikutukset olisivat päinvastaisia.Haluatko oikeasti lukita vastauksen?
Niin, periaatteessa mikään systeemi ei ole täysin virheetön ja aukoton, ja kyllä näissä meidänkin omissa systeemeissä on paljon valuvikoja ja asioita jotka on pielessä. Että siinä mielessä en tiedä, onko varsinaisesti ulkopuolisten asia alkaa pakottamaan ketään mihinkään systeemiin. Jos esim. venäläiset haluaa elää orjakansana jonkun persereiän alaisuudessa, niin kai heillä sitten pitää siihen olla oikeus?Haluatko oikeasti lukita vastauksen?
Lisätätäänkö listaan arabivaltiot jotka sortavat naisia ja heikompiaan, miten toimitaan Kiinan suhteen. Syyriat ja Pohjois-Koreat tietysti. Niinistöhän Etelä-Afrikan vierailullaan totesi että meillä länsimaissa on sellainen harha että me määrättäisiin maailman meno vaikka meitä on se 2 miljardia kun taas muita on se runsas 5 miljardia.
Vähän OT ja mitenkään Venäjän olemusta väheksymättä.
Tässä se ydin on, miksi lääkkeiden vientikieltoa ei tule missään nimessä toteuttaa.Itselläni jyllää aivan samat vihan tunteet venäjää ja sen kansaa kohtaan kuin ilmeisesti suurimmalla osalla. Kyllähän niitä ajatuksia saa olla, että venäjä pitäisi tyyliin pommittaa aavikoksi tai eristää muusta maailmasta, mutta samalla kuitenkin järki huomaa, että vika on läpimädässä systeemissä, eikä siihen systeemiin kuulu kuitenkaan kaikki vauvasta vaariin.
Tai sitten vain hyväksytään uusi todellisuus, että Venäjä ja sen rajojen sisäpuolella asuva kansa on yksinkertaisesti menetettyjä tapauksia, eikä enää itsekään välitetä siitä, että meidän ratkaisumme todennäköisesti katkeroittavat heitä lisää? "Länsimainen moraalisuus" on ajatuksena kaunis, mutta joissain tapauksissa se on pikemminkin sitomassa meidän omia käsiämme, emmekä voi toimia lähellekään tehokkaimmilla tavoilla ongelmien ratkaisemiseksi.Valitettavaa realismia on myös se, että emme me pysty täältä ulkopuolelta Venäjää muuttamaan. Tuota on niin monta kertaa historiassa yritetty, ja todettu kerta toisensa jälkeen, että ei se toimi. Sen halukkuuden muutokseen pitää lähteä sieltä kansakunnasta itsestään sisältä päin. Ja olen aikamoisen vakuuttunut siitä, että lääkkeiden vientikiellolla sitä halukkuutta ei sinne kansakuntaan synny. Todennäköisempää olisi se, että vaikutukset olisivat päinvastaisia.
Niin oikeutetulta, kuin se ehkä saattaakin joistakin tuntua heitellä kiihkoissaan näitä lääkkeiden vientikieltoja ja totaalisia kauppasaartoja, niin ei tuollaisella toimenpiteellä oikeasti mitään hyvää aikaan saataisi. Lisää vain pahaa.
Boldasin oleellisimman sanan. Eihän onnistukaan jos ja kun länsi tässä pelkästään yrittää. Mitä tulee pakotteisiin ja tähän yrittämiseen niin esim. tunkiolandiasta "lähtenyt" Bacardi jotenkin ihmeellisesti kolminkertaisti tuloksensa Venäjällä ja Reebokeja ja muita merkkituotteita saa hakea suoraan kauppojen hyllyiltä. Tämän lisäksi terroristien ohjukset suorastaan notkuvat länsikomponentteja.Valitettavaa realismia on myös se, että emme me pysty täältä ulkopuolelta Venäjää muuttamaan. Tuota on niin monta kertaa historiassa yritetty, ja todettu kerta toisensa jälkeen, että ei se toimi. Sen halukkuuden muutokseen pitää lähteä sieltä kansakunnasta itsestään sisältä päin. Ja olen aikamoisen vakuuttunut siitä, että lääkkeiden vientikiellolla sitä halukkuutta ei sinne kansakuntaan synny. Todennäköisempää olisi se, että vaikutukset olisivat päinvastaisia.
