Edelleen olen sitä mieltä, että Samuelin ja Petterin keskustelu on varovaista. Kyllä siellä sivalletaan välillä, mutta ei ole niin ronskia kuin Hämeen Sanomien aikana. Keskustelu on nykyisin myös paljon laajempaa kuin vain Liiga-aiheista. Olen myös pannut merkille, että Petteri on nykyisin pienemmässä roolissa, koska Samuel on kasvanut melko isoksi jääkiekkoanalyytikoksi itsekin.
KalPa saa täysin aiheesta kiitosta. Siellä on tehty todella pitkäjänteistä työtä. Ja vaikka he ovat aikanaan kannattaneet sarjan sulkemista, KalPa on toisaalta se joukkue, joka on osannut sarjan sulkemisen hyödyntää parhaiten. Heikommat kaudet on käytetty uuden rakentamiseen. KalPa ei olisi noilla sijoilla, jos sen olisi aikanaan pitänyt kamppailla putoamista vastaan. Olisiko edes olemassa enää? SaiPa näyttäisi olevan tällä kaudella samalla tiellä.
Olikohan viimeistä edellinen jakso, missä puhuttiin maineikkaista paluumuuttajista Liigaan. Olen eri mieltä siitä, että liigaan palaavat kokeneet pelaajat olisivat automaattisesti jotain pelastajia, jotka dominoisivat Liigassa. Eri asia on sellaiset suhteellisen nuoret paluumuuttajat, jotka hakevat Liigasta uutta nostetta uralleen, kuten Jarkko Immonen Jypissä NHL-reissunsa jälkeen. Sen sijaan uransa Suomeen lopettamaan tulleista pelaajissa on useita sellaisia esimerkkejä on, joiden ura loppui Liigassa ilman sen suurempia uusia mainetekoja.
Ensi viikon jaksossa toivottavasti otetaan tiukasti kantaa siihen seikkaan, että yhtäkään suomalaista joukkuetta ei nähdä CHL-puolivälierissä.