Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[MustatKortit]

Minä ymmärrän, että kysymysmerkkien käyttäminen tekstissä on oiva tehokeino ja osaltaan myös ruokkii keskustelua.

En kuitenkaan näe hirveän hedelmällisenä P.Sihvosen käyttämää tapaa heitellä kysymysmerkkejä sinne tänne, pyytää analyyseja ja jättää sitten vastaamatta omiin kysymyksiinsä.

Liikaa kysymysmerkkejä, liian vähän suoraa puhetta.

 

[siffa]

Miten ja missä minä olen 'pelikirjan' määritellyt? En kai koskaan kovinkaan tarkasti missään? Tarkoituksella olen pyrkinyt pitämään 'pelikirjaa' jonkin verran avoimena käsitteenä sisällöiltään ja aloiltaan. Jopa määrättyä ristiriitaisuutta ja mystisyyttä yritin joskus sen vaiheille viljellä. Ajattelin, että sillä tavalla 'pelikirja' avoimempana kategoriana on helpompi keskusteltavaksi ja se keskusteluttaisi ihmisiä enemmän. Ja siksi toisekseen, eihän minulla ole sen kummempaa oikeutta ikivanhaan termiin 'pelikirja' kuin muillakaan. Jokainen määritelköön 'pelikirjan' omiksi tarpeikseen näkemyksensä ja kykynsä mukaan.
Mutta lähestyipä 'pelikirjaa' miltei miltä suunnalta tahansa, voidaan kai olla yksimielisiä siitä, että jääkiekkoilu on pelikirjapeli, vai?

Pelikirjan sanallisia määrittelyjä löytyy tästä viestiketjusta useita, koska JA:n pelikirjakeskustelu aloitettiin ja jatkettiin vuoteen 2007 pelkästään tässä viestiketjussa. Löytyy mm. Aravirran ja Summasen kirjojen määritelmät ja monet muut. Sitten ovat Juha Malista lainaten käsinkosketeltavat pelikirjat. Niitä ovat rustanneet monet SM-liiga- ja maajoukkuevalmentajat ja niitä on myös esitelty tässä viestiketjussa useita.

Mainittiin Ville Niemisen nimi. Minulla on Ville Niemisen Torinon olympiakisojen (2006) pelikirja, jonka Erkka Westerlund oli päivittänyt kevään 2005 Itävallan MM-kisojen pelikirjasta ja jakanut kaikille Torinoon valituille kiekkoilijoille. Esittelen otsikkotasolla Erkan silloisen Torinon menestyspelikirjan:

SUOMI
- isänmaan edustaminen
- kunniavelka
JOUKKUE
- vastuu joukkueelle
-sitoutuminen joukkueen peliin
MINÄ
- halu menestyä
- halu jatkuvaan kehittymiseen

VALMISTAUTUMINEN
1. Fyysinen vireystila: kuormitus, lepo-palautus, ravinto
2. Tunnetila: pelaajan henkilökohtainen henkinen valmius Suomen joukkueen eteen
3. Viisikon tiiviys: pelaajien sitoutuminen joukkueen yhteistyöhön

1. MAALIVAHTIPELI + MAALINEDUSPELI
2. PUOLUSTUKSESTA HYÖKKÄYKSEEN, nopea vastaiskupeli
3. HYÖKKÄYKSEN PÄÄTÖS, maalinteko / kiekkokontrolli
4. YV- JA AV-PELAAMINEN

VAISTOPELI 1 + 4
PELIN SELKÄRANKA=pelitilanteen mukainen reagointi
YHTEISTYÖN PERIAATTEET
Puolustuksessa: 1. paine - taklaa/ohjaa; 2. keskusta - paineista ja palaa; 3. etäisyys
Hyökkäyksessä: 1. tilan voittaminen; 2. kiekkokontrolli; 3. syvyys ja leveys

KAAVIOT PIIRUSTUKSINEEN JA SELITYKSINEEN ERKAN TORINON PELIKIRJASSA:
* 4 PARASTA PAIKKAA HYÖKÄTÄ
- 1. VAIHE - KARVAUS PÄÄDYSSÄ
- 2. VAIHE - OHJAUS ISOLLA JÄÄLLÄ
- 3. PUOLUSTUSALUEELLA
- 4. KÄÄNTÖ PÄÄTYKIEKOSTA
* KARVAUS AV:LLA
* AV "SINIVIIVALLA"
* ALIVOIMAPAINE PUOLUSTUSALUEELLA => JATKUVA PAINE
* 3-5 ALIVOIMAPELI
* SISÄÄNVIENTI JA PÄÄTYPELI YV:LLÄ => REAGOINTI / RIISTO YV
* HYÖKKÄYS: 1. tilan voittaminen (eteenpäin / keskustaa /maalintekoalueelle), liiku (kiekon menetystilanne mahdollistaa puolustuksen); PUOLUSTUS: 1. paineen luominen, "taidon tuhoaminen" => ota tila pois kiekolliselta => kiekottomana:auta < - > palaa; 2. keskustan hallinta => pidä defensive side

Torinossa Suomen peli oli tarkoin suunniteltua pelikirjapeliä, niinkuin se on ollut aina silloin, kun kiekkoprofessori Erkka Westerlund on ollut maajoukkueen päävalmentajana tai apuvalmentajana (World Cup 2004).

