IL: Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, että rauhanturvaajien lähettäminen Ukrainaan voisi johtaa suoraan konfliktiin Venäjän ja Naton sotavoimien välillä.
Onkohan Sergei nyt ihan kartalla mikä on Venäjän sotavoimien iskukyky?
Lavrovin sinänsä linjan mukainen uhoaminen on rikkana rokassa Venäjän johdon muun uhkailun, panikoinnin ja sekavan singahtelun kanssa. Putin on mennyt painamaan sellaista nappulaa, josta käynnistyi lukematon määrä erilaisia osin ristikkäisvaikutteisia prosesseja, joiden kulkua ja varsinkaan kokonaisuutta Venäjä ei pysty hallitsemaan. Sisäistä komentoa kiristetään, valehtelu ylittää aiemmat mielikuvitukselliset rajat, ydinaseet tuodaan uhoamiseen mukaan melkein joka käänteessä, johdon suunnalta pelotellaan ja fantasioidaan NATO:n ja minkä hyvänsä vastaisen sodan alkamisella, ja lähes koko ulkomaailma haluaa kuulemma Venäjän tuhoa.
Samaan aikaan pakotteiden laajuus ja tehovoima alkavat pala palalta konkretisoitua, ja Venäjän kannalta tämä on edelleen vasta alkua. Paljon huonompaa on vielä edessä. Jos noin kuukauden sotimisen jälkeen tilanne on mm. se, että ainoan panssarivaunutehtaan linja seisoo ulkomaisten osien puutteen vuoksi, ja Lada-tehtaalla on suunnilleen sama tilanne, niin tästä voi päätellä, että sekin vähän venäläinen kokoonpaneva teollisuus mitä maasta löytyy, on syvästi kusessa.
Siis miettikääpä nyt: Putinin Venäjällä teollisen tuotannon arvostus ja tuki valtion suunnasta on ollut yksi yhteen Neuvostoliiton kanssa. Kuten Neuvostoliitossa, myös Putinin Venäjällä valtion ykkösintressi on ollut suosia nimen omaan raskasta teollisuutta ja etenkin sotateollisuutta. Tämän pystyy päättelemään jo valtion rahankäytöstä alkaen Putinin nimittämisestä ensimmäiselle presidenttikaudelleen. Jos Putinin näkökulmasta tärkeimpien ja kriittisimpien tuotantoprosessien huoltovarmuus ja varautumissuunnittelu on ollut tuota tasoa - puhun panssarivaunuista, en Ladoista - niin mitä varautumissuunnittelu on ollut muilla teollisuuden ja ylipäätään liiketoiminnan aloilla? Niinpä.
Niinä vuosina, kun olin aktiivisimmin venäläisten kanssa tekemisissä (noin 1998-2010), oli hyvin selvää, että joitakin finanssitoimijoita ja isoja öljy- ja energiayhtiöitä lukuun ottamatta länsityyppinen varautumissuunnittelu ja kriittisten prosessien varmistaminen ei ollut venäläisten juttu. Varautumissuunnittelu on vähän sama juttu kuin vakuutusten ottaminen. Se ei tuo yhtään ruplaa eikä dollaria firman kassaan, se syö kassaa. Erilaisten varajärjestelmien ja -prosessien, kahdennusten ja kolmennusten, poikkeustilannesuunnitelmien, varatoimittajajärjestelyiden yms. yms. suunnitteleminen ja toteuttaminen ei kiinnostanut, koska oli kiire tehdä rahaa. Sitä ehti pitkään tehdä ihan laillisestikin, ja mitä lähemmäs firmojen ja yhteiskunnan huippua mentiin, sitä isommassa roolissa oli varastaminen ja saaliin jakaminen Putinin kanssa.
Bisneksessä ja hyvin tyypillisesti teollisessa tuotannossa varautuminen saatettiin ymmärtää hyvin perinteisesti ja neuvostoliittolaisesti. Ensiksi piti huolehtia, että suojelu toimi, eli maksettiin lahjuksia ja pidettiin suhteet hallintoon kunnossa erityisesti rahan voimin. Toiseksi varautuminen piti ymmärtää ennen kaikkea henkilökohtaisesta näkökulmasta: nyt kun pystyy tekemään rahaa niin tee sitä, varasta vaikka omalta firmalta, ja kätke sitä veroparatiiseihin, mihin vaan ulkomaille, osta asuntoja ja muuta ulkomailta - siis laita sukanvarteen. Koskaan ei voi tietää, muuttuuko komento tai loppuvatko kissanpäivät muuten vaan ihan mistä tahansa syystä. Jos joudut huonoon valoon tai Putin antaa bisneksesi jollekulle toiselle, niin et jää puille paljaille. Ei paljon ehtinyt kiinnostaa länsimainen by-the-book -varautumissuunnittelu, sillä ensin tuli oma napa ja sitten Putinin napa. Ja kun rahaa kuitenkin tuli ovista ja ikkunoista, niin miksi vaivautua kehittämään firmaa uusilla ja vaikeilla asioilla ja varsinkaan jollakin tuottamattomalla varautumissuunnittelulla, koska ei siitä ole mitään hyötyä, jos Putin varastaa jonakin päivänä firmasi.
Kaikesta tästä historiasta ja nykyhetken raivoamisesta pystyy päättelemään, että Kremlissä ymmärretään varkaiden paratiisin kissanpäivien olevan ohi. Pankkitilit eivät enää täyty itsestään, vaan numeroiden määrä tiliotteissa on pienenemään päin. Kun peli alkaa näyttää menetetyltä, niin paniikinomainen raivo ja uho ovat luonnollisia seurauksia. Tämä tulee purkautumaan vielä hallitsemattomasti, joko rumalla tai erittäin rumalla tavalla. Paljon riippuu venäläisistä itsestään ja ennen muuta eliitistä, kuinka pitkään ja kuinka pahoin seurauksin tuhoaminen, valehtelu ja kaikki muu sekoilu jatkuvat. Ei tämä kenellekään hyvää tee, mutta Venäjä ottaa nyt joka tapauksessa osumaa ja paljon. Syylliset tiedämme.
www.verkkouutiset.fi
/img-s3.ilcdn.fi/6f81bdc128a01662fd432bbed45a37e63659db6b2cf852194342cfafb69be420.jpg)
