Tuomioja on mielenkiintoinen monella tavalla. Ei vähiten siksi, että Tuomioja haukkui Sanoman jo etukäteen NATO:n disinformaatiosta/väärästä uutisoinnista yms, jos Suomen NATO-jäsenyys ajankohtaistuu. No, niin kävi. Nyt Tuomioja toistaa sama narratiiviaan ja haukkuu muut väärästä tavasta keskustella.
Myönnän etten ole tänään julkaistua kirjaansa lukenut. Ehkäpä hän on päivittänyt joitain osia uusiksi, kun Venäjä veti maton alta.
Ekin perustelut ovat kohta kohdalta kumottavia. Helposti. Koska jokaisesta argumentista voidaan siirtyä vastakkaiseen: Esimerkkinä vaikkapa talvisota ja länsimaiden tuki. Missäpä oli Suomella silloin artikla viisi? Voisi ihan luulla, että juuri siksi nyt liittoudutaan, koska Ruotsikaan ei auttanut. Mutta Eki hyppää kympin ponnarilta altaan matalaan päähän. Ja sattuu.
Huikeaa settiä, oivallista opetuskäyttöön siitä, miten samoista lähtökohdista päädytään aivan erilaiseen lopputulokseen. Lukiessa Ekin älykönmaine sulaa kuin vahanukke kuumuudessa. Puolustellen voi tietenkin sanoa, että Ekin on pakko repiä pellosta lumen alle jääneet perunatkin. Parempaa ei vaan ole tarjolla. Järki pysähtyy tietyille rajoille ja sitten on vaan keksittävä hupsuja perusteluja.
Oikeastaan vain yhdessä suhteessa voin nyökytellä Ekille, on turha lässyttää Natosta arvoyhteisönä. Aseistus ratkaisee ja velvoitteet. Kyseessä on turvallisuusyhteisö, muu on samantekevää. Venäjä-kommentointi on sitten jo helppoheikkijuttua. Vai että Venäjää pidetään pahana, koska siltä puuttuu vain oikeusvaltio, demokratia, ihmisoikeudet ja se hyökkää oikeudettomasti naapurinsa kimppuun. Pitäisikö Venäjää analysoida tässä puolueettomasti jossakin muussa genressä? Taiteessä ehkä?
Ekin kyvyttömyys myöntää, että Venäjä voi tehdä ihan mitä vaan, täysin odottamatta, ilman sellaista järkeä, jota Tuomioja selvästi odottaa valtioiltakin, heijastelee sitä, ettei Eki vaan enää käsitä, mitä on menossa. Hän turvautuu vanhoihin perusteluihin kuin hukkuva oljenkorteensa: koska USA on paha, Nato on paha. Venäjää hän ei itse lainkaan analysoi, vaan syyttää muita analyysin pinnallisuudesta. Kuinka monta Putinia sisäkkäisistä munista kuoriutuu, Eki ei vastaa.
Toisaalta ymmärrän Eki-setää. Kaksinapaistuva maailma ei ole häntä varten, aina pitää olla kolmas vaihtoehto, vaikka utopia. Arvokonflikteista ovat kärsineet muutkin. Olisipa ollut mielenkiintoista, jos Eki olisi ollut 82 vuotta sitten päättämässä mahdollisesta liittoutumisesta, valinnasta Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Eki olisi tiltannut varmasti. Ja muut päättäjät olisivat antaneet Ekille kenkää.
Ekillä on välttämis-välttämiskonflikti (vain fyysikot voivat antaa asioille vielä kömpelömpiä nimiä). Hän messuaa Natoa vastaan, mutta ei kerro, miten Suomi sitten aikoisi yksin jatkossa hoitaa asiat Venäjän kanssa. Kummasti Nato lisäisi vaaroja Suomessa, mutta natoton Suomi olisi koskematon kuin sylivauva äidin rinnoilla. Siihen Venäjä ei tietenkään kohdistaisi erilaista vaikuttamista.
Eki on silti lähes yksin. Nuoret eivät kuuntele häntä. Ehkä vain joku gramofoniaan veivaava demari ottaa hänet tosissaan. Eikä pidäkään. Kun on kelkkasafarin kyydistä pudonnut, saa sitten jupisten jatkaa kävelyään umpihangessa. Kyrö voisi urbanisoida mielensäpahoittajan: puku päälle ja Ekihän siitä tulisi. Ehta Eki.