 

[erku]

Mutta eikös Teemu Selänne puhunut siihen malliin, että Erkka ei ruvennut antamaan pelitaktisia ohjeita, vaan käski pelaajien keskenään sopimaan kuviot? Tämä siffan esiin tuoma yksityiskohtainen pelikirja antaa vähän toisenlaisen kuvan kuin mitä Teukka on maalaillut. Ettei vain Teemun muisti olisi kovin valikoiva?

 

[Robin Big Snake]

Ettei vain Teemun muisti olisi kovin valikoiva?

Siinä tapauksessa valikoiva muisti oli tarttuva tauti joukkueen sisällä. Voihan sekin tietysti olla totta.

 

[eagle]

Noista Westerlundin pelikirjan otsikoista voisi päätellä, että tuossakin puhutaan enemmän siitä miten luodaan sopivat raamit missä toimia. Uskonkin että muutama kokee pelikirjan turhan rajoittavaksi asiaksi. Tai toisaalta olettaa että jotenkin pelikirjat pelaisivat peliä, kun kuitenkin aina siellä pelaajat pelaa.

Pelikirja on ennemminkin ne reunaehdot minkä sisällä toimitaan. Niin että kaikilla on yhteinen kuva siitä miten toimia erilaisissa tilanteissa.

Eli tuossakin otsikoiden perusteella ainakin on luotu johonkin eri tilanteisiin reunaehdot, eli "jos kiekko on täällä, niin miten me haluamme sitä liikuttaa" tai "jos kiekko on vastustajalla tuolla, niin miten haluamme estää heidän liikuttamisen tai mihin ohjata sitä kiekon liikuttamista".

Varsinkin lyhyessä turnauksessa pelikirjan tulee olla selkeä, eikä liian yksityiskohtainen, koska sitä ei voi sisäistää niinkuin jotain jenkkifudiksen pelikirjaa mitä hinkataan 6kk että voidaan pelata 14 peliä ja käyttää yksittäistä hyökkäystä vaikka vain kerran kaudessa, niin että jokainen tietää tuumalleen missä liikkuu.

Noin vertailun vuoksi ei jalkapallossa joku Messi ajattele tilannetta niin että "mihis se mun valmentaja nyt tahtoisi mun liikkuvan", vaan Messi miettii "mihin mä liikkuisin että olisin mahdollisimman hyvin hyödyksi". Ja se taas tulee sitä kautta, miten häntä on vuosia valmennettu ja saatu sisäistettyä reagointi erilaisiin tilanteisiin. Samalla sitten niin, että esim. "turha yksin prässätä, vaan kun prässään kaikki prässätään".

Meillä on "pelikirja" jalkapallon puolella jo 7-vuotialle, mutta ei siitä puhuta juurikaan. Tavoitteenahan olisi opettaa pelitapa, jossa osataan reagoida asioihin niin että tilanteet pelataan meidän tavoitteiden mukaan. Nyt kun sitten valmentelen 8-10vuotiaissa, niin siinä vaiheessa sitten voidaan mennä vähän yksityiskohtaisimpiin tavoitteisiin, mutta ei lapset sitä mieti orjallisena ohjeina. Ainoastaan asioina minkä avulla saavat apua peliinsä.

Sama se on isossa mittakaavassa sitten aikuisissa, kun tiedät että tavoitteena on saada vastustajan pelattua tiettyyn kohtaan kenttää tai että itse yritetään päästä tiettyyn suuntaan kiekon kanssa tietyllä hetkellä, niin pystyvät pelaajat itse ratkaisemaan tilanteita omien taitojen ja kykyjensä kautta.

En usko että esim. Selänne on kovinkaan orjallisesti noudattanut ohjeita, vaan ottanut siisä pelikirjasta ne tärkeimmät asiat ja sen jälkeen reagoinut sitten tilanteisiin sen mukaan. Tämä johtuen siitä, että samalla on voinut luottaa että kaverit tekevät tiettyä asiaa, kun hän tekee tiettyä.

Samoin ketjujen välillä väkisinkin pitää sopia asioita. Otetaan nyt esimerkki, että jos vaikka Kanadan joukkueella olisi kaksi kentällistä jotka olisivat:

Kunitz-Crosby-Nash ja toinen St.Louis-Getzlaf-Stamkos, niin on täysin selvää että noiden kenttien pelaajat pelaisivat aivan eri tavalla, kun pelaajaprofiilit ja ominaisuudet ovat täysin erilaisia. Silti pelitapa voisi olla hyvinkin samanlainen. Tai Suomen mittakaavassa Suomella oli sama pelikirja varmasti kaikille, mutta joku Komarov ja Granlund varmasti pelasivat eri tavalla laitureina. Samoin kuin vaikka Immonen ja Barkov. Selänne ja Tuomo Ruutu, jne. Kaikki varmasti ymmärtävät, että on mahdotonta näiden pelaajien pelata täysin samanlaista "robottikiekkoa", vaan jokainen tuo omat vahvuutensa ja omat ominaisuutensa, mutta tavoitteet ovat yhtenäiset ja selvät.

 

[MustatKortit]

Otan tähän vielä tänään maanantaina kantaa täsmällisesti, mutta en voi sanoa missä paikassa se teen, ettei nimimerkkiäni syytetä mainostamisesta ja sitä mukaa voisi napsahtaa jäähyä elikäs kirjoituskieltoa. :)...

