Vancouver Canucks 2007-08

[Hextall]

Ja ottelun tunteikas loppu viimeistään tämän varmisti. Yleisö hyvästeli upeasti sankarinsa raikuvilla suosionosoituksilla ja kaikki Flamesin pelaajat jäivät Iginlan esimerkkiä noudattaen kättelemään Lindenin.

Linden sai vielä 1 tähden tehoilla 0+0 -6. Ei ehkä paras lopetus, mutta ehkä ansaittu tähti.

Edit. -2 oikea luku

 

[Chip Whitley]

Buffalo hoiti tänä yönä hienosti Bostonin ja tämä tarkoitti sitä, että Sabres nousi meidän ohi sarjataulukossa. Tämähän tarkoittaa vähän parempaa asetelmaa kesän draftiin. Tällä hetkellä saattaa olla menossa Trevor Lindenin viimeinen NHL-ottelu ja siksi toivon tästä tietenkin Vancouverin voittoa, vaikka Canucksin mahdollisuudet ovat jo menneet ja tappio saattaisi tietää (mikäli Chicago keräisi myöhemmin Nashvillea vastaan edes pisteen merkityksettömässä pelissä) vielä parempaa varaussijaa kesälle.

Kausi sai arvoisensa lopetuksen, joskin Lindenin ura ei. Olihan tuo pelin jälkeen tapahtunut seremonia hieno, joka tavallaan syrjäytti koko pelin (ainakin minä vain odotin pelin loppuvan jotta Linden pääsee estradille), mutta ehkä tuosta hiukan huono maku Lindenille jäi. Tosin kyllähän se pettymys tapahtui jo ennen Flames-peliä ja löytyy niitä hyviäkin hetkiä uralta, joten ei tällaista kannata liikaa tuijotella. Ei muuta kuin paita kattoon ja valmennusjohtoon!

Tosiaan iso kiitos Vanekille ja Buffalolle, sekä myös Canucksille vaikka nyt Lindenin viimeinen peli olikin. Canucks lähtee draft lotteryyn sijalta 10, ja mahdollisuushan on nousta neljä pykälää ylös (tippua yhden, ymmärtääkseni), joten varausvuoro ensimmäisellä kierroksella tulee olemaan 6-11 väliltä. Jos nyt hyvä tuuri käy niin tuo varaushan on erittäin hyvässä paikkaa, sillä tämän vuoden drafti on suhteellisen syvä aivan kärjestäkin. Stamkosin jälkeen seuraavat 5 nuorta vaihtelevat aika paljon eri listojen mukaan, joten varmasti hyvän pelaajan tuolla 6-7 vuorolla saisi. Maanantaina tuo arvonta tapahtuu, sitä innolla siis odottamaan.

AHL'ssa Moose jatkoi hienoja esityksiään kun Marlies kaatui toistamiseen, tällä kertaa 6-0 Schneiderin pelatessa jälleen nollapelin (29 torjuntaa ja kakkostähti). Brown teki kauden kymmenennen maalinsa, laukoi 3 kertaa ja merkkasi tililleen vielä tappelunkin. Hansenille myös maali, ja tehomiehenä luuti tällä kertaa Genoway (1+3). Kesän sainaus Labrielle tehot 1+1 ja ehkä tämä iso mies syttyisi playoffeihin hiljaisemman ajanjakson jälkeen. Mielenkiintoinen kaveri on myös Alexandre Bolduc, isokokoinen mutta erinomainen luistelija ilman ammattilaissopimusta. Hän kuuluu näihin Moosen GM'n Zingerin löytöihin (siinä missä Burrows ja Rypienkin), ja varmasti saa NHL-sopimuksen kesän aikana. Enkä yhtään moittisi jos Canucksiin päätyisi, tällä kaudella noussut Moosen eliittipelaajiin tehoilla 17+17 67 ottelussa ja jäähyjäkin 89 minuuttia.

Edit: Moose jakoi ennen viimeistä kotipeliään kauden pelaajapalkintojaan, ja laitanpa mielenkiintoisemmat tähän:

ROOKIE OF THE YEAR - Michael Grabner
HARDEST WORKING PLAYER - Mike Keane
MOST POPULAR PLAYER - Mike Brown
UNSUNG HERO AWARD - Alexandre Bolduc
BEST DEFENCEMAN - Maxime Fortunus
THREE-STAR CHAMPION - Brad Moran
LEADING SCORER AWARD - Brad Moran

 

[Mr. Smith]

Linden sai vielä 1 tähden tehoilla 0+0 -6. Ei ehkä paras lopetus, mutta ehkä ansaittu tähti.

Ei kai tuo miinussaldo ihan noin iso ollut, -2 näytti oma netti. Mutta tosiaan eipä tuota ottelun parasta pelaajaa valittu nyt ottelun perusteella vaan Lindenille se meni ihan muilla näytöillä.

 

[Chip Whitley]

Kaudesta...

Pettymys on edes vähän laskeutunut, ja on aika tehdä yhteenvetoa menneestä kaudesta niin joukkueen kuin yksilöidenkin osalta.

Kauteenhan lähdettiin suurin odotuksin, kun edellisenä keväänä Canucks oli NHL’n paras joukkue sekä eteni aina toiselle kierrokselle asti ennen kuin tuleva mestari Ducks tuli ja lähetti Canucksin kesälomille. Loukkaantumisista huolimatta tuo oli erittäin onnistunut kausi, kyseessä oli kuitenkin valmennusjohdon sekä osittain uusitun kokoonpanon ensimmäinen kausi yhdessä, joten tälle kaudelle odotukset olivat luonnollisesti kovat. Toivottiin loukkaantumisten kanssa parempaa onnea ja sitä kautta entistä parempaa menestystä, joten kesällä luotto nykyiseen kokoonpanoon oli suhteellisen kova eikä muutoksia avainpaikoilla nähty.

Kausi lähti kuitenkin käyntiin vaikeasti. Koko lokakuun aikana Canucks voitti kahdestatoista ottelusta vain 5, kaksi Oilersista, yksi Columbuksesta, yksi Washingtonista, sekä yksi Flamesista. Mukaan mahtui turpakäräjät kun Flyers pöllytti Canucksia Garagessa lukemin 8-2, mutta pahin oli kuitenkin vasta tulossa. Ehkä kauden masentavin koitos nähtiin marraskuun ensimmäinen päivä, myös Vancouverissa, kun Predators tuli keskellä tappioputkeaan ja murjoi Canucksin 3-0. Ottelussa Canucks oli ehkä säälittävin NHL-ryhmä jäällä moneen vuoteen, eikä asiaa auttanut että samassa ottelussa sekä Bieksa että Salo kärsivät ikävät loukkaantumiset.

Moni oletti että se oli siinä, mutta Canucks teki sen mihin hyvä joukkue pystyy; nosti tasoaan ”pelaajisto-ongelmasta” huolimatta. Marraskuu oli Canucksin selvästi paras kuukausi, tuon Preds-tappion jälkeen Canucks voitti kolmea lukuun ottamatta (kahdesta sai vielä pisteen) loput ottelunsa, Luongo pisti Canucksin historian nollapeliputket uusiksi, ja sama tahti jatkui jokseenkin myös joulukuussa. Joulukuun 23. päivä tuli kuitenkin kuokkaan Coloradolta 3-1, ja tämän jälkeen ongelmat taas alkoivat, tai pikemminkin palasivat.

Canucks pelasi erittäin epätasaisesti koko loppukauden, voittoputken perään tappioputkea ja sama kaava läpi uudestaan ja uudestaan. Kaiken tämän soutaa-huopaamisen jälkeen Canucks oli, jälleen kerran loukkaantumisistaan huolimatta, hyvissä asetelmissa kun viimeinen rypistys alkoi. Kausi huipentui yhdeksään perättäisiin peliin oman divisioonan joukkueita vastaan, ja ensimmäisen jälkeen, ennen toista, Canucks olisi voitolla noussut divisioonansa kärkeen. Wild kuitenkin vei tuon 2-1, ja tämän jälkeen Canucks oli hukassa kuin musta mies Mavericksin aloituskokoonpanossa.

Tuon Wild-häviön jälkeen kaikki oli vielä omissa käsissä, Öhlundia ja Morrisonia lukuun ottamatta kaikki avainmiehet terveenä ja kokoonpanossa, mutta ei. Canucks voitti tasan yhden ottelun, ja sinetti kaudelle tuli kun Edmonton Oilers, jo eliminoituna, voitti Canucksin varsinaisella peliajalla ensimmäistä kertaa 1½ vuoteen. Canucksin kauden tärkeimmässä pelissä.

Jälkikäteen voisi sanoa, että ongelmat havaitsi jo kauden alussa. Luongo mainitsi kesällä haastattelussa kuinka tällä joukkueella mennään pitkälle. Vigneault jo training campilla joutui oikein erikseen mainitsemaan kuinka tässä on 82 ottelun pituinen runkosarja ennen playoffeita, keskittyminen niin medialla kuin näköjään pelaajillakin oli hieman väärässä paikassa. Ja kun valmennus ei sitä saanut korjattua, oli kauden ensimmäinen kuukausi sen näköinen. Asioita otettiin tavallaan ”for granted”, kun viime kaudella joulun jälkeen Canucks oli liigan paras joukkue sekä playoffitkin sujuivat suhteellisen hyvin tilanteesta huolimatta. Itseluottamus omaan tekemiseen taisi olla siis turhankin korkealla, hieman ehkä ylimielinen ote, eikä sitä omaa suhteelliseen kuluttavaa tyyliä jolla viime kaudella menestyttiin suoritettu puhtain paperein. Ja se näkyi pisteiden määrässä.

Kahden avainpakin loukkaantuminen samassa ottelussa herätti joukkueen valmennusjohtoineen päivineen, ja vihdoin joukkue aloitti tekemään asioita siten miten menestymistä on tällä kokoonpanolla mahdollista saavuttaa. Ote kuitenkin lipsui taas, erinäisten syiden takia, ja loppu olikin tragikoominen esitys jonka seurauksena playoff-paikka Canucksille olisi ollut vääryys esimerkiksi Predatorsia kohtaan.

Mitä, tai ketä, tästä flopista nyt syyttää? Loukkaantumisia sattui taas, se oli kesällä enemmän kuin odotettua mutta silti niiden määrä yllätti, eikä Luongo pelannut viime kauden tasollaan. Tuossa ne kaksi seksikkäintä syytä, jotka varmasti ovat joka paikassa kissan kokoisilla kirjaimilla esiin nostettuna. Samoin kuin hyökkäyksen taitotaso/suoraviivaisuuden puute, asia jota Nonis ei pystynyt kesällä tai kauden aikana korjaamaan.

Kaikki syyttävät mitä vain haluavat, itse syytän kaikkia yllä mainittuja, sekä valmennusjohtoa. Ja kyllä, ei valmennuksella ollut mitään parhaita palikoita liikuteltavissa, eikä se tärkein palikka ollut terävimmillään, mutta kyllä tämä silti oikealla valmennuksella olisi ollut playoff-joukkue. Kauden alku meni osaksi valmennuksen piikkiin, joukkue olisi pitänyt saada paremmin motivoitua viime kauden yllättävästä menestyksestä huolimatta pelaamaan runkosarjaa täysillä, samalla tyylillä jolla viime vuonna menestyttiin (herätys tapahtui vasta kun menetettiin kaksi avainpakkia). Myös kauden loppu meni pahasti reisille, ja tästäkin voi syyttää valmennusta, kun viime kauden ”taikaa” ei pystytty missään vaiheessa saavuttamaan. Siis sitä taikaa, jossa oma pää hoidettiin terävästi ja iskettiin tärkeitä maaleja, sekä saatiin se lisävaihde hyökkäykseen jolla luotiin edes muutama maalipaikka kun sitä yleensä viimeisessä erässä tarvittiin. Yksinkertaisesti lopussa eivät konstit enää riittäneet.

Muut joukkueet oppivat pelaamaan Canucksia vastaan, nollaamaan hyökkäyksen kun Canucks yritti kolmannessa erässä tasoihin (tapahtui moneen kertaan), eikä Vigneault pystynyt tekemään tarvittavia strategisia muutoksia vaan antoi pelaajien hakata kentällä päätään seinään (=vastustajan keskialueen puolustukseen). Neljäs ottelu liigajumbo Los Angelesia vastaan, kolme aikaisempaa on hävitty ja tätä ottelua on 5 minuuttia jäljellä, Canucks yhden maalin tappiolla. Canucks V’n johdolla ei lähetä ainuttakaan karvaajaa hashmarkkien alle, vaan odottelee samalla tyylillä kuin 5-0 johdossa 5 minuuttia peliä jäljellä. Kuvastaa aikalailla hyvin koko kautta valmennuksen osalta, samoin kuin se, että laitetaan Luongo kauden viimeiseen peliin maalille ikään kuin ”suolaa haavoihin” -tavoitteella kun joukkue sekä maalivahtikin on jo motivaationsa menettänyt.

Tällä kaudella ei marraskuun ja osittain joulukuun hyvää peliä lukuun ottamatta nähty sitä viime kaudella nähtyä tiukkaa puolustusta, ja jos ei tätä nähdä, Canucks on pulassa. Canucks menetti johdon tällä kaudella moneen kertaan, tätä ei tainnut tapahtua kertaakaan viime kaudella joulun jälkeen. Hyökkäys oli myös erittäin köyhää lähes koko ajan, organisoituja hyökkäyksiä näki maksimissaan yhden ottelun aikana. Hyökkääjät valuvat liian pitkälle, välimatkat kasvavat eikä puolustajalle jää muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kiekko lasin kautta keskialueelle, toisin sanottuna antaa suosiolla vastustajalle kiekonhallinta. Vigneault ei tehnyt missään vaiheessa mitään tämän ongelman suhteen, eikä tätä auttanut myöskään se että Jeff Cowania peluutetaan Mayson Raymondin tilalla kokoonpanossa.

Canucks pärjäsi viime kaudella paremmin koska Luongo pelasi maalilla kuin ylijumala, koska uusi valmentaja Vigneault sai uuden joukkueen toimimaan hyvin yhteen, ja koska muut joukkueet eivät oikein tienneet mitä odottaa. Tällä kaudella kun Luongo oli vain normaali, kun pelaajat ”menetettiin” hetkeksi alkukaudella, ja kun Vigneaultin jipot löydettiin toisten joukkueiden puolesta (viime kaudella V’n ensimmäinen kausi Crown aikakauden jälkeen, Canucks varmasti yllätti monet tyylillään), jäi playoffit haaveeksi kun valmennus ei pystynytkään reagoimaan takaisin.

Ensi kaudeksi pitäisi saada uusia pelaajia hyökkäykseen sekä uusi, strategisesti parempi valmentaja jonka hyökkäyskuviot eivät ole niin jääräpäisiä. Valmentaja, jonka ainoa herättelykeino ei ole kenttien koostumuksen vaihtaminen, valmentaja, joka reagoi vastustajaan muutenkin kuin laittamalla kolmoskentän kaverin ykköstä vastaan.

 

[Chip Whitley]

Lähes kaikin puolin kausi oli pettymys, mutta yksilötasolla mukaan mahtui muutama positiivinenkin yllätys. Katsotaan niitä tarkemmin seuraavaksi, jatkona edelliseen viestiin:

Hyökkääjistä Sedinin kaksoset, ehdottomasti joukkueen tärkeimmät hyökkääjät, pelasivat tehollisesti ihan hyvät kaudet. Molempien tehot viime kaudesta pienenivät, mutta se oli ihan yleinen trendi tällä kaudella NHL’ssa, joten se sallittakoot. Henrik sijoittui Lännen syöttöpörssissä sijalle 3, edellään Thornton ja Datsyuk, ja koko NHL’ssa sijalle 4. Daniel ei ihan yltänyt kolmeenkymmeneen maaliin tällä kertaa, mutta silti 30 parhaimman joukkoon liigassa.

Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kausi kaksosten uralla kun eteenpäin kehitystä ei tapahtunut, ja ongelmat olivat samat kuin viime kaudella; tosipeleissä ei peli sujunut. Tämän kauden ”playoffeissa”, eli viimeisessä rutistuksessa omaa divisioonaa vastaan, ei kaksosilta löytynyt sitä tarvittavaa vaihdetta, samaa vaihdetta joka oli hukassa myös viime kevään playoffeissa. Silti ihan hyvä kausi, joskin voisi uskoa että nyt Sedinien maksimitaso on saavutettu.

