Yksi suurimmista ongelmista mitä Canucksilla on tällä kaudella ollut, on juuri nuo hyökkäyksiin lähdöt.
Vancouverilla on ollut tosiaan joitakin ongelmia hyökkäyksiin lähdöissä tällä(kin) kaudella. Minä löydän näihin kaksi isoa syytä:
1. Joukkueen suuri vaihtuvuus. Mielestäni hyökkääjät tarjoavat useimmiten riittävästi avauspaikkoja, mutta puolustuksen monet loukkaantumiset ovat selvästi hankaloittaneet selvien pakkiparien ja näiden tehtäväjaon löytymistä viimekin kautta enemmän. Aina välillä on tullut eteen tilanteita (normaalia enemmän siis), joissa tuntuu, että tilannetta ei olla mietitty kunnolla etukäteen, vaan pelataan ristiin: tuoreimpana esimerkkinä Boyesin pelin avausmaali, jossa kumpikin pakeista meni oman maalin taakse pelaamaan Tkachukia ja näin Boyes pääsi iskemään vapaasti Luongon edestä pelin tasoituksen.
Samaa ongelmaa pakeilla on ollut hyökkäyspäähänkin pelatessa (hyökkäysten käynnistyksissä), mutta tuota ongelmaa ei niin selvästi tuoda tarjottimelle, kun nämä eivät yleensä ole niin selviä näkyviä virheitä (omaan päähän tulleet maalit muistetaan aina). Esimerkiksi Moustache Daven esiin nostaman Bieksan avauspeli on tällä hetkellä aika ajoin pahan näköistä. Normaalisti Juice on tunnettu terävistä avauksistaan, mutta nyt tämä puoli on tökkinyt pahasti ja miehen henkilökohtaisista selvistä avausvirheistä on tullut aika paljon ylivoimahyökkäyksiä.
Minä en keksi tälle mitään muuta syytä (tietäen sen, että normaalisti hän antaa teräviä avauksia) kuin sen, että mies ei ole vielä saanut pitkän loukkaantumisen jälkeen peliään takaisin - ja valitettavasti nämä virheet heijastuvat hänenkin kautta ensin pakkipariin, tätä kautta viisikkoon ja tätä kautta koko joukkueeseen, kun pakkipareja muokataan. Yksin Bieksa ei ole tietenkään syyllinen tähän, mutta hän on ehkä paras esimerkki.
2. Vastustajien onnistuminen. Canucksin kaltaista ongelmaa on havaittavissa monilla muillakin joukkueilla, joten ei tämä ongelma yksin meidän ole. Tällä hetkellä pienet marginaalit ratkaisevat paljon ja etenkin henkisen puolen valmistautumisella on todella suuri merkitys. Usein peleissä käy siten, että peli virtaa aaltoliikkeenä; esimerkiksi ensimmäisessä erässä alakynnessä ollut joukkue saa erätauolla rivinsä kuntoon ja painostaa toisen erän alkua. Niin kävi Bluesiakin vastaan.
Kuinka monta paikkaa Bluesilla oli maalin lisäksi pelin avauserässä (Canucksilla oli kuusi)? Tasan yksi - Perronin läpiajo, ja tämäkin tuli periaatteessa samassa tilanteessa kuin tuo maali. St. Louis tuli toiseen erään tämän jälkeen odotetustikin lataantuneena ja selvästi ensimmäistä terävämmällä liikkeellä. Tämä johti Canucksin ongelmiin, mutta useimmiten käy kuitenkin niin, että joko tätä liikettä ei jakseta pitää "täydellä virralla" kovin kauaa, tai sitten niin, että maali tuo toisen joukkueen taas takaisin mukaan.
Niin kävi nytkin. Nyt kun Blues sai johtomaalinsa Edlerin luistimen kautta, erän loppu oli taas täysin Vancouverin. Heti St. Louisin johtomaalin jälkeen Vancouverilla oli kaksi toisen erän parasta vaihtoa peräkkäin, ja näitä seurasi Burrowsin maali, Raymondin puolittainen läpiajo, Bluesin jäähy ja erän viimeisten viiden minuutin maalipaikkojen jakautuminen Canucksin eduksi viisi yksi. Siis tyypillistä tämän päivän pelin virtausta: selvä terävöityminen heikon erän jälkeen -> pelin hallinta -> maali -> ote takaisin tappioasemassa olevalle joukkueelle -> heti hyviä paikkoja -> tässä tapauksessa maali.
Chip Whitley kirjoitti:
Murrayn erittäin tiivis ja organisoitunut laatikko/kolmio alivoimalla ei antanut mitään Canucksin ylivoimalle, mutta V ei muuttanut ykkösylivoiman miehitystä missään vaiheessa ottelua.
Shannonille tuli pelissä kaksi paikkaa "backdoorista": ensimmäisessä hän yritti ensimmäisessä erässä Legacen längistä (Manny otti tämän varman näköisesti) ja toisen (paremman paikan) Brewer blokkasi mailallaan kolmannessa erässä (kiekko katsomoon). Tämä kahden paikan siunaantuminen backdooriin on noin yleisesti ihan hyvä lukema yhteen peliin, kun miettii sitä, että nämä ovat periaatteessa aina vähintäänkin kelvollisia maalipaikkoja ja näitä kaikki yrittävät pelata pois.
Shannon on hyvä backdoor-pelaaja nopean mailansa kanssa, joten sikäli ymmärrän hänen käyttämisensä ylivoimissa. Miinuksena on toki tuo vesikirppumainen koko, joka poistaa maskimiehenä käytön variaation - vaikka Shannon onkin pelaaja, joka ei pelkää pienestä koostaan huolimatta ahtaitakaan paikkoja. Luonnetta löytyy ihan hyvin ja tämä onkin mahdollistanut hänelle (luonnollisesti taitojen lisäksi) paikan NHL:ssä saakka.
Mutta olet jäljillä sen suhteen, että jotain tuo ylivoima noin isossa kuvassa taas kaipaisi. Tällä hetkellä se tosin toimii tilastollisesti ihan hyvin (viimeiset 16 ylivoimaa: neljä maalia = 25%), mutta en ole oikein vakuuttunut kaksosten rullauspelin toimivuudesta peleissä, joissa kaksosille annetaan kunnolla painetta (kuten viime kauden playoffeissa). Kyllä he kulmissa osaavat pyöriä, mutta maalin eteen tilanteita tulee yleisesti ottaen aika harvoin, kun kumpikaan en nouse sieltä Shannonin (jota ei siis oikein voida edes hyödyntää maalin edessä) tai pakkien laukausten tueksi riittävän usein.
Vancouverin ylivoimassa on tapahtunut alkukauteen nähden tuon Shannonin käyttämisen jälkeen kuitenkin yksi muutos, mikä saattaa olla toimivakin. Nyt kun Shannon on backdoorissa ja ylivoimaa yritetään pyöräyttää vähän ylempää, Shannon sitoo aina yhden pelaajan itseensä. Tämä avaa vähän enemmän paikkoja ykkösylivoimassa paukuttaville Edlerille ja Salolle ja kaksikko onkin saanut nyt siniseltä tehoja (Bluesia vastaan kaksikon laukaukset tosin blokattiin, joten tuo peli ei ollut heillekään parasta).
Chip Whitley kirjoitti:
Toinen valituksen aihe on, ylläripylläri, kapteeni Markus Näslund.
Ihmettelin taas kerran (en edes halua tietää, kuinka monennen kerran tällä kaudella) pelin jälkeen, kuinka jotkut tietyt nimimerkit jaksavat HF:lla aina nostaa Näslundin "kiinnostumattomuuden" esiin, oli tilanne sitten mikä tahansa. Tällä kaudella on nähty aina välillä pelejä, joissa Näslund on näyttänyt haluttomalta, mutta ei kaikki pelit mene tähän saman lokeroon. Yhtenä esimerkkinä tästä tähän "ei kiinnostanut -laatikkoon" sopimattomista peleistä oli tämä Blues-peli.