Onko kenelläkään tietoa, pitikö Sihvonen lupauksensa, eli mistä johtavan analyysin Erkan lausuntoja koskien voi lukaista?

 

[Taitopelaaja]

Onko kenelläkään tietoa, pitikö Sihvonen lupauksensa, eli mistä johtavan analyysin Erkan lausuntoja koskien voi lukaista?

Petteri Sihvonen - Johtavan Pelikirja - Just another Paf Blogs site

Tuossa ainakin on jotain teemaan sopivaa luettavaa. En ole itse vielä kerennyt tekstiä tarkemmin lukea, mutta otsikon perusteella Sihvonen on tarttunut tähän Erkan uusimpaan linjaukseen.

 

[Cobol]

Hyvä klirjoitus, mielenkiintoista tekstiä. Kannattaa lukea ja loppuun asti - muidenkin kuin Jalosen ja Westerlundin :)

 

[Mänizeri]

Oli kyllä lukemisen arvoinen teksti Sihvoselta (otsikolla Pohdiskeleva lätkäessee: westerlundilaisuus versus jaloslaisuus). Lopussa olikin ihan hyvä tiivistys:

"Pitäisikö jatkossa suomalaisessa jääkiekkoilussa tukeutua enemmän valistuneen flipperijääkiekon koulukunnan vai valistuneen vitkastelujääkiekon koulukunnan oppiin? Mikä toisessa olisi niin paljon parempaa kuin toisessa, että se pitäisi valita toisen sijaan? Vai löytyisikö noiden koulukuntien väliin jokin kultainen keskitie, jota voisi lähteä viemään eteenpäin vaikkapa nuoret härät kuten Karri Kivi ja Lauri Marjamäki?"

Onko tuloksista tulkittavissa niin, että Leijonien tapauksessa "valistunut flipperijääkiekko" tuottaa tasaisempaa tulosta maaleilla, voitoilla ym. mitattuna kun taas "valistunut vitkastelujääkiekko" tuottaa enemmän heilahtelua, mutta samalla mahdollistaen sen kirkkaimman mitalin silloin tällöin? Westerlundin (ja Summasen) kanssa Suomi on ottanut paljon mitaleita, kirkkaimman puuttuessa. Jalosen kanssa taas tuli "vain" kolme mitalia (yksi Sheddenin kanssa), mutta vastapainoksi kruununa se kirkkain mahdollinen.

Suomella kuitenkin on pelaajia, jotka sopivat (maalivahdit, turnauspelaaminen, sitoutuminen, pelitavan ostaminen pelaajien taholta jne.) ehkä paremmin tähän flipperijääkiekkoon. Kokonaisuus toimii nopeammin ja tasaisemmin, mutta onkohan sitten niin, että se viimeinen kurkotus ei tällä tavalla onnistu? Onko Westerlundilainen lähestymistapa takuuvarma diesel, joka käynnistettyään menee omalla tyllillään eteenpäin sivuille vilkuilematta ja Jalosen sitten taas hitaammin lämpenevä turbo diesel, jota pitää myös vähän osata ajaa, mutta jos sen oppii, niin kaikki jäävät taakse?

(Sitten on tietysti eri asia, miten pitkissä sarjoissa, kuten Liigassa pitäisi toimia...)

 

[Taitopelaaja]

Onko tuloksista tulkittavissa niin, että Leijonien tapauksessa "valistunut flipperijääkiekko" tuottaa tasaisempaa tulosta maaleilla, voitoilla ym. mitattuna kun taas "valistunut vitkastelujääkiekko" tuottaa enemmän heilahtelua, mutta samalla mahdollistaen sen kirkkaimman mitalin silloin tällöin? Westerlundin (ja Summasen) kanssa Suomi on ottanut paljon mitaleita, kirkkaimman puuttuessa. Jalosen kanssa taas tuli "vain" kolme mitalia (yksi Sheddenin kanssa), mutta vastapainoksi kruununa se kirkkain mahdollinen.

Mielestäni keskeinen asia tässä on se, että seurajoukkueissa etenkin NHL:n puolella pelaajat ovat tottuneet enemmän tällaiseen nopeampaan peliin. On helpompi tulla kesken kauden tai kauden jälkeen arvokisoihin pelaamaan enemmän samanlaista peliä kuin aivan erilaista jääkiekkoa. Esimerkiksi Vancouverissa Jukka Jalosen pelitapa oli monelle pelaajalle myrkkyä, eikä joukkue missään vaiheessa omaksunut sitä täysin. Ongelmia oli lähes kaikilla pelaajilla pelisysteemin kanssa.

Vuotta myöhemmin Bratislavassa tämä pelisysteemi oli jo monille avainpelaajille astettu tutumpi tapa pelata, joten peliesityksetkin olivat tasaisempia. Lyhyissä turnauksissa yleensä yksinkertainen pelitapa toimii tuloksen kannalta parhaiten ja tämän Westerlund on jo kaksi kertaa osoittanut olympialaisissa. MM-kisoissa on helpompi pelata ns. monimutkaisempaa kiekkoa, kun valmistautumisaikaa on huomattavasti enemmän. Monimutkaisemmalla kiekolla tarkoitan sellaista kiekkoa, mihin pelaajat eivät ole tottuneet seurajoukkueissaan pelaamaan.

