Minulla taasen elämän vaikeuksista huolimatta tämä hyvin rationaalinen ajattelutapa korostuu entisestään enkä oikeastaan osaa pitää omalla kohdallani mitään muuta ajattelumallia järkevänä ja loogisena että luonnollisena tapana ajatella asioista tai itsestäni.
Minä koen, että hyvin yksinkertaistettuna olen vain ja ainoastaan kasa molekyylejä ja joukko sähköimpulsseja, jotka luovat minut tai sen minkä koen "minuna". Ne luovat minun fyysisen olemukseni yhtälailla kuin ne luovat minun tietoisuuden - sen mikä osaltaan muodostaa minusta "minut".
Minulle elämäni on alkanut sattumasta, satuin hedelmöittymään tiettynä päivänä (en omasta toiveesta) ja raskauden jälkeen synnyin tiettynä päivämääränä helmikuussa 1970 ja tätäkin voidaan pitää tietyssä mielessä sattumana, koska aivan hyvin olisi voinut tulla keskenmeno ja näin minua tällaisena kuin nyt olen ei olisi syntynyt - ei siis olisi vladia laisinkaan. Ja jonain päivänä tämä sattumalta alkanut tapahtumaketju tulee päätökseen ja kuolen ja oman käsitykseni mukaan siinä on kaikki.
Tietoisuuden kehittyminen alkoi syntymäni jälkeen ja se tulee päättymään kuolemaani, filosofisesti voidaan tietty pohtia, että jatkuuko tietoisuuteni kehittyminen kuolemaani saakka vai onko puhuttava tietoisuuden "rapautumisesta" jos vaikkapa sairastun johonkin aivotoimintaa rampauttavaan sairauteen. Mutta tarkasteltiinpa asiaa miltä kantilta tahansa niin minun näkemykseni mukaan elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan - ennen sitä ei ole mitään eikä myöskään sen jälkeen. En näe järkevänä uhrata ajatuksia ja aikaa sekä resursseja sille omasta näkökulmastani epätodennäköiselle vaihtoehtodolle, että kuoleman jälkeen olisi jotain muuta.
vlad.