Suomi hakee Nato-jäsenyyttä

  • 1 046 081
  • 10 364

Tulisiko Suomen liittyä Natoon

  • Kyllä

    Ääniä: 764 90,7%
  • Ei

    Ääniä: 78 9,3%

  • Äänestäjiä
    842
  • Poll closed .

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Suomen jäsenhakemus lähtee eteenpäin joko sunnuntaina tai ensi viikon alussa.
Ei lähde sunnuntaina, koska maanantaille on jo varattu eduskunnalle 16 tuntia aikaa, jota jatketaan tarvittaessa tiistaille. Vanhasen mukaan aikaisintaan lähtee tiistaina, koska puheenvuoroja on niin paljon eikä äänestystä haluta järjestää keskellä yötä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei voi lähteä vielä sunnuntaina, kun asiaa ei ole vielä eduskunnassa käsitelty. Hakemus lähtee todennäköisesti tiistaina tai keskiviikkona.
Voisi hakemus lähteä ennen eduskunnan käsittelyäkin, mutta presidentti ja hallitus haluavat ”poliittista selkänojaa”.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei lähde sunnuntaina, koska maanantaille on jo varattu eduskunnalle 16 tuntia aikaa, jota jatketaan tarvittaessa tiistaille. Vanhasen mukaan aikaisintaan lähtee tiistaina, koska puheenvuoroja on niin paljon eikä äänestystä haluta järjestää keskellä yötä.
Hyvä. Arvelin, että kun valtioneuvosto päättää hakemuksesta huomenna, sen voisi lähettää myös eteenpäin samalla hetkellä. Keskustelut sitten omanaan ja se huomioiden, että eduskunta päättää asiasta vasta paljon myöhemmin.

Mutta jos valtioneuvoston päätöksen jälkeen odotetaan vielä edustajien puherumba, sopii sekin. Sinänsä tarpeeton, mutta ymmärrän sitouttamisen merkityksen.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Hyvä. Arvelin, että kun valtioneuvosto päättää hakemuksesta huomenna, sen voisi lähettää myös eteenpäin samalla hetkellä. Keskustelut sitten omanaan ja se huomioiden, että eduskunta päättää asiasta vasta paljon myöhemmin.

Mutta jos valtioneuvoston päätöksen jälkeen odotetaan vielä edustajien puherumba, sopii sekin.
Joo, kuten @Tadu tuossa sanoo, niin tavallaanhan itse hakemuksen lähettämiseen riittäisi valtionjohdon kanta, eli toisin sanoen periaatteessa hakemus olisi voinut lähteä about vaikka joulukuussa, tai milloin nyt ikinä valtionjohto on alkanut kallistua Naton kannalle.

Nyt kuitenkin halutaan sitouttaa eduskuntaa ja puolueita hakemuksen taakse (tarvittaessa jopa yli vaalikauden), niin, että palatessaan aikanaan kierrokselta se ei sitten tule eduskunnan torppaamaksi, joka olisi äärettömän noloa. Sekin olisi vähän noloa, että valtionjohto omatoimisesti lähettäisi hakemuksen ja sitten vasta alkaisi kuulostella mielipiteitä asiasta.

Odotetaan vielä tämänpäiväinen SDP:n keskustelusessio, sitten maanantain ja mahdollisesti tiistain eduskunnan käsittely ja keskustelusessio. Minusta se edesauttaa onnistumista, varsinkin kun itse ainakin odotan "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" tässä seurannassa: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on niin iso geopoliittinen murros, että kaikkien kerrannaisvaikutusten hallinta ja ennakointi on mahdotonta. Siksi uskon, että tähän ketjuun kertyy kyllä viestejä paljon ennen kuin liittymispöytäkirja on viimein maalissa Yhdysvalloissa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kuitenkin halutaan sitouttaa eduskuntaa hakemuksen taakse, niin, että palatessaan aikanaan kierrokselta se ei sitten tule eduskunnan torppaamaksi, joka olisi äärettömän noloa.
Turvallisuuspoliittiseti torppaus ei olisi noloa, se olisi katastrofi. Suora siirtyminen Venäjän etupiiriin. Uusi suomettuminen.

Hakemus näyttää olevan aika hyvissä. Erdogan rupesi lypsylle ja oliko peräti 3h kulunut, kun USA rupesi kyselemään tuulen suuntaa. Kaikki isot on näyttäneet julkisesti vihreää valoa. Lähimmät Naton jäsenet näyttäisi olevan innoissaan, joten lobbausta odotettavissa. Vastapainona Venäjällä ei ole mahdollisuukisa kuin kiusaamiseen.