Toinen kaksikko, Kesler ja Burrows, oli kauden suurin positiivinen yllätys. Joka ottelussa kaksikko pelasi vastustajan parhaita kenttiä vastaan, ärsytti, yritti taklata, puolusti hienosti, ja siinä samassa onnistui vielä hyökkäyspäädyssäkin. Tästä tuloksena molemmille uran parhaat kaudet, Kesler ylsi 20 maaliin ja Burrows 30 pisteeseen, ja kolmoskentän pääpalasilta voi odottaa samanlaista kautta myös ensi vuonna.

Myös tulokas Raymondin voi laskea onnistujaksi. Kauden alku oli vaikea, mutta Moose-stintin jälkeen nopea hyökkääjä oli kovassa vedossa. Jos ensimmäinen pätkä Canucksissa otetaan pois, olisi Raymond ollut matkalla noin 60 pisteen kauteen, ja tuohan on erinomainen suoritus vielä fyysisesti epävalmiilta hyökkääjältä. Ensi kaudella voisi olettaa olevan kakkoskenttämateriaalia.

Pyatt pelasi alkukauden suhteellisen keskivertotasolla, mutta nosti joulun jälkeen tasoaan merkittävästi. Pyatt oli koko kauden turhan aliarvostettu fanien keskuudessa, sillä hän teki paljon näkymätöntä työtä, itse asiassa Canucksin ainoa top6-hyökkääjä joka tuota teki, mutta joulun jälkeen otti suurempaa roolia myös kiekollisessa pelissä ja näin ollen sai myös enemmän krediittiä esim. HF’lla. Muutama ikävä loukkaantuminen kuitenkin katkaisi hyvät putket, ja pelin hakeminen palattuaan kesti aikansa. Tehollisesti kausi oli lähes identtinen viime kauteen verrattuna, mutta pelillisesti mentiin selvästi eteenpäin. Tämän hetken Canucksissa kuitenkin kolmanneksi tärkein hyökkääjä, joka tavallaan kuvastaa joukkueen tilannetta.

Hyökkäyksen kokeneen kaksikon kausi ei mennyt putkeen, joskin se oli odotettavissakin. Morrison pelasi alkukauden rannevammastaan huolimatta ihan hyvin ennen leikkaukseen joutumista, palasi, ja loukkaantui saman tien uudestaan. Entiselle ironmanille siis rikkonainen kausi, ja parhaimmassa (tai pahimmassa, miten sen nyt ottaa) tapauksessa viimeinen kausi Canucksissa (UFA kesällä, saattaa toki palata mutta uskoakseni muualle katsotaan ensin). Kapteeni Näslund väläytteli ajoittain, mutta muuten kausi oli heikko ja turhauttava. Palstamailien kunkku tuskin jatkaa uraansa Canucksissa, ainakin allekirjoittanut toivoo että seura ja pelaaja lähtevät eri suuntiin.

Loput, tavallaan ”sekundahyökkääjät” kuten Linden, Shannon, Isbister, Rypien, Ritchie, Jaffray ja Brown täyttivät roolinsa melko hyvin. Ei mitään suuria yllätyksiä, mutta ei pettymyksiäkään. Pelaajapula hyökkäyksessä oli ajoittain suuri, joten joitain hyökkääjiä jouduttiin peluuttamaan heille epäsopivissa paikassa, ja tuo jos jokin HF’lla faneja riemastutti. Cowan oli paska.

Puolustuksessa kausi oli jälleen rikkonainen, yllätyksiä ei pahemmin nähty, tai oikeastaan kaksi yllätystä mutta ne tavallaan kumosivat toisensa. Salo aloitti hitaasti osaksi loukkaantumisten takia, mutta kauden loppu oli tehokas ja sitä Saloa jota odottaisi ensi kaudella enemmän. Willie pelasi suhteellisen tasaisella tasolla koko kauden ollen takalinjojen johtaja, ja Öhlundkin hieman paransi otteitaan viime kaudesta. Bieksa oli suuri pettymys alkukaudesta, kärsi pitkän loukkaantumisen, palasi ja oli jälleen pettymys. Viimeisissä otteluissa oli jotain hyvää kuitenkin nähtävissä, joten ensi kaudella ehkä nähdään kaivattu tason nosto.

Jos Bieksan tason tippuminen oli yllätys, niin Edlerin kehitys oli myös yllätys. Nuori ruotsalainen nousi selväksi top4-puolustajaksi ja talvella ajoittain joukkueen ykköspakiksikin. Tasaisesti paukutti 20 minuutin rajaa jokaisessa ottelussa, pelasi yli- sekä alivoimaa, ja lopun pienestä hyytymisestä huolimatta pelasi erinomaisen kauden. Canucksin paras varaus pitkään aikaan, ja tuleva johtaja takalinjoilla.

Syvyyspakeista Krajicek aloitti kauden hienosti, oli ajoittain parhaita pakkejamme kun muulla joukkueella hieman tökki, mutta tasaisesti taso tippui mitä pidemmälle mentiin. Sitten pari loukkaantumista joista jälkimmäinen lopetti kauden. Hyvin mahdollista että pelaa ensi kaudella jossain muualla. Kesän suurin UFA-sainaus Miller aloitti hitaasti mutta dieselinä nosti vauhtiaan alun jälkeen. Ihan ok-tason kolmosparin pakki joka täytti ruutunsa, hänenkin kausi tosin loppui ennen aikojaan, ja kesällä on leikkauksesta toipuminen edessä.

Waivereista hankittu Mike Weaver myös täytti ruutunsa, ei mitään erikoista mutta hoiti hommansa. Ei hänestä yli oman siniviivan mitään hyötyä ole, mutta tiimipelaaja joka uhraa pientä kroppaansa joukkueen puolesta kiitettävästi. Moose kaksikko Bourdon ja McIver olivat tällä kaudella virallisina varavaravaramiehinä, eikä heitäkään voi flopista syyttää. Bourdon on edelleen, tehotilastosta huolimatta, omalla alueellaan aina pahasti hukassa, ja McIverille puolestaan ei ole jaettu parhaita kortteja mitä taitoihin tai jalkanopeuteen tulee. McIver korvaa nuo kuitenkin fyysisyydellään, ja Bourdon omat vikansa muulla pelillään, joten mikäli molemmat kesän yli organisaatiossa pysyvät, on syvyys hyvin taattu. Ongelma vain on se, että Bourdon on kymmenes huudettu nimi varaustilaisuudessa, ja McIver lähempänä 300…

Maalivahdit onkin käyty jo läpi. Luongo pelasi keskivertokauden, huonomman kuin viime kaudella mutta silti Canucksin MVP, ja Sanford täytti ruutunsa paria poikkeusta lukuun ottamatta hyvin. Luongon kentän ulkopuoliset ongelmat muistaen (vaimo lähes koko kauden Floridassa) voi olettaa ensi kauden Luongon olevan erittäin motivoitunut, vaimo ja uusi lapsi papan mukana kaupungissa, ja vielä jos Nonis onnistuu parantamaan tätä joukkuetta paperilla jotta Luongo saa apuja, oksat pois ja Hart ja Stanley Vancouveriin.

 

[nuck]

Kokonaisuutena oikein hyvä kirjoitus kaudesta Chip Whitleylta. Paria kohtaa voisin kuitenkin kommentoida.

Ensi kaudeksi pitäisi saada uusia pelaajia hyökkäykseen sekä uusi, strategisesti parempi valmentaja jonka hyökkäyskuviot eivät ole niin jääräpäisiä.

Uusille pelaajavahvistuksille kannatusta, valmentajan vaihdolle puolestaan ei.

Minä en ensinnäkään usko siihen, että menestystä saanutta valmentajaa kannattaa vaihdella aina kahden kauden välein. Vancouver teki kuitenkin viime kaudella seuraennätyksen pisteissä ja meni ensimmäisen kerran playoffien toiselle kierrokselle sitten kevään 2003. Vaikka tällä kaudella palaset eivät loksahtaneet paikoilleen viime kauden tavoin (jäätiin playoffeista surkean loppukauden vuoksi neljä pistettä), valmentajan vaihtaminen tässä tilanteessa osoittaisi joukkueen johdolta vain liikaa kärsimättömyyttä.

Pitää ottaa huomioon Vigneaultin taustat arvioitaessa hänen kokonaispanostaan ja valmennuskykyään seuralle. Viime kausi ei ollut suinkaan mitään sattuman satoa, vaan hänen uraansa seuranneena menestystä pystyi myös odottamaan. Vigneaultin valinta vuoden NHL-valmentajaksi tuli toki paljon Luongon ja puolustajien onnistumisten ansiosta, mutta olisi tyhmää sulkea silmänsä ja katsoa asiaa pelkästään näihin juttuihin peilaten.

Vigneault valmensi aikanaan Montrealia syksystä 1997 marraskuuhun 2000. Miehen ensimmäisellä kaudella Canadiens teki yllätyksen kukistamalla Pittsburghin playoffeissa ja kolmannella kaudella Vigneault valittiin Jack Adams -kisassa toiseksi. Eli puheet siitä, että huippuvaativa Vigneault olisi vain yhden kauden valmentaja, eivät pidä paikkaansa.

Montreal paransi koko ajan peliään hänen alaisuudessaan ja pelasi vasta kolmannella kaudella parasta peliä. Tämäkin kertoo siitä, että luottaminen samaan valmentajaan oli tuolloin kannattavaa myös toisessa kiekkohullussa paikassa, vaikka varmasti fanit halusivat muutoksia jo aikaisemmin, kun Habs ei suurta menestystä playoffeissa saanut.

Tuolla kaudella, jolloin Vigneault valittiin Jack Adams -kisassa toiseksi, Canadiensin pelaajat menettivät loukkaantumisten vuoksi päälle 550 ottelua. Joukkueena Canadiens pelasi kuitenkin kurinalaisesti ja valmennus sai parsittua pelaajamenetyksiä kokeneen joukkueen niin hyvään kuntoon, mitä tuolta kaudelta oli ylipäätään otettavissa; Montreal päästi tuolla kaudella kaikista ongelmistaan huolimatta NHL:n viidenneksi vähiten maaleja.

Seuraavana syksynä Vigneault sai kuitenkin kärsimättömästä kaupungista kenkää nopeasti syksyllä, kun kausi alkoi heikosti. Tämän jälkeen hän valmensi pitkään mm. junioreissa (P.E.I. Rockets - QMJHL) ennen siirtymistään Moosen valmentajaksi. Manitobassa Vigneault luotsasi ennen viime kauden NHL-menestystä Moosen kaikkien aikojen parhaaseen runkosarjamenestykseen, vaikka porukka oli hajalla koko kauden.

Eli toistaiseksi Vigneault on valittu viisi kautta kestäneellä NHL-urallaan kerran NHL'n parhaaksi valmentajaksi ja kerran toiseksi parhaaksi. Nämä saavutukset hän on tehnyt kahdessa eri joukkueessa. Ensimmäisen kerran kolmannella kaudella, toisen kerran ensimmäisellä kaudella. Ensimmäisen kerran ennen työsulkumuutoksia, toisen kerran näiden jälkeen. Farmissa Vigneault vei Moosen kaikkien aikojen parhaaseen runkosarjamenestykseen saatuaan mahdollisuuden.

Vaikka tämä kausi olikin pelillisesti pannukakku, minä kyllä antaisin hänelle vielä aikaa ja mahdollisuuksia. Hän on osoittanut kahdessa eri paikassa, että hän pystyy vetämään laivaa sekä pitkäjänteisesti, että lyhyessä ajassa hyvällä menestyksellä. Valmentajana hänen menestyksensä on aina lähtenyt vahvasti puolustuksen kautta pelaamisesta. Tähän myös joukkueen pelaajamateriaali antaisi parhaat mahdollisuudet.

Pitää muistaa se, että Nonisin varsinaisella ensimmäisellä kaudella Crawford oli vielä "Burken mies". Vigneault on periaatteessa valmentajana ensimmäinen "Nonisin mies" ja Nonis varmasti haluaa katsoa asioita vähän pidemmälle. Minä en toki tunne joukkueen sisällä olevaa tilaa niin hyvin, että pystyisin tällä hetkellä sanomaan, voiko Vigneault ylipäänsä jatkaa meillä. Saattaahan nimittäin olla, että hänen ja muutaman pelaajan väliset mahdolliset kemioiden ongelmat eivät enää ole korjattavissa.

Silloin kun Vigneault palkattiin Vancouveriin (kesä 2006), Nonis kertoi medialle, että Vigneaultin mahdollinen ainoa heikkous on siinä, että hän on liiankin suora ja rehti ulospäin;

"He's probably too blunt and direct. I think i'll be angrier at Alain than you [media] will be. He does say some things you'd like to keep quieter."

Välillä tämä Vigneaultin suorasukaisuus menee yli - mitä nähtiin aikanaan jo AHL:ssä. Tuolloinhan V ripitti useampaakin valmentajaa ja jopa omia pelaajia medialle. Esimerkiksi playoffeissa Vigneault sanoi mediatilaisuudessa Syracusen valmentajasta Gary Agnewista, että tämä oli jo pelaajana "soft as Kleenex" ja samassa tilaisuudessa mies meni arvostelemaan Moosen nelikymppistä maalivahtia Wade Flerhertya, kun tämä oli mennyt loukkaantumaan.

Tämän kauden alussa Vigneault ripitti medialle (kun joukkueen peli oli surkeaa) ainakin Mitchellia ja Bieksaa ja näistä Mitchell vastasikin takaisin median kautta. Viime kauden alussa Vigneault arvosteli Luongoa medialle - tuolloin Bobby kuitenkin nousi jaloilleen ja alkoi pelaamaan entistä paremmin. Tämä pelaajien arvostelu median kautta on vähän ikävä tapa toimia. Välillä tämä kuitenkin toimii, mutta onhan tuossa myöskin riskinsä, joka saattaa syödä joukkuetta sisältä.

En siis tiedä, millainen suhde joukkueen pelaajilla on Vigneaultiin. Loppukauden perusteella (pahimpana esimerkkinä tästä tuo viimeisin peli, jossa olisi voinut kuvitella Canucksin tarjoavan "vähän" paremman vastuksen mahdollisessa Linden uran viimeisessä pelissä) tässä voi olla tällä hetkellä isoja vaikeuksia. Tämä saattaakin olla tekijä, mikä voi tietää Vigneaultin lähtöä kaupungista. Mikäli tässä ei ole kuitenkaan ylitsepääsemättömiä ongelmia, minun papereissani Vigneaultilla on vahva kannatus.

Canucks pärjäsi viime kaudella paremmin koska Luongo pelasi maalilla kuin ylijumala... Tällä kaudella kun Luongo oli vain normaali...,

Pitää muistaa se, että tämä kausi ei ollut Luongolle mikään normaali kausi. Hän oli kevätkaudella NHL:n top10 ulkopuolella pelkkien maalivahtien joukossa, kun hänen pitäisi olla joka kausi lahjakkuuden mukaan top10 sisällä kaikki pelaajat huomioiden. Viime kausi ei ollut Luongolle mikään harvinaisuus. Floridassa hän ei vain päässyt kunnolla esiin, kun menestys kiersi koko joukkuetta, mutta olihan hän jo tuolloin Hart Trophy -kisassa kärjessä ja Lester B. Pearson -kisassa (pelaajien oma äänestys parhaasta pelaajasta) finaalikolmikossa.

 

[Henkka]

Näin nyt sivustaseuraajana omiin mielipiteisiin ja Chip Whitleyn huikeaan kirjoitukseen perustuen, tuli minulle sellainen fiilis, että tällä kaudella Canucks oli omalla tasollaan. Se viime kevät oli valtaisaa ylisuorittamista, jolloin onnistui kaikki.

Mutta, ei se merkitse sitä että joukkue olisi huono. Pleijaripaikka jäi vain muutaman pisteen päähän ja olihan kauden aikana se järjetön tilanne, että kaikki TOP6 pakkia oli sivussa loukkaantumisten takia. Siinä meni varmasti muutama piste, jotka nyt pleijareiden kynnyksellä koitui kohtaloksi. Lännen keskikastia joukkue joka tapauksessa tälläkin ryhmityksellä oli.

