Suomesta ei tuolta ajalta kirjallisia lähteitä tavallisen kansan elämästä ole.
Eikä käsittääkseni mistään muualtakaan maailmasta.
Käsittääkseni tutkijoiden konsensus keskiajalta on kuitenkin muualla Euroopassa sellainen, että naisen asema oli miehelle alisteinen myös maanviljelijöiden parissa.
Mun on vaikea kommentoida tuohon mitään tarkkaa, jollet pysty spesifioimaan tarkemmin aikaa, paikkaa ja muita seikkoja (siis esim. tarkemmin spesifioimaan sen alisteisuuden ja kontekstin). Sillä on oikeasti nimittäin väliä, on eri asia, puhutaanko esimerkiksi asemasta virkakoneiston suhteen, puhutaanko maanviljelijöiden keskinäisestä dynamiikasta vai jostain muusta.
Yleisesti kuitenkin, tutkijoiden tulkinnassa on eräs ongelma. Historia on omalla tavallaan kautta aikain ollut iso tyhjä pöytä, jossa on muutama palapelin palanen. Se loppu on suht avointa maastoa spekuloinnille. Tutkijoiden tulkintaan on kautta aikain Kreikan historioitsijoista lähtien vaikuttanut tutkijan oma ympäröivä yhteiskunta - aukot on paikattu sen mukaan, mitä tutkijoiden ympärillä on ollut. Lisäksi kulloisenkin ajankohdan suhde menneisyyteensä on vaikuttanut eli onko ollut enemmän intoa maalata kirkkaammilla vai tummemmilla sävyillä. Joskus historian on haluttu näyttäytyvän parempana (esim. varhaiskeskiajan aatelin käsitys antiikin ajoista suunnilleen kadotettuna paratiisina), joskus huonompana (esim. 1800-luvulla käsitys keskiajasta).
Aikalaiskuvauksissakin on syytä hetki miettiä, että kuka on kirjoittanut kenestä ja kenelle. Skandinaavit eivät kirjoittaneet itsestään juuri mitään, ja siksi monia heihin liittyviä asioita tulkitaan esimerkiksi Ahmad ibn Fadlanin kirjoitusten pohjalta. Mutta kuinka luotettava kertoja ibn Fadlan oikeastaan on, kenelle hän kirjoitti, miten hän tulkitsi tapoja ja lisäksi: kenestä hän oikeastaan kirjoittikaan? ibn Fadlan ei nimittäin käynyt Skandinaviassa, vaan kirjoitti kokemuksiaan Volgan viikingeistä.
Ei siis ole yllätys, että käsitys ja tulkinta artefakteista (esim. kirjoitettu teksti ja hautalöydöt) muuttuvat ajan saatossa. Linkkasin tuohon jo sen YLE:n uutisen, jossa uudet tutkijat tulkitsevat hautalöydön toisin kuin aiemmat eli siis että mestästäjä-keräilijöillä naisetkin metsästivät.
Tällä on väliä. Jotta meillä on kirjoitettua tekstiä jostain ajassa, täytyy ensin olla kirjoitustaitoinen ihminen. Hänen täytyy kirjoittaa jotain, joka halutaan säilyttää. Kaikkien sukupolvien meidän ja tuon kirjoittajan välissä täytyy pitää tuota kirjoitusta säilyttämisen arvoisena. Ei tarvita kuin yksi sukupolvi, joka ei näe kirjoitukselle arvoa ja se on kadonnut meidän saatavilta. Ei tarvita kuin yksi sukupolvi, jonka mielestä kirjoitus ei istu sen hetkiseen pirtaan ja kirjoitus on kadonnut meiltä. Sen lisäksi, että kirjoituksia voidaan unohtaa, kopioimalla säilytettyjä teoksia on voitu prosessin aikana myös muokata, jos sen sisältö ei ole kaikilta osin tuntunut soveliaalta.
Tästä syystä, kun katsoo kauemmas historiaan, niin minusta pitää lisäksi ottaa huomioon myös se, että mitä siinä välissä on tapahtunut. Ketkä tekstejä ovat säilyttäneet? Voidaanko me pitää saatavilla olevaa aineistoa kattavana, vai onko siinä välissä olleiden sukupolvien asenteista syntynyttä biasta?
