Sanna Marinin hallitus

  • 2 623 255
  • 21 571

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että Marinin kohdalla vaikutti pitkät oleskelujaksot Kesärannassa (osin koronan takia), mikä lisäsi tarvetta näille aterioille sun muille kestitsemisille. Näitä etujahan käytettiin myös aiemmin, mutta summat pysyivät sen verran pieninä, että kohua ei syntynyt.
Näin on ja veroilmoituskin myöhästyi, kun paperit menivät Tampereen osoitteeseen. Itse kyllä tein korjaukset ihan ATK:lla.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Puhutko nyt Marinista vai Kataisesta, vai molemmista. Yhtä lailla Marin on luullut noudattavansa VNK:lta saatua laillista ohjetta ja vakiintunutta käytäntöä ateriaedun suhteen. Tämähän se koko villakoiran ydin on tässä tapauksessa, ilman että kyse olisi ollut tietoisesta tai tahallisesta väärinkäytöstä. Kohtuullisuus on puolestaan sitten eri asia ja miten se tulkitaan ja lasketaan.
Molemmista. Kumpikaan ei tiennyt ohjeistuksen olleen väärä, siksi en koe kummankaan olleen tuossa asiassa epärehellinen. Mutta jos näitä kahta vertaa keskenään, vain toinen heistä antoi ”rikkaiden vastuu” puheillaan itsestään kuvan, josta kyseistä etuuden käyttöä tuossa mittakaavassa oli hankala uskoa. Ja se oli siis Marin. Näin ollen verratessa näiden kahden rehellisyyttä keskenään, Marinin voi todeta olleen kaksinaamaisempi. Tämä ei ole siis mikään Kataisen puolustuspuhe. En hirveämmin pitänyt hänestä pääministerinä. Vastasin vain whataboutismiin, jolla yritettiin niputtaa Marinin ja Kataisen rehellisyyttä tuossa asiassa samaan nippuun. Kaksinaismoralismi liittyy mielestäni rehellisyyteen.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Tämähän vain todistaa, että demaristakin tulee riistäjäporvari kun tilanne sen mahdollistaa. Faneille tämä on toki OK. Syyllistetään ”riistäjäporvareita” samalla kun Sanna ei eroa niistä mitenkään. Ja sitten oikealla laidalla ollaan kaksinaamaisia. Heh!

Laki ja ohjeistushan ovat olleet täysin selviä. Pöystin epäpätevyyden takia vain täysin ristiriidassa.

Edit: Rinteen toiminta on kyllä yllättävällä tavalla positiivista.
Ennen kuin Rinteestä sankaria leivotaan, kysynkin milloin Rinne maksoi ruokansa? Ajankohta on oleellinen.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että Marinin kohdalla vaikutti pitkät oleskelujaksot Kesärannassa (osin koronan takia), mikä lisäsi tarvetta näille aterioille sun muille kestitsemisille. Näitä etujahan käytettiin myös aiemmin, mutta summat pysyivät sen verran pieninä, että kohua ei syntynyt.
Pahoittelut, että sukellan mukaan keskusteluun, mutta mitä tarkoitat tällä? Marinhan päätti muuttaa vakituisesti Kesärantaan jo ennen koronaa. Ja kyse lienee muutenkin siitä, että Marin käytti etuutta perheensä ruokailuihin, ei erilaisiin kestityksiin. Ja koska hän asui vakituisesti Kesärannassa, hänellä oli edeltäjiään parempi mahdollisuus ylläpitää jääkaappiaan siellä - samoin kun kaikki muut pääministerit tekivät kotonaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tässähän verrattiin Kataista Rinteeseen eikä Mariniin. Liiton miehiin voi luottaa. Näkisin Lindtmanin mielelläni SDP:n puheenjohtajana.
Luota pois, mutta en neuvoisi palkkaamaan liiton miestä taloyhtiön isännöitsijäksi, vaikka tuollaiset Koijaamon asioista määräävätkin. Tai jos joku palkkaa, niin tämän jonkun on parempi katsoa, ettei kuormasta putoa mitään.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä aamupalagate alkaa jo olla taputeltu, mutta yhtä asiaa kysyisin silti ihan noin uteliaisuudesta: miten tuon VNK:n ohjeen voi lukea niin, että pääministerin ruokaetu koskee myös hänen perhettään? Tämä minua on ihmetyttänyt koko prosessin ajan ja samoin se, ettei tätä kysymystä ole esitetty missään mediassa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Vastuussa olleella alivaltiosihteerillähän on käsittääkseni vahva tausta kokoomuksessa, eli häneltä tullut ohjeistus on voinut olla pahastikin kyseisen puolueen arvojen värittämää, jolloin tuollaiseen tulkintaan on voitu päätyä. Paha näin ulkopuolisten sanoa varmaksi.
Suurempi mysteeri onkin, kuinka ihmeessä demari on mennyt luottamaan kokoomuslaisen neuvoihin?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä aamupalagate alkaa jo olla taputeltu, mutta yhtä asiaa kysyisin silti ihan noin uteliaisuudesta: miten tuon VNK:n ohjeen voi lukea niin, että pääministerin ruokaetu koskee myös hänen perhettään? Tämä minua on ihmetyttänyt koko prosessin ajan ja samoin se, ettei tätä kysymystä ole esitetty missään mediassa.

