Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[Wäinö#16]

Vielä enemmän olen sitä mieltä, kun ammattitoimittaja kirjoittaa ottelusarjasta ja päätyy tulokseen, että tahtoa tai halua oli enemmän. Se pitää jättää jokaisen omaksi arvioitavaksi, analyysin pohjana tai tuloksena se on täysin päätön. Jopa sen vaikutus suoritukseen on täysin mahdoton nähdä katsomosta tai televisiosta, eli että onko se nyt 17% vai 38%.

Yhtä lailla on täysin mahdotonta arvoida oliko pelikirjan osuus menestyksessä 34% vai 41%. Sihvosen yksinkertaistus siitä, että hyvä pelikirja automaattisesti johtaa hyvään tunteeseen ja haluun on mielestäni laajemmin ajateltuna myös väärä. Kyse on aina kokonaisuudesta ja tärkein asia joukkueen toimivuudessa on mielestäni johtajuus. Ilman hyvää johtajuutta mielestäni kaikki muu on turhaa. Hyvä johtaja saa joukkueen toimimaan keskinkertaisellakin pelitavalla siten, että kentällä on nähtävissä sitä hulluutta ja halua. Loistava esimerkki tästä on Shedden, joka ei muuten edelleenkään ole koskaan Euroopassa valmentaessaan jäänyt välierien ulkopuolelle. Sihvonen muistaakseni jo vuonna 2005 "näki", että Sheddenin havumetsäkiekolla ei voi Euroopassa menestyä.

Sihvosen suurin ansio on tosiaan siinä, että hän luonut keskustelua pelistä ja sen sisällöstä. Se, että hän on heikko perustelemaan mielipiteitään ja todella usein kirjoittaa ihan silkkaa paskaa, ei poista tätä ansiota.

 

[Fordél]

Nämä on käyty jo useaan kertaan läpi mutta minun mielestäni pelitapa tuottaa tunteen. Ja ymmärrän, että tämä on ikiliikkuja mutta se pitääkin vain osata tajuta :)

Kun en ihan tajua niin avaa meille miten pelitapa tuottaa tunteen? Onko joku pelitapa niin hieno, että se on kuin isänmaa, jonka puolesta haluaa vaikka kuolla vai mistä tässä on kysymys? Entä onko joku pelitapa parempi tuottamaan oikean tunteen kuin toinen?

Vai onko kyse lopulta siitä, että on erilaisia valmentajia ja näillä erilaisia pelitapoja, joihin pitää hankkia oikeat pelaajat. Valmentajan pitää johtamisellaan saada pelaajat sitoutumaan pelitapaan ja pelaamaan oman roolinsa mukaisesti. Pelitapa voi olla mikä tahansa ja tunteen synnyttää lopulta se, miten hyvin tässä prosessissa onnistutaan?

Voi olla myös niin, että molempien pelitapa toimi eikä siitä saatu merkittävää eroa aikaiseksi. Silloin pitää mennä yksityiskohtiin, miten syötettiin, miten otettiin syötöt vastaan, ajoitukset, sijoittuminen tilanteissa suhteessa pelivälineeseen, yksilötason pelaaminen jne. Paljon on nähtävää.

Joiden taustalla (kuten koko pelitavan) on inhimillinen toiminta. Se syöttökin voi mennä vituiksi monesta syystä. Voi olla, että pelitapa kusee ja kaveri on väärässä kohdassa kenttää väärään aikaan. Voi olla, että kun valmentaja on huutanut sulle juuri 10 s. sitten pää punaisena, että vitun kädetön pakki kun et osaa antaa kolmen metrin syöttöä, itseluottamuksesi kärsii ja et saa jatkossakaan sitä syöttöä kohdilleen. Voi myös olla, että joukkueen sisällä on kemiat niin päin helkkaria, että sitä syöttöä ei edes anneta.

Paljon on siis nähtävää ja edessä näyttäytyy aina hyvin monimutkaisen prosessin lopputulos. Sitä tai edes sen kokonaisuuksia ja näiden suhteita ei pystytä ottamaan haltuun. Pelkällä pelitavan analysoinnilla ei päästä tyhjentävään vastaukseen kun mietitään missä mentiin vikaan ja miten asia pitäisi korjata.

Mutta sitten tullaankin siihen, että miten niitä muita juttuja pitäisi analysoida. Kun todetaan, että muiden asioiden analysointi on helkkarin vaikeaa, ollaan jonkinlaisessa oravanpyörässä. Kuitenkin valmentaja, joka on koko tämän prosessin sisällä, pystyy näkemään paljon enemmän kuin yksittäinen ulkopuolinen analysoija. Näin ollen sen valmentajan osaaminen ja johtamistaidot ovat aivan keskeisessä osassa menestystä.

 

[J.Grönvall]

Yhtä lailla on täysin mahdotonta arvoida oliko pelikirjan osuus menestyksessä 34% vai 41%. Sihvosen yksinkertaistus siitä, että hyvä pelikirja automaattisesti johtaa hyvään tunteeseen ja haluun on mielestäni laajemmin ajateltuna myös väärä.

Ei se ole oleellista jos arvioidaan ja analysoidaan pelikirjoja. Tulos on jotain ja kenttätapahtumat jotain. Silloin pelikirjan osuus on aina 100%. Jos taas lähdetään miettimään, että montako prosenttia joukkueen menestyminen johtui pelikirjasta, niin pidän sitä jonninjoutavana höpinänä.

Näin ollen yksittäistä ottelua tai ottelusarjaa arvioitaessa pidän mielekkäämpänä pitäytyä konkretiassa ja selvästi osoitettavissa olevissa asioissa. Lähtöjen määrä voi olla yksi tällainen elementti.

Sihvosen teesistä hyvä esimerkki on kevään Suomi-USA-ottelut. Ensimmäisessä Suomi oli täysin purjeissa jo oman maalin takana ja koko matsi meni lopulta ohi. Toisessa Suomi teki muutoksen pelitapaan ja peli-ilmekin oli ihan eri luokkaa.