Ukraina mahdollistaa Suomen liittymisen. Jos törmäätte UA-pakolaisiin, niin kiittäkää.

Herojam Slava.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minusta se edesauttaa onnistumista, varsinkin kun itse ainakin odotan "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" tässä seurannassa: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on niin iso geopoliittinen murros, että kaikkien kerrannaisvaikutusten hallinta ja ennakointi on mahdotonta. Siksi uskon, että tähän ketjuun kertyy kyllä viestejä paljon ennen kuin liittymispöytäkirja on viimein maalissa Yhdysvalloissa.
Hyvin sanottu. Kyllä tässä kaikenlaista tulee kuukausien aikana tapahtumaan - siksikin vähän jo valmiiksi ärsyttää modernin media loputon tarve klikkiprostituoida ja dramatisoida ihan kaikkia asioita. Esim. jopa Hesari, joka on ollut aidosti Naton kannalla since for ever, harrastaa tätä myös: etsimällä etsitään kohuja ja (reaalisesti yleensä täysin olemattomia) huolenaiheita. Toki tämä Erdoganin iltalypsy oli aidosti merkittävä uutisasia, mutta sen lomassa on jo etsitty draamaa ties mistä irrelevanteista jutuista.
 
F

Flonaldo

Jos nyt haluaa suurehkolla varmuudella tietää jäsenyyshakemuksien ajankohdasta, niin eiköhän se ole tässä Presidentin kanslian tiedotteessa jo kerrottu - joskin rivien välissä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailun Ruotsiin 17.–18. toukokuuta 2022. Vierailulla painottuvat ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset kysymykset.

Vastaanottoseremonioiden jälkeen presidentti Niinistö ja kuningas Kaarle XVI Kustaa vierailevat Ruotsin valtiopäivillä, jossa he tapaavat valtiopäivien puhemiehen Andreas Norlénin. Keskusteluun osallistuu myös muun muassa Ruotsin ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien jäseniä. Keskustelujen jälkeen presidentti Niinistö pitää puheen valtiopäivien edustajille otsikolla ”Vastuunsa kantava, vakaa ja vahva Pohjola”.

Viralliset keskustelut Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin kanssa presidentti Niinistö käy tiistaina iltapäivällä. Presidentti ja pääministeri keskustelevat Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisista valinnoista. Keskusteluiden päätteeksi he pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden.
Tiistaina iltapäivällä siis yhdessä, samanaikaisesti, Tukholmassa laitetaan nimi alle hakemukseen. Tai olisin hyvin yllättynyt, jos tilaisuus jätettäisiin käyttämättä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Venäläiset uutistoimistot Interfax ja Ria siteeraavat maan varaulkoministeri Sergei Riabkovia, jonka mukaan Venäjällä ei ole vihamielisiä aikeita Suomea tai Ruotsia kohtaan. Riabkov kuitenkin sanoo Venäjän vastauksen riippuvan siitä, minkälaista sotilaskalustoa Nato sijoittaa Suomen ja Venäjän vastaiselle rajalle.

Eli ilmeisesti hyökkäysvalmistelut ovat jo pitkällä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos nyt haluaa suurehkolla varmuudella tietää jäsenyyshakemuksien ajankohdasta, niin eiköhän se ole tässä Presidentin kanslian tiedotteessa jo kerrottu - joskin rivien välissä.

Tiistaina iltapäivällä siis yhdessä, samanaikaisesti, Tukholmassa laitetaan nimi alle hakemukseen. Tai olisin hyvin yllättynyt, jos tilaisuus jätettäisiin käyttämättä.
Mutta kuka saa painaa faxin Lähetä-nappulaa ensimmäisenä? Tai jos samassa paperissa on molempien nimet, niin kenen nimmari on ensimmäisenä? Nää on tärkeitä asioita.

Hesarilta tosiaan erikoinen ratkaisu läväyttää tämän päivän lehden kolmossivulle jättikokoinen Erdoganin pärstä ja isokokoinen otsikko "Voiko Turkki estää Suomen jäsenyyden?" tai jotain vastaavaa. Turhaa uhkakuvien maalaamista ja pelottelua, jos/kun kyse on lähinnä perinteisestä lähi-idän kulttuuriin kuuluvasta tinkimisestä/kaupankäynnistä. Toki itsekin aluksi ihmettelin, mitä se äijä nyt mesoaa, kun uutinen Erdoganin kommenteista osui silmiin eilen.
 