En nyt oikein ymmärrä, että miksi tartuit tuohon sanaan.Boldasin oleellisimman sanan. Eihän onnistukaan jos ja kun länsi tässä pelkästään yrittää. Mitä tulee pakotteisiin ja tähän yrittämiseen niin esim. tunkiolandiasta "lähtenyt" Bacardi jotenkin ihmeellisesti kolminkertaisti tuloksensa Venäjällä ja Reebokeja ja muita merkkituotteita saa hakea suoraan kauppojen hyllyiltä. Tämän lisäksi terroristien ohjukset suorastaan notkuvat länsikomponentteja.
Ei tällä systeemillä ainakaan tule mitään muutosta Venäjällä. Propaganda heillä luukuttaa pelkkiä valheita samalla kun länsiyritykset kiertävät pakotteita. Asiathan ovat hienosti ja normaalisti esim. moskovalaisten ja pietarilaisten tavallisten ihmisten arjessa suurelta osin, samalla kun epävaltio painaa ohjusta ukrainalaisten siviilien niskaan täysin rikollisesti ja kansanmurhan omaisesti. Juuri näiden ihmisten arjessa tämän sodan on tunnuttava ja kovaa. Nyt on lyötävä pajavasara pöytään ja ei pelkästään yritettävä.
Vielä kertauksena: Venäjä pystyy täysin itse vaikuttamaan ja määrittelemään sen, että kuinka se haluaa toimia ja toimii ja sen mukaan sitten toimenpiteet...
No on se käytännössä pelkästään yrittämistä jos ja kun esim. tunkiolandian elektroniikan tuonti on sotaa edeltäneellä tasolla. Sitten paljon tätä ennen esim. Krimin valtaamisen jälkeenkin ilmeisesti yritettiin jotain...En nyt oikein ymmärrä, että miksi tartuit tuohon sanaan.
Realismia vaan on se, että Venäjä ei tule penninlatia mitään sotakorvauksia maksamaan. Ei vaikka me miten täällä yritettäisiin siihen heitä pakottaa. Onko se epäoikeudenmukaista? No totta helvetissä on.Mielestäni pääasia nykyisessä tilanteessa pitäisi olla ukrainalaisten kärsimysten lopettaminen ja pääsy NATOn takuiden sisälle turvaan, pysyvästi. Sen eteen tulisi tehdä länsimailla ihan kaikki. Jos se tarkoittaa samalla venäjän kansalaisten kärsimystä ilman lännestä tulevia lääkkeitä, valitsen sata kertaa sadasta sen mahdollisuuden. venäjällä on joka päivä uusi mahdollisuus lopettaa sota, aloittaa sotakorvausten maksu jne jne vaadittavat toimenpiteet joilla pääsy takaisin hyväksyttyjen kirjoihin olisi mahdollisuus tulevaisuudessa saavuttaa. Ukrainalla tätä valtaa vaikuttaa omaan tulevaisuuteen ei samalla tavalla ole, vaan kärsimykset jatkuu niin kauan kun venäjällä rahkeet terrorismiin riittää. Siksi suoraan sanottuna vituttaa jokainen vetoomus venäjän kansalaisten kärsimyksistä jos jäisivät ilman buranaa. Ukrainalaisilla on pikkuisen isommat huolet tällä hetkellä, ja kaikki toimet pitäisi olla käytössä jotta järjetön teurastus tulisi loppuunsa.
Ei vapaaehtoisesti tulekaan maksamaan. Sillä se sinetöi itsensä pohjoiskorea 2.0 asemaan, eikä me sinnekkään lääkkeitä lähetetä. Jokainen valitsee oman tiensä, niin myös venäjä.Realismia vaan on se, että Venäjä ei tule penninlatia mitään sotakorvauksia maksamaan. Ei vaikka me miten täällä yritettäisiin siihen heitä pakottaa. Onko se epäoikeudenmukaista? No totta helvetissä on.
