Mitä olen itämaisia henkisyyksiä pintapuolisesti tutkinut, niin sieltä löytyisi eniten omaa vastaavia käsityksiä asiasta, mutta vain silloin kun en lue jumaluuksista yhtään enempää. En vaan perkele ymmärrä, että miksi sekin järkevältä mielenhallinnalta kuulostava henkisyyden aste pitää henkilöidä johonkin muuhun, paitsi itseen. No juu, hän (= Buddha) on keksinyt asian tai ainakin siten ihmisille se myydään. Tämä on tosin jotenkin helpompi uskoa, kuin mitä länsimaista löytyy, mutta johon uskomista ei kuitenkaan ole pakotettu johonkin henkilöön tai tarukertomukseen. Ei tarvitse vedota Jeesukseen eikä kertomukseen, kun voi sanoa, että Buddha funtsii näin ja antaa neuvot ja voit sitten itse kehittää mieltäsi vain sitä apuna käyttäen.
Toisin sanoen jos lavealta pohjalta lähdetään liikenteeseen, niin olisin mieluiten buddhalainen, mutta ilman että tarvitsisi hakea apua jostakin itseni ulkopuolisesta "olennosta" johon saa yhteyden vain hatsit ottamalla. Saati palvoa sitä tai rakentaa sille patsaita. Minä olen minä, mihin helvettiin tarvitsen jotakuta "opastajaa"? Voin lukea sen ajatuksia, mutta päätän sitten mitä funtsin. Eli käytännössä voisin olla buddhalainen, mutta jos siitä otetaan buddha pois, niin olen lainen, vaiko omanlainen?
Ehkä se sitten menee filosofian puolelle kun otetaan jonkun kiveen hakatut opetukset pois, jolloin varsinaista uskontoa ei tarvita. Olen jatkossakin minä ja loppuun asti. Eli täten, olen (oman)lainen buddhalaisilla iloa ja mielenrauhaa tavoittelevilla piirteillä, mutta maailmankuvani on tieteellinen. Toki persoonallisten piirteideni vuoksi olen joiltain hyvin omalaatuisilta loogisiin käytännön faktoihin pyrkiviltä ajatustavoiltani silkka filosofi. Luonteeltani olen vaihtelevalla tasolla runkku sekä ihana, itse tämän kaiken kokiessani ihana runkku. Ehkä myös taipumuksiltani sohvapsykologi, koska pääosin funtsin ihmisten tunteita ja ajattelutapoja. Olivat ne sitten oikein tai väärin. Sosiopaatti ei kuulemma tiedä, mikä on oikein tai väärin, mutta en halua kuvitella olevani sellainen koska eläimen yliajaminenkin tuntuu pahalta. Varsinkin jos se on ilves.
Ehkä kyse lienee siitä, että karsastan henkilöjumaluuksia ja uskon aivoihin. Aivoissa on itseluottamus ja niissä on tunteet koko skaalan voimin, joiden hallitsemiseen itse voi vaikuttaa. Jos on jotain mielensairauksia, niin tämän hallitsemisen tärkeys vain korostuu. Varsinkin tällöin aivoissa piilevän mielikuvituksen voima on kyllä äärettömämpi kuin avaruus, ainakin kokijalleen. Ja mielikuvitus, se on kyllä kivaa ihan kaikessa viihteellisessä mielessä mitä mielikuvitus tuottaa. Tällöin muutkin ihmiset auttavat huimasti.
Mitä tähän buddha-ajatukseen tulee täysin vakavasti ottaen, niin en puhu potaskaa. Jonkinlaista valaistumista kyllä etsin, mutta kun nyt oikeastaan mietin sitä, että pitäisi tämä ajatus löytää jonkun MUUN keksimistä ajatusrakennelmista, niin en vain oikein tarvitse sellaista, vaikka tiedän että mitä ihminen on ajatuksissaan aikanaan keksinyt, niin tuskin olen keksinyt sitä itse uudelleen. Keksin samat jutut kuitenkin itsekin, mutta omalla tavallani omaa henkisyyttäni jatkuvasti luodessani. Ihan turha väittää vastaan.