Mänizeriltä sikäli hyvä huomio, että asia on pilkulleen noin kuin viimeisessä kappaleessa kerrot. Monimuotoisemmalla pelillä mahdollisuudet ovat laajemmat kuin yksinkertaisemmalla pelillä, mutta mahdollisuus epäonnistua on vielä suurempi. Ehkä kultainen keskitie tuosta olisi se avain onneen.

 

[J.Grönvall]

Sihvonen piti lupauksena ja otti täsmällisesti kantaa Westerlundin lausuntoon. Asia on kieltämättä hieman vaikeaselkoinen sillä peliähän todella rytmittää sekä hyökkäykseen lähtö, että hyökkäyksen päättäminen. Mielestäni oli kuitenkin erinomainen huomio erottaa nämä "koulukunnat" juuri pelin pääteeman mukaan, ollaanko siis puolustusorientoituneita vai hyökkäysorientoituneita.

Mutta, mitä tulee kysymykseen pitäisikö löytää kultainen keskitie niin mielestäni ehdottomasti ei! Tarkennan näkemystäni niin, että ei pitäisi lähteä erikseen keksimään mitään keskitietä. On pelkästään hyväksi jos on kaksi kilpailevaa dogmaa ja sen myötä kovaa ja kriittistä keskustelua.

Itse näen, että juuri tämänkaltainen dialogi synnyttää ikäänkuin luonnostaan uusia "keskiteitä" ja edelleen kehittää peliä eteenpäin. Se syntyy pala kerrallaan. Yksi valmentaja keksii yhden uuden taktisen innovaation jolla hän saa menestystä, seuraavalla kaudella sen osaavat jo kaikki ja tulee taas uusi jne.

Avainasia onkin sen tietopohjan laveneminen sekä vanhojen raja-aitojen kaataminen. Modernissa lätkässä on oltava tiettyjä elementtejä jotta se on voittavaa mutta pointti onkin siinä, että tilaa voidaan voittaa ja tehdä monella eri tavalla.

Westerlundin avaus on jälleen yksi "oivallus" joka tullaan pureskelemaan puhki ja kohta se on arkipäivää jokaisen valmentajan pelikirjassa.

 

[Runtulin]

On pelkästään hyväksi jos on kaksi kilpailevaa dogmaa ja sen myötä kovaa ja kriittistä keskustelua.
[--]
Itse näen, että juuri tämänkaltainen dialogi synnyttää ikäänkuin luonnostaan uusia "keskiteitä" ja edelleen kehittää peliä eteenpäin. Se syntyy pala kerrallaan.

Sähän oot kuin Hegel!

Uskon, että ylitulkitaan pahasti, jos uskotaan, että Westerlundilla "mennään useasti hopealle" ja "Jalosella harvemmin, mutta sitten päätyyn asti". Kannattaa muistaa, että useat jääkiekkoihmiset pitävät Torinon hopeaa (ja myös Sotshin pronssiakin) kovempana suorituksena, kuin 2011 mestaruutta. Tämä on tietysti mielipidekysymys, jonka voi kuitata "kulta on aina kulta" -hokemalla. Kuitenkin: en usko, että se kullan ja hopean väli syntyy noista valmennustyyleistä.

 

[J.Grönvall]

Tämä on tietysti mielipidekysymys, jonka voi kuitata "kulta on aina kulta" -hokemalla. Kuitenkin: en usko, että se kullan ja hopean väli syntyy noista valmennustyyleistä.

On siinä sellainen pieni vivahde-ero, että Jalosen tapa ruokkii enemmän pelirohkeutta ja on siten parhaimmillaan juuri finaaliottelun kaltaisessa ympäristössä. Pelitapahan vaatii jo ajatuksen tasolla, että joukkue on aloitteellinen joka asiassa, tulee mieleen Karri Kiven pikkuleijonille lanseeraama (ja sinänsä ihan nokkela) "Ekana".

Westerlundin tapa on erittäin tehokas tapa pelata mutta siinä lähtökohtaisesti aina tavallaan reagoidaan vastustajan tekemisiin, sen sijaan, että itse pyrittäisiin pakottamaan vastustaja siihen. Klassinen tilanne siis missä odotellaan virheitä ja isketään vastaan. Puolustuslähtöisessä pelitavassa on minun mielestäni hyvin vaikea suorittaa "rytminvaihdos" esimerkiksi tappiotilanteessa ja ehkä se on ollut Leijonien suurin ongelma MM-kisoissa ja olympialaisissa.

Hannu Aravirran Leijonat nojasi pitkälti samaan ajatusmaailmaan ja aina tuntui matka tyssäävän siihen viimeiseen esteeseen. Jalosen kultajoukkueessa taas oli silmiinpistävää se pelirohkeuden ja itseluottamuksen määrä, parhaana esimerkkinä ehkä se kuuluisa ilmaveivi. Olisi ollut vaikea kuvitella, että esimerkiksi näissä kisoissa olisi ilmaveivailtu.

