Tässä tilanteessa kuka tahansa someaktiivi voi ennakoida Nato-jäsenyytemme kohtaloa huippuasiantuntijaa paremmin. Tai toisin päin, kukaan ei varmasti osaa sanoa, mistä tässä on oikein kysymys.
Pahin skenaario on se, että Erdoganilla ja Putinilla on sanaton sopimus natojäsenyytemme torppaamisesta. Kyse on vaihtokaupasta, jossa Venäjä hyväksyy Turkin kurdivastaisia operaatioita ja vastavuoroisesti Erdogan estää Suomen ja Ruotsin natojäsenyyden. Tämä on mahdollista, koska tällaiseen ei vaadita kahden diktaattorin tapauksessa mitään kirjallisia dokumentteja, ei edes suullista sopimustakaan. Kyseessä on kahden roiston välinen etujen yhtenevyys. Kumpikin tietää, mitä toinen haluaa. Tästä ei seuraa, että kumpikaan olisi toisensa sydänystävä. Ja joissakin toisissa tilanteissa maat voivat ajautua ristiriitoihin keskenään. Venäjällä ei nyt tietenkään ole varaa suututtaa Turkkia, se etsii ystävää kuin karhunpoika.
Sekin on helposti unohdettu, ehkä suomalaisten uskomattoman sinisilmäisyyden vuoksi, että kv. politiikka on itsekkäiden valtioiden pelikenttä. Edes demokraattiset maatkaan eivät muodosta mitään "arvoyhteisöä", ellei arvoksi lasketa omien etujen mahdollisimman tehokas ajaminen. On muistettava, että Saksa on nuollut Putinia pitkään energian saantinsa varmistamiseksi eikä se ole valmis kovin vahvoihin toimiin Venäjää vastaan. Saksa voi aina vedota historiaansa. Ranska ja Macron on Putinin lemmikkipuudeli, jota kiinnostaa vain se, ettei Putinille tule paha mieli tästä sodasta. Putinia ei kuulemma saa ajaa nurkkaan.
Värisyttää ajatellakin vielä taannoinen puhe Euroopan yhteisestä puolustuksesta. Jos Suomi olisi luottanut tällaiseen, niin hukka olisi meidät perinyt. Onneksi armeijamme puolustuskykyä on pidetty yllä milloin milläkin tekosyyllä myös YYA-aikoina. Meillä on kuitenkin Euroopan vahvana johtajana Macronin tapainen umpikyrpä, joka pelaa aivan omaa peliänsä ukrainalaisten elämän kustannuksella. Jos Suomi olisi ollut kyseessä, Macron olisi hyvin vaivattomasti myynyt Saksan kanssa Suomen Venäjälle. Kenties Macron on rakastunut Putiniin tai hänen valtaansa. Tai hän näkee asiat kauemmaksi: moraalin tuolle puolen. Jossa roskavaltio Venäjä taas kuuluisi kv. yhteisöön tuhottuaan ensin perusteellisesti Ukrainan.
Kun mietimme näitä asioita, myös Erdoganin peli käy selvemmäksi. Hän ajaa tietysti vain omaa ja maansa etua, hänelle jokin Suomen kohtalo on täysin yhdentekevä. Hänen mielissään palaa halu päästä kurdien kimppuun mahdollisimman kovalla voimalla. Eikä Natokaan hänelle muuta merkitse kuin mahdollisuutta hyviin asekauppoihin. Naton heikentäminen tällä irvokkaalla lypsyllä voi sopia hänelle oikein hyvin. Kun ei EU:kaan Turkkia kelpuuta jäsenekseen, mitä syytä Turkilla olisi auttaa joitakin pohjoisia rikkaita hyvinvointivaltioita turvallisuusasioissa. Natoon päästyään ne eivät kumminkaan erityisesti Turkkia noteeraa.
Ranska, Saksa tai Turkki eivät myöskään erityisemmin pyri ajamaan USA:n etua sen strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Ne eivät menetä yöuniaan siitä, jos USA kokee arvovallassaan takaiskun tässä jäsenyysasiassa. Ne ovat itse artikla viiden suojassa, joten miksi pitäisi välittää tässä tilanteessa Naton laajenemisestakaan. Toisin oli silloin kun Nato oli vain jonkinlainen identiteettinsä menettänyt patsasteluklubi, vailla suurempaa tarkoitusta tai roolia kv. politiikassa. Silloin siihen sopi minkä tahansa maan liittyä.
USA taas pyrkii globaalin vaikutusvaltansa kasvuun ja siinä tietysti natojäsenyytemme toimisi varsin hyvin. Meidän onnemme on se, että sen nykyinen hallinto näkee Venäjässä edelleen potentiaalisen uhan omille tavoitteilleen. Mutta USA:n täytyy ottaa huomioon Turkin keskeinen geopoliittinen asema koko Lähi-idässä. Israel on sen taskussa, mutta Turkkia vaaditaan islamilaisena valtiona tavallaan tasapainottamaan tilannetta alueella. Toisaalta, sen pitää myös pyrkiä jollakin tavoin pitämään kurdit pelissä mukana, koska Isistä vastaan tarvitaan myös tykinruokaa. Turkille ei saa antaa liikaa valtaa lähialueellaan, mutta sitä ei voi häätää poiskaan Natosta.
Muut maat pelaavat myös omia pelejään. Onneksi niille ei ole sellaista tilannetta, jossa kannattaisi kiristää USA:ta jäsenyysasiassa. Monet pistävät turvansa Natoon ja haluavat sille lisää voimaa. Siinä yhtälössä Suomi ja Ruotsi toimisivat oikein hyvin. Iso-Britannia on myönteinen yllätys Suomen kannalta. Sekin pyrkii lisäämään omaa vaikutusvaltaansa Natossa ja toisaalta, maa ei ole läheisissä suhteissa Venäjäänkään. Ero EU:sta on vienyt sen aika kauas eurooppalaisesta päätöksenteosta. Turvatakeet ovat sille aika luonteva tapa korostaa omaa rooliaan Natossa.
Monimutkainen peli on kyseessä: se voi ratketa johonkin asiakysymykseen tai sitten kyseessä on loppumaton verukkeiden ja tekosyiden ketju, joka estää Suomen ja Ruotsin natojäsenyyden. Ja samalla heikentää Naton arvovaltaa. Oikeastaan varmasti voidaan sanoa vain se, että Venäjän heikentyminen toimii tässä kuviossa meidän puolestamme. Mitä syytä Turkilla olisi paapoa heikkoa Venäjää? Meidänkin on siis syytä tukea vahvasti Ukrainan sotaponnistuksia. Oman etumme vuoksi.
