Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[L4E]

Eiköhän tuo erkan reagointi tarkoita sitä, että pitää olla kartalla milloin pelataan nopeasti suoraan maalille ja milloin taas pelataan pitempään vastustajan päädyssä. Sekä se että pelaajien pitää tiedostaa paremmin milloin hyökkäys lopetetaan ja aletaan siirtymään puolstusvaiheeseen.

 

[siffa]

Siksi haluaisin tietää, missä päin tätä palstaa tätä "futis ei ole pelikirjapeli"-keskustelua on käyty.
Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen.

Pelikirjakeskusteluista jo esitinkin aika kattavan hauan täältä Jatkoajasta. Olen nyt kahlannut läpi Johanneksen, Fordélin ja siffan aloittamat viestiketjut pelikirjoista/pelitavoista. Sivuja on noin 150, joten olympialaisten aikana siinä meni melkoinen aika, kun hain jalkapallon pelikirjoihin liittyvää keskustelua. Sitä on kuitenkin täällä käyty, sen muistan varmasti. Tässä Petteri Sihvosta koskevassa viestiketjussa on käyty myös kattavasti pelikirjakeskusteluja, mutta tämä on liian laaja ja iso homma käydä läpi varsinkin, kun hakutoiminnoilla en ole löytänyt jalkapallon pelikirjaesittelyä, jonka olen täällä tehnyt.
Sain postia, joka ehkä valaisee asiaa. Jalkapallovalmentaja Juha Malinen oli mielenkiinnolla seurannut koko maassa ja täällä Jatkoajassa Petteri Sihvosen käynnistämää keskustelua pelikirjoista. Malinen lähestyi Petteri Sihvosta MyPan pelikirjalla ja lähetteellä: "Moro Petteri! Olen seurannut mielenkiinnolla lajiisi liittyvää pelikirja-mielipiteenvaihtoa. Osa ihmisistä näyttää ymmärtävän käsitteen liian konkreettisesti, on kuitenkin olemassa myös käsinkosketeltavia pelikirjoja. 20:n vuoden päivittäisen valmentamisen jälkeen minulla on nyt ollut muutama päivä ilman selkeää ohjelmaa huomiselle. Siispä olen siivoillut ja käsiini on eksynyt mm. oheinen pelikirja. Ehkäpä tästä kopiosta on sinulle hyötyä jatkaessasi kansalaisten valistamista? Kurkkaus aidan toiselle puolelle saattaa avata silmiä lisää. 3.11.2006 Juha Malinen".

MyPa-47; Pelikirja kaudelle 2001 oli seuraavan sisältöinen:
A. Peliryhmitys
B. Valmistautuminen otteluun B.1. Ottelupäivä B.2. Palautuminen B.3. Treenipiikit ja lomat
C. Karvauspeli C.1. Prässi ylhäältä C.2. Houkuttelu lyhyeen avaukseen C.3. Pakottaminen toiselle topparille C.4. Myötäkarva
D. Avaaminen D.1. Pelaaminen pakkien kautta D.1.1. laitahyökkääjälle D.1.2. keskushyökkääjälle D1.3. yhdistelmät keskikentän kautta D.2. Pelaaminen toppareiden kautta D.2.1. selustaan D.2.2. laiturille jalkaan D.2.3. nousevalle pakille D.3. Maalivahdilta pitkä D.3.1. nopeana D.3.2. hitaana
E. Suunnanmuutospeli E.1. puolustuksesta hyökkäykseen E.2. Hyökkäysestä puolustukseen
F. Linjojen yhteistyö F.1. Hyökkäys F.2. Keskikenttä F.3. Puolustus F.4. Maalivahti
G. Pelikohtaiset teemat G.1. Keskari G.2. Laiturit G.3. Hyökkäävät keskikentät G.4. Puolustava keskikenttä G.5. Laitapakit G.6. Topparit G.7. Maalivahti
H. Erikoistilanteet H.1. Puolustuspään erikoistilanteet H.2. erikoistilanteet hyökätessä
I. Lamakausien välttäminen ja selvittäminen I.1. Pelaajien kierrätys I.2. Reservijoukkue I.3. Avoimuus ennaltaehkäisynä
J. tavoite
Myllykoskella 7.4.2001

