Silmät kiinni peliä katsomassa
Puoliksi oikein. Sihvonen on korostanut etunenässä pelikirjan merkitystä, ei niinkään kokonaisvaltaisesti valmentajan merkitystä. Pelaako SaiPa ylivertaisella pelikirjalla muihin nähden, vai onko kenties valmennus onnistunut myös muilla osaalueilla, kuten joukkueen sitouttamisen ja harjoittamisen valittuun taktiikkaan, sekä joukkueen motivoinnin ja valmistautumisen jokaiseen matsiin?
Sinullakin meni puoliksi oikein. Sihvosen keskeiset teemat ovat olleet nimenomaan valmennus ja pelikirja. Ja siitä syntyy tasaisin väliajoin myrsky vesilasissa, milloin on pelaajien peli ja milloin taas sitten olikin valmentajan vika. Yleensä se menee niin, että Leijonien tappiot ovat aina Jukka Jalosen vika ja SM-Liigassa nimenomaan pelaajat voittavat kultaa. Ja kohde vaihtelee sopivasti sen mukaan mistä Sihvonen keksii aina kirjoittaa.
Toki, valmennuksen muut osa-alueet on jätetty pienemmälle huomiolle, liittyhän siihen toki muutakin kuin pelkkää taktiikkaa tai pelikirjoja. On siellä kuitenkin ollut ihan mielenkiintoisia artikkeleita mm. johtamistyylin renesanssista Suomessa.
Sihvonen vähättelee psyykkaamisen merkitystä lopputuloksessa sillä verukkeella, että pitkässä juoksussa psyykkaus menee joukkueiden välillä kuulemma tasan. Minusta tuo on kestämätön väite, joillain valmentajilla on kyky psyykata joukkuetta oikein, toisilla ei ole. Aivan vastaavasti voitaisiin väittää, että pelikirjoilla ei ole merkitystä, sillä toinen taktiikka toimii toista taktiikkaa vastaan paremmin, toista taas huonommin, joten pitkässä juoksussa se menee tasan, eli sen vaikutus lopputulokseen on vakio. Asia ei tietysti ole näinkään.
Niin, tai kyse ei ole psyykkaamisesta, vaan siitä suomalaisesta opista, että joukkue A haluaa voittaa kultaa enemmän kuin joukkue B. Itse näen asian samoin eli playoffeissa halu ja tahto on aina molemmilla joukkueilla huipussaan. Pidän suoraan sanon ihan paskanjauhantana sitä, että peli ratkeaa johonkin "haluun", jonka jokainen arvioi subjektiivisesti peliä katsoessaan.
Tämäkin on muuten taas ihan hauska ikiliikkuja, kun syytetään tai kehutaan valmentajia psyykkaamisesta ja joukkueen lataamisesta. Mielestäni pelaajien pelissä kyse on siitä, että pelaajien pitää itse ladata itsensä peleihin, etenkin 100 000 euron vuosipalkalla. Mutta Suomessa ei, eihän niiltä nyt kaikkea sentään voi vaatia.
Suomalaisen jääkiekkokeskustelun suurimpia paradokseja ja suoraan sanoen tyhmimpiä kestosuosikkeja on se, että pelaajien ansiosta voitetaan mutta valmentajien vuoksi hävitään. Tuomareita en nyt uskalla vetää edes mukaan. Yhtä lailla se tappiokin on niiden pelaajien vika, nehän ne virheet siellä tekevät.
Väitteesi pelikirjoista on muuten aika mielenkiintoinen ja voi jopa pitää paikkansa. Etenkin jos tarkasteluväli on riittävän pitkä. Mitä taktiikkaan tulee, niin sehän on selvä, että sitä joutuu viilaamaan joka joukkuetta vastaan. Mutta kyllähän esim. Kari Jalosen pelikirjalla on menestytty niin Helsingissä kuin Oulussakin, Jukka Jalonen on Suomen mestari ja maailmanmestari, Kari Heikkilä on menestynyt Suomessa ja Venäjällä jne.
Enemmän siinä varmasti painaa kuitenkin juuri valmentajan persoona, kyky kasata valmennustiimi ja silmä kasata joukkuetta, ja mikä tärkeintä, johtamisominaisuudet joukkueen kanssa. Taktiikat ovat aina opittavissa peliä opiskelemalla mutta ne pelikirjan isommat teemat on vaikeampi oppia. Olen aina ihaillut valmentajia jotka ovat kehittäneet itselleen metodin ja omaavat selkeän prosessiajattelun. He tietävät mitä edustavat, mitä haluavat, mitä sen saavuttamiseen tarvitaan ja ennen kaikkea miten se tehdään. Silloin voi menestyä useassa seurassa ja useassa maassa.
Sivuraide
Jos vähän poikkean sivuraiteelle, niin suomalainen huippujääkiekkoilu voisi pohtia kansainvälistä huippufutista ja seurojen rekrytointia päävalmentajaa hakiessa. Yksi selvä ero löytyy ja se on siinä, että suomalaisjoukkueilta puuttuu identiteetti, ne eivät edusta oikeastaan mitään. SM-Liigan tunnistettavat brändit ovat ehkä näin:
HIFK: "Iso, paha, HIFK"
SaiPa: Eteläkarjalainen kusipääkiekko
JYP: Keski-Suomen seura
Blues: "espoolaisuus"
Jokerit: ?
Lukko: ?
Ässät: "Porilainen hulluus"
HPK: ?
Ilves: Taitojääkiekko
Tappara: ?
Kärpät: Puolen Suomen Kärpät
TPS: ?
Pelicans: ?
Omasta mielestäni on mahdotonta luoda mitään kestävää ilman identiteettiä. Sehän on tavallaan ihan sama miten se joukkue oikeasti pelaa, kun mielikuva on tarpeeksi vahva, niin muualla Suomessa SaiPa pelaa aina kusipääkiekkoa ja Tappara kahvaa. Tärkeää olisikin säilyttää identiteetti sen oman kannattajakunnan vuoksi. Minä en edelleenkään ymmärrä mihin Tappara on unohtanut ne Pyynikin portaat ja traktorinrenkaat, miksei Tapparasta puhuta seurana jossa kova työ on kunniassa ja ammattimaisuus huipussaan? Tappara oli näissä asioissa jopa edelläkävijä aikanaan mutta kyllä ne juuret on onnistuttu hukkaamaan aikoja sitten. Yritysmaailmassa moinen ei tulisi kuuloonkaan mutta jääkiekossa on edelleen sijaa puuhastelulle.
On tietenkin eri asia haluaako joku seura, että se nähdään "kahvakiekkona" mutta pointti on enemmänkin se, että jos jotain mielikuvaa vaalitaan niin kyllä toiminnan tulisi perustua siihen. Ilves ja Jokerit ovat varmaan huonoimmat esimerkit oman brändin vaalimisesta ja sen mukaan toimimisesta, Blues oli sitä pitkään mutta on parantanut huimasti.
Kun vielä suomalaiset valmentajat luovat itsestään brändin ja luovat itselleen tunnistettavia vahvuuksia, niin seurat ja valmentajat hyötyvät, pelaajat hyötyvät ja loppujen lopuksi myös katsojat ja kotikaupunki hyötyvät. Yhteistyöyrityksille (eli sponsoreille) voisi myös tarjoilla jotain synergiahyötyjä, kun seurallakin olisi selkeä ja vahva brändi. Maljapuheissa voisi toistella kuinka: "Tapparan arvot kova työ, ammattimaisuus ja "vähän enemmän" tukevat hyvin yrityksemme arvoja blaa blaa blaa".
Nämä ovat asiakkaille ihan oikeasti ihmeellisen tärkeitä asioita, ainakin tietyillä aloilla, joten ehkä sitä voisi pohtia.
