Sen voi laskea onnistumiseksi jos epäonnistuivat kusemisessaan.Eikös hallitus päinvastoin meinannut kusta koko homman tiukentamalla hakkuumääriä tms?
Sen voi laskea onnistumiseksi jos epäonnistuivat kusemisessaan.Eikös hallitus päinvastoin meinannut kusta koko homman tiukentamalla hakkuumääriä tms?
Nämä hakkuiden vähennykset olivat puheena jo edellisen hallituksen aikana, kun näistä investoinneista jo ensimmäisen kerran puhuttiin. Ei ole tosiaan tämä investointi tämän hallituksen ansiota, mutta ei sen kummemmin edellistenkään. Kertoo lähinnä siitä, että kyllä metsäteollisuuden edelleen kannattaa Suomeenkin investoida, kun ne metsät ja osaaminen nyt kuitenkin on täällä.Eikös hallitus päinvastoin meinannut kusta koko homman tiukentamalla hakkuumääriä tms?
Metsä Groupin tehdas on tietenkin iloinen asia, muttei kovin yllättävä. Metsäliiton jäsenistö omistaa merkittävän osan Suomen yksityismetsistä. Hiilidioksidin sidonnasta ei makseta korvausta, joten jäsenistön puut on saatava kiertoon. Julkisuudessa poliitikot taputtelevat toisiaan selkään ja hokevat kuinka Suomeen on kannattavaa investoida. Valitettavasti yritykset eivät näytä jakavan samaa käsitystä - siis muut kuin ne "maahan sidotut".En tykännyt Marinin nostoa uudesta kemijärven tehtaasta, mikä oli pisteiden keräämistä, vaikka tehtaan rakentaminen Suomeen ei ole hallituksen ansio, kyllä ne suunnitelmat on tehty jo kauan aikaisemmin.
Yleensä ahkerasti twiittailevat vihreiden kansanedustajat ovat valinneet taktiikaksi radiohiljaisuuden. Toisin kuin muut hallituspuolueiden puheenjohtajat, Ohisalo on ohittanut tehdasuutisoinnin täysin. Leikitään kuollutta ja toivotaan, että kannattajat eivät ole huomanneet mitään.
En tykännyt Marinin nostoa uudesta kemijärven tehtaasta, mikä oli pisteiden keräämistä, vaikka tehtaan rakentaminen Suomeen ei ole hallituksen ansio, kyllä ne suunnitelmat on tehty jo kauan aikaisemmin. Toki jokainen hallitus olisi ehkä tehnyt saman irtopisteiden keruun.
No odotellaan nyt vielä, että Metsä Group saa hankittua kaikki tarvittavat luvat tehtaan rakentamiseen. Niin piti Finnpulpinkin tehdas nousta Kuopion nurkille, mutta niin vain sekin plääni saatiin nurin KHO:ssa. Eiköhän Vihreiden puolella ole jo aloitettu tutkimukset, että mistä kaikesta tässä uudessa hankkeessa voikaan valittaa.
Päivitetään tilannetta vastaamaan muuttunutta tilannetta: Krista Mikkonen twiittasi ensin ja Ohisalo lainasi tämän twiittiä tyyliin "kiva investointi, mutta ikävä koska hiilinielut". Vihreät saivat viimein somestrategiansa kuntoon.En ole käynyt twiittejä Ohisalon lisäksi läpi, mutta jos näin on, uskomatonta ottaen huomioon Suomeen työllisyystilanteen ja työpaikkojen vaikutuksen koko yhteiskuntaan aina mielenterveyttä myöten.
Suomen metsät kestää hienosti tuon määrän kasvua hakkuissa. Metsien kasvu on nousussa täällä.Hakkuumäärä kasvaa ehkä 6-12 miljoonaa kuutiota, ja tämä tarkoittaa sitä, että metsien hiilinielu pienenee. Omasta mielestäni olisi järkevää pohtia erilaisia kompensaatioita, joilla pienentyvää hiilinielua korvattaisiin. Tehtaan rakentamista ei tule estää.
Veikkaan että Kemin hankekin kaatuu KHO:ssa. Ja samoin perustein. Tuolla VPD:n tiukalla tulkinnalla saa kyllä kaikki isommat hankkeet nurin tässä maassa.No odotellaan nyt vielä, että Metsä Group saa hankittua kaikki tarvittavat luvat tehtaan rakentamiseen. Niin piti Finnpulpinkin tehdas nousta Kuopion nurkille, mutta niin vain sekin plääni saatiin nurin KHO:ssa. Eiköhän Vihreiden puolella ole jo aloitettu tutkimukset, että mistä kaikesta tässä uudessa hankkeessa voikaan valittaa.
Kun muistelee edellistä Marinin edellistä twiittiä aiheesta, jonka voi tulkita epäilyksi teollisuuden isänmaallisuudesta ja yhteiskuntavastuuttomuudesta, nyt oli vasemman laidan tunne pois ja positiivinen kommentti. Kuten pitääkin.
Silti voisit sinäkin tunnustaa, että on aika etovaa älyllistä epärehellisyyttä syyttää metsäyhtiöitä epäisänmaallisuudesta kun ne lakkauttavat kannattamattoman yksikön ja kehua hallituksen ansioksi kun ne investoivat uuteen tehtaaseen. Edes vähäisellä rehellisyydellä ja suoraselkäisyydellä varustettu pääministeri olisi pyytänyt aiempia lausuntojaan anteeksi ja kiitellyt metsäteollisuutta Suomeen investoimisesta sen sijaan, että nostaa omaa häntäänsä.
Ainakin Hesarin referaatin perusteella vaikuttaa hyvältä esitykseltä. Vaikka Haavisto pointseja Al-Hol jupakassa menettikin, niin onhan hän toki silti mielestäni hyvä valinta ulkoministeriksi. Pitää antaa täältä oikeistosta kehuja kun niiden paikka on. Nyt Haavisto, Marin jne. ovat vetäneet hyvää linjaa Venäjän suuntaan.Väliin ulkopolitiikkaa: ilmeisesti Haavisto pystyi hyvin haastamaan Lavrovin. En ehtinyt itse seuraamaan. Toki jään odottamaan, mitä vikaa IS ja muu keltainen lehdistö tästä löytää.
Kommentti | Ei nöyryytystä eikä kylmää kyytiä, ministeri Haavisto suoriutui vaikeasta tilanteesta hyvin
Pekka Haavisto onnistui reagoimaan kollega Lavrovin sanomisiin, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimituksen esimies Petja Pelli.www.hs.fi
Seurasin livenä info-osuuden ja samaa mieltä. Haavisto hoiti hommansa aivan kohtuullisesti. Aiheet olivat Venäjän mittapuulla osin sellaisia, joita Lavrov ja Putin välttelevät. Kuten Navalnyi (jonka Lavrov mainitsi nimeltä) ja Tsetsenian sukupuolivähemmistöjen vaino (muistaakseni tämä sana).Ainakin Hesarin referaatin perusteella vaikuttaa hyvältä esitykseltä. Vaikka Haavisto pointseja Al-Hol jupakassa menettikin, niin onhan hän toki silti mielestäni hyvä valinta ulkoministeriksi. Pitää antaa täältä oikeistosta kehuja kun niiden paikka on. Nyt Haavisto, Marin jne. ovat vetäneet hyvää linjaa Venäjän suuntaan.
Seurasin livenä info-osuuden ja samaa mieltä. Haavisto hoiti hommansa aivan kohtuullisesti. Aiheet olivat Venäjän mittapuulla osin sellaisia, joita Lavrov ja Putin välttelevät. Kuten Navalnyi (jonka Lavrov mainitsi nimeltä) ja Tsetsenian sukupuolivähemmistöjen vaino (muistaakseni tämä sana).
Laitoin ilolla merkille, että Haavisto ei nöyristellyt ja vähät välitti Soinin ja Ahon antamista neuvoista mediassa viikonloppuna. Asioista tulee puhua suoraan ja kun on eri mieltä, ilmaista sekin viipymättä.
Jos tässä tapauksessa yksikään oikeiston edustaja ei liputtaisi Naton puolesta selvästi, saattaisin itsekin Haavistolle äänen antaa. Nato-kanta presidentinvaaleissa on itselleni ainakin tärkein asia valitessani ehdokastani.Joskus olen miettinyt, että kannattaiskohan Haaviston, jos vielä tosissaan aikoo presidentiksi pyrkiä, ottaa onkeensa Tuomas Enbusken jo pari yritystä sitten antamista ohjeista. Niistä yksi oli selvän "NATOon heti" -kannan ottaminen. Venkoilu NATOn salarakkaana ((c) Arhinmäki) ja samalla itsepetoksellinen lässytys jostain Pohjoismaisesta ratkaisusta tai EU:n yhteisestä puolustuksesta ei oikein enää kannata. Sitä lajia on odotettavissa joka tapauksessa kepun suunnasta.
Odottiko kukaan, että tämä ratkaisisi mitään? No ehkä jotkut hihhulit tai todellisuudesta muuten vieraantuneet henkilöt voivat odottaa että kun kahden maan ulkoministerit tapaavat niin siinä ratkaistaan isoja ongelmia, eikä kyse ole jostain peruspaskanjauhamisesta.Joko Navalnyi on vapautettu, vaiko unohdettu? Tai joko EU:n ja Venäjän väliset ongelmat on ratkaistu ja suhteet parantumassa? Koko tapaaminen oli taas pelkkää puhetta puhumisen vuoksi, vailla mitään konkretiaa. Toinen puhui aidasta ja toinen aidanseipäistä ja kaikilla oli niin mukavaa. Ainakin kulisseissa.
Kyllä aika monikin taho varmaan odottaa, että jotain myöskin saavutetaan tämän tason tapaamisilla. Setä Arkadia ainakin, jos ei muut. Vai huvikseenko sinne matkustetaan puhumaan mukavia. Turhahan sinne on lähteä, jos ei mitään konkreettista saada aikaan. Muutenhan tuon voisi hoitaa puhelinkeskustelullakin. Jotkut tietysti olivat näkevinään jotain positiivista tuossakin tapaamisessa.Odottiko kukaan, että tämä ratkaisisi mitään? No ehkä jotkut hihhulit tai todellisuudesta muuten vieraantuneet henkilöt voivat odottaa että kun kahden maan ulkoministerit tapaavat niin siinä ratkaistaan isoja ongelmia, eikä kyse ole jostain peruspaskanjauhamisesta.
Kyllä aika monikin taho varmaan odottaa, että jotain myöskin saavutetaan tämän tason tapaamisilla. Setä Arkadia ainakin, jos ei muut. Vai huvikseenko sinne matkustetaan puhumaan mukavia. Turhahan sinne on lähteä, jos ei mitään konkreettista saada aikaan. Muutenhan tuon voisi hoitaa puhelinkeskustelullakin. Jotkut tietysti olivat näkevinään jotain positiivista tuossakin tapaamisessa.
Sanoiko Marin jossain, että investointi on hallituksen ansiota?Silti voisit sinäkin tunnustaa, että on aika etovaa älyllistä epärehellisyyttä syyttää metsäyhtiöitä epäisänmaallisuudesta kun ne lakkauttavat kannattamattoman yksikön ja kehua hallituksen ansioksi kun ne investoivat uuteen tehtaaseen. Edes vähäisellä rehellisyydellä ja suoraselkäisyydellä varustettu pääministeri olisi pyytänyt aiempia lausuntojaan anteeksi ja kiitellyt metsäteollisuutta Suomeen investoimisesta sen sijaan, että nostaa omaa häntäänsä.
Sanoiko Marin jossain, että investointi on hallituksen ansiota?