Juha Malinen lähetti pelikirjansa Jatkoajassa julkaistavaksi marraskuulla 2006. Keskustelua siitä on käyty tuon päivämäärän jälkeen. Sen muistan selvästi, kun itsekin hankin kouvolalaisen jalkapallovalmentajan avustuksella MyPan pelikirjan, jota täällä esittelin. Teesin jalkapallossa ei ole pelikirjoja esittäjiä ei välttämättä ollut useita, mutta ne harvatkin riittivät antiteesin jalkapallossa on pelikirjoja esittämiseen. Samoin oli koripallon suhteen. Jääkiekko oli toki täällä Jatkoajassa yleisemmin teesin jääkiekossa ei ole pelikirjoja kohteena. Yleisesti kuitenkin Pelikirja-Petteri sai kovan arvostelun urheilutoimittajien ja pelin fanien keskuudessa mm. täällä Jatkoajassa. Nythän tuo arvostelu on lähes loppunut kokonaan, kun näyttää siltä, että teesin jääkiekossa ei ole pelikirjoja esittäjät ovat hiljentyneet. Juha Malisen toive kansalaisten valistamisesta on Petteri Sihvosen toimesta tuottanut jo lähes täydellisen yksimielisyyden. Onhan siinä ollut Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä jalkapalloasiantuntijana vankkana selkätukena kaikki vuodet.

Edit: Aloin etsiä keskustelua jalkapallon pelkirjoista tästä viestiketjusta. JA:n pelikirjakeskustelu käytiinkin juuri tässä Petteri-Sihvonen ketjussa ensimmäiset vuodet, kunnes Johannes avasi 20.1.2007 erityisen pelikirjakeskustelun. Kuitenkin pelikirjat ovat palanneet aina silloin tällöin keskiöön tässä viestiketjussa ja moderaattorit ovat siirtäneet niitä aika ajoin muihin viestiketjuihin. Mielenkiintoisia keskusteluja on käyty aikoinaan mielenkiintoisten nimimerkkien (teesi-antiseesi jakaumin) toimesta pelikirjoista ja niiden sisällöistä tässä viestiketjussa. Ilmankos se Juha Malistakin oli kiinnostanut.

 

[Askaisten Visa]

Sain käsinkosketeltavan "pelikirjan" 1980-luvun alussa, se ei ikävä kyllä ole säilynyt kuin päässä.
Siinä oli kaikki nykyjääkiekonkin elementit ja pelitilanteet erilaisine variaatioineen. Sääntömuutoksista johtuen joihinkin on tullut muutoksia.

Viritin itse ensimmäisen "pelikirjani" joukkueelle vuonna 1994.

Kaunis nimi tuo pelikirja, mutta edelleenkään sisällössä ei ole mitään uutta, mitä ei huippu-urheilun joukkuepeleissä olisi ollut vuosikymmeniä.

Paitsi ehkä ravintopuoli varsinkin Englannin jalkapallossa on saattanut muuttua pie:sta ja pint:sta johonkin muuhun.
Nykytrendin mukaan pitäisi Juha Malisellakin olla ravinto ihan erillisenä otsakkeena. Nyt lienee jonkun alla. Toivottavasti.

 

[MustatKortit]

Pelikirjakeskusteluista jo esitinkin aika kattavan hauan täältä Jatkoajasta...

...Juha Malinen lähetti pelikirjansa Jatkoajassa julkaistavaksi marraskuulla 2006. Keskustelua siitä on käyty tuon päivämäärän jälkeen.
...

Kiitoksia.

Tutustun ehtiessäni hieman paremmin 2006 marraskuun jälkeen käytyyn keskusteluun.

 

[Wäinö#16]

Siffa, edelleen ongelma on sama eli termin ymmärtäminen. Eihän siitä ole kauaakaan, kun esim. Ville Nieminen puhui jotenkin niin, että välillä pelataan pelikirjapeliä ja välillä reagoidaan. Pelikirja ymmärretään siis helposti liian tiukasti eli jotenkin niin, että "pelikirjassa" pelaajilla on tiukasti määritellyt ohjeet, joita he toteuttavat, ilman, että saisi yhtään soveltaa.

Keskustelu siitä mikä on milloinkin ollut käsitys siitä, onko jokin peli pelikirjapeli vai ei, on siten aika lailla turhaa, kun kyse on enemmänkin siitä, millä tavalla termi on milloinkin ymmärretty.

Kun vaikkapa Teemu Selänne sanoo, ettei peliä pelata pelikirjoilla, ymmärtää hän selvästi termin niemismäisesti, eikä siten kuin Sihvonen on sen määritellyt.

 

[P.Sihvonen]

'Pelikirja' - mikä se oikein on?

Kun vaikkapa Teemu Selänne sanoo, ettei peliä pelata pelikirjoilla, ymmärtää hän selvästi termin niemismäisesti, eikä siten kuin Sihvonen on sen määritellyt.

Miten ja missä minä olen 'pelikirjan' määritellyt? En kai koskaan kovinkaan tarkasti missään? Tarkoituksella olen pyrkinyt pitämään 'pelikirjaa' jonkin verran avoimena käsitteenä sisällöiltään ja aloiltaan. Jopa määrättyä ristiriitaisuutta ja mystisyyttä yritin joskus sen vaiheille viljellä. Ajattelin, että sillä tavalla 'pelikirja' avoimempana kategoriana on helpompi keskusteltavaksi ja se keskusteluttaisi ihmisiä enemmän. Ja siksi toisekseen, eihän minulla ole sen kummempaa oikeutta ikivanhaan termiin 'pelikirja' kuin muillakaan. Jokainen määritelköön 'pelikirjan' omiksi tarpeikseen näkemyksensä ja kykynsä mukaan.

Mutta lähestyipä 'pelikirjaa' miltei miltä suunnalta tahansa, voidaan kai olla yksimielisiä siitä, että jääkiekkoilu on pelikirjapeli, vai?

 

[Wäinö#16]

Mutta lähestyipä 'pelikirjaa' miltei miltä suunnalta tahansa, voidaan kai olla yksimielisiä siitä, että jääkiekkoilu on pelikirjapeli, vai?

Lähestyipä 'peli-dvd:tä" miltei miltä suunnalta tahansa, voidaan kai olla yksimielisiä siitä, että jääkiekkoilu on pelidvdpeli, vai?

 

[MustatKortit]

Minä ymmärrän, että kysymysmerkkien käyttäminen tekstissä on oiva tehokeino ja osaltaan myös ruokkii keskustelua.

En kuitenkaan näe hirveän hedelmällisenä P.Sihvosen käyttämää tapaa heitellä kysymysmerkkejä sinne tänne, pyytää analyyseja ja jättää sitten vastaamatta omiin kysymyksiinsä.

Liikaa kysymysmerkkejä, liian vähän suoraa puhetta.

 

[siffa]

Miten ja missä minä olen 'pelikirjan' määritellyt? En kai koskaan kovinkaan tarkasti missään? Tarkoituksella olen pyrkinyt pitämään 'pelikirjaa' jonkin verran avoimena käsitteenä sisällöiltään ja aloiltaan. Jopa määrättyä ristiriitaisuutta ja mystisyyttä yritin joskus sen vaiheille viljellä. Ajattelin, että sillä tavalla 'pelikirja' avoimempana kategoriana on helpompi keskusteltavaksi ja se keskusteluttaisi ihmisiä enemmän. Ja siksi toisekseen, eihän minulla ole sen kummempaa oikeutta ikivanhaan termiin 'pelikirja' kuin muillakaan. Jokainen määritelköön 'pelikirjan' omiksi tarpeikseen näkemyksensä ja kykynsä mukaan.
Mutta lähestyipä 'pelikirjaa' miltei miltä suunnalta tahansa, voidaan kai olla yksimielisiä siitä, että jääkiekkoilu on pelikirjapeli, vai?

Pelikirjan sanallisia määrittelyjä löytyy tästä viestiketjusta useita, koska JA:n pelikirjakeskustelu aloitettiin ja jatkettiin vuoteen 2007 pelkästään tässä viestiketjussa. Löytyy mm. Aravirran ja Summasen kirjojen määritelmät ja monet muut. Sitten ovat Juha Malista lainaten käsinkosketeltavat pelikirjat. Niitä ovat rustanneet monet SM-liiga- ja maajoukkuevalmentajat ja niitä on myös esitelty tässä viestiketjussa useita.

Mainittiin Ville Niemisen nimi. Minulla on Ville Niemisen Torinon olympiakisojen (2006) pelikirja, jonka Erkka Westerlund oli päivittänyt kevään 2005 Itävallan MM-kisojen pelikirjasta ja jakanut kaikille Torinoon valituille kiekkoilijoille. Esittelen otsikkotasolla Erkan silloisen Torinon menestyspelikirjan:

SUOMI
- isänmaan edustaminen
- kunniavelka
JOUKKUE
- vastuu joukkueelle
-sitoutuminen joukkueen peliin
MINÄ
- halu menestyä
- halu jatkuvaan kehittymiseen

VALMISTAUTUMINEN
1. Fyysinen vireystila: kuormitus, lepo-palautus, ravinto
2. Tunnetila: pelaajan henkilökohtainen henkinen valmius Suomen joukkueen eteen
3. Viisikon tiiviys: pelaajien sitoutuminen joukkueen yhteistyöhön

1. MAALIVAHTIPELI + MAALINEDUSPELI
2. PUOLUSTUKSESTA HYÖKKÄYKSEEN, nopea vastaiskupeli
3. HYÖKKÄYKSEN PÄÄTÖS, maalinteko / kiekkokontrolli
4. YV- JA AV-PELAAMINEN

VAISTOPELI 1 + 4
PELIN SELKÄRANKA=pelitilanteen mukainen reagointi
YHTEISTYÖN PERIAATTEET
Puolustuksessa: 1. paine - taklaa/ohjaa; 2. keskusta - paineista ja palaa; 3. etäisyys
Hyökkäyksessä: 1. tilan voittaminen; 2. kiekkokontrolli; 3. syvyys ja leveys

KAAVIOT PIIRUSTUKSINEEN JA SELITYKSINEEN ERKAN TORINON PELIKIRJASSA:
* 4 PARASTA PAIKKAA HYÖKÄTÄ
- 1. VAIHE - KARVAUS PÄÄDYSSÄ
- 2. VAIHE - OHJAUS ISOLLA JÄÄLLÄ
- 3. PUOLUSTUSALUEELLA
- 4. KÄÄNTÖ PÄÄTYKIEKOSTA
* KARVAUS AV:LLA
* AV "SINIVIIVALLA"
* ALIVOIMAPAINE PUOLUSTUSALUEELLA => JATKUVA PAINE
* 3-5 ALIVOIMAPELI
* SISÄÄNVIENTI JA PÄÄTYPELI YV:LLÄ => REAGOINTI / RIISTO YV
* HYÖKKÄYS: 1. tilan voittaminen (eteenpäin / keskustaa /maalintekoalueelle), liiku (kiekon menetystilanne mahdollistaa puolustuksen); PUOLUSTUS: 1. paineen luominen, "taidon tuhoaminen" => ota tila pois kiekolliselta => kiekottomana:auta < - > palaa; 2. keskustan hallinta => pidä defensive side

Torinossa Suomen peli oli tarkoin suunniteltua pelikirjapeliä, niinkuin se on ollut aina silloin, kun kiekkoprofessori Erkka Westerlund on ollut maajoukkueen päävalmentajana tai apuvalmentajana (World Cup 2004).

 

[erku]

Mutta eikös Teemu Selänne puhunut siihen malliin, että Erkka ei ruvennut antamaan pelitaktisia ohjeita, vaan käski pelaajien keskenään sopimaan kuviot? Tämä siffan esiin tuoma yksityiskohtainen pelikirja antaa vähän toisenlaisen kuvan kuin mitä Teukka on maalaillut. Ettei vain Teemun muisti olisi kovin valikoiva?

 

[Robin Big Snake]

Ettei vain Teemun muisti olisi kovin valikoiva?

Siinä tapauksessa valikoiva muisti oli tarttuva tauti joukkueen sisällä. Voihan sekin tietysti olla totta.

 

[eagle]

Noista Westerlundin pelikirjan otsikoista voisi päätellä, että tuossakin puhutaan enemmän siitä miten luodaan sopivat raamit missä toimia. Uskonkin että muutama kokee pelikirjan turhan rajoittavaksi asiaksi. Tai toisaalta olettaa että jotenkin pelikirjat pelaisivat peliä, kun kuitenkin aina siellä pelaajat pelaa.

Pelikirja on ennemminkin ne reunaehdot minkä sisällä toimitaan. Niin että kaikilla on yhteinen kuva siitä miten toimia erilaisissa tilanteissa.

Eli tuossakin otsikoiden perusteella ainakin on luotu johonkin eri tilanteisiin reunaehdot, eli "jos kiekko on täällä, niin miten me haluamme sitä liikuttaa" tai "jos kiekko on vastustajalla tuolla, niin miten haluamme estää heidän liikuttamisen tai mihin ohjata sitä kiekon liikuttamista".

Varsinkin lyhyessä turnauksessa pelikirjan tulee olla selkeä, eikä liian yksityiskohtainen, koska sitä ei voi sisäistää niinkuin jotain jenkkifudiksen pelikirjaa mitä hinkataan 6kk että voidaan pelata 14 peliä ja käyttää yksittäistä hyökkäystä vaikka vain kerran kaudessa, niin että jokainen tietää tuumalleen missä liikkuu.

Noin vertailun vuoksi ei jalkapallossa joku Messi ajattele tilannetta niin että "mihis se mun valmentaja nyt tahtoisi mun liikkuvan", vaan Messi miettii "mihin mä liikkuisin että olisin mahdollisimman hyvin hyödyksi". Ja se taas tulee sitä kautta, miten häntä on vuosia valmennettu ja saatu sisäistettyä reagointi erilaisiin tilanteisiin. Samalla sitten niin, että esim. "turha yksin prässätä, vaan kun prässään kaikki prässätään".

Meillä on "pelikirja" jalkapallon puolella jo 7-vuotialle, mutta ei siitä puhuta juurikaan. Tavoitteenahan olisi opettaa pelitapa, jossa osataan reagoida asioihin niin että tilanteet pelataan meidän tavoitteiden mukaan. Nyt kun sitten valmentelen 8-10vuotiaissa, niin siinä vaiheessa sitten voidaan mennä vähän yksityiskohtaisimpiin tavoitteisiin, mutta ei lapset sitä mieti orjallisena ohjeina. Ainoastaan asioina minkä avulla saavat apua peliinsä.

Sama se on isossa mittakaavassa sitten aikuisissa, kun tiedät että tavoitteena on saada vastustajan pelattua tiettyyn kohtaan kenttää tai että itse yritetään päästä tiettyyn suuntaan kiekon kanssa tietyllä hetkellä, niin pystyvät pelaajat itse ratkaisemaan tilanteita omien taitojen ja kykyjensä kautta.

En usko että esim. Selänne on kovinkaan orjallisesti noudattanut ohjeita, vaan ottanut siisä pelikirjasta ne tärkeimmät asiat ja sen jälkeen reagoinut sitten tilanteisiin sen mukaan. Tämä johtuen siitä, että samalla on voinut luottaa että kaverit tekevät tiettyä asiaa, kun hän tekee tiettyä.

Samoin ketjujen välillä väkisinkin pitää sopia asioita. Otetaan nyt esimerkki, että jos vaikka Kanadan joukkueella olisi kaksi kentällistä jotka olisivat:

Kunitz-Crosby-Nash ja toinen St.Louis-Getzlaf-Stamkos, niin on täysin selvää että noiden kenttien pelaajat pelaisivat aivan eri tavalla, kun pelaajaprofiilit ja ominaisuudet ovat täysin erilaisia. Silti pelitapa voisi olla hyvinkin samanlainen. Tai Suomen mittakaavassa Suomella oli sama pelikirja varmasti kaikille, mutta joku Komarov ja Granlund varmasti pelasivat eri tavalla laitureina. Samoin kuin vaikka Immonen ja Barkov. Selänne ja Tuomo Ruutu, jne. Kaikki varmasti ymmärtävät, että on mahdotonta näiden pelaajien pelata täysin samanlaista "robottikiekkoa", vaan jokainen tuo omat vahvuutensa ja omat ominaisuutensa, mutta tavoitteet ovat yhtenäiset ja selvät.

 

[MustatKortit]

Otan tähän vielä tänään maanantaina kantaa täsmällisesti, mutta en voi sanoa missä paikassa se teen, ettei nimimerkkiäni syytetä mainostamisesta ja sitä mukaa voisi napsahtaa jäähyä elikäs kirjoituskieltoa. :)...

Onko kenelläkään tietoa, pitikö Sihvonen lupauksensa, eli mistä johtavan analyysin Erkan lausuntoja koskien voi lukaista?

 

[Taitopelaaja]

Onko kenelläkään tietoa, pitikö Sihvonen lupauksensa, eli mistä johtavan analyysin Erkan lausuntoja koskien voi lukaista?

Petteri Sihvonen - Johtavan Pelikirja - Just another Paf Blogs site

Tuossa ainakin on jotain teemaan sopivaa luettavaa. En ole itse vielä kerennyt tekstiä tarkemmin lukea, mutta otsikon perusteella Sihvonen on tarttunut tähän Erkan uusimpaan linjaukseen.

 

[Cobol]

Hyvä klirjoitus, mielenkiintoista tekstiä. Kannattaa lukea ja loppuun asti - muidenkin kuin Jalosen ja Westerlundin :)

 

[Mänizeri]

Oli kyllä lukemisen arvoinen teksti Sihvoselta (otsikolla Pohdiskeleva lätkäessee: westerlundilaisuus versus jaloslaisuus). Lopussa olikin ihan hyvä tiivistys:

"Pitäisikö jatkossa suomalaisessa jääkiekkoilussa tukeutua enemmän valistuneen flipperijääkiekon koulukunnan vai valistuneen vitkastelujääkiekon koulukunnan oppiin? Mikä toisessa olisi niin paljon parempaa kuin toisessa, että se pitäisi valita toisen sijaan? Vai löytyisikö noiden koulukuntien väliin jokin kultainen keskitie, jota voisi lähteä viemään eteenpäin vaikkapa nuoret härät kuten Karri Kivi ja Lauri Marjamäki?"

Onko tuloksista tulkittavissa niin, että Leijonien tapauksessa "valistunut flipperijääkiekko" tuottaa tasaisempaa tulosta maaleilla, voitoilla ym. mitattuna kun taas "valistunut vitkastelujääkiekko" tuottaa enemmän heilahtelua, mutta samalla mahdollistaen sen kirkkaimman mitalin silloin tällöin? Westerlundin (ja Summasen) kanssa Suomi on ottanut paljon mitaleita, kirkkaimman puuttuessa. Jalosen kanssa taas tuli "vain" kolme mitalia (yksi Sheddenin kanssa), mutta vastapainoksi kruununa se kirkkain mahdollinen.

Suomella kuitenkin on pelaajia, jotka sopivat (maalivahdit, turnauspelaaminen, sitoutuminen, pelitavan ostaminen pelaajien taholta jne.) ehkä paremmin tähän flipperijääkiekkoon. Kokonaisuus toimii nopeammin ja tasaisemmin, mutta onkohan sitten niin, että se viimeinen kurkotus ei tällä tavalla onnistu? Onko Westerlundilainen lähestymistapa takuuvarma diesel, joka käynnistettyään menee omalla tyllillään eteenpäin sivuille vilkuilematta ja Jalosen sitten taas hitaammin lämpenevä turbo diesel, jota pitää myös vähän osata ajaa, mutta jos sen oppii, niin kaikki jäävät taakse?

(Sitten on tietysti eri asia, miten pitkissä sarjoissa, kuten Liigassa pitäisi toimia...)

 

[Taitopelaaja]

Onko tuloksista tulkittavissa niin, että Leijonien tapauksessa "valistunut flipperijääkiekko" tuottaa tasaisempaa tulosta maaleilla, voitoilla ym. mitattuna kun taas "valistunut vitkastelujääkiekko" tuottaa enemmän heilahtelua, mutta samalla mahdollistaen sen kirkkaimman mitalin silloin tällöin? Westerlundin (ja Summasen) kanssa Suomi on ottanut paljon mitaleita, kirkkaimman puuttuessa. Jalosen kanssa taas tuli "vain" kolme mitalia (yksi Sheddenin kanssa), mutta vastapainoksi kruununa se kirkkain mahdollinen.

Mielestäni keskeinen asia tässä on se, että seurajoukkueissa etenkin NHL:n puolella pelaajat ovat tottuneet enemmän tällaiseen nopeampaan peliin. On helpompi tulla kesken kauden tai kauden jälkeen arvokisoihin pelaamaan enemmän samanlaista peliä kuin aivan erilaista jääkiekkoa. Esimerkiksi Vancouverissa Jukka Jalosen pelitapa oli monelle pelaajalle myrkkyä, eikä joukkue missään vaiheessa omaksunut sitä täysin. Ongelmia oli lähes kaikilla pelaajilla pelisysteemin kanssa.

Vuotta myöhemmin Bratislavassa tämä pelisysteemi oli jo monille avainpelaajille astettu tutumpi tapa pelata, joten peliesityksetkin olivat tasaisempia. Lyhyissä turnauksissa yleensä yksinkertainen pelitapa toimii tuloksen kannalta parhaiten ja tämän Westerlund on jo kaksi kertaa osoittanut olympialaisissa. MM-kisoissa on helpompi pelata ns. monimutkaisempaa kiekkoa, kun valmistautumisaikaa on huomattavasti enemmän. Monimutkaisemmalla kiekolla tarkoitan sellaista kiekkoa, mihin pelaajat eivät ole tottuneet seurajoukkueissaan pelaamaan.

Mänizeriltä sikäli hyvä huomio, että asia on pilkulleen noin kuin viimeisessä kappaleessa kerrot. Monimuotoisemmalla pelillä mahdollisuudet ovat laajemmat kuin yksinkertaisemmalla pelillä, mutta mahdollisuus epäonnistua on vielä suurempi. Ehkä kultainen keskitie tuosta olisi se avain onneen.

 

[J.Grönvall]

Sihvonen piti lupauksena ja otti täsmällisesti kantaa Westerlundin lausuntoon. Asia on kieltämättä hieman vaikeaselkoinen sillä peliähän todella rytmittää sekä hyökkäykseen lähtö, että hyökkäyksen päättäminen. Mielestäni oli kuitenkin erinomainen huomio erottaa nämä "koulukunnat" juuri pelin pääteeman mukaan, ollaanko siis puolustusorientoituneita vai hyökkäysorientoituneita.

Mutta, mitä tulee kysymykseen pitäisikö löytää kultainen keskitie niin mielestäni ehdottomasti ei! Tarkennan näkemystäni niin, että ei pitäisi lähteä erikseen keksimään mitään keskitietä. On pelkästään hyväksi jos on kaksi kilpailevaa dogmaa ja sen myötä kovaa ja kriittistä keskustelua.

Itse näen, että juuri tämänkaltainen dialogi synnyttää ikäänkuin luonnostaan uusia "keskiteitä" ja edelleen kehittää peliä eteenpäin. Se syntyy pala kerrallaan. Yksi valmentaja keksii yhden uuden taktisen innovaation jolla hän saa menestystä, seuraavalla kaudella sen osaavat jo kaikki ja tulee taas uusi jne.

Avainasia onkin sen tietopohjan laveneminen sekä vanhojen raja-aitojen kaataminen. Modernissa lätkässä on oltava tiettyjä elementtejä jotta se on voittavaa mutta pointti onkin siinä, että tilaa voidaan voittaa ja tehdä monella eri tavalla.

Westerlundin avaus on jälleen yksi "oivallus" joka tullaan pureskelemaan puhki ja kohta se on arkipäivää jokaisen valmentajan pelikirjassa.

 

[Runtulin]

On pelkästään hyväksi jos on kaksi kilpailevaa dogmaa ja sen myötä kovaa ja kriittistä keskustelua.
[--]
Itse näen, että juuri tämänkaltainen dialogi synnyttää ikäänkuin luonnostaan uusia "keskiteitä" ja edelleen kehittää peliä eteenpäin. Se syntyy pala kerrallaan.

Sähän oot kuin Hegel!

Uskon, että ylitulkitaan pahasti, jos uskotaan, että Westerlundilla "mennään useasti hopealle" ja "Jalosella harvemmin, mutta sitten päätyyn asti". Kannattaa muistaa, että useat jääkiekkoihmiset pitävät Torinon hopeaa (ja myös Sotshin pronssiakin) kovempana suorituksena, kuin 2011 mestaruutta. Tämä on tietysti mielipidekysymys, jonka voi kuitata "kulta on aina kulta" -hokemalla. Kuitenkin: en usko, että se kullan ja hopean väli syntyy noista valmennustyyleistä.

 

[J.Grönvall]

Tämä on tietysti mielipidekysymys, jonka voi kuitata "kulta on aina kulta" -hokemalla. Kuitenkin: en usko, että se kullan ja hopean väli syntyy noista valmennustyyleistä.

On siinä sellainen pieni vivahde-ero, että Jalosen tapa ruokkii enemmän pelirohkeutta ja on siten parhaimmillaan juuri finaaliottelun kaltaisessa ympäristössä. Pelitapahan vaatii jo ajatuksen tasolla, että joukkue on aloitteellinen joka asiassa, tulee mieleen Karri Kiven pikkuleijonille lanseeraama (ja sinänsä ihan nokkela) "Ekana".

Westerlundin tapa on erittäin tehokas tapa pelata mutta siinä lähtökohtaisesti aina tavallaan reagoidaan vastustajan tekemisiin, sen sijaan, että itse pyrittäisiin pakottamaan vastustaja siihen. Klassinen tilanne siis missä odotellaan virheitä ja isketään vastaan. Puolustuslähtöisessä pelitavassa on minun mielestäni hyvin vaikea suorittaa "rytminvaihdos" esimerkiksi tappiotilanteessa ja ehkä se on ollut Leijonien suurin ongelma MM-kisoissa ja olympialaisissa.

Hannu Aravirran Leijonat nojasi pitkälti samaan ajatusmaailmaan ja aina tuntui matka tyssäävän siihen viimeiseen esteeseen. Jalosen kultajoukkueessa taas oli silmiinpistävää se pelirohkeuden ja itseluottamuksen määrä, parhaana esimerkkinä ehkä se kuuluisa ilmaveivi. Olisi ollut vaikea kuvitella, että esimerkiksi näissä kisoissa olisi ilmaveivailtu.

Myös Raimo Summasen aikakauden lasken lähemmäksi Jalosen henkeä sillä tavalla, että Leijonat oli silloin World Cupissa jopa röyhkeän itsevarma sen hurjan prässipelinsä kanssa. Ja niistä peleistä muistuu mieleen esimerkiksi Tuomo Ruudun ihan huikea kaappi Kanadaa vastaan vieraissa. Ruudun ja Granlundin ilmaveivin kaltaisia maaleja ei yksinkertaisesti tule ilman tietynlaista "pelirohkeaa" ilmapiiriä. Ja useinhan se kuitenkin on niin, että juuri kuvatun kaltaisia poikkeussuorituksia tarvitaan niissä kaikista isoimmissa peleissä.

 

[Runtulin]

On siinä sellainen pieni vivahde-ero, että Jalosen tapa ruokkii enemmän pelirohkeutta ja on siten parhaimmillaan juuri finaaliottelun kaltaisessa ympäristössä.

No, okei, ehkä se on sitten siitä kiinni, että näkeekö finaalipelin "erilaisena" pelinä suhteessa muihin. Tottakai se on "finaali" ja turnauksen tärkein peli, mutta ettäkö finaalin voittaisi eri eväillä, kuin esim. välierän (=välierän voi voittaa puolustamalla, mutta finaalin voittoon vaaditaan enemmän rohkeutta), tähän en usko!

Esimerkiksi Pikkuleijonilla oli finaalissa aikamoinen sumppu n. 80% pelistä (pl. kun ei oltu johtoasemassa) ja kultaa tuli. Mielestäni tiivis puolustus oli ainoa keino menestykseen, koska meillä ei rosteri riittänyt hyökkäävämpään peliin koko pelin ajaksi.

 

[J.Grönvall]

No, okei, ehkä se on sitten siitä kiinni, että näkeekö finaalipelin "erilaisena" pelinä suhteessa muihin. Tottakai se on "finaali" ja turnauksen tärkein peli, mutta ettäkö finaalin voittaisi eri eväillä, kuin esim. välierän (=välierän voi voittaa puolustamalla, mutta finaalin voittoon vaaditaan enemmän rohkeutta), tähän en usko!

Esimerkiksi Pikkuleijonilla oli finaalissa aikamoinen sumppu n. 80% pelistä (pl. kun ei oltu johtoasemassa) ja kultaa tuli. Mielestäni tiivis puolustus oli ainoa keino menestykseen, koska meillä ei rosteri riittänyt hyökkäävämpään peliin koko pelin ajaksi.

No siis toki sen VOI voittaa mutta kyse olikin siitä, että Leijonat ovat pääsääntöisesti ne aina hävinneet. Aloitteellisuus ei välttämättä myöskään tarkoita pelkästään hyökkäävää peliä, vaan yksinkertaisesti sitä, että on kykyä ja uskallusta määrätä pelin tempoa.

Vanha viisaus joka pätee edelleen on se, että puolustus voittaa mestaruuksia. Mutta voittamiseen tarvitaan AINA pelirohkeutta ja Jalosen filosofia mielestäni ruokkii sitä enemmän. Toki molemmissa tapauksissa vaaditaan huippuonnistumista mutta kun mennään pieniin marginaaleihin niin tuollainen asia alkaa vaikuttamaan.

Se on mentaalisesti ihan eri asia lähteä pelaamaan niin, että otetaan tilaa pois ja tavallaan otetaan se mitä saadaan, verrattuna siihen, että tehdäänkin itse sitä tilaa ja oikein haastetaan vastustajan puolustusta. Pelaaja joka ei ole pelirohkea ei esimerkiksi haasta oikeastaan koskaan. Kun tuo "rohkea" lähestyminen toimii ja tuottaa voittoja niin kokemukseni mukaan se tuo vielä enemmän ekstraa suoritukseen, tuntuu että kaikki onnistuu ja mikään ei voi pysäyttää joukkuetta.

Ne vuodet kun minä kasvoin jääkiekon parissa olivat todellista puolustavan jääkiekon juhlaa ympäri maailman ja hyökkääviä (ns. taitojoukkueita) pidettiin sympaattisina mutta ei kuitenkaan todellisina voittajaehdokkaina. Vasta nollatoleranssin mukaantulo muutti ratkaisevasti mahdollisuuksia pärjätä tällaisella jääkiekolla.

Aikakauden huippujoukkueita olivat mm. New Jersey Devils, Detroit Red Wings, Dallas Stars ja Colorado Avalanche. Kansainvälisillä kentillä Tshekki oli etenkin vuosituhannen vaihteessa suunnanäyttäjä, ja toki Suomi ja Ruotsi olivat myös vahvoilla. Esimerkiksi vuoden 1998 MM-finaali pelattiin kaksiosaisena ja Suomi ja Ruotsi tekivät yhteensä yhden maalin näissä peleissä!

Myös kotoisessa liigassa oli valloilla ns. totaalijääkiekon aikakausi, Erkka Westerlund ja Raimo Summasen valmentama HIFK, Hannu Jortikan TPS, Raimo Summasen Jokerit ja Jukka Rautakorven Tappara olivat aikansa menestyvät joukkueet. Ainoastaan erään Jukka Jalosen valmentama HPK ui sitkeästi vastavirtaan jo silloin.

Nyttemmin jääkiekko on muuttunut iloisemmaksi peliksi ja hyökkäyspelikirjojen merkitys on kasvanut. Vuoden 2011 maailmanmestaruuden näen kuitenkin suomalaisen pelirohkeuden läpimurtona.

 

[LaTe_Show]

Siksi haluaisin tietää, missä päin tätä palstaa tätä "futis ei ole pelikirjapeli"-keskustelua on käyty.

Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen.

Tähän ei olla vissiin saatu vastausta. Vai onko mennyt minulta tämä ohi?

 

[Ostoskassi]

Tähän ei olla vissiin saatu vastausta. Vai onko mennyt minulta tämä ohi?

On saatu. Siffa ja P.Sihvonen vaakuttelivat, että tälläinen keskustelu on käyty, ja jos kerta Sihvonen ja Siffa näin sanovat niin pakkohan se on uskoa.

 

[Scissors]

Siihenkään ei liene Petteri vastannut, että joko on vedonlyöntivelka kuitattu?