Ranskalla on edelleen mielestäni näytön ja kasvojenkinpesunkin paikka. Ranskan tuki Ukrainalle on BKT:hen suhteutettuna ollut häpeällisen alhaisella tasolla, Kiel Instituten mukaan vasta sijalla 19. Ranska kokee olevansa eurooppalaisen sivistyksen ja kulttuurin kehto ja keskus, mutta vaikka heillä itsellään ei geopoliittisia uhkatekijöitä käytännössä ole, pihistely on leimannut maan suhtautumista sotaan jo aivan alusta lähtien ja pääsihän Macronilta se järkyttävä sammakkokin, mitä tuskin tarvitsee toistaa.
Ranska ei ole päässyt yli 1950-luvulla menettämästään suurvalta-asemasta. Dien Bien Phun ja Algerian itsenäisyyssota kummittelevat edelleen sikäläisessä ulkopoliittisessa mentaliteetissa, vaikkei sitä täysin tiedostettaisikaan. Ranskalaisten ylpeyttä loukattiin, eivätkä he siitä koskaan ole toipuneet. Edelleen maassa joka paikassa vaikuttava gaullismi, ydinaseohjelma, sekä hyvin pitkälti kolonialistisen imperiumin perintönä maailmalla koko ajan kasvavan ranskan kieli toki ovat identiteettikriisistä kärsivää maata auttaneet, mutta kaiketi sen seurauksena ylimielisyys ja ylemmyyskompleksi ei Ranskassa koskaan lopulta hävinnytkään.
Jokaisesta Ukrainan saamasta apupaketista toki pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen, mutta Emmanuel Macron ja Olaf Scholz kantavat ison henkilökohtaisen vastuun siitä, että sotaa ylipäänsä Ukrainassa vielä käydään. Viimeistään keväällä 2022 olisi pitänyt toimia nopeasti, he eivät toimineet.