Totta kai. Ei minua suoraan sanottuna kiinnosta kuinka paljon venäläisiä kuolisi ilman meidän lääkkeitä. Siellä sodan kannatus on korkea ja jokainen on syyllinen. Jos ja kun se edesauttaisi ukrainalaisten kärsimysten loppumista, valitsen edelleen joka kerta sen vaihtoehdon. venäläiset ovat viimeisen tuhannen vuoden aikana osoittaneet, etteivät ne kunnioita muiden maiden kansalaisten, saatika omien elämää. On todella sairas ajatus, että meidän lääkkeillä pelastetaan tuossa paskamaassa ihmishenkiä, jotta he pääsevät taas rintamalle tappamaan viattomia ukrainalaisia, afrikkalaisia jne. Melkein tekisi mieli sanoa, että mitä vähemmän maailmassa on rypsejä, sitä parempi paikka tämä on elää. En kuitenkaan sano..Ja tiedät aivan hyvin sen, että kun puhumme lääkkeiden vientikiellosta, niin syy sille, että miksi sitä vientikieltoa ei tule toteuttaa on se, että siellä joukossa on paljon sellaisia lääkkeitä, joilla oikeasti pelastetaan ihmisten henkiä. Ei puhuta mistään buranoista.
Kumpi olisi mielestäsi syypää vallitsevaan tilanteeseen tuossa esimerkkitapauksessa, länsi vai Venäjä?Jos nyt ajattelee, vaikka kärsiväksi Venäläiseksi vaikka palliatiivisessa syöpäihoidossa olevan lapsen, joka kärsii valtavista kivuista kuukausia ennen kuolemaansa, koska syövän hoitoon ei ole saatu länsimaisia lääkkeitä
Tähän lopputulokseen minäkin olen tullut. Onhan tuossa vielä sellainenkin mahdollisuus, että jos maasta tulee kunnon megatunkio, niin katkeroitumisen sijaan ajan kanssa siellä kansa ja mahdollisesti jopa valtion johto tajuaa sen, että oikeasti tarvitsevat lännen apua siihen, että hommat voivat pyöriä edes jotenkin siedettävästi.Eihän tässä edelleenkään kukaan ole Venäjälle hyökkäämässä, vaan kaikesta kaupankäynnistä sekä yhteistoiminnasta eristäminen olisi juuri se oikea liike.
Venäjä tottakai, mutta kysymys on siitä että tuleeko länsimaiden toimia siten, että luovutaan länsimaisista humanistisista arvoista.Kumpi olisi mielestäsi syypää vallitsevaan tilanteeseen tuossa esimerkkitapauksessa, länsi vai Venäjä?
Jos lääkebannilla estettäisiin yhdenkin sotilaan palaaminen rintamalle, olisi se mielestäni tehtävä. Jos siinä sivussa menee tuhat "viatonta" siviiliä, sitten menee. Se on heidän oma valintansa ja voivat tuon perseilyn lopettaa koska tahansa. Arvostan itse yhden ukrainalaisen pelastetun hengen yli tuhannen "viattoman" venäläisen yli.Lääkityksen kieltäminen paikassa b. Ei poista kärsimystä paikassa a. Eikä estä tai lopeta sitä.
Megatunkiohan se aina ollut suurimpien kaupunkien ulkopuolella, mutta siinä vaiheessa, kun elämänlaatu alkaa oikeasti pudota Moskovassa ja Pietarissa, niin luulisi jonkilaista liikehdintää alkavan tapahtua. En tosin tuonkaan varaan kauheasti laskisi, koska niin suuri osa siellä uskoo kaiken mitä valtion televisiossa sanotaan, iso osa kyvykkäimmistä on paennut maasta ja loput hyötyvät itse tuosta kansalta ryöstämisestä. Ulkopuoleltakaan ei voi määräänsä enempää vaikuttaa, mutta ehdottomasti kaiken länsimaisen tavaran vienti ml. lääkkeet pitäisi estää täydellisesti ja vientikiellon rikkojille oikeasti tuntuvat sanktiot. Ainahan tuokin lopulta jostain päästä vuotaa, mutta kyllä noilla toimilla olisi joka tapauksessa suuri merkitys.Tähän lopputulokseen minäkin olen tullut. Onhan tuossa vielä sellainenkin mahdollisuus, että jos maasta tulee kunnon megatunkio, niin katkeroitumisen sijaan ajan kanssa siellä kansa ja mahdollisesti jopa valtion johto tajuaa sen, että oikeasti tarvitsevat lännen apua siihen, että hommat voivat pyöriä edes jotenkin siedettävästi.