Myös Raimo Summasen aikakauden lasken lähemmäksi Jalosen henkeä sillä tavalla, että Leijonat oli silloin World Cupissa jopa röyhkeän itsevarma sen hurjan prässipelinsä kanssa. Ja niistä peleistä muistuu mieleen esimerkiksi Tuomo Ruudun ihan huikea kaappi Kanadaa vastaan vieraissa. Ruudun ja Granlundin ilmaveivin kaltaisia maaleja ei yksinkertaisesti tule ilman tietynlaista "pelirohkeaa" ilmapiiriä. Ja useinhan se kuitenkin on niin, että juuri kuvatun kaltaisia poikkeussuorituksia tarvitaan niissä kaikista isoimmissa peleissä.

 

[Runtulin]

On siinä sellainen pieni vivahde-ero, että Jalosen tapa ruokkii enemmän pelirohkeutta ja on siten parhaimmillaan juuri finaaliottelun kaltaisessa ympäristössä.

No, okei, ehkä se on sitten siitä kiinni, että näkeekö finaalipelin "erilaisena" pelinä suhteessa muihin. Tottakai se on "finaali" ja turnauksen tärkein peli, mutta ettäkö finaalin voittaisi eri eväillä, kuin esim. välierän (=välierän voi voittaa puolustamalla, mutta finaalin voittoon vaaditaan enemmän rohkeutta), tähän en usko!

Esimerkiksi Pikkuleijonilla oli finaalissa aikamoinen sumppu n. 80% pelistä (pl. kun ei oltu johtoasemassa) ja kultaa tuli. Mielestäni tiivis puolustus oli ainoa keino menestykseen, koska meillä ei rosteri riittänyt hyökkäävämpään peliin koko pelin ajaksi.

 

[J.Grönvall]

No, okei, ehkä se on sitten siitä kiinni, että näkeekö finaalipelin "erilaisena" pelinä suhteessa muihin. Tottakai se on "finaali" ja turnauksen tärkein peli, mutta ettäkö finaalin voittaisi eri eväillä, kuin esim. välierän (=välierän voi voittaa puolustamalla, mutta finaalin voittoon vaaditaan enemmän rohkeutta), tähän en usko!

Esimerkiksi Pikkuleijonilla oli finaalissa aikamoinen sumppu n. 80% pelistä (pl. kun ei oltu johtoasemassa) ja kultaa tuli. Mielestäni tiivis puolustus oli ainoa keino menestykseen, koska meillä ei rosteri riittänyt hyökkäävämpään peliin koko pelin ajaksi.

No siis toki sen VOI voittaa mutta kyse olikin siitä, että Leijonat ovat pääsääntöisesti ne aina hävinneet. Aloitteellisuus ei välttämättä myöskään tarkoita pelkästään hyökkäävää peliä, vaan yksinkertaisesti sitä, että on kykyä ja uskallusta määrätä pelin tempoa.

Vanha viisaus joka pätee edelleen on se, että puolustus voittaa mestaruuksia. Mutta voittamiseen tarvitaan AINA pelirohkeutta ja Jalosen filosofia mielestäni ruokkii sitä enemmän. Toki molemmissa tapauksissa vaaditaan huippuonnistumista mutta kun mennään pieniin marginaaleihin niin tuollainen asia alkaa vaikuttamaan.

Se on mentaalisesti ihan eri asia lähteä pelaamaan niin, että otetaan tilaa pois ja tavallaan otetaan se mitä saadaan, verrattuna siihen, että tehdäänkin itse sitä tilaa ja oikein haastetaan vastustajan puolustusta. Pelaaja joka ei ole pelirohkea ei esimerkiksi haasta oikeastaan koskaan. Kun tuo "rohkea" lähestyminen toimii ja tuottaa voittoja niin kokemukseni mukaan se tuo vielä enemmän ekstraa suoritukseen, tuntuu että kaikki onnistuu ja mikään ei voi pysäyttää joukkuetta.

Ne vuodet kun minä kasvoin jääkiekon parissa olivat todellista puolustavan jääkiekon juhlaa ympäri maailman ja hyökkääviä (ns. taitojoukkueita) pidettiin sympaattisina mutta ei kuitenkaan todellisina voittajaehdokkaina. Vasta nollatoleranssin mukaantulo muutti ratkaisevasti mahdollisuuksia pärjätä tällaisella jääkiekolla.

Aikakauden huippujoukkueita olivat mm. New Jersey Devils, Detroit Red Wings, Dallas Stars ja Colorado Avalanche. Kansainvälisillä kentillä Tshekki oli etenkin vuosituhannen vaihteessa suunnanäyttäjä, ja toki Suomi ja Ruotsi olivat myös vahvoilla. Esimerkiksi vuoden 1998 MM-finaali pelattiin kaksiosaisena ja Suomi ja Ruotsi tekivät yhteensä yhden maalin näissä peleissä!

Myös kotoisessa liigassa oli valloilla ns. totaalijääkiekon aikakausi, Erkka Westerlund ja Raimo Summasen valmentama HIFK, Hannu Jortikan TPS, Raimo Summasen Jokerit ja Jukka Rautakorven Tappara olivat aikansa menestyvät joukkueet. Ainoastaan erään Jukka Jalosen valmentama HPK ui sitkeästi vastavirtaan jo silloin.

Nyttemmin jääkiekko on muuttunut iloisemmaksi peliksi ja hyökkäyspelikirjojen merkitys on kasvanut. Vuoden 2011 maailmanmestaruuden näen kuitenkin suomalaisen pelirohkeuden läpimurtona.

