@Zolomy :lle osoitetusta viestistä:
Ensinnäkin, historia toimii lähinnä painolastina nykypäivänä, sillä ihmiset usein kokevat sen oikeuttavan jonkinlaiseen hyvitykseen. Toisekseen, yleistämällä miehet vallanpitäjiksi, osoitat, että historian tuntemuksesi rajoittunee todennäköisesti poliittiseen historiaan, kuten suurimmalla osalla suomalaisista. Se jää yleensä kouluhistoriasta päähän. Totuus on kuitenkin se, että vallassa olivat aatelismiehet, eli pieni prosentti väestöstä, ja näiden tuomista etuoikeuksista nauttivat yhtä lailla aatelisnaiset.
Niin, tämä on sinänsä jännää, että toisaalta sanotaan, että "ei kaikki maahanmuuttajat", kun puhutaan vaikkapa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, mutta sitten toisaalta "kyllä kaikki valkoiset heteromiehet", kun puhutaan vaikkapa kolonialismista - tämä toki on ihan absurdeimmasta päästä oleva rinnastus. Näin ihminen ja aatteet toki toimivat, yhdessä toisessa kirjoituksessa sanoin, ettei aatemaailman ristiriitaisuus ole mikään ongelma ihmiselle.
Koko tässä tasa-arvonarratiivissa minua häiritsee suunnattomasti yksi asia: kollektiivinen syyllistäminen, esimerkiksi tähän tapaan: "Wille Hyvönen sanoo, että kaikkien valkoisten heteromiesten täytyy tuntea syyllisyyttä, sillä se on ainoa keino muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi"
(HS).
Se on tuttu vallankäyttöväline. Olen aikoinani osallistunut paljonkin uskonto vs ateismi -keskusteluihin, ja sitä kautta aloin tutustua valtauskontojen lisäksi lahkoihin. Kollektiivinen syyllistäminen ja jatkuvan itsetutkiskelun vaatiminen on varsinkin lahkoissa hyvin tyypillistä, mutta ei ole tavatonta valtauskonnoissakaan. Siksi minua häiritsee hirveästi se, jos ihmisiä kehotetaan vaikkapa tarkkailemaan itseään "tiedostamattomista" tekijöistä - piilorasismi, sisäistetty naisviha yms yms.
No, pitääkö suomalaisen valkoisen heteromiehen tuntea syyllisyyttä siitä, että Espanjan kuninkaat ryhtyivät toimeen perustaakseen Etelä-Amerikkaan siirtokuntia? Ei todellakaan, meillä ei ole minkäänlaista osaa eikä arpaa siinä puuhassa. Eikä vieraiden kansojen alistaminen todellakaan ole mikään valkoisen miehen erikoisuus, vaan sitä on harrastettu ihan jokaisen ihmisen, ihmisryhmän ja kansakunnan toimesta aina, kun käsillä olevat välineet ovat sen mahdollistaneet.
No, kun me nyt keskustelemme venäläisten vastuusta valtionsa tekemisiin, niin olivatko Espanjan silloiset maajussit ja -jussittaret sitten vastuullisia tästä kruununsa projektista? Ei. Ei siihen aikaan ollut lehdistöä tai tiedotusvälineitä, ei kenelläkään rahvaalla voinut olla käsitystä, mitä heidän monarkkinsa linnansa kätköissä päätti. Eivät kuninkaat niihin aikoihin kertoneet kansalle suunnitelmistaan, ei, koska mitä väliä - ei silloisten monarkioiden pystyssä pysyminen perustunut kansansuosioon.
Jos unohdamme tämän pienen prosentin ja keskitymme siihen valtaväestöön, joiden elämä koostuu haja-asutetuista perheyksiköistä ja selviytymisestä päivästä toiseen, niin elämä ei ole ollut mitään valtapeliä, vaan symbioosia naisen ja miehen välillä. Miehen velvollisuus on tosiaan ollut ansaita se elanto (niin hankalaa kun se historian eri vaiheissa on ollutkaan), siinä missä naisen velvollisuus on ollut pyörittää taloutta. Mutta on silti hullua ajatella, etteikö naiset olisi hyötyneet tästä symbioosista siinä missä miehetkin.
Ei elanto ole ollut miesten harteilla eikä talouden pyörittämistä voi erottaa elannosta. Tuo "mies hankki elannon" -juttu on paljon nykyaikaisempaa perua(*). Kun porvarit alkoivat kasvaa ja vaurastua, he matkivat tapansa sen ajan ylhäisöltä(**): vaurauden merkki oli se, ettei vaimon tarvinnut käydä töissä. Se sitten siirtyi vaurastuvalle ja kaupungistuvalle keskiluokalle(***).
(*) Iso osa asioista, joista sanomme "näinhän se on aina ollut" on paljon nuorempaa perua kuin kuvittelemme.
(**) Porvariston rikastuminen oli aateliston murheenkryyni. Aiemmin vain aatelistolla oli ollut varaa kalliisiin kankaisiin ja runsaskankaisisiin, epäkäytännöllisiin vaatteisiin. Rikastuva porvaristo alkoi pukeutua samalla tavalla, joka johti paitsi kilpavarusteluun (yhä mahtipontisempiin ja epäkäytännöllisempiin asuihin) että paikoitellen lakisääteisiin rajoituksiin, että kuka sai käyttää mitäkin väriä, kangasta tai vastaavaa. Jos katsotte jotain 1800-luvun pukudraamaa, niin kyllä, vaikkapa Yhdysvalloissa keskiluokkaiset naiset saattoivat pukeutua hyvin epäkäytännöllisiin asuihin (ollakseen fiinejä), joka toisinaan johti elävänä palamiseen (ahtaassa tilassa tulisijasta tarttui tuli hameeseen). Tyyli ennen terveyttä.
(***) Ylipäätään monet kummalliset tavat muuttuvat käsitettäviksi, kun jäljittää sitä, mistä ne ovat tulleet. Ne sitten muuttuvat hölmöiksi, kun niiden alkuperäinen konteksti on kadonnut ympäriltä.
Ennen kuin maatalous koneellistui, niin talouden pyörittäminen tarvitsi kyllä kaikkien kynnelle kykenevien työpanosta. Kylvöt ja sadonkorjuu olivat itse asiassa koko kyläyhteisön yhteistä puuhaa. Olen puhunut kankaista. Nykyihmiselle on tosi vaikea käsittää, että ennen teollistumista kankaiden valmistus oli lähes kokopäiväistä ja ympärivuotista puuhaa ja siksi ne olivat kalliita. Nykyihmisen mielestä se, että morsian sai mukaansa kankaat kuulostaa merkityksettömältä, mutta aikoinaan ne olivat maanviljelijälle suunnilleen seuraavaksi arvokkainta omaisuutta heti peltomaan jälkeen.
Siksi Kehruu-Jenny ajoi länsimaisen yhteiskunnan isoon murrokseen. Kun kankaita alettiin valmistaa teollisesti, niiden hinta tippui murto-osaan ja vuosisatoja kestänyt "naisten sosiaaliturvajärjestelmä" romahti. Ei olekaan ihme, että 1800-luvulla syntyi naisten oikeuksia ajaneita liikkeitä. Tuo kehitys kyllä sitten otti takapakkia mm. maailmansotien takia.
Sanoin tuolla aiemmin, että monet populaarikulttuurin käsitykset keskiajasta ovat syntyneet 1800-luvulla. 1800-luvulla oli käynnissä iso yhteiskunnallinen murros. Silloisessa maailmassa ylhäisön intressejä oli kertoa tarinaa, että vaikka nyt on vaikeaa, ennen asiat olivat huonommin (muistetaan, että esimerkiksi yliopisto-opiskelu oli silloin pääosin ylhäisten hommaa, eli myös historioitsijat ja yhteiskuntaoppineet olivat yleensä ylhäistön jälkikasvua). Murros kosketti naisten ja työväestön asemaa, työläisten asemahan oli ollut suht hyvä erityisesti ruttoepidemian jäljiltä. Työväen huono asema tehtaissa ja kaivoksissa kirvoitti Marxin ja Engelsin kirjoittamaan yhteiskunnallista sanomaansa, mutta kumpikaan heistä ei varmaan arvannut, että sen oheisvaikutukset tuntuvat edelleen tässä Venäjän naapurissa asuessa.
Ja mitä valtaan näissä kyläyhteisöissä tulee, niin miehet olivat välillä hyvinkin pitkiä aikoja poissa metsästysretkillä yms., jonka takia naiset yleensä johtivat näitä kyliä.
Naisilla tosiaan on todennäköisesti ollut valtaa ja itsenäisyyttä pientiloilla. Kun valtiovalta halusi miehiä sotaretkille, niin tilat ja elinkeino jäivät naisten hoidettavaksi. Tämä kertoo hyvin konkreettisesti sen, että elinkeinoissa ei ole ollut mitään sellaista, mitä nainen ei olisi voinut tehdä tai tehnyt. Jos ja kun töissä on ollut sukupuolijakoja, niin ne ovat perustuneet eri tekijöihin kuin siihen, voiko nainen (tai mies) tehdä sitä työtä.
Maatalon asukkaat eivät tavallisesti tehneet pitkiä metsästysretkiä (silloin kun talossa oli töitä tehtävänä). Oma olettamus on myös se, että metsästäjä-keräilijöillä alun perin koko yhteisö metsästi ja keräsi(*). Ei ole paljoa järkeä erottaa metsästystä ja keräilyä. Kun metsään lähtee, niin sieltä kannattaa tuoda kaikki mitä käsiin saa. Suurriistan metsästys on eri asia, mutta silloin leirit ovat liikkuneet saaliseläinten perässä - sen aikaisilla välineillä lihaa ei ole voitu kuljettaa syötäväksi ja prosessoitavaksi kovin pitkiä matkoja.
Mutta kyllä retkiä on tehty. Alun perin viikingit lähtivät matkaan kevättöiden jäljiltä ja palasivat tekemään sadonkorjuuta. Ei sitä viljan kasvamista tarvitse vierestä katsoa, sen aikana voi koettaa hommata jotain ekstraa. Ympärivuotiset retket alkoivat vasta sitten, kun Skandinaviaan oli syntynyt hieman vahvempi eliitti.
(*) Tämä tapa oli suomalaisilla pienviljelijöillä vielä 70-luvulla eli eräretkelle otettiin mukaan ämpäri ja haulikko. Eikä silloin kyllä ollut mitään sukupuoliroolia, pienviljelijän vaimo istahti pappatunturin päälle haulikko selässään ja ämpäri mopon kahvassa siinä missä mieskin. Tästä minulla on siis omakohtaista kokemusta.
Mitä isommaksi kyläyhteisöt muuttuivat, sen enemmän ne ehdollistuivat yhteiskuntaluokkapohjaisille valtarakenteille. Mutta jos mietimme naisen ja miehen historiallista valtasuhdetta toisiinsa, niin luonne on yleensä määritellyt parisuhteessa sen kumpi vie ja kumpi vikisee. Sama se on tänäkin päivänä.
Samaa mieltä.