Natoon hakemisen ideana on se, että tänne ei koskaan hyökätä. Perusteita tälle saamme joka päivä Ukrainasta.
Siellä kun se venäläinen hallitsija Kremlin muurien sisäpuolella katsoo sitä omaa imperiumiaan ja sen maantieteellistä kokoa, ja näkee luoteisnurkassaan pienen Suomen, niin ei häntä joku Euroopan tulivoimaisin tykistö ihan kauheasti pidättele, jos päättää tänne hyökätä. Näihin diktaattoreihin pätee aina enemmän tai vähemmän se, että se valta turmelee niin pahasti, että heiltä se todellisuus tuppaa hämärtymään. Sen näkee nyt Putinistakin, kuinka uskomattoman pahasti vihkoon hän oli laskenut Ukrainan sodan kulun.
Eli vaikka se realismi vaikuttaisikin olevan se, että Suomi pystyisi laittamaan ainakin sodan alussa venäläisille kovaa kampoihin, niin kuten yllä sanottua, niin siitäkin pitäisi maksaa todella kova hinta. Aineelliset menetykset olisivat aivan valtavia. Henkiset menetykset mittaamattomia.
Natoon pitää päästä, jotta sitä hintaa ei koskaan tarvitse enää maksaa. Talvisota oli upea sankaritarina, mutta lähes kaikki aikalaisetkin ovat sen yhdellä suulla todenneet, että toivottavasti sitä hintaa ei tarvitse enää koskaan maksaa uudelleen. Ikinä siihen tilanteeseen ei enää pidä joutua yksin.
