Olen tässä ketjussa paljon liputtanut sitä, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys tiivistäisi oleellisesti pohjoismaista turvallisuusyhteistyötä. Ihan sattumalta aivan muita asioita etsiessä löysin tällaisen norjalaisen artikkelin Nordefcosta:
arcticreview.no
Mikä siinä kiinnittää huomiota? Se, että vuoden 2014 jälkeen Pohjoismaat ovat alkaneet syventää yhteistyötä myös rauhanajan ulkopuolelle. Tässä ei ole omia boldauksia, koska tämä koko kappale on boldauksen arvoinen kaikkineen:
Since the start of the Ukrainian crisis in 2014, the Nordic states have sought to advance their defence cooperation “beyond peacetime” to also encompass operational military cooperation in crisis and armed conflict. Relations between the two Nordic non-NATO members, Sweden and Finland, have formed a vanguard, encompassing bilateral operational planning beyond peacetime. While no formal security policy guarantees have been exchanged, Sweden and Finland have created strong expectations that they will lend each other support in a crisis. In short, while no formal alliance treaty exists, the two states have nevertheless become closely aligned.
Tämä on myös erityisen kiinnostavaa luettavaa:
In 2020, Sweden and Finland joined NATO member Norway in signalling their intention to strengthen their trilateral defence relationship. The following year, NATO members Norway and Denmark signed a similar agreement with Sweden. The goal of these documents was to coordinate their national operational plans – their “war plans” – and perhaps develop some common operational plans. In this article, it is argued that these agreements fall short of a formal military alliance, but that they represent an alignment policy between the Nordic states.
Toinen minusta todella tärkeä juttu löytyy johtopäätöksistä:
The definition of an “alliance” is normally a formal agreement – such as a treaty – between two or more countries that require them to support one another in some form if one is the victim of an armed attack. By this definition, the non-NATO Nordic states are not “allies”, since no such formal agreement exists. Instead, they can be described as “strategic partners” who work closely together on security and defence with one another, with NATO as an organisation, and with key NATO countries.
Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että Norjalle ja Tanskalle Suomi ja Ruotsi ovat tärkeitä strategisia kumppaneita liittoutumistilanteesta riippumatta. Tämä jatkuu tällä tavalla (boldaukset omia):
However, the term “partnership” does not do justice to the close and intimate security and defence relationship that exists today between the Nordic states. Denmark, Norway, Sweden, and Finland are examining the coordination of their national operational plans – their “war plans” if you will – and considering developing some common plans. Sweden and Finland have already carried out such common operational planning. For years now exercise patterns in the Nordic region have been influenced by national defence planning, with the Nordic countries participating visibly and significantly in each other’s major national exercises as well as NATO exercises in the region. This demonstrates military capability and political will.
While not exchanging formal security guarantees, the Nordic states now routinely stress that they are developing their military capability to “act together”. This in order to strengthen deterrence, defence, and the stability of the Nordic-Baltic region. It does not seem apt to describe this relationship as a “partnership”, which it exceeds, or as an “alliance”, which its lack of mutual defence obligations precludes. It has been described by analysts and scholars both as a “semi-alliance” and an alliance “in all but name”, but these terms do not constitute clear analytical categories. Snyder’s original – and today largely forgotten – distinct definitions of alignment and alliance arguably provide superior typologies. He defined the latter as a narrower, more formal, and more unambiguous subtype of the former, which is much wider, looser, and more diffuse. Alignment implies that an expectation has been created, among the Nordic states and abroad, that they will support one another in crisis or armed conflicts.
At the heart of these very close defence relationships are shared identity, values, and first and foremost: common strategic interests. As the Nordic defence ministers and Icelandic minister of foreign affairs put it in 2018: “We may have different security affiliations, but we are neighbours in the North. A security crisis in our neighbourhood would affect us all”. Faced with this reality, the Nordic countries have chosen to take the plunge into coordinating their national defence plans.
Voisin veikata, että jos Suomi ja Ruotsi saavat Nato-hakemuksensa sisään ennen Madridin kokousta, ja jos tosiaan on niin, että jäsenyysneuvottelut ovat luokkaa pari päivää, niin Suomi ja Ruotsi olisivat jo Madridin kokouksessa tarkkailijajäseniä (eli osallistuisivat kokouksiin). Luulen, että se tarkoittaisi sitä, että siitä kokouksesta tulisi paljon ainesta mediaan, jossa on "Band of Brothers/Sisters" eli kuvia Pohjoismaiden keskinäisestä solidaarisuudesta, ja varmaan tuosta kokouksesta tulisi myös materiaalia, jossa Itämeren maat (Pohjoismaat, Baltian maat, Puola ja Saksa) olisivat yhteiskuvissa kertomassa solidaarisuudestaan.
Jos näin kävisi, niin voisin veikata Norjan, Tanskan ja Islannin hoputtavan muita Nato-maita sen takia, että "meillä on valmiit suunnitelmat jo olemassa, ratifioikaa sopimus, että päästään toteuttamaan ne". Voisin veikata, että Baltian maat, Puola ja todennäköisesti myös Saksa seisoisivat suunnilleen samassa rintamassa painostamassa muita Nato-maita ratifioimaan sopimuksen ASAP, jotta valmiit suunnitelmat voitaisiin viedä kentälle. Kun siihen vielä on melko pakko laskea UK ja USA, niin minusta näyttää todella epätodennäköiseltä se, että kukaan nykyinen Nato-maa asettuisi vastahankaan. Kannattaa muistaa esimerkiksi se, että Unkari on osa Visegrad-ryhmää, johon kuuluu myös Puola. Ja sitä paitsi unkarilaisilla on ihan hyvät fiilikset Suomesta.
Olen tässäkin ketjussa sanonut sitä, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden kannalta kaikkein tärkeimmät maat ovat naapurimaita. Ei Espanja, Italia, Kreikka tai Turkki asetu vastahankaan, koska Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys ei oikeasti kosketa heitä. Ei se kosketa myöskään entisen Jugoslavian valtioita. Esimerkiksi vaikkapa Kroatian turvallisuus on niin voimakkaasti sidottu Natoon, että vaikka heidän presidenttinsä sanoisi ihan mitä vain, niin eivät he ala toimimaan turvallisuudensa takaajien (isojen länsimaiden) intressejä vastaan.
Voi siis hyvin käydä niin, että Madridin kokouksessa nähdään jopa tunteellisia purkauksia, jos Suomi ja Ruotsi ovat jo silloin tarkkailijajäseniä.