 

[LaTe_Show]

Siksi haluaisin tietää, missä päin tätä palstaa tätä "futis ei ole pelikirjapeli"-keskustelua on käyty.

Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen.

Tähän ei olla vissiin saatu vastausta. Vai onko mennyt minulta tämä ohi?

 

[Ostoskassi]

Tähän ei olla vissiin saatu vastausta. Vai onko mennyt minulta tämä ohi?

On saatu. Siffa ja P.Sihvonen vaakuttelivat, että tälläinen keskustelu on käyty, ja jos kerta Sihvonen ja Siffa näin sanovat niin pakkohan se on uskoa.

 

[Scissors]

Siihenkään ei liene Petteri vastannut, että joko on vedonlyöntivelka kuitattu?

 

[kananlento]

No niin, oletan, että Antti Pennasen kriitikoilla on kanttia joko edelleen kritisoida häntä tai sitten myöntää olleensa totaalisen väärässä. Kyse on kuitenkin ensiluokkaisesta valmennustyöstä koutsilta, joka joutui tuleen kesken kaiken.

Oletettavampi vaihtoehto on, että nimimerkit luikkivat pakoon hiljaisuuden taakse.

Ylläoleva lainattu Pennas-ketjusta, jossa Petteri kirjoitteli viestin otsikolla "Vastuuta puheista, nimimerkit!".

Tulipahan vaan tästä viestistä ja pakoon luikkimisesta mieleen nuo kaksi ylläolevaa viestiä. Etenkin toi vedonlyöntikysymys on mielenkiintoinen, kai miehen sanaan on voi vetoa lyötäessä luottaa?

 

[TosiFani]

...Jokin keskustelupalstaetiketin ja -eetoksen ymmärtäminen minulta on mennyt media-alan ammattilaisena ohi, kun en voi mitenkään ymmärtää, että miksi täällä jotkut nimimerkit suoltavat täyttä paskaa ja suorastaan valehtelevat tai sepittävät tarinoita vaikkapa juuri valmentajista. Miksi niin tehdään? Mihin sillä pyritään? Mitkä ovat motiivit?

Joku nimimerkki esimerkiksi väitti (valehteli) kuulleensa Jukureiden pelaajilta, että pelaajat päättävät Jukureissa, miten pelataan. Menee ymmärrykseni ohi ja yli, miten edes nimimerkin suojista viitsitään esittää tuollaista mielettömyyttä, millä ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa.

Olen pöyristynyt.

Lainaus Antti Pennasen ketjusta.

Minua ihmetyttää miksi P. Sihvonen ei ole osallistunut koko kevään aikana Pekka Virran valmentamista koskeviin keskusteluihin Ässä-osiossa. Hän nimittäin kertoi joulun tienoilla Ässien pelitavan olevan loistavassa kuosissa ja lupasi lähettää Virralle tekstiviestin, jossa kehuisi tätä. Hän tietysti muisti tässä yhteydessä mainita, että lähetti vastaavan viestin Karri Kivelle vuosi sitten joulun aikoihin. Jos kommentoi joka suuntaan ja lähettelee tekstiviestejä paljon, joku aina osuu.

Minusta on surullista, että media-alan ammattilainen toimii näin kaksinaamaisesti ja sen jälkeen kehtaa vielä vaatia muilta kirjoittajilta jotain.

 

[siffa]

Antti Pennasta koskevassa Jukurit-keskustelussa muut nimimerkit nostivat Petteri Sihvosen Urheilulehdessä 1/2014 ja sen nettiversiossa olleen kirjoituksen Antti Pennasesta esiin. Antti Pennanen haukuttiin täysin paskaksi valmentajaksi monien eri seurojen kannattajien eikä vähiten Jukurit-kannattajien toimesta. Petteri Sihvonen sai osansa kovasta pilkasta, mikä kohdistui Antti Pennaseen, kun oli kirjoittanut Antti Pennasesta jutun Urheilulehteen.

Petteri Sihvosen viimeiseksi jäänyt juttu Urheilulehdessä oli juuri tuo Antti Pennasta koskeva kirjoitus 2.1.2014. Otsikkona on "SEURAAVA HUIPPU". Alaotsikkona:"Sanooko nimi Antti Pennanen mitään? Ei varmaan vielä, mutta hän on seuraavan aallon huippuvalmentja suomalaiseen jääkiekkoon". Jutussa kerrotaan, kun Mikkelin Jukureiden urheilutoimenjohtaja Tommi Kerttula oli hetken aikaa suuressa pulassa. Kerttula oli joutunut antamaan Mikkelissä pidetylle ja ansiotuneelle päävalmentaja Jarno Pikkaraiselle potkut joulukuun alussa. Pikkaraisen jatkosopimus piti julkaista sen sijaan, että seura joutui antamaan hänelle potkut. Kerttulan valinta monista kovista valmentajaehdokkaista kohdistui Antti Pennaseen, josta Kerttula pääsi sopimukseen KalPan urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapasen kanssa. Sihvonen kirjoitti Urheilulehdessä, että Pennanen on kaikki suomalaiset valmentajat mukaan lukien niitä harvoja, jotka osaavat valmentaa taiteen sääntöjen mukaan seka Meidän Peliä että pystysuunnan jääkiekkoa. Tämän konstin Pennanen opiskeli aikoinaan HPK:n A-junioreiden päävalmentajana. Pennanen osaa valmentaa tärkeintä-eli peliä. Pennanen on jännittävä ja sopiva sekoitus uuden polven pelaajalähtöistä pehmeää valmentajaa ja kovaa käskijää. Pennanen lähestyy vaivatta pelaajia yksilöinä, mutta hänen lätkäjätkän sielussaan asuu pieni jortikkamainen piru. Pennasen kohdalla suurin siunaus oli, kun hän pääsi tutustumaan Hämeenlinnassa 2000-luvun alusta lähtien Jukka Jalosen ja Timo Lehkosen niin kutsuttuun valmentamisen pelikirjakoulukuntaan. Sekä Jalonen että Lehkonen ottivat nopeasti Pennasen siipiensä suojiin, kun huomasivat, että nuorella miehellä on hurja nälkä kehittää peliä, omaa pelikirjaansa ja opiskella ylipäätään valmentajuutta. Tuossa nyt muutama referointi jutusta, joka päättyy sanoihin:"Urheilulehti tohtii ennustaa:uusi tähti jääkiekkovalmentajien taivaalle on syttymässä".

Kun tänne linkitetään erillisia kirjoituksia Jukuriosion Antti Pennanen ketjusta, niin täytyy laittaa ne oikeaan kontekstiin. Antti Pennanen ja Petteri Sihvonen ovat saaneet molemmat täyslaidallisen kuraa niskaansa viimeisen kuukauden aikana myös otteluketjuissa. Antti Pennanen on lytätty valmentajana ja Petteri Sihvonen arvioistaan Antti Pennasen valmennusosaamisesta. Riemu on ollut lähes rajatonta, kun Pennanen ja Johtava ovat saaneet arvosteluryöpyt niskoihinsa. Totuuden nimissä viime aikoina arvostelu on hiljennyt, kun Jukurit eteni Petteri Sihvosen joulukuisen ennusteen mukaisesti Mestis-finaaleihin. Lisätukea antoi Jukureiden kapteeni, Mestis-legenda Pasi Järvinen. Järvinen ylisti tämän päivän YLEn uutisten haastattelussa Antti Pennasen valmennusosaamista poikkeuksellisen ihailtavalla tavalla.

 

[TosiFani]

...Kun tänne linkitetään erillisia kirjoituksia Jukuriosion Antti Pennanen ketjusta, niin täytyy laittaa ne oikeaan kontekstiin. Antti Pennanen ja Petteri Sihvonen ovat saaneet molemmat täyslaidallisen kuraa niskaansa viimeisen kuukauden aikana myös otteluketjuissa...

Mielestäni tässä ketjussa keskustellaan P. Sihvosen edesottamuksista, ei Pennasesta, joten keskustelu hänestä voidaan varmaan jättää omaan ketjuunsa.

P. Sihvonen on loistanut poissaolollaan koko kevään Pekka Virta keskusteluista, mutta saapui kyllä Pennasen ketjuun ilkkumaan ja itseään kehumaan, kun Jukurit onnistuivat jollain ilveellä sillasta nousemaan. Tätä ennen oli sielläkin varsin hiljaista. Hän haukkui muut nimimerkit ja korosti palstaetiketin ja -eetoksen merkitystä, vaikka itse rikkoo omia neuvojaan toistuvasti.

Ja vielä yksi kysymys:

...Jutussa kerrotaan, kun Mikkelin Jukureiden urheilutoimenjohtaja Tommi Kerttula oli hetken aikaa suuressa pulassa. Kerttula oli joutunut antamaan Mikkelissä pidetylle ja ansiotuneelle päävalmentaja Jarno Pikkaraiselle potkut joulukuun alussa. Pikkaraisen jatkosopimus piti julkaista sen sijaan, että seura joutui antamaan hänelle potkut. Kerttulan valinta monista kovista valmentajaehdokkaista kohdistui Antti Pennaseen, josta Kerttula pääsi sopimukseen KalPan urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapasen kanssa...

Miten Kerttula voi olla samaan aikaan suuressa pulassa, kun hänellä on valittavana uusi valmentaja monista kovista valmentajaehdokkaista?

 

[Scissors]

Kun tänne linkitetään erillisia kirjoituksia Jukuriosion Antti Pennanen ketjusta, niin täytyy laittaa ne oikeaan kontekstiin. Antti Pennanen ja Petteri Sihvonen ovat saaneet molemmat täyslaidallisen kuraa niskaansa viimeisen kuukauden aikana myös otteluketjuissa. Antti Pennanen on lytätty valmentajana ja Petteri Sihvonen arvioistaan Antti Pennasen valmennusosaamisesta. Riemu on ollut lähes rajatonta, kun Pennanen ja Johtava ovat saaneet arvosteluryöpyt niskoihinsa. Totuuden nimissä viime aikoina arvostelu on hiljennyt, kun Jukurit eteni Petteri Sihvosen joulukuisen ennusteen mukaisesti Mestis-finaaleihin. Lisätukea antoi Jukureiden kapteeni, Mestis-legenda Pasi Järvinen. Järvinen ylisti tämän päivän YLEn uutisten haastattelussa Antti Pennasen valmennusosaamista poikkeuksellisen ihailtavalla tavalla.

Kontekstista puheenoleen, miten siihen tulisi suhtautua että tuota Meidän Peliä ollaan näkevinään joka paikassa, vaikka esimerkiksi Jukureiden pelitapaa tuolla ketjussa on niin omien kannattajien kuin muidenkin peliä nähneiden toimesta kuvailtu aivan muuksi kuin mitä Meidän Peli on? Meneekö kaikki läpi kuitenkin Meidän Pelinä koska Pennasen Meidän Pelissä on sitä kuuluisaa säätövaraa?

Tässä Jukurien playoffpelien arvioinnissa pelikirja on mielestäni eksynyt väärään kontekstiin, olkoon miten paljon nukuttu Jukka Jalosen ja Timo Lehkosen välissä tahansa. Siitä syystä on väärin nostaa jotain Urheilulehden ennustusta jatkuvasti framille. Tuo joukkue mukautuu vastustajan mukaan ja ainakin viimeisten kolmen ottelun aikana on pelannut tyylipuhdasta pystysuunnan jääkiekkoa hyökätessä ja tiivistä ohjauspeliä puolustaessa. Olkoonkin, että jlk. saatetaan yhdistää Meidän Peliin (miksei sitä voisi soveltaa muihinkin pelikirjoihin ja laittaa säätövaran piikkiin), mutta etenkin kiekollinen tekeminen on ollut kaikkea muuta. Lisäksi tuo jengi pelaa tunteella, tahdolla ja uskolla, kuten Pennanen itsekin on Sihvosen harmiksi (?) todennut. Eikä se muuten tee Pennasesta paskaa valmentajaa, vaikka tuo pelikirjansa olisikin joksikin muuksi kutsuttava, ei oikeasti tee.

Ei kukaan muukaan kulje kaikkia menestyviä jengejä katsomassa ja toteamassa että hei, tuohan on sitä Meidän Peliä. TPS:n katastrofikauden 2010-2011 lopussa Jukka Koivu astui muuten ruoriin ja peluutti aivan saatanallista kilpikonnalätkää ilman juuri mitään kiekollisia elementtejä. Meidän Peliäkö sekin oli?

Tämä Jukureista ja super-Pennasesta meuhkaaminen ja sillä oman kilpensä kiillottaminen on muuten kaikkinensa melkoinen paradoksi, sillä samaan aikaan Sihvonen suoranaisesti välttelee Ässien kaudesta ja Pekka Virran edesottamuksista keskustelemista. Ihan rehellistä keskusteluahan tuossa esimerkiksi TosiFani virittelee aiheesta, mutta minä löisin vaikka koko omaisuuteni likoon siitä että asiaan ei enää koskaan palata koska se ei sovi Sihvosen agendaan enää. Vähän samaa dodging the bullet-henkeä kuin tuon taannoisen vedonlyöntikysymyksen suhteen.

 

[P.Sihvonen]

Mene pelitapaketjuun tai etsi käsiisi vanhoja Urheilulehtiä

Kontekstista puheenoleen, miten siihen tulisi suhtautua että tuota Meidän Peliä ollaan näkevinään joka paikassa, vaikka esimerkiksi Jukureiden pelitapaa tuolla ketjussa on niin omien kannattajien kuin muidenkin peliä nähneiden toimesta kuvailtu aivan muuksi kuin mitä Meidän Peli on? Meneekö kaikki läpi kuitenkin Meidän Pelinä koska Pennasen Meidän Pelissä on sitä kuuluisaa säätövaraa?

Ammattilaiset eivät näe Meidän Peliä muualla kuin siellä, missä sitä on. Jos haluat kerrata Meidän Pelin, selaa tuota viereistä pelitapaketjua tai lue vanhoja Urheilulehtiä.

 

[Scissors]

Ammattilaiset eivät näe Meidän Peliä muualla kuin siellä, missä sitä on. Jos haluat kerrata Meidän Pelin, selaa tuota viereistä pelitapaketjua tai lue vanhoja Urheilulehtiä.

Olipas sisällöltään harvinaisen tyhjä lause. Olen kerrannut mutta eipä tuo tässä case Jukureissa autuaaksi tehnyt.

En edelleen näe miksi Meidän Peliä nähdään siellä missä sitä ei ole. Vastailepa aiempaan viestiini. Oliko esimerkiksi Koivun TPS:n peli 2010-2011 Meidän Peliä? Siellä kilpikonnapuolustettiin ja roiskittiin. Sellaista peliä Jukurit pelasi TUTOa vastaan ja mitään Meidän Peliä se ei ole nähnytkään.

Millaista peliä Jukurit muuten on finaaleissa KooKoota vastaan pelannut? Muuten kuin tunteella, tahdolla ja uskolla?

Porin Ässät - Meidän Pelillä menestykseen 2013-2014. Kertoisitko tästä projektista ja tekstiviestistäsi Virralle vähän lisää?

Pointtini tässä on että kun tarpeeksi meuhkaa ja haluaa Meidän Peliä nähdä joka paikassa, voi mille tahansa menestyvälle jengille sovitella näitä pelitaktisia määritelmiä. Miksi et keskustele Meidän Pelistä siellä missä se on vienyt joukkueen sijoituksen alaspäin ja kausi on mennyt enemmän tai vähemmän päin helvettiä? Laukkasen KalPa, Virran TPS, Virran Ässät, Tuokkolan Ilves? Se olisi keskustelun kannalta hedelmällistä ja antaisi rehellisemmän kuvan ulospäin.