Jos sinulla on mahdollisuus katsoa peli uusintana, niin laskepa kuinka monta kertaa kapteeni jaksoi polkea kaksosten ketjussa ensimmäisenä (ja ainoana) hyökkääjänä pakkien tueksi alakertaan. Näitä puolustuksen tukemisia tapahtui tuossa pelissä varmasti ainakin kymmenen kertaa - kahteen erään. Tämä puolustuksen auttaminen kertoo aina tärkeää kieltään pelin sisällä olemisesta ja tuntuukin siksi ihmeelliseltä, kun periaatteessa jokaisen Näslundin maalittoman pelin jälkeen hänet nostetaan HF:lla tiettyjen nimimerkkien toimesta mestauspölkylle (onneksi sieltäkin löytyy niitä, jotka edelleen osaavat arvostaa häntä) ja "ei taaskaan kiinnostanut -pelaajaksi".
Siitähän ei pääse mihinkään, että Näslund oli ykkösketjussa toisessa erässä hyökkäyspäähän pelatessa hyödytön (ensimmäisessä hän oli ihan hyvä), mutta kyllä mieheltä kiinnostusta löytyi. Mutta sitäkin ihmettelin jälleen kerran, että kun toisessa erässä koko Vancouverin joukkue oli Blues-maaliin asti hyökkäyspäähän pelatessa avuton (eivät edes päässeet pelaamaan kunnolla hyökkäystä), nämä tietyt nimimerkit nostivat koko pakasta esiin vain Näslundin hyödyttömyyden. Ilmeisesti heille on aina helpompaa kaivaa joukkueesta se yksi mustalammas, jota voi aina koko joukkueen pelatessa heikosti sitten syytellä, kuin katsoa asiaa koko joukkueen pelin kannalta?
Mutta jotta tästä ei saisi väärää kuvaa, niin missään nimessä myöskään Näslund ei saa minulta pelistä puhtaita papereita. Hän oli toisessa erässä kaksosten kanssa jälleen kerran (tällä kaudella jo ties kuinka monennen kerran) ketjun ulkopuolella pelaamassa omaa peliään ja siksi hänet oli pakko siirtää pois tuosta paikasta. Joukkueen ykkösen ongelmat näkyivät samalla hyvin. Kaksosten pyörittäessä rullaspeliään, Näslund meni pariin kertaan kahden ensimmäisen erän aikana maalille, mutta nämä hyökkäykset on aina todella helppo pelata pois.
Vastustaja antaa vain kaksosten pyörittää peliä kulmissa (maalipaikkojen ulkopuolella) ja ottaa sitten tarkasti pelaajan, joka menee maalille. Kun Näslund ei pysty luomaan edes tilaa fyysisesti, niin turha tuossa paikassa on sätkiä. Kaksoset tarvitsisivatkin ketjuunsa hyökkääjän, joka pystyy menemään Näslundia tehokkaammin maalille tekemään ns. likaista työtä. Ykkösen peliä auttaisi myös kummasti se, että kaksoset laittaisivat useammin kiekkoa maalille vaikka vähän huonompaan rakoon - nyt tuntuu aika ajoin siltä, että he yrittävät vähän liikaakin pelata ns. varmaa paikkaa.
Kolmannessa erässä Näslund siirrettiin pois ykkösestä Pettingerin ja Ritchien / Raymondin ketjuun ja hän pelasi mielestäni heti pelin parhaan eränsä - ei ollut enää se ketjun kolmas lenkki pelaamassa omaa minipeliään. Toisaalta kaksosten ensimmäisen erän pelin tasakentän taso putosi kuitenkin samalla. Jotenkin tuntuu viime aikojen perusteella (kaksosten peli parani heti, kun Näslund nostettiin pari peliä sitten takaisin ykköseen), että kaksoset tietyllä tavalla syttyvät pelaamaan paremmin Näslundin kanssa, mutta toisaalta taas Näslund on tuossa paikassa aika hyödytön niissä peleissä, joissa vastustaja pelaa tarkasti oman pään ja antaa kaksosten pyörittää peliä maalisektorin ulkopuolella.