Vaikka pienviljelijöillä tuo että työtä piti tehdä yhdessä olikin jossain määrin tasavertaisuutta edistävä asia.
Kyllä.
Kun mietin, kuinka paljon Rooman ylimystön ja pienviljelijän tavat muistuttaisivat toisiaan, niin mietin, että kuinka suuri ero kulttuureissa ja niitä muokkaavissa realiteeteissa on ollut maaseudun, kaupungin ja kaupungissa elävän ylimystön välillä. Listaan tähän jotain asioita, jotka näen eroina pienviljelijän ja ylimystön välillä, ja spekuloin niiden vaikutusta.
Pienviljelijät asuivat toistensa kanssa lapsuudesta asti, toisin kuin ylimystö. Pienviljelijät siis tunsivat toisensa hyvin ja uskon, että jokaisella pienviljelijällä oli hyvä käsitys, mitä naapuritalojen seinien sisällä tapahtuu.
Pienviljelijöiden välillä valtaerot olivat huomattavasti pienemmät kuin ylimystön ja muun kansan välillä. Ylimystön välisillä naimakaupoilla on kautta aikain ollut poliittista ulottuvuutta, mutta pienviljelijöillä ei keskenään oikein ollut poliittista valtaa sen enempää annettavaksi kuin saatavaksi, ei edes sitä vertaa mitä heimoyhteisöissä voi olla (vaikka niissäkin suurempi poliittinen tekijä oli eri heimoyhteisöjen päälliköiden välinen politiikka kuin yhteisön sisäinen).
Pienviljelijän lähin tuki ja turva oli tilan muut asukkaat (perhe) ja heti seuraavaksi kyläyhteisö. Pienviljelijät pyrkivät lujittamaan keskinäisiä suhteitaan eri tavoin ja siksi uskon heidän koettaneen erityisesti välttää riitautumista.
Olen melko varma siitä, että pienviljelijä näki yksilöt perheen ja kylän "omaisuutena", myös itsensä. Ylimystö puolestaan näki koko kansan omana omaisuutenaan eikä heitä omistanut kukaan, paitsi ehkä jumalat.
Olen melko varma, että pienviljelijän taloon ei tullut uutta asukasta - puolisoa, lasta, yms - ilman että sen pystyi hyväksymään talon koko muu väki, koska tila elätti vain kiinteän määrän ihmisiä, joten myös niinä hyvinä vuosina ihmisten lisääntyessä jonkun aiemman asukkaan oli aina lähdettävä uuden tieltä, joko hyvällä tai pahalla. Ylimystöllähän ei tätä ongelmaa ollut.
En siis usko, että pienviljelijän jälkikasvu sai valita puolisonsa vapaasti. Tai sai valita, mutta sitä ei välttämättä saanut tuoda taloon asumaan. Mutta toisin kuin ylimystön keskuudessa, minun on vaikea nähdä, että pienviljelijä olisi ehdoin tahdoin halunnut taloonsa vastentahtoisen puolison. Olen miettinyt sitäkin, että lapsille puolisoksi pääseminen johonkin taloon on saattanut olla hyvin toivottu asia, se kun on ainakin vähän paremmin taannut sen, ettei tarvitse lähteä mieron tielle.
Siinä, missä ylimystöön kuuluneen miehen "päänsärky" oli saada asemalleen ja omaisuudelleen "soveltuva" perijä, niin en usko, että pienviljelijä vaivasi tuollaisella asialla päätään. Lapsia pienviljelijä kyllä sai varmasti yli kaikkien tarpeidensa ja päänsärky oli enemmänkin pitää heidät hengissä.
Vaikka uskon, että voima oli silloin yksi tapa ratkaista riitoja, niin uskon myös, että pienviljelijät pyrkivät välttämään sellaista tilannetta niin pitkälle kuin mahdollista kyläyhteisön solidaarisuuden säilyttämiseksi. En siis itse näe järkeä siinä, että pienviljelijä olisi ehdoin tahdoin halunnut taloonsa tai kyläänsä epäsopua, joten siksi uskon, että asioista koetettiin ensisijaisesti neuvotella.
Jos homma menee rujoksi, niin miehellä on fysiologinen etu puolellaan. Mutta kuka pienviljelijä ehdoin tahdoin haluaisi taloonsa sellaista asukasta, jonka kanssa pitää tapella? Sellaista asukasta, jonka isä, veljet, sedät asuvat naapurissa?