Jos tehdään pelkästään se johtopäätös, että Suomi pelasi paremmalla asenteella, se on minun mielestäni heikkoa analyysia. Se on sitä sen vuoksi, että jokainen näkee siitä kuvasta suoraan, että Leijonat pelaa todella eri tavalla. Näin päästään jo arvioimaan sitä, mitä tuo yksi pienehkö muutos vaikutti esim. pelin virtaukseen. Ja sillähän on kiistatta iso merkitys.

Kun se peli ei "kulje" esimerkiksi siitä syystä, että vastustaja on taktisesti parempi niin se tunne kuolee nopeasti tai energia menee turhautumiseen pelaamiseen. Joukkue ei pääse mukavuusalueelleen, ei siis pysty pelaamaan niin kuin se on ajatellut ja harjoitellut.

Silloin kun peli taas rullaa hyvin, ja päästään toteuttamaan asioita omassa tahdissa se parantaa myös kollektiivista tunnetta, pelkästään jo siksi, että joukkue huomaa pelaavansa voitosta.

No, näin ainakin itse koen asian ja olen ymmärtänyt Sihvosen tarkoittavan samaa.

 

[J.Grönvall]

Kun en ihan tajua...

En viitsi koko ajan toistaa samoja asioita. Kyselemisen sijaan suosittelen ottamaan selvää ja pohtimaan asioita, ja muodostamaan oman käsityksen asiasta.

Minä olen oman kantani selvittänyt ja kun vastaukset näyttävät olevan lähinnä saivartelua ja mukanokkelia kysymyksiä, niin tämä keskustelu lienee tällä kertaa tiensä päässä.

Minä en ole yksi totuus, minä olen Jatkoajan nimimerkki jolla on liikaa mielipiteitä ja vittumainen tapa tulla viisastelemaan. Siksi koen ettei minun tarvitse keksiä pyörää uudelleen, kunhan esitän näkemykseni siitä miksi se pyörii tiettyyn suuntaan.

 

[Fordél]

En viitsi koko ajan toistaa samoja asioita. Kyselemisen sijaan suosittelen ottamaan selvää ja pohtimaan asioita, ja muodostamaan oman käsityksen asiasta.

Voe voe. Luulisi teikäläisen jo sen verran tuntevan allekirjoittanutkin, että ei heitä tällaisia juttuja. Kyllä täällä pohditaan näitä asioita ja pyritään ottamaan selvää niin eri asiantuntijoiden teksteihin perehtymällä, keskusteluja käymällä kuin ihan rustaamalla havaintoja ruutuvihkoon.

Eli nuo kysymykset oli täysin vilpittömiä ja heitetty tänne siksi, että keskustelu etenisi. En muista nähneeni sulta selvitystä siitä miten pelitapa tuottaa tunteen, mutta jos sellainen löytyy niin voisitko vinkata vaikka valmiiseen viestiin, kiitos!

Minä olen oman kantani selvittänyt ja kun vastaukset näyttävät olevan lähinnä saivartelua ja mukanokkelia kysymyksiä, niin tämä keskustelu lienee tällä kertaa tiensä päässä.

Älä ihmeessä lähde pois keskustelusta vasta kun se on päässyt alkamaan.

Edelleen, kyse ei ole todellakaan mistään saivartelusta ja nokkeluudesta vaan ihan aidoista vilpittömistä kysymyksistä. Toivoisin, että kestäisit ne ja heittäisit omat näkemyksesi. Jos mua (ja uskoisin myös monia muitakaan) ei ne kiinnostaisi, ei kysymyksiä edes esitettäisi.

Minä en ole yksi totuus, minä olen Jatkoajan nimimerkki jolla on liikaa mielipiteitä ja vittumainen tapa tulla viisastelemaan. Siksi koen ettei minun tarvitse keksiä pyörää uudelleen, kunhan esitän näkemykseni siitä miksi se pyörii tiettyyn suuntaan.

Vittumainen olet vain siinä tapauksessa jos jätät keskustelun puolitiehen. Ei noissa sun viesteissä ole mielestäni tippaakaan viisastelua. Hyviä perusteltuja näkökantoja, jotka vaativat vain lisää selvennystä.

 

[LaTe_Show]

Edelleen, kyse ei ole todellakaan mistään saivartelusta ja nokkeluudesta vaan ihan aidoista vilpittömistä kysymyksistä. Toivoisin, että kestäisit ne ja heittäisit omat näkemyksesi. Jos mua (ja uskoisin myös monia muitakaan) ei ne kiinnostaisi, ei kysymyksiä edes esitettäisi.

Allekirjoitan, sillä itseänikin näin valmentajana kiinnostaisi tietää enemmän tästä pelitapa (lähtökohtaisesti) tuottaa tunteen-filosofiasta.

 

[J.Grönvall]

Fordél, kaikki on luettavissa jopa viimeisistä viesteistä. Sinun täytyy itse yhdistellä ne asiat ja koittaa ymmärtää mitä tarkoitan.

Olet hyvä kirjoittaja mutta keskustelu kanssasi ajautuu usein tähän:

JG: Pallo on ruskea.
F: Miksi? Se voi olla myös musta.
JG: Toki se voi olla mutta tässä tapauksessa se on ruskea.
F: Mutta yhtä hyvin se voi olla mustakin, ei se välttämättä aina ole ruskea.
JG: Minä katson sitä tällä hetkellä ja se on ruskea.
F: Oletko varma, että se on ruskea? Voihan se olla, vaikka musta, mutta luulet vain sen olevan ruskea?

Ihan jokaikistä asiaa ei aina tarvitse kirjoittaa auki, se vain sotkee koko keskustelun.

 

[J.Grönvall]

Allekirjoitan, sillä itseänikin näin valmentajana kiinnostaisi tietää enemmän tästä pelitapa (lähtökohtaisesti) tuottaa tunteen-filosofiasta.

Viesti #10330, alkaen kohdasta Suomi-USA-ottelut. Valmentajana uskoisin sinun ymmärtävän mitä ajan takaa.

 

[LaTe_Show]

Viesti #10330, alkaen kohdasta Suomi-USA-ottelut. Valmentajana uskoisin sinun ymmärtävän mitä ajan takaa.

Lähtökohta on se, että tottakai pitää olla jokin teesi/pelikirja/pelitapa millä pelataan, sillä muutenhan peli olisi kaaosta. Tottakai näin. Ja luonnollisesti onnistuminen poikii hyvän olotilan, siinä missä epäonnistuminen syö tätä.

Kuitenkin lähtökohtaisesti se "tunte" (jonka yhtenä osana on myös itsetunto), motivaatio ja halu voittaa lähtee ennenkaikkea yksilöstä itsestään, mutta myös näistä onnistuneista suorituksista, joukkuehengestä ja valmentaja johtamistaidoista.

Mutta jollain kovenee pre-game warmupin aikana, kun puhutaan pelitavasta siinä missä muilla Youngbloodin katselemisesta tai Rocky-tunnarin kuuntelemisesta. Kukin tyylillään.

 

[J.Grönvall]

Lähtökohta on se, että tottakai pitää olla jokin teesi/pelikirja/pelitapa millä pelataan, sillä muutenhan peli olisi kaaosta. Tottakai näin. Ja luonnollisesti onnistuminen poikii hyvän olotilan, siinä missä epäonnistuminen syö tätä.

Kuitenkin lähtökohtaisesti se "tunte" (jonka yhtenä osana on myös itsetunto), motivaatio ja halu voittaa lähtee ennenkaikkea yksilöstä itsestään, mutta myös näistä onnistuneista suorituksista, joukkuehengestä ja valmentaja johtamistaidoista.

Mutta jollain kovenee pre-game warmupin aikana, kun puhutaan pelitavasta siinä missä muilla Youngbloodin katselemisesta tai Rocky-tunnarin kuuntelemisesta. Kukin tyylillään.

Jos seurasit Ässien taivalta 2006 niin siihen liittyen onkin hyvä kysyä itseltään mistä uskoo sen hurmoksen syntyneen.

Synnyttikö porilainen hulluus sen pelitavan ja ruokki edelleen menestystä, vai mahdollistiko pelitapa railakkaan taklauspelaamisen ja sen myötä infernaalisen tunnelman Isomäessä -> porilainen hulluus ja irokeesitukat?

Siinä tulee sitten määriteltyä itselleen se, minkä näkee syyksi ja minkä taas seuraukseksi. Tämähän on symbioosi kyllä, ei siitä päästä mihinkään mutta aiheuttajasta on vain hieman eri näkökulmia.

 

[Fordél]

Fordél, kaikki on luettavissa jopa viimeisistä viesteistä. Sinun täytyy itse yhdistellä ne asiat ja koittaa ymmärtää mitä tarkoitan.

Ja se sun asiaa valaisema viesti on tullut tänne sen jälkeen kun kyselin miten pelitapa tuottaa tunteen.

Mutta tosiaan, tossa Pyhälle Patrikille vastaamassasi viestissä tulee kyllä jo ajatustasi paremmin esille, hyvä niin. Ja siinä on myös hyvät perustelut näkemyksellesi.

Jotenkin tässä keskustelussa tulee kuitenkin sellainen "oliko ensin muna vai kana" -asetelma ja ehkä siitä tässä onkin lopulta kyse. Sinä katsot asiaa pelitapa edellä, jossa onnistunut pelitapa synnyttää myös positiivisia tunteita. Eittämättä tämä pitää paikkansa. Kun peli toimii taktisesti ja se on hyvin organsoitu niin suhteessa oman jengin vahvuuksiin kuin vastustajan peliin, tulee pelaajille entistä parempi itseluottamus ja luottamus niin koko jengiin, valmennukseen kuin pelitapaan.

Toisaalta taas voidaan nähdä (ja itse näen asian näin), että jostain tämä prosessi aina alkaa. Ei pelitapa tule tyhjästä ja eikä se ala toimimaan kuin itsestään. Tarvitaan johtamista ja osaamista. Jonkun täytyy johtaa se prosessi ja siinä syntyy yksilöissä aina erilaisia tunteita, jotka voivat joko sitouttaa yksilöä pelitapaan tai olla sitouttamatta. Pelitapakin synnyttää tunteita, mutta se on vain yksi väline siinä koko prosessissa.

Olet hyvä kirjoittaja mutta keskustelu kanssasi ajautuu usein tähän:

JG: Pallo on ruskea.
F: Miksi? Se voi olla myös musta.
JG: Toki se voi olla mutta tässä tapauksessa se on ruskea.
F: Mutta yhtä hyvin se voi olla mustakin, ei se välttämättä aina ole ruskea.
JG: Minä katson sitä tällä hetkellä ja se on ruskea.
F: Oletko varma, että se on ruskea? Voihan se olla, vaikka musta, mutta luulet vain sen olevan ruskea?

Ihan jokaikistä asiaa ei aina tarvitse kirjoittaa auki, se vain sotkee koko keskustelun.

Miksi ei tarvi kirjoittaa auki? Miksi se sotkee keskustelun?

No huumori sikseen. Pahoittelut, jos on tullut liikaa kysymyksiä, mutta utelias luonteeni on sellainen, että haluan päästä mielenkiintoisten ajatusten sisään ja niihin ei aina pääse riittävän hyvin kiinni ellei kysele kysymyksiä. Ymmärrän toki, että se välillä turhauttaa.

 

[Askaisten Visa]

Omasta mielestäni tunne tukee pelitapaa silloin kun:
* Koko joukkue on sisäistänyt sen ja huomaa sen toimivan sekä tuottavan tilastollisestikin oikeita asioita.
* Yleensä se vaatii myös sen, että ketju-, kenttä-, YV-, ja AV-koostumukset elävät kauden aikana mahdollisimman vähän.
* Löytyy myös ratkaisuihin pystyviä yksilöitä, pareja, ketjuja, jotka sopivat myös yhdessä jotain pelin sisällä.
* Kaikki ajoitukset, viivelähdöt, etäisyydet, yms, yms, osuvat prikulleen niin, kuin niiden on todettu parhaiten toimivan.
* Improvisoida saa, kunhan se tapahtuu joukkueen parhaaksi.
* ...ööö...jne...kyllä kaikki varmaan ymmärsi mitä koitan ajaa takaa.

...kunnes joku suvun jäsen taas teilaa koko paletin.

Kaikki irokeesit, viikset, tatuoinnit jne, ovat mukavia mausteita tunteen ja yhteenkuuluvaisuuden päälle.

Millainenkohan oli Herb Brooksin pelikirja Lake Placidissa 1980?

 

[J.Grönvall]

On sillä vaan joku käsittämätön yhteys, kun peliin lähtee niin, että yksinkertaisesti vain tiedät, että joukkueen pelitapa toimii ja missään tilanteessa ei tule hätä. Tulee rauhallisuutta, itsevarmuutta ja uskaltaa myös improvisoida, ja vielä onnistuukin siinä parhaimmillaan.

Se on taas lähinnä raivostuttavaa, kun kaverit eivät tee niin kuin on sovittu tai koutsin haluama pelitapa ja taktiikka on täysin tuhoontuomittu jo alusta. Ei siinä auta, vaikka kuinka hyvällä fiiliksellä olisi tullut koppiin. Sitten monesti koitetaan kaikkea mahdollista: pidetään hauskaa, rentoutta peliin, tehdään enemmän duunia, huolellisuutta tekemiseen. Voitetaan yksi tai kaksi peliä ja valoa näkyy, kunnes taas rouva fortuna pyllistää ja alkaa sama kierre uudestaan.

Se pelin juttu on se itse pelaaminen ja jos tulee tunne ettei onnistu missään, niin kyllähän se muuttuu pakkopullaksi. Vielä melkein pahemmaksi menee, kun alkaa sitten oikein miettiä, että nyt yritän oikein tosissaan ja siltikin olet koko ajan myöhässä tai väärässä paikassa, syötöt tulevat milloin eteen tai taakse, milloin jalkoihin tai pomppivat lavan yli.

Ei varmasti ole helppoja asioita korjata, etenkin jos koutsi on jo menettänyt kopin.

 

[Durden]

Ei se ole oleellista jos arvioidaan ja analysoidaan pelikirjoja. Tulos on jotain ja kenttätapahtumat jotain. Silloin pelikirjan osuus on aina 100%. Jos taas lähdetään miettimään, että montako prosenttia joukkueen menestyminen johtui pelikirjasta, niin pidän sitä jonninjoutavana höpinänä.

Tämä on erinomainen tieto, sillä näytämme käyvän tavallaan kahta eri keskustelua. Sinä keskityt puhtaasti pelikirjojen vertaamiseen, ja minä taas katson peliä kokonaisuutena, jossa pelikirjat vain yksi osa sitä kokonaisuutta jolla valmentaja voi pelin tulokseen vaikuttaa. Minulla valmentajan työkalupakissa yhtä isoa osaa näyttelee henkinen johtaminen ja peluutus.

Sihvosen teesistä hyvä esimerkki on kevään Suomi-USA-ottelut. Ensimmäisessä Suomi oli täysin purjeissa jo oman maalin takana ja koko matsi meni lopulta ohi. Toisessa Suomi teki muutoksen pelitapaan ja peli-ilmekin oli ihan eri luokkaa.

Tämä oli fiksua peluuttamista, tehtiin taktinen muutos ja päästiin paremmin mukaan peliin. Totta kai takiitoita muuttamalla voidaan vaikuttaa pelin kulkuun, mutta mielestäni Sihvonen on glorifioinut termiä pelikirja, aivan kuin jokaisella valmentajalla tulisi olla raamatun kokoinen pelikirja kirjasto päässän, josta heidän sisäinen tietokoneensa raksuttaa parhaat analyysit. Taktiikka muutoksia on osattu tehdä jo pihojen pallopeleissä kautta vuosikymmenten, what's the big deal?

Asia mikä minua ottaa päähän on se kun yhtä pelikirjaa nostetaan jalustalle, aivan kuin se olisi yksi ainoa totuus. Mainitussa Suomi-USA pelissä Suomi alkoi pelaamaan ihan eri tavalla, vaihtoi siis pelikirjasta toiseen kesken ottelun, koska se sopi tilanteeseen parhaiten. Tällaisten taktisten muutosten merityksistä olen valmis lukemaan, mutta en yhden pelikirjan jumaloinnista.

 

[Durden]

Vielä selvennyksenä, minä siis haluaisin kuulla Sihvoselta pelianalyysejä, joissa hän ei sortuisi itsetehostukseen ja ainoan oikean pelikirjan jumalointiin. Tyyliin KalPa oli purjeessa SaiPaa vastaan, kunnes toiseen erään KalPa alkoi pelata meidän peliä, aivan kun olen koko ajan neuvonut, ja näin KalPa nousi voittoon.

Sen sijaan hän voisi kertoa vaikkapa mitä taktisia muutoksia tapahtui, ja huomioida myös sen vaikutus kokonaisuuteen, ihan pelaajien tasolla. Aikaisemmin Tapparan tuulen nopea sniper ei saanut kiekkoa vauhdissa, muta nyt kun valmentaja muutti [hieno kuvaus mitä], niin Mr. Sniper on päässyt uuteen lentoon.

Ja vielä yksi asia joka Sihvosessa ottaa päähän on se, että välillä tuntuu että kun jonkun asian on päätetty olevan näin, niin sitten siinä samassa oksassa roikutaan maailman tappiin, kun mielipide on kerran jo kolme vuotta sitten muodostettu. Shedden on paska!.

 

[Karpat46]

Sihvosen yksinkertaistus siitä, että hyvä pelikirja automaattisesti johtaa hyvään tunteeseen ja haluun on mielestäni laajemmin ajateltuna myös väärä. Kyse on aina kokonaisuudesta ja tärkein asia joukkueen toimivuudessa on mielestäni johtajuus. Ilman hyvää johtajuutta mielestäni kaikki muu on turhaa. Hyvä johtaja saa joukkueen toimimaan keskinkertaisellakin pelitavalla siten, että kentällä on nähtävissä sitä hulluutta ja halua.

Kun en ihan tajua niin avaa meille miten pelitapa tuottaa tunteen? Onko joku pelitapa niin hieno, että se on kuin isänmaa, jonka puolesta haluaa vaikka kuolla vai mistä tässä on kysymys?

Tässä nyt varmaan keskustellaan siitä, että karismaattinen johtaja voi luoda positiivista tunnetta, vaikka pelikirja ei toimisikaan ihan täydellisesti. Otetaan esimerkiksi vaikka viime kauden Stanley Cupin finaalit: Kings pelasi huomattavasti ehyemmällä ja selkeämmällä pelitavalla, mutta Devils roikkui silti mukana. Väittäisin, että tämä tapahtui aika pitkälle tunteen voimalla. Uskaltaisiko jopa sanoa, että tunne pisti vastaan paremmalle pelitavalle, mutta hävisi.

Otetaan esimerkki: Kings saa kiekon omalla alueellaan, pakki-pakki levitys ja syöttö yleensä keskustaan. Devilsin valmentaja DeBoer alleviivasi ennen jokaista peliä, että heidän pitää karvata aggressiivisemmin, pitää päästä nopeammin Kingsin iholle karvaustilanteissa. Näytti siltä, että Devils karvasi todella suurella tunteella ja pelaajat menivät täysillä karvaustilanteisiin, mutta silti Kings tuli kerta toisensa jälkeen paineen alta pois. Kyse ei ollut siitä, että Devils ei olisi halunnut tarpeeksi karvata. Ei, vaikka DeBoer sitä halua rivien välistä kuuluttikin ennen pelejä. Kyse oli siitä, että Devilsin viisikko oli hajallaan jo lähtökohtaisesti karvaukseen lähdettäessä. Devilsin pelin rakenne ei mahdollistanut tarpeeksi riistoja karvaustilanteissa. Ei vaikka kuinka olisi ollut tunne tapissa. Minusta vieläpä näytti että se oli tapissa. Periaatteessa voisi kai sanoa, että Devils pelasi nuo karvaustilanteet suuremmalla tunteella, mutta Kingsin pelitapa voitti tunteen noissa tilanteissa kerta toisensa jälkeen.

Mielestäni DeBoerin pelitapa oli lähtökohtaisesti väärä. Noissa tilanteissa olisi pitänyt aina tehdä valinta mennäkö karvaamaan vai pudotetaanko ohjauspeliformaattiin. Olisi pitänyt kaksivaiheistaa voimakkaasti karvauspeliä. Kun pelaajat näkevät, että päästään iholle tiiviillä viisikolla niin silloin karvataan, mutta jos kesken vaihdon ensimmäinen karvaamaan ehtivä luistelee syvyyteen yksin, ollaan tuhon omia. Devils pyrki aina, kokoajan ja joka vaihdossa karvaamaan voimakkaasti, fight fire with fire, suurella tunteella. Kings kiekotteli lähes aina alta pois ja pääsi vieläpä hyökkäämään rintamana, joka taas mahdollisti tiiviillä viisikolla karvaamisen Devilsin päässä. Eikä Kings tässä nyt pelannut lähellekään mitään meidän peliä, vaan hyökkäsi koko ajan joko nopeasti tai puolinopeasti.

Pitäisi myös määritellä mitä tarkoitetaan, kun puhutaan tunteesta. Ehkä tässä kun puhutaan tunteesta, niin se käsitetään Suomessa monesti hampaat irvessä aivan täysillä taisteluksi. Puristetaan mailaa ja yritetään aina vaan kovemmin ja kovemmin. Me olemme hyviä siinä. Kuitenkin jos miettii juuri tuota Kingsien taivalta kohti mestaruutta, niin enemmän sieltä paistoi tekemisen riemu ja sellainen helppous. Ei ikään kuin tarvitse mennä ihan täysillä hampaat irvessä, vaan tekeminen on rentoa, ei kuitenkaan löysää vaan sujuvaa.

Jos tässä nyt yrittää vetää omia ajatuksia yhteen, niin heikommalla pelitavalla pelaava joutuu kaivamaan sitä tunnetta koko ajan jostain lisää ja lisää, jolloin se yrittäminen ja täysillä meneminen saattaa mennä jossain vaiheessa yli ja saattaa turhautua. Jos taas pelitapa toimii, niin se tunne asettuu ikään kuin automaattisesti sopivaksi, ei mene yli eikä ali. Silloin ei tarvitse tuhlata energiaa siihen fiiliksen etsimiseen, tunteen esiin piiskaamiseen, vaan voi keskittyä vain pelaamiseen ja siitä nauttimiseen.

 

[Street Clinton]

Allekirjoitan, sillä itseänikin näin valmentajana kiinnostaisi tietää enemmän tästä pelitapa (lähtökohtaisesti) tuottaa tunteen-filosofiasta.

Viime keväänä herrat Sihvonen ja Pasi kaukoranta kävivät U-studiossa keskustelua asiasta. Monet ovat varmasti nähneetkin. Alla linkit pariin youtube pätkään missä pojat sivuavat tunteen osuutta jääkiekossa.

http://www.youtube.com/watch?v=dXmNO74z_SQ
Ensimmäisessä pätkässä tunteesta päästään keskustelemaan n. 5:45 kohdassa. Kaukorannan alustus on pitkä ja liittyy prässäämiseen, mutta kyllä sieltä se tunnekkin lopulta tulee.

http://www.youtube.com/watch?v=ZcMACgLTh4c&feature=relmfu
2:30 kohdasta eteenpäin Sihvonen vastaa prässikysymykseen ja sitä kautta päästään keskustelemaan tunteesta.

Muutenkin noissa pätkissä on kovasti asiaa ja näin puolen vuoden jälkeen ne tuntuvat jopa paremmilta kuin ensimmäisellä kerralla katsottuna. Tässä vielä linkki "sarjan" kolmanteen pätkään jossa ei tunnetta käsitellä, mutta muuten hyvää pohdintaa: http://www.youtube.com/watch?v=dN_qiTf6XCI&feature=relmfu

Muistaakseni Kaukoranta oli jossain muussakin pätkässä kertomassa Sihvoselle, että jos poikien ei anna karvata päätylautaan asti se tappaa tunteen pelistä. En kuitenkaan löytänyt kyseistä pätkää.

Kaukoranta vaikuttaa valmentajalta, jonka haluaisin kannattamani joukkueen peräsimeen ainakin pelityylin perusteella.

 

[kananlento]

Voin tänään Pelsu - KalPa pelissä taas tilastoida jengien rintamahyökkäykset sekä mihin tilanteet päättyvät: kiekon menetykseen, kulmapeliin vai laukaukseen.

Tuliko mielenkiintoiset tilastot? :)

*Pelihän siis luonnollisesti pelataan viikon päästä..

 

[Fordél]

Tuliko mielenkiintoiset tilastot? :)

*Pelihän siis luonnollisesti pelataan viikon päästä..

Kyllä, havaitsin asian vasta kun aloin toljottamaan klo 18.15 Urhoa. Sieltä tulikin Ilves - HPK uusintana...Eli palataan asiaan viikon päästä:)

 

[Anonymous]

Jääkiekko on viisaiden miesten yksinkertainen peli

Yksikään joukkue ei ole voittanut mitään, ilman että pelikirja on kunnossa.

Mutta se, että pelikirja on kunnossa, ei tuo mitään takeita siihen, että joukkueeseen alkaa virrata jotain hyvää henkeä joka johtaa siihen että kaikki luottaa toisiinsa etc. (Sihvosen puheet)

Minun filosofiassa jääkiekkojoukkueen täytyy olla oikeasti Joukkue isolla J:llä ennen kuin edes kannattaa ryhtyä puhumaan mistään pelikirjasta. Jos joukkuehenki rakoilee, kavereihin ei luoteta tai joukkueessa on muuten vain jotain kummallista, pahoja henkiä, niin mikään pelikirja ei joukkuetta silloin pelasta. Joukkue ei voi menestyä.

Taas kun joukkueen ilmapiiri on kunnossa, sen jälkeen vain ja ainoastaan pelikirja ratkaisee sen, mitä tulemaan pitää.

 

[LaTe_Show]

Jos seurasit Ässien taivalta 2006 niin siihen liittyen onkin hyvä kysyä itseltään mistä uskoo sen hurmoksen syntyneen..

Kolmesta asiasta: onnistumisista, uskosta ja toivosta.

 

[Street Clinton]

Ennen kuin yritän vastata tuohon varsinaiseen kysymykseesi, niin haluaisin kysyä tarkentavan kysymyksen: Minkälaista johtopäätöstä olet kaivannut?

Itse kiteytän sen vuonna 2006 ilmestyneeseen artikkeliin Ässien menestyksen syistä legendaarisen playoff-kevään aikana. Jutussa todettiin, että ns. porilainen hulluus ei ole syy vaan se on seuraus, ja perään Sihvonen melkoisen tyhjentävästi osoitti miksi Ässät sai aikaan itseään ruokkivan hurmostilan.

Lähtöjen määrää on tärkeä tarkastella silloin, jos halutaan tietää A) miten joukkue pelaa kiekollisena, ja B) miten joukkue reagoi erilaisiin tilanteisiin (johtoasema, tappioasema, erän loput jne.).

Ensiksi kiitos asiallisesta ja asiaa sisältävästä vastauksesta.

Minkälaisia johtopäätöksiä kaipasin? Esim. tuottaako suuri HVP-lähtöjen määrä tilastollisesti merkittävän muutoksen voittoprosentteihin? Tylsän ja tunteettoman pelin se ainakin tuottaa ;) Tai jos joukkue pelaa kahdessa pelissä identtiset HVP-lähdöt, mutta voittaa toisen 5-0 ja häviää toisen samoin lukemin, niin mitä siitä voidaan päätellä? Vai voiko mitään? HVP-lähdöistä voi nähdä joukkueen pelitavan, mutta voiko siitä päätellä mitään muuta?

En ole lukenut Sihvosen juttua Porilaisten marssista finaaleihin 2006, joten en tiedä mitä Petteri on kirjoittanut. Syntyikö Porilainen hulluus tietyllä määrällä HVP-lähtöjä? Silloin asia olisi helposti toistettavissa.

Tuo viimeinen lause jäi mietityttämään. Voiko HVP-lähdöistä nähdä miten joukkue reagoi erien loppuun? En ole huomannut kuin eräkohtaisia HVP-tilastointeja. Onko olemassa tilastoa miten HVP-lähtöjen määrän nostaminen tappioasemassa tuottaa tulosta?

Esimerkiksi kaltaiselleni harrastelijalle ne ovat helpoin tapa selvittää kunkin valmentajan peli-identiteetti sekä taktiset painoitukset kutakin vastustajaa vastaan.

Tämän tekstin jälkeen ymmärrän ehkä paremmin mitä HVP-lähdöillä haetaan takaa. Taktisien muutoksien huomaamista. Aiemmin olin ehkä siinä luulossa, että niitä käytetään vain hitaiden lähtöjen paremmuuden korostamiseen.

Sihvosen tärkein ansio näin kuluttajalle on mielestäni tietoisuuden lisääntyminen ja keskustelun ohjaaminen itse peliin. On tavallaan semantiikkaa tapella siitä onko joku viivelähtö tai pitääkö mennä pystysuuntaan tai kiekkokontrolliin, koska koko ajan kirjoitamme pelistä ja vain pelistä. Me sivistämme toisiamme ihan huomaamatta jatkuvasti.

Petterille voi kyllä antaa pisteitä tästä, mutta kovan hinnan hän on maksanut provosoinnistaan. Itse en olisi tuommoiseksi sylkykupiksi lähtenyt. Olisiko saman voinut saavuttaa hieman asiallisemmalla linjalla? Noh, se ei ehkä ollut Petterin päätettävissä. Ongelmaa Petterin maine tulee kuitenkin aiheuttamaan vielä pitkään, koska mediapersoonan muuttaminen toiseksi ei tapahdu hetkessä. Minäkin otan kaikki Petterin tuotokset automaattisesti provosointina vaikkeivat enää olisikaan semmoisia. Tämä aiheuttaa ongelman siinä, että on vaikea tietää milloin Petteri kertoo rehellisen mielipiteensä ja milloin provosoi. Siksi en edes tiedä mitä mieltä hän oikeasti on asioista.

Au contraire! Futiksessa pelataan joka vuosi vielä raaempia playoffeja kuin jääkiekossa. Mestarien liigan pudotuspelit ovat tästä kirkkain esimerkki. Engannissa pelataan nousukarsintoja ja sikäläistä futista tuskin voi syyttää asenteen puuttumisesta tai henkisten ominaisuuksien laiminlyönnistä.

Tässä olen eri mieltä, mutta nämä ovat vain mielipiteitä. Jääkiekon ja jalkapallon pudotuspeleissä on merkittävä ero. Jalkapallossa on paras kahdesta sarja jossa edellisen pelin tulos vaikuttaa myös seuraavaan peliin. On eri asia pelata seitsemän ottelun sarja samaa vastustajaa vastaan. NHL:ssä tämä voi toistua neljän kierroksen ajan. Tosin mikään joukkue ei kestä neljää seitsemän ottelun sarjaa putoamatta. Fyysinen rasitus ja sitä kautta henkinen väsymys nousee aivan eri tasolle kun Jalkapallossa. Enkä ole mitenkään jalkapalloa vastaan.

 

[J.Grönvall]

Pelikirjoista

Tämä on erinomainen tieto, sillä näytämme käyvän tavallaan kahta eri keskustelua. Sinä keskityt puhtaasti pelikirjojen vertaamiseen, ja minä taas katson peliä kokonaisuutena, jossa pelikirjat vain yksi osa sitä kokonaisuutta jolla valmentaja voi pelin tulokseen vaikuttaa. Minulla valmentajan työkalupakissa yhtä isoa osaa näyttelee henkinen johtaminen ja peluutus.

Kun vertaillaan pelikirjoja niin vertailen pelikirjoja, en sotke siihen mukaan mitään tunnetta tai johtamisominaisuuksia. Kuten jo sanoin, ne ovat minulle itsestäänselviä asioita ja tällöin minun on helppo keskittyä vain pelikirjan ja sen taktisen toteuttamisen seuraamiseen. Se on se juttu mikä Jatkoajassa useimmin menee sekaisin. Edelleen hämmästyttävän moni rakentaa päässään jonkun vastakkainasettelun tai kuvittelee, että pelikirja jotenkin vähättelee ihmisjohtamista. Se on väärin.

Mitä tulee valmentajien pelikirjaraamattuihin, niin niitähän todella pitäisi olla, varsinkin huipputasolla. Jokaisen ammattivalmentajan pitäisi periaatteessa tuntea jokainen pelikirja jollain tasolla, ihan vain siksi, että osaa pelata sitä vastaan. Tämä taas ei tarkoita sitä, etteikö koutsilla pidä olla myös omaa peli-identiteettiä ja ideologiaa. Se pitää olla aina.

Jääkiekko tuntuu etenkin Suomessa olevan se yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli. Minä näen asian toisin ja pidän jääkiekkoa ihan yhtä hienona pallopelinä kuin futista, korista tai jefua. Kun riittävän syvälle tonkii niin huomaa, että näissä kaikissa on valtavasti yhtäläisyyksiä ja jokaisesta lajista voisi oppia myös jääkiekko.

Tunne

Kolmesta asiasta: onnistumisista, uskosta ja toivosta.

Tämä liittyy siis mainittuun Ässien kevään 2006 hurmokseen. Ja sanoisin, että, jes, juuri näin. Erotuksena minulla on, että onnistumisia ei voi tulla ilman hyvää pelikirjaa -> näin ollen on oltava toimiva pelikirja jotta tunnetaso nousee -> pelikirja tuottaa tunteen.

Usko, toivo ja rakkaus (lajiin) ovat varmasti hienoja juttuja mutta uskokin kumpuaa jostain. Huonosti pelaavat joukkueet tuskin uskovat enää itsekään menestymiseensä, vaikka toki teoriassa ammattipelaajan etiikan pitäisi lähteä siitä, että aina pelataan parhaalla tasolla. Ihmiset kuitenkin ovat vain ihmisiä.

Minun filosofiassa jääkiekkojoukkueen täytyy olla oikeasti Joukkue isolla J:llä ennen kuin edes kannattaa ryhtyä puhumaan mistään pelikirjasta. Jos joukkuehenki rakoilee, kavereihin ei luoteta tai joukkueessa on muuten vain jotain kummallista, pahoja henkiä, niin mikään pelikirja ei joukkuetta silloin pelasta. Joukkue ei voi menestyä.

Minun filosofiassani pelikirja myös hitsaa joukkuetta huomattavalla tavalla. Tässä toki pitää muistaa myös valmentajan johtamistaidon ja roolituksen suuri merkitys.

Jos nyt puhutaan tilanteesta, jossa rakennetaan uusi joukkue, niin hyvä pelikirja on aivan keskeinen työkalu yhtenäisyyden parantamiseen ja myös joukkuehengen paranemiseen.

Mädät omenat pitää sitten vain potkia yksinkertaisesti pihalle, niihin eivät pelikirjatkaan auta. Ja selvennettäköön nyt vielä, että tietenkin ihmisillä pitää olla jonkinasteinen halu tehdä hommia keskenään, mutta tämä nyt varmaan on aika selvää kaikille.

Teoria

Tuo viimeinen lause jäi mietityttämään. Voiko HVP-lähdöistä nähdä miten joukkue reagoi erien loppuun? En ole huomannut kuin eräkohtaisia HVP-tilastointeja. Onko olemassa tilastoa miten HVP-lähtöjen määrän nostaminen tappioasemassa tuottaa tulosta?

Ei tietenkään pelkistä luvuista voi nähdä missä ja miten on pelattu. Siksihän se vaatii sen analyysin. Jos teet itse tuota HVP-tilastointia, niin huomaat nämä muutokset helposti ja mikäli seuraat jotain joukkuetta pidempään niin alat nähdä myös pidemmän ajan mahdolliset muutokset pelitavassa tai taktiikassa.

Jälkimmäinen kysymys ei ole sikäli oikein relevantti, että todellakin aina pitää huomioida myös vastustaja, oman joukkueen tilanne ja oma taktiikka/pelikirja. Ei voida siis yleispätevästi sanoa, että hitaiden lähtöjen lisääminen aina tuottaa tulosta. Joillakin joukkueilla ja joissakin tilanteissa se on oikea ratkaisu, joskus se voi olla myös väärä. Tämähän on pitkälti valmentajan ammattitaidosta kiinni.

Jos sen sijaan mietitään ihan puhtaasti peliteoreettisesti ja unohdetaan hetkeksi kaikki muut asiat paitsi pelin virtaus, niin kontrollilähdöt ovat hyvä keino ottaa peli haltuun. Se ei kuitenkaan tarkoita, että näin tulisi tehdä muista tekijöistä riippumatta.

HVP-myytti

Tämän tekstin jälkeen ymmärrän ehkä paremmin mitä HVP-lähdöillä haetaan takaa. Taktisien muutoksien huomaamista. Aiemmin olin ehkä siinä luulossa, että niitä käytetään vain hitaiden lähtöjen paremmuuden korostamiseen.

Tämä on tosiaan hyvä huomio. Ainakaan minulla kysymys ei ole ollut siitä, että hitaat lähdöt ovat automaattisesti parempia. Eikä se ole ollut siffankaan idea, hänhän laskee puhtaasti lähtöjen määrän, eikä käsittääkseni pyri todistamaan sillä mitään muuta kuin, että tässä ottelussa joukkue A teki tämän määrän kontrollilähtöjä ja joukkue B taas tämän määrän.

Tuohan on mitä mainioin lähtökohta alkaa tutkia vaikka sen oman suosikkijoukkueen pelaamista. Näistä oman pään kiekollisista teoista selviää erittäin nopeasti valmentajan peli-ideologia (tai vähintään pelisuunnitelma). Kun tunnet valmentajan pelikirjan tarkemmin (olet seurannut esim. HVP:tä pidempään) alat huomata myös hänen taktisia painotuksiaan eri tilanteissa.

Tämän lisäksi seuraat sitten joukkueen pelitavan toteuttamista. Onnistuvatko ne lähdöt, ovatko pelaajat oikeassa rytmissä, näkyykö siitä pelaamisesta ylipäätään se, että sitä on harjoiteltu. Harjaantuneempi silmä alkaa huomata myös vastustajan roolin mahdollisissa ongelmissa. Sitten pääset jo tekemään pohdintaa siitä, että onko ongelma omassa pelikirjassa vai oliko vastustaja taktisesti parempi.

Lähtöjen seuranta on vain yksi apukeino. Toki on sitten hyökkäysalueen pelaaminen, mennäänkö kulmiin vai maalille, tehdäänkö päädyn kautta vai viivasta maalipaikkoja jne. Kolmas asia on puolustusfilosofia. Pelataanko miestä, aluetta, yhdistettyä, ollaanko passiivisia, annetaanko painetta. Ja tästä taas edelleen mitä joukkue tekee saadessaan kiekon.

Näitä kun pyörittelee niin alkavat valmentajien aivoitukset aueta. Jääkiekko on pelinä jatkuvaa flowta, jossa yksi asia johtaa toiseen joka taas johtaa kolmanteen ja neljänteen.

Nyt kuitenkin J.Grönvall lähtee Jatkoaika-lomalle, mahdollisimman pitkäksi aikaa, eiköhän tämä yhden miehen ristiretki nyt saa hetkeksi riittää :)

 

[LaTe_Show]

Tämä liittyy siis mainittuun Ässien kevään 2006 hurmokseen. Ja sanoisin, että, jes, juuri näin. Erotuksena minulla on, että onnistumisia ei voi tulla ilman hyvää pelikirjaa -> näin ollen on oltava toimiva pelikirja jotta tunnetaso nousee -> pelikirja tuottaa tunteen.

Edelleenkin, en kiellä sitä etteikö a) pelifilosofiaa tarvittaisi ja b) ettei sillä ole merkitystä joukkueen onnistumisiin ja menestykseen.

Sen sijaan otan kantaa se, että kirjoitat (kärjistäen) että "pelikirja tuottaa tunteen" antaen ymmärtää sen olevan ainoa asia mikä luo tunteen tai edes sen olevan merkittävä osa tämän tunteen luomisessa.

Pelaajien motivaatio ja halu voittaa lähtee lähtökohtaisesti aivan muualta.

 

[J.Grönvall]

Pelaajien motivaatio ja halu voittaa lähtee lähtökohtaisesti aivan muualta.

Niin, aina vaan, on itsestäänselvyyksiä joita ei liene tarpeen jatkuvasti toistella. Tämä on yksi niistä. Motivaatio ja halu lähtevät siitä rakkaudesta lajiin ja peliin. Molemmat kuitenkin kuolevat erittäin nopeasti jos peli ei anna sitä tyydytystä mitä haetaan -> itsensä toteuttaminen kentällä -> voittaminen -> hauskanpito.

Joukkue jonka peli on pitkään takalukossa on myös henkisesti täysin loppu. Tällöin se pelaaminen on enemmän suorittamista, eikä silloin myöskään saada parasta tulosta irti koskaan. Tämä on toki vain minun mielipiteeni eikä tämä kestä tieteellistä tarkastelua, koska tutkimustuloksia minulla ei ole esittää. Uskoo ken tahtoo.