F

Flonaldo

Ennen keskityksiä UA:n kimppuun meidän rajan takana oli 100.000 normivahvuus. Nyt ehkä 30.000. Ehkä siellä Putinin mielikuvitusdivisioonat valmistautumassa. (On Hitler-vertaus.)

Sotilaallista hyökkäystä ei ole luvassa. Ei ole kykyä.
Nolla kai pois perästä? Kamenka, Ala-Kurtti ja Petsamo saa liikkeelle siis ehkä 8-10 BTG:tä, joista muutamaa vaille kaikki nyt Ukrainassa - ja iso osa tuhottuna. Tai sitten saadaan mennä jo aika kauas Suomen rajoista, ja Baltian maiden rajoille sekä syvemmälle Venäjälle.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika yllättävää että monet suurvallat kuten Venäjä, Kiina, pohjois-Korea (ei suurvalta) ovat valmiita esittelemään kuinka tehokkaita tai pikemmikin tehottomia heidän armeijansa ovat. Trump sanoisi näille pullistelijoille: ”Go home!”
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta kuka saa painaa faxin Lähetä-nappulaa ensimmäisenä? Tai jos samassa paperissa on molempien nimet, niin kenen nimmari on ensimmäisenä? Nää on tärkeitä asioita.
Median mukaan lähetetään sähköpostilla Brysseliin meidän Nato-edustajalle, joka toimittaa perille. Luultavasti pressan nimi ensin, koska johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä PM kanssa. Aivan kuten torstain ilmoituksessa.
Nolla kai pois perästä? Kamenka, Ala-Kurtti ja Petsamo saa liikkeelle siis ehkä 8-10 BTG:tä, joista muutamaa vaille kaikki nyt Ukrainassa - ja iso osa tuhottuna. Tai sitten saadaan mennä jo aika kauas Suomen rajoista, ja Baltian maiden rajoille sekä syvemmälle Venäjälle.
En ole laskenut, jonkun asiantuntijan puheista napattu tieto. Muistetaan, että Kuolassa on myös strategisa joukkoja esim ydinaseita ja laivaston sukellusveneitä. Sikäli kyllä olet oikeassa, että valtaosa maajoukoista on mennyt Ukrainaan harjoittelmaan uutta ammattia kukkapenkkinä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Median mukaan lähetetään sähköpostilla Brysseliin meidän Nato-edustajalle, joka toimittaa perille. Luultavasti pressan nimi ensin, koska johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä PM kanssa. Aivan kuten torstain ilmoituksessa.
Tarkoitin, että lähteekö ensin Suomen vai Ruotsin hakemus tai - mahdollisen yhteishakemuksen tapauksessa - kumpi maa mainitaan ensin. Tuo oli tarkoitettu pieneksi hassutteluksi pikkuveli-isoveli-rooleista, mutta taisin kompastua omaan näppäryyteeni.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkoitin, että lähteekö ensin Suomen vai Ruotsin hakemus tai - mahdollisen yhteishakemuksen tapauksessa - kumpi maa mainitaan ensin. Tuo oli tarkoitettu pieneksi hassutteluksi pikkuveli-isoveli-rooleista, mutta taisin kompastua omaan näppäryyteeni.
Juu kisa kumpi on 31 ja 32. Jos swduilla on pelisilmää, niin odottelevat eduskunnan keskustelut loppuun ja vievät yhtä jalkaa ja antavat Suomen antaa lapun ensin.

Mutta kyse on pohjimmiltaan kisasta ja Paavo Nurmen kohtelu -32 ei ole unohtunut. Perkele. Historia toistaa itseään. ;-)
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Nyt mitataan taas ruotsalaisten pöytätavat. Jos niitä löytyy niin odottavat vuorostaan Suomea, jos kerran suomalaisten poliittinen prosessi on sittenkin hitaampi kuin ruotsalaisten.

Muuten ois kyllä niin klassista hannuhanhea taas vaikkei 1-2 päivällä sinänsä mitään eroa olekaan.

- Snälla Finland, kan vi vänta lite för os så att vi hinner med samtidigt?

- Joo.. siis joo, tottakai. Kyllä me odotetaan.

Sitten lopputuloksena ensi maanantaina maailman lehdistö kertoo, että Ruotsi jätti Nato-hakemuksen, kun Suomessa vielä eduskunta diskuteeraa kaikki mahdolliset nyanssit läpi. Suomi sitten pienemmällä huomiolla Amazing racen hävinneenä keskiviikkona faksin äärellä :)

Tyylikkäintä olisi yhtäaikainen hakemuksen jättäminen.
 