Minusta on siis ihan perusteltuja syitä olettaa, ettei pienviljelijämiehillä ollut samanlaisia mahdollisuuksia "ohittaa" naisia kuin mitä oli ylimystöön kuuluneilla miehillä. Minusta on ihan perusteltuja syitä spekuloida, että pienviljelijöiden kyläyhteisöissä elämä oli tasaveroisempaa kaikin puolin, siis niin talojen välillä että talojen asukkaiden välillä.
Kun ajatellaan, että armeijat koottiin miehistä, jolloin heidän päällystönsä oli miehiä, ja päällystö oli samalla valtakunnan ylin johto ja ylimmällä johdolla oli valta koko kansaan eikä tarvitse kuunnella ketään, niin onko ihme, jos heillä on ollut hyvinkin patriarkaattinen maailmankuva? Voidaanko tämä maailmankuva siirtää suoraan tavallisen kansan keskuuteen? Ennemmin väittäisin, että rahvaan miehen voimafantastelulle on lähinnä naureskeltu, valtasuhteissa kun yhteiskuntaluokka oli niin paljon merkittävämpi kuin sukupuoli.
Tämän vuoksi tuntuisi luontevammalta olettaa yleiseurooppalainen patriarkaattinen systeemi siihenkin jaksoon, josta merkinnät puuttuvat, jos nyt jotain pitää olettaa. Keskusteluhan lähti siitä kun oletettiin entisten aikojen viljelijäyhteisössä vallinneen hyvin tasa-arvoinen systeemi, mikä minusta kuulostaa aika revisionistiselta historiankirjoitukselta.
Niin tuntuisi, mutta koettaessani selvittää miten tavallinen kansa eli, olen alkanut epäillä sitä. Kaikki riippuu siitä, kuinka sopivaksi menetelmäksi katsoo ylimystön elämäntapojen ekstrapoloinnin koko yhteisöön.
En minä faktana väitä, että pienviljelijöillä olisi ollut tasa-arvoinen systeemi. Väitän enemmän sitä, että pienviljelijöiden elämästä ei oikeasti tiedetä juuri mitään, vaan siitä voidaan vain tehdä enemmän tai vähemmän valistuneita arvailuja.
Kirjoitettujen lähteiden puuttuessa voisi tietysti yrittää selvittää naisen asemaa ikivanhan kansanrunouden perusteella. Joitakin itsenäisesti käyttäytyviä naisiahan sieltä löytyy kuten Pohjolan emäntä Louhi, ja Piispa Henrikin surmalaulussa mainittu Lallin vaimo Kerttu tuntuu myös (ainakin Lallin poissaollessa) tekevän päätökset talossa, mutta nämä naiset on kuvattu myyttisinä pahiksina, joten vaikea sanoa heijastaako se joidenkin tosielämän naisten itsenäistä käytöstä, vai onko nämä enempi varoittavia esimerkkejä käytöksestä jota ei haluttu naiselta nähdä.
Joukahainen lahjoo itsensä pulasta tarjoamalla siskonsa vaimoksi, joten tämä tuntuisi heijastavan kulttuuria jossa miehet voivat tehdä tärkeät naisten elämää koskevat päätökset näiden puolesta. Sisko päätyy tarinassa riistämään oman henkensä. Sama tulkintaongelma varmaan tässäkin, että mikä lienee ollut tarinan suhde reaalimaailmaan, ja mihin aikakauteen viittaa. Mutta patriarkaattiseltahan ne runot sankarien puolelta vaikuttavat.
Tämä on hyvä pointti. Kalevalaa vaivaa vähän sama asia kuin saagoja eli molemmat on koottu hyvin kauan sen jälkeen, kun ne on laadittu. Siksi ne ovat voineet elää matkalla. Niistä kummastakaan on tosi vaikea sanoa, että missä kontekstissa ne pitäisi käsittää, ovatko ne alun perin olleet tarinoita sen ajan kansasta vai sen kansan hallitsijoista, ovatko ne olleet varoittavia esimerkkejä vai realiteetteja yms.
Mutta kyllä, kansantarinat ovat yksi keino saada tietoa historiasta.