Canucksilla on mielestäni pakisto aivan loistavasti kasassa, jonne ei tarvita yhtään vahvistusta. Millerin voi päästää menemään ja antaa oman nuorison kasvaa sisään kokeneiden Öhlundin, Salon ja Mitchellin tueksi. Bieksan paska kausi kun muuttuu taas hyväksi, niin asiat kummasti kääntyvät parempaan päin. Ja se Detroitiin kuuluva Edler tulee vielä tekemään oman panoksensa.

Luongon roolia maalinsulla ei tarvitse kyseenalaistaa, piste.

Mutta se hyökkäys. Olihan se kiekollisesti paska, pakko se on kaikkien tunnustaa. Joukkue tarvitsee ehdottomasti kakkosketjun Sedin sistersien tueksi. Jos Pyatt on teidän fanienne mielestä riittävä kaveri TOP6 hyökkääjistöön, niin silloin tarve on kolmelle TOP6 hyökkääjälle. Mielestäni olisi järkevä antaa Morrisonin ja Näslundin mennä ja antaa kavereiden yrittää uutta tulemista jossain muualla. (Näslund todennäköisesti Detroitissa, jossa mies pelaa 100 pisteen ja 50 maalin kauden). Jos budjetissa on tilaa, niin kesällä rahaa palamaan. M&N kaksikosta sitä pitäisi vapautua 10 miljoonaa, en sitten tiedä mitä jatkosopimukset tulevat nielemään.

Jarrumiehet Kesler ja Burrows ovat tulevaisuudessa aivan NHL:n eliittiä ja nelosketjun kavereista ei sen enempää tarvitse stressata, niitä Canucksilta varmasti löytyy tekemään kovaa duunia minimipalkalla.

 

[nuck]

Näin nyt sivustaseuraajana omiin mielipiteisiin ja Chip Whitleyn huikeaan kirjoitukseen perustuen, tuli minulle sellainen fiilis, että tällä kaudella Canucks oli omalla tasollaan. Se viime kevät oli valtaisaa ylisuorittamista, jolloin onnistui kaikki.

Kyllä, viime kevät oli ylisuorittamista. Eihän Canucksilta sentään pisteillä mitattuna NHL'n parasta peliä voi realistisesti 50 pelin ajan odottaa. Joukkue kuuluu Läntisen konferenssin keskikastiin, etenkin silloin kun Luongo pelaa kuin kuka tahansa rivimaalivahti. Luongossa on kuitenkin kiinni lähes seitsemän miljoonaa dollaria, joten häneltä pitää odottaa tätä kautta enemmän voittavia torjuntoja. Nyt näitä ei niin paljon nähty, mutta viime kaudella nähtiin enemmän sitä Luongoa, mitä Floridassakin nähtiin.

Joukkueen selkeä ongelma on hyökkäys, ja ylipäänsä kiekollinen pelaaminen. Tällä alueella Canucks ei ole edes Läntisen konferenssin keskikastia. Joukkue on rakennettu pelaajamateriaaliltaan vähän liikaakin oman puolustuspelin varaan. Seurajohdossa on luotettu siihen, että joukkue pystyisi napsimaan riittävästi näitä 2-1-voittoja mennäkseen pitkälle, mutta kuten tämä kausi osoitti, tästä on liian lyhyt matka 1-2-tappioihin.

Jos katsotaan tarkemmin Vancouverin kokoonpanoa, huomataan kuinka kapea ratkaisijoiden rintama tällä orkesterilla oli loppujen lopuksi käytössä. Ykkösketjun kaksoset (suurin varauksin tulokas Raymondin ja Ryan Shannonin kanssa) ovat periaatteessa ainoita pelaajia, joilla on lahjoja tehdä yksilötasolla pelejä kääntäviä ratkaisuja ja kaksosetkin katosivat taas loppukaudesta. Kaikki muut joukkueen hyökkääjät ovat enemmän tai vähemmän puolustavia- tai rouhijatyyppisiä pelaajia.

Markus Näslund oli joskus kiekollisesti yksi NHL'n parhaista hyökkääjistä, mutta tällä hetkellä mies on peliä hidastava alle 30 maalin kahden suunnan hyökkääjä. Brendan Morrison on enemmän puolustava sentteri, Taylor Pyattin parhaat vahvuudet ovat vääntöpuolella ja Ryan Keslerin puolustuksessa. Tällä kaudella huikeasti kiekollisia otteita eteenpäin vieneen Alex Burrowsin parhaat vahvuudet ovat kaikesta huolimatta enemmän energiapuolella ja Matt Pettinger on kohtalaisen nopea yleishyökkääjä, kuitenkaan vailla selkeitä hyökkäyspään vahvuuksia.

Trevor Linden on/oli puolustava hyökkääjä ja samat sanat menevät Byron Ritchielle. Jeff Cowan oli varjojen mailla koko kauden vaeltanut nyrkkisäkki, Brad Isbister yksipuolinen rouhija, Rick Rypien yksipuolinen jälleen loukkaantumisista kärsinyt energiapelaaja ja Mike Brown vain lupaavan oloinen energiapelaaja. Eli koko hyökkäyksessä parhaat avut löytyvät vahvasti ihan toisaalta kuin kiekollisesta pelistä.

Puolustuksessa on sama tilanne. Mattias Öhlund on ollut aina selvästi enemmän puolustava puolustaja kuin kiekollinen puolustaja, Willie Mitchell on niin puhdas puolustava pakki kuin joku voi vaan olla, samoin Aaron Miller. Myös Mike Weaver on puolustava pakki, jonka vahvuudet tulevat esiin vain omassa päässä terrierimäisenä pakkina. Sami Salolla on yksi liigan parhaista laukauksista (ja hän on omassa päässä erittäin luotettava), mutta ei hänkään ole erinomaisista ensimmäisistä syötöistä huolimatta sellainen kiekollinen johtaja, mitä monilla joukkueilla on.

Lukas Krajicekilta löytyy hyvin liikettä ja riittävää kiekkovarmuutta, mutta hänkään ei pysty tekemään riittävästi kiekollista peliä. Alex Edler oli hienosti kummassakin päässä esiintynyt tulokas, mutta hänen pelinsä katosi loppukaudesta. Kevin Bieksalla olisi ollut kykyjä nousta puolustuksesta hyökkäyksen kautta esiin, mutta hänen kautensa meni täysin reisille loukkaantumisen vuoksi.

Eli kokonaisuutena Vancouverilla oli tällä kaudella hyökkäyksessä tasan kaksi selvästi kiekollista, hyökkäävää pelaajaa, yksi loukkaantunut tulokas ja yksi katkaravun kokoinen ylivoimapelaaja. Puolustuksessa oli yksi pelinsä kadottanut yllättäjä-tulokas ja Salo, jonka kiekollinen peli rajoittuu periaatteessa kuitenkin laukaukseen ja ensimmäiseen oman alueen syöttöön.

Canucksilla on mielestäni pakisto aivan loistavasti kasassa, jonne ei tarvita yhtään vahvistusta. Millerin voi päästää menemään ja antaa oman nuorison kasvaa sisään kokeneiden Öhlundin, Salon ja Mitchellin tueksi. Bieksan paska kausi kun muuttuu taas hyväksi, niin asiat kummasti kääntyvät parempaan päin. Ja se Detroitiin kuuluva Edler tulee vielä tekemään oman panoksensa.

Puolustus on kyllä maalivahdin ohella joukkueen vahvinta aluetta. Öhlund, Salo, Mitchell ja Bieksa olisivat jokainen joissakin joukkueissa ykköspakkeja, nuorista Edler, Bourdon ja McIver tekevät vahvaa tuloaan. Parasta on se, että kaikilla puolustajilla pitäisi olla vielä vähintään muutama vuosi "parhaalla tasolla" edessä. Ainoastaan Miller ja Krajicek ovat tällä hetkellä pelaajia, joita ei välttämättä tarvita. Toisaalta taas tämäkin kausi näytti sen, kuinka heikoille puolustus voi mennä, kun tärkeitä pakkeja on sivussa kerralla kaksi tai useampia (=normaali tilanne tälle kaudelle).

Joukkue tarvitsee ehdottomasti kakkosketjun Sedin sistersien tueksi. Jos Pyatt on teidän fanienne mielestä riittävä kaveri TOP6 hyökkääjistöön, niin silloin tarve on kolmelle TOP6 hyökkääjälle.

Pyatt on 20 maalin isokokoinen ja vahva kahden suunnan hyökkääjä, joten kyllä hänelle kuuluu paikka TOP6 joukosta monissakin joukkueissa. Kolmea hyökkääjää siis huutaisi. Yksi sellainen voisi olla tämän kauden tulokas Mason Raymond, joka pelasi koko kauden hyvin ja oli parhaimmillaan (ikävä kyllä - oli pääsemässä koko ajan paremmin ja paremmin NHL-peliin kiinni) juuri ennen loukkaantumistaan. Raymond on tosin vielä tällä hetkellä voimatasoltaan kovin heikko - kesällä tätä puolta on onneksi mahdollista kehittää -, mutta hyökkäyspelissä on isoja vahvuuksia.

Itse petaisin paikkaa siis hänelle, vaikka katossa olisi hyvin tilaa Näslundin ja Morrisonin lähtiessä ja palkkakaton noustessa kovimmillekin hankinnoille. Kesällä on kuitenkin vähän tarjontaa ainakin vapaista agenteista, joten tämä parantaa hienosti tällä kaudella pelanneen Raymondin osakkeita. Lisäksi olisi mielestäni tyhmää ottaa lupaavalta kaverilta hyökkäävää paikkaa hankkimalla nimeltään vahvempi pelaaja. Raymondin kaltaiset pelaajat ovat loppujen lopuksi kuitenkin niitä, joiden ympärille joukkuetta rakennetaan tulevaisuuteen.

Tämä spekuluonti kuuluisi lähinnä tuohon Hiisin avaamaan "Canucks 08-09 -ketjuun", mutta laitetaan nyt tänne tähän yhteyteen hahmottamaan tilannetta:

Huhuttu kattohan on noin 55-56 miljoonaa. Vancouverin tämän hetken tilanne Raymondin kanssa ja ilman Milleria, Krajicekia, Morrisonia ja Näslundia voisi olla parin RFA-pelaajan sopimuksen jälkeen seuraava:

D.Sedin - H. Sedin - ? :3.575 + 3.575 + ?
Raymond - ? - Pyatt : 0.7 + ? + 1.575
Burrows - Kesler - Pettinger : 0.483 + 1.75 + 1.0
Brown - Rypien - Linden (jos vielä jatkaa - pientä toivoa on) / Hansen / Cowan (UFA-hankintana Ruutu): 0.5 + 0.5 + n. 0.7

Mitchell - Bieksa : 3.5 + 3.75
Öhlund - Edler : 3.5 + 0.550
Salo - Bourdon : 3.5 + 1.3
McIver 0.550

Luongo 6.75
MacIntyre : 0.550

Yhteensä: n. 38.3

Ennakoituun tulevaan kattoon tilaa n. 17.3 miljonaa.

Eli Canucksilla olisi aika lailla realistisesti arvioiden (Nonis haluaa jättää pari miljoonaa tilaa kattoon / katto nousee tuonne 55 miljoonan paikkeille) ensi kautta ajatellen käytössä noin 15 miljoonaa. Tähän summaan pitää kuitenkin ottaa huomioon jollain tavalla jo nyt myös tulevat jatkosopimukset tuleville omille UFA-/RFA-miehille. Sopimusten tekemisen aikahan koittaa neljän pelaajan kohdalla toivottavasti ensi kauden aikana - sopimukset astuvat sitten voimaan kaudella 2009-2010.

Nykyisistä pelaajista odotan Edlerin (RFA-pelaaja ensi kauden jälkeen) saavan uuteen sopimukseen lisää ehkä pari miljoonaa, Burrowsin (UFA-pelaaja ensi kauden jälkeen) miljoonan ja kaksosten (UFA-pelaajia ensi kauden jälkeen) puolitoista miljoonaa per nokka. Tämä tekisi noin kuusi miljoonaa lisää yhteensä kaudesta 2009-2010 lähtien. Katto voi taas nousta tuolla kaudella lisää, mutta tämä mahdollinen katon pysyminen nykyisenä pitää huomioida jollain tavalla jo tässä vaiheessa.

Eli periaatteessa Canucksilla olisi tänä kesänä varaa laittaa näihin kakkosketjun sentteriin ja ykkösketjun laituriin yhteensä noin 10 miljoonaa dollaria. Mahdollisia siirtoja en jaksa nyt miettiä, mutta jos katsotaan tuonne vapaiden aganttien listoille, niin kakkosketjun sentteriksi sopisi Brendan Morrisonin lisäksi esimerkiksi Calgaryn Daymond Langkow tai Chicagon Jason Williams (halvempana ja nuorempana vaihtoehtona).

Ykkösketjun laidalle onkin sitten vaikeampi löytää sopivaa pelaajaa UFA-markkinoilta. Ehkä lähimpänä toiveita olisi kahden tai kolmen vuoden sopimuksella Minnesotan Rolston, jolla on takana kolme peräkkäistä 30 maalin kautta ja joka pystyy tuomaan hyvän laukauksen Henrik Sedinin passeille. Toki Hossakin voisi olla kova vahvistus, mutta en oikein usko hänen tuloonsa, kun puolet NHL'stä on miehen perässä.

Eli ensi kauden joukkue voisi näyttää vaikka tältä:

D. Sedin - H. Sedin - Rolston
Raymond - Langkow - Pyatt
Burrows - Kesler - Pettinger
Brown - Rypien - Linden / Ruutu / Hansen

Mitchell - Bieksa
Öhlund - Edler
Salo - Bourdon
McIver

Luongo
MacIntyre

Ei tuolla hyökkäyksellä vieläkään kuuhun mennä, joten puolustuksen ja Luongon pitäisi edelleen pelata tätä kautta paremmin - ainakin pysyä enemmän terveenä, jotta edes mahdollisuuksia olisi parempaan menestykseen.

***

Drew MacIntyre valittiin AHL:n kakkostähdistöön. Tällä hetkellä D-Mac on viidentenä AHL:n päästettyjen maalien keskiarvossa (2.24) ja neljäntenä torjuntaprosenteissa (92.3%). Ensi kaudella MacIntyre on hyvin lähellä paikkaa Luongon juomapullon säilyttäjänä Canucksin vaihtopenkillä.

 

[Chip Whitley]

Minä en ensinnäkään usko siihen, että menestystä saanutta valmentajaa kannattaa vaihdella aina kahden kauden välein. Vancouver teki kuitenkin viime kaudella seuraennätyksen pisteissä ja meni ensimmäisen kerran playoffien toiselle kierrokselle sitten kevään 2003. Vaikka tällä kaudella palaset eivät loksahtaneet paikoilleen viime kauden tavoin (jäätiin playoffeista surkean loppukauden vuoksi neljä pistettä), valmentajan vaihtaminen tässä tilanteessa osoittaisi joukkueen johdolta vain liikaa kärsimättömyyttä.

Kärsimättömyyttä vai ongelmien korjausta? Vigneault on kyllä todistanut pärjäävänsä tyylillään liigassa kuin liigassa kuten ansiokkaasti yllä totesit, mutta se todellinen joukkuemenestys on jäänyt saavuttamatta (vaikka kausiakaan ei liikaa ole kertynyt, eikä palikat ole mitään eliittiluokkaa ollut). Hän saa kyllä joukkueen taistelemaan ja pelaajiston uskomaan omaan tekemiseen kuten viime kaudella joulun jälkeen nähtiin (tällä kaudella tosin tässä oli rakoilua), mutta kuten jo sanoin, tämä kausi toi mukanaan muutamia puutteita hänen metodeissaan joita ei viime kaudella niin selvästi näkynyt.

En halua kuulostaa Sihvoselta, sillä hänen "pelikirja-mamajam" on saanut ihan liikaa huomiota ja suurempia ja tärkeämpiäkin asioita kentällä on, mutta kyllä V'n systeemit joilla hyökkäyksiä pyritään rakentamaan ovat heikot. Ei siitä mihinkään pääse, sillä vaikka taitotaso onkin rajallinen eikä joukkuenopeuskaan millään hyvällä tasolla ole, niin kyllä tuollakin kokoonpanolla pitäisi hyökkäyspäässä enemmän asioita saada aikaan. En tarkoita mitään yliaktiivista run&gun meininkiä, ei tästä kokoonpanosta siihen ole, mutta silloin kun kiekko omilla on, enemmän pitäisi saada aikaan.

Joku voisi myös sanoa, että kopissa oli nähtävissä pientä skismaa kauden aikana tiettyjen pelaajien kanssa, kuten myös mainitsit, eikä asiaa auttanut se että jo selvästi vittuuntunut sekä turhautunut Luongo laitettiin viimeiseen otteluun katsomaan kun Canucks tekee parhaat Leafs-imitaationsa ja Flames nöyryyttää joukkuetta kotihallissa. Willien kanssa on ollut myös pientä ongelmaa, ja Trevorin kohdalla V'llä on ollut alusta asti vaikeaa. Itse kuitenkin pidän valmentajasta joka sanoo mitä ajattelee, ja myös pelaajasta joka näin tekee. Se pitää ilmapiirin rehellisenä, eikä selän takana tapahdu niin paljon epäolennaisuuksia.

Ehkä se suurin ongelma jonka Vigneaultissa näen on juuri se, että tällä kaudella livettiin pahasti viime kauden identiteetistä. Kauden alussa se alkoi kun itsestä luultiin hieman liikoja eikä töitä tehty niin intensiivisesti kuin pitäisi, eikä sitä identiteettiä saatu kertaakaan marraskuuta ja osaksi joulukuuta lukuun ottamatta täysin takaisin. Salon ja Bieksan loukkaantumiset herättivät joukkueen pelaamaan sillä kuluttavalla tyylillä johon viime kaudella V pelaajat totutti, mutta se ei pitänyt kuin pari kuukautta. Lopussa sitten taas herättiin taistelemaan viime kauden malliin kun todettiin että tässähän alkaa playoff-paikka olemaan tiukalla, "hei emme olekaan niin hyviä", mutta töitä tehtiin tyylillä "aivot narikkaan, täysillä mennään ja yritetään voittaa".

Kaikki mahdolliset kopin sisäiset skismat (oletus) ja esitykset kentällä siis ainakin minun silmään vaikutti että valmennus tavallaan "menetti" pelaajat. Niin kuin Crown kanssa kävi ajan saatossa, mutta ei ihan niin räikeästi. Tähän vielä lisättynä saamattomuus kiekon kanssa, niin oikean kaverin sattuessa ehdolle valmentajan vaihto voisi olla hyvä veto.

Vaikka tämä kausi olikin pelillisesti pannukakku, minä kyllä antaisin hänelle vielä aikaa ja mahdollisuuksia. Hän on osoittanut kahdessa eri paikassa, että hän pystyy vetämään laivaa sekä pitkäjänteisesti, että lyhyessä ajassa hyvällä menestyksellä. Valmentajana hänen menestyksensä on aina lähtenyt vahvasti puolustuksen kautta pelaamisesta. Tähän myös joukkueen pelaajamateriaali antaisi parhaat mahdollisuudet.

Sanotaan näin, että en minäkään Vigneaultia ihan potkujen antamisen ilosta pois potkisi. Elän vain toiveunessa että Nonis saisi houkuteltua major juniorin parhaan valmentajan, Giantsin Don Hayn, NHL'ään. Tyyliin miten Lamo teki edellisenä kesänä Sutterin kanssa, ja tuloshan nähdään (Jack Adams kuuluisi tuolle herralle).

En siis tiedä, millainen suhde joukkueen pelaajilla on Vigneaultiin. Loppukauden perusteella (pahimpana esimerkkinä tästä tuo viimeisin peli, jossa olisi voinut kuvitella Canucksin tarjoavan "vähän" paremman vastuksen mahdollisessa Linden uran viimeisessä pelissä) tässä voi olla tällä hetkellä isoja vaikeuksia. Tämä saattaakin olla tekijä, mikä voi tietää Vigneaultin lähtöä kaupungista. Mikäli tässä ei ole kuitenkaan ylitsepääsemättömiä ongelmia, minun papereissani Vigneaultilla on vahva kannatus.

Tuo on aina mahdollisuus. Cookehan juuri tuon pelaaja-valmentaja suhteen takia "jouduttiin" treidaamaan. Varmaa on, että mikäli V Canucksissa jatkaa, ei suosikkipoikasi Linden tätä tee. Uusi valmentaja, enkä laskisi ollenkaan mahdottomaksi että Linden pelaisi vielä yhden kauden.

Pitää muistaa se, että tämä kausi ei ollut Luongolle mikään normaali kausi. Hän oli kevätkaudella NHL:n top10 ulkopuolella pelkkien maalivahtien joukossa, kun hänen pitäisi olla joka kausi lahjakkuuden mukaan top10 sisällä kaikki pelaajat huomioiden. Viime kausi ei ollut Luongolle mikään harvinaisuus.

En tarkoittanut Luongon omaa normaalia tasoa, vaan yleisesti liigan normaalia tasoa. Luongon mittapuulla kausi oli kyllä pettymys, mutta kyllä hän silti pelasi ok-kauden kun verrataan tilannetta ympäri liigaa. Tämä ei vaan tällä kertaa Canucksille riittänyt.

 

[nuck]

Kärsimättömyyttä vai ongelmien korjausta? Vigneault on kyllä todistanut pärjäävänsä tyylillään liigassa kuin liigassa kuten ansiokkaasti yllä totesit, mutta se todellinen joukkuemenestys on jäänyt saavuttamatta (vaikka kausiakaan ei liikaa ole kertynyt, eikä palikat ole mitään eliittiluokkaa ollut).

Niin, viisi kautta NHL:ssä, kaksi eri seuraa, kaksi "eri aikakautta", kaksi kertaa Jack Adams -kisassa kahden ensimmäisen joukkoon ja kummassakin joukkueessa toinen kausi ollut heikoin. Kuulostaa muuten monille varmaan näin laitettuna ihan 'ikuiselta kakkoselta'. Minulle tuo kuulostaa kuitenkin mieheltä, jonka taitoja on pakko päästä katsomaan kahta kautta pidempään. Eivät nuo valinnat Jack Adams -kisassa nimittäin mitään vahinkoja ole olleet.

Vigneaultin käytössä olleet palikat ovat olleet kaikkea muuta kuin eliittiluokkaa. Montreal sijoitettiin hänen Habs-vuosinaan järjestäen kaikissa julkaisuissa heikommaksi, mitä todellinen sijoitus lopulta oli. Tuolta joukkueelta ei voinut intohimoisinkaan Rocket-fani uskoa suurta joukkuemenestystä playoffeissa tuohon aikaan. Jeff Hacketteilla ei playoffeissa pitkälle mennä.

Kukaan ei tainnut uskoa myöskään, että viime kauden Canucks kaiken sen uudisrakentamisen jälkeen olisi pelannut heti ensimmäisellä V'n kaudella pisteillä mitaten historiansa parhaan runkosarjan. Playoffeissa tie katkesi sitten tulevaan mestariin, mutta kaiken kaikkiaan viime kaudella valmennus sai puristettua tuosta joukkueesta irti kaiken sen, mitä oli otettavissa. Tämä kausi olikin sitten V'n ammattilaisuran ainoa epäonnistuminen kun puhutaan kokonaisista NHL-kausista.

Ei siitä mihinkään pääse, sillä vaikka taitotaso onkin rajallinen eikä joukkuenopeuskaan millään hyvällä tasolla ole, niin kyllä tuollakin kokoonpanolla pitäisi hyökkäyspäässä enemmän asioita saada aikaan. En tarkoita mitään yliaktiivista run&gun meininkiä, ei tästä kokoonpanosta siihen ole, mutta silloin kun kiekko omilla on, enemmän pitäisi saada aikaan.

Vigneault on puolustava valmentaja, joten miehen saa halutessaan "helposti kiinni" hyökkäyspelin onnistumisesta. Crawford-kausien jälkeen Canucksiin kuitenkin haettiinkin nimen omaan selkeästi puolustavaa valmentajaa ja joukkue on myös rakennettu tämän varaan. Vigneaultin joukkueen hyökkäyspelin kritisoiminen on sama asia, mihin Crawfordin kritisoijat aikanaan laittoivat lusikkansa (myönnän, että kuuluin tähän porukkaan), kun kritisoivat Crawfordia puolustuspelistä. Jokaisella valmentajalla on kuitenkin "oikeassa joukkueessa" (=keskitason palaajamateriaali) puutteensa.

Vigneault antaa pelaajilleen vähän vapauksia hyökkäyspäässä ja yrittää pitää huolen siitä, että joukkueella olisi koko ajan kolme miestä kiekon ja oman maalin välissä (Crawfordin suhde oli neljän suhde yhteen, mutta toisin päin). Siksi joukkueen hyökkäyspeli näyttää usein kuin he pelaisivat hitaalla ja vailla ajatusta. Hyökkäyksille kun ei ole vierellä kunnolla tukea ja kiekkoa ei saada tällä systeemillä kiertämään niin hyvin kuin takavuosina. Huono systeemi tämä ei kuitenkaan välttämättä ole, kun katsotaan monien vastaavien joukkueiden menestystä playoffeissa huippumaalivahdilla ja hyvällä puolustuspelillä.

Olen osittain samaa mieltä tästä hyökkäyspelin parhaasta hyödyntämisestä, mutta vain osittain. Tämän kauden Canucksista olisi ollut nimittäin vaikea ottaa enemmän tehoja irti. Katsotaan yksittäisiä pelaajia pelaaja kerrallaan, niin tämä hahmottuu paremmin:

- Kaksoset pelasivat suurin piirtein niin tehokkaasti mitä heiltä pystyy lahjakkuus huomioiden odottamaan. Henrik oli Lännen kolmonen syötöissä (koko NHL:ssä neljäs) ja teki noin 80 pistettä. Daniel oli Lännen 14. maaleissa (jäi kympin sakista kolme maalia), teki 29 maalia ja myös lähelle 80 pistettä. Minä en odota tältä kaksikolta enää 100 pistettä, vaan 90 taitaa olla ehdoton maksimi. Melko lähelle tätä he ovatkin päässeet nyt kahdella peräkkäisellä kaudella, kun V on ollut valmentajana. Hyökkäyspään tärkeimpien pelaajien pelaaminen maksimitasolla kertoo jotain myös siitä, kuinka hyvin valmennus on saanut porukan pelaamaan hyökkäyspäätä.

- Näslund jäi 25 maaliin ja 55 pisteeseen. Hänen osaltaan kausi oli aika lailla siinä, mitä pystyi odottamaan (minä odotin 30 maalia ja noin 60-70 pistettä maksimissaan), sillä taaksepäin mentiin henkilökohtaisella tasolla jo Crawfordin yltiöpäisen hyökkäämisen aikana hänen viimeisellä kaudella. Tuolloin Näslund sai ylivoima-aikaa kuitenkin kaksi minuuttia enemmän ottelua kohden kuin nyt ja tekikin tutussa ketjussa seitsemän maalia tätä kautta enemmän. Tähän nähden tämä kausi ei ollut tuloksellisesti mikään suuri pettymys.

- Pyatt jäi viime kauden maalimääristä seitsemän maalia, mutta viime kaudella hän pelasi enemmän kaksosten kanssa. Nyt hän teki kuitenkin yhtä paljon pisteitä kuin viime kaudella, joten kokonaistehojen kanssa kausi ei ollut suuri pettymys. Kokonaisuutena Pyatt on pelaaja, joka on saanut urallaan selvästi parhaan nosteen hyökkäyspäässä juuri V'n kanssa pelatessa. Nyt tosin vastuutakin tulee enemmän kuin aikaisemmin, mutta minä en pysty odottamaan häneltä juurikaan enempää, mitä nykyinen valmennusjohto on saanut kahden viime kauden aikana irti (=noin 20 maalia kaudessa).

- Kesler pelasi hyökkäyspäässä selvästi uransa parhaan kauden ja teki selvästi puolustavasta roolistaan huolimatta 21 maalia ja lähes 40 pistettä. Silloin, kun Ryan varattiin, häneltä pystyi odottamaan maksimissaan noita lukemia mihin hän nyt pääsi. Nyt tämä "suunniteltu katto" on tullut kuitenkin jo miehen toisella täydellä kaudella vastaan ja tämä voi lupailla tulevaisuuteen isoja juttuja. Tulevaisuudessa hänellä saattaa olla mahdollisuuksia jopa 30 maaliin saakka. Ehdottomasti hänkin pelaaja, josta valmennus sai irti kaiken sen, mitä oli otettavissa.

- Burrows teki 179 jäähyminuutin ja erinomaisen puolustuspelin ohessa 12 maalia ja päälle 30 pistettä, joten hänkin lukeutui Keslerin kanssa selkeisiin onnistujiin myös hyökkäyspäässä. Kukaan ei pysty odottamaan tältä pelaajalta, joka on kuitenkin edelleen parhaimmillaan energiapelaajana enempää hyökkäyspäässä. Hän oli joukkueen selkein yllättäjä hyökkäyspäässä, enkä usko, että monikaan valmentaja olisi saanut hänestä irti enempää.

- Morrison pelasi vain 39 peliä ja teki 25 pistettä. Täysi 82 ottelun kausi olisi lupaillut tasaisen vauhdin taulukolla noin 55 pistettä. Hän teki entisen valmennuksen aikana Näslundin ja Bertuzzin kanssa pelatessa kahdella viimeisellä kaudellaan hyökkäysvoittoisemmassa pelissä 60 ja 56 pistettä ja viime kaudella V'n kanssa pelatessa 51 pistettä. Eli kokonaisuutena Morrison on ollut siis yhtä tehokas entisellä valmennuksella ja nykyisellä valmennuksella. Erona entiseen on ollut vain se, että hän pelasi tuolloin tutussa ketjussa tuttujen ketjukavereiden kanssa.

- Salo pelasi 63 peliä, teki kahdeksan maalia ja 25 pistettä. Hän jäi viime- ja toissa kauden saldoista vähän, mutta ei kuitenkaan mitenkään merkittävästi (kaksi maalia ja kahdeksan pistettä vähemmän kuin Crawfordin aikana parhaalla kaudella). Vigneaultin aikana Salo on kuitenkin tehnyt maaliennätyksensä NHL:ssä, joten voidaan sanoa, että nykyinen tilanne sopii miehelle.

- Öhlund pelasi vain 53 peliä (vähiten sitten kauden 1999-2000) ja teki 24 pistettä. Hän on ollut NHL'ssä nyt yhdeksän kautta peräkkäin vähän päälle 30 pisteen puolustava puolustaja ja tämä raja olisi mennyt rikki tälläkin kaudella, mikäli pelejä olisi tullut enemmän. Hänenkin kohdallaan voidaan siis sanoa, että hänestä saatiin irti suunnilleen se, mitä oli otettavissa. Vain loukkaantuminen rajoitti kokonaispanosta.

- Raymond pelasi tulokkaana vain 49 peliä ja teki 21 pistettä. Nämä luvut olivat varmasti enemmän, mitä kukaan (ehkä miestä itseään lukuun ottamatta) odottivat. Hänen osaltaan ei voida kuitenkaan arvioida sitä, kuinka hyvin tai huonosti nykyinen valmennus sai hänestä tehoja irti. Oma mutu-tuntuma on kuitenkin se, että harva olisi saanut enempää.

- Edler teki kahdeksan maalia ja 20 pistettä loppukauden väsähtämisestä huolimatta. Hänelle sopivat samat sanat kuin Raymondille - vaikea arvioida sitä, kuinka hyvin tehoja onnistuttiin saamaan lahjakkuuteen nähden irti ja mutu-tunne on se, että harva olisi saanut enempää. Selkeä onnistuja kuitenkin kokonaisuutena kyseessä ja myös valmennus saa tästä sulan hattuunsa.

- Cooke pelasi meillä 61 peliä ja teki 16 pistettä. Hänen kautensa tehot olivat pienemmät, mitä odotin (odotin noin 30 pistettä täydeltä kaudelta - nyt tasaisen vauhdin taulukko olisi tuonut täydeltä kaudelta noin 20 pistettä). Miehen osittaiseen epäonnistumiseen yhtenä syynä oli kuitenkin se, että Burrowsin vahvan pelin johdosta toisesta joukkueen saman roolin pelaajasta Cookesta tuli aikaisempaa hyödyttömämpi pelaaja - peliaikakin laski viime kaudesta tuonne 12 minuuttiin, kun viime kaudella hän pelasi lähes 16 minuuttia pelissä. Tässä mielessä myös hyökkäyspään tehojen lasku ei ollut mikään ihme.

- Shannon pelasi 27 peliä ja teki 13 pistettä. Hän sai Morrisonin loukkaantumisen vuoksi suuremman roolin kuin kertaakaan miehen lyhyellä NHL-uralla ja onnistui ihan kohtalaisesti (harva pystyi odottamaan enempää). Sanoisin hänenkin kohdallaan, että kovin paljoa enempää ei miehestä olisi saanut irti kukaan toinen valmentaja.

 

[nuck]

Jatkuu edellisestä viestistä...


- Bieksa pelasi vain 34 peliä ja näistäkin suurimman osan pitkän sairausloman jäljiltä puolikuntoisena. Hän ei tehnyt kuin 12 pistettä, mutta eipä häneltä kovin paljon enempää olisi voinut toivoakaan kaikkien ongelmien jälkeen. Viime kaudella Vigneault sai hänestä irti miehen ensimmäisellä kokonaisella NHL-kaudella päälle 40 pistettä, joten tämä tausta huomioiden nykyinen valmennusjohto tuntuu saavan hänestä irti suunnilleen sen, mitä voisi toivoa (ehkä enemmänkin). Ensi kausi näyttää taas enemmän Bieksan ja valmennuksen välisestä yhteistyöstä, mikäli Bieksa pysyy silloin kunnossa.

- Linden pelasi vain 59 peliä ja teki 12 pistettä. Olisin toivonut hänelle suurempaa vastuuta ja tästä menee piikki valmennusjohdon suuntaan. Kokonaisuutena Linden on/oli kuitenkin nykyään noin 20 pisteen hyökkääjä, joten eipä tuo vähäinen pelimäärä laivaa vielä keikuta.

- Mitchell pelasi 72 peliä, näistä osan puolikuntoisena ja teki aika lailla sen määrän pisteitä (12), mitä häneltä on totuttu parhaina kausinaan näkemään. Pisteellisesti täysin odotettu kausi siis.

- Krajicek pelasi vain 39 peliä ja teki 11 pistettä. Häneltä voi odotella noin 20-30 pistettä täydellä nappikaudella. Tämän kauden pistekeskiarvo olisi lupaillut täyden kauden tasaisella vauhdilla 23 pistettä, joten ihan odotettua lukemaa täälläkin.

- Isbister pelasi 55 peliä ja teki 6+5=11 pistettä. Minä odottelin ennen kautta kaiken mennessä nappiin noin 20 pistettä, joten tästä jäätiin vähän. Tosin nämä toiveet olivat asetettu jo valmiiksi aika lailla yläkanttiin miehen normaalitasoon nähden - toiveena oli seuraava Pyatt, mutta kaikki eivät lyö itseään läpi samalla tavalla.

- Ritchie jäi viime kauden pisteistään kolme pistettä. Pelaaja, jolta ei voida odottaa juurikaan päälle 10 pistettä huipputehokkaista junnuvuosista huolimatta.

- Pettinger teki Vancouverissa 20 pelissä 4+2=6 pistettä ja tätä ennen Washingtonissa 56 pelissä 2+5=7 pistettä, joten hänestä saatiin meillä selvästi enemmän irti. Tosin Capseissa peli ei vain ottanut tällä kaudella tuulta alleen ja meillä hän sai enemmän vastuuta (pelasi kuitenkin pitkälle puolustavaa roolia). Kaupassa, jossa Cooke lähti pois ja Petty tuli tilalle, hyötyivät kummatkin pelaajat (Cooke tosin enemmän, kun pääsee playoffeihin).

Millerin, Jaffrayn, Luongon, Sanfordin, Brownin, Rypienin, Beechin, Bourdonin, Cowanin, Weaverin ja McIverin kausia en jaksa edes arvostella, kun puhutaan hyökkäystehoista.

Yhteenveto: Omasta mielestäni siis valmennus sai tuosta ryhmästä irti suunnilleen sen, mitä tuosta oli otettavissa. Ykkösketjun pelaajat pelasivat pisteellisesti tasollaan, Näslund suunnilleen. Morrisonin ja Bieksan kausi meni loukkaantumisiin. Pyatt, Salo ja Öhlund pelasivat pisteellisesti hekin omalla tasollaan. Kesler ja Burrows yllättivät pisteellisesti, Edler ja Raymond olivat tulokkaina onnistuneita hyökkäyspäässä, mistä pisteitä lähtee myös valmennukselle.

Jos hyökkäyspelin pelitavasta puhutaan, niin joukkue pelasi koko kauden kurinalaisesti (siitä voidaan toki keskustella, oliko tämä kurinalaisuus liiallista, kun kausi päättyi näin), rakensi hyökkäyksensä enemmän yksinkertaisella tavalla - karvausta ja kiekkoa maalille - ja siksi tämä näytti ulos usein liiankin yksinkertaiselta ja paikallaan junnaavalta (kun kiekkoa [mikä tuo pelinopeutta] ei syötelty puolustuspeliin satsaamisen vuoksi lyhyillä syötöillä niin paljon kuin joissakin toisissa joukkueissa).

Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että systeemi olisi ollut välttämättä hyökkäyspäähän pelatessa huono. Sillä ei ole nimittäin mitään merkitystä hyökkäystehoja peilatessa, tuleeko maali kauniin WCE-Linen yhdistelmän syöttökuvion jälkeen, Keslerin runnomasta kolmannesta reboundista vai Burrowsin takapuolesta. Se, että joukkueella ei vain ollut parempia hyökkääviä pelaajia käytössä, ei ole valmennuksen vika kuin välillisesti (kun menivät toivomaan viime kesänä julkisesti Ducksin mestaruus mielessä lisää rouhijoita käsien sijaan).

Trevorin kohdalla V'llä on ollut alusta asti vaikeaa. Itse kuitenkin pidän valmentajasta joka sanoo mitä ajattelee, ja myös pelaajasta joka näin tekee. Se pitää ilmapiirin rehellisenä, eikä selän takana tapahdu niin paljon epäolennaisuuksia.

Minäkin pidän enemmän tästä suorasta tyylistä, mutta joskus nuo lauseet voivat osua liiankin pahasti kohteisiinsa.

Mitä Lindeniin tulee, niin tällä kaudella Lindenilla ja Vigneaultilla oli ongelmansa, mutta Lindenin kanssa ei ollut viime kaudella kovinkaan vaikeaa. Mies sai pitkästä aikaa paikan ylivoimassa, teki mukavat 25 pistettä ja nosti vielä selvästi tasoaan playoffeissa. Sanoisinkin, että viime kaudella V sai L:n pelaamaan suunnilleen niin hyvin, mitä olisi voinut toivoa. Tällä kaudella Linden oli alkukaudesta paljon terveenä raaputuksena, mutta V otti miehen takaisin, kun kevät ja mahdolliset playoffit lähestyivät. Tämä saattoi hyvinkin olla jo kauden alussa suunniteltu kuvio: kokenutta miestä lepuutettiin runkosarjan aikana, jotta tämä olisi ollut parhaimmassa tikissä taas playoffien aikaan.

Ehkä se suurin ongelma jonka Vigneaultissa näen on juuri se, että tällä kaudella livettiin pahasti viime kauden identiteetistä. Kauden alussa se alkoi kun itsestä luultiin hieman liikoja eikä töitä tehty niin intensiivisesti kuin pitäisi, eikä sitä identiteettiä saatu kertaakaan marraskuuta ja osaksi joulukuuta lukuun ottamatta täysin takaisin.

Tämä on kyllä osin totta. Tällä kaudella jäätiin viime kauden tasosta, mitä työn tekoon tulee. Ei mielestäni pahasti kuten sanoit, mutta jonkin verran. Edelleen Canucks oli kuitenkin keskiarvoon mitaten paljon töitä tehnyt joukkue, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljon, mitä viime kaudella nähtiin. En kuitenkaan antaisi tämän kauden (jonka aikana riitti todella paljon erilaisia ongelmia) vaikuttaa niin voimakkaasti, että aikaisemmin meillä ja muualla tasonsa osoittanut valmennus saisi tämän yhden epäonnistumisen jälkeen kenkää. Ensi kaudeksi pari pelaajavahvistusta, pari tärkeää pelaajaa nostaa tästä kaudesta tasoaan ja toivotaan vähemmän loukkaantumisia, niin uskoisin lopputuloksen olevan taas paljon paremman.

Cookehan juuri tuon pelaaja-valmentaja suhteen takia "jouduttiin" treidaamaan. Varmaa on, että mikäli V Canucksissa jatkaa, ei suosikkipoikasi Linden tätä tee. Uusi valmentaja, enkä laskisi ollenkaan mahdottomaksi että Linden pelaisi vielä yhden kauden.

Tuosta Lindenin lopettamisesta tai muualle siirtymisestä valmennuksen vuoksi olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Mies on niin valas kuin joku voi vaan olla ja nytkin hän alkoi saada koko ajan lisää vastuuta kuin ratkaisupelit lähestyivät. Tämä kertoo valmennuksen luotosta miestä kohtaan.

Kuten ylle kirjoitin, Cooken kanssa ongelmat alkoivat siitä, kun Burrows vei mieheltä peliaikaa ja tärkeiden hetkien vastuuta vahvalla pelillä. Miehestä tuli vähän aikaisempaa tarpeettomampi tässä systeemissä, kun valmennus ei halunnut kuitenkaan antaa kahdelle ärsyttäjätyypille sitä 15 minuuttia pelissä.

 

[Chip Whitley]

Jos hyökkäyspelin pelitavasta puhutaan, niin joukkue pelasi koko kauden kurinalaisesti (siitä voidaan toki keskustella, oliko tämä kurinalaisuus liiallista, kun kausi päättyi näin), rakensi hyökkäyksensä enemmän yksinkertaisella tavalla - karvausta ja kiekkoa maalille - ja siksi tämä näytti ulos usein liiankin yksinkertaiselta ja paikallaan junnaavalta (kun kiekkoa [mikä tuo pelinopeutta] ei syötelty puolustuspeliin satsaamisen vuoksi lyhyillä syötöillä niin paljon kuin joissakin toisissa joukkueissa).

Eniten minua vain häiritsi, sanotaan nyt sitten tuo mainitsemasi kurinalaisuus. Kukaan ei ottanut missään vaiheessa sitä kiekollista vastuuta kun hyökkäyksiä alettiin rakentamaan, vaan suosittiin lähes aina "off-the-glass" -menetelmää jolla ei loppupeleissä kuuhun mennä. Silloin kuin sitä helppoa ensimmäistä syöttöä ei ollut otettavissa, tavallaan panikoitiin ja luovutettiin kiekko suosiolla vapaaksi riistaksi keskialueelle. Harvemmin yritettiin uutta starttia, dumpattiin kiekko vaan keskelle. Loukkaantumiset ja hyökkäyksen rajallinen taitotaso toki näytteli tässä osaa, mutta samalla myös valmennusjohdon maksimaalinen riskien välttely kävi harmittamaan (mikäli täysin varmaa linjaa ei ollut, kiekosta luovuttiin, ja tuohan oli käsky valmennukselta). Varsinkin jälkikäteen, kun tietää että paljon huonommin ei toisella tyylillä olisi voinut mennä.

Kaipa tällä yksinkertaistetulla tyylillä sitten tavallaan "suojeltiin" usein omia nuoria pakkeja vastahyökkäyksiltä, ottaen hyökkäykseltä tilanteen pari pois, ja yritettiin pelata sillä tyylillä jolla tällainen kokoonpano pärjäisi. Se ei kuitenkaan tällä kertaa toiminut, enkä tiedä pystyykö V tekemään oikeita muutoksia mikäli Nonis saa etulinjaan taitoa hankittua (V ei ole tainnut koskaan hyvää hyökkäysryhmittymää edes valmentaa?).

Edelleen Canucks oli kuitenkin keskiarvoon mitaten paljon töitä tehnyt joukkue, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljon, mitä viime kaudella nähtiin. En kuitenkaan antaisi tämän kauden (jonka aikana riitti todella paljon erilaisia ongelmia) vaikuttaa niin voimakkaasti, että aikaisemmin meillä ja muualla tasonsa osoittanut valmennus saisi tämän yhden epäonnistumisen jälkeen kenkää. Ensi kaudeksi pari pelaajavahvistusta, pari tärkeää pelaajaa nostaa tästä kaudesta tasoaan ja toivotaan vähemmän loukkaantumisia, niin uskoisin lopputuloksen olevan taas paljon paremman.

Kirjoititko tuon boldatun kohdan nyt, vai lainasitko vain viime kesänä kirjoittamaasi tilannetta Canucksista? ;)

Minun näkemykseni mukaan juuri tuossa työnteossa piili se ehdottomasti suurin ongelma. Fakta on, että V'n tyyli pelata on erittäin vaativa pelaajan keholle, ja se vaatii joka ottelussa paljon jotta oman roolinsa puhtain paperein suorittaisi. Viime kaudella joulun jälkeen tämä pelaajien puolesta sisäistettiin, mutta tällä kaudella se taas unohtui kauden alussa. Jos syyttäisin pelaajien alhaista motivaatiota tehdä niska limassa töitä (niin kuin viime kaudella joulun jälkeen tekivät), en varmasti menisi paljoa mönkään. Divisioonan voitto ja muukin menestys taisi kesällä nousta hieman päähän, joka tavallaan on ymmärrettävää, ja on harmi ettei johtavat pelaajat tai valmennusjohto saanut joukkueen jalkoja maan pinnalle ennen marraskuun katastrofaalista Predators-ottelua.

Homma luisti hetken viime kevään malliin, ja taas livettiin, kunnes lopussa herättiin taistelemaan mutta tekeminen meni vähän yliyrittämiseksi paniikkipäissään ja sitä kautta töitä tehtiin kyllä paljon, mutta ei järkevästi. Löydän siis kaksi epäkohtaa valmennusjohdon toimista tällä kaudella (1. pelin avausten turha varominen sekä 2. hyvän kauden jälkeen motivoinnin vaikeus), ja toivon että molemmissa kohdissa onnistuttaisiin ensi kaudella paremmin (jälkimmäinen ei tällä kertaa pitäisi olla ongelma).

Tuosta Lindenin lopettamisesta tai muualle siirtymisestä valmennuksen vuoksi olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Mies on niin valas kuin joku voi vaan olla ja nytkin hän alkoi saada koko ajan lisää vastuuta kuin ratkaisupelit lähestyivät. Tämä kertoo valmennuksen luotosta miestä kohtaan.

Minulle Linden on kyllä aina enemmän luistin kuin valas, jos tuossa mitään järkeä on. Pointtini oli, että en usko Lindenille löytyvän paikkaa V'n ensi kauden kokoonpanosta. Se oli menneellä kaudellakin jo niin vaikeaa.

Kuten ylle kirjoitin, Cooken kanssa ongelmat alkoivat siitä, kun Burrows vei mieheltä peliaikaa ja tärkeiden hetkien vastuuta vahvalla pelillä. Miehestä tuli vähän aikaisempaa tarpeettomampi tässä systeemissä, kun valmennus ei halunnut kuitenkaan antaa kahdelle ärsyttäjätyypille sitä 15 minuuttia pelissä.

Kyllä Burrows osan Cooken minuuteista vei, mutta olihan tuossa kolmoskentässä vielä yhden laiturin paikka vapaana. Molemmat ärsyttäjiä, kyllä, mutta Cooke ei vain jostain syystä missään vaiheessa Vigneaultia sytyttänyt, ja kyllä Cookie tuon itsekin myönsi.

Nonis ja AV muuten pitivät kauden päätös -lehdistötilaisuuden, mutta tyylilleen uskollisena ei Nonisin taikurin hatusta pahemmin pupuja ulos pomppinut. Luvattiin olla entistä aktiivisempia kesällä uusien, oikeasti merkittävien pelaajien hankinnan suhteen, nyt kun on paljon tilaakin katossa. Paljon syyteltiin taas loukkaantumisia ja otteluohjelmaa.

V painotti moneen kertaa kuinka pari viikkoa sitten kamppailimme divisioonan ykkössijasta, mutta ei vielä tiennyt mikä meni sen jälkeen viimeisessä rutistuksessa vikaan. Kuulema pitää istua valmennusjohdon sekä pelaajien kanssa ennen lopullista analyysia. Pitäisi varmaan faksata oma teoria, sillä vaikka itse tämän sanokin, vaikuttaa se aika hyvältä.

Lehdistötilaisuudesta vielä sen verran, että joukkueen top9-hyökkääjien laadusta riippuen (mikäli saadaan pari kovaa vahvistusta kahteen ensimmäiseen kenttään) nähdään myös neloskentässä enemmän viihdearvoa. Tai tuo oli ainakin rivien välistä luettavissa, enkä sitä ollenkaan ihmettelisi, sillä omistaja ei varmasti pidä siitä että tällä kaudella Canucks oli tylsä sekä missasi pudotuspelit. Cowania varmaan yritetään ulostaa, ja Brownia sekä Rypienia suunnitellaan ihan vakituiseen kokoonpanoon. Enkä laskisi oikeaa raskassarjalaistakaan täysin ulos kuvioista, en ihmettelisi mikäli draftissakin jokin lupaava iskijä tarttuisi valasverkkoon. Kyllä tuollaiset kaverit aina muutamat paidat myy.

 

[nuck]

Eniten minua vain häiritsi, sanotaan nyt sitten tuo mainitsemasi kurinalaisuus. Kukaan ei ottanut missään vaiheessa sitä kiekollista vastuuta kun hyökkäyksiä alettiin rakentamaan, vaan suosittiin lähes aina "off-the-glass" -menetelmää jolla ei loppupeleissä kuuhun mennä.

Ei menty ei. Osittain tämä oli varmasti valmennuksen pelitavasta johtuvaa pelaamista, osittain tämä taas johtui juuri siitä, mistä puhuit. Joukkueessa oli tavallista enemmän liikettä loukkaantumisten muodossa - esimerkiksi puolustuksen TOP6 [Öhlund, Salo, Mitchell, Bieksa, Miller ja Krajicek] oli sivussa yhteensä 176 ottelua, kun viime kaudella puolustuksen TOP5 menetti 45 peliä -, alakerran avainrooleissa oli liiankin paljon tulokkaita ja muita kokemattomia puolustajia ja luultavasti tästä syystä joukkue pelasi tavallistakin varmempaa peliä välttääkseen vastaiskuja.

Näin jälkikäteen kun tulos oli nyt nähdyn kaltainen, voisi tosiaan sanoa, että joukkueen olisi kannattanut ottaa enemmän riskejä ja panostaa enemmän kiekolliseen peliin. Tuolla tavalla tulos olisi ollut ehkä sama kuin nyt (ehkä heikompikin - vielä parempi varausnumero kesälle), mutta maaleja olisi voinut tulla vielä enemmän (=viihdearvo noussut). Nyt kun mentiin tähän ns. varmaan systeemiin luottaen vielä viime kautta enemmän ja joukkue jäi ulos playoffeista, ymmärrän kyllä tavallaan kritiikin myös valmennusta kohtaan.

Se ei kuitenkaan tällä kertaa toiminut, enkä tiedä pystyykö V tekemään oikeita muutoksia mikäli Nonis saa etulinjaan taitoa hankittua (V ei ole tainnut koskaan hyvää hyökkäysryhmittymää edes valmentaa?).

Vigneaultilla ei ole tosiaan ollut koskaan mitenkään kovin lahjakasta hyökkäystä käytössä. Habseissa oli aikanaan hyökkäyspeliä ajatellen ehkä paras kokonaisuus, kun joukkueessa pelasivat samaan aikaan mm. Recchi, Damphousse, Koivu, Corson ja Rucinsky. Samaan aikaan NHL:n kärkipelaajia olivat kuitenkin mm. Jagr, Forsberg, Bure, Selänne, Gretzky, niin eiväthän nuo Habs-miehet kilpailleet hyökkäyspelissä ihan samassa sarjassa.

Kokonaisuus oli kuitenkin ihan hyvää, sillä Canadiens teki Vigneaultin ensimmäisellä kaudella Itäisen konferenssin toiseksi eniten maaleja ja koko NHL'ssä tuon kauden Canadiens teki viidenneksi eniten kaappeja. Toinen kausi olikin heikompi kuin ensimmäinen ja kolmannella kaudella Canadians pelasi jo loukkaantumisten runtelemana (pelaajat jättivät kauden aikana päälle 550 peliä väliin) enemmän sitä V'n kiekkoa, mitä viime kaudella meillä nähtiin - Itäisessä konferenssissa vain Flyers päästi vähemmän maaleja omaan päähän.

Tuolla kolmannella kaudella poikinut Jack Adams -palkinnon ehdokkuus tuli Vigneaultille siis aika paljon pelkän joukkueen hyvän puolustuspelin onnistumisen kautta. Hyökkäyspäässä olisikin ollut vaikea toteuttaa oikein minkäänlaista kuvioita, kun parhaat offensiiviset dynamot olivat Martin Rucinsky, Dainius Zubrus, Sergei Zholtok, Benoit Brunet ja Trevor Linden. Johda siinä sitten pistepörssejä...

Kuten tuonne ylös kirjoitin, niin Vancouverissa Vigneault on saanut toistaiseksi lähes kaikista pelaajista hyökkäyspäässä irti suunnilleen sen, mitä heistä voisi kuvitella saavan. Hänen aikakaudellaan ei ole montaa pettymystä ollut - no, ehkä Näslundin voisi joku laskea tähän sarjaan, jos kuvittelee miehellä olevan vielä takavuosien liike ja laukaus.

Aika paljon uusien pelaajien onnistumisissa ratkaisee kuitenkin heidän sopivuus uusiin rooleihinsa. Vigneault on erittäin vaativa valmentaja, jonka kanssa on varmasti hyvinkin helppo mennä törmäyslinjalle, ellei puolustusvelvoitteita hoideta. Tämä puolustusvelvoitteiden hoitaminen myös kärkipelaajilta on nykykiekossa tuttua kuitenkin lähes paikassa kuin paikassa, joten aika harvassa ovat loppujen lopuksi minun näkemykseni mukaan pelaajat, jotka eivät yksinkertaisesti meille sovi.

Kirjoititko tuon boldatun kohdan nyt, vai lainasitko vain viime kesänä kirjoittamaasi tilannetta Canucksista? ;)

Heh, olisin ehkä voinutkin lainata, sillä samat tunteet sitä on joka kauden jälkeen pinnassa.

No, viime kaudella tärkeimmät pelaajat - Luongo, kaksoset, puolustus - pitivät tasonsa paremmin, joten pelaajilta ei niinkään odottanut kuin tasonsa pitämistä (ehkä pientä nostoa parilta pelaajalta [Pyatt, Burrows, Krajicek, Näslund] kun nappikautta meille vielä kuvitteli). Uusia vahvistuksia tietenkin silloinkin kaipailtiin, samoin sitä, että pari pakkia ja Kesler pysyisi jatkossa paremmin kunnossa. Mutta en olisi voinut tuolloin kuvitella nyt nähtyä loukkaantumissumaa, enkä kyllä sitäkään, että Luongo pelaa keväällä kuin kuka tahansa rivimaalivahti (ymmärrän kyllä Bobbyn heikkoa kautta tämän kritiikin keskelläkin ja olen 'varma', että hän nostaa ensi kaudella tasoaan).

Minun näkemykseni mukaan juuri tuossa työnteossa piili se ehdottomasti suurin ongelma. Fakta on, että V'n tyyli pelata on erittäin vaativa pelaajan keholle, ja se vaatii joka ottelussa paljon jotta oman roolinsa puhtain paperein suorittaisi. Viime kaudella joulun jälkeen tämä pelaajien puolesta sisäistettiin, mutta tällä kaudella se taas unohtui kauden alussa. Jos syyttäisin pelaajien alhaista motivaatiota tehdä niska limassa töitä (niin kuin viime kaudella joulun jälkeen tekivät), en varmasti menisi paljoa mönkään.

Tämä on kyllä varmasti aika lähelle osunut ja hyvä veikkaus tästä kaudesta. Tyylihän on erittäin vaativa, luistelukilometrejä tulee kumpaankin päähän luistellessa todella paljon ja hyvä viime kauden jälkimmäinen puolikas saattoi tehdä vähän hallaa pelaajien pään sisälle. Tästä ehkä johtui myös joukkueen epätasaisuus, mitä ei viime kaudella nähty. Silloin kun töitä jaksettiin paiskia tosissaan, joukkue oli kova pala mille tahansa porukalle puolikuntoisenakin, mutta viime kautista työn määrää ei nyt kaikesta huolimatta nähty läpi kautta.

Tästä saa valmennuskin ottaa tosiaan osan itseensä. Aivan varmasti he ovat tosin painottaneetkin tämän työnteon merkitystä muuten melko heikossa kiekollisessa joukkueessa (juuri kova työnteko [lähes illasta toiseen vastustajaa kovempi] on se voima, jonka avulla tämä joukkue olisi voinut pärjätä), mutta tätä sanomaa ei ilmeisesti saatu riittävän syvälle kaikkien pelaajien selkärankaan. Kuitenkin osa pelaajista (mm. Kesler ja Burrows) sisäisti tämän sanoman erinomaisella tavalla, joten lähtee tästä piikkiä myös niiden pelaajien suuntaan, jotka eivät ihan viime kauden energialla mukana olleet.

Minulle Linden on kyllä aina enemmän luistin kuin valas, jos tuossa mitään järkeä on. Pointtini oli, että en usko Lindenille löytyvän paikkaa V'n ensi kauden kokoonpanosta. Se oli menneellä kaudellakin jo niin vaikeaa.

No, minullekin on toki enemmän luistin, mutta nykyisin hän on valas.

Voi hyvin olla, että Lindenille ei löydy ensi kaudellakaan paikkaa kaikista runkosarjan marras-tammikuun peleistä, mutta kokenut mies elää silti keväästä ja tuolloin olisi taas töitä tarjolla. Muualla en osaa häntä nähdä ja mikäli pelaaminen vain vielä kiinnostaa, uskon hänen jatkavan meillä näistä aina välillä kohdalle osuvista penkkikomennuksista huolimatta.

Kyllä Burrows osan Cooken minuuteista vei, mutta olihan tuossa kolmoskentässä vielä yhden laiturin paikka vapaana. Molemmat ärsyttäjiä, kyllä, mutta Cooke ei vain jostain syystä missään vaiheessa Vigneaultia sytyttänyt, ja kyllä Cookie tuon itsekin myönsi.

Canucks haki tuolle kolmosketjun paikalle kuitenkin selkeästi enemmän maalintekotaitoa muuten hyvään puolustavaan ja taklaavaan ketjuun (Pyatt, Näslund) tai laitavääntöihin kokoa (Pyatt, Isbister). Ehkä Vigneault ajatteli, että laittamalla Cooken tuohon ketjuun, ketjusta tulee vähän liiankin yksipuolinen kokonaisuus ja hän haki vähän monipuolisuutta. Ehkä hän oli myös oikeassa, kun tuo ketju oli ilman Cookea kuitenkin joukkueen onnistunein yhdistelmä odotuksiin nähden.

Viime kaudella Cooke sopi palapeliin mielestäni kuitenkin ihan hyvin kun Burrowsin peli ei ollut tämän kauden tasolla. Parasta peliä Cooke esitti tuolloin silloin kun sai pelata Morrisonin laidalla ja hän teki rooliinsa nähden ihan hyvät 30 pistettä. Tälle kaudelle hänelle ei oikein löytynyt kuitenkaan enää sopivaa paikkaa kokoonpanossa. Mutta varmasti lähtöajatuksissa oli päällimmäisenä miehellä se, että hän ei vain sytyttänyt Vigneaultia. Ehkä hän olikin tavallaan oikeassa, ainakin jos katsotaan tätä kautta.

Pitäisi varmaan faksata oma teoria, sillä vaikka itse tämän sanokin, vaikuttaa se aika hyvältä.

Kannattaa varmaan laittaa faksia. Teoriasi kuulostaa ihan järkeen käyvältä. Samalla voisi painottaa erikseen myös pelaajien vastuuta ja kertoa, että katsoisivat työnteon esimerkkiä Keslerilta ja Burrowsilta.

 

[Chip Whitley]

Näin jälkikäteen kun tulos oli nyt nähdyn kaltainen, voisi tosiaan sanoa, että joukkueen olisi kannattanut ottaa enemmän riskejä ja panostaa enemmän kiekolliseen peliin. Tuolla tavalla tulos olisi ollut ehkä sama kuin nyt (ehkä heikompikin - vielä parempi varausnumero kesälle), mutta maaleja olisi voinut tulla vielä enemmän (=viihdearvo noussut). Nyt kun mentiin tähän ns. varmaan systeemiin luottaen vielä viime kautta enemmän ja joukkue jäi ulos playoffeista, ymmärrän kyllä tavallaan kritiikin myös valmennusta kohtaan.

Monesti näytti siltä, että Canucks-puolustus pelkäsi niin paljon virheitä että helpoissakin paikoissa tyydyttiin vain heittämään kiekko lasin kautta ulos. En sano että riskejä pitäisi välttämättä paljon enempää ottaa, tämän joukkueen pelisuunnitelma ja kokoonpanokin on kuitenkin pitkälti riskittömälle pohjalle rakennettu, mutta se kävi vain turhauttamaan kun suhteellisen helpoissakin paikoissa ei omia hyökkäyksiä edes haluttu rakentaa. Maalitkaan eivät minulle niin tärkeitä ole, kyllä ottelusta saa viihdearvoltaan loistavan ilman niitäkin, mutta jotain yritystä omien tilanteiden luomiseen olisi ajoittain mukava nähdä. Vaikka se välillä tarkoittaisikin omalla alueella pysähtymistä ja uudestaan starttausta, voittaisi se ainaisen kiekon luovuttamisen vastustajalle.

Draftiin tuli sitten 10. vuoro. Sinänsä tilanne on erittäin mielenkiintoinen, sillä tänä vuonna on kiitettävä puolustustarjonta heti top10'ssa, ja tämähän tarkoittaa että Canucksilla on mahdollisuus varata varaustilaisuuden top5 hyökkääjä itselleen (oletuksella että pakkeja on jäljellä draftiin lähdettäessä suunnilleen saman verran kuin nyt; siis että Bourdonit ja Bieksat ovat edelleen Canucksin omaisuutta).

Stamkos ja Filatov kun jätetään laskuista (Stamkos menee ykkösenä, Filatovkin reilusti ennen Canucksia), ja lasketaan että Doughty, Pietrangelo, Bogosian, Schenn sekä Myers (kaikki pakkeja) menevät top10'ssa, jää vain kahden joukkueen varaukset ennen Canucksin vuoroa. Pelaajia joita voisi näille vuoroille spekuloida, ovat nopea tanskalainen laituri Boedker, jenkkisentteri Wilson, OHL'ssa kiekkoileva sentteri Hodgson, Lethbridgen myös sentteri Boychuk, sekä major juniorin pahapoika Kyle Beach (C/RW).

Asenne- sekä aivotärähdysongelmistaan huolimatta valintani kohdistuisi Beachiin, ja perusteluina seuraavaa: Canucksin kaksi parasta hyökkääjäprospectia, Raymond ja Grabner, ovat pieniä sekä nopeita laitureita (Boedker menisi vähän toistoksi). Senttereitä meillä ei ole tulossa, mutta sekä Hodgson että Boychuk ovat molemmat suhteellisen pienikokoisia, nopeita sekä taitavia, menevät siis samaan muottiin tuon oman kaksikon kanssa pelipaikkaa lukuun ottamatta. Wilson nyt olisi hiukan isokokoisempi, mutta toisaalta meillä on tulossa yksi jenkki, viime kesän ykkösvaraus White josta voisi odottaa hieman samaa kuin Wilsonista (Wilson toki tässä vaiheessa näyttää paremmalta, mutta omasta mielestäni menisi tässäkin vähän toistoksi).

Beach olisi pelaaja jollaista meillä ei ole tällä hetkellä. Suuri riski? Kyllä, mutta jokaisen menestykseen tähtäävän joukkueen pitää riskejä ottaa. Taitava, iso, omaa loistavan laukauksen sekä kiistellyn asenteen, pelaaja jollainen syntyisi kun yhdistäisi Averyn/Carcillon ja 02/03 kauden Bertuzzin. Ainoa pelillinen miinus voisi olla luistelu, mutta isot pelaajat harvoin tässä mitään luonnon lahjakkuuksia on. Asennetta ja kasetin kestävyyttä pidetään miinuksina, tästä seuraavia loukkaantumisia myös, mutta Canucks tarvitsisi juuri vähän asennetta top6 hyökkäykseen. Pelaajia jotka pelaavat PPG-tahdilla ja keräävät samassa yli 200 minuuttia jäähyjä ei kovin usein eteen tule.

Beach tippui juuri näistä huhutuista asennesyistä WHL'n draftissa aina 'Tipsille asti, johon Beach vastasi pelaamalla itsensä WHL'n vuoden tulokkaaksi. Viime kausi alkoi hienosti, mutta loppukautta häiritsivät loukkaantumiset. Silti pelaaja joka pelilliseltä kokonaispaketiltaan olisi top5 varaus, joten mikäli hän olisi vapaana kympin kohdalla, olisin erittäin pettynyt mikäli Nonis tyytyisi vain "varmempaan" pelaajaan.

 

[nuck]

Kuten Chip Whitley otti jo esille, Vancouverille napsahti kesän varaustilaisuudesta 10. varaus. Draftia pidetään suhteellisen syvänä ja vahvana pakkitarjonnastaan, eli sieltä voisi olla saatavissa hyvä lupaus täydentämään tämän hetken tilannetta. Suurin tarve olisi hyökkääjälle, mutta Vancouver tulee varaamaan mitä luultavimmin parhaan tarjolla olevan pelaajan ja jättää nuo tämän hetkiset tarpeiden miettimiset faneille.

Viimeisten 11 vuoden aikana seura on päässyt varaamaan tuolla #10 numerolla kahdesti; vuonna 1997 haaviin tarttui puolustaja Brad Ference, joka siirtyi WHL:n yliarvostetuimman pelaajan palkinnon voitettuaan Floridaan Pavel Bure -kaupassa (meille mm. Jovanovski). Ferencen varaamisen aikaan NHL:ssä oli tehnyt suurta mainetta Detroitin puolustaja Vladimir Konstantinov ja Canucks näki Ferencessa samoja ominaisuuksia.

Fyysinen puolustaja Ference toki olikin - varausvuonna WHL:n Spokanessa 324 minuuttia -, mutta hänestä ei oikein koskaan kasvanut NHL:ään todellista vakipakkia. Uralla Ference on pelannut NHL'ssä yhteensä 250 peliä ja ottanut 565 minuuttia jäähyjä. Seuroina hänellä on ollut Florida, Phoenix ja nyt synnyinkaupungin joukkue Calgary. Floridassa Ference pelasi parhaat pelinsä heti NHL-uran alussa: kaudella 2001-02 hän puki Panthersin paidan 80 peliin, teki 17 pistettä ja otti vielä 254 minuuttia jäähyjä.

Ference oli kokonaisuutena heikko varaus entiseltä scouttiryhmältä, sillä Flamesin kutosvarausta Daniel Tkaczukia (pelasi kauden Lukossakin) lukuun ottamatta kaikista muista TOP10 varauksista (Thornton, Marleau, Jokinen, Luongo, Brewer, Mara, Samsonov, Boynton) tuli lopulta NHL-pelaajia ja osasta vielä tähtiä. Kaksi sijaa Ferencen takana varattiin muuan Marian Hossa, kolme sijaa takana Detroitissa läpi lyönyt Dan Cleary ja ensimmäisen kierroksen lopussa vielä Scott Hannan ja nykyinen Stars-kippari Brenden Morrow.

Seuraavan kerran Vancouver pääsi varaamaan numerolla 10. työsulkukauden loton vuoksi kesällä 2005 ja tuolloin meille tuli Luc Bourdon. Bourdon on vielä kehittyvä puolustaja, jonka tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Joka tapauksessa Luc on edennyt hienosta alusta huolimatta monien loukkaantumisten vuoksi hitaasti. Tällä kaudella tuli lopulta pakkien loukkaantumisen vuoksi 27 NHL-peliä - näissä hän pelasi vaihtelevalla menestyksellä.

Mainetta Luc on ehtinyt jo keräämään, sillä hän oli aikanaan 18-vuotisten MM-kisojen paras puolustaja, voitti myöhemmin kaksi nuorten kultaa Kanadalle ja lisäksi hänet valittiin kertaalleen nuorten MM-kisojen tähdistöön. Hänestä saattaa tulla vielä TOP4 NHL-puolustaja, mutta pari vuotta sitten monissa paikoissa ilmaan heitettyä tulevaisuuden ykkösparin puolustajaa hänestä ei ehkä sittenkään tule. Päälle 20 minuuttia pelissä kahteen suuntaan pelaavia pakkejakaan ei ole kuitenkaan koskaan liikaa, joten tämäkin olisi jo hyvin. Aikaa kehittyä on onneksi vielä paljon ja harva puolustaja on parikymppisenä joukkueen johtavia puolustajia.

Asenne- sekä aivotärähdysongelmistaan huolimatta valintani kohdistuisi Beachiin...

Tavallaan yllättävää, että HIFK-kannattaja ei lämpene enempää Wilsonista.

No, ihan hyvät perustelut laitoit muuten Beachin puolesta esille. Mutta minua kyllä pelottaa aika paljon nuo monista tahoista kuuluneet asennepuolen ongelmat, eikä tuo aivotärähdystaustakaan ole vasta 18-vuotiaalle mitenkään kovin hyvä asia. Beach on siis vähän liiankin iso riski minun mielestäni ja vaikka kykyjä voisi olla kovaksi voimahyökkääjäksi, en uskaltaisi käyttää vielä näin korkeaa varausta näin isoon riskiin. Asia voisi olla eri, jos meillä olisi vielä nykyistä kovempia nuoria ja lupaavia hyökkääjiä tulossa, tai jos meillä olisi käytössä toinenkin ensimmäisen kierroksen varaus.

Tavallaan olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että jokaisen menestykseen tähtäävän joukkueen pitää ottaa välillä myös riskejä. Tämän kesän ykköskierroksen harvinaisen korkea varaus on kuitenkin sellainen, jonka kohdalla en nyt tässä tilanteessa lähtisi pelaamaan näin isoa riskiä. No, mikäli joukkue Beachiin päätyy, niin ihan mielenkiintoisen projektin kanssa päästäisiin kuitenkin tekemisiin. Ei minulla sinällään olisi hänen varaamistaan vastaan, mutta kun nyt olisi tarjolla oikeasti muitakin hyviä vaihtoehtoja, niin ennemmin pelaisin edes vähän varmemman päälle.

Laitan oman kirjoitukseni näistä vaihtoehdoista myöhemmin tuonne ensi kautta koskevaan ketjuun.

 

[Chip Whitley]

Tavallaan yllättävää, että HIFK-kannattaja ei lämpene enempää Wilsonista.

Suurin ongelma on se, että Wilson pelaa NCAA'ssa. CHL on allekirjoittaneella paljon tutumpi liiga, ja CHL'ää pelaavista pelaajista saa paljon paremman kuvan kuin yliopistokiekkoilijoista. Myönnän siis etten ihan suoraa ja kaikkia kohtaan reilua kuvaa pysty näiden välille muodostamaan. Samalla myös oletin syvällä alitajunnassa että nuorempi Wilson ei meidän kohdalla enää vapaana olisi.

Mutta minua kyllä pelottaa aika paljon nuo monista tahoista kuuluneet asennepuolen ongelmat, eikä tuo aivotärähdystaustakaan ole vasta 18-vuotiaalle mitenkään kovin hyvä asia.

Ymmärrän täysin kantasi, ja olet tässä vielä enemmistössä. Itse en ole kuitenkaan kuullut Beachin mahdollisista asenneongelmista kuin ainoastaan faneilta, lähinnä HF-kirjoittajilta, vaikka eivät nämäkään huhut luultavasti tuulesta temmattuja ole. Olen ymmärtänyt, että Beach tekee kirjaimellisesti kaikkensa joukkueensa eteen, ja se välillä kiehuu "vähän" yli. Tuohon yhdistettynä hieman räikeämpi asenne elämään, ei niin brittikoulupoika -tyylillä kuin nuoret pelaajat yleensä, niin soppa on valmis, ja kyljessä saa lisukkeena varmasti jotain mitä ei ole koskaan tapahtunutkaan.

Nuo loukkaantumiset ovat minulle se suurin miinus. Beach tappeli jo 15-vuotiaana tulokkaana 20-vuotiaita karjuja vastaan, tuolla tyylillä ei yksinkertaisesti pysy ehjänä. Jos jo tapahtuneista vammoista ei ole mitään suurempia muistoja jäänyt, ei minua tuleva niin paljoa huoleta ettenkö häntä varaisi. Joka vuosi hän saa kuitenkin pitkää varttaan täytettyä enemmän ja enemmän, joten suurimpia vastaan tapellessa loukkaantumisen riski pienenee. Tietenkin on olemassa "cheap shotit", joita turhautunut vastustaja varmasti tulee Beachia vastaan käyttämään, mutta nuo ovat loppupeleissä sen verran harvinaisia etten liikaa huomiota niihin kiinnittäisi.

Beach on siis vähän liiankin iso riski minun mielestäni ja vaikka kykyjä voisi olla kovaksi voimahyökkääjäksi, en uskaltaisi käyttää vielä näin korkeaa varausta näin isoon riskiin.

Beachin potentiaali kiehtoo minua vaan niin paljon, samoin kuin hänen mukanaan tuleva viihdearvo, että olisi vaikea sulattaa mikäli Nonis päättäisi "safe pickiin" tarttua. Bottom6-hyökkäykseen kun saa suhteellisen helposti rähinää hankittua, top6-hyökkäykseen taidon etsiminen ei ole niin vaikeaa (tälläkin hetkellä on tulossa omista muutama kaveri - ykköskierroksen varauksella saa lähes aina tätä osa-aluetta parannettua), mutta top6-hyökkäykseen harvemmin löytää sekä taitoa, fyysisyyttä, että rähinää samassa paketissa. Beach toisi juuri tätä, asiaa jota Canucksilta (ei ole ainoa joukkue) kokonaan puuttuu.

 

[nuck]

Suurin ongelma on se, että Wilson pelaa NCAA'ssa. CHL on allekirjoittaneella paljon tutumpi liiga, ja CHL'ää pelaavista pelaajista saa paljon paremman kuvan kuin yliopistokiekkoilijoista. Myönnän siis etten ihan suoraa ja kaikkia kohtaan reilua kuvaa pysty näiden välille muodostamaan. Samalla myös oletin syvällä alitajunnassa että nuorempi Wilson ei meidän kohdalla enää vapaana olisi.

Toki minullekin CHL on ollut perinteisesti enemmän seurannan alla oleva sarja kuin yliopistokiekko NCAA. Wilson'kin on ollut kuitenkin hyvin mukana muiden jenkkinuorten kanssa kansainvälisissä peleissä, joiden pohjalta hänestä on saanut erilaisten juttujen päälle "omaa kuvaa".

Voi kuitenkin hyvin olla, että Wilson ei olisi enää meidän vuorolla edes tarjolla. Mahdollisuudet tähän kuitenkin ovat olemassa, sillä drafteissa tapahtuu aina yllättäviä varauksia (kuka olisi viimekin vuonna odottanut Hickey'ta nelosvaraukseksi?) ja kun on muutenkin melko syvä ja ennakkotietojen mukaan aika tasokas Draft, niin tämähän vain kasvattaa mahdollisuutta saada oikeasti hyvä pelaaja - edellyttää tietenkin sitä, että "Delormen crapshooterit" osuvat.

Ja olisihan se HIFK-/Canucks-fanille hienoa, kun saisi Vancouveriin Carey'n pojan.

Ymmärrän täysin kantasi, ja olet tässä vielä enemmistössä. Itse en ole kuitenkaan kuullut Beachin mahdollisista asenneongelmista kuin ainoastaan faneilta, lähinnä HF-kirjoittajilta, vaikka eivät nämäkään huhut luultavasti tuulesta temmattuja ole.

Niin, nämä tulevat usein aina jostain. En ota useinkaan HF'lla olevia kirjoituksia täysin vakavasti, sillä joukossa kärpäsestä kasvaa todellisuutta paljon suurempi asia. Beachista pari vanhaa "kirjeenvaihtotuttua", jotka seuraavat WHL:ää intensiivisesti (toinen käy suunnilleen jokaisessa Regina Patsin pelissä ja toinen Vancouver Giantsin peleissä) ovat kertoneet jo aikaisemmin kauden aikana, että hänellä olisi katsomoon asti näkyviä ongelmia joukkuekavereiden kanssa - vähän sama juttu, mitä nähtiin joidenkin mukaan Akim Aliulla mm. viime kaudella ja vielä selvemmin Sudburyn aikana. Ja minulla on luottoa näihin "chattaajiin" monien aikaisempien osumien vuoksi.

En tiedä, mistä ylipäänsä ihmisten normaalia selvästi suurempi arvostelu tarkalleen johtuu, mutta sitä tapahtuu paljon ja kyllähän nuo merkit ovat aina jollakin tasolla hälyttäviä. Etenkin kun on saanut lukea (en tiedä, kuinka moni on oikeasti nähnyt tätäkään), että Beachilla olisi laiskuutta harjoituksissa. Mikäli nuo jutut pitävät paikkansa, niin olisi harvinaisuus, että laiskasta 18-vuotiaasta harjoittelijasta kasvaisi joskus tulevaisuuden NHL'n kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjä pelkkien lahjojen vuoksi - kyse ei ole kuitenkaan niin kovasta lahjakkuudesta.

Lisäksi Beachin sijoitukset erilaisilla draft-listoilla ovat pudonneet läpi kauden. Noihin listoihin ei voi tietenkään sokeasti luottaa, mutta pelaajan säännöllinen putoaminen on sekin usein merkki jostain. Monien HF-kirjoittajien mukaan scouttaustoimistot olisivat "heränneet" kauden mittaan ja olisivat nyt samalla lailla huolissaan hänen kentän ulkopuolisista asioista kuin WHL'ää seuraavat fanit. ISS tosin kirjoitti asennepuolen mahdollisista ongelmista jo ennen, kuin useat fanit aloittivat rummutuksensa.

Nuo loukkaantumiset ovat minulle se suurin miinus. Beach tappeli jo 15-vuotiaana tulokkaana 20-vuotiaita karjuja vastaan, tuolla tyylillä ei yksinkertaisesti pysy ehjänä. Jos jo tapahtuneista vammoista ei ole mitään suurempia muistoja jäänyt, ei minua tuleva niin paljoa huoleta ettenkö häntä varaisi. Joka vuosi hän saa kuitenkin pitkää varttaan täytettyä enemmän ja enemmän, joten suurimpia vastaan tapellessa loukkaantumisen riski pienenee.

Kyseessä on valitettavasti kuitenkin aivotärähdys-ongelmat ja niillä on se paha puoli, että ne tuppaavat usein uusimaan ja aika ajoin vielä entistä pahempina. Kun 18-vuotiaalla pelaajalla on jo ennen NHL-uraa aivotärähdyskierrettä, niin ei tuo kovin hyvältä kuulosta. Ei, vaikka mies saisi painonsa tulevaisuudessa 150 kiloon.

Beachin potentiaali kiehtoo minua vaan niin paljon, samoin kuin hänen mukanaan tuleva viihdearvo, että olisi vaikea sulattaa mikäli Nonis päättäisi "safe pickiin" tarttua. Bottom6-hyökkäykseen kun saa suhteellisen helposti rähinää hankittua, top6-hyökkäykseen taidon etsiminen ei ole niin vaikeaa (tälläkin hetkellä on tulossa omista muutama kaveri - ykköskierroksen varauksella saa lähes aina tätä osa-aluetta parannettua), mutta top6-hyökkäykseen harvemmin löytää sekä taitoa, fyysisyyttä, että rähinää samassa paketissa. Beach toisi juuri tätä, asiaa jota Canucksilta (ei ole ainoa joukkue) kokonaan puuttuu.

Tämä on kyllä täysin totta. Ihan puhtaasti lahjakkuutta ajatellen Beach olisi erittäin kiinnostava pelaaja. Edelleen minä näen hänessä kuitenkin liikaa riskejä, jotta näkisin hänet 10. varauksen arvoiseksi.

 

[stunt cock]

Täytyy tässä vähän huudella vieraisiin ketjuihin. Ennen kautta uskoin vankasti Canucksien menestykseen. Uskoin joukkueen taistelevan tosissaan northwest-divisioonan voitosta. Sinällään Vancouverilla oli tärkeimmät menestyksen avaimet käsissään, maalivahti ja puolustus. Puolustus oli nimien mukaan ehkä Anaheimin jälkeen NHL:n vahvin ja maalissa Luongo. Pakkohan tällaisen joukkueen on menestyä. Hyökkäys oli mielestäni myökin vähintään kohtuullinen. Kolmos- ja nelosketjut liigan ehdotonta eliittiä ja Sedinien lisäksi Näslund ja Morrison muodostivat nimien perusteella hyvät ykkös- ja kakkosketjut. Varmasti suurin syy Canucksien epäonnistumiseen oli avainpelaajien loukkaantumiset. Tosin koko kauden aikana taisin nähdä vain pari Canucksien peliä, joissa molemmissa vastassa oli Sharks.

Canuckseilla on edessään mielenkiintoinen kesä. Palkkakatossa on tilaa reilusti, mutta avainpelaajien sopimukset näyttävät suureltaosin loppuvan ensikauden jälkeen. Eli Sedineitä ja Öhlundia varten täytyy palkkakattoon jättää tilaa varmaankin 3-5 miljoonaa, mikäli ei luoteta pelkästään katon kohoamiseen. Jos verrataan pelkästään hyökkääjien nimiä, niin ei ero liigan kakkosjoukkueeseen, Sharkseihin ole loppuen lopuksi niin kovin iso. Canucksien kentät vetelin hihasta paremman tiedon puutteen takia. Sharksien osalta laitoin kokoonpanon jolla Sharksit pelasivat loppukauden todella "hotisti".

Calucks:

D. Sedin - H. Sedin - Pyatt
Näslund - Morrison - Raymond
Burrows - Kesler - Pettinger
Brown - Rypien - Linden

Sharks:

Michalek-Thornton-Cheechoo
Marleau-Pavelski-Setoguchi
Rissmiller-Mitchell-Grier
Shelley-Brown-Roenick

Eli oma pointtini, mitä tällä vertailulla haen on se, että Näslundin ja Morrisonin jatkosopimuksien ja paremman "onnen" loukaantumisien suhteen myötä aihetta optimismiin vielä on. Ainakin jos tuijotetaan pelkästään nimiä paitojen selissä.

 

[Chip Whitley]

Eli oma pointtini, mitä tällä vertailulla haen on se, että Näslundin ja Morrisonin jatkosopimuksien ja paremman "onnen" loukaantumisien suhteen myötä aihetta optimismiin vielä on. Ainakin jos tuijotetaan pelkästään nimiä paitojen selissä.

Olisin tästä samaa mieltä mikäli vuosi olisi 2003. Fakta kuitenkin on, että erityisesti Näslund (jossain määrin myös Morrison) on huomattavasti himmentynyt uran madellessa kohti loppua, ja Näslundin tapauksessa puhutaan enää juuri ja juuri top6-hyökkääjästä (oma mielipide toki). Kun jalka ei enää entiseen malliin liiku, Näslundin tapainen pelaaja siirtyy lähinnä ylivoimapelaaja/marjanpoimija rooliin.

Itse melkein voisin treidata koko ykköskentän mikäli Thorntonin saisi vaihdossa Canucksiin, ja kakkonen yllä tulikin selitettyä. Olen siis melko jyrkästi eri mieltä, mielestäni yliarviot Canucksin hyökkäyksen kuuden ensimmäisen osalta aika reilusti. Tämän kesän jälkeen, kun Näslund sekä ehkä Morrison ovat toisissa maisemissa, saatan yhtyä mielipiteeseesi, kunhan nyt Nonis saisi muutamat oikeat vahvistukset hankittua. Enkä siltikään usko että Sharksia kiinni saataisiin.

 

[nuck]

Calucks:

D. Sedin - H. Sedin - Pyatt
Näslund - Morrison - Raymond
Burrows - Kesler - Pettinger
Brown - Rypien - Linden

Sharks:

Michalek-Thornton-Cheechoo
Marleau-Pavelski-Setoguchi
Rissmiller-Mitchell-Grier
Shelley-Brown-Roenick

Se on muuten Canucks...

Joukkueiden välinen suurin ero tulee Thorntonin vuoksi ykkösen keskellä (Thornton 82GP, 29+67=96 / H. Sedin: 82GP, 15+61=76). San Josella on tärkeällä pelipaikalla todellinen tähti (ainakin runkosarjaan), Vancouverilla vain... no, ainakin runkosarjaan erinomainen syöttäjä ja pelintekijä, mutta ei samalla tavalla todellinen tähti.

Sharksin ykkösketjun laiturit joutuivat jättämään tällä kaudella väliin yhteensä 15 peliä ja kaksikko teki 47 maalia. Canucksin ykkösketjun laiturit (tässä kokoonpanossa, jossa Pyatt on merkitty ykköseen) jättivät väliin vain kolme peliä ja tekivät kaksi maalia vähemmän. Eli Thorntonin vaikutus näkyy tietysti laidoillakin. Puolustuspelissä ja fyysisessä pelissä minä laittaisin ketjut aika tasoihin.

Kakkonen olisi ollut aika lailla tasainen pisteellisesti (mennyt jopa Canucksille), mikäli Morrison olisi pelannut enemmän. Nyt kun mies oli poissa, Sharksilla oli täälläkin etu. Kakkosketjujen välillä eroa tulee nopeudessa ja siksi Sharksin kolmikko näyttää ulos paremmalta. Käytännössä Vancouverin kolmikon (tai kaksikon...) kokemus tasapainottaa tilannetta - ei tarvitse olla välttämättä nopea, kun on oikeassa paikassa. Puolustuspelissä ja fyysisessä pelissä en näe kummallekaan suurta etua. Aika tasaista täällä siis, mikäli Morrison olisi pelannut enemmän.

Kolmosessa Sharksilla on isompi kolmonen laitahyökkääjien ansiosta, mutta Vancouverilla on kokonaisuutena hieman enemmän liikettä ja mielestäni vähän parempia puolustavia hyökkääjiä. Canucksin Kesler-Burrows-kaksikko pelasi niin vahvan kauden, että täällä annan edun - hyvästä Sharksin vastuksesta huolimatta - Vancouverille. Nelosketjut menevät puolestaan mielestäni kokonaisuutena aika tasan. Tosin Vancouverin nelonen on vielä hieman kädettömämpi ja kokemattomampi, mutta puolestaan aika hyvä liikkumaan.

Eli yhteenvetona Sharksin suurin valtti on runkosarjassa tähtisentteri Thornton, jollaista meillä ei ole. Mutta eipä noissa kokoonpanoissa minun silmääni muuten mitään Sharks-ylivoimaa ole ja parissa kohtaa Canucks'kin ottaa pientä etua. San Josella on siinä mielessä aika ihanteellinen tilanne, että joukkueessa on tärkeillä paikoilla vasta uransa alkupuolella olevia hyviä hyökkääjiä. Meillä on/oli puolestaan tärkeillä paikoilla viimeisiä hetkiä meillä viettäneitä hyökkääjiä, joiden pelistä alkoi näkymään paitsi iän tuomaa viisautta, mutta myös jalkojen hitautta.

Enkä siltikään usko että Sharksia kiinni saataisiin.

Minä en näe tätä asiaa tässä vaiheessa mitenkään mahdottomana. Toki San Jose vaikuttaa juuri tällä hetkellä vahvemmalta, mutta kyllä Vancouverillakin omat mahdollisuutensa on.

 

[nuck]

Moose tasoitti viime yönä otteluvoitot Syracusea vastaan lukemiin 1-1 AHL:n playoffeissa. Avauserän lopussa Michael Grabner pääsi jäähyltä tullessaan yksin läpi ja teki hienolla veivillä pelin avausmaalin. Toisessa erässä Moose lisäsi vierasjohtoa kahteen maaliin, kun Danny Groulx onnistui Genowayn ja Sharrowin syötöistä ylivoimalla. Kolmannessa erässä Moosen maalilla 26 kiekkoa ilman takaiskuja torjunut Cory Schneider loukkaantui ja Crunch iski erän lopussa kahdesti kiekon ohi kylmän Drew MacIntyren. Jatkoajalla Moosen voiton iski taistelija Mike Brown. Brownin tärkeään maaliin antoi syötön Nathan McIver.

Moosen maalilla nollapeliä kolmannen erän loukkaantumiseensa saakka pelannut Schneider oli hyvin kiinni pelin parhaimman pelaajan palkinnossa, mutta meni harmittavasti loukkaantumaan. Mies palasi kuitenkin kopista vaihtopenkille pelin lopussa varusteet päällä, joten ehkä loukkaantuminen ei ole kuitenkaan niin paha (pitää ainakin toivoa). Myös Grabner loukkaantui pelin lopussa, eikä häntä näkynyt tämän jälkeen. Uusiutuikohan vanha vamma runkosarjan lopusta? Samat sanat menevät tietenkin Grabnerillekin - toivottavasti kauden pelit eivät ole tässä.

Tuosta linkittämästäni Schneider-jutusta huomaa muuten Coryn tilastoista hyvin, kuinka hienosti hän on kasvanut tämän kauden aikana:

- Ensin uran ensimmäiset 10 peliä yliopistouran jälkeen ammattilaisia vastaan:

3-7 tilasto, 3.69 päästettyä maalia pelissä, 87.2% torjuntaprosentti, eikä yhtään nollapeliä.


Sitten, kun kasvukivut olivat helpottaneet...


- Kauden viimeiset 25 peliä sen jälkeen kun hän on saanut tuntumaa täysin uudenlaiseen pelitapaan:

18-5-2 tilasto, 1.72 päästettyä maalia pelissä, komea 92.6% torjuntaprosentti ja kolme nollapeliä.


Upean runkosarjan jälkeen Schneider lähti pelaamaan vihreänä tulokkaana pelejä AHL:n kovakuntoisinta Syracusen porukkaa (runkosarjan lopussa viimeisten 23 pelin saldo lähes uskomaton 20-0-0-3) vastaan:

Maalilla päälle puolitoista peliä, kaksi takaiskua, päästettyjä maaleja pelissä 1.14 ja torjuntaprosentti komea 96.5%.

Kun noita Coryn loppukauden tilastoja vertailee oikeastaan mihin tahansa toiseen nuoreen maalivahtiin, niin Canucks-prospecti ei jää kenellekään kakkoseksi. Nuorukainen tekee huikeaa nousua kiekkokartalla. Schneiderin pelin tason noususta kertoo jotain sekin, että hän nousi loppukaudella joukkueensa ykkösvahdiksi, vaikka toisena maalivahtina pelaa AHL:n tähdistöottelun maalivahti ja kakkostähdistöön valittu paljon kokeneempi (vaikka nuori maalivahti MacIntyrekin vielä on) maalivahti.

Mielenkiintoista on seurata sitä, mitä Canucks aikoo Schneiderille tehdä. Nyt nämä tämän kauden pelit ovat nostaneet aivan varmasti paljon hänen markkina-arvoaan ja hän voisi olla hyvä kauppatavara, kun joukkue hakee hyökkäykseensä vahvistusta. Toisaalta uran kehityssuunta näyttäisi olevan niin jyrkässä nousussa tällä hetkellä, että mielelläni katsoisi, mihin kyvyt riittävät.

 

[Chip Whitley]

Moosen maalilla nollapeliä kolmannen erän loukkaantumiseensa saakka pelannut Schneider oli hyvin kiinni pelin parhaimman pelaajan palkinnossa, mutta meni harmittavasti loukkaantumaan. Mies palasi kuitenkin kopista vaihtopenkille pelin lopussa varusteet päällä, joten ehkä loukkaantuminen ei ole kuitenkaan niin paha (pitää ainakin toivoa). Myös Grabner loukkaantui pelin lopussa, eikä häntä näkynyt tämän jälkeen. Uusiutuikohan vanha vamma runkosarjan lopusta? Samat sanat menevät tietenkin Grabnerillekin - toivottavasti kauden pelit eivät ole tässä.

"When I saw him go down, it didn't look very good. I was relieved when one of the players came back (to the bench) and said 'he was cramping up.' I had no idea if it was his knee or his back or whatever. He couldn't move, he was frozen there on the ice. That's what happens in these warm buildings" -kertoi Arniel ottelun jälkeen. Ei siis mitään vakavaa Schneiderilla, oikeassa jalassa vain kramppasi, ja hän palannee maalin suulle tiistaina kun sarja siirtyy kolmen ottelun ajaksi Manitobaan (AHL'ssa mennään systeemillä 2-3-2). Hyvä näin, sillä MacIntyre on ollut kaukana tasostaan viime aikoina.

Grabnerilla oli runkosarjan lopussa lievä aivotärähdys, jos sitäkään (V sanoisi "got his bell rung"), mutta nyt hän loukkasi polvensa. Vamman laadusta ei ole tietoa, ja se tutkitaan tarkemmin kun Moose palaa kotiin. Hienon maalin mies kuitenkin viime yönä teki.

Mielenkiintoista on seurata sitä, mitä Canucks aikoo Schneiderille tehdä. Nyt nämä tämän kauden pelit ovat nostaneet aivan varmasti paljon hänen markkina-arvoaan ja hän voisi olla hyvä kauppatavara, kun joukkue hakee hyökkäykseensä vahvistusta. Toisaalta uran kehityssuunta näyttäisi olevan niin jyrkässä nousussa tällä hetkellä, että mielelläni katsoisi, mihin kyvyt riittävät.

Tavallaan tekisi mieli nähdä Canucksissa ihan "oma maalivahti", nyt kun kerrankin tuo näyttäisi olevan mahdollista. Ja kun miettii mitä Luongosta vaihdossa takaisin saisi (sitten kun Schneider olisi valmis ykkösmaalivahdiksi NHL-tasolla)... en usko että Canucks tuossa vaihdossa ainakaan häviäisi (maalivahtiosastolla mentäisiin pari pykälää alemmas, mutta muu rosteri vahvistuisi senkin edestä). Kaikki riippuu kuitenkin siitä miten Schneiderin kehityskäyrä tästä eteenpäin taittuu, ja onhan tuo yllä mainitsemani tilanne aika utopiaa. Silti, parhaimmassa tapauksessa, ei lainkaan mahdotonta, vaan itse asiassa kannattavaa.

 

[nuck]

Grabnerilla oli runkosarjan lopussa lievä aivotärähdys, jos sitäkään (V sanoisi "got his bell rung"), mutta nyt hän loukkasi polvensa.

Niin, Grabnerin ns. virallinen loukkaantumisen syy oli aivotärähdys. Tuo loukkaantuminen tapahtui kuitenkin runkosarjan lopussa...

Tavallaan tekisi mieli nähdä Canucksissa ihan "oma maalivahti", nyt kun kerrankin tuo näyttäisi olevan mahdollista. Ja kun miettii mitä Luongosta vaihdossa takaisin saisi (sitten kun Schneider olisi valmis ykkösmaalivahdiksi NHL-tasolla)...

Olisihan se kyllä hienoa, jos meillä olisi kerrankin ihan oikea oma varaus ykkösvahtina. Hyvänä joukkuepelaajana tunnettu Schneider on organisaation historian ensimmäinen ykköskierroksella varattu maalivahti ja Nonisin manageri-uran ensimmäinen varaus. Nonis aloitti siis varaustoiminnankin sieltä, mistä hän alkoi rakentamaan myös Canucksia, eli maalilta.

Hockey News'in draft-julkaisu osui muuten aikanaan aika hyvin paikalleen, kun lehti rankkasi Phillips Andoverin maalivahtina pelanneen Schneiderin ykköskierroksen varausten joukkoon. Varauksiin keskittynyt Central Scouting listasi Schneiderin tämän varausvuonna vasta seitsemänneksi (N.A. goalies), eikä esimerkiksi Red Linekaan nuorukaista juurikaan arvostanut (Red Line on tosin mennyt usein ennenkin maalivahtien kohdalla metsiin).

Tuo olisi kuitenkin vaikea paikka päättää, jos pitäisi luopua Luongosta Schneiderin vuoksi. Niin kauan sitä on nimittäin kärvistellyt Canucks-fanina heikkojen maalivahtien vuoksi, että varmasta tähtivahdista luopuminen yhden lupauksen (olkoon sitten kuinka lupaava AHL-vahti tahansa) vuoksi tekisi kyllä olon taas epävarmaksi. Mutta uskon kyllä, että mikäli tällainen tilanne joskus tulee eteen, Schneider on ehtinyt näyttämään kyntensä Pricen tapaan hyvin jo NHL:ssä.