Tuntuu että kollektiivisesti on haluttu uskoa siihen neukkunarratiiviin "sisällissodasta" tjsp vaikka savuverho on ollut optimistisestikin tulkittuna ihan helvetin ohut. Suurhyökkäys vakiintuneiden sotilaskokoonpanojen toimesta ehkä sitten paalutti vahvimmallekin apologistille että kyllä se perkele provosoimatonta hyökkäyssotaa käy naapuriaan vastaan.
Ei tuohon ole juurikaan uskottu. Kyllä suomalaiset aika laajasti tiesi, että Krimin ja Itä-Ulrainan anneksoineet joukot oli venäläisiä, ja ettei siihen toimintaan minkään sortin oikeutusta Venäjällä ollut.
Suurin osa myös näki Venäjän uhkana jo ennen tämän vuoden laajaa hyökkäystä (joku ~60 % viime vuonna, yli 80 % tänä vuonna hyökkäyksen jälkeen).
Se 60 % uhkana näkeminen ei kuitenkaan muuttunut kuin 25 % Nato-kannatukseksi, koska suomalaiset laajalti katsoivat että sitä uhkaa pystytään hallitsemaan muilla keinoin kuin liittoutumalla.
Esim. että Krimin valtauksen kaltainen operaatio ei onnistuisi Suomessa kovin helposti, kun ollaan vakaampi ja pitkäaikainen länsidemokratia, jossa millään kulmalla ei ole suurta venäläisväestöä, ja lisäksi puolustusvoimat olisi valppaana.
Ja laajemmalta operaatiota, eli koko itärintaman mittaisella invaasiolta, ajateltiin suojautuneemme vahvoilla omilla puolustusvoimilla ja taidokkaalla idänsuhteiden hoidolla. Venäjän ei kannattaisi hyökätä, se maksaisi heille liikaa. Natoon ei siis kannattanut liittyä, se vain turhaan vaarantaisi hyvinä pidetyt idänsuhteet ja haittaisi kaupankäyntiä.
Tähän ajattelumalliin ei Krimin anneksointi tai 8 vuotta Donbassissa (sittenkin melko rajoitetusti) käynnissä olleet taistelut tehneet isompaa lommoa. Sen sijaan vuoden 2022 laajamittainen hyökkäys veti siltä ajattelulta maton alta. Koska ilmiselvästi samanlainen hyökkäys olisi mahdollinen Suomen kimppuun, ja Venäjä ei välttämättä välittäisi mitä se heille maksaa.