Oletko oikeasti lukenut ko. ohjeen?

1. Pääministerin virka-asuntoa ja palveluita koskeva lainsäädäntö
Tuloverolain (1535/1992) 70 §:n 3 momentin mukaan pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen ei ole veronalaista tuloa.

Mun ymmärryksellä tuon perusteella pääministerin duuni pitää sisällään virka-asunnon, joka palveluineen on verotonta tuloa.

2. Pääministerin virka-asunto
Pääministerillä ei ole asumispakkoa virka-asunnossaan. Pääministerin henkilön turvaaminen kuitenkin puoltaa tietyissä tilanteissa pysyvämpääkin asumista virka-asunnossaan. Valtioneuvoston kanslia maksaa valtion varoista virka-asuntoon ja edustustiloihinliittyvät palvelut.

Eli asunto ei ole vain kiva etu meren rannassa, vaan se on oikeasti myös työtehtäviä varten oleva tila, jossa joskus joutuu olemaan ihan viran velvoittamana, halusipa tai ei.

3. Virka-asuntoon liittyvien palvelujen käyttäjät
Valtion varoista maksettavat palvelut liittyvät pääministerin virka-asuntoon sekä edustustehtäviin. Pääministerin käyttäessä virka-asuntoa asumiseen, ml. lyhyet yöpymiset, palvelujen käyttäjiä ovat pääministeri ja hänen kanssaan samaan talouteen kuuluvat perheenjäsenet.

Kukahan pystyy tulkitsemaan tuon niin, että virka-asuntoon liittyvien palvelujen käyttö olisi sallittua ainoastaan pääministerille?

Vnk pyysi verottajalta lausuntoa, ja verottajahan lausui paskannettuaan ensin housuunsa.
Tai sitten haluttiin tehdä selvä ennakkotapaus siitä, että pienetkään työtehtävän kylkiäisinä tulevat edut eivät enää olekkaan verovapaita.

Kunnollisen kansalaisen ei siis pidä hämmentyä, kun monessa firmassa käytössä oleva aamiaisetu onkin veronalaista tuloa. Kahvit, virvokkeet, hedelmät menee nekin verolle. Mielestäni olisi myös syytä pohtia, että onko ilmastoitu työtila sellaista palkan päälle tulevaa etua, mitä kaikilla samaa työtä tekevillä ei ole? Pöytätuulettimet? Vessapaperi?
Joulun viinapullot, suklaarasiat, hyasintit, selvästi verotettavia verottajan tekemän linjauksen mukaisesti.
Jälkiveroja paukkuu rajusti, se on selvä.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE

Voisitko lopettaa tällaisen turhan länkyttämisen? Verottaja ei pasko housuunsa, vaan verottaja tulkitsee verolakeja sen perusteella mitä lainsäätäjä on säätänyt. Verolaki ei mahdollista aamiaispalvelua verottomana työntekijälle siinä muodossa missä VNK sen halusi pääministerille tarjota. Jos verottaja lähtee VNK:n tulkintojen mukaan kommentoimaan ja soveltamaan, niin se on sellaista housuun paskomista. Tätä harvemmin kukaan haluaa lähteä virkavastuulla tekemään. Tämän saman housuun paskomisen VNK olisi saanut myös tilauksesta, jos olisi halunnut omat tulkintansa varmistaa viranomaiselta, joka näissä asioissa voi neuvoa ja tarvittaessa varmistaa laintulkinnan. Jos tulkinta ei miellytä, niin en voi viedä hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa korkeimpaan sellaiseen.