Fordél

Yhdellä tai kahdella päivällä ei ole yhtään mitään merkitystä. Käytännössä kyse on yhdenaikaisesta hakemusten jättämisestä. Eron taustalla on vain se, että Suomessa asia pyöräytetään eduskunnan kautta, mikä tuo päivän pari lisää käsittelyaikaa. Keskitytään nyt isoon kuvaan, ha ei tehdä tästä nyt mitään kisaa. Olemme samassa veneessä, mikä on todella hienoa ja jopa historiallista.
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Sale rimpautti Kääpiölle.

Presidentin kanslian tiedote 14.5.2022 / Presidentti Niinistö keskusteli Venäjän presidentti Putinin kanssa - Presidentti

Tiedote 14.5.2022

Presidentti Niinistö keskusteli Venäjän presidentti Putinin kanssa​

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 32/2022
14.5.2022

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kävivät puhelinkeskustelun lauantaina 14. toukokuuta 2022.

Presidentti Niinistö totesi presidentti Putinille, miten perusteellisesti Venäjän loppuvuodesta 2021 esittämät vaatimukset Natoon liittymisen estämisestä ja Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 ovat muuttaneet Suomen turvallisuusympäristön. Presidentti Niinistö ilmoitti, että Suomi päättää hakea Nato-jäsenyyttä lähipäivinä.

Presidentti Niinistö totesi sanoneensa presidentti Putinille jo heidän ensitapaamisessaan vuonna 2012, että jokainen itsenäinen kansakunta maksimoi oman turvallisuutensa. Siitä on kyse nytkin. Liittymällä Naton jäseneksi Suomi vahvistaa omaa turvallisuuttaan ja ottaa vastuunsa. Se ei ole keneltäkään pois. Suomi haluaa jatkossakin hoitaa rajanaapuruuden tuottamat käytännön kysymykset asiallisesti ja ammattimaisesti.

”Keskustelu oli suora ja selväpiirteinen ja se käytiin vailla kärjistyksiä. Jännitteiden välttämistä pidettiin tärkeänä”, presidentti Niinistö kertoo.

Presidentti Niinistö toisti syvän huolensa Venäjän Ukrainassa käymän sodan aiheuttamista inhimillisistä kärsimyksistä. Presidentti Niinistö korosti rauhan välttämättömyyttä. Hän välitti myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin aiemmin samalla viikolla esittämät viestit siviilien evakuoinnin turvaamisesta.

Puhelu käytiin Suomen aloitteesta.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ja YLE:n mukaan Putler vastannut Niinistölle, että Suomen NATO-jäsenyys olisi virhe. Kysymys kuuluu, oliko tämä Putlerin lause taktinen totuus vai oikea totuus.
Eipä Putinilla tainnut oikein muita argumentteja olla jäljellä. Suoraa uhkausta ei voinut tehdä, eikä tietysti onnitellakaan Niinistöä voinut.

Diplomaattisesti mielestäni erinomainen veto olla Putiniin yhteydessä ja ilmoitusluontoisesti toimittaa viesti. Samalla se antoi Kremliin selkeän viestin, että päämiestasollakin Suomessa toimitaan ryhdikkäästi, suoraan ja nöyristelemättä.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
SDP:n puoluekokouksen tunnelmista:

Tämä kohta on mielenkiintoinen: "Särkelä kuvaili tunnelmaa ratkaisevassa kokouksessa kiihkeäksi. Toisten IS:n haastattelemien osallistujien mukaan tunnelma salissa oli kuitenkin pääasiassa rauhallinen."

En tosiaan ole tullut ajatelleeksi sitä, että vaikka itsellä on ollut suht rauhallinen olo, niin voihan se olla, että esimerkiksi Tuomioja on kokenut tilanteen kiihkeäksi ja levottomaksi, ja siksi puhunut sotapsykoosista. Tarkoitan, että itse en ole kokenut ympärilläni mitään normaalista poikkeavaa kiihkoa.
 
Götze

Tuosta uutisesta osui silmään että kaksi on äänestänyt tyhjää. Omaan mieleen aivan uskomattoman munatonta touhua äänestää tyhjää tälläisessä asiassa, olisivat sitten vaikka rehellisesti vastaan. Väärässä paikassa tuommoiset henkilöt.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiistaina iltapäivällä siis yhdessä, samanaikaisesti, Tukholmassa laitetaan nimi alle hakemukseen. Tai olisin hyvin yllättynyt, jos tilaisuus jätettäisiin käyttämättä.
Sen verran arvokas ja historiallinen hetki, että voisivat allekirjoittaa hakemuksen Moran kivillä.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös