Ihan jatkuvasti Naton vastustajat pääsevät framille Hesarissa ja Ylellä (kuten ovat 30 vuotta päässeet) ja silti tietty osasto näkee ettei natosta saa ajatella kuin yhdellä tavalla. Ei voi ymmärtää.
Media antaa monissa aiheissa äänen myös erimielisille marginaaleille, vaikkapa nyt maahanmuuttokriittisille, joista tuli juuri ohjelmasarja.
Median vallassa kysymys on siitä, millä tavalla, miten usein ja mihin ajallisiin kohtiin uutisointi ja aiheiden käsittely osoitetaan.
Monissa kysymyksissä Suomen media on yksiääninen. Ei siinä esimerkiksi liiemmin konservatiivinen kristillisyys kuulu, saati islam. Se ei pyri haastamaan ja horjuttamaan vakiintunutta käsitystä abortista ja ehkäisyoikeudesta tai kyseenalaista perinteisten sukupuoliroolien rikkomista.
Tämän päivän Futucastissa selvisi, että Hesari ei päästä eläinoikeusajattelua esiin edes rahalla. Se ei siis myy mainostilaa kaikille, jotka tahtoisivat sitä ostaa.
Ei tietenkään, koska kaikesta näennäiskriittisestä (ympäristö)huolesta huolimatta Hesari on markkinatalouden asialla, eikä markkinatalous kestä ympäristönsuojelua tai liiketoiminnan moraalisten perusteiden kyseenalaistamista. Silti lehti on saanut uskoteltua ihmisille, että se uutisoi moraalikysymyksistä neutraalisti.
Erilaisten äänten esiin päästäminen ei tarkoita, etteikö media pystyisi ajamaan omaa agendaansa määrätietoisesti ja pakottavasti. Moniäänisyyden toteutuminen teknisesti ei tarkoita moniäänisyyden toteutumista emotionaalisesti.
Tasa-arvossakin Hesari ja Yle silloin tällöin huomioivat miesten asian, mutta ennen kaikkea ne pyrkivät kuohuttamaan emotionaalisesti naisten tasa-arvoasioihin liittyviä tunteita. Naisten pakollista asevelvollisuutta ei olisi. Miesten on, koska Hesarin ja Ylen tasa-arvo on valikoivaa tasa-arvoa. Niillä olisi valta lopettaa miesten epätasa-arvoinen asema, mutta ne eivät tahdo. Eivät siitä huolimatta, että miesten alistetusta asemasta harvakseltaan julkaistaan jokin juttu.
