Ei mikään yritys suunnittele 50 vuoden päähän. Kyllä isostakin investoinnista pitää saada rahat takaisin jo about 10 vuoden sisällä, vaikka puhuttaisiin öljy-yhtiöistä. Investointia ei aleta edes tehdä, elleivät erilaiset indikaattorit näytä vihreää sen suhteen, että investointi kannattaa. Isot investoinnit, esimerkiksi vaikka isot terästehtaat tai vastaavat, kyllä pysyvät pystyssä vuosikymmeniä, mutta se johtuu enemmän siitä, että vuosittain sen toimintaa jatketaan.
50 vuotta sitten oli vuosi 1972. Neuvostoliitto oli olemassa. Saksa oli jaettu ja sitä terrorisoi Punainen armeijakunta. Vietnamissa sodittiin. Espanja oli diktatuuri.
Vuonna 1972 kukaan ei ollut vielä oikein kuullutkaan tietokoneista. Suomessa väritelkkari oli vielä harvinaisuus. Sinä vuonna Intel julkaisi 8008-prosessorin, jonka kaukainen jälkeläinen aloitti maailmanvalloituksen noin 15 vuotta myöhemmin. Ensimmäistä matkapuhelinta saatiin odottaa vielä se sama 15 vuotta: radio toimi AM- ja FM-taajuuksilla ja välitti audiosignaalia, ei digitaalista signaalia. Internetiä ei ollut, mutta ARPANET oli juuri pystytetty.
Mikä tahansa yritys, joka investoi vuonna 1972, ei olisi voinut millään ennustaa tapahtumia 50 vuoden päähän tähän aikaan. Puoli vuosisataa on aivan liian pitkä aika ennakoitavaksi.
Kyllä isoja päätöksiä voi tehdä, vaikka sen hetkinen status quo voisi jatkua. Harvoin tietysti aletaan "kännissä ja läpällä" ravistelemaan olemassaolevaa tilannetta, jos siihen ei ole akuuttia tarvetta, mutta monet isot päätökset ovat sen kaltaisia, etteivät ne ensin ravistelekaan mitään. Otetaan vaikkapa Suomen päätös liittyä EU:hun. Ei se ollut juuri siinä tilanteessa pakollinen päätös, mutta sillä on ollut kauaskantoisia seurauksia.
En minä ainakaan ole seinille kiipeilemässä. On ihan totta, että Nato-päätös olisi ollut sisäpoliittisesti vaikeampi ennen Venäjän hyökkäystä. Mutta siitä olen eri mieltä, etteivätkö Nato-maat olisi ottaneet Suomea jäseneksi viime vuonnakin. Ei Suomen puolustuskyvystä ole nyt mitään analyysia tehty, sitä on tehty jo todella pitkä aika. Neuvostoliiton olemassaolon aikana Suomea ei varmaan kovin vakavissaan Natoon kosiskeltu, mutta kyllä lännessä koetettiin pitää huolta siitä, ettei Suomi joudu kuristusotteeseen: Suomella on ollut hyvät suhteet mm. Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin todella pitkään. Ensimmäistä kertaa Suomea on pyydetty Natoon suunnilleen samalla hetkellä kun Neuvostoliitto romahti. Kyllä siellä ovi on ollut avoinna.
Suomen vuosikymmeniä kestänyt lähentyminen Natoon on kaikkea muuta kuin sattumaa. Molemmilla puolilla on ollut halua, tällaista kosiskelua ja kihlautumistakin mm. isäntämaasopimuksen muodossa.
Minusta kuluneen vuosikymmenen tilanne ei ole ollut mitenkään erityisen vakaa. Vielä 2000-luvun alussa saattoi itsellänikin olla jotain toiveita Venäjän suhteen, muttei enää pitkään aikaan. Minä toki olen vanha Nato-kannattaja ja ajattelen sillä tavalla, että yhteispohjoismainen puolustusliitto on Suomen paras turva, ja siihen päästään sillä, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon. Maiden samankaltaisuus lisää solidaarisuutta yli pakollisten velvoitteiden.
Baltian maista meille läheisin on Viro. Jos Ukraina tapahtuisi Virossa, niin minä en jaksa uskoa, että me voitaisiin liittoutumis- tai liittoutumattomuustilanteista riippumatta katsoa hommaa vierestä, jos meillä vain olisi omia voimia puuttua asiaan. Minusta olisi aika hirvittävä tilanne, että Viro olisi sodassa ja meillä hävittäjät seisoisi kentällä ja laivasto antaisi vieraan vallan pommittaa Tallinnaa. En tiedä, voitko kuvitella Ukrainan hävitystä meidän etelänaapuriin, mutta jos pystyt, niin koeta sitä. Luulen, että esimerkiksi puolalaiset ja slovakialaiset tuntevat sitä tuskaa juuri tällä hetkellä.
Jotta me ei jouduttaisi sellaiseen tilanteeseen, jossa meidän olisi pakko katsoa asiaa vierestä, niin parasta olisi liittoutua Viron ja Baltian maiden kanssa. Helpoimmin tämä onnistuu Natoon liittymällä.