Tämä ei vaikuta tavalliseen työntekijään millään tavalla, sillä aamiaisen saa edelleen tarjota samoilla ehdoilla mitä tähänkin asti. Toki jos haaveissa on niin sanottu itse tilattu ruokakori, joka sisältää kylmiä aterioita ja juuri ne leivät, leikkeleet ja hedelmät mitä kliksuttelee Prisman verkkokaupasta ja työnantaja tämän kuittaa + loput tarvikkeet voi viedä kotiin, niin tämän laki toki estää. Verollisena tällaista palvelua voi toki tarjota, kuten Marinin esimerkki hyvin osoitti. Lisäksi jos tämä aamiaisetu koskisi koko perhettä, niin se olisi eri tilanne kuin tilanne, jossa aamulla työpaikalle saavuttaessa tarjoillaan työntekijöille aamupala.
 
Selittäisitkö jotenkin sujuvasti sen, miten verottaja voi tulkita Tuloverolaissa mainitun verovapauden miksikään muuksi kuin verovapaudeksi?

70 §
Kansanedustajan, valtioneuvoston jäsenen ja Euroopan parlamentin jäsenen määrätyt edut (8.12.2006/1097)

Veronalaista tuloa ei ole kohtuullinen korvaus, joka maksetaan kansanedustajan toimen hoitamisesta aiheutuneiden erityisten kustannusten ja elantokustannusten lisäyksen kattamiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena korvauksena pidetään edustajanpalkkiosta annetussa laissa (328/1947) tarkoitettua puhemiehen ja varapuhemiesten määrärahaa, edustajan tietoliikennekorvausta sekä edustajan kulukorvausta. (9.6.2000/530)

Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.

Tuon selkeämmin lakiin ei voi kirjoittaa sitä, että pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verotonta.
Mutta julkinen paine sai verottajan paskomaan housuunsa, tai sitten haluttiin ennakkotapaus kaikkien vastaavien tapausten verottamiseen.

Jos tämä on turhan länkyttämistä, niin sori siitä.
Omasta mielestäni verottaja tienasi ison lampaanperseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuon selkeämmin lakiin ei voi kirjoittaa sitä, että pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verotonta. Mutta julkinen paine sai verottajan paskomaan housuunsa, tai sitten haluttiin ennakkotapaus kaikkien vastaavien tapausten verottamiseen.

Eihän kukaan ole kyseenalaistanut lakitekstiä. Sen sijaan verottaja tuli siihen johtopäätökseen vero-oikeudellisen pohdinnan jälkeen, että pääministerin verovapaaseen asuntoetuun eivät kuulu yksityiset ravintoedut.

Tuokin pyynnöstä. Kanslia pyysi 31. toukokuuta Verohallinnolta kantaa valtioneuvoston kanslian tulkintaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selittäisitkö jotenkin sujuvasti sen, miten verottaja voi tulkita Tuloverolaissa mainitun verovapauden miksikään muuksi kuin verovapaudeksi?

70 §
Kansanedustajan, valtioneuvoston jäsenen ja Euroopan parlamentin jäsenen määrätyt edut (8.12.2006/1097)

Veronalaista tuloa ei ole kohtuullinen korvaus, joka maksetaan kansanedustajan toimen hoitamisesta aiheutuneiden erityisten kustannusten ja elantokustannusten lisäyksen kattamiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena korvauksena pidetään edustajanpalkkiosta annetussa laissa (328/1947) tarkoitettua puhemiehen ja varapuhemiesten määrärahaa, edustajan tietoliikennekorvausta sekä edustajan kulukorvausta. (9.6.2000/530)

Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.

Tuon selkeämmin lakiin ei voi kirjoittaa sitä, että pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verotonta.
Mutta julkinen paine sai verottajan paskomaan housuunsa, tai sitten haluttiin ennakkotapaus kaikkien vastaavien tapausten verottamiseen.

Jos tämä on turhan länkyttämistä, niin sori siitä.
Omasta mielestäni verottaja tienasi ison lampaanperseen.
Millä oikeudellisella osaamisella sä näitä tulkintoja teet? Itsellä takana vain 25op juridiikkaa. Siinä määrässä ymmärtää vai ettei kannata lähteä tulkitsemaan lakitekstejä jos ei ole tulkittavan juridiikan alan asiantuntija.

Muutenkin aika erikoista, että linkität tänne VNK:n ohjeen perusteluna, joka on jo todettu lain vastaiseksi.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Selittäisitkö jotenkin sujuvasti sen, miten verottaja voi tulkita Tuloverolaissa mainitun verovapauden miksikään muuksi kuin verovapaudeksi?

70 §
Kansanedustajan, valtioneuvoston jäsenen ja Euroopan parlamentin jäsenen määrätyt edut (8.12.2006/1097)

Veronalaista tuloa ei ole kohtuullinen korvaus, joka maksetaan kansanedustajan toimen hoitamisesta aiheutuneiden erityisten kustannusten ja elantokustannusten lisäyksen kattamiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena korvauksena pidetään edustajanpalkkiosta annetussa laissa (328/1947) tarkoitettua puhemiehen ja varapuhemiesten määrärahaa, edustajan tietoliikennekorvausta sekä edustajan kulukorvausta. (9.6.2000/530)

Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.

Tuon selkeämmin lakiin ei voi kirjoittaa sitä, että pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verotonta.
Mutta julkinen paine sai verottajan paskomaan housuunsa, tai sitten haluttiin ennakkotapaus kaikkien vastaavien tapausten verottamiseen.

Jos tämä on turhan länkyttämistä, niin sori siitä.
Omasta mielestäni verottaja tienasi ison lampaanperseen.

Verottajan johtava veroasiantuntija teki työtään, eikä tienannut mitään tai paskonut mitään. Asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen ei sisällä mitään ravintoon tai ruokaan liittyvää. Tämä on VNK:n omaa tulkintaa ja kuten johtava veroasiantuntija on linjannut, niin väärä tulkinta.

Kun olet laista eri mieltä, niin kuuluuko esimerkiksi asuntoetuun yleisesti ruokailu verottomana? Voin paljastaa ei kuulu, eikä työnantaja sitä voi samalla tavalla järjestää kuin mitä Marinille on järjestetty. Verolliset ja verottomat edut on aika tarkasti linjattu.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen.

Tuon selkeämmin lakiin ei voi kirjoittaa sitä, että pääministerin asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen on verotonta.
Mutta julkinen paine sai verottajan paskomaan housuunsa, tai sitten haluttiin ennakkotapaus kaikkien vastaavien tapausten verottamiseen.
Lisäsin boldaukset.

Varmuudella, tuo ”palveluineen” ei lainsäätäjänkään mielestä ole tarkoittanut sitä, että minkä tahansa palveluJen tulisi voida kuulua asuntoetuun. Jos mietitään ilmaisua ”asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen”, niin miellän aika selkeästi tämän tarkoittavan välittömästi asuntoon ja asuinkiinteistöön liittyviä kiinteistön ja asumisen tavanomaisia palveluja. Esimerkiksi sähkö ja lämmitys ovat tällaisia, samoin mm. lumenluonti ja hiekoitus talvella. Normaali kiinteistön kunnossapito ja huolto ovat tietenkin kiinteistön omistajalle kuuluvia asioita. Tuo on itse asiassa hyvä diili pääministerille, parempi kuin mikään tavanomainen asuntoetu.

Ruokailu, ruokatarvikkeet ja asukkaiden erilaiset henkilökohtaiset palvelut, kuten kauneudenhoito, terveyspalvelut, liikuntapalvelut, seksipalvelut mukaan lukien kaiken maailman sadomasostudioiden palvelut, ym. eivät liity kiinteistöön tai asumiseen. Itse asiassa lista tämän tyyppisistä palveluista olisi loputon, jos mikä hyvänsä henkilökohtainen palvelu tai kulutus pitäisi lainaamasi lauseen perusteella lukea mukaan pääministerin asuntoetuun.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Verohallinnolla ei ole mitään valtuuksia tuomita mitään toimintaa laittomaksi, vaan se on oikeusjärjestelmän tehtävä.
Verohallinto on antanut pyynnöstä lausunnon, jossa se perustelee oman näkemyksensä kiistanalaiseen asiaan. Laillisuuskysymykset ratkotaan ihan muualla. Pitäisiköhän olla huolissaan niiden 250 opintoviikon sisällöstä?

Kyseessä on virka-asunto, joka on tarkoitettu pääministerin käyttöön luottamustehtävän hoitamiseen liittyvissä työtehtävissä. Onko Verottajan lähtökohta käsitellä asiaa pelkästään asuntoedun näkökulmasta oikea, on mielestäni kiistanalaista.

Tuloverolaissa oleva maininta virka-asunnon verovapaudesta siihen kuuluvine palveluineen ei erittele virka-asunnon palveluja, ja se on Verohallinnon lähtökohta näkemykselleen. Eli kaikki mikä ei ole erikseen sallittua, on ehdottomasti kiellettyä. Bravo!
Eli meillä on vielä edessä pesula- ja siivous caset- kunhan politiikkaa tehdään taas tosi tärkeillä asioilla. Nuokin nimittäin kuuluvat virka-asunnon palveluihin, mutta niihin ei vielä ole otettu kantaa miltään taholta.

Verottaja olisi voinut aivan hyvin tulkita asian niinkin, että virka-asunnon luonteeseen kuuluvan kestitsemisen lisäksi myös asunnon käyttäjän ateriaedut ovat osa virka-asunnon palvelukokonaisuutta. Mutta paskahousut menivät siitä missä kansansuosio oli varminta.
" Tuloverolain 70 §:n 3 momentissa ei tarkasti yksilöidä asuntoetuun kuuluvia palveluita, minkä vuoksi palveluiden kuuluminen asuntoetuun jättää sijaa tulkinnalle."
Ei sanaakaa mistää ristiriidasta voimassa olevien lakien kanssa. Eli Verohallinon näkemys pitäisi ehdottomasti kyseenalaistaa, ja katsoa oikeuden kanta asiaan. No sitä ei tule tapahtumaan.

Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kunnollisen kansalaisen ei siis pidä hämmentyä, kun monessa firmassa käytössä oleva aamiaisetu onkin veronalaista tuloa. Kahvit, virvokkeet, hedelmät menee nekin verolle. Mielestäni olisi myös syytä pohtia, että onko ilmastoitu työtila sellaista palkan päälle tulevaa etua, mitä kaikilla samaa työtä tekevillä ei ole? Pöytätuulettimet? Vessapaperi?
Joulun viinapullot, suklaarasiat, hyasintit, selvästi verotettavia verottajan tekemän linjauksen mukaisesti.
Jälkiveroja paukkuu rajusti, se on selvä.
Älä nyt ihan laukalle lähde. Verottaja on jo pitkään ottanut kantaa esimerkiksi työnantajan antamien lahjojen verokohteluun. Tällä hetkellä työnantaja voi antaa työntekijöille ilman veroseuraamuksia erilaisia lahjoja enintään 100 euron arvosta per henkilö per vuosi. Tuon lisäksi työntekijä voi saada vielä esim. tasavuotismerkkipäivän tai häiden johdosta työnantajalta lahjoja, jota ei siis lueta tuohon 100 euroon mukaan. Pikkujoulujen järjestämiset, virkistyspäivät ja sen sellaiset taas eivät ole tässä yhteydessä lahjoja, jos ne koskevat koko henkilökuntaa. Pykälät ovat näiltä osin melkoisen selkeät, ja osoitat viestilläsi vain sen, ettei sinulla ole joko hajuakaan aiheesta, tai haluat muuten vaan provota ja vängätä.

Noihin kahveihin, vessapapereihin ja muihin viittaaminen on verotusmielessä siinä määrin hölmöä, ettei niiden osalta tarvitse kommentoida mitenkään.
 
Totta.
Onneksi sinä pysyit asialinjalla sadomasoseksipalveluilla.
Arvostan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Totta.
Onneksi sinä pysyit asialinjalla sadomasoseksipalveluilla.
Arvostan.
Tuo oli liioiteltuna esimerkkinä mukana siksi, että avartuisi, mitä kaikkea palveluilla voidaan ymmärtää. En usko, että kenellekään tähänastiselle ja toivottavasti tulevallekaan pääministerille tulisi mieleen tilata s/m-palveluja veronmaksajien piikkiin, eivätkä nämä palvelut tietenkään olleet edellä pointtini. Pointti oli lainaamasi tekstin tulkinta: mitä palveluja sen tekstin perusteella pääministerin asuntoetuun kuuluu, ja ei kuulu?

Tähän tarvitaan nyt sinulta tarkennuksia, etteivät näkemyksesi jää pelkän jankkaamisen tasolle. Siksi muutama kysymys:

Jos ruokatarvikkeiden pitäisi viittaamasi tekstin perusteella sisältyä pääministerin asuntoetuun, niin kai siihen voisi samalla logiikallasi kuulua ehkä muutakin. Jos a) ei, niin millä perusteella teet tulkinnan, että ruoka kuuluu mukaan, mutta sitten ei muuta, jos ruokakin on mielestäsi osa asumisetua? Eli miksi ”palvelujen” pitäisi rajautua aamiaisten ja kylmien aterioiden tapaisiin palveluihin, jos kerran teksti mahdollistaa mielestäsi ainakin ruokien kuuluvan pääministerin asuntoetuun? Jos taas b) kyllä, niin mitä muuta tuon lainaamasi tekstin perusteella ymmärtäisit kuuluvan pääministerin asuntoetuun? Ehkei nyt seksipalveluja kuitenkaan, mutta kenties kampaajan kotikäyntejä tai hierontapalveluja, tai sisustuspalveluja? Tai jotain muuta? Missä menee tulkintasi raja?

Lisäksi kysyisin, osaatko nimetä ketään Suomessa työsuhteessa olevaa ei-pääministeriä, jonka työnantajan tarjoamaan asuntoetuun sisältyy ruokapalveluja?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuloverolaissa oleva maininta virka-asunnon verovapaudesta siihen kuuluvine palveluineen ei erittele virka-asunnon palveluja, ja se on Verohallinnon lähtökohta näkemykselleen. Eli kaikki mikä ei ole erikseen sallittua, on ehdottomasti kiellettyä. Bravo!
Sä et selvästi ole juristi, niin voisitko ensinnäkin selvittää mitä ovat oikeuslähteet. Vinkkinä kerron, että laki on vain yksi oikeuslähde. Sitten kun olet selvittänyt mikä on oikeuslähde, voit sitten tämän keissin osalta avartaa näkemystäsi ja lopettaa lakitekstin tänne kopioiminen.

Nää sun jutut ovat menneet jo ihan laukalle ja niiden lukeminen alkaa olla nimittäin todella vaivalloista.

Vero-oikeuden professori: Pääministerin verottomat edut liittyvät turvallisuuspalveluihin, eivät ruokaan
Viime kädessä verohallinto määrittää, kuuluvatko pääministerin elintarvikkeet verottoman edun piiriin.

Tosin mitä nyt vero-oikeuden professori tietää? Kyllä Jatkoajan @Lätty-ylämummo tietää parhaiten
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miksi tästä aamupalagatesta, jonka vaikutus mihinkään ei ole edes hyttysen pierun väärti, kirjoitetaan täälläkin satoja viestejä?

Mutta esimerkiksi tämänhetkisestä työllisyyskehityksestä ollaan hiirenhiljaa? Ja sotesta, joka on suurin uudistus kymmeniin vuosiin, on vain muutamia hajahuomioita, että vituiks män?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli

Istuvan hallituksen keskeinen osaaminen liittyy niin vahvasti enemmän aamupalan tekemiseen ja syömiseen, kuin työmarkkinoihin ja soteen, että keskustelu noista ydinasioista on huomattavasti mielekkäämpää ja palkitsevampaa.

Silloin, kun hallitus yrittää tehdä sitä, mitä sen pitäisi tehdä, eli politiikkaa, loputulos on jo todistetusti joka tapauksessa sadan prosentin osumatarkkudella "vituiks män". Eipä siitä hirveän hedelmällistä keskustelua synny, kun kaikki suomalaiset ovat samaa mieltä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Verottaja olisi voinut aivan hyvin tulkita asian niinkin, että virka-asunnon luonteeseen kuuluvan kestitsemisen lisäksi myös asunnon käyttäjän ateriaedut ovat osa virka-asunnon palvelukokonaisuutta. Mutta paskahousut menivät siitä missä kansansuosio oli varminta.
" Tuloverolain 70 §:n 3 momentissa ei tarkasti yksilöidä asuntoetuun kuuluvia palveluita, minkä vuoksi palveluiden kuuluminen asuntoetuun jättää sijaa tulkinnalle."
Ei sanaakaa mistää ristiriidasta voimassa olevien lakien kanssa. Eli Verohallinon näkemys pitäisi ehdottomasti kyseenalaistaa, ja katsoa oikeuden kanta asiaan. No sitä ei tule tapahtumaan.
En tiedä jaksoitko lukea loppuun tuon itse linkkaamasi verohallinnon lausunnon, mutta tuloverolain momentin jälkeen lausunnossa käytiin läpi ministeripalkkiolain 6 § momentti (ja myös 7 §), joka käy läpi tyhjentävästi ministerin asuntoetuun kuuluvat palvelut, eikä niihin lukeudu minkäänlaista ateriaetua. Ministeripalkkiolaki on yksilöinyt asuntoetuuden selkeästi asunnon kunnossapitoon, lämmitykseen, valaistukseen, sisustukseen ja tarpeelliseen henkilökuntaan. Ei tuossa ole siis lakien välillä mitään ristiriitaa tai tulkintaa. Verohallinto hoiti tilanteen täysin oikein. Heidän tuleekin pohjata päätöksensä lakiin, ei eri tahojen tekemiin tulkintoihin - varsinkaan vääriin tulkintoihin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miksi tästä aamupalagatesta, jonka vaikutus mihinkään ei ole edes hyttysen pierun väärti, kirjoitetaan täälläkin satoja viestejä?

Mutta esimerkiksi tämänhetkisestä työllisyyskehityksestä ollaan hiirenhiljaa? Ja sotesta, joka on suurin uudistus kymmeniin vuosiin, on vain muutamia hajahuomioita, että vituiks män?

Mitä muuta odottaa, kun näkemykset ovat yhtä analyyttisiä kuin…

Istuvan hallituksen keskeinen osaaminen liittyy niin vahvasti enemmän aamupalan tekemiseen ja syömiseen, kuin työmarkkinoihin ja soteen, että keskustelu noista ydinasioista on huomattavasti mielekkäämpää ja palkitsevampaa.

Silloin, kun hallitus yrittää tehdä sitä, mitä sen pitäisi tehdä, eli politiikkaa, loputulos on jo todistetusti joka tapauksessa sadan prosentin osumatarkkudella "vituiks män". Eipä siitä hirveän hedelmällistä keskustelua synny, kun kaikki suomalaiset ovat samaa mieltä.

Tällaista se on, kun politiikan seuraaminen rajoittuu sosiaalisen mediaan, iltapäivälehtiin ja eduskunnan televisioituihin täysistuntoihin.

Kun eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista, kritisoidaan maassa olevan tärkeämpiäkin asioita ja kun laki on vuosisadan suurin, pitää jotkut pääministerin etuja mielenkiintoisempana aiheena. Ja välissä käydään vaaleja, jotka nekin on televisio karnevalisoinut. Luota siinä sitten, että kukin on valinnut ehdokkaansa asiaperustein. Minä